Merkittävä päätös valokuvaajille

  

Kalle Kultala

Rajaamaton kuva. Olettaisin kamerana olleen Lindhofin ison filmikoon kameran neliön muotoisesta kuvasta päätellen. Kuva on suomalaisen lehtikuvan historiaa ja merkkiteos. Minusta ei kuitenkaan ole täytä niitä kriteereitä, jotka valokuvateoksen pitäisi Tekijänoikeusneuvoston mukaan täyttää.

Merkittävä päätös valokuvaajille. Näin otsikoi Finnfoto Tekijänoikeusneuvoston lausunnon Kalle Kultalan noottikriisikuvasta. Ehkä lievää hypetystä, mutta olihan se toisaalta ainakin minun tietääkseni ensimmäinen kerta, kun selkeä käyttökuva sai valokuvateoksen statuksen. Muuten kansakunta, ei edes valokuvaajien veljeskunta, tuskin pidättelee hengitystään tämän uutisen luettuaan. Valokuvaajien arkea lausunto kun ei hetkauta suuntaan eikä toiseen. Käytännössä kyse on siitä, onko tekijänoikeuden suoja-aika 50 vuotta kuvan ottamisesta vai 70 vuotta tekijän kuolemasta. Tässä tapauksessa ainoa konkreettinen hyötyjä on  STT-Lehtikuva, jolla on kuvan tekijänoikeudet. Kuvia, joilla on rahallista arvoa  ja jotka ovat yli 50 vuotta sitten otettuja, lienee aika harvan fotarin arkistoissa. Todellisia hyötyjiä lehtikuvien pääsystä teos-luokkaan olisivat siis lähinnä kuvatoimistot ja sellaiset lehdet, joilla on hyvin järjestetty arkisto pitkältä ajalta ja siellä historialisesti merkittäviä valokuvia. Kuten Hesari - yllätys yllätys. Uutinen on siis merkittävä, mutta ei valokuvaajille vaan kuva-arkistojen haltioille.


 

Noottikriisikuvan tilaustiedot STT-Lehtikuvan nettisivuilla. Lehtikuvalta kuva irtoaisi tuotepakkauksen kylkeen 295 eurolla. Olettaisin kuvassa olevien herrojen perikunnilla olevan aavistuksen verran  erilainen näkemys tästä asiasta.

Alla neuvoston loppukannanotto sille esitetyn tiedustelun johdosta.

"Valokuvan julkaisemisella tai julkaisemattomuudella ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, ylittääkö valokuva teoskynnyksen vai ei. Valokuvaajanammattitaidon tasolla tai sen puutteella ei itsessään ole merkitystä valokuvan teoskynnyksen arvioimisessa. Amatöörivalokuvaajakin voi luoda teosvalokuvan. Valokuvan tarkoituksella kuten sillä, onko kuva tarkoitettuesimerkiksi lehtikuvaksi, valokuvanäyttelyyn tai perheen valokuva-albumiin ei ole merkitystä arvioitaessa teoskynnyksen ylittymistä. Valokuva voi ylittää teoskynnyksen ja saada suojaa teoksena, jos valokuva ilmentää valokuvaajansa omaperäisiä valintoja. Eräänä arviointikriteerinä voidaan käyttää oletusta siitä, että kukaan muu ei olisi päätynyt samanlaiseen lopputulokseen saatuaan tehtävän valokuvata samaa kohdetta. Valokuvan on oltava tällä tavalla valokuvaajansa henkisen luomistyön itsenäinen ja omaperäinen tulos. Teoskynnys ei ylity, jos valokuvaustulos perustuu ainoastaan valokuvaajan ammattitaitoon ja valokuvausoppien taidokkaaseen soveltamiseen."

Tämähän on ihan selkeää paskapuhetta ja neuvosto varmaan tietää sen itsekin. Taidevalokuvaajien kuvat saisivat valokuvateoksen suunnilleen automaattina, sitä varmemmin mitä tunnetumpi valokuvaaja on kyseessä. Ei puhettakaan, etteikö Elina Brotheruksen arkipäiväisemmätkin räpsyt olisi valokuvateoksia, sen sijaan kaupallisten muotokuvaajien kuvat taas pääsääntöisesti eivät ole. Tällä on jopa todellista rahallista merkitystä, koska taide-esineet ja muotovalokuvat saavat erilaisen verokohtelun - taidekuvien eduksi.

Sitten neuvoston varsinaiset perustelut.

"Tekijänoikeusneuvosto on arvioinut oikeudenhaltijan sille toimittamaa laatuskannattua valokuvaa. Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että valokuva ilmentää dramaattista tunnelmaa, jonka kuvaaja on rakentanut luovilla valinnoilla esimerkiksi valojen käytössä, ajoituksessa, syväterävyydessä sekä kuvan sommittelussa ja rajaamisessa. Suorittamansa kokonaisarvion perusteella tekijänoikeusneuvosto katsoo, että valokuva on tekijänoikeuslain 1§:ssä tarkoitettu teos. Tekijänoikeusneuvosto pitää teoskynnyksen ylittymistä kuitenkin rajatapauksena. Valokuvan suoja-aika on voimassa tekijänoikeuslain 43 §:n mukaisesti tekijän eliniän ja 70 vuotta tämän kuolinvuodesta."

Samaa soopaa tämäkin pääosin. Tunnelma on varmaan dramaattinen ja kuvassa on merkittävä  hetki suomalaista lähihistoriaa maailmanpolitiikan viitekehyksessä. Kuva on siis  kaikin puolin sen saaman huomion arvoinen. Mutta, että "kuvaaja on rakentanut luovilla valinnoilla esimerkiksi valojen käytössä, ajoituksessa, syväterävyydessä sekä kuvan sommittelussa ja rajaamisessa".

Pääkohde eli ukkelit kirjettä lukemassa on valaistu suoralla salamalla. Luultavasti sellaisella vasemmalla kädellä pään yläpuolella pidettävällä möhkäleellä, joita lehtikuvaajat tuohon aikaan käyttivät. Kun Kultala on halunnut kuitenkin taustalla olevan meren näkyvän kuvassa, niin hän on ollut tämän valinnan vanki. Salaman käyttö on määrännyt käytettävän aukon (sen ajan salamoissa ei ollut tehon säätöä) ja aukko taas on määrännyt valotusajan. Tietyllä aukkoarvolla tulee tietty syväterävyys (zoomia eikä vaihdettavia optiikoita ei tässä kamerassa varmuudella ollut). Joten todellisuudessa Kultalan kädet luovien ja omaperäisten ratkaisujen suhteen olivat hyvin sidotut. Pikemminkin sanoisin, että tässä "valokuvaustulos perustuu pääasiassa valokuvaajan ammattitaitoon ja valokuvausoppien taidokkaaseen soveltamiseen".

Tapauksesta julkistettuja Kultalan kuvia on minun tietääkseni kolme. Yksi on tunnetuin ja siitäkin lehdissä näkee yleensä minusta aika tökerösti rajatun version. Karjalaista lukuun ottamatta kaikkien jalkateriä on silvottu törpöllä tavalla. Nähtävästi kyseessä on juuri tämä kuva, rajattu tai rajaamaton. Kun neuvosto kiittelee kuvan rajausta, niin voisi se vähän avata tapausta kertomalla muillekin kuin asianosaisille, mistä kuvasta oikein on kysymys. Esimerkiksi kuvan näyttäminen auttaisi tässä asiassa kummasti. Sitaatin edellytykset varmaan toteutuvat tässä, eihän muuten voida tietää, mistä kuvasta ja miten käsiteltynä on kyse.

Kultalan negatiivit ovat tietääkseni pääosin Valokuvataiteen museon hallussa. Ihan oikea paikka niille, Kultala on kuvajournalismin keskeisiä vaikuttajia Suomessa. Vaikka Kultalan Lehtikuvan kauden kuvien tekijänoikeudet ovatkin Lehtikuvan omistuksessa, niin Valokuvataiteen museo julistaa muutkin Kultalan noottikriisikuvat teoksiksi.  Varmuuden vuoksi.  Tosin muut kuvat eivät ole minusta samaa luokkaa. Karjalainen on niissä jopa lievästi koomisen oloinen hahmo. 

"Suomen valokuvataiteen museo siis katsoo, että Kalle Kultalan noottikriisiaiheen kolme julkaistua kuvaa ja aihepiirin säilyneet negatiivit ovat tekijänoikeudellisesti katsoen samanarvoisia. Museo myös katsoo, että kuvakokonaisuus ylittää teoskynnyksen luovan työn tuloksena. Perusteena esitetään, että valokuvaaja Kalle Kultala oli ammattimainen visualisti, jonka toimintatapaan erityisesti presidentti Kekkosen kanssa kuului yhteistyö, tapa ohjata tilanteita ja etsimellään jäsentää tilanteita merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi."

Viimeinen virke on taas normaalia asiaan kuulumatonta höpinää, jolla yritetään retoriikan keinoin nostaa valokuvaa teokseksi, kun se on lausunnon esittäjän oman intressin mukaista. Varsin inhimillistä.Vaikka Kultalan ego iso olikin, niin mahtoiko ohjata tässä tilannetta valokuvan kannalta ototllisemmaksi. Eppäillä soppii.

Mitä tästä kaikesta jää käteen ihan oikeasti. Pelkkää pelleilyä ja hyvä osoitus siitä, mihin älytön lakipykälä voi johtaa. Älyttömiin prosesseihin. Tätäkin ovat olleet pohtimassa ja ratkaisemassa seuraavat henkilöt: Marcus Norrgård (puheenjohtaja), Mika Enäjärvi, Tuula Hämäläinen, Satu Kangas, Martti Kivistö, Mari Lampenius, Ilmo Laevuo, Elina Mäntylä, Kirsi-Marja Okkonen, Anne Salomaa ja Aku Toivonen.

Ei voi muuta sanoa, kuin että tässäkin on oppineiden aika mennyt hukkaan.

 

 

 Kalle Kultala 

Kaksi muuta tilanteesta julkaistua Kultalan valokuvaa. Karjalainen on näissä hieman koomisen oloisena hahmona. Toisessa kuvassa tuolissa istuva nainen salakuunteleen, mitä Jacobssonilla on kerrottavaa Urkille ja toisessa taas joku työntää kätensä Seppälän takaraivoon. Itsenäistä ja omaperäistä kuvakerrontaa, jollaisia ratkaisuja kukaan toinen kuvaaja ei olisi tehnyt?