Uutinen ja sen tulkinta.

Tekniikka ja talous -lehdessä oli seuraava pikku uutinen

"Tutkimus väittää: Kannabis on vaarattomampaa kuin tupakka ja alkoholi

Marihuana on 114 kertaa vähemmän tappavaa kuin alkoholi, joka oli seitsemästä tutkitusta päihteestä vaarallisin, kertoo Verge.

Alkoholin jälkeen vaarallisimmat päihteet ovat heroiini, kokaiini, tupakka, ekstaasi, metamfetamiini ja kannabis.

Aiemmissa tutkimuksissa marihuanan on osoitettu olevan vaarattomin päihde, mutta vasta havaittu 114-kertainen ero vaarallisuudessa on uutta tietoa.

Ero laskettiin sen perusteella, minkä suuruinen annos riittää tappamaan ihmisen ja minkä suuruinen annos päihdettä tavallisesti käytetään kerralla.

Marihuanaa käytetään siis usein huomattavasti vähemmän kuin millainen annos tappaisi käyttäjän. Sen sijaan alkoholia kulutetaan useimmin niin paljon, että se tappaa juojansa.

Kannabiksen aiheuttama kuolemanriski luokiteltiin tutkimuksessa matalaksi. Kaikilla muilla päihteillä ja huumeilla riski on joko keskinkertainen tai korkea.

Tutkijat suosittelevat tulosten perusteella marihuanan laillistamista. Heidän mukaansa marihuanan kielto on ajalta, jolloin aineiden vaarallisuus arvioitiin ”valistuneella arvauksella”."

Väänsin tästä kättä FB:ssa  lähinnä termin "vaarattomampaa" johdosta. Minusta jo sanavalinta vaarattomampaa on johdatteleva tiettyyn suuntaan yhtä lailla kuin vähemmän vaarallista on toiseen suuntaan. Uutisen fakta on siis se, että jos verrataan keskimääräistä käyttöannosta ja kuolettavaa määrää annosta, niin alkoholilla ja kannabiksella näiden suhde on 114. 

Tieto ei varmaan yllätä ketään. Korkeintaan sillä, että miten tuo luku on saatu. Kannabiksen akuuttiin yliannostukseen ei tiedetä Suomessa kenenkään kuolleen, nähtävästi ei myöskään tupakan yliannostukseen. Alkoholin, amfetamiinin ja heroiinin sitäkin useamman. Henki ei lähde pössyttelemällä ainakaan kertalaakista.

Akuutti tappavuus on vain yksi näkökulma arvioida jonkin vaarallisuutta. Kun tutkijat suosittelevat marihuanan laillistamista tämän tutkimuksen tulosten perusteella, niin voi kysyä, onko heillä mahdollisesti oma lehmä ojassa. En tiedä, mutta samalla perusteellahan voisi suositella minkä tahansa päänsekoittajan laillistamista, jos käyttöön ei kuole ainakaan heti.

Valokuvateos vai taide-esine?

Antti Karppinen

Valokuvaa vai  digitaalista taidetta?

Eilen julkistettiin Oscar- ja Vuoden Muotokuvaaja-palkintojen saajat. Ensin mainitulla taisi olla hieman suurempi kiinnostavuus median taholta, koska tätä maanantaiaamuna naputellessani joka lehden nettiversiossa on mainittu ainakin tärkeimmät Oscarin saaneet, sen sijaan Vuoden Muotokuvaajista on pienet maininnat parissa maakuntalehdessä. Niissäkin varmaan siksi, että oman kulmakunnan (tässä tapauksessa) tytöt olivat pärjänneet. Nähtävästi juuri palkitut naiset ovat olleet aktiivisia tiedottamisen suhteen, kun taas miehet kärsivät vielä tässä vaiheessa päivää voittokrapulaa.

Tasoitan hieman puntteja ja kirjoitan valokuvasta, tosin enemmän yleisellä tasolla.

Itsekin Suomen Ammattivalokuvaajien kisoissa pärjännyt Antti Karppinen kirjoitti Facebookin Valokuvaajat-palstalla: "Muutamana päivänä törmännyt keskusteluihin tästä Valokuva / Digital Art aiheesta. Ajattelin kirjoittaa oman näkemyksen milloin valokuva muuttuu muuksi kuin valokuvaksi. Millaisia mielipiteitä aiheeseen arvon kollegoilla?"

No, minullahan mielipiteitä on. Ehkä vähän liikaakin. Ajattelin ensin vastata FB:ssa, mutta kun tästä tuntuu tulevan pitkän puoleinen, niin menkööt tänne blogiin.

Sinänsähän minusta on ihan samantekevää, millä nimellä kuvapläjäystä kutsutaan. Saunassakin voi huitoa itseään yhtä hyvin vihdalla tai vastalla. Ero menee kuulemma murrerajojen mukaan. Itämurteissa puhutaan vastasta, lännessä taas vihdasta. Missä kohtaa raja menee? Se lienee yhtä lailla veteen (Päijänteeseen?) piirretty kuin valokuvauksen ja digitaalisen taiteen välinen ero.

Oikeille vihtomisen tai vastomisen ystäville on toki olemassa selkeä ja konkreettinen ero koivusta tehtyjen kimppujen välillä. Oikeaoppinen vihta/vasta tehdään raudus- ei hieskoivusta. Valokuvan ja digitaalisen taideteoksen välillä on myös selkeä mitattavissa oleva ero. Mittari on raha.

Tässä menee oikeastaan kaksi erillistä juonta. Ensimmäinen on ero valokuvan ja valokuvateoksen välillä. Tekijänoikeuslaissa näitä käsitellään ihan eri pykälissäkin. Tavalliseen valokuvaan, siis teoskynnyksen alle jäävään valokuvaan sovelletaan tekijänoikeuslaissa olevaa lähioikeutta.  Siitä on tietysti seurauksena tulkintojen sekava soppa, josta sattumia kauhomassa oleva virallinen elin on tekijänoikeusneuvosto. Sen lausunnoissaan käyttämät kriteerit ovat yleensä alla olevan kaltaisia.

"Valokuva voi ylittää teoskynnyksen ja saada suojaa teoksena, jos valokuva ilmentää valokuvaajansa omaperäisiä valintoja. Eräänä arviointikriteerinä voidaan käyttää oletusta siitä, että kukaan muu ei olisi päätynyt samanlaiseen lopputulokseen saatuaan tehtävän valokuvata samaa kohdetta. Valokuvan on oltava tällä tavalla valokuvaajansa henkisen luomistyön itsenäinen ja omaperäinen tulos. Teoskynnys ei ylity, jos valokuvaustulos perustuu ainoastaan valokuvaajan ammattitaitoon ja valokuvausoppien taidokkaaseen soveltamiseen."

Loppupäätelmän sattumanvaraisuudesta voi käydä lukaisemassa vaikka meikäläisen bloggauksesta.

Sinänsähän tällä erottelulla ei ole kovin suurta merkitystä valokuvaajan kannalta. Kun valokuvankin tekijänoikeudellinen suoja-aika on 50 vuotta kuvan ottamisesta, niin on selvää, että hyvin harvan valokuvan kohdalla sitä joudutaan edes pohtimaan. Sen sijaan toiseen seikkaan en ainakaan minä ole törmännyt, vaikka sekin voisi joskus tulla jonkin kuvan kohdalla harkittavaksi.

Medialle tuotoksiaan myyvät kauppaavat tekijänoikeuksiensa luovutuksia. Ne ovat arvonlisäverosta vapaita. Valokuvat eivät ole. Esimerkiksi kun minä teen lehteen jutun, jossa on myös ottamiani valokuvia, niin teksti ja kuvat eritellään laskussa. Tekstin ALV on 0% ja valokuvien 23%. Entäpä, jos valokuvani olisivat valokuvateoksia (yhdestä on tekijänoikeusneuvoston myönteinen lausunto)? Sovelletaanko niihin teoksen vai valokuvan verotuskäytäntöä? Soitin verottajalle, mutta enpä saanut vastausta. Luvattiin palata asiaan, kun he ovat tutkineet asiaa tarkemmin. Odotellaan.

Toinen juonen haara käsittelee valokuvaa taide-esineenä.

"Kuvataiteilijan valmistamansa taide-esineen ensimyynnin verovapaus poistuu 1.1.2003 alkaen ja myynti muuttuu arvonlisäverolliseksi. Tekijän omistaman taide-esineen välitys ja maahantuonti muuttuvat tällöin myös arvonlisäverollisiksi. Muutos merkitsee sitä, että kuvataiteilijoista ja taidevälittäjistä tulee arvonlisäverovelvollisia, jos liikevaihto kalenterivuodessa ylittää 8 500 euroa.

Taide-esineen määritelmä laajenee siten, että taide-esineeksi katsotaan myös taiteilijan ottamat ja vedostamat tai hänen valvonnassaan vedostetut signeeratut ja numeroidut valokuvat, joiden määrä on rajoitettu enintään kolmeenkymmeneen.

Taide-esineen myynnissä, maahantuonnissa ja yhteisöhankinnassa sovelletaan 8 %:n verokantaa 1.1.2003 alkaen mm. silloin, kun kysymyksessä on taide-esineen ns. ensimyynti eli kun tekijä tai hänen oikeudenomistajansa myy taide-esineen ensimmäisen kerran."

Hoitelin kaikenlaisia juoksevia asioita Suomen ammattivalokuvaajien edeltäjän eli Suomen valokuvaajain liiton toimistossa. Yhtenä näistä oli selvittää, miten tämä ALV-lain muutos vaikuttaa tilauksesta tehtyjen valokuvien kappaleisiin. Käsitelläänkö niitä taide-esineinä vai jonain muuna? Ero on sekä asiakkaan että etenkin muotokuvaajan kannalta merkittävä, 14 prosenttiyksikköä. Nythän uuden verokannat ovat 10% ja 24%, mutta ero prosenttiyksiköissä on pysynyt samana.

Muistan hyvin, miten verohallinnossa kiemurreltiin soittaessani asian johdosta sinne. Mitään kunnollista määritelmää valokuvasta taide-esineenä ei osattu antaa. Lähinnä käteen jäi kehämääritelmä, että valokuva on taide-esine, jos se on sellaiseksi tarkoitettu ja ollut esimerkiksi taidenäyttelyssä. Valokuvataiteilijan tuotokset ovat pääsääntöisesti taide-esineitä, tilauksesta valokuvaamalla tehdyt muotokuvat eivät. Siihen oli tyytyminen.

Juttu ei päättynyt ihan tähän. Vuonna 2014 Helsingin kaupunki tilasi valokuvataiteilija Elina Brotherukselta Pekka Saurin muotokuvan. Sen hintaa, 8100 euroa kauhisteltiin kalliina valokuvaksi ja toisaalta puolusteltiin halpana muotokuvaksi. Minua kiinnosti sen verokohtelu, joten ei kun taas luuri käteen.

Elina Brotherus

Onko tämä kuva valokuvateos ja sen Helsingin kaupungintalon seinällä roikkuva vedos taide-esine omilla ansioillaan vai tekijänsä taiteilija-statuksen vuoksi?

Kysyin kaupungin edustajalta (en enää muista yli kymmenen vuoden jälkeen, kuka virkamies oli puhelimessa), että miksi tähän valokuvaan sovellettiin alempaa verokantaa, vaikka kyseessä on selvästi tilauksesta tehty muotokuva. Eikö valokuvaajia kohdellakaan verottajan silmissä tasa-arvoisesti?

Puhelimen toisessa päässä ihmeteltiin, että mistä voin mukamas tietää, mitä verokantaa muotokuvaan oli sovellettu. Tähän totesin olevani paitsi luku- ja kirjoitustaitoinen, niin myös laskutaitoinen. Jos hinta on 8100 euroa, niin veroton hinta on luultavimmin 7500 euroa + 8% ALV kuin 6639,34 euroa + 22% ALV. Tähän virkamies totesi, että Brotherus on tunnettu valokuvataiteilija, joten hänen taideteoksensa ovat varmasti myös taide-esineitä.

Siis tekijän nimi, ei tuotos itsessään määrittää sen, onko kyseessä valokuvateos ja siitä tehty fyysinen kappale taide-esine. Mikä on sallittua Jupiterille, ei ole sallittua härälle.

Salakatselusta

Tämä Erich Solomonin ottama kuuluisa selkeästi salakatselukuva ei näytä harmittavan kohteitaan. Toisin olisi käynyt sille Ilta-Sanomien kuvaajalle, joka otti Kalastajatorpalle majoittuneesta Christina Onassiksesta ikkunan läpi alastonkuvan. Ilta-Sanomien onneksi kuvaaja oli niin tyhmä, ettei tyytynyt hämärässä saatuun suttuiseen kuvaan (ei ollut sadan tuhannen ISO:n kennoja silloin), vaan räväytti varmuuden vuoksi vielä salamalla perään. Käry kävi ja Erkon väki sai tehdä kaikkensa, jotta asia ei mennyt sen pidemmälle.

STT julkaisi tänään uutisen, joka oli sitten useammassakin nettiaviisissa otsikkoa myöten

"Naapuri tallentui valokuvaan – sakot salakatselusta

Omalla pihallaan olleen naapurin tallentuminen valokuvaan toi seitsemänkymppiselle miehelle sakot salakatselusta.

Mies oli ottanut Pälkäneellä valokuvan, jossa näkyi nainen loma-asuntonsa pihalla. Hänellä ei ollut naisen lupaa kuvaamiseen.

Mies kiisti oikeudessa toimineensa tahallisesti ja kertoi, että hänen tarkoituksenaan oli ainoastaan kuvata muun muassa naisen toistuvasti vapaana tiellä juoksevia koiria. Tie johti miehen tontille. Epätarkassa kuvassa näkyi koiria ja naishahmo, joka ei ollut tunnistettavissa.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi miehen toimineen tahallisesti. Oikeuden mukaan hänen oli täytynyt kuvaa katsoessaan todeta, että kuvaan oli tullut kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella ollut nainen. Silti mies oli käyttänyt kuvaa.

Hän sai 20 päiväsakkoa, josta tulee hänen tuloillaan 900 euroa."

Päätellen uutisen herättämistä kommenteista suurella yleisöllä on aika hatara käsitys siitä, mitä salakatselu oikein on. Laissa sanotaan näin.

6 § Salakatselu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa

1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka

2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,

on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

7 § Salakuuntelun ja salakatselun valmistelu

Joka sijoittaa 5 tai 6 §:ssä tarkoitetun laitteen salakuuntelussa tai -katselussa käytettäväksi, on tuomittava salakuuntelun valmistelusta tai salakatselun valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Lakeja ei säädetä huvin vuoksi, vaan niillä pyritään johonkin. Tässä tapauksessa se on yksityisyyden suojan turvaaminen. Lainlaatijat ovat katsoneet, että raja menee tässä optisella laitteella katsomisessa, riippumatta siitä, tallennetaanko nähtyä jotenkin vai ei. Paljain silmin (silmälaseja ei tässä taideta laskea optiseksi laitteeksi) saa katsella esim. yleiseltä tieltä käsin toisten pihoille niin paljon kuin sielu sietää riippumatta siitä, millaista kansalaistoimintaa pihalla harjoitetaan.

Optinen maailma on muuttunut sitten tämänkin lain voimaantulon. Jokaisessa kännykässä on nykyään kamera. Sitä koskevat aivan samat säädökset kuin muitakin optisia laitteita. Sillä ei saa tiirailla toista ilman lupaa yksityisyyden suojaa nauttivalla alueella, ei edes vaikka on itse alueen ulkopuolella.

Lakiteksti antaa kuitenkin aika karkeat raamit lakien tulkinnalle. Ei siihen ole voitu jokaista nyanssia kirjata. Sitä varten on olemassa yleinen tolkku ja jos se riitä, niin sitten keskustellaan asiasta lakimiesten välityksellä.

Salakatselupykälän tarkoitus on suojata henkilön yksityisyyden suojaa, ei suinkaan pihan, jolla sitä ei olekaan. Nyt tullaan tietysti uuteen kysymykseen, että voiko kuvata yleisnäkymiä, jolloin kuvaan saattaa tulla jonkun pihaa ja pihalla olevia henkilöitä. Minun mielestäni (pesen käteni kaikesta vastuusta) voidaan. Silloin kun kuvataan yleisnäkymää ja henkilöt vain sattuvat olemaan kuvassa omalla pihallaan.

Näen jo vastaan vänkääjän sormi pystyssä esittämässä, että nythän voidaan aina väittää kuvattavan vain yleistä näkymää, ihminen vain sattuu olemaan kuvassa keskellä aika isona. Niin voidaan, niinhän Pälkäneelläkin väitettiin, paitsi että salakuvattu oli kaukana pienenä tunnistamattomana. Oikeus vain päätti toisin. Sen mielestä "naapuri ei vain tallentunut valokuvaa" vaan mies kuvasi nimenomaan naapuria salakatselumielessä. Salakatselu on tässä siinä mielessä vähän harhaan johtava termi, koska asian ei tarvitse tapahtua mitenkään salaa. Vaikka näin useimmiten asianlaita taitaakin olla.

Salakatseluun liittyy aina jonkinlainen tahallisuus. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että ollaan kuvaamassa ihmistä väärässä paikassa. Salakatselusta kiinni jäänyt voi väittää toista, mutta yleensä kokonaisuus paljasta asian todellisen laidan. Syitä salakatseluun on varmaan monia, vihasta rakkauteen. Yhtä kaikki salakatselu on kiellettyä syistä riippumatta. 

Tätä tapausta liippaa läheltä  tapaus, jossa poliisi väitti joutuneensa salakatselun kohteeksi tehdessään kotikäynnin taloon, jossa oli kameravalvonta. Juttu sai poliisin puolelta lähinnä surkuhupaisia piirteitä ja juttu päättyi lopulta ainakin muodollisesti siihen, että kihlakunnan syyttäjä teki syyttämättä jättämispäätöksen saksalaista miestä kohtaan, koska mitään rikosta ei ollut tapahtunut.

Ehkä on syytä todeta sekin, että salakatselu pykälä koskee myös kiinteistön omistajaa. Ei omalla pihallaankaan saa kuvata tai muuten tirkistellä optisella laitteella siellä luvallisilla asioilla olevia vieraitaan. Heilläkin on oikeus yksityisyyden suojaan tällä alueella, vaikka eivät olekaan sen paremmin tilan omistajia tai haltijoita (kuten vuokralaisia). Oikeudettomasti alueelle tulevat, kuten murtovarkaat, on sitten eri asia. Kaikesta kameravalvonnasta on kuitenkin oltava kyltit kiinteistön alueella, nähtävästi myös murtomiesten pelotteluksi tai kehottamiseksi tarpeelliseen varovaisuuteen.

Kuvien ottaminen ja niiden julkaiseminen ovat sitten kaksi eri asiaa. 

ps 1. 10.2.2015

Sakari Mäkelä on koonnut muutaman  valaisevan esimerkin aiheesta FB:ssä käytyyn keskusteluun.

http://www.savonsanomat.fi/savo/naapurin-tontin-kuvaaminen-ei-ollut-rikos/1069202

http://oikeus.fi/hovioikeudet/helsinginhovioikeus/text/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1399623355699.html

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337100949.html

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kesarannan-menoa-kuvanneen-tuomio-pysyi/1116491

Viimeistä papparazzi-tapausta lukuunottamatta näille on yhteistä, että salakatselusta syytetyn ja kohteen välillä on ollut muutakin eripuraa. Väliin oikeus on asettunut kuvaajan kannalle, väliin kuvattavan. Hovissakin tuomio on muuttunut. Joten varsin tulkinnanvaraisia nämä jutut ovat välillä.

Jos jonkun neuvon haluaisi antaa, niin olkoot se seuraava. Jos välit naapurin kanssa ovat huonot, niin valokuvaamalla ilman lupaa naapurin ollessa omalla pihallaan ne tuskin siitä paranevat. Kaljatuopin ja kahvikupposen ääressä käyty keskustelu voisi olla paljon paremmin sopuun johtavaa toimintaa.

ps 2. 10.2.2015

Liittyen Christina Onassikseen ja salakuvaukseen netissä on pieni katkelma Ilta-Sanomien entisen päätoimittajan Martti Huhtamäen muistelmista.

Huhtamäki on niitä savolaisia (vaikka Lapualta onkin kotoisin), joiden avatessa sanaisen arkkunsa vastuu siirtyy totaalisesti kuulijalle. Tässä kuitenkin huomio kiinnittyy seuraavaan lauseeseen. "Kun Kalastajatorpan ja meren välinen ruohikko oli julkista tilaa, kysymys ei ollut aivan salaa kuvaamisesta."

Ottaen huomioon Huhtamäen aseman vastaavana päätoimittajana, niin ei voi kuin ihmetellä hänen lausumaansa.

1. Kysehän oli nimen omaan salaa kuvaamisesta. Kuvat otettiin kohteelta salaa ja lupaa kysymättä.
2. Salakuvaus on eri juttu. Sitä ei tarvitse tehdä edes salaa, kun sen merkistöt täyttyvät. Tässä siis salakuvattiin salaa.
3. Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka välissä olisi julkista tilaa. En tiedä, oliko tosiaan näin. Kuvauskohteena on Onassis kotirauhan piirissä olevassa tilassa.
4. Huhtamäki kumoaa itsekin edellisen kohdan argumenttinsa. "Kuvaaja ehti melkein ikkunan viereen..."

Jos maan johtavan keltaisen lehden päätoimittaja on näin ulkona salakatselusta, niin mitä voi odottaa tavalliselta kansalaiselta?

Miten jutussa lopulta kävi? En tiedä, näyte loppui tähän. Täytynee tilata kirja, niin saan tietää. Se näyttää maksavan netissä reilut 6 euroa. Eihän sillä hintaa saa kuin pari numeroa printtilehteä.

ps. 11.2.2015

Kunnon rikostarinoissa tutkija laatii kartan tapahtumapaikasta ja päättelee siitä miten hyvin tapahtumien kulku ja kertomukset pitävät yhtä tai eroavat toisistaan. Mitä siis tiedetään ja mitä kerrotaan.

Tarinassa esiintyvät paikat

X on hotelli, jossa Christina Onassis yöpyi ja salakuvattiin. Kuvassa hotellista vasemmalle on nurmikko ja rantatie, joita päätoimittaja Huhtamäki "yleisenä alueena" piti lieventävänä asianhaarana valokuvaaja Kari Hautalan salakuvaamiseselle.

Y on ulompi parkkipaikka, josta valokuvaaja Puusan mukaan oli tapana kävellä respaan Z rantatien  kautta, koska siellä tsekattiin kuvauspaikkoja. Jollain tällaisella asialla Hautalakin ollut kyseisenä iltana, kun oli sattumalta osunut paikalle Onassiksen esitellessä sulojaan (luultavasti tietämättään) verhot auki olevan ikkunan lävitse.

Menkööt vielä lopuksi teemaan sopiva videopläjäys.

Passikuvaa ja pikseleitä nurkumatta

Tukan harveneminen kompensoituu meillä seniorikansalaisilla paran tuuhenemisena ja charmin kasvuna. 

Ystäväni, entinen pomoni ja brother in interdisciplinary science Sakari Mäkelä oli ottanut itse passikuvansa. Ihan kuten minäkin teen, paitsi että leikkaan myös tukkani itse. Oletan tämän kotikutoisuuden näkyvän enemmän jälkimmäisessä.

Jos jälkimmäisen suhteen minulla on lieviä omantunnon pistoksia, kun vien leivän partureiden suusta, niin edellisen suhteen ei tippaakaan. Olemme Sakarin kanssa molemmat sekä valokuvaajan ammattitutkinnon että valokuvaajan erikoisammattitutkinnon suorittaneita. Joten katson, että meillä on moraalinen oikeus kuvata myös omaan käyttöön tulevat kuvat, passikuvista alkaen. Ei kai autokorjaamon pitäjäkään vie omaa autoaan huoltoon kalliiseen merkkiliikkeeseen vain siksi, että voita leivän päälle saataisiin tasaisesti jokaiselle alalla olevalle. Eiköhän tuo puuhastele koslansa kuntoon ihan omin voimin ja vielä kaiken lisäksi hyvällä  omallatunnolla.

Melkein mitat täyttävä passikuva. 

Mutta asiaan.  Totesin Sakarin kuvan olevan valaisultaan, taustaltaan, ilmeeltään, pään asentoineen ja muilta ominaisuuksiltaan muutoin prikulleen passikuvan ohjeen mukainen, paitsi pään koko on liian suuri. Etäisyys leuan kärjestä päälakeen on noin 38 mm, kun sen pitää osua väliin 32-36 mm. Nähtävästi passitoimistossa ei oltu niin pikkutarkkoja, koska Sakarikin on ymmärtääkseni saanut passinsa nurkumatta. Nykyäänhän sen voikin hoitaa netin kätevästi välityksellä noutoa lukuun ottamatta.

Hyökkäys on paras puolustus. Näin varmaan Sakari tuumi kommenttiini, eikä edes ensimmäistä kertaa. Hän totesi olleensa ihmeissään, kun passikuvaohjeessa olevat pikselimitat ja senttimitat eivät täsmää. Tämähän osoittaa selvästi, että ohjeen laatija ei ole ollut ihan kartalla tekemisissään

Tottahan se on. 4,7 cm/ 3,6 cm = 1,30555… ja 653 px/ 500 px = 1,306. Eihän tällaista epätarkkuutta siedä sikakaan vinkumatta.

Selkeästi poikkitieteellisen bloggauksen paikka.

Passikuvan ohjemitat. 

Oletan ohjeen laatijan lähteneen jotenkin siitä ajatuksesta, että laitetaan vaikka sivumitaksi jokin tasa pikselimäärä ja pystymitta menkööt sen mukaan. Sehän ei tietenkään toimi silloin, jos sivujen suhde kerrottuna tässä olevalla luvulla 500 ei anna tulokseksi kokonaislukua. Silloin toinen pikselimitta joudutaan pyöristämään, koska pikseleiden määrä on kokokaisluku.

Kun käytetään passikuvaohjeen mittoja, niin kuvan resoluutio on 139 pikseliä/cm. Katsotaanpa, kuinka pitkälle se riittää.

Kirjapainotekniikassa linjatiheydellä tarkoitetaan sitä, kuinka monta riviä rasteripisteitä käytetään tiettyä pituusyksikköä kohti. Yksiköinä on yleensä joko senttimetri tai tuuma. 100 px/cm = 254 px/inch. Nyrkkisääntö on se, että kuvan tiedoston resoluution ppc (pixels per cm) ja painokuvan linjatiheyden lpc (lines per cm) väline optimisuhde on ppc = 2 x lpc. Siis esimerkiksi passikuvaohjeen resoluutio 139 ppc riittäisi linjatiheyttä noin 70 lpc käytettäessä. Kertoimella 1,5 saadaan vielä ihan kelvollinen tulos, joten ohjeen mukainen passikuva voitaisiin ihan hyvin painaa linjatiheydellä 90 lpc, eikä silmämääräisesti havaittaisi mitään eroa.

Mikä on passissa käytetty painoresoluutio? Minulla oli laatikossa vanha vuonna 2001 annettu passi ja uusi vuoden 2011 passi. Vanhan passin linjatiheys on 80 lpc, mutta uuden peräti 200 lpc.

Vanhan ja uuden passini kuvat vierekkäin. Lukija voinee päätellä, kumpi on kumpi. 

Mikroskooppikuva vanhan passin kuvasta. Kuvasta laskemalla saa selville, että vuonna 2001 kuvassa käytetty linjatiheys oli 80 lpc, mikä oli varsin tyypillinen korkealaatuisen painokoneen linjatiheys siihen aikaan. 

Mikroskooppikuva uuden passin kuvasta. Kuvasta laskemalla saa selville, että vuonna 2011 kuvassa käytetty linjatiheys on 200 lpc. Tekniikka on nykyään aivan toisenlainen kuin 10 vuotta aikaisemmin. Kuva tehdään laserilla tiedostosta samaan tapaan kuin kuvavalmistamojen laitteet toimivat. Kymmenen vuotta sitten kuva skannattiin paperikuvasta ja painettiin perineisellä tekniikalla. 

Molemmat kuvat on otettu muutaman kymmenen euron mikroskoopilla, jollaiset ovat käteviä ja riittävän hyviä tällaiseen tarkoitukseen. 

Johtopäätös. Passiohjeen pikselimitat ovat auttamattomasti vanhentuneet. Vanhojen passien kuvissa ne olivat täysin riittävät, mutta uusissa passeissa alamittaiset.

ps. 11.2.2015

Aika pitkään saa väsätä, ennen kuin saa itsestään edes näin hyvän passikuvan kotikonstein.  Suosittelen valokuvaamoa. 

Jos välttämättä haluatte näprätä passikuvan kanssa niin poliisin sivuilta voi käydä lataamassa kätevän sapluunan, jolla saa kasvojen pituusmitan ja paikan kohdallen niin pysty- kuin sivusuunnassa.