Tuulesta temmattu?

Piirros: Hannu Era

Kun akateemisen oppituolin haltijat alkavat norsunluutorneistaan käsin selitellä arkipäivän ilmiöitä, epäluuloni normaalistikin aika korkealla oleva tila nousee hälytyslukemille. Varsinkin kuulleessani sanan "arkipäivän fysiikka" poistan jo varmuuden vuoksi varmistimen pistoolistani (tai ainakin otan esille ja teroitan blogikynäni valmiiksi) kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilän innoittamana. Enkä usein suinkaan syyttä. Kuten tänään, jolloin Hesarin kuukausiliitteessä Helsingin yliopiston meteorologian professori Timo Vesala kertoili tuulettimen jäähdyttävästä vaikutuksesta helteellä. Sisältö vastasi hyvin otsikkoa "Tuulesta temmattu?" , mikä onkin välttämätön ehto hyvälle artikkelille.
Valitettavasti ei kuitenkaan riittävä. Joko professori ei itse ymmärrä ihmisen lämpötalouden mekanismia tai sitten toimittaja on ymmärtänyt hänen selityksensä väärin. Ilkeänä ihmisenä epäilyni kallistuu molempien johtopäätösten suuntaan.
professori Vesala kertoo mm., että ”Ilma johtaa lämpöä aivan ihon pinnassa. … Virtaava ilma kykenee kuljettamaan lämpöenergiaa suurinakin määrinä kauempaakin ihon pinnasta.”
Jotta tuulettimen vaikutuksen ihmisen lämmöntunteeseen voisi ymmärtää, niin täytyy tietää muutamia perusseikkoja ihmisen ja ympäristön välisestä lämmönvaihdosta.

Kuuman tai kylmän tunne riippuu siitä, kuinka paljon kehosta lähtee lämpöä verrattuna siihen, kuinka paljon siihen sitä tulee ulkopuolelta. Kevyttä työtä tehtäessä (kuten tätä tekstiä luettaessa) kehosta pois virtaavan nettolämmön ollessa noin 100 wattia ihminen tuntee olonsa mukavaksi. Jos se on suurempi, ihminen palelee. Jos se on pienempi tai suorastaan negatiivinen (kehoon tulee enemmän lämpöä kuin siitä poistuu), niin ihmisen alkaa laulun sanoin tulla tukalasti kuuma.
Lämmön tuntemisessa on toki suuria eroja ihmisten välillä. Jotkut ovat vilukissoja ja toiset eivät siedä lainkaan lämpöä. Sama henkilökin lämmöntunne vaihtelee niin vuorokauden kuin vuodenaikojen mukaan, joten siinä mielessä ihminen on huono lämpömittari. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin rakennettu siten, että jonkinlainen lämpöhukka tuntuu mukavimmalta olotilalta. Sen on varsin järkeenkäypää, koska lämpövoimakoneena ihmisen on pakko päästä eroon elintoimintojen tuottamasta hukkalämmöstä ihan samalla tavalla kuin auton tai atomivoimalan. Pääsääntöisesti järkevät elintoiminnot tuntuvat miellyttäviltä.
Keskeisiä mekanismeja lämmönsiirtoon ihmiskeholle on kehittynyt useita. Lämpöä tulee ja menee mm.
1) johtumalla tai virtaamalla ilman välityksellä,
2) säteilemällä ja
3) veden haihtuessa iholta tai tiivistyessä siihen.
4) Veren mukana kuljettamalla. 
Mikä on näiden keskinäinen suhde, riippuu mm. lämpötilasta, kosteudesta ja ihmisen tekemän työn raskaudesta. Alla kaavio eri tekemisten vaikutuksesta jäähdytysmekanismien suhteeseen normaalissa huoneenlämpötilassa (noin 22 astetta).
Kaaviossa lämmön siirtyminen ilmassa johtumalla ja virtaamalla (konvektio) ovat yhdessä. Niiden siirtymismekanismit kun ovat sidoksissa toisiinsa ja monesti vaikeasti eroteltavissa.
























Kaavio: Swegon
Olisi mielenkiintoista tietää, miten kaavion tekijän mielestä kevyt toimistotyö ja normaali toimistotyö eroavat toistaan.

Ihminen säteilee lämpöä aika voimakkaasti, noin 500 watin teholla. Jo pelkästään tämän aiheuttama energiahukka vaatisi vuorokaudessa noin 40 MJ:n ravintotankkauksen. Kun tyypillinen aikuisen energian tarve on noin 10 MJ, niin jossain on oltava laskuvirhe hyväksesi -tai tappioksesi, jos olet laihduttamassa.
Ihminen myös vastaanottaa ympäristön säteilyä, kuten jokainen auringon paisteesta nauttinut tai sitä manaillut tietää. Lähtevän ja tulevan säteilyn erotus on se, joka jää viivan alle. Kelteisillään 20 asteen lämpötilassa oleva ihminen säteilee noin 100 watin nettoteholla, vaatteet päällä oleva suunnilleen puolet tästä. Jos ympäristön lämpötila on sama kuin ihon lämpötila, niin emittoituva ja absorboituva säteily ovat yhtä suuret. Saunassa keho imee enemmän säteilyenergiaa kuin itse säteilee. Säteilyyn ei voi tuulettimen avulla juurikaan vaikuttaa, koska säteilyn ja ilman vuorovaikutus on lähes olematonta.

Lämmön johtuminen ilman välityksellä on yleensä vähäistä. Tähän on syynä kaksi asiaa. Ensinnäkin ilma on luonteeltaan lämmön eriste. Se johtaa huonosti lämpöä. Toiseksi lämmön johtuminen riippuu oleellisesti lämpötilaeroista. Aivan ihon viereen jää muutaman millimetrin paksuinen ilmakerros, jonka lämpötila on käytännössä sama kuin ihon. Tämän kerroksen lävitse lämmön johtuminen on hyvin vähäistä. Edes normaalilla hitaalla liikkumisella ei ole juuri vaikutusta tämän ilmakerroksen pysymiseen ihon vieressä.
Vesalan selityksessä tämä oli kääntynyt aivan päälaelleen. Ilma siis ei johda vaan eristää lämpöä aivan ihon pinnassa. Sen sijaan kauempana ihon pinnasta virtaavalla ilmalla ei ole mitään tekemistä kehon lämpötalouden kannalta. Virtaavan ilman lämmönjohtokyky on ihan sama kuin paikallaan olevan ilman. Virtaava ilma edesauttaa prosessissa vain siksi, että se siirtää ihan ihon vieressä olevan lämpimän ja siksi hyvin eristävän ilmakerroksen syrjään.
Tähän liittyy tuulettimien vaikutusmekanismi numero yksi. Tuuletin puhaltaessaan lämpimän eristävän kerroksen ihon vierestä lisää ilman kykyä johtaa lämpöä. Konkreettisesti tämän havaitsee saunassa. Kun iholle puhalletaan ilmaa (jonka lämpötila ei mitenkään voi olla korkeampi kuin 37 astetta), niin ihoa alkaa suorastaan polttaa. Syy on sama. Nyt lämmönjohtavuutta kehoon päin ehkäisevä ilmakerros puhalletaan pois.

Tehokkain keino kehon lämmönvaihdossa on hikoilu. Mitä enemmän keho lämpiää, sitä suurempi osa lämpöhukasta tapahtuu hikoilemalla. Tässäkin aivan ihon vieressä oleva ilmakerros on selityksen avainasemassa. Se tulee hyvin äkkiä kylläiseksi vesihöyrystä, jolloin hien haihtuminen hidastuu merkittävästi. Virtaava hiki kun ei juuri jäähdytä. Kun ihon lähellä oleva ilmakerros puhalletaan pois, haihtuminenkin lisääntyy ja haihtumisen vaativa suuri energiamäärä jäähdyttää paremmin ihoa.
Saunassa veden haihtumiseen ja tiivistymiseen liittyvät suuret lämpöenergiamäärät tulevat myös helposti ilmi. Hyvässä saunassa lämmöntunne otetaan löylyllä eli ihoon tiivistyvällä vesihöyryllä, ei tulikuumalla ilmalla. Saunassa ihminen huurtuukin kuin kylmä olutpullo kesäisellä terassilla. Oikea fysikaalinen termi tosin olisi kaste, sillä huurre on alijäähtyneestä vedestä pinnoille syntynyttä jäätä, mikä taas usein sekoitetaan virheellisesti kuuraan. Mutta eihän sitä näin kesähelteellä jaksa aina olla niin oikeaoppinen. Edes minä, jolla on pakkomielteenä oikoa muiden, etenkin professorien, tekemiä fysikaalisia virheitä.

Kaimaa kuvaamassa

Kun kaima tuli käymään Heurekassa, niin pakkohan häntä oli käydä kuvaamassa vaikka kesken kesäloman. Suomalaista sukujuuristaan tunnetuksi tullut ”sisunautti” Timothy Kopra oli vetänyt Heurekan niin täyteen kävijöitä ja median edustajia, että henkilökunta tunsi olevansa paikalla lähinnä jaloissa pyörimässä. Kuten olla pitääkin.
Viimeisin suomalaisuuteen liittyvä todella ison luokan Suomessa käynyt julkkis taisi olla ”suomalaisten vävypoika” Gregory Peck, joka kävi silloisen suomalaissyntyisen vaimonsa Greta Kukkosen kanssa Helsingissä vuonna 1953.
Vielä isompi kala oli tarttua suomalaisten itsetunnon kohotuspyydykseen 1970-luvun alussa, kun Suomessa levisi huhu, että Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon olisi jotain sukua Toholammilta 1800-luvulla Lännen Maille siirtolaisena lähteneelle Matti Nikuselle. Tämä kun oli Valloissa muuttanut nimensä Nixoniksi. Etyk oli ovella ja Nikusen Rikua odotettiin saapuvaksi Helsinkiin muiden maailman johtajien kanssa.
Sittemmin kävi ilmi, että Toholammin Nikusilla ei ollut mitään tekemistä Richard Millhous Nixonin kanssa ja sitä paitsi Rikun Suomen vierailu meni muutenkin mönkään Watergate-skandaalin aiheuttaman eron takia.
USA:ta Etykissä edusti yllättäen presidentiksi livahtanut entinen jalkapallon pelaaja ja rivipoliitikko, eli Nixonin varapresidentti Gerald ”Jerry” Ford. Nixonia edeltävä presidentti Lyndon B. Johnson oli antanut silloisesta kongressiedustaja Gerald Fordista lausunnon, jonka mukaan Ford oli pelannut aikoinaan yhden matsin liikaa (amerikkalaista) jalkapalloa ja oli siitä syystä niin tyhmä, että ei kyennyt pieremään ja syömään purukumia samaan aikaan ("Jerry Ford is so dumb he can't fart and chew gum at the same time..).
Nähtävästi amerikkalaiset eivät ainakaan 1960-luvulla olleet pieruhuumorin ystäviä, koska rahvaanomaisuudestaan tunnetun Johnsonin sutkauksessa piereminen muutettiin lehdistössä kävelemiseksi. ("Gerald Ford can't walk and chew gum at the same time.")
Johnsonkin käväisi Suomessa syksyllä 1963 ollessaan vielä varapresidentti. Hänen Suomen vierailunsa tärkein anti oli hänen ihailijoille auliisti jakamansa kuulakärkikynät. Johnsonia ja Fordia yhdisti sekin seikka, etä molemmat pääsivät pressaksi pressan paikalle edellisen väistyttyä takavasemmalle. Johnsonin pressa John F. Kennedy pysyvästi.
Jos nyt vielä jotain eroa haluaa näiden kahden Suomen kävijän välille löytää, niin todettakoon, että Fordia ei valittu edes varapresidentiksi. Hän tuli siihen vähän tiskin alta Nixonin varapresidentti Spiro Agnewn jäätyä kiinni amerikkalaisille politiikoille epätyypillisesti korruptiosta. Siihen kun ei jenkeissä ole ollut tapana suhtautua niin tuomitsevasti kuin housut kintuissa kiinni jäämiseen. 1976 Ford sitten hävisi pressan vaalit maapähkinäfarmari Jimmy Carterille. Että sellaisia velikultia.

Tämä löysänä johdantona ja huojuvana aasinsiltana sille, että kaikenlaista Amerikan pikkuserkkua täällä on käynyt tai ollut tulossa perille pääsemättä. Timothy Kopra perheineen oli vähän toista maata. Harvoin näkee niin esiintymiskykyisiä ja kohteliaita ihmisiä kuin Koprat Heurekassa. Mieleen tulee, että koko perheen on täytynyt käydä vähintään NASA:n kahden vuoden esiintymiskurssit, miten hurmataan vieraat kansat myönteisiksi Amerikalle ja sen pyrkimyksille maailman herruuteen niin maalla, merellä, ilmassa kuin avaruudessakin. Ne jotka eivät sairauden, levon tai jonkin muun syyn vuoksi päässeet Heurekaan paikan päälle kuuntelemaan Kopraa, voivat käydä kurkkaamassa täältä todisteen yllämainitusta.
Toisaalta voivathan he olla ihan luonnostaankin niin mukavia ja hurmaavia kuin Heurekassa käydessään olivat. Jenkeistä kun ei aina ota selvää. Jotkut voivat olla ihan tosissaan huikatessaan läksijäisiksi "Have a nice day!"
Täytyypä kysyä tyylin jatkumisesta lankomieheltä, Kopra hänkin ja menossa Lahteen ensi viikonloppuna Koprien sukukokoukseen, jonne myös Timothy perheineen saapuu. Lankomieskin osoitti uutta ja yllättävää sukuseurahenkisyyttä, jollaista en hänessä ollut aikaisemmin mitenkään havainnut, kun tuli mahdollisuus osallistua samoihin pirskeisiin astronautin kanssa. Tämä nyt tietysti vain happamiin pihlajanmarjoihin kuuluva kommentti minulta.
Kun kuvaajia on paikalla niin paljon, että he ovat jo toinen toisensa tiellä, täytyy keksiä jotain erikoista, jolla erottautuu massasta. Minä laitoin tällä kertaa kalansilmälinssin kameran nokkaan ja työnsin sen niin lähelle Kopraa kuin ilkesin. Tässä suhteessa en ole kovin kaino. Muista kuvista ja vierailun selostuksista saavat muut mediat pitää huolen. Minun kuviani on nähtävissä täällä.

ps. Minäkin pääsin paistattelemaan julkisuuden valokeilassa kaiman siivellä. Tällä videolla 1.57 - 1.59 välisen ajan. Ehkä tämän johdosta ei vielä tarvitse olla huolestunut kuuluisuuden kirouksen lankeamista ylleni.

pps. Täällä editoimaton ja normaalia huojuvammalla kameralla kuvattu pätkä Timo Kopraa Heurekassa hänen suurimmille faneilleen. Siinä hän kertoo mm. suomalaisista sukujuuristaan.


Kuva: Liisa Kopra
ppps. Kolme komeaa Kopraa Lahdessa Koprien sukuseuran kokouksessa. Oikealta lankomies, kaimapoika ja lankomiehen veli. Ei liene epäselvää, missä kulttuurissa opetetaan jo koulussa katsomaan kameraan (tässä tosin tämän kuvan ottajan kannalta väärään kameraan) ja sanomaan "Cheese". Suomalainen vielä miettii kameran jo räpsähdettyä, että mikä se kala oli, joka piti sanoa, "muikku" vai "silakka"

Very short English résumé

When my namesake Timo came to visit Heureka, I had no other choice than even during my summer vacation to go also by myself to Heureka and take some photos. The Finnish related “sisunautti” (in English maybe staminanaut) Timothy Kopra had tempted more audience to listen to him than there was room in Heureka. Sad for those, who could not listen to him live.
The last somehow Finnish connected real celebrity was probably “The son-in-law of Finns” Gregory Peck, who visited Finland in 1953 with his Finnish born wife Greta Kukkonen.
One more famous “Finn” was very close to come. Namely in the beginning of 70s spread a rumor, that president Nixon is somehow related to one Matti Nikunen from Toholampi, Bothnia, Finland. Matti Nikunen had immigrated in the 19th century to the States and changed his name to Nixon. So it was beyond the any bounds of possibility, that Richard Nixon has to be Finnish related.
Conference on Security and Co-operation in Europe (CSCE) was to come 1975 and Dick was waited to sign the paper with the other leaders of the world.
Well. Dirty Dick had to resign before CSCE because of Watergate affair and the rumors of his Finnish roots were a total canard.
In the conference USA was represented by Gerald “Jerry” Ford. A former football player and Nixon´s vice president. The president before Nixon, Lyndon B. Johnson said about congressman Ford, that Jerry Ford is so dumb he can't fart and chew gum at the same time. Naturally that was too heavy for middlebrow Americans in 1960s, so the newspapers turned it to "Gerald Ford can't walk and chew gum at the same time."
Lyndon B. Johnson visited also Finland in 1963, but as a John F. Kennedy´s vice president. The most memorable thing from his visit was ballpoint pens, which he openhandedly gave to everybody, who accepted to take them.

So many kinds of American cousins have visited and almost cousins almost visited Finland. I have to say, that Kopra family was different. Maybe they were trained by NASA to be nice, handsome and polite. Or then it is another possibility, even how unlikely it sounds. They are that kind by nature.
I have to ask my brother-in-law, also with name Kopra. He is going with his wife to the Kopra family reunion to Lahti , where he will meet Timothy. Actually to see Timothy is his major reason to go to the reunion. I think.

Some pictures from Tim Kopra´s visit in Heureka

Video: Tim Kopra in Heureka


Picture: Liisa Kopra
Three handsome Kopras in Lahti´s reunion. From right my brother-in-law, my namesake and my brother-in-law´s brother. It is very obvious, who has learned to say “cheese”, when there are cameras present.

Kodin sisälogistiikkaa

Sisälogistiikka kuulostaa hienolta sanalta, mutta sitähän me teemme kotonakin koko ajan. Etsimme tavaroita ja siirtelemme niitä paikasta toiseen. Joillakin kodin sisälogistiikka on kunnossa, toisilla täysin retuperällä. Minä kuulun valitettavasti näihin jälkimmäisiin.
Otetaan esimerkiksi avain. Meillä kotona ovet ovat lukossa vain oltaessa pidempään poissa. Tätä silmälläpitäen olen piiloittanut kiintestön alueelle useita avaimia kuin orava käpyjä varkaiden vaikeasti arvattaviin paikkoihin, kuten ulkoeteisen kynnysmaton alle. Varmuuden vuoksi portin pielessä on ”Täällä vartion minä” –kyltti, jossa on hampaat irvessä muriseva koira. Se muistuttaa meidän hauveliamme – joskin aika etäisesti.
Ainoat avaimet, joita tarvitsen päivittäin, ovat auton ja työpaikan avaimet. Ne ovat molemmat samassa renkaassa, ikään kuin kaikki munat samassa korissa, joten avaimeni ovat aina joko tallessa tai hukassa.
Normaali kesäajan asusteeni on housut ja taskuton paita. Avaimeni ovat silloin housujen jommassa kummassa sivutaskussa. Takataskuissa en pidä niitä, koska ne painavat ilkeästi takapuolta vasten kovalla tuolilla istuttaessa.
Tämä tilanne on logistisesti vielä kohtuullisesti hallinnassani. Kun tarvitsen avaimia, työnnän molemmat käteni sivutaskuihin. Hetken etsimisen jälkeen avaimet osuvat lompakon, kännykän ja muun epämääräisen rojun seasta jompaan kumpaan käteen.
Talvella tilanne pahenee dramaattisesti. Edes autolla ei voi oikein lähteä ilman päällystakkia. Siinä on kahden rintataskun, kahden sivutaskun, kahden sisätaskun lisäksi vielä yksi vetoketjullinen hihatasku, jonne on erityisen kätevä sujauttaa avain aina välillä. Potentiaalisia avaimen paikkoja on nyt siis yhdeksän.
Autoni on 18 vuotta vanha Rellu Twingo. Se, johon Ahtisaaren Marakin ennen pressaksi tuloaan mainosti mahtuvansa. En pidä autoani koskaan lukossa, koska oletan sen markkina-arvon olevan Maran Nobelista huolimatta niin alhainen, että varkaat tuskin ovat siitä kiinnostuneita. Näin ollen yleensä istun jo tukevasti turvavöihin kyettynä autossa, kun mieleeni tulee, että auto pitäisi saada käyntiinkin. Avaimella se tapahtuisi paljon kätevämmin kuin vaikka virtajohdot yhdistämällä. Helpoin tapa kaivaa avain esille olisi nousta autosta ja tutkia yksi kerraallaan ne kaikki yhdeksän mahdollista taskua. Mutta autoon istuutuminen on pikemminkin metafyysinen olotila. Sen purkaminen vaatisi ylivoimaisia henkisiä ponnisteluja.
Auton sisällä alkaa armoton taskujen penkominen, joka varmaan ulkopuolisen silmin näyttää pakkopaidassa olevan epätoivoiselta kiemurtelulta. Lopulta avain kuitenkin yleensä löytyy. Ellei sitten ole käynyt niin, että olenkin illalla laittanut housut pesuun ja samalla laittanut avaimet ”varmaan paikkaan”. Joka on niin varma, että en enää itsekään muista sitä.
Tuntemattomassa taskussa olevan avaimen etsimisen vaikeusastetta voidaan lisätä vaikka ottamalla väsymystään itkevä lapsi syliin. Lapsen ollessa oikeassa käsivarressa avaimen tunnustelu vasemmalla kädellä housun oikeasta etutaskusta talvipakkasella ulko-ovella on urheilusuoritus, jonka vaikeuskerroin on reilusti yli kolmen – uimahypyistä tuttua asteikkoa käyttäen.
Lukija voi kysyä, että miksi en pidä avaimia ja muita tavaroitani aina niille varatuilla paikoilla. Samaa olen kysynyt itseltäni kohta jo 60 vuotta, eikä vastausta ole tullut. Toki tiedän sen, että elämä olisi paljon helpompaa, jos kodin sisälogistiikka olisi hallinnassa. Hieman omaa olotilaani helpotti, kun systemaattinen insinöörinaapurini tuli taannoin luokseni ja kertoi hukanneensa oman avaimensa. Hän oli mennyt totaaliseen paniikkiin ja täysin toimintakyvyttömäksi, kun se ei ollut omalla paikallaan avainkaapissa.
Lupasin lähteä etsimään, kun hän itseään toistellen voihki, ettei voinut kertakaikkiaan ymmärtää, missä se voisi olla, kun se ei ollut oikealla paikalla. Pudotin samanlaisen avaimen muutaman kerran avainkaapin kohdalta maahan ja katsoin, minne se putosi. Avain näytti pomppivan lattialta useimmiten kohti kenkähyllyä, joten käänsin kaikki jalkineet ylösalaisin. Hukassa ollut avain kilahti kumisaappasta lattialle. Naapurini oli varma, ettei olisi omin neuvoin löytänyt avainta ennen seuraavaa sadekeliä. Sumea logiikka toimii joskus sisälogistiikassakin.
Juuri tätä paremmaksi kodin sisälogistiikan konsultiksi minusta ei ole. Kännykän suhteen voin antaa pari koeteltua vinkkiä. Kännykkää ei kannata koskaan laittaa kotona äänettömälle. Hukkunut kännykkä löytyy nopeinten soittamalla siihen vaimon kännykällä. Elleivät molemmat satu olemaan yhtä aikaa kaiteissa. Siitä syystä meillä on kotona vielä lankapuhelin – jonka luuri ei ole langatonta mallia. Kännykkää ei ole myöskään syytä pitää rintataskussa. Sieltä se kumarruttaessa solahtaa ennemmin tai myöhemmin vessan pönttöön tai johonkin muuhun ihan yhtä epäsopivaan paikkaan.

MM-jalkapallomuisto Heurekasta 12 vuoden takaa

Sir Kroto lukemassa "innoissaan" Dimensio-lehteä

Minulle suotiin kunnia haastatella Heurekassa keväällä 1998 vieraillutta professori Sir Harold W. Krotoa. Siis Nobelilla palkittua fullereenin eli hiili-60:n keksijää. Rehellisyyden nimessä on tunnustettava, että pääsyni nobelistin haastattelijaksi ei suinkaan johtunut journalistisista ansioistani mm. Dimension pakinoitsijana. Jossain vaiheessa vain tiedostusvastuussa olleita Ilseä ja Leaa luultavasti alkoi pelottaa, ettei media ole kiinnostunut edes näin merkittävästä tiedemiehestä. Piti yrittää kaapia paikalle jokainen joskus lehtiin kirjoitellut.
Pelko osoittautui turhaksi. Loppujen lopuksi Sir Haroldin maine houkutteli paikalle runsaslukuisesti sekä lehdistön että radion. Eikä syyttä. Hän vaikutti hyvin charmikkaalta persoonalta ja osasi kertoa kemiasta ja urastaan ymmärrettävästi ja hauskasti. Yleisen lehdistötilaisuuden jälkeen sir Harold oli luvannut antaa vielä kahdenkeskisiä haastatteluja kiinnostuneille.
Olin varma, että suurin osa Dimension lukijoista arvelisi minun vain jatkavan fiktiivisiä tarinoitani, eikä uskoisi ilman erillistä näyttöä, että minut on päästetty lähellekään yhtä kuuluisimmista Nobelin palkinnon voittajista. Siksi otatin perinteisen pönötyskuvan sir Haroldista ja itsestäni kättelemässä toisiamme. Sir Harold tuntui suhtautuvan tilanteeseen huvittuneen hämmentyneenä. Pyysin saada ottaa toisenkin kuvan, missä sir Harold lukisi Dimensiota. Sir Harold ilmoitti, että hän ei osaa suomea. Sanoin, että ei se haittaa, voihan hän vain katsella kuvia. Kuvaa otettaessa havaitsin sir Haroldin poskilihasten hieman kiristyvän. Arvelin sen johtuvan siitä, että häntä vain harmitti, kun ei ymmärtänyt eksoottisella kielellä kirjoitettua hauskaa pakinaa.
Olin valmistanut etukäteen viisi kysymystä, jotka aioin esittää sir Haroldille. Jotta en sekoaisi kysymyksissäni, olin kirjoittanut kaikki vuorosanani luntiksi paperille loppukiitoksia myöten.
Haastattelu sujui jotenkin seuraavasti:
Minä: Kumpi oli ensin, muna vai kana? Tarkoitan, että keksittiinkö hiili-60 molekyylin rakenne jalkapallon nahanpalojen leikkauskuvioista vai sovellettiinko hiili-60 rakennetta jalkapalloon?
Sir Harold: Fulleriini keksittiin vasta 1985, kun taas viisi- ja kuusikulmioisista nahanpaloista ommeltua jalkapalloa käytettiin jo Englannin maailmanmestaruuskisoissa 1966.
Minä: Olette varmaan erehtyneet ajankohdasta. Tällaisella pallollahan pelattiin vasta Meksikon kisoissa 1970.
Sir Harold: Ei, ei. Kyllä haastattelija on nyt väärässä. Olin itse katsomassa 19.07.1966 Middlesbroughin Ayresome Parkilla ottelua Italia – Pohjois-Korea, jonka Pohjois-Korea yllättäen voitti 1 – 0. Muistan hyvin, että kisoissa pelattiin fulleriinipallolla.
Minä: Saanen kuitenkin epäillä. Juuri äsken Suomen televisiossa näytettiin katkelmia kisojen loppuottelusta Englanti – Länsi- Saksa, joka Englanti voitti kyseenalaisella maalilla 4 – 2. Ainakin loppuottelussa käytettiin vanhanaikaista jalkapalloa.
Sir Harold: Sehän oli maali. Siitä ei ole mitään epäilyä.
Minä: Hyvä on. Joka tapauksessa jalkapallon rakenne siis keksittiin ennen fullereenia.
Sir Harold: Kiitoksia haastattelusta, oli hauska tavata.
Minä (miettien): Hetkinen! Tämä repliikkihän on luntissani vasta kaikkien kysymysten jälkeen. Sitä paitsi minun piti sanoa se eikä sir Haroldin. Kun sir Harold nousi, kätteli minut ja poistui paikalta, ymmärsin haastattelun jääneen yhteen kysymykseen. Vannoin pyhästi, että jos joskus vielä pääsen herrojen kanssa marjaan, koitan pitää luontaista besserwisseryttäni hieman piilossa - varsinkin jos puhe kääntyy jalkapalloon.

Epilogi
Tämä pakina julkaistiin Dimensiossa vuonna 1999. Se muistui juuri päättyneiden jalkapallon MM-kisojen aikana mieleeni, kun taas syntyi keskustelua kisapallosta ja sen ominaisuuksista. Päätinkin käydä tarkistamassa netistä, kumpi oli loppujen lopuksi oikeassa, sir Kroto vai minä. Alla olevat valokuvat todistavat, että minä ja yllä oleva kirjoitus yhtä vakuuttavasti, että oikeassa olosta ei yleensä ole muuta kuin haittaa.
Muuten olen sitä mieltä, että Saksa sai ansaitun hyvityksen vuoden 1966 vääryydelle, jolloin Englannille lahjoitettiin maali, vaikka pallo ei koskaan käynyt maalissa.
Jos joku vielä epäilee, niin saksalaisella perusteellisuudella tehdyn analyysin voi käydä katsomassa täällä.
Nyt kävi toisinpäin. Englannilta hylättiin selvä maali. Puntit tasattiin. Vääryys korvattiin toisella vääryydellä. Olisiko ollut jotenkin oikeudenmukaisempaa, että Saksalta olisi hyväksytty paitsiomaali tai samanlainen ei-maali kuin Englannilta 44 vuotta sitten? Jalkapallo on meidän spekulanttien koskaan tyhjentymätön aarrearkku.


Englannin ja Saksan välinen loppuottelu Wembleylla vuonna 1966. Lähimpänä turnauksessa käytetty perinteinen jalkapallo ja Saksan maalitykki Uwe Seeler, joka on ilmiselvästi muistanut olla kotona väliaterioillakin (Zwischenmahlzeit) . Tankkimaista Seeleriä varjostaa Englannin susikoira Bobby Charlton


Meksikon kisoissa 1970 käytettiin ensimmäisen kerran fulleriinipalloa. Kuva Englannin ja Brasilian välisestä ottelusta, jonka Brasilia voitti 1-0. Lähimpänä Englannin kapteeni Bobby Moore.



Vuoden 1970 Meksikon kisojen pelipallo oli Adidaksen Telstar






















Nimensä pelipallo sai Telstar-tietoliikenne satelliitista, joka oli kuvioiltaan hieman ko. pallon näköinen. Telstar ja jalkapallon MM-kisat liittyivät yhteen jo vuoden 1962 Chilen kisojen aikaan. Kisat piti televisioida suorana Eurooppaan Telstarin välityksellä, mutta satelliitin laukaisu myöhästyi sen verran, että kisat ehtivät juuri ja juuri päättyä ennen satelliitin pääsyä kiertoradalleen.
Telstarista tehtiin myös aikanaan varsin suosittu iskelmä. The Shadowsien versiota voi käydä kurkkaamassa täällä.
Laila Halme teki Telstarista suomeksi lauletun version. Netistä en sitä löytänyt, mutta sanat menivät jotenkin seuraavasti: "Telstar, Telstar, oi sä tähti yön, oot ihme ihmistyön sä vain"

























Uusi pelipallo oli Meksikon kisojen kisajulisteessa.

Young Rocket Scientists in Heureka

Kotimaisen lyhytelokuvan Raketti ensi-ilta sai kriitikot ilahduttavan runsaslukuisina liikkeelle. Kuten kunnon kritiikkiin kuuluu, niin tuli risuja ja ruusuja.
”Toimintakohtauksissa oli vauhtia, mutta käsikirjoitukseen ja dialogiin olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota. Amatöörinäyttelijöiden käytössä on aina omat riskinsä, joskin tuoreiden kasvojen esiintuloa aina samojen marttisuosalojen ja samuliedelmanien sijaan on periaatteessa pidettävä positiivisena.”
Pannaan vihjeet korvan taakse.
Kohtuullisen suuren kotimaisen huomion innoittamana päätin tehdä videosta myös ulkomaiseen levitykseen soveliaan Extended –version. Se tarkoittaa sitä, että materiaali editoidaan hieman löysemmin, jolloin elokuva voidaan rahastaa kahteen kertaan. Tyypillinen esimerkki tästä oli taannoinen trilogia Taru Sormusten Herrasta. Nyt siitä on menossa kolmas kierros, jossa myynnissä on lyhempi versio Bluray-formaatissa. Me Sormusten fanit odotamme kieli pitkällä Extended Bluray –versiota.
Raketti oli alun perin yhden pitkän otoksen video. Otoksella oli kokonaisuudessa mittaa 4 minuuttia 23 sekuntia. Raketti-elokuvaan leikkasin siitä kaksi pätkää, jolloin elokuvalle tuli mittaa 1 minuutti 30 sekuntia. Kansainväliseen levitykseen tuleva Extended-versio ”Young Rocket Scientists in Heureka” kestää 2 minuuttia 53 sekuntia. Raakamateriaalista on lähinnä poistettu minun sönkkäystäni yrittäessäni kesken kuvauksen opastaa rakettitiedemiehiä vesirakettilaitteen käytössä. He osasivat sen itsekin ihan hyvin, ainakin paremmin kuin minä.
Oltiin huojuvasta kamerasta ja käsikirjoituksen puutteista (se puuttui kokonaan) mitä mieltä hyvänsä, niin videolta jotenkin työntyy lävitse Heurekan syvin olemus sen ollessa parhaimmillaan. Heureka tarjoaa eväät onnistumiseen ja ymmärtämiseen yhteistyön ja sellaisten epäonnistumisten avulla, jotka eivät muserra oppijaa.
Samalla haluan kannustaa muitakin heurekalaisia kuvaamaan tapahtumia talossa. Videokuvaus ja videoiden levitys ei ole enää välineistä kiinni. Tämäkin HD-tasoinen video on otettu alle 400 euron digitaalikameralla ja laitettu maailmanlaajuiseen miljardit ihmiset tavoittavaan YouTube-levitykseen. Kymmenen vuotta sitten olisi pitänyt olla miljonääri (no ainakin melkein) jo vastaavan tasoisten videolaitteiden hankkimiseen ja mahdollisuudesta maailmanlaajuiseen levitykseen kukaan ei voinut edes villeimmissä kuvitelmissa haaveilla.
Ottakaa hauskoja videoita ja laittakaa ne muiden iloksi YouTubeen. Hyvillä hakusanoilla ne voi kuka tahansa löytää. Tällaisia ovat esim tässä minun videossani: Heureka, Vantaa, vesiraketti, water rocket, learning by doing, jne. Hakusanat annetaan samalla kun video ladataan YouTubeen.
Heureka on julkinen paikka. Siellä saa vapaasti kuvata ja videot saa vapaasti laittaa omille Youtube-sivuille. Kunhan katsoo, että kukaan videossa esiintyvä ei ole jotenkin nolossa tilanteessa. Vaikka kompastu kynnykseen ja kaadu nenälleen.
Kun minä jo vaari-iässä oleva olen vanhoilla päivillä oppinut kuvaamaan ja editoimaan, niin se onnistuu nuoremmiltakin. Jos ei heti onnistu, niin ainakin minulta voi kysyä opastusta.
Youtubessa voi mm. laittaa tekstityksen videoon monen muun asian lisäksi ilman että itsellä on editointiohjelmaa ja taitoa siihen. Tämän amerikkalaiset osaavat. Helpot käyttöliittymät. Paitsi Bill Gates tietysti.
Niin, ja Extended-videon voi käydä katsomassa täältä.