Petteri Järvinen kertoi blogissaan ottaneensa tuttavansa yo-juhlissa kuvia kiinteä polttovälisillä objektiiveilla ja väitti saaneensa hyviä kuvia – kiitos hyvien kakkuloitten. No, hirveä kalabaliikki siitäkin nousi.
Petteri koitti todistella väitettään Helsingin Pride-kulkueesta ottamillaan kuvilla. Teräviä kuin mitkä, mutta vertailukohta puuttuu. Minäkin päätin kokeilla. Otin kaksi kuvaa ruusuista, toisen Canonin 24-105 millisellä zoomilla, jonka suurin aukkoarvo on 4.0. Verrokkina oli Canonin 100 makro, jonka suurin aukkoarvo on 2.8. Sen valovoimaisempaa kakkulaa minulta ei tähän lähtöön löytynyt.
Nettikäytössä kuvissa ei ole juuri oleellisia eroja. Vasta täyden koon kuvissa näkee kiinteä polttovälisen objektiivin terävämmän piirron ja lyhyemmän syväterävyysalueen. Siksi tein otsikkokuvasta myös täyskokoisen yhdistelmäkuvan, jossa kuvan vasen yläosa on otettu 100 mm kiinteäpolttovälisellä ja oikea alaosa zoomilla ”105 mm:n” polttovälillä. Kuvassa näkyy hyvin erot terävyydessä ja syväterävyydessä. Kuva on siinä mielessä ”epäoikeudenmukainen” zoomilla otetulle kuvalla, koska sitä piti alla ilmenevästä syystä suurentaa 21%, jotta kuva-alat olisivat saman kokoiset. Kuvat on tarkennettu ruusun heteisiin. Molemmissa kuvissa runkona oli sama Canon 5D Mark II
Tulos ei hätkäyttänyt. Sen sijaan hetken aikaa piti raapia päätä, kun 105 mm:n zoomin kuva oli suuremmalta alalta kuin 100 mm:n kiinteä polttovälisen. Eihän se nyt passaa. Mitä pidempi polttoväli, sitä tiukempi rajaus samalla kameralla kuvattaessa.
Kuvat otettu samalle rungolle jalustalta. Ylemmässä Canonín 100 mm makro-objektiivi aukkoarvolla 2.8 ja alempana Canonin 24-105 zoom-objektiivi aukkoarvolla 4.0 ja asennossa 105 mm.
Hetken asiaa pohdittuani tulin seuraavaan johtopäätökseen. Tätä saa vapaasti korjata, jos jollakin on parempaa sisäpiirin tietoa. Zoomin polttoväli ei pysykään vakiona tarkennusetäisyyden muuttuessa. Kuvattaessa lähellä olevaa kohdetta zoomin maksimipolttoväli onkin pienempi kuin kakkulassa ilmoitettu 105 mm.
Zoom-objektiivit koostuvat useista linsseistä. Esimerkiksi käyttämäni EF 24-105mm f/4L IS USM zoom-objektiivi koostuu 18 linssistä, jotka ovat 13 ryhmässä. Tarkennus ja polttovälin säätö tapahtuvat linssien keskinäisiä asemia muuttamalla. Kun objektiivin valovoima pysyy koko ajan samana, niin tarkennus on helpompi järjestää siten, että polttoväli ei pysy vakiona tarkennettaessa.
Zoom-objektiivi on kaikkea muuta kuin yhden linssin laite, mutta perusperiaatetta voidaan tarkastella linssiyhtälön avulla 1/p+1/q=1/f, missä p = kuvattavan kohteen etäisyys linssistä, q = linssin ja kennon (filmin) välinen etäisyys ja f = linssin polttoväli.
Jos p eli kohteen etäisyys muuttuu, niin tarkennus kameroissa on perinteisesti tapahtunut siirtämällä linssin etäisyyttä q filmitasosta. Kaavasta voidaan kuitenkin päätellä, että samaan lopputulokseen, eli terävään kuvaan päästään myös polttoväliä f yksinään tai yhdessä linssin ja filmitason etäisyyttä q muuttamalla. Näin useimmat zoom-objektiivit toimivatkin tarkentaessaan sisäisesti. Objektiivin pituus ei muutu tarkennettaessa, ainoastaan surina paljastaa jotain tapahtuvan objektiivin sisällä.
Erot kuvautuvan alueen koossa samalla polttovälillä eri objektiiveilla näkyvät vain lähelle tarkennettaessa. Kun otin kuvaparin vähän kauempana olevasta kohteesta, niin kuva-alat olivat lähes identtiset. Pieni heitto johtui siitä, että peukalotuntumalla zoomatessani polttoväliksi tuli 99 mm eikä tasan 100 mm.Erot näkee oikeastaan vain siitä, että ylempänä zoomilla otetussa kuvassa on hieman enemmän syväterävyyttä johtuen aukkoarvosta 4.0 verrattuna alempana kiiinteäpolttovälisen arvoon 2.8.
Petterin palstalla käytiin aikoinaan kiivasta keskustelua niinkin keskeisestä asiasta, että miten pitää ilmasta syväterävyysalueen lyhyys. Onko kapea vai ohut oikea. Etsiessäni hieman taustatietoa tähän bloggaukseen eksyin Wikipedian objektiivia käsittelevälle suomenkieliselle sivulle. Näin siellä: ”Jotkut valokuvauksen harrastajat ovat kiinnostuneita poikkeuksellisen valovoimaisista objektiiveista huolimatta niiden monista haittapuolista. Näihin haittapuoliin kuuluu terävyysalueen mataluus.”
Jos nyt ei jäädä märehtimään sitä, että isolla aukkoarvolla saavutettu lyhyt syväterävyys on yksi valokuvauksen merkittävimpiä ilmaisukeinoja eikä yksi monista haittapuolista, niin termi (syvä)terävyysalueen mataluus on minulle uusi virkistävä ilmaisu. Otanpa sen heti käyttöön – ihan vain piruuttani.
Tämä kuva liittyy kommenttiini. Mittasin objektiivien polttovälin kameran ollessa 10 metrin päässä 1 metrin tauluviivottimesta.
18 kommenttia:
Kiinnostava vertailu. 100-millisen tausta on luonnollisesti miellyttävämpi, koska se korostaa etualalla olevaa kukkaa. Terävyyden erot näkee vasta täysikokoisesta kuvasta. Sillä on käytännössä merkitystä vain, mikäli kuvaa rajataan voimakkaasti, jolloin yksittäiset pikselit tulevat (lähes) näkyviin.
Ero kuvien rajauksessa on kiinnostava. Ilmeisesti objektiivien mm-lukemat eivät ole aivan täsmällisiä. Löytyisikö jokin helppo tapa mitata, onko 100 milliä todella sata ja onko 105 todella sataviisi?
Syväterävyyden mataluus on kyllä melkoinen oivallus!
Lisäksi täytynee muistaa että sekä polttoväli että valovoima pätevät vain kun optiikka on tarkennettu äärettömyyteen.
Timo: Havaintosi on hyvin tyypillistä nykyisille zoomeille. Niissä polttovälit ovat hyvinkin tarkennusetäisyysriippuvaisia. Ilmoitettu polttoväli saattaa pitää paikkansa äärettömään tarkennettuna, kuten Esa jo kirjoitti. Muuten sitten aaltoillaan sinne ja tänne tahi sieltä tänne. Lisäksi ääripäiden polttovälit eivät muutenkaan ole välttämättä kovin eksakteja vaan ne on pyöristetty sopivaan markkinointimittaan. Objektiivisuunnittelussa ei luonnollisestikaan kannata tehdä kompromisseja sen vuoksi, että polttovälialueeksi pakotettaisiin tasan 24,00mm - 105,00mm. Rehellisimmät kuitenkin tekevät zoomin "ylileveäksi" ja rajoittavat sitten säätökierän liikkeen luvatulle alueelle. Tästä rehellisyydestä kuluttaja maksaa sitten hiukan extraa. Toki myöskään kiinteäpolttovälinen ei välttämättä ole esimerkiksi 100,00 mm mutta niissä päästään helpommin tavoitteeseen.
Zoomeista kannattaa huomioida lisäksi, että sellainen ei välttämättä ole zoom-objektiivi vaan varifocal-objektiivi. Tarkennus ei siis pysykään paikoillaan zoomattaessa. Tällähän ei ole ollut väliä AF-aikakaudella. Edelleen niiden himmenninaukkokalibrointi on monesti suurpiirteistä, millä silläkään ei ole ollut niin väliä automaattivalotusaikakaudella. Vaan, ironista kyllä, videopa kaiken muuttaa voi...
-p-
Kommentoijat näköjään ehtivät ennen, kuin poikkitieteilijä pääsi osoittamaan "viisauttaan". Suunnilleen näin olisin kuitenkin minäkin vastannut. Wikipedia on hyvä lähde lähteä liikkeelle asioiden tutkimisessa, kunhan vain pitää lähdekritiikin mielessä. Hyvä artikkeli (englanniksi tietysti) zoom-objektiiveista täällä.
Petterin kysymykseen. Kohteen ollessa "äärettömän" kaukana esineen ja sen kuvan kokojen suhde on sama esineen etäisyyden ja polttovälin suhde. (Piirtelemällä vähän kaavakuvaan tämä selviää helposti geometrisesti. Jätän sen selventämisen epäuskoisten lukijoiden iloksi.)
Kuu on "äärettömän" kaukana. Kuun läpimitta on 3.474 km ja etäisyys (seuraavan täysikuun aikaan 383.841 km. Kuun kuvan koon saa selville, mittaamalla kuinka iso osa kuvan sivumitoista Kuun halkaisija on. Silloin on tietysti tiedettävä kennon mitat, joka esim. tässä käytetyllä kameralla ovat 24mm x36mm. Filmille kuvattaessa Kuun kuvan koko olisi jotenkin konkreettisemmin havaittavissa.
Kuun käyttäminen mittatikkuna on siinä mielessä hieman ongelmallista, että Kuun näennäinen koko taivaalla on aika pieni. Esim. 100 mm:n objektiivilla Kuun kuvan halkaisija on vain 0,9 mm. Tarkkuus objektiivin polttovälin määrittämiseksi tällä keinolla ei siis ole kovin hyvä. Mutta nythän tehdäänkin poikkitieteellisiä kokeita. Niissä tieteen tekemisen hauskuus on tärkeämpää kuin tarkat kvantitatiiviset tulokset.
Joku saattaisi sanoa, että Kuun etäisyys Maasta vaihtelee. Se on totta, mutta kulloisenkin etäisyyden saa selville mm. täältä
Minua on kiusannut epäloogisuus valovoiman ilmaisussa. Esimerkiksi DigFAQ kertoo seuraavasti:
"Optiikan parhaimpaan valovoimaan vaikuttavat pääasiassa linssien koko, mutta välillisesti myös materiaalit, linssigeometria ja hionnan laadukkuus. Osittain pieni valovoima onkin merkki objektiivin laadukkuudesta, tosin tähänkin on poikkeuksia. Pieni valovoima tarkoittaa usein myös sitä, että objektiivi on suurempi ja painavampi.
Valovoima on periaatteessa optiikan polttovälin ja objektiivin valoa läpäisevän aukon läpimitan suhde. Eli suuremmat linssit antavat pienemmän valovoiman."
(http://www.pikseli.fi/digifaq/3_valovoima.html)
Vaikka valovoimaa mitataan f-luvulla, jonka arvot pienevät valovoiman lisääntyessä, niin kai olisi sittenkin loogisempaa sanoa valovoiman olevan suuri, kun kakkulan lävitse menee paljon valoa.
Se on historiallista jäännettä. Objektiivin valovoima määriteltiin joskus näin syistä, joita en oikein tunne.Minusta olisi loogisempaa määritellä se valoa läpäisevän aukon halkaisijan (tai yhtä hyvin säteen) neliön ja polttovälin suhteena. Silloin esim. 100 mm objektiivin, jonka valovoima olisi nyt 2.0 (100mm/50mm) valovoimaksi tulisi näin määriteltynä 25 (50mm*50mm/100mm). Nykyinen yhtä aukkoarvoa eli pienempi lukema 2.8 olisi uudella tavalla laskettuna 12,5. Kun valon määrä pienenee puoleen, niin loogista olisi sitä ilmaisevan luvunkin muuttua samassa suhteessa. Matemaattisena etuna olisi se, että aukkoarvon ja valotusajan tulo olisi vakio. Myös valotusaika olisi järkevää muuttaa sekin ihan rehelliseksi desimaaliluvuksi. Eli nykykamerassa aika 50, joka on siis 1/50 sekuntia olisi 0,02 s. Aukkoarvolla 25 ja valotusajalla 0,02 sekuntia valoa tulisi yhtä paljon kuin aukkoarvolla 12,5 ja valotusajalla 0,04 sekuntia. Molempien tulo 0,5.
Heitänpä tämän Pekka Potkalle, joka on koulutukseltaan matemaatikko kuten minäkin. Onko näissä poikkitieteellisissä pohdinnoissani mitään mieltä?
Enpäs ole koskaan tullut käyneeksi edesmenneen Pikselin DigiFAQ-sivuilla, mutta tuossa yllä olevassa lainauksessa on kyllä FAQ:nkin tekijälle tullut karkea virhe. Polttoväliin suhteessa iso reikä eli "iso" f/x, jonka nimittäjä x on "pieni", tarkoittaa kyllä isoa eikä pientä valovoimaa. Timon esittämä erilainen tapa valovoiman ilmaisemiseen voisi hyvinkin korjata tätä hämmennystä, joka liittyy valovoiman ja aukkoarvojen "pseudokäänteisyyteen". Samaa hämmennystä lisää valotusajan porrastaminen murtolukuna, koska nämä valotusajan lyhetessä pienenevät murtoluvut esitetäänkin kameroissa usein kasvavina kokonaislukuina! Sekin korjaantuisi esittämälläsi tavalla. Mutta olisiko silloin havainnollisempaa käyttää (merkinnöissä kamerassa) kokonaislukuja tuhannesosasekuntien muodossa niin, että 1 sekunti olisi 1000, 1/2 sekuntia olisi 500 ja niin edelleen, jolloin merkinnöissä desimaaleihin tarvitsisi mennä vasta 1/2000 sekunnissa, joka olisi 0,5?
Aukkoarvon ja valotusajan tulon vakioisuus samalla kokonaisvalotuksella ei olisi pelkästään matemaattinen vaan ennen kaikkea koulutuksellinen etu. Aukkojen ja aikojen muutosten vaikutus tulisi helpommaksi ymmärtää.
Mutta, mutta... milläpäs muutos voitaisiin lobata? Olisiko siinä meille kahdelle eläkeläiselle historiallisen elämäntyön paikka? ;-)
-p-
Jatkona edelliseen vielä sen verran, että ISO-herkkyys voitaisiin vielä liittää kyseiseen tuloon: Aukkoarvo x valotusaika x ISO = vakio. Yhden pienentyessä puoleen jompaa kumpaa kahdesta muusta pitäisi muuttaa kaksinkertaiseksi, että valotus säilyisi samana. Varsin havainnollista ja toimivaa!
-p-
Ihmiskunta kantaa mukanaan historiallista perintöään. Vaikka se toisaalta on koko kulttuurimme tärkein kivijalka, niin siihen sisältyy myös ”historiallinen painolasti”. Tästä painolastista on vaikea päästä eroon. Se on usein juurtunut rikkakasvina kulttuuriimme yhtä syvään kuin hyötykasvitkin.
Otetaan esimerkkinä vaikka fysiikka. Sen eksaktina luonnontieteenä luulisi olevan looginen myös formaalilta rakenteeltaan. Katin kontit. Esimerkiksi sähkönjohtokyvyn suureena käytetään resistanssia eli kykyä vastustaa sähkön kulkua. Tästä seuraa sellainen epäloogisuus, että Ohmin laki, joka kertoo resistanssin olevan (metallijohteissa, matalassa lämpötilassa) suunnilleen vakio, joudutaan nyt esittämään muodossa U = R*I ja jännite U sähkövirran I funktiona on likimain lineaarinen eli kuvaaja on suora.
So what. Mikä on ongelma?
Se vain, että riippumaton muuttuja tässä on jännite. Sille voidaan antaa eri arvoja ja katsoa, mitä arvoja riippuva muuttuja virta. Eihän tämä ole mikään ongelma fyysikolle tai insinöörille, mutta fysiikan alkeita opetteleva koululainen saa tästä täysin turhaan aivan väärän mallin fysikaalisten suhteiden väliselle riippuvuudelle.
Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos alun perin suureeksi olisi valittu resistanssi käänteissuure konduktanssi. Nyt se vaatisi korjaukset niin moneen kohtaan, että tuskin kannattaa vaivan. Ellei sitten EU suuressa viisaudessaan tee asiasta direktiiviä. Oppikirjantekijänä minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että kaikki fysiikan oppikirjat menisivät uusiksi.
Sama koskee valokuvauksen käytänteitä. Melkoinen älämöly varmaan nousi niin Canonin kuin Nikoninkin suunnasta, jos aukkoarvojen ja valotusaikojen merkinnät pitäisi pistää kameroissa kokonaan uusiksi. Veikkaisinpa suuren osan fotareistakin esittävän asiasta haisevan vastalauseensa. Liian vaikeaa opittavaksi.
Eiköhän näillä palstoilla ole nähty jo ihan tarpeeksi Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan, joten voisi yrittää jotain vähemmän epätoivoista projektia. Kuten vaikka antaa nuorille valokuvauksen ammattilaisille evästyksenä ohdakkeiselle uravalinnalle relevanttia ammatillista tietoa valokuvauksen fysikaalista ja matemaattisista lainalaisuuksista. Harva ala nimittäin pitää sisällään yhtä paljon matematiikkaa ja fysiikkaa kuin valokuvaus.
Tuo www.pikseli.fi -osoitteen DigiFaq on siitä ikävä, että en pääse enää sitä editoimaan (osoite lienee nykyään Kameralehden hallussa). Uusin DigiFAQ on www.digifaq.info -osoitteessa.
Siellä lukeekin hiukan paremmin tuo asia:
http://www.digifaq.info/digifaq/3_valovoima.html
Mutta on tuossa näköjään edelleen korjattavaa. Pitää katsoa taas kertaalleen tuo ajatuksella.
F-luvun käyttö hämää montaa aloittelevaa kuvaajaa, mutta ei se nyt kuitenkaan liene sen ihmeellisempi kuin lämpötilan käyttö valon värijakauman yksikkönä tai wattisekunti salamatehossa. Suurin osa kuvaajista ei ole matemaattisesti lahjakkaita, eikä siis kuitenkaan ajattele noita laskemalla, vaan muistamalla ulkoa.
Siksi juuri olisikin tarpeellista, että käytetyt suureet olisivat loogisia. Matemaattisesti lahjakkaat tai ainakin "kunnon kouluissa" (kuten Oriveden Yhteiskoulussa) oppinsa saaneet kyllä pärjäävät vaikka käänteisellä puolalaisella logiikalla, mutta muille selkeydestä olisi varmasti vain hyötyä.
Ei ihme, että useat nuoret ammattifotaritkin kääntävät moodin P niin kuin Professional päälle. Tosin nykykameroissa alkaa olla sen lisäksi kaikenlaista älytoimintaa, joiden rinnalla P-mode vaikuttaa jo melkein manuaalisäädöltä. Ympyrä sulkeutuu. Kodak Eastmanin mainos vuodelta 1888: "You push the button, we do the rest."
Pitihän ne polttovälit mitata. Sen verran on vanhasta ammatista jotain jäljellä, että nurkista löytyi 1 metrin tauluviivain. Laitoin sen naulalla roikkumaan puuhun ja otin kuvan tasan 10 metrin päästä. Tällä etäisyydellä kameran tarkennusetäisyys on jo "lähellä" ääretöntä. Zoom-objektiivi oli asennossa 105 mm.
Näinkin krouvilla koejärjestelyllä sain tuloksiksi, että 100 mm:n makro-objektiivin polttoväli tällä tarkennuksella olisi 100,1 mm ja zoomin pisin polttoväli 102,0 mm. Luku- ja mittausvirheistä johtuen arvioin erheen olevan tässä suuruusluokkaa +/- 1mm.
Koska kuvat otettiin samaan runkoon vain objektiiveja vaihtaen, niin objektivien polttovälien erot voidaan arvioida suuremmalla varmuudella. Zoomin pisin polttoväli on aika tarkkaan 2 mm pidempi kuin makron.
Toinen niistä kahdeta kuvasta, joista tulokset mitattiin, on yllä varsinaisen blogitekstin lopussa.
Kohtuullisen hyvä artikkeli f-luvusta eli aukkosuhteesta täällä:
http://en.wikipedia.org/wiki/F-number
Artikkelista käy hyvin ilmi, että erilaisia yritelmiä objektiivin aukon suhteellisen koon ilmaisemiseksi on ollut runsaasti kautta aikojen. Miksi homma on jäänyt puolitiehen, siitä ei oikein saa selvää.
Suomeksi artikkeli on jo paljon vaatimattomampi ja hyötyruotsiksi ei Wikipedialla ole tarjota mitään tähän tiedon tarpeeseen. No, pohjoismaiseen yhteisöön kuuluvat voivat lukea tietysti suomenkielisen artikkelin.
Kun nyt päästiin itse asiaan, niin enpä malta olla ihmettelemättä yhtä "vakuuttavinta" argumenttia pakkoruotsin puolesta. Osaamalla ruotsia voi kuulua pohjoismaiseen yhteisöön. Miten niin? Pohjoismaihin kuuluu 5 valtiota, joissa yhdessä puhutaan pääkielenä ruotsia ja yhdessä se on 5% virallinen vähemmistökieli. Vain suomea, islantia ja tanskaa puhuvat eivät ymmärrä ruotsia ja norjalaisillakin on suuria vaikeuksia. Miten osaamalla ruotsia voi olla tällaisen yhteisön täysvaltainen jäsen?
Monien zoomien pisin polttoväli pienenee lähelle tarkennettaessa. Tässä ote Thom Hoganin sivuilta Nikkor 70-200mm:n testistä.
Some lens designs "breath." That's the term for changing focal length with focus distance. The 18-200mm is a notorious heavy breather: it is so significantly short of 200mm at its closest focus distance that even casual users notice this. You can calculate the focal length of a lens at its closest focus distance by using the formula minimum_focus / ((1/reproduction_ratio) + reproduction_ratio + 2). The Nikon 17-55mm DX, for instance, works out to be 50mm under that formula, which is pretty much a non-breather. The older 70-200mm calculates to 182mm, which is still pretty much a non-breather (it's only lost 7% of its focal length). But the new 70-200mm? Well, it's a pretty heavy breather: it loses 29% of its focal length as you focus closer.
Sanoit, että zoomilla otettua ruusukuvaa piti suurentaa 21%, ennen kuin kuvat menivät päällekkäin. Voisiko siitä laskea zoomin polttovälin tuolla tarkennusetäisyydellä?
Objektiivit ovat, kuten tuli jo mainittua, monimutkaisia useista linsseistä koostuvia optisia laitteita. Niihin käytetyt matemaattiset laskukaavat ovat "hieman" mutkikkaampia kuin linssiyhtälö 1/p+1/q=1/f.
Polttovälin pituutta voi kuitenkin arvioida jollakin järjellisellä tarkkuudella yllä olevankin kaavan avulla. Sitä varten täytyy vain selvittää linssistön optisen keskipisteen eli nodaalipisteen paikka. Helpoiten se löytyy panoraamakuvauksiin käytetyllä panoraamapäällä. Kun kameraa käännetään objektiivin nodaalipisten ympäri, niin kameran kanssa samassa linjassa olevat kohteet pysyvät siinä. Esimerkiksi pystyssä oleva nuppineula taustalla olevaan merkkiin nähden. Tekniikka on tuttua kaikille panoraamakuvausta vähänkin vakavammassa mielessä harrastaneille.
Sitten vain kuvaamaan lähellä olevaa kohdetta ja mittaamaan etäisyydet esineestä nodaalipisteeseen (p) ja nodaalipisteestä "filmitasoon" (q). Filmitaso on yleensä merkitty kameran runkoon. Kun kolmen muuttuja yhtälössä kaksi tunnetaan, niin kolmas voidaankin jo laskea. f=p*q/(p+q).
Sinänsähän todellisen polttovälin tietäminen ei ole kuvaajan kannalta mitenkään hirveän oleellinen tieto. Palaan kuitenkin tähän tarkemmin omassa bloggauksessa, jos asiaan on yleisempää mielenkiintoa. Tosin ei sen puute ole ennenkään estänyt minua tekemästä sellaisia poikkitieteellisiä juttuja, mitkä ovat minusta tuntuneet mielenkiintoisilta.
Ollille, kirjoittajakumppanille ja arvostamalleni valokuvauksen popularisoijalle kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella. Kyseisen osoitteen teksti ei mennyt oikein miltään osin putkeen. Siinä on lievästi sanottua hieman hutiloinnin makua. Esimerkiksi samassa tekstissä:
"Osittain pieni valovoima onkin merkki objektiivin laadukkuudesta, tosin tähänkin on poikkeuksia. Pieni valovoima tarkoittaa usein myös sitä, että objektiivi on suurempi ja painavampi."
mutta toisaalta
"Teleobjektiiveissa jo pelkästään pidentynyt polttoväli pienentää valovoima"
ja taas kolmannessa paikassa
"Mutta objektiiville ilmoitetaan ns. maksimi f-luku"
Jos näiden jälkeen valokuvauksen optiikan peruskäsitteistä tietämätön ole totaalisen sekaisin, niin ei sitten mistään.
Jotta ei menisi ihan "väärin sammutettu" pohjalle, niin laitan hieman käsitteiden selvennystä niin, kuin niiden minun puolestani pitäisi olla.
f-luku on objektiivin polttovälin ja valoa läpi päästävän aukon läpimitan suhde. f-lukua voidaan suurentaa, eli objektiivin läpi menevän valon määrää pienentää himmentimellä. f-luku on siinä mielessä polttovälistä riippumaton, että samalla f-luvulla tulee sama määrä valoa filmille tai kennolle objektiivin polttovälistä riippumatta.
Valovoima on objektiivin pienin f-luku. Objektiiville ilmoitetaan siis minimi f-luku. Siis mitä pienempi on objektiivin valovoimaa kuvaavan f-luvun arvo, siitä suurempi on objektiivin valovoima. (Usein objektiiveille ilmoitetaan sekä suurimman että pienimmän f-luvun arvot)
Kaikesta tästä sekoilusta päästäisiin, jos otettaisiin käyttöön ehdottamani "Timon parempi f-luku" eli aukon läpimitan neliön suhde polttoväliin. Sillä olisi kaikki nykyisen f-luvun edut + edellä mainitut bonukset - vanhan f-luvun haitat.
Se Canonin makro, 100 mm, taitaa olla IF-tyyppiä. Senkin todellinen polttoväli muuttuu tarkennusetäisyyden mukana, taitaa olla sen 100 (tai jotain sinnepäin) äärettömään (siis kauas) tarkennettuna. Lähelle tarkennettuna se on pitempi, veikkaisin jotain 130-135 mm, joten ruusuun tarkennettuna se tosiaan antaa pienemmän alan kuvaan kuin "oikea" 100 millinen.
Tämä noin ulkomuistista ja mutuna, Mr. Google antanee täsmällisempää tietoa haluaville.
Sakari
Lähetä kommentti