sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hiljainen hyväksyminen






Tiedekeskus Heurekassa järjestettiin 9. ja 10.2.2013 Lasten lääketieteen päivät. 

Olin paikalla kutsuttuna valokuvaajana, jonka pääasiallinen tehtävä oli dokumentoida tapahtuma siten, että tilaisuutta sponsoroineet terveysalan yritykset voisivat käyttää materiaalia omassa tiedotuksessaan. Sovittiin paristakymmenestä kattavasta valokuvasta ja videonpätkästä, jonka tyyli olisi vapaa. Kuten myös vaikeuskerroin.

Videon päätin tehdä nollan pysähdyksen taktiikalla, eli laitoin kamerassa videon päälle tullessani Heurekan ovesta sisään ja sitten kävelisin koko tapahtuman kohteiden lävitse kuvaten eteen tulevaa. Tässä voi hyvin siteerata, että "katson mihinkä se riittää".  Kävely kesti reilut 7 minuuttia ja kun oli sovittu 3 minuutin videosta, niin minun piti pistää video kulkemaan hieman ylikierroksilla, jotta vaadittu aikaraja ei ylittyisi. Tulos on täällä.

Kierrokseni päättyi Heurekan laboratorioon, jossa hyvin kaunis somali (niin ainakin luulen) - tyttönen  tutki yksinään intensiivisesti mikroskoopissa olevaa näytettä. Unohdin sitten koko videon sisällön, kun muut kuvauskohteet painoivat päälle. 
 
Kuvat ovat videolta tehtyjä kuvakaappauksia, siksi niiden tekninen taso ei ole aivan priimaa. Ihan kelvollisia kuitenkin tähän tarkoitukseen. Vaaleanruskean ihon kuvauksellisuus tulee jälleen kerran todennettua.

Vasta kotona raakavideota katsoessani tajusin, miten hyvin sen loppukuvat sopisivat Heurekan kansainvälisyyteen ja ylipäänsä tällä hetkellä aika ikävänsävyisenä vellovaan rasismi- ja maahanmuuttokeskusteluun. Rapaa kun näyttää lentävän rumasti rintamalinjojen molemmin puolin.

Hetken emmin käyttää tyttöä julkisuuteen tulevalla videolla. Toki tiedän, että Suomessa saa kuvata vapaasti julkisella paikalla ja kuvia saa käyttää tiedonvälitykseen ilman, että kuvattavilta tarvitsee kysellä sen paremmin kuvaus kuin julkaisulupia. Heureka on julkinen paikka, jossa pääsääntöisesti saa kuvata vapaasti. Kun sinne viikonloppuna vielä oli vapaa pääsy ja minä olin paikalla järjestäjien toimesta, niin kuvaamisen luvallisuus tietyllä tavalla korostui, vaikka ne eivät julkisella paikalla kuvaamisen kannalta erityisen oleellisia seikkoja olekaan - ei ainakaan juridisessa mielessä.

Heurekassa oli molempina viikonlopun päivinä yli 2000 vierailijaa. Kuvaus ja julkaisulupien kyseleminen siinä hässäkässä oli mahdotonta. Etenkin, kun selustansa  ihan oikeasti ja pitävästi varmistaakseen ne olisi syytä ottaa kirjallisina. Kuvatessani tämän kaltaisissa paikoissa yritän ottaa kuvattavaan katsekontaktin. Jos kuvaaminen on kohteesta epämieluisaa, kyllä hän ilmaisee sen sanomalla tai ainakin kehon kielellään. Silloin en kuvaa enkä luonnollisesti myöskään julkaise. 

Empimiseni johtui siitä, että vieraasta kulttuurista tulevia ihmisiä on vaikeampi lukea kuin oman kulttuurista tuttuja kasvoja. Tavat, ilmeet ja eleet voivat olla erilaiset. Vaikka Suomessa eletään Suomen lakien ja säännösten mukaisesti, niin ainakaan minulla ei ole mitään halua ehdoin tahdoin loukata ketään ja kuvata vastoin kuvattavan tahtoa.

Ilmeistä varmaan yleismaailmallisin hyväksynnän merkki on kaino hymy. Kun katsoin videota tarkemmin, niin tytön kasvoilla näkyy hämmästyksen kuvauksen johdosta muuttuminen  sekunnin murto-osan kestäväksi vienoksi hymyksi. Vaikka hymy ei ole lain tuntema virallinen kuvauslupaa, niin minä tulkitsen sen sellaiseksi.  Sitä kutsutaan hiljaiseksi hyväksymiseksi.  Tämän videopläjäyksen lopulla on eittämättä pääosan esittäjän antama hiljainen hyväksyminen, tai sitten minä en ole oppinut tähän varttuneeseen ikään mennessä mitään yleisinhimillisestä kehon kielestä.

ps. Tein kuvasta vielä pystyversion. Molemmissa olen sijoittanut silmät sekä pysty- että sivusuunnassa jakosuhteesa 1:2.  Kuvan luonne muuttuu minusta aika merkittävästi.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

På tidernapa har man levat. Markkinointimateriaalia terveysalan yrityksille ilman kuvauslupia ja korvauksia?

Yhteiskuntavastuusi ohella ohitat sujuvasti oleellisimman kysymyksen: What about the children? - ja jos ei sen alaikäisen tytön koulu/päiväkotikiusaajilla niin väliä olisikaan, jotkut kuvittelevat omaavansa oikeuden jälkeläistensä näköisyyteen (likeness). Kulttuureissa on eroja ja sinä et edes tiedä mitä kulttuuria julkaisemassasi/myymässäsi kuvassa olevan mallin holhoojat edustavat...

Varsinainen ajatuksesi on kovin myöhäisherännäinen, vai etkö ole huomannut, että:
- Ylen nuorisoa koskevissa uutisissa haastatellaan aina jotakuta tummapintaista tai vähintään kantasuomalaisistapoikkeavannimistä.
- Puolustusvoimien / rauhanturvaajien toimintaa esittelevissä uutisissa kuvataan / haastatellaan aina naista.
- Jne.
Yhden sortin rasismia sekin.

Hidastetusti hymyilevästä pikkutytöstä huolimatta jätän pedofiilisetäkortin muiden lyötäväksi.

Timo Suvanto kirjoitti...

Ikävään sävyyn kirjoitettua tekstiä on aina helpompi laittaa anonymiteetin takaa kuin reilusti omalla nimellään. En arvosta sitä kovin korkealle.

Muutama kommentti kuitenkin, koska keskustelun avauksekseksi bloggaukseni oli tarkoitettu. Anonyymilla kommentoijalla on joko luetun ymmärtämisessä tai sitten ihan muuten vain viestinnän perustiedoissa pahoja aukkoja. Firmoillakin on tiedotusta, johon tulevaan materiaaliin sovelletaan samoja kriteereitä kuin muuhunkin uutisointiin. Jos firma on ollut jossain tilaisuudessa mukana, niin sillä on oikeus kertoa siitä mm. tilaisuudesta otetuin kuvin. Markkinointi on ihan eri juttu.

titenkin voi olla, että tytön sukulaisista tai lähipiiristä joku voi suhtautua negatiivisesti tyttöjen koulutukseen ja hänelle on tiedossa potentiaalisia vaikeuksia tämän kuvan julkaisemisen johdosta. Jos tälle linjalle lähdetään, niin sillä tiellä ei ole loppua näkyvissä. Kuka tahansa voi ottaa herneen nenäänsä mistä tahansa itsestään julkaistusta kuvasta. Suomessa kuitenkin arvostetaan koulustusta ja työntekoa. Erityisesti ollaan iloisia, jos maahanmuuttaja ja maahanmuuttajataustaiset omaksuvat nämä suomalaisen yhteiskunnan arvot. Jos tässä kontekstissa otettu muutenkin myönteinen kuva laitetaan arveluttavien kuvien listalle, niin sehän on samaa kuin periksi antamista kaikissa muissakin maahanmuuttoon liittyvissä vaikeissa kysymyksissä.

Kommentin myöhäisherännäisyyden jätän omaan arvoonsa. Jos vain aivan tuoreet ennen kuulemattomat ajatukset olisivat kertomisen arvoisia, niin aika hiljaista täällä olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä naurattaa taas nämä Suvannon lakineuvot. Tyytyisit kirjoittamaan vain fysiikasta, siitä kun (ehkä) jotain tiedätkin. Epäilen kyllä sitäkin, kun mies kirjoittaa valokuvauksestakin pelkkää huuhaata.

Timo Suvanto kirjoitti...

Mistä näitä sikiää? Pari mojovaa esimerkkiä pelkästä huuhaasta voisi hieman avata edellä olevaa kommenttia. Muuten on vähän vaikeaa ottaa kantaa.

Matti Äyräs kirjoitti...

Minustakin nimettömissä kommenteista pursuava pahansuopuus on käsittämätöntä. Blogin pitäjänä moderoisin ne pois. Puskista ampumisessa on aina jotain erikoisen raukkamaista.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Minustakin nuo pelkät pahan olon purkaukset ilman mitään asiaan liittyvää sisältöä voisi moderoida pois. Harmittomia typeryyksiähän ne tietysti ovat, mutta eivät ne mitenkään tunnelmaa kohotakaan. Voisi hävittää saman tien, ja jättää ne, joissa on jotakin edes hiukan asiaan liittyvää.

Helsingin Maisteri kirjoitti...

No sehän on taas "Merja", joka kirjoittaa tällä kertaa ilman nimimerkkiä.

Timo Suvanto kirjoitti...

Ehkäpä vaari ottaa neuvosta vaarin ja moderoi jatkossa roskakoriin nimettömät ja etenkin asiaan liittymättömät haukkumiset. Minua saa kritisoida ja tyylilaji on vapaa, mutta tyhjänpäiväinen ja yksilöimätön nälviminen ei todellakaan nostata muiden lukijoidenkaan tunnelmaa. Toiseksi. Omalla nimellään kirjoitettaessa roskakoriin lentämisen vaara on paljon pienempi. Erästä keski-uusimaalaista valokuvaajaa siteeraten. Se on näin helppoa.

Timo Suvanto
Vantaa

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Näin kannattaa tehdä. Kritisointi on yksi asia, asiaton huutelu toinen. Niin kauan kuin asiasisällössä pysytään, minusta voi nimettömänäkin kommentoida, mutta selvät solvaukset ovat tavallaan eri juttu.

Martti Salo kirjoitti...

Tytön katsekuva on epätarkka, softi ja päältä puhkipalanut. Sutta ja sekundaa.

Onko tämä ohjeiden mukainen?

Martti Salo
Järvenpää

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Hiukan tuota ensimmäisessä kommentissa esille otettua tiedotus- kontra markkinointiasiaa oudoksuin minäkin. Firmojen tiedotus kun on usein katsottu markkinoinniksi, ja esim. nettisivuista taitaa olla joku hovioikeuden ratkaisukin olemassa.

Tietysti firman tiedottaminen toiminnastaan on eri asia kuin tuotteiden tai palveliuden markkinointi, mutta raja lienee niitä veteen piirrettyjä. Toisaalta, firmahan se on Sanoma oy:kin. Jos/kun lehti vaikkapa uutisoi omaa toimintaansa, esim. koon tai pyyn pienenemistä näinä maailmanlopun aikoina, niin onko kyseessä uutinen vai sen uuden formaatin markkinointi. Kas siinäpä kysymys...

Timo Suvanto kirjoitti...

Edessäni on juuri Mikko Hoikan kirjoittama Turun ylipiston julkaisema teso "Oikeus omaan kuvaan". Asiaa on siinä tarkasteltu monesta eri näkökulmasta, mutta missään niistä ei ole hajuakaan siihen suuntaan, että yllä oleva tytön valokuva tässä kontekstissa olisi jotenkin laitoin tai arveluttava. Lukekaa kirja, jos tämä problematiikka kiinnostaa.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Ei yllä oleva kuva tässä yhteydessä tietenkään, mutta käytettynä liiketoimintaan liittyvässä "tiedotuksessa".

Kuva ja sen julkaisu jossain yhteydessä ovat kaksi eri asiaa.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Tuosta "hiljaisesta hyväksymisestä" en ole oikein varma siitäkään, tämä ei ole oikein hyvä esimerkki.

Jouduin työelämässä kerran selvittelemään tapausta, jossa oli ilmeisessä vaarassa rikkoutua se koulun retkiä yms. tapahtumia koskeva yleinen periaate, että retkellä väki ei saa vähentyä - eikä lisääntyä. Parikymppistä opiskelijaa epäiltiin 14-vuotiaan neitosen raiskauksesta. Sälli vetosi niinikään tällaiseen "hiljaiseen hyväksymiseen", joka hänen mukaansa ilmeni mm. siten, että tyttö riisui itse housut. - Ei mennyt ihan sillä, tuomio taisi tulla tytön iän vuoksi.

Tässäkin tapauksessa tuo "hiljainen hyväksyminen" on paavin pallien kanssa samassa sarjassa, siis yhtä tyhjän kanssa. Jos kuvauslupaa ei tarvita (niin kuin sitten ei, julkisella paikalla), niin sitä sitten ei tarvita. Jos taas tarvitaan, on edelleen yhtä tyhjän kanssa, vaikka olisi tehty kirjallinen sopimus ja lätkitty siihen sekä pyöreitä että neliskanttisia leimoja. Alaikäinen kun ei ole oikeustoimikelpoinen, joten sopimus, hiljainen tai äänekäs, pitäisi tehdä huoltajan kanssa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kyse onkin lähinnä moraalinen. Vaikka tilanteessa kuvaaminen olisi sallittua, niin mielellään kuvaa sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään sitä vastaan. Hiljainen hyväksyminen on siis minun käsitteistössäni jonkinlainen eettinen lupalappu kuvaamiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvaamisen suhteen ei ole nokan kopauttamista – jos tässä maassa on oikeuden päätöksellä OK kuvata sairaita ja hädänalaisia ihmisiä terveyskeskuksen odotushuoneessa näiden vastustuksesta huolimatta, niin miksei sitten vienosti hymyilevää tyttöä tiedekeskuksessa.

Kuvauslupien tarve on suosittu kysymys niin koti- kuin ulkomaisilla keskustelupalstoilla. Ajatus kuvaajan perässä koko ajan kulkevasta assarista keräämässä nimiä mallisopimukseen (model release) jokaiselta maestron linssin eteen eksyneeltä ei motivoi Mulle heti kaikki nyt ilmaiseksi -ihmisiä. Oppaissa ja ohjeissa ongelma ratkaistaan juuri kuvaamallasi hiljaisella hyväksymisellä: "usein pelkkä kameran näyttäminen ja kysyvä ilme riittää". Totta, mutta oleellinen jatkokysymys on: riittää mihin? Oikea vastaus: kuvan ottamiseen.

KKO 1982 II 36: A oli suostumuksellaan valokuvattu julkisella paikalla. B, jolle valokuvat oli luovutettu, oli käyttänyt A:n kuvaa matkailun esittelylehtisessä ja mainosjulisteessa. Kuvan julkaisemisella ei ollut loukattu A:n yksityiselämää. Koska B oli käyttänyt A:n kuvaa tämän luvatta hyväkseen matkailuelinkeinon edistämistä tarkoittavassa tiedotustoiminnassaan, B velvoitettiin maksamaan A:lle korvausta.

A antoi luvan kuvata, mutta ei erikseen julkaista. Rahanmenoa tuli julkaisijalle, ei kuvaajalle.

Liiketoimintaa harjoittavan yrityksen tiedotustoiminta, johon se allokoi resursseja (käyttää sitä mitä köyhä kansa kutsuu rahaksi), ei aikuisten oikeasti ole koskaan pyyteetöntä, vaan sillä joko markkinoidaan tuotetta tai rakennetaan yrityskuvaa (brändiä).

KKO:1989:62: Valokuvaaja, joka oli ottanut valokuvan lapsesta tämän vanhempien tietämättä, oli ilman heidän suostumustaan luovuttanut valokuvan kuvanvälitysliikkeeseen tietoisena siitä, että valokuva voitiin liikkeestä ostaa käytettäväksi kaupalliseen tarkoitukseen. Kun lapsen kuvaa sitten oli käytetty mainoksissa, valokuvaaja oli velvollinen maksamaan kuvan luvattomasta käyttämisestä vahingonkorvausta.

Kysymys on kuvaajan ja tiedottajan keskinäisestä luottamuksesta (luottamus hyvä, kirjallinen sopimus parempi). Jos kyseessä on ns. hesaridiili (oikeudet ostajalle, vastuut kuvaajalle), mikroskooppia käsittelevän mustan pikkutytön kuva voi päätyä esimerkiksi monikansallisen lääketehtaan brändin valkaisuun (white washing): kaikkien lääketehtaiden toiminta mustassa Afrikassa ei välttämättä kestä kriittistä tarkastelua (rahastus jo kertaalleen kustannuksensa kattaneilla lääkkeillä, vanhentuneiden lääkkeiden polkumyynti ja lääkekokeet ihmisillä, jne.).

Ennen saattoi ajatella, että se mitä lapsi tai hänen holhoojansa ei tiedä, ei heitä vahingoita. Nykyään turistien iloksi kansallispukuun pukeutuva kreikkalaismies voi löytää kuvansa ruotsalaisen turkkilaisjogurtin kyljestä ja kerätä hillot pois kuleksimasta.

Helpoin/ainoa tapa saada julkaisulupa markkinointikäyttöön on kysyä kohteelta. Tyttö tuskin oli paikalla yksin, joten holhooja tai mahdollinen päiväkoti/koululaisryhmän vetäjä olisi löytynyt yhdellä kysymyksellä. Jos lupien kyseleminen siinä hässäkässä oli mielestäsi mahdotonta, se on voi, voi – Ei lupaa, ei leffaa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Tiedonvälityksen raja on tietysti häilyvä. On selkeää mainosta ja markkinoitia, mutta sitten on monen moista julkaisua, jotka ovat ournalismin ja markkinoinnin välimaastossa. On Yhteishyvää, Pirkkaa, Vantaan Lauria jne. Pitäisikö niissäkin julkaistuihin kuviin soveltaa mainnon ja markkinoinnin pelisääntöjä vai katsotaanko niiden toimituksellinen aineisto enemmän tiedonvälitykseksi? Minä en lähtisi tekemään kovin jyrkkiä rajalinjoja.

Yritykset harjoittavat liiketoimintaa. Ilman liiketoimintaa ne eivät pysy kovin pitkään pystyssä. Jopa voittoa tavoittelemattomista yhdistyksistä monet harjoittavat liiketoimintaa. Minä esimerkiksi toimin Rekolan elävän musiikin yhdistyksessä. Emme pärjää pelkillä avustuksilla ja jäsentuloilla, vaan konsertteihin on myytävä pääsylippuja. Näennäisen pyyteetön liiketoiminta tarkoittaa yleensä rahanpesua.

Remyn sivuille tutustumaan pyyteettömään toimintaan

Timo Suvanto kirjoitti...

Pienenä lisäkommenttina. Päiväkodin/koululaisryhmän vetäjällä ei ole mitään valtuuksia antaa valtuuksia tytön kuvan käytöstä mainontaan/markkinointiin. Alaikäiseltä vaaditaan aina huoltajan suostumus, joka taustan turvaamiseksi kannattaa tehdä kirjallisena.

Päiväkodin/koululaisryhmän vetäjä ei voi myöskään kieltää kuvaamista ja kuvan uutisoinnin yhteydessä tapahtuvaa julkaisemista lakiin vedoten. Muihin yleisinhimillisiin seikkoihin vedoten tietysti ja fiksu fotari kunnioittaa näitäkin.