Sunday, 5 December 2010

Identiteettikriisissä


TV 2:ssa on ollut tänä syksynä kaksi ohjelmaa ylitse muiden. Homo- ja pakkoruotsi-ilta. Faktisesti näissä oli tarkoitus keskustella siitä, voidaanko homoparit vihkiä avioliittoon samoin perustein kuin heteroparit sekä siitä, pitääkö kaikkien suomalaisten opiskella ainakin 3 luokka-astetta pakollisena kielenä ruotsia (tai yhtä hyvin suomea). Todellisuudessa käytetyt puheenvuorot rönsyilivät suunnilleen kaikissa muissa näkökulmissa mutta ei näissä.

Kumpikaan kysymys ei hetkauta minua henkilökohtaisesti. Olen jo naimissa, eikä suunnitelmissa ole uutta avioliittoa siihen kuuluvine vihkimisineen. En ole homo, enkä kuulu kirkkoon. Ystäviini, tuttuihini ja kylänmiehiin kuuluu kaappi- ja julkihomoja (lesbojakin) sekä uskonnollisella akselilla ateisteista syvässä uskossa oleviin. Pakkoruotsini olen aikoinaan lukenut koulussa kiinnittämättä sen kummemmin huomiota asiaan. Vaikka omakohtaista kokemusta ja näkemystä kumpaankin aihealueeseen on, katson kuitenkin olevani sen verran syrjässä tunteiden kovimmista virranpyörteistä, että mielenkiintoni keskustelua kohtaan on aika akateemista. Sitä kuitenkin on. Siis mielenkiintoa. Kuten tämän blogin lukijat varmaan ovat havainneet.

Yksi pakkoruotsin perusteluista on se, että ruotsin kieli on osa suomalaisten identiteettiä En tiedä onko niin, mutta kun sitä maan johtavien politikkojen suulla niin syvällä rintaäänellä (arvaatte varmaan, ketä tarkoitan) vakuutellaan, niin uskotaan. Siis vähemmistön jokin ominaisuus identiteettinä on jotain, joka säätelee enemmistön velvollisuuksia.

Puhun tässä tietysti vain omasta puolestani, mutta itse identifioidun ensisijaisesti ihmiseksi, sitten mieheksi, sen jälkeen ehkä heteroksi seksuaalisen suuntautumiseni suhteen, tämän jälkeen suomea äidinkielenään puhuvaksi suomalaiseksi. Nämä noin karkeana jakona eikä niiden järjestyskään ole kiveen hakattu. On niitä muitakin identiteettejä: vaari, aviopuoliso, isä, poika, jossain paljon kauempana jopa fyysikko, heurekalainenkin (vielä vähän aikaa) tai vaikka Lidl:n asiakas (viimeinen alkaa olla identiteettinä jo aika marginaalinen).

Nyt koplaankin kuin Kauko Juhantalo aikoinaan nämä kaksi asiaa yhteen Homoja on suunnilleen yhtä paljon kuin ruotsinkielisiä Suomessa, eli noin 5%. Homojen osalta ei ole kuin arviotilastointi, mutta suuruusluokan oikeellisuudesta ovat useimmat lähteet yhtä mieltä. Siksi minusta olisi vähintään oikeus ja kohtuus, että Suomen viralliset seksuaaliset suuntautumiset olisivat heterous ja homous.

Koska biseksuaalisuus on rikkaus kuten kaksikielisyys, niin heteroille opetettaisiin ilman valinnan mahdollisuutta ainakin 3 vuosiluokkaa homoutta ja päinvastoin. Tämän opetuksen keskeinen motiivi olisi tietysti tasa-arvo, eli että kummallakin ryhmällä olisi oikeus saada palveluita omalla seksuaalisella suuntautumisellaan. Vaikka joku väittäisi, etä dendrofilialla (jos et tiedä mitä se on, niin katso Wikipediasta) olisi hänelle enemmän käyttöä, niin ei mitään poikkeusta. Joko heteroutta tai homoutta on opiskeltava toisena kotimaisena seksuaalisena suuntauksena. 

Kun itse kävin aikoinaan 60-luvulla oppikoulua, niin välitunneilla (missä opittiin ne elämässä oikeasti tarvittavat asiat) kerrottiin riittävän usein kerraten (repetitio mater studiorum est) tieteellisesti todistettuna tietona, että kaikki ruotsalaiset ovat homoja. Tiedettiin myös, että Ruotsissa homous ei ollut rikos, toisin kuin meillä. Siksi monet suomalaiset omot muuttivatkin Ruotsiin voidakseen elää sukupuolisen suuntautumisensa mukaisesti ilman pelkoa vankilaan joutumisesta. Tätä sinänsä loogista perustetta tosin en kuullut kenenkään ruotsinmaikan käyttävän motivointina. Motivoinniksi riitti yksinkertaisesti se, että ruotsi oli ylioppilaskokeessa pakollinen aine. Sitä oli osattava ainakin kokeesta läpipääsyn verran.

Homous on myös avain muihin eurooppalaisiin seksuaalisuuden lajeihin. Sehän on selvää. Kun hetero on kerran oppinut homouden alkeet, niin vaikka panseksuaalisuuden tai transseksuaalisuuden omaksuminen on paljon helpompaa. Pakkohomouden vastustajat tosin väittävät, että homouden opiskelu on portti todella koviin ja kiellettyihin seksuaalisuuden lajeihin, kuten pedo- tai nekrofiliaan. Mitään tieteellistä näyttöä tästä ei ole olemassa.

Millaista homouden opetus heteroille ja päinvastoin heterouden opetus homoille koulussa konkretian tasolla olisi? Enemmän henkiseen puoleen ja asenteisiin kuin asentoihin keskittyvää? En osaa sanoa, mutta eiköhän tuo sitten aikoinaan OPS:sta selviäisi kuten muidenkin oppiaineiden sisällöt.

Ahvenanmaalaiset jäisivät kansainvälisen sopimuksen mukaisesti tietysti tämän ulkopuolelle. Siellä kun ei esiinny kuin yhtä seksuaalista suuntautumista. En sano mitä, vaikka edelleen koulun välitunneilla opitun perusteella sen luultavasti tiedänkin.

3 comments:

  1. Miten joku jaksaa vääntää samaa ruotsinkielen vastaisuuttaan jatkuvasti. Sitä paitsi homoudella ja ruotsinkielellä on se ero, että homous on syntiä, ruotsinkieli ei. Ainakaan Raamatussa ei ole siitä mitään mainintaa. :-)

    ReplyDelete
  2. Juu, raamatussa ei tosiaan taideta mainita ruotsinkielen syntisyydestä mitään. Sitä vastoin jumala itse on antanut ihmiskunnalle useita kieliä, ja sekoittanut näin pakkaa jotta ihmiset eivät olisi liian yhteistyökykyisiä ja pystyviä rakentamaan taivaaseen asti ulottuvaa Baabelin tornia.

    Olisiko pakkoruotsikin siis jumalan rangaistus Suomen yhtenäiselle kansalle?

    ReplyDelete
  3. Paavo Lipposen kommentit ruotsin kielen asemasta alittavat tason, johon edes poikkitieteilijä ei pääse (vaikka yritystä kyllä on ollut). Viime viikkoisen Paavon pohjakosketuksen jälkeen en voi kuin todeta, että lopetan asian käsittelyn kokonaan tällä palstalla. Keskitytään asioihin, joissa edes on edes jotain älyllisyyttä jäljellä. Vaikka jouluevankeliumin tarkasteluun fysikaalisessa kontekstissa.

    ReplyDelete