Viinakortti Tampereelle
Muistutin 70-luvun alussa etäisesti RAF:n terroristia Jan Carl Raspen etsintäkuulutuskuvaa, mitä ei Länsi-Saksan viranomaisten puolelta laskettu minulle ansioksi viettäessäni pari kuukautta Saksassa terroristien jahdin ollessa kuumimmillaan.
Muutin Helsinkiin opiskelemaan TKK:ssa (nykyisessä Aalto-yliopistossa eli kuten Hannu Taanila määrittelee, kapitalismin kansanopistossa) maanmittariksi syksyllä 1970,
tarkemmin sanottuna syyskuun 1. päivänä. Kun en saanut opiskelijakämppää Otaniemestä, niin otin mielihyvin vastaan
nuoruuden ystäväni, juuri edesmenneen iskelmälaulaja Markku "Hän"Suomisen tarjouksen. Markku kertoi omistavansa ison huoneiston Lönnrotinkadulla ja saisin
asua siellä hyvin huokealla. Myöhemmin kävi ilmi, että Markulla oli tässäkin
asiassa menneet omat kuvitelmat ja realiteetit hieman sekaisin. Todellisuudessa
Markku ei ollut edes vuokralla kyseisessä kommuuniasunnossa, kunhan oli
hengaillut ja satunnaiset punkkaillut siellä, mutta se on sitten jo toinen
tarina.
Kaikesta huolimatta muutin kyseiseen teekkareiden omistamaan
isoon asuntoon, joka oli Lönnrotinkadun tennishallin alakerrassa. Siellä
ensimmäinen opiskeluvuosi sitten menikin vähän muiden harrastusten kuin
opintojen merkeissä. Ellei ravintolaopiston asiakaslinjan cum-laude arvosanaa
lueta niiksi.
Markku oli siihen aikoihin uransa huipulla iskelmälaulajana
ja käteistä rahaa oli - jos toki menikin. Kun tulin Laitokseksi kutsuttuun (jostain
minulle käsittämättömästä syystä) kämppään, niin sain tuloani seuraavana päivänä Markulta 50 markkaa ja
toimeksiannon mennä ostamaan kaksi lippua olevaan Rolling
Stonesien konserttiin Olympia stadionille. Liput kun maksoivat 25 markkaa kipale. Nykyrahaksi
muutettuna se olisi 35 euroa. Jos lipun
hintaa verrataan nykyisten bilettien hintoihin, niin esimerkiksi viimeksi
Rollarien esiintyessä Helsingissä vuonna 2007 liput olivat siinä sadan euron
hujakoilla. Mutta jos liput vuonna 1970 olivat suhteessa halvempia, niin Rollarit
esiintyivät varsin pienimuotoisesti nykyisiin suureellisiin konsertteihin
verrattuna. Yleisöäkään ei ollut enempää kuin 5500 henkeä. Esiintymislava oli suunnilleen nykyisen kuulantyöntöpaikan kohdalla
ja yleisö oli eteläkaarteessa, pääosin seisomapaikoilla.
Rollareiden hesan 1970 keikasta ei netistä löytynyt juuri mitään materiaalia. Tässä kokoomapaperilla Rollareiden ilmoituksen alla olevat tiedot ovat jostain toisesta keikasta. Ihan näin halvalla ei Rollareita päässyt silloinkaan näkemään ja kuulemaan. Järjestäkin oli eri kuin legendaaarisen Tappi Suojasen Viihdeohjelma.
Heti saapumispäivänä minulle delegoitiin toimeksianto hommata
kaksi pulloa Koskenkorvaa. Koskenkorvan osto vaati siihen aikaan 21 vuoden iän ja viinakortin. Kun
kumpaakaan ei ollut ja sopivampaa hakumiestäkään ei siihen hätään löytynyt, niin pimeän pullon ostamiseksihan se
meni. Lönnrotinkatu oli vielä 70-luvun alussa puutalovoittoista, varsinkin
Hietalahden torin päässä ja tunnettua pimeän viinan myyntialuetta. Rohkeasti
vain puutalon porttikongiin sisälle, jossa kuin suoraan Suomi-filmistä repäisty
tyyppi oli puolittain piilossa varjon kätköissä. Klassinen repliikki: "Onko tietoa?" ja
kaksi Kossupulloa vaihtoi omistajaa niin ikään 50 markan hinnalla. Hinta oli
aika tarkkaan tuplat Alkon hintaan, eli saman kaavan mukaan nykyrahaksi
muutettuna Kossu maksoi Alkossa noin 17 euroa. PImeän pullon käypäistä päivän hintaa en tunne. Kun puolen litran pullon Kossua maksaa nykyään
Alkossa 13 euroa, niin voidaan todeta viinan hinnan pysyneen paremmin
kohtuudessa kuin Rolling Stonesin lippujen. Samoja kappaleita ne Rollarit tänä päivinäkin
veivaavat, ihan kuin Koskenkorvan sisältökin on sitä vanhaa tuttua. Tosin
Kossua saa nykyään myös muovipulloissa, joten ulkokuori on hieman muuttunut,
kuten Rollareiden konserteissakin. Jos nyt näitä voi mitenkään laittaa samalle
viivalle vertailuun.
Vähän ennen joulua
sitten minullakin tuli vaadittavat 21 vuotta täyteen ja hankin itselleni
viinakortin. siinä kävi vain niin hassusti, että lähdinkin vanhempieni luokse
Orivedelle joulun viettoon ja kortti ehti kuivua ennen kuin palasin Helsingin
humuun maaseudun rauhasta. Viinakortti nimittäin poistui käytöstä vuoden 1971
alusta, mutta sitä saattoi käyttää henkilötodistuksena vielä monen vuoden
aikana. Niin se oli minullakin, kunnes suureksi harmikseni kortti jossain
vaiheessa hävisi ja uuttahan ei sattuneesta syystä saanut enää tilalle. Nyt
sillä olisi paljon makeampaa elvistellä kuin vaikka tässä taannoin saamallani
eläkeläiskortilla.
Alko tuli tutuksi vielä pari kesää myöhemmin, kun menin
kesämyyjäksi Oriveden Alkoon. Tunkua ei nähtävästi ollut, kun sain paikkaa
kysyessäni sain aloittaa niiltä seisovilta.
Alkot olivat vielä silloin palvelumyymälöitä ja valikoimat olivat varsin
vaatimattomat. Lähinnä piti osata käyttää kassakonetta, pyöräyttää pullo
kätevästi paperin sisään (muovipusseja ei vielä silloin ollut) ja tietopuolella
riitti se, että tiesi, montako pulloa eri kirkkaita sai myydä. Se nimittäin
vaihteli. Väkeviä alkoholijuomia sai ostaa kaksi
litraa, mutta ei kuitenkaan kotimaista maustamatonta viinaa enempää kuin yksi
litra - Dry Vodkaa kuitenkin kaksi litraa. Tällä
oli tarkoitus rajoittaa niiden juomien myyntiä, joita ongelmakäyttäjät eniten
ostivat, lähinnä siis esimerkiksi Kossua, Pöykkyä tai Kippurahäntää (alan
miehet ja naiset tuntevat nämä lempinimet, muiden ei ole välttämättä edes
tarpeen tietää). Myös trokarit ostivat lähinnä omiin kaupallisiin
tarkoituksiinsa kotimaisia maustamattomia viinoja,
kuten edellä tuli jo kerrottua.
Alkon palkat olivat siihen aikaan
ainakin hyvät. Niitä perusteltiin sillä, kuinka vaikeaa viinan myyminen on ja
henkilökunnan hyvällä (palkallisella) koulutuksella. Totta kai minä uskoin
tämän, helppohan se on itselle mukavia asioita uskoa. Kyselinkin vähän Alkon koulutuksen
perään, jolloin myymälän esimies totesi minulle, että sinä Timo olet täällä
niin vähän aikaa, että sinulle riittää pikakoulutus, joka alkaa nyt. Jos
asiakkaat kysyvät suosituksia, niin sanot että lihan kanssa punaviiniä ja kalan
kanssa valkoviini. Koulutus päättyy nyt.
Niin kävikin. Urani Oriveden
Alkossa päättyi vuoden 1972 Juhannukseen. Vaativammat työt kutsuivat. Siirryin
Helsingin jätkäsaareen ahtaajaksi. Laivojen lastaus ja purku hoidettiin siihen
aikaan vielä pitkälti ihmisvoimin, joten töitä riitti ja nekin olivat varsinkin
runsaine ylitöineen kohtuullisen hyvin palkattuja. Kesäinen Helsinki tuntui
jotenkin kiehtovan syntisemmältä kuin Oriveden Suvi. Arvio, joka oli täysin
pielessä, kuten tulin viimeistään seuraavana vuonna toteamaan, kun vietin
viimeisen kokonaisen kesän Orivedellä. Jälkiviisauden, sen imelimmän lajissaan, valossa olisi kannattanut pysyä kotikulmilla. Palkka olisi ollut suurempi, kulut pienemmät ja myötämielisiä tytönhepakoita paljon tiheämmässä.
8 kommenttia:
Kuva saattaa liittyä Rolling Stonesin Yyterin keikkaan vuonna 1965. 10 markkaa vastaa nykyrahassa noin 17 euroa, mutta summat eivät ole oikein vertailukelpoisia tässä yhteydessä. Ihmisllä ei vuonna 1965 ollut juuri ylimäääräistä rahaa, joten 10 markan lipun hinta oli aika moinen uhraus varsinkin nuorisolle. Itse olin kesätöissä ensimmäistä kertaa juuri kesällä 1965, ja minun tuntipalkkani on 40 penniä. Rollareiden konserttilippuun sai siis tehdä verojen kanssa noin kolme päivää työtä.
Rollareiden Yyterin keikan järjestäjä oli Suojasen Viihdeohjelma, joten eellinen kommentti voi hyvinkin pitää paikkaansa.
Kappas vaan. Olemme näemmä olleet Poikkitieteilijän kanssa samassa paikassa ja samaan aikaan töissä. 70-luvun alkuvuosina olin Jätkäsaaressa tavaranmerkitsijänä. Tavaranmerkitsijän ammatti lienee kadonnut tänä päivänä kokonaan (tässä kiinnekohta näilläkin sivuilla käytyihin keskusteluihin valokuvaajan ammatin muuttumisesta). Joku silloinen kollega olisi varmaan voinut pitää mekkalaa siitä kuinka väärin on lopettaa ammatti ja viedä kyseiset työt jonkun toisen ammatin tehtäväksi.
Tavaranmerkitsijän ammatti jää muuten historiaan näkyville jo oman nimikkolaulunsakin vuoksi. Harry Belafonten tunnetuksi tekemä ns. Banaaninlastaajien laulussa mainitaan tavaranmerkitsijä. "Me say come mister tallyman and tally me banana".
Tavaranmerkitsijä oli minulla tuntematon ammattinimike. Tosin itse olin ns. nimimies ahtaajana, eli ravintoketjun alimpaan päähän kuuluva. Töitä ei ollut joka aamuna, mutta huudosta ei voinut jäädä poiskaan, koska silloin joutui ketjussa alimmaisista alimmaiseksi.
Lainaus vanhasta työtodistuksesta:
"Tavaranmerkitsijän työ käsittää kappaletavaralastien tavaramäärien tarkistusta ja laskentaa sekä kollien merkkien ja lukumäärän kirjaamista ja vertaamista vastaavaan, yleensä vieraskieliseen lastiluetteloon. Vertailun tulos ratkaisee vastuukysymyksen lastin määrästä ja kunnosta vastaanottajan puolesta".
Jokaisen laivan lastin purussa oli mukana tavaranmerkitsijä. Tavaranmerkitsijän tunnisti pitkästä sinisestä työtakista ja suikasta. Pieneen vihkoon merkittiin kaikki laivasta tulleet tavarat ja niiden määrät (ja kunto).
Ei mitään muistikuvaa asiasta. Harmittaa, etten tullut taltioineeksi valokuvaamalla 70-luvun alun Hesan arkea, vaikka valokuvausta harrastin jo 60-luvulla. Joillakin kuvilla saattaisi olla jopa kaupallista arvoa, minulle nostalgia-arvosta puhumattakaan.
Olen sitä mieltä, että viinakortin sai 20 vuotta täytettyään. Itse olen syntynyt 9/1950 ja minulla oli kortti muutaman kuukauden. Poltin kun ei enää tarvittu , joka nyt harmittaa kovasti.
Br. Heka
Näin on. Muutos tuli voimaan jo vuonna 1969. Olin silloin armeijasa, enkä hankkinut viinakorttia. Miksi hankin sen vasta joulukuussa 1970, sitä en enää muista. Varmaan sille jokin syy oli.
Lähetä kommentti