Tämä Erich Solomonin ottama kuuluisa selkeästi salakatselukuva ei näytä harmittavan kohteitaan. Toisin olisi käynyt sille Ilta-Sanomien kuvaajalle, joka otti Kalastajatorpalle majoittuneesta Christina Onassiksesta ikkunan läpi alastonkuvan. Ilta-Sanomien onneksi kuvaaja oli niin tyhmä, ettei tyytynyt hämärässä saatuun suttuiseen kuvaan (ei ollut sadan tuhannen ISO:n kennoja silloin), vaan räväytti varmuuden vuoksi vielä salamalla perään. Käry kävi ja Erkon väki sai tehdä kaikkensa, jotta asia ei mennyt sen pidemmälle.
STT julkaisi tänään uutisen, joka oli sitten useammassakin nettiaviisissa otsikkoa myöten
"Naapuri tallentui valokuvaan – sakot salakatselusta
Omalla pihallaan olleen naapurin tallentuminen valokuvaan
toi seitsemänkymppiselle miehelle sakot salakatselusta.
Mies oli ottanut Pälkäneellä valokuvan, jossa näkyi nainen
loma-asuntonsa pihalla. Hänellä ei ollut naisen lupaa kuvaamiseen.
Mies kiisti oikeudessa toimineensa tahallisesti ja kertoi,
että hänen tarkoituksenaan oli ainoastaan kuvata muun muassa naisen toistuvasti
vapaana tiellä juoksevia koiria. Tie johti miehen tontille. Epätarkassa kuvassa
näkyi koiria ja naishahmo, joka ei ollut tunnistettavissa.
Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi miehen toimineen
tahallisesti. Oikeuden mukaan hänen oli täytynyt kuvaa katsoessaan todeta, että
kuvaan oli tullut kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella ollut nainen. Silti
mies oli käyttänyt kuvaa.
Hän sai 20 päiväsakkoa, josta tulee hänen tuloillaan 900
euroa."
Päätellen uutisen herättämistä kommenteista suurella
yleisöllä on aika hatara käsitys siitä, mitä salakatselu oikein on. Laissa
sanotaan näin.
6 § Salakatselu
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai
kuvaa
1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä,
pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka
2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa,
huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän
yksityisyyttä loukaten,
on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään
yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
7 § Salakuuntelun ja salakatselun valmistelu
Joka sijoittaa 5 tai 6 §:ssä tarkoitetun laitteen
salakuuntelussa tai -katselussa käytettäväksi, on tuomittava salakuuntelun
valmistelusta tai salakatselun valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
Lakeja ei säädetä huvin vuoksi, vaan niillä pyritään
johonkin. Tässä tapauksessa se on yksityisyyden suojan turvaaminen.
Lainlaatijat ovat katsoneet, että raja menee tässä optisella laitteella
katsomisessa, riippumatta siitä, tallennetaanko nähtyä jotenkin vai ei. Paljain
silmin (silmälaseja ei tässä taideta laskea optiseksi laitteeksi) saa katsella
esim. yleiseltä tieltä käsin toisten pihoille niin paljon kuin sielu sietää riippumatta siitä,
millaista kansalaistoimintaa pihalla harjoitetaan.
Optinen maailma on muuttunut sitten tämänkin lain
voimaantulon. Jokaisessa kännykässä on nykyään kamera. Sitä koskevat aivan
samat säädökset kuin muitakin optisia laitteita. Sillä ei saa tiirailla toista
ilman lupaa yksityisyyden suojaa nauttivalla alueella, ei edes vaikka on itse
alueen ulkopuolella.
Lakiteksti antaa kuitenkin aika karkeat raamit lakien
tulkinnalle. Ei siihen ole voitu jokaista nyanssia kirjata. Sitä varten on
olemassa yleinen tolkku ja jos se riitä, niin sitten keskustellaan asiasta
lakimiesten välityksellä.
Salakatselupykälän tarkoitus on suojata henkilön
yksityisyyden suojaa, ei suinkaan pihan, jolla sitä ei olekaan. Nyt tullaan
tietysti uuteen kysymykseen, että voiko kuvata yleisnäkymiä, jolloin kuvaan
saattaa tulla jonkun pihaa ja pihalla olevia henkilöitä. Minun mielestäni
(pesen käteni kaikesta vastuusta) voidaan. Silloin kun kuvataan yleisnäkymää ja
henkilöt vain sattuvat olemaan kuvassa omalla pihallaan.
Näen jo vastaan vänkääjän sormi pystyssä esittämässä, että
nythän voidaan aina väittää kuvattavan vain yleistä näkymää, ihminen vain
sattuu olemaan kuvassa keskellä aika isona. Niin voidaan, niinhän
Pälkäneelläkin väitettiin, paitsi että salakuvattu oli kaukana pienenä
tunnistamattomana. Oikeus vain päätti toisin. Sen mielestä "naapuri ei vain tallentunut valokuvaa" vaan mies kuvasi nimenomaan naapuria salakatselumielessä. Salakatselu on tässä siinä mielessä vähän harhaan johtava termi, koska asian ei tarvitse tapahtua mitenkään salaa. Vaikka näin useimmiten asianlaita taitaakin olla.
Salakatseluun liittyy aina jonkinlainen tahallisuus. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että ollaan kuvaamassa ihmistä väärässä paikassa. Salakatselusta kiinni jäänyt voi väittää toista, mutta yleensä kokonaisuus paljasta asian todellisen laidan. Syitä salakatseluun on varmaan monia, vihasta rakkauteen. Yhtä kaikki salakatselu on kiellettyä syistä riippumatta.
Tätä tapausta liippaa läheltä tapaus, jossa poliisi väitti joutuneensa salakatselun kohteeksi tehdessään kotikäynnin taloon, jossa oli kameravalvonta.
Juttu sai poliisin puolelta lähinnä surkuhupaisia piirteitä ja juttu päättyi
lopulta ainakin muodollisesti siihen, että kihlakunnan syyttäjä teki syyttämättä jättämispäätöksen saksalaista miestä kohtaan, koska mitään rikosta
ei ollut tapahtunut.
Ehkä on syytä todeta sekin, että salakatselu pykälä koskee
myös kiinteistön omistajaa. Ei omalla pihallaankaan saa kuvata tai muuten
tirkistellä optisella laitteella siellä luvallisilla asioilla olevia vieraitaan.
Heilläkin on oikeus yksityisyyden suojaan tällä alueella, vaikka eivät olekaan
sen paremmin tilan omistajia tai haltijoita (kuten vuokralaisia). Oikeudettomasti
alueelle tulevat, kuten murtovarkaat, on sitten eri asia. Kaikesta
kameravalvonnasta on kuitenkin oltava kyltit kiinteistön alueella, nähtävästi
myös murtomiesten pelotteluksi tai kehottamiseksi tarpeelliseen varovaisuuteen.
Kuvien ottaminen ja niiden julkaiseminen ovat sitten kaksi
eri asiaa.
ps 1. 10.2.2015
Sakari Mäkelä on koonnut muutaman valaisevan esimerkin aiheesta FB:ssä käytyyn keskusteluun.
http://www.savonsanomat.fi/savo/naapurin-tontin-kuvaaminen-ei-ollut-rikos/1069202
http://oikeus.fi/hovioikeudet/helsinginhovioikeus/text/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1399623355699.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337100949.html
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kesarannan-menoa-kuvanneen-tuomio-pysyi/1116491
Viimeistä papparazzi-tapausta lukuunottamatta näille on yhteistä, että salakatselusta syytetyn ja kohteen välillä on ollut muutakin eripuraa. Väliin oikeus on asettunut kuvaajan kannalle, väliin kuvattavan. Hovissakin tuomio on muuttunut. Joten varsin tulkinnanvaraisia nämä jutut ovat välillä.
Jos jonkun neuvon haluaisi antaa, niin olkoot se seuraava. Jos välit naapurin kanssa ovat huonot, niin valokuvaamalla ilman lupaa naapurin ollessa omalla pihallaan ne tuskin siitä paranevat. Kaljatuopin ja kahvikupposen ääressä käyty keskustelu voisi olla paljon paremmin sopuun johtavaa toimintaa.
ps 2. 10.2.2015
Liittyen Christina Onassikseen ja salakuvaukseen netissä on pieni katkelma Ilta-Sanomien entisen päätoimittajan Martti Huhtamäen muistelmista.
Huhtamäki on niitä savolaisia (vaikka Lapualta onkin kotoisin), joiden avatessa sanaisen arkkunsa vastuu siirtyy totaalisesti kuulijalle. Tässä kuitenkin huomio kiinnittyy seuraavaan lauseeseen. "Kun Kalastajatorpan ja meren välinen ruohikko oli julkista tilaa, kysymys ei ollut aivan salaa kuvaamisesta."
Ottaen huomioon Huhtamäen aseman vastaavana päätoimittajana, niin ei voi kuin ihmetellä hänen lausumaansa.
1. Kysehän oli nimen omaan salaa kuvaamisesta. Kuvat otettiin kohteelta salaa ja lupaa kysymättä.
2. Salakuvaus on eri juttu. Sitä ei tarvitse tehdä edes salaa, kun sen merkistöt täyttyvät. Tässä siis salakuvattiin salaa.
3. Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka välissä olisi julkista tilaa. En tiedä, oliko tosiaan näin. Kuvauskohteena on Onassis kotirauhan piirissä olevassa tilassa.
4. Huhtamäki kumoaa itsekin edellisen kohdan argumenttinsa. "Kuvaaja ehti melkein ikkunan viereen..."
Jos maan johtavan keltaisen lehden päätoimittaja on näin ulkona salakatselusta, niin mitä voi odottaa tavalliselta kansalaiselta?
Miten jutussa lopulta kävi? En tiedä, näyte loppui tähän. Täytynee tilata kirja, niin saan tietää. Se näyttää maksavan netissä reilut 6 euroa. Eihän sillä hintaa saa kuin pari numeroa printtilehteä.
ps. 11.2.2015
Kunnon rikostarinoissa tutkija laatii kartan tapahtumapaikasta ja päättelee siitä miten hyvin tapahtumien kulku ja kertomukset pitävät yhtä tai eroavat toisistaan. Mitä siis tiedetään ja mitä kerrotaan.
Tarinassa esiintyvät paikat
X on hotelli, jossa Christina Onassis yöpyi ja salakuvattiin. Kuvassa hotellista vasemmalle on nurmikko ja rantatie, joita päätoimittaja Huhtamäki "yleisenä alueena" piti lieventävänä asianhaarana valokuvaaja Kari Hautalan salakuvaamiseselle.
Y on ulompi parkkipaikka, josta valokuvaaja Puusan mukaan oli tapana kävellä respaan Z rantatien kautta, koska siellä tsekattiin kuvauspaikkoja. Jollain tällaisella asialla Hautalakin ollut kyseisenä iltana, kun oli sattumalta osunut paikalle Onassiksen esitellessä sulojaan (luultavasti tietämättään) verhot auki olevan ikkunan lävitse.
ps 1. 10.2.2015
Sakari Mäkelä on koonnut muutaman valaisevan esimerkin aiheesta FB:ssä käytyyn keskusteluun.
http://www.savonsanomat.fi/savo/naapurin-tontin-kuvaaminen-ei-ollut-rikos/1069202
http://oikeus.fi/hovioikeudet/helsinginhovioikeus/text/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1399623355699.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337100949.html
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kesarannan-menoa-kuvanneen-tuomio-pysyi/1116491
Viimeistä papparazzi-tapausta lukuunottamatta näille on yhteistä, että salakatselusta syytetyn ja kohteen välillä on ollut muutakin eripuraa. Väliin oikeus on asettunut kuvaajan kannalle, väliin kuvattavan. Hovissakin tuomio on muuttunut. Joten varsin tulkinnanvaraisia nämä jutut ovat välillä.
Jos jonkun neuvon haluaisi antaa, niin olkoot se seuraava. Jos välit naapurin kanssa ovat huonot, niin valokuvaamalla ilman lupaa naapurin ollessa omalla pihallaan ne tuskin siitä paranevat. Kaljatuopin ja kahvikupposen ääressä käyty keskustelu voisi olla paljon paremmin sopuun johtavaa toimintaa.
ps 2. 10.2.2015
Liittyen Christina Onassikseen ja salakuvaukseen netissä on pieni katkelma Ilta-Sanomien entisen päätoimittajan Martti Huhtamäen muistelmista.
Huhtamäki on niitä savolaisia (vaikka Lapualta onkin kotoisin), joiden avatessa sanaisen arkkunsa vastuu siirtyy totaalisesti kuulijalle. Tässä kuitenkin huomio kiinnittyy seuraavaan lauseeseen. "Kun Kalastajatorpan ja meren välinen ruohikko oli julkista tilaa, kysymys ei ollut aivan salaa kuvaamisesta."
Ottaen huomioon Huhtamäen aseman vastaavana päätoimittajana, niin ei voi kuin ihmetellä hänen lausumaansa.
1. Kysehän oli nimen omaan salaa kuvaamisesta. Kuvat otettiin kohteelta salaa ja lupaa kysymättä.
2. Salakuvaus on eri juttu. Sitä ei tarvitse tehdä edes salaa, kun sen merkistöt täyttyvät. Tässä siis salakuvattiin salaa.
3. Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka välissä olisi julkista tilaa. En tiedä, oliko tosiaan näin. Kuvauskohteena on Onassis kotirauhan piirissä olevassa tilassa.
4. Huhtamäki kumoaa itsekin edellisen kohdan argumenttinsa. "Kuvaaja ehti melkein ikkunan viereen..."
Jos maan johtavan keltaisen lehden päätoimittaja on näin ulkona salakatselusta, niin mitä voi odottaa tavalliselta kansalaiselta?
Miten jutussa lopulta kävi? En tiedä, näyte loppui tähän. Täytynee tilata kirja, niin saan tietää. Se näyttää maksavan netissä reilut 6 euroa. Eihän sillä hintaa saa kuin pari numeroa printtilehteä.
ps. 11.2.2015
Kunnon rikostarinoissa tutkija laatii kartan tapahtumapaikasta ja päättelee siitä miten hyvin tapahtumien kulku ja kertomukset pitävät yhtä tai eroavat toisistaan. Mitä siis tiedetään ja mitä kerrotaan.
Tarinassa esiintyvät paikat
X on hotelli, jossa Christina Onassis yöpyi ja salakuvattiin. Kuvassa hotellista vasemmalle on nurmikko ja rantatie, joita päätoimittaja Huhtamäki "yleisenä alueena" piti lieventävänä asianhaarana valokuvaaja Kari Hautalan salakuvaamiseselle.
Y on ulompi parkkipaikka, josta valokuvaaja Puusan mukaan oli tapana kävellä respaan Z rantatien kautta, koska siellä tsekattiin kuvauspaikkoja. Jollain tällaisella asialla Hautalakin ollut kyseisenä iltana, kun oli sattumalta osunut paikalle Onassiksen esitellessä sulojaan (luultavasti tietämättään) verhot auki olevan ikkunan lävitse.
Menkööt vielä lopuksi teemaan sopiva videopläjäys.
47 kommenttia:
Ovatko papparazzi-kuvat, joissa kuuluisuudet loikoilevat tissit paljaina huvialuksen kannella, salakatselun tuloksia?
Joka maassa on tietysti oma lainsäädäntönsä, mutta pääpiirteissään se on länsimaissa saman sisältöinen. Meillä kulkuneuvo kuuluu kotirauhan piiriin, jos se tarkoittuu myös asuttavaksi. Yöpymistila on silloin kriteerinä. Soutuvene ei kuulu kotirauhan piiriin, asuntoauto kuuluu.
Joka asiaan löytyy varmaan kiperiä rajatapauksia. Syyllistyvätkö viranomaiset salakatseluun, kin peltipoliisi nappaa kuvan ylinopeutta ajavasta asuntoautosta, tai vaikka nukkumatilalla varustetusta rekasta?
Meikäläisen juridinen valmius loppuu tässä. Elämässä tulee usein eteen tilanteita, joissa juridiset periaatteet ovat ristiriitaisia. Kuten sananvapaus ja kunnianloukkaus. Tai yksilönvapaus ja järjestyssäännöt. Kumpaa painotetaan? Hiihtäjän voiteludilemma. Kumpaan satsataan, luistoon vai pitoon?
Siis yksiselitteitä vastausta ei ole. Ehkä on syytä tässäkin korostaa sitä, että salakatselu edellyttää tahallisuutta. Vahingossa valokuvaan tai kiikarin kohteeksi omalla pihallaan joutuva ei ole salakatselun uhri. Salakatselun tunnusmerkistöä ovat mm.
Pitkäkestoisuus. Useita kuvia tai pitkäaikaista tarkkailua.
Toistuvuus
Käytetty laitteisto. Kalansilmäobjektiivi ja 500 mm:n tele ovat eri asemassa, jos oikeus joutuu harkitsemaan asiaa.
Salakatselun motiivi.
Onassiksesta kuvan ottanut ei ollut Ilta-Sanomien kuvaaja, vaan yleisfree, joka tarjosi kuvaa IS:lle. Negatiivi poltettiin neuvottelujen jälkeen asianajan toimistossa, jossa osapuolet valvoivat sen hävittämistä. Huhtamäellä ei ollut asian kanssa oikeastaan mitään tekemistä, ei hän ainakaan minään pelastajana toiminut. Kuvaaja ei ollut tyhmä salaman suhteen, vaan sen suhteen - että meni negan kanssa IS:n, jossa hänet heti kavallettiin Onassiksen joukoille. Kirosi kaljalla kuvaaja, ettei mennyt suoraan suihkukuvineen Saksaan ja myynyt Bildille. En viitsi kertoa kuvaajan nimeä, lienee vielä kiinni työelämässä?
Kun en ollut paikalla enkä muutenkaan liiku piireissä, niin olen asiassa oman muistini ja lehtitietojen varassa. Kumpikaan ei tunnetusti ole lähes tulkoonkaan aina 1:1 todellisten tapahtumien kanssa. Joka tapauksessa salakuvaus uutisoitiin tapahtuman aikoihin.
Huhtamäki väittää muistelmissaan olleen keskeinen henkilö asian sovittelussa. En ole muistelmiakaan lukenut, joten tämäkin on toisen käden tietoa.
Vaikka yksityiskohdat saattavatkin heittää, niin keskeisiltä osilta tarina lienee tosi. Salakuvattiin miljooonaperijätärtä suuren palkkion toivossa.
Kun Jore olet useaan otteeseen tuonut esiin amatöörikuvaajien moraalittomuutta ja samassa yhteydessä korostanut etenkin vanhemman polven lehtikuvaajien korkeaa moraalia, niin mitäpä olet mieltä tästä tapauksesta? Mikä on tämän takana oleva moraali? Salakuvataan ihmistä alastomana ainoana motiivina se, että kuvasta voisi saada hyvät hillot. Jos lehtikuvaus on parhaimmillaan vallan vahtikoirana räksyttämistä, niin huonoimmillaan se on ihmisten yksityisyyden törkeää loukkaamista. Nähtävästi saadut palkkiot ylittävät sen verran rutkasti mahdolliset sakot ja muut korvaukset, että homma kannattaa. Olisiko syytä kiristää sanktioita? Ainakin rikoksen tekovälineet valtiolle. Auto mukaanlukien, jos on sieltä kuvattu.
Se että K.H. kuvasi, johtui siitä -että hän oli muulla keikalla Torpalla ja sattumalta näki sisään Onassiksen sviittiin ja tilaisuus teki varkaan. En missään tapauksessa hyväksy tällaista toimintaa, piste. Ammattilaisten korkeaa moraalia kuvaa se, että vastaavia tapauksia on koko Suomen lehtikuvauksen historiassa kymmenien vuosien ajalla vain pari kolme. Vaikeaa tunnistaa tapausta Huhtamäen tekstistä. Mikä lienee ollut kirjoittajan pyrkimys? Enkä halua tätä käsitellä enempää, korjasin vain virheet.
Elin tietyssä asemassa koko proggiksen aivan läheltä ja tiedän mistä kirjoitan.
Kun google kuvasi Suomessa StreetView-kuvia, joku kanteli asiasta oikeuskanslerille kysyen, onko google syyllistynyt salakatseluun. Useissa kuvissa oli ihmisiä pihoillaan ja joku jopa kotona ikkunan takana. Oikeuskansleri totesi, että salakatselusta ei ollut kyse, koska kukaan ei ollut kuvaamassa vaan automaatti räpsi kuvia auton ajaessa ohi.
Joku rohkea voisi kokeilla, päteekö se sama muiden tekemänä. Kamera jalustalle, jalusta liikkuvalle alustalle ja räpsimään kuvia 5 sekunnin välein. Sitten siirtää/kääntää alustan niin, että kamera "ohi mennen" kuvaa naapurin pihalle siellä olevia talon asukkaita.
Se, että googlen toimistolla jälkikäteen katseltiin kuvia, ei vaikuttanut asiaan. Ei kai se sitten silloinkaan vaikuta, jos edellisen testin tehnyt kuvaaja jälkikäteen katsoo, mitä siellä tuli.
Joissakin autoissa on eteenpäin kuvaava videokamera. Senkin kuvaan saattaa tulla joku kotirauhan suojaamassa paikassa.
Google on minusta siinä rajoilla. Juristitkin ovat asiasta ainakin kahtaa eri mieltä, osoitus vain siitä, että salakatselun juridiikka on kaikkea muuta kuin itsestään selvää.
Peukku ylös. Tässä selkeästi ei olla kuvaamassa ihmisiä, vaan kadunvarsinäkymiä.
Peukku alas. Kyllä tässä koetellaan yksityisyyden suojan rajoja.
En osaa sanoa, kumpaan suuntaan minun peukaloni sojoittaisi enemmän.
En usko Jeesukseen, Joulupukkiin enkä jonkin ammattikunnan moraaliseen nuhteettomuuteen. Jos johonkin näistä edes hieman, niin Joulupukkiin - kun olen ollut häntä niin usein tuuraamassa.
Salakatselun tunnusmerkit täyttäviä kuvia ei ole ollut juurikaan suomalaisissa lehdissä, koska
1. Sellaisia ei ollut pitkään tapana julkaista. Niille ei ollut kerta kaikkiaan sosiaalista eikä muutakaan tilausta.
2. Meillä levikit ovat sen verran pieniä, että korvaukset ja oikeudenkäyntikulut olisivat suuremmat kuin kuvaajan ja kustantajan saama hyöty. Molemmathan olisivat ilman muuta kärijillä salakuvatusta ja julkaistusta kuvasta. Vaikka tirkistelykulttuuri on selvästi rantautumassa meillekin, niin juuri salakatselulla saatuja kuvia ei ole lehdissä nähnyt. En tosin ole ihan jokaista Seiskan numeroa selannut kannesta kanteen sillä silmällä.
Olen elänyt nuoruuteni aikana, jolloin "meikäläisten" moraalista ylivertaisuutta pidettiin itsestään selvänä. Todellisuuden paljastaessa kaikkien epäilyksen yläpuolellakin olevien olevan yhtä raadollisia oli varmaan monille elinikäisen trauman aiheuttanut kokemus.
Joren versio tarinasta ohittaa joulupukkijutut yms. peikot ja keijukaiset aika korkealta.
"Se että K.H. kuvasi, johtui siitä -että hän oli muulla keikalla Torpalla ja sattumalta näki sisään Onassiksen sviittiin ja tilaisuus teki varkaan."
Tunnen tosin niin huonosti lehtikuvaajan monipuolista työtä, etten voi olla varma asiasta - mutta, jos on jokin sellainen järjellinen työtehtävä, jossa lehtikuvaaja voi olla iltapimeällä Kalastajatorpan *meren puolella* jotain tekemässä, niin kuulisin siitä varsin mielelläni. Mielikuvitukseni ei ilman apua ole riittävä. Siellä meren puolella kun on vain 4-5 m ruohikkoa, sitten rantasoraikkoa ja meri. Rakennus on noin 20 m merestä.
Vajavainen (ja likainen) mielikuvitukseni keksii vain yhden syyn möhkiä siellä pimeällä rannalla hotellin valaistujen ikkunoitten äärellä..... ;)
Faktapohjaksi kuva rakennuksen ja rannan alueesta:
http://sakari.1g.fi/kuvat/torppa.jpg
http://sakari.1g.fi/kuvat/torppa.jpg
Täytyy myöntää, että Joren ja Huhtamäen tarinoissa yhteistä on lähinnä Kalastajatorppa, Onassis ja valokuvaaja Kari Hautala, josta Jore häveliääseen tyyliinsä käyttää vain etukirjaimia K. H. Uteliaisuuttani tilasin Huhtamäen kirjan nettiversion, kun hinta oli niin halpa. Opuksen hinta ja sisältö osoittautuivat olevan tasapainossa. Kirja kertoo päähenkilön seikkailuista kuuluisuuksien maailmassa ja tarinoiden sankari on poikkeuksetta Huhtamäki itse. Kuten jo totesin, tämä on lapualainen versio savolaisesta vitsistä. Vastuu siirtyy kuulijalle toiseen potenssiin.
Ei silti, melkoinen venkulahan Huhtamäki on ollut. Jos Jore on kuvannut parit olympialaiset, niin Huhtamäki on tuominnut yli 50 USA - Neuvostoliitto koripallomaaottelua. Uskomaton saavutus.
Mutta asiaa. Kuten blogin lukijat varmaan panivat merkille, niin Huhtamäen tarina katkeaa kohdassa, jossa Christina tarttuu Maraa kädestä. Puffissa, josta näytteet ovat, puuttuu juuri se sivu. Kirjasta käy ilmi, että Onassis yrittää vietellä Huhtamäen, mutta tämä on kunnon mies ja pitää housut jalassa. (Siis toisin kuin se Matin ja Tepon laulun kunnon mies, joka ei sano koskaan ei.)
Kaksi tarinaa, kaksi totuutta. Kolmas on ehkä se, mitä todella tapahtui. Huhtamäen juttu on painettu kirjaan. Tietääkseni ainakaan jutussa mainitut toimittajat ja kuvaaja eivät ole julkisesti kiistäneet tapahtumien kulkua, tosin eivät ole sen paremmin sitä todeksikaan vahvistaneet. Joren versiossa on Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä, eli kertoja itse, joka eli tietyssä asemassa proggiksen aivan läheltä ja siis tietää tapahtumien todelliset vaiheet. Ainoa, mikä on varmaa, niin minä en ollut silloin mailla enkä halmeillakaan.
Mikä on tarinan opetus? Mikään ei ole niin epäluotettava kuin ihmisen muisti. Sieltä saa tilattua menneisyyden juuri sellaisin nyanssein varustettuna, mikä sinulle itsellesi parhaiten sopii. Kaiken lisäksi sellaisena, että itsekin uskot sen olevan totta.
Hei, mutta täällähän on käynnissä monessa yhteydessä toivottu keskustelu valokuvajournalismista ja sen moraalisista periaatteista. Ettei vain foorumi olisi väärä tai esitetyt kommentit?
AP oli kuullut jotain kautta casesta ja olin ilmeisesti ainoa AP:n kuvaaja, joka saatiin kiinni siihen vuorokauden aikaan ja pyydettiin raportoimaan Lontoon deskiin..Luultavasti joku IS:stä oli vuotanut.
K.H EI ollut Iltasanomien kuvaaja kuten Suvannon jutussa väitettiin, se mitä kirjoitin perustuu siihen mitä Hautala myöhemmin kertoi ja siihen mitä hotellista sain selville ja siihen mitä IS:n kuvatoimitus kertoi. AP ei koskaan uutisoinut sinällään merkityksetöntä casea, mutta hotellin mukaan Onassis oli suihkussa ja tässä kirjoitetaan itsensä raapimisesta peilin edessä...ota siitä selvä. Mitä tulee Mäkelän iankaikiseen tarpeeseen osoittaa, että olen väärässä kirja-arvosteluni takia todettakoon, että Torpan uloimmalta parkkipaikalta käveltiin aikanaan usein rannan kautta Respan luo, koska siitä ei parkkipaikkaa saanut. Mutta epäilemättä Mäkelä on alueella paljon enemmän lehtikeikkoja iltaisin kuvannut kuin minä ja tietää käytännöt.
-
Tarina ja kaksi tarkistusta siis, Huhtamäen ja Onassiksen "melkein" tilanteesta olen kuullut, mutta epäilen sen olevan yhtä totta kuin Gaddafin ja Tainolan lemmenheti aavikolla teltassa...
Kuten Suvanto mainitsee, totuus voi olla jotain muutakin, koska yleensä suurin osa journalistin kohtaamista ihmisistä valehtelee koko ajan. Freen tilanne on toinen kuin stafferin, jonka materiaalia silloin suojasi ns. päätoimittajavastuu, pomo olisi ollut rosessa. Kuvaajan status ei siis ollut lehden oma kuvaaja, mikä tässä on oleellista. Ei häntä kukaan olisi voinut käskyttää, ei hän ollut työsuhteessa IS:n. Kukaan ei voinut häntä pakottaa luovuttamaan materiaaliaan, jos katsoi sen moraalittomaksi tms. Stafferin kuvat olisi otettu suinpäin käyttöön, oli hän mitä mieltä tahansa.
Ehkä kuvaaja näkee tämän ja kertoo itse miten kaikki meni lopulta tai Suvanto kysyy. Minustakin olisi hauska lukea ns absoluuttinen totuus.
Kokonaan toinen asia on, että ao kuvaaja MUISTAAKSENI oli juuri se kuvaaja, joka Hymylle tehdyssä keikassa vei revolverin eduskuntaan ja kuvasi sen toimittajan kädessä lehdistöpartaan reunan yli osoittamassa edustajia. Idea oli, että näytetään miten helppoa olisi ns terroristin toimia. Poppoo sai muistaakseni elinikäisen?? pääsykiellon eduskuntaan. Ja huom. tämä perustuu muistikuvaan noin 30 vuodena takaa, en voi olla 100% henkilöstä. Jos se oli joku muu kuin kyseinen kuvaaja, pyydän anteeksi etukäteen. Oli kuka hyvänsä, temppu sotki meidän päivittäin eduskunnassa kuvaavien rutiinit täysin muutamaksi kuukaudeksi.
Jore Puusa on ollut IOPP kuvaaja Moskovan ja LosAngelesin kesäkisoissa ja samaten IOPP:n kuvaaja Sarajevossa ja UPI:n kuvaaja Lake Placidin esikisoissa.
Lopuksi anonyymille..ei tällä keskustelulla ole mitään tekemistä kuvajournalismin kanssa. Jos niin luulee - luulee myös Iltasanomia vakavasti otettavan journalismin airueeksi.
Kirjoitin VAIN koska asiassa annettiin väärää tietoa, en muuten.
Joren oma ala olisi ollut tarinankerronnan piirissä paljon paremmin kuin visuaalisen viestinnän puolella. Jutut on kirjoitettu fiksusti, niissä on draaman jännettä ja kieli on elävää.
Fiktion puolella kuitenkin mennään vahvasti. Nykytekniikan aikana jokainen Googlen satelliittikuvia näkemään pystyvä voi todeta, että sellaista parkkipaikkaa, josta *oikotie* respaan (mantereen puoleisessa rakennuksessa) kulkisi rannan kautta, ei ole olemassa. Eikä ollut takavuosinakaan. Lenkki rannan kautta tietää about 200 m lisää matkaa.
Tämän toteamiseen ei tarvita lehtikuvaajan kokemusta. Riittää, että on poikennut joskus Torpan respassa. Minä olen.
Juttu oli kuitenkin oikein hyvä.
Ilta-Sanomissa ollut kuva toi kuitenkin tekijälleen Vuoden kuvajournalisti 2014 tittelin.
http://kuvajournalismia.blogspot.fi/2015/01/kuvajournalisti-2014-on-jussi-helttunen.html
Aivan miten haluat, takavuosina kuljin usein respaan tai moniin aktiviteetteihin rannan kautta, ao. rantakalliolla on myös kuvattu Willy Brandtista Vuoden uutiskuva? by Wille Laitila. Siellä kuvattiin usein julkkiksia ja tsekattiin paikkoja etukäteen.. Tiedät sen kuitenkin selvästi paremmin kuin minä - selvähän tuo, senaikaista materiaaliakin on julkaistu paljon googlemapseissa :-)
Sinun lahjasi lehtikuvaajana viittaavatkin selvästi siihen, että kannattaisi kirjoittaa "Amatöörikuvaajien tulohankintakirja, osa II" varustettuna upealla merenneito kalliolla kansikuvalla. Oooh!
Lupaan tällä kertaa ostaa ja olla arvostelematta- Päätellen passikuvasta, olen tehnyt elämäsi sanan- ja kritiikinvapauden luvatussa maassa tosi kurjaksi, siitä olen pahoillani. Jos olisin tiennyt, että suutut vuosikausiksi, olisin toki jättänyt kirjoittamatta. Jokaisella meillä on omat demonimme - kysymys on vain siitä, minkä niistä kanssa jäämme asumaan loppuelämäksemme.
Over and out.
Isot miehet, Sakari ja Timo. Kiusaatte nuorempaanne! Nyt Jorelle tuli taas ihan syyttä paha mieli. Häpeäisitte!
Kenelle on tullut paha mieli, milloin ja kuinka pitkäksi ajaksi. Siitä voi olla erilaisia näkemyksiä. En ota kantaa.
Sen sijaan pieni kommentti tähän. "AP ei koskaan uutisoinut sinällään merkityksetöntä casea."
1. Se, että maailman rikkaimpiin kuuluva nainen kävi shoppailemassa Suomessa, oli tietysti uutinen vain Suomessa, ei muualla.
2. Se, että hänestä otettiin salakatsellen kuva, ei sekään olisi ollut maailmalla mikään uutinen, koska se on monissa maissa maan tapa. Äitipuolestakin oli kaukaa otettuja kuvia, joissa Jaquelinen pienet paljaat tissit hädin tuskin erottuivat. Christinalla oli sentään ryntäät.
3. Jos Ilta-Sanomat olisi kuitenkin julkaissut salakuvatun valokuvan alastomasta Christina Onassiksesta hotellihuoneessaan, niin se olisi ollut journalismin rappiosta Suomessa kertova uutinen. Kuvan ainoa julkaisukriteeri olisi ollut, että kuvattu henkilö sattui olemaan ökyrikas ja merkittävä henkilö sen ja vain sen takia.
Jos kuvaaja on itkenyt sitä, että ei toimittanut kuvaa saksalaiselle lehdistölle, niin kannattaa pyyhkiä viimeistään nyt kyyneleet. Tuomio olisi mitä todennäköisemmin ollut muuta kuin sakkoa.
Jore taitaa taas luulla itsestään ihan liikoja..... :)
Joskus mustikoita kerätessä korvissa surraavat kärpäset ovat melko ärsyttäviä. Hetken. Ihan siihen sarjaan Jore ei kuitenkaan yllä, hänen vaikutuksensa jää aika paljon sen kärpäsen surinan alle.
Eikä minulla mitään tarvetta ole osoittaa Joren olevan väärässä - sanoin jo alun pitäen, että en tunne alaa. Väärä tieto on helppo oikaista, ja olen aina valmis muuttamaan näkemyksiäni, kun aihetta on. Joren juttuja vain vaivaa paha uskottavuusvaje (näin kait nykyisin sanotaan) - jo kertomuksen lehtikuvaaja, joka jättää autonsa kauemmas ja kävelee loppumatkan, on melko ilmeisesti fiktiivinen hahmo... ;)
Suunnilleen yhtä uskottava on kokenut lehtikuvaaja, joka möhkii pimeällä rannalla "kuvauspaikkoihin tutustumassa" - kovin fiktiivisen oloinen on. Hänhän toki tuntee maastonsa ja kuvauspaikkansa ennalta jo vuosien takaa.
Tarina sattumalta Onassiksen ikkunan taakse kamera kädessä joutuneesta kuvaajasta on tasan tarkkaan yhtä uskottava, kuin se tarina kansallispukuisesta ulkoilijasta, joka löysi laitumelta köydenpätkän. Asiaa myöhemmin tiukattaessa väitti kivenkovaa ei huomanneensa, että toisessa päässä oli hevonen.
Edelleenkin olen kuitenkin sitä mieltä, että tarina oli hyvä, ja hyvin kerrottu.
Tuo Huhtamäen tarina on sekin aika surkea, oli totta tai ei. Miestä on rämpimään pimeissä puskissa naisen ikkunan alla, mutta sitten kun tulee tosipaikka, kantti pettääkin, ja pupu iskee päälle. Vähemmälläkin saa nössön maineen n.s. alan miesten keskuudessa.
Luultavasti k.o. hemmokin on liikuskellut julkisuudessa paita miesten napituksella. Ylenmääräistä egobuustausta sekin, hänelläkin, sanoisin kerrotun perusteella.
Jore: "senaikaista materiaaliakin on julkaistu paljon googlemapseissa :-) "
Juu, itse asiassa on.
Uusmediakouluttaja Puusalle tämmöinen uudempi digitaaliajan juttu kuin Googlen kartat taitaa olla hiukan liian uusi - kerrotaan nyt sitten, että kyseessä on karttoja ja ilmakuvia julkaiseva sivusto.
Niissä ilmakuvissa esiintyvät "senaikaiset" talot, tiet, rannat, rantakalliot, parkkipaikat jne. ihan sellaisina kuin olivat silloinkin, edellyttäen, että alueita tai rakennuksia ei ole purettu, uusia rakennettu jne. Kalastajatorpan tienoot ovat nykyisellään samassa mallissa kuin silloin ennen.
Rantakallioiden osalta ilmakuvissa julkaistaan sitten paljon vanhempaakin materiaalia - ovat pääosin jääkauden jäljiltä :)
Timo laittoikin kuvan alueesta ylle. Sen perusteella sanoisin, että Jore on ollut yhtä hukassa parkkikselta respaan pyrkiessään kuin näitä juttuja muistellessaan, jos on k.o. sviitin ikkunan taakse joutunut sillä matkalla. - En tietenkään epäile, etteikö niin olisi käynyt.
Poikkitieteilijän kartan, esillä olevan kirjallisen aineiston sekä tapahtuma-ajan ja -paikan huomioon ottaen sanoisin, että syyllinen on hovimestari. Torpan hovimestari.
"Ammattilaisten korkeaa moraalia kuvaa se, että vastaavia tapauksia on koko Suomen lehtikuvauksen historiassa kymmenien vuosien ajalla vain pari kolme."
Ammattilaisten korkeaa moraalia siis kuvaa se, että olisivat jääneet kiinni vain pari kolme kertaa laittomasta toiminnasta, salakuvaamisesta? Amatöörien matalaa moraalia taas kuvaa se, että he kuvaavat medialle täysin laillisesti halvoilla hinnoilla tai jopa ihan ilmaiseksi? Näkökulmia on niin monia.
Lapsuuden tuttavani oli noihin aikoihin baarimestarina Torpalla, vieläpä vuorossa kyseisenä iltana. Toivorikkaita valokuvaajia oli pyörinyt nurkissa ja puskissa useampiakin. Joltain oli viety filmi kamerasta jo Red Roomin aulassa. Joten Hautala ei nähtävästi ollut asialla ainoana ja vuoren varmasti ei "muulla keikalla". Torpan väki kyllä tiesi, kuka on talossa ja tällaiset huhut liikkuvat nopeasti.
Todettakoon nyt vielä, että Willy Brandtin kuvan otti Erkki, ei Wille Laitila. Muisti siis näyttää pätkivän yksityiskohdissa muillakin kuin meikäläisellä. Minullahan ainakin yksi sylinteri on koko ajan poissa pelistä.
Jokainen tarina kertoo vähintään yhtä paljon kertojasta itsestään kuin tarinan varsinaisesta kohteesta. Huhtamäen tarinan sankari on Martti itse, ritari nuhteeton ja peloton. Huhtamäki täyttää kohta 80. Siinä iässä muistikin alkaa tehdä entistä enemmän tepposia ja Onassis-casesta on kulunut jo 35 vuotta.
Puusan agenda taas tuntuu olevan se, että lehtikuvaajat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ovat muita korkeammalla moraalisella tasolla. Poikkeuksetkin ovat korkeintaan joskus kaidalta polulta hairahtuneita ylivoimaisen houkutuksen edessä. Tämä kaikki on totta, koska Jore tietää, mikä on totta. Jos joku tohtii asettaa sen kyseenalaiseksi, niin saa päällensä kirousten ja pilkan ryöpyn, jossa ulkonäkökin todistaa epäilijää vastaan.
Desipere est juris gentium, hölmöily kuuluu ihmisoikeuksiin. Sallitaan se siis Jorellekin.
Niin hyvä tarinankertoja kuin hän onkin, sitä surkeampi väittelyssä. Siinä ei pisteitä juuri kerry, nolla on nolla ylöspäin pyöristettynäkin.
Väittelyopin klassikkoteoksessa "Taito olla ja pysyä oikeassa" Schopenhauer kuvaa 37 taktiikkaa, joilla pärjätään kiistelyssä. Niitten lisäksi on sitten vielä yksi konsti, jota voi käyttää, kun huomaa vastustajan kaikin tavoin ylivoimaiseksi: "Tällöin ryhdytään tungettelevaksi, loukkaavaksi, karkeaksi." Henkilöön käyvä väittelijä sysää kohteen syrjään ja suuntaa hyökkäyksensä toisen väittelijän persoonaa vastaan. "Rupeaa toisin sanoen ilkeäksi, sättiväksi, tölviväksi, kolholksi." Aristoteleen neuvo olikin aikoinaan: "tulee torailla vain niitten kanssa, joista tietää, että heillä on ymmärrystä olla ajautumatta mielettömyyksiin ja häpeällisyyksiin". Hyvä neuvo, mutta menköön nyt tämän kerran.
Jorella on valitettavasti keinovalikoimassaan vain ja ainoastaan tuo klassinen numero 38, josta Schopenhauerkin totesi, että sitä käytetään paljon, koska kaikki pystyvät sentään siihen. Disinformaatiota oikaistaessa tai kritisoitaessa Jore hyökkää yleensä jo toisessa ja viimeistään kolmannessa viestissä henkilön kimppuun ja asia jää sikseen. - En sitten tiedä, jaksaisiko hän väitellä pitempään, jos sattuisi olemaan auttavasti oikeassa jossain jutussa, mutta siitä ei havaintoja ole.
Tämän havaitsin ihan toisilla foorumeilla jo vuosikymmen tai kauemminkin sitten. Jore valitteli kovasti, että siellä sallittiin nimimerkillä kommentointi. Hän kun ei mitenkään voi väitellä nimimerkin taakse suojautuvien kanssa. - Niin kuin ei käytännössä tietenkään voikaan, jos ainoa tapa on se toisen kirjoittajan persoonan pilkkaaminen. Mitenpä sitä nyt sitten tekisi, jos ei tiedä asianomaisesta mitään. Asiasisältö olisi toki aina mahdollinen, jos olisi, mutta.....
Kun nyt sanan ääressä ollaan, niin todetaan vielä sekin, että Jore näyttää potevan jonkinlaista huonoa omatuntoa ammoin kirjoittamastaan kirja-arvioinnista, koskapa ottaa sen esille kaikissa mahdollisissa ja useissa mahdottomissakin asiayhteyksissä. Turhaan. Kuulemani mukaan sekin oli varsin viihteellistä ja hauskaa tekstiä - en sattunut sitä lukemaan, koskapa se taisi olla jossain Joren blogissa julkistettu. Jorehan sulki niitä blogejaan aina mielensä pahoittaessaan, joten juttu taisi olla lyhyehkön aikaa esillä, tai sitten en muuten osunut kohdalle oikeaan aikaan. Niin tai näin, asiattomiinkin kirjallisia tuotoksia koskeviin heittoihin olimme jo tottuneet ehkä noin 10 teosta aikaisemmin, yksi lisää siinä kasassa ei kovin suurta huomiota kerännyt.
Jore nähtävästi luulee, että jos joku jossain esiintynyt kirjoitus on hänelle tärkeä, niin muutkin ovat kiinnittäneet siihen huomiota. Suosittelisin hänelle jotain vaativampaa kirjallista projektia, kirjaa tai mittavampaa artikkelia jostain aiheesta. Kyseisen kaltaisista harhoista pääsee varmasti, kun julkaisee vaikkapa kirjan, ja huomaa, ettei se muille ihan niin iso juttu olekaan kuin itselle.
- Muutenkin kirjoittaminen on toki mukava harrastus; kiitos vielä Jorelle edellä olleesta vihjeestä aiheeksi. Laitetaan harkintaan!
Laskeskelin juuri ja tulin siihen loputulokseen, että olen ollut tekijänä roolissa tai toisessa noin 50:ssa kirjassa. Kirjoittajana, kuvaajana, joskus molempina. Suurin osa näistä on jäänyt ilman mitään arvioita, mutta arvioista parhaiten ovat mieleen jääneet lyyttyyn haukutut. Niiden takaa kun poikkeuksetta pilkottaa jotain muuta kuin kyseisen opuksen arviointi. Yleensä se on arvostelijan oman persoonan korostaminen.
Eräskin valokuvaaja kehotti suutareita (siis Sakaria ja minua tässä tapauksessa) harkitsemaan lestissä pysymistä, kun tekemällämme valokuvauskirjalla ei kuulemma ollut mitään annettavaa ammattivalokuvaajille. Tosin tämän mullistavan oivalluksen hän olisi voinut lukea jo kirjan etu- ja takakannen teksteistä, joissa kerrottiin kirjan olevan suunnatun valokuvauksen harrastajille.
Jore taas palkitsi toisen valokuvausta käsittelevän kirjamme kunniamaininnalla "Kuukauden kärsä", koska se on sialla se elin, joka kyntää syvimmältä. Kiitimme ja kumarsimme saamastamme huomionosoituksesta, sillä yleensä tietokirjat jäävät kokonaan ilman minkäänlaista huomiota. Jälkikäteen vain onkin ilmennyt, että kunnianosoituksena pitämämme titteli olikin tarkoitettu hattuiluksi. Vieläpä niin raskaan sarjan hattuiluksi, että sen jälkien pitäisi näkyä passikuvassa asti.
Pohjalaisilla on sanonta, että ne on eri miehet, jotka rumihia tekee ja eri miehet, jotka niitä pesee. Kirjojen suhteen pätee ihan sama. Eri miehet, jotka kirjoittavat ja eri miehet, jotka arvostelevat. Pätee myös tulipalojen sammuttamisen, etenkin Turun puolessa.
Nyt täytyy sanoa, että on aika raukkamaista. Kaksi yhden kimpussa. Jore Puusa hyvää hyvyyttään oikaisee tekstissä olleen virheen ja heti lyödään kuin vierasta sikaa. Minä en kyllä uskaltaisi kirjoittaa tähän blogiin omalla nimelläni. Pisteet menevät Jorelle 6-0.
"kun huomaa vastustajan kaikin tavoin ylivoimaiseksi"
" klassinen numero 38, josta Schopenhauerkin totesi, että sitä käytetään paljon, koska kaikki pystyvät sentään siihen."
Tarkoittaako tämä että kaikki aina törmäävät väittelyssä itseään paljon älykkäämpään seuraan?
Miten se on tilastollisesti mahdollista?
Kuulutko itse joukkoon 'kaikki'?
A last trick is to become personal, insulting and rude as soon as you perceive that your opponent has the upper hand. In becoming personal you leave the subject altogether, and turn your attack on the person by remarks of an offensive and spiteful character. This is a very popular trick, because everyone is able to carry it into effect.
Vaikka siihen on kaikilla kykyä, niin ei se tarkoita, että kaikki käyttävät sitä. Vain ne, jotka eivät muuten pärjää väittelyssä.
Yleensä naiset. Miehet vetävät turpaan. Vielä surkeampi tapa tunnustaa jäneensä väittelyssä hopealle.
"Yleensä naiset"
moon kuulölu, et naisten keskuudessa, klassinen nro 38 on kauheus, kun kyseessä on kengän numero.
"Miehet vetävät turpaan."
Klassinen nro 38 miesten keskuudessa viitannee S&W 38 specoia:iin, Kossuun tai Psalmiin nro 38, joka osuvasti onkin :
"Daavidin psalmi. Lauletaan muistutusuhria uhrattaessa."
"Herra, älä rankaise minua vihassasi"
Tästä täytyy vetää johtopäätrelmä, että jumala on nainen
:-)
Jos palataan alkuperäiseen teemaan. Salakatseluhan on asianomistajarikos. Siksi Hautala selvisi asiasta kuin koira veräjästä. Onassiksella ei ollut mitään voitettavaa, jos hän olisi haastanut salakuvaajan oikeuteen. Syyttäjä voi haastaa salakatselusta ilman asianomistajan lupaa vain jos yhteiskunnan erityinen etu vaatii sitä. Tässä jutussa christina onassis oli juridisesti ihan samassa asemassa kuin kuka muu tahansa.
Valokuvaan liittyviä forumeita seuraava ei ole voinut ollat törmäämättä Jore Puusaan ja häneen tyyliinsä kommentoida. Tyyliä voisi kuvata lähinnä muita säälittä solvaavaksi ja itselle itkunsekaista sääliä kerjääväksi. Kun metsällä on tapana vastata niin kuin sinne huudetaan, niin se on Joren sietokyvylle liikaa. Seurauksena on näyttävä marttyyrimäinen vetäytyminen, blogin alasajo tai muuten vain kuin pedon kuolevan luolaansa hiipiminen.
Omassa blogissaan Jore kertoo taistelun suomalaisen kuvajournalismin puolesta olevan ohitse. Turpaan tuli, mutta se ei kuulemma haittaa, koska aina peiliin katsoessaan hän näkee siellä "hyvän tyypin".
Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Niin on hyvä tyyppiyskin. Jos lukemattomille ihmisille mielipahaa aiheuttanut sättiminen tekee tyypistä hyvän, niin kurkistaahan peilistä silloin juuri nämä ehdot täyttävä tyyppi.
Sen sijaan Joren arviota suuresta vihamiesten määrästä pidän omaa merkitystä korostavana ylimitoituksena. Suurin osa Joren näykkimisen kohteeksi joutuneista pyrkii ottamaan etäisyyttä, ei olemaan aktiivinen vihamies. Minä olen kerran erehtynyt kommentoimaan nimelläni Jorea. Tai oikeastaan kaksi kertaa. Ensimmäisen ja samalla viimeisen.
Ehkä katsomme sivujuonen "Jore Puusa ja kuka kykki missä ja millä asialla" nyt loppuun käsitellyksi. Keskitytään tässä yhteydessä jatkossa vain salakatseluun, jos jollain on siitä vielä jotain sanomatta jäänyttä mielessään.
Hyvä ehdotus. Kannatan.
Missä tilanteessa virallinen syyttäjä voi nostaa kanteen salakatselusta? Olisi kiva tietää, ettei tule vahingossa töpänneeksi.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000531#Pidm1992464
Eiköhän tuo ole jotenkin samansuuntaista kuin törkeä julkisrauhan rikkominen. Jos se koskee valtion ylintä johtoa, valtion turvallisuutta tai vieraan vallan edustajien diplomaattista koskemattomuutta, niin virallinen tai järeimmässä tilanteessa valtakunnan syyttäjän saattaa ottaa aloitteen käsiinsä. En tietenkään tunne sen paremmin käytäntöä, joten mutulla mennään.
Tuli edellinen väärään kohtaan, tarkoitus oli vastata Laten kommenttiin eli olen samaa mieltä Laten kanssa.
Back to the topic.
Tällainenkin näkökulma salakatseluun on. Tätä käsiteltiin käräjänoikudessa ja hovissa. Päätös oli amerikkalaisista oikeussalidraamoista tuttu. Sinänsä olisi mielenkiintoista tietää, miten todistaja X erotti todistuksesssaan kameralla katsellessaan ja omin silmin nähdyt asiat.
Kysymys siitä, voitiinko seksuaalirikosta koskevassa oikeudenkäynnissä käyttää todisteena salakatselulla hankittua DVD-tallennetta ja kuulla todistajana tallenteen sisältämän aineiston kuvannutta henkilöä.
Koska tallennetta ei saa käyttää asiassa todisteena, myöskään X ei saa häntä todistajana kuultaessa kertoa niistä havainnoista, joita hän on tehnyt kameralla katsellessaan tai kuvatessaan, vaan ainoastaan siitä, minkä hän on omin silmin nähnyt.
http://oikeus.fi/hovioikeudet/ita-suomenhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1282165200092.html
Entäpä jos sattuu vahingossa taltioimaan toisen pihalla sattuneen rikoksen. Joutuuko itse syytettyjen penkille, jos sitä yritetään käyttää oikeudessa todisteena?
Todettakoon heti kättelyssä jälleen kerran, että minulla ei ole juristin koulutusta. Valokuvauksen juridiikassa olen tavallista kadun tallaaja asioista perillä oleva, mutta maallikko siitä huolimatta. Minun kirjoituksiini on turha vedota, jos joutuu leivättömän pöydän ääreen.
Harvat oikeusjutut ovat niin simppeleitä, että niissä ei olisi mitään epäselvää. Kun peltipoliisi käräyttää ylinopeudesta, niin näyttö siitä, kuka teki, mitä ja milloin lienee aika kiistatonta. Kuten myös se, onko tekeminen laillista vai laitonta. Harvoin kannattaa ryhtyä kiistämään.
Meikäläisessä oikeuskäytännössä todistustaakka on kanteen tai syytteen esittäjällä, ei vastaajalla. Siis syyttäjällä, ei syytetyllä. Syytetyn ei tarvitse todistaa syyttömyyttään. Toki hän saa halutessaan näin tehdä, varsinkin jos hänellä on vakuuttaa näyttöä syyttömyyden puolesta. Kuten alibi.
Suomessa ei ole amerikkalaistyylistä syytesuojaa, jolla todistajia "houkutellaan" todistamaan asiassa, jossa heillä itselläänkin on muitakin kuin puhtaita jauhoja pussissa. Paineita tähän suuntaan menosta, mm. tunnustamalla voi tehdä sopimuksen alemmasta tuomiosta, on meillä ilmassa. Saa nähdä, mihin suuntaan oikeuskäytännöt tältä osin kääntyvät.
Joten vastaus kysymykseen on, että todistajana valan velvoittamana voi joutua itse vastaajaksi todistuksessa ilmi tulleiden seikkojen johdosta. Ei samassa oikeudenkäynnissä, mutta esimerkiksi salakatselusta asianosaisen taholta. Pahempi juttu on kuitenkin todistajana valehtelusta kiinni jääminen. Siitä todistajalle yleensä ikävimmät jälkiseuraamukset koituvat.
Jos ajatellaan vielä tätä "vahingossa" kuvattua ja rikoksen paljastavaa valokuvaa, niin siinä taas todistustaakka salakatselusta on kuvauksen kohteella. Salakatselu kun edellyttää tiettyä tahallisuutta.
Miten tässä kävisi? Otettaisiinko kuva todisteena huomioon? Voisiko kuvaaja joutua vastaamaan salakatselusta? Suoraan sanoen minulla ei ole hajuakaan siitä. Sitä varten on olemassa oikeat lakimiehet.
Sen verran vielä palaan Onassis-caseen, että viime vuonna Hesarin päätoimittajien nyt jo eläkkeellä oleva sihteeri Soile Jääskeläinen voitti Sanomien kirjoituskilpailun muisteloillaan. Näin hän kirjoitti Onassiksen tapauksesta.
http://www.hssaatio.fi/images/stories/tiedostot/kirjoituskilpailu09/Kunniamaininta_Soile%20Jaaskelainen.pdf
"Joskus 70-luvun lopussa Ilta-Sanomien kuvaaja Kari Hautala oli "onnistunut" kuvaamaan
iltapimeällä Christina Onassista alastomana Kalastajatorpan sviitin ikkunan takaa. Hän oli kuitenkin
käyttänyt salamaa ja paljastunut. Konfliktia hoitamaan määrättiin Sanomista Teo ja yhtiön lakimies,
taisi olla kaksikin. Mukana neuvottelussa oli myös kuvaaja edustajansa kanssa. Onassiksen puolelta
sisään asteli armeija lakimiehiä. Tapaaminen oli hallituksen kokoushuoneessa. Teksti nauhoitettiin ja
neuvottelijat tulivat huoneesta "jaloittelemaan" siksi ajaksi, että teksti kirjoitetaan puhtaaksi. Siinä
sihteeriparka oli elämänsä työtehtävän edessä. Nauhuriin ei ollut liitettävissä kuulokkeita, vaan teksti
piti purkaa äänten kaikuessa aulatilan työpisteessäni. Neuvottelutekstin salassapito oli
hankalaa. Teksti valmistui ja hyväksyttiin. Lakimiehet tekivät sopimuksen sen pohjalta. Sopimus
voitiin allekirjoittaa myöhemmin. Kuvaaja luovutti negatiivit ja takasi, ettei hänellä ole niistä
kopioita eikä hän myy kuvia eteenpäin. Niistähän olisi maksettu paljon maailmalla."
Mitään varsinaista uutta tämä teksti ei tuo asiaan, onpahan vain silminnäkijän kertomus tapahtumien loppuselvittelystä. Oikeastaan ainoa jotenkin eroava asia tarinoissa on Hautalan rooli tällä keikalla. Huhtamäen mukaan Hautala oli Ilta-Sanomien keikalle palkattu free, Jääskeläisen mukaan Ilta-Sanomien kuvaaja sen paremmin työsuhdetta määrittelemättä ja Joren mielestä "hän oli muulla keikalla Torpalla ja sattumalta näki sisään Onassiksen sviittiin".
Varsinaisen salakatselun suhteen tämä pohdinta on tietysti täysin epäolennaista. Olennaisempaa minusta on se, miten ihmisen muisti muokkaa tarinaa itselleen sopivammaksi. Sihteerin kertomus lienee näistä vähiten Sakarin esille tuomasta uskottavuusvajeesta kärsivä, koska hänellä ei ole omaa rekkaa ojassa. Ei ainakaan kovin syvällä.
Entäs poikkitieteilijän oma rekka? Kuinka syvällä se on ojassa?
Tähän en voi kommentoida muuten kuin Anneli Jäätteenmäkeä siteeraten. Olen yrittänyt kirjoittaa niin totta kuin osaan. Monissa yksityiskohdissa vain olen joutunut huomaamaan, että muistikuvani ovat olleet vääriä, vaikka ne ovat tuntuneet niin eläviltä. Kaksi eri tapausta on saattanut koplautua yhdeksi. Ehkä jokin toive, tai uni on aikojen kuluessa muuttunut fiktiosta faktaksi. Ihan kaikkea muistamaanikaan en ole erilaisista häveliäisyyssyistä johtuen viitsinyt kirjata tähän kaiken kansan luettavaksi.
Näillä mennään. Kovin epäuskottavia tarinani minusta eivät kuitenkaan ole, ainakaan mitään sankarimyyttiä itselleni en ole pyrkinyt rakentamaan. Pikemminkin päinvastoin. Jos jotain on tullut ehkä liioitelua, niin korkeintaan omaa surkuhupaisuuttani. Tässä (harha?)luulossa itse elän.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424103580194.html?pos=ok-nln
Näinkin voi käydä. Lehden toimittajakaan ei ole oikein salakatselun pykälistä selvillä.
"Kihlakunnansyyttäjä ei nosta syytettä vainoamisesta, salakatselusta ja kunnianloukkauksesta epäiltyä miestä vastaan. Syyttäjän mukaan edellä mainituista rikoksista olisi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tulossa yhteinen 40-70 päiväsakon sakkorangaistus."
Salakatselu kuten kunnianloukkauskin ovat asianomistajarikoksia. Ei virallinen syyttäjä voi nostaa kannetta ilman asianomistajien lupaa ja käytännössä rikosilmoitusta tai tutkintapyyntöhän se taitaa olla viralliselta nimeltään.
Lähetä kommentti