Saturday, 9 July 2011

Kenellä on apinan ottaman valokuvan tekijänoikeudet?

Kuva: David Slater vai makaki XX?

Helsingin Sanomissa oli 6.7.2011 seuraava pikku uutinen.

"Apina ryhtyi itse luontokuvaajaksi

Palkittu brittiläinen luontokuvaaja David Slater oli kuvausreissulla Indonesiassa, kun hänen kameransa joutui yllättäviin käsiin.

Kansallispuistossa Slater jätti hetkeksi kameransa vartioimatta, ja ryhmä uhanalaisia makakeja kiinnostui ilmeisesti sen linssin heijastuksesta. Yksi apinoista onnistui painamaan kameran laukaisinta.

Makaki räpsi itsestään satoja kuvia, kertoi Daily Mail –lehti."

Minua kiinnosti kyseinen uutinen tekijänoikeuden näkökulmasta. Kuvan ottajaksi oli merkitty David Slater eli hemmo, jonka kameralle apina oli tehnyt luvattoman käyttöönoton, jos varkaita suosivaa auton vohkimisen  terminologiaa halutaan käyttää tässä. Millä perusteella Davidilla on kuvan tekijänoikeudet eikä makakilla?

Tekijänoikeuslain 1§ sanotaan seuraavasti: ”Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen…” Valokuvan suhteen on pitkään ollut selkeä käytäntö, että laukaisimen painaja ei ole mitenkään itsestään selvästi tekijä, vaan tekijä on kuvaan eniten vaikuttanut henkilö. Tekijöitä voi tietysti olla useitakin.

Kuin kaksi marjaa - paitsi otsikkokuvassa ote on selvästi professionaalisempi. Huomatkaa mm. hieno syväepäterävyyden hallinta.

Jos minä varastan jonkun kameran ja otan sillä omakuvan, niin kuvan tekijänoikeudet kuten myös kuvassa olevan oikeudet omaan kuvaansa ovat yksikäsitteisesti minulla. Kameran omistaja voi syyttää minua useilla rikosnimikkeillä anastamisesta alkaen, mutta tekijänoikeuksia kuvaan hän ei tule saamaan.

Entäpä apinan ottama kuva? Jos kuvaaja menee kameran kanssa viidakkoon ja apina nappaa hänen kameransa, niin onko se pelkästään riittävä osoitus siitä, että kuvaaja on järjestellyt tilanteen siten, että kuvaajaa voidaan pitää tekijänoikeuksien haltijana. Jos kuvaaja houkuttelisi apinaa ottamaan kuvan vaikka erilaisilla palkkioilla, niin tilanne olisi minusta toinen.

Toisaalta kuvan tekijänoikeudet ovat aina jollakin. Voivatko ne olla tuntemattomalla, luultavasti viidakon kätköihin julkisuutta piiloon paenneella makaki-apinalla? Kuka olisi hänen edusmiehensä, koska makaki tuskin itse pystyisi valvomaan oikeuksiaan? Makakin ottamat kuvat ovat levinneet ympäri maailmaa ja niiden tekijänoikeuspalkkioilla apina voisi viettää taloudellisesti turvatun loppuelämän. Banaanit elämän loppuun asti olisi vähintäänkin kohtuullinen korvaus.

Entä oikeuksien periytyminen? Kuva lienee sittenkin kategoriaan tavalliset valokuvat, ei valokuvateokset kuuluva. Siis sen tekijänoikeuden suoja-aika on 50 vuotta kuvan julkaisusta, eikä 70 vuotta tekijän kuolemasta. Makaki tuskin elää 50 vuotiaaksi, joten sen tekijänoikeudet siirtyvät sen perillisille. Siinä sinänsä mitään kummallista ole. Tämän tästä saamme lukea miljonääreistä, jotka ovat jättäneet jättiomaisuutensa perintönä kissoilleen, koirille, hamstereilleen tai minkä otuksen nyt ovat kokeneetkin kaikkein läheisimmiksiin. Millä selvitettäisiin makakin perilliset, etenkin jos kyseinen yksilö sattuu olemaan urospuolinen?

Sitä paitsi mistä tiedetään, että kuvat on ottanut makaki itse, eikä David Slater. Hänähän voisi asian mennessä tiukaksi vaatia apinaa todistamaan, että on ottanut kuvan Davidin kameralla. Jos silminnäkijöitä ei ole, niin tilanne on sana vastaan sana. Kumman painaa enemmän?  Toisaalta kuvien kaupallinen arvo on siinä ja vain siinä, että ne ovat apinan ottamia. Slater olisi pahasti puun kuoren välissä. Jos hän voittaisi mahdollisen tekijänoikeusjutun väittämällä sittenkin itse ottaneensa kuvat, niin niiden kaupallinen arvo romahtaisi ja Slater voisi saada syytteen petoksesta.

Kuvan oikeudet ovat ainakin Daily Newsin jutun perusteella jollain Cater´s News Agencylla. Olisi mielenkiintoista nähdä, onko puljun tekijänoikeuksien luovutussopimus yhtä härski kuin Sanoma Newsin. Jos makaki on mennyt raapustamaan puukstavinsa sellaiseen paperiin, niin voin kertoa oikeuksien menneen ja viheltäneen mennessään. Korkeintaan voi pelätä haastemiehen saapuvan Indonesian viidakkoon mukanaan haaste kolmannen osapuolen nostamaan oikeusjuttuun, jonka kaikista kustannuksista vastaa valokuvaaja.

Vaikka apina voittaisikin tekijänoikeuskiistan ja kolmansien osapuolten vaatimukset, niin kuvauspalkkioita on turha ronkua. Luonnonvaraisia eläimiä saa kuvata kuka vain, niihin ei kenelläkään ole omistusoikeutta. Ei siis eläimellä itselläänkään. Joten  valokuvaaja makakin ei tarvitse neuvotella malli makakin kanssa vaikka siitä, millä ehdoilla valokuvaa voidaan käyttää mainostarkoituksessa.


Hankalia juridisia ongelmia näkyvissä taivaanrannassa, niin sisäsiittoiseksi juttu tuntuu kiertyvän. Tosin sitä varten on juristeja, jotka ovat valmiita riitelemään asiasta niin pitkään kuin riideltäviä rahoja riittää.

Toinen kuvissa minua pohdituttanut kysymys on, että kun tähän asti on itketty vain amatöörien, kuvaavien toimittajien ja muiden varkaiden vievän ammattikuvaajien leivän, niin nyt samaa kakkua tulee jakamaan vielä apinat. Tähänkö ammattikuvaajien selkäranka lopullisesti katkeaa? Kodakin sinistä Professional Photoguide kirjasta kutsuttiin aikoinaan ”apinakirjaksi”, koska siitä valokuvauksen perusteita tajuamatonkin löysi oikeat valotusarvot ja suotimet eri tilanteisiin, kuten täysikuun valossa näkyvän maiseman  kuvaamiseen. Nykyään kirjaa ei taida enää olla edes myynnissä. Syykin lienee selvä. Nykykameroilla apinankin osaa kuvata ilman sitä.

Sitä paitsi kuvahan on hyvä. Kun minä aikoinaan opiskelin valokuvausta, niin yksi ohje jäi mieleeni ylitse muiden. Käännä kamera vinoon, niin saat jännempiä kuvia. Tämän kuvan perusteella voisi olettaa makakin olleen ainakin kuunteluoppilaana VVI:n kuvallisen ilmaisun perustutkinnon kurssilla.

27 comments:

  1. Olihan taas juttu kotoisin ei mistään. Kiitos vain aikani tuhlaamisesta. Tämän turhempaa blogia ei ole, joten voisit yhtä hyvin lopettaa sen. Saasta maailmassa vähenisi omalta pieneltä osaltaan.

    ReplyDelete
  2. Mistä näitä kommentteja oikein tulee? Ei ainakaan Saunalahdelta. Jotenkin jäljet johtavat samalle sylttytehtaalle, josta tulee tasaisen tahtiin vaatimuksia sen ja sen televisio-ohjelman lakkauttamisesta.

    Kuulkaa hei te nimettömät puskista huutelijat. Epämieluisia tv-ohjelmia ei ole pakko katsoa. Televisiosta tulee rinnakkaisia lähetyksiä ihan riittämiin normaalin verkon kautta, satelliitin ja kaapelin kautta moninkertaisesti. Epämieluisia blogeja ei ole pakko seurata. Niille vasta löytyykin vaihtoehtoja. Jatkan tätä blogia niin kauan, kun sillä on yksikin lukija. Nyt kävijöitä on päivittäin keskimäärin 50 - 500 vähän aiheista riippuen.

    ReplyDelete
  3. Sensuuri Suvanto iski jälleen. Onpa harvinaisen itseensä tyytyväisen näköinen ilme naamalla. Miksei olisi, kun on keksinyt verrata meitä valokuvauksen ammattilaisia apinaan. Tämä on varsinainen pohjanoteeraus.

    ReplyDelete
  4. Suoraan sanoen en usko mihinkään apinan ottamiin valokuviin. Kunnon ammattilainen ei lähde tällaiselle keikalle vain yhden kameran varassa. Miksei ole yhtään kuvaan kuvaavasta apinasta. Jos apina otti itsestään satoja kuvia, niin valokuvaaja olisi varmaan saanut ainakin yhden kuvan selfportraitteja tekevästä makakista.

    Siis petkutusta koko juttu, kuten suurin osa median metkuista.

    ReplyDelete
  5. This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  6. This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  7. Lupaukseni mukaan poistan kaikki kuvajournalismilinjan entistä johtajaa Jore Puusaa käsittelevät kommentit. Niin kävi yllä oleville kommentillekin. En pidä tätä sensurointina, vaan koitan pitää tämän blogin syrjässä Joren persoonan ympärille säännöllisesti puhkeavista täysin lapasesta karkaavista haistatteluista. Niitä tulee puolen ja toisin.

    Sitä paitsi Joren viestin keskeinen sisältö lienee tullut tämänkin blogin lukijoille kohtuullisen selväksi. Halvalla lehdille kuviaan myyvät amatöörit ja kuvaavat toimittajat ovat varkaita ja demokratia häviää käsi kädessä valokuvausammatin myötä. Poikkitieteilijä on tämän tuhoon johtavan kehityksen pahimpia agitaattoreita.

    ReplyDelete
  8. This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  9. Älkää uskoko Suvannon jorinoita vaan kuunnelkaa räppi.

    http://www.youtube.com/watch?v=Tgf13FzNuFs&feature=related

    ReplyDelete
  10. Kylläpä Suvannolla on taas kerran suuret luulot itsestään. Valtakunnan valokuvauksen vihollinen n:o 1 on on Petteri Järvinen. Suvanto tulee kaukaa perästä.

    ReplyDelete
  11. Eihän eläimellä voi olla tekijänoikeuksia!

    ReplyDelete
  12. Timo Suvanto kirjoitti...

    Katsotaanpa, mitä tekijänoikeuslaki sanoo tähän.

    ”1 §

    Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen…”

    Valokuvaan sovelletaan yleensä tekijänoikeuden lähioikeutta, mutta se eroaa tekijänoikeudesta lähinnä vain suoja-ajan pituuden osalta. Muuten valokuvaan sovelletaan tekijänoikeutta riippumatta siitä, ylittääkö valokuva teoskynnyksen tai ei.

    Suomen kielessä persoonapronominissa on yksikön kolmannessa muodossa kaksi muotoa. Hän ja se. Persoonapronominia se käytetään eläimistä, esineistä yms, eli siis muista kuin ihmisistä. Siis aloituksen ”Sillä, joka on luonut…” voitaisiin tulkita tarkoittavan sitä, että tekijänoikeus voisi syntyä muulle kuin ihmiselle. Vaikka apinalle, jos katsotaan apinan luoneen teoksen, kuten ne ovat maalailleet hyvinkin mukavilla hinnoilla kaupaksi käyneitä tauluja. Muutenhan lainlaatijan olisi olettanut kirjoittaneen "Hänelle, joka on luonut.."

    Tekijänoikeus ei voi syntyä organisaatiolle, perikunnalle yms. millekään sellaiselle, joka ei ole luonut teosta. Tekijänoikeuden voi toki myydä, lahjoittaa, periä tai antaa muuten juridisesti suunnilleen kenelle vain. Vaikka perintönä kissalleen.

    Tekijänoikeuslaki on kuitenkin tässä(kin) suhteessa hieman ristiriitainen ja tulkinnanvarainen.

    ”4 §

    Sillä, joka on kääntänyt teoksen tai muunnellut sitä tahi saattanut sen muuhun kirjallisuus- tai taidelajiin, on tekijänoikeus teokseen tässä muodossa, mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta alkuperäisteokseen.

    Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.”

    Joissain pykälissä käytetään siis sekä hän että se ilmaisuja. Olisiko tästä pääteltävä, että tekijänoikeus voi syntyä sittenkin vain ihmiselle? Vai onko niin, että joihinkin valokuviin ei vain ole kenelläkään tekijänoikeutta? Siinäpä visainen kysymys.

    Tekijänoikeuden pykälät ovat hyvin samankaltaiset suurimmassa osassa maailman maita. Pieniä alueellisia eroja kuitenkin on. Esimerkiksi jos makaki nostaisi asiasta kanteen Slateria ja Daily Mailia vastaan, niin oikeutta käytäisiin Englannin lakien mukaan Englannissa, missä mahdollinen tekijänoikeusrikos tai rikkomus tapahtui. Kuvan ottamisessa Indonesiassa tuskin oli mitään rikollista. Tuntematta sen lainkaan Indonesian tekijänoikeuslakia en haluaisi joutua siinä maassa syytettyjen penkille edes tekijänoikeusrikkomuksesta. Siitä, mistä meillä selviää sakoilla ja sormenheristyksellä voi Indonesiassa tulla ihan toisenlainen kakku. Eikä siinä silloin auta lasten lorukaan: "Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!"

    ReplyDelete
  13. Miten joku viitsii suoltaa tällaista p***aa? Luulisi oppineella miehellä olevan parempaakin tekemistä?

    ReplyDelete
  14. Sen vielä ymmärtää, että joku sekopää kirjoittaa, mutta että tällaisena kauniina helteisenä kesäsunnuntaina on tällä hetkellä 239 henkilöä käynyt jo lukemassa tällaista p***aa. Nimimerkki Anonyyymi mukaan lukien.

    ReplyDelete
  15. Jääkiekossakin tulee aina silloin tällöin maali, joka merkitään sille hyökkäävän joukkueen pelaajalle, joka on viimeksi koskettanut kiekkoon vaikka ei olisi erityisissä maalintekoaikeissa ollutkaan. Slater lienee vedonnut lähimpään linjatuomariin.

    Makakin taakkana lienee lisäksi se, että se ei ole kaiketi edes Indonesiassa oikeustoimikelpoinen, eikä ainakaan Suomessa eläin voi olla juridinen henkilö vaikka aika moni muu voikin olla. Mutta eiköhän joku jenkkijuristi perusta kyseiselle makakille .com -sivuston, jonka jälkeen siihen voitaneen soveltaa Yhdysvaltain lakia...

    -p-

    ReplyDelete
  16. Tekijänoikeuksista yleensä. Tekijänoikeuslaki jäi viime uudistuskierroksella vielä pahasti puolitiehen, kun sitä valmisteltaessa ei otettu netin tuomaa muuttunutta tilannetta juuri lainkaan huomioon.

    Otetaan esimerkiksi netissä olevat valokuvat. Finnfoton sivuilla otetaan kantaa asiaa.

    "Useilla “kuvagalleria” -sivustoilla kuvat ovat vapaata riistaa, joita voi helposti kopioida omalle tietokoneelle. Kopioitujen kuvien luvaton muokkaus ja käyttö omiin tarkoituksiin on hyvinkin yleistä. Tämä puolestaan rikkoo karkeasti alkuperäisen kuvan tekijänoikeuksia."

    Ei varmasti riko KARKEASTI alkuperäisen kuvan tekijänoikeuksia, jos joku puuhailee näillä kuvillaan omalla tietokoneellaan. Tilanne on aivan sama, kuin jos joku tieten tahtoen heittelisi kolikoita maantielle ja häipyisi itse ties minne. Kolikot ovat edelleen ko. henkilön omaisuutta, mutta tuskin kukaan ohi kulkiessaan lähtee viemään löytämäänsä parin euron kolikkoa löytötavaratoimistoon, vaan laittaa sen liiveihinsä. Se saattoi olla juuri kaljasta puuttuva summa.

    Kokonaan toinen asia on, jos löytää 10.000 euroa sisältävän salkun. Jos sen omii itselleen, niin kyseessä on selkeä rikos. Siitä tulee tuomio, kuten vahingossa omalle tilille tulleiden rahojen palauttamatta jättämisestä. Vastaavasti toisen kuvien esittäminen julkisesti omissa nimissään tai niiden taloudellinen hyödyntäminen ilman lupaa on selkeästi tekijänoikeuden loukkaus.

    Mitä tässä peräänkuulutan on suhteellisuuden taju tässäkin asiassa. Nettiin kuviaan lataavalla on oltava omaakin vastuuta teostaan. Kun lataa kuviaan nettiin, se on lähinnä heitteillejättöön verrattavissa. Niitä voi kopeloida ja hyväksi käyttää kuka tahansa ja miten tahansa.

    Jotkut valokuvaajat eivät laita kuviaan nettiin, koska kertovat pelkäävänsä, että ne "varastetaan! sieltä. Todellinen pelko taitaa olla - tai ainakin pitäisi olla -, että niitä ei käy kukaan katsomassa. Jotta kukaan ylipäänsä osaisi käydä katsomassa kuvaajan tai kirjoittajan hengentuotteita, niin niitä pitää mainostaa. Kuten tätäkin blogia mm. täällä

    ReplyDelete
  17. Jos nyt joltakin jäi huomaamatta, niin tämänkertaisen blogitarinan tyylilaji oli ironia (tai ainakin yritti olla).

    Vaikka kaikki selittely pilaa lopullisesti huonotkin vitsit, niin pieni tarkennus. Kissa, sen enempää kuin makakiapinakaan ei Suomessa (muista maista en tiedä) voi olla sen enempää tekijänoikeuksien haltija kuin perinnönsaajakaan. Tähän ovat oikeutettuja ainoastaan oikeussubjektit. Oikeussubjekti on lakitieteessä sellainen taho, joka voi saada oikeuksia ja tulla velvoitetuksi. Tätä ominaisuutta kutsutaan oikeuskelpoisuudeksi. Oikeussubjekteja ovat luonnolliset henkilöt eli ihmiset sekä oikeushenkilöt, joita ovat erilaiset yritykset, yhteisöt ja julkisoikeudelliset tahot.

    Eläin tai ympäristö ei ole oikeussubjekti. Niiden oikeudellinen asema on järjestetty oikeussubjekteihin kohdistettujen ohjeiden tai kieltojen avulla. Eläin ei itse voi vaatia oikeuksiensa toteuttamista tuomioistuimessa. Eläin katsotaan lähinnä esineeksi, vaikka joissain oikeusjärjestyksissä on tunnustettu, että eläimilläkin voi olla itsenäisiä perusoikeuksia kuten oikeus elämään.

    Oikeustoimikelpoisuus on eri asia oikeuskelpoisuus. Oikeustoimikelpoisuus tarkoittaa sitä, että henkilö itse on sen verran tolkuissaan, että voi itse vastata oikeussubjektina olemiseensa.

    Joten korjattakoon tämä blogin kommenteissani ollut virhe ja todettakoon, että Suomessa perinnön voi toki jättää rakkaalle takkuturkilleen, mutta vain erilaisten välikäsien kautta – kuten vaikka eläinsuojeluyhdistyksen.

    ReplyDelete
  18. Maria Kurvinen12 July 2011 at 01:33

    Minä en jättäisi eläinsuojeluyhdistyksen huomaan edes lemmikkikirppuani. Tekopyhempää porukkaa saa hakea.

    ReplyDelete
  19. Tuo Pekan jääkiekkovertaus voisi toimia myös esim. riistakameroitten kanssa - nehän jätetään pusikkoon liiketunnistin laukaisimeen kytkettynä. Tekijänoikeus kuviin on sillä, joka on viimeksi koskenut kameraan?

    ReplyDelete
  20. Sattuneesta syystä mieleen tuli myös nopeusvalvontakamerat. Mulla on sellainen käsitys, että täysin mekaanisiin kuviin ei sovelleta tekijänoikeuslakia. Jos olen väärässä, niin korjatkaa toki.

    Riistakameroitakin laitetaan niin monesta syystä. Joskus vain laskentaa varten, joskus taas pyritään saamaan hieno kuva eläimestä, jota on muuten vaikea kuvata. Kuten tämä Iberian susi, jonka ottanut infrapunalaukaisin sai ensin kaiken mahdollisen glorian, mutta jonka asentanut José Luis Rodriguez tuomittiin luontokuvaajien alimpaan helvettiin. Hän oli kuvannut kesyä sutta. Jotenkin tuli Kari Soverin kohtalo mieleen. Hän oli toki ottanut kuvan sudesta omin käsin, mutta kun se otus oli täytetty.

    ReplyDelete
  21. Tässä aika hauska luvaton käyttöönotto. Ilmakuvaus on lokilla hallussa...

    http://www.youtube.com/watch?v=rIu5B3Fsstg

    ReplyDelete
  22. Olen aina pitänyt elokuvan "Mies joka ampui Liberty Valancen" loppurepliikistä: "When the legend becomes fact, print the legend."

    Mielelläni olisin tietysti tässäkin leffassa uskonut puhtaaseen luontodokumenttiin, mutta totuus on toisenlainen. Kuten luontodokumenteissa yleensäkin.

    http://www.youtube.com/watch?v=z3lNyDlfQNs&feature=related

    Hauska siitä huolimatta. Sattuman satoa joutuu aika usein vähän keinolannoittamaan.

    ReplyDelete
  23. Yhden asian makakin muikea ilme kuitenkin todistaa - valokuvaaminen on hauska harrastus, tehtiinpä se sitten omilla tai lainavehkeillä.

    ReplyDelete
  24. Hauskasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu juttu! En ymmärrä joidenkin poikkipuolisia kommentteja. Tämähän on erittäin mielenkiintoinen ajatusleikki ja paljastaa samalla oikeita ongelmia.

    ReplyDelete
  25. Poikkitiede - kuten myös poikkitieteilijä - on aina herättänyt poikkipuolisia kommentteja. En minäkään niiden motiivia aina oikein ymmärrä. Olen yrittänyt selittää niitä itsellesi sillä, että
    a) poikkitieteilijän persoona ei vain miellytä kaikkia
    b) pahaa oloaan voi purkaa monella tavalla. tämä on yksi tapa. Koirat haukkuu, poikkitieteellinen karavaani kulkee.

    ReplyDelete
  26. Juha Vastarannankiiski15 July 2011 at 12:43

    Antaa koirien haukkua, kyllä luontoon ääniä mahtuu, eikä huonosti kasvatettuja vihaisia koiria kannata yrittää alkaa kouluttaa, jos niitä ei ota omikseen. Tämä blogi on kuitenkin parempi kuin muut, koska täällä on oivaltavia aivoituksia omintakeisista kulmista kurkisteltuina, ja ilmaisu on mainiota. Siksi tätä luetaan, ja tolkuton loanheitto kannattaa jättää omaan arvottomuuteensa.

    ReplyDelete
  27. Rajansa kehuillakin. Hyviä blogeja on paljon. Ilman mainostusta kukaan ei eksy blogisi sivuille. Mielelläni kerron itse seuraamistani blogeista ja kommentoin niillä. Minun kuvastani pääsee näiden sivuille ja omasta kuvastani näiden sivuilla pääsee minun blogiini. Mitä enemmän itse kommentoi, sitä useammalle kertoo oman bloginsa olemassaolosta.

    ReplyDelete