Saturday, 10 October 2015

Tintti ja Kurre



Suoritin vajaat 15 vuotta sitten Valokuvaajan ammattitutkintoa. Ensimmäisen osion aihealue oli kuvakerronta. Menin suurin luuloin näyttökokeeseen ja puikin sieltä häntä koipien välissä pois. Minun ja juryn näkemys kuvakerronnan oivaltamisesta eivät kohdanneet. Minä olin väärässä, oli hyvä että joku kertoi sen minulle. Olisi sietänyt kertoa monelle muullekin nykypolven valokuvaajille. Niin hukassa varsinkin lehtikuvan puolella minusta välillä ollaan. Egon pulleudessa ei kyllä ole mitään moitittavaa.

Kun olen kyennyt itseni valokuvaajana (osin) elättämää viimeisen kymmenen vuoden ajan, niin ehkä olen jotain oppinut valokuvakerronnastakin. Siihen on varmaan auttanut se, että teen silloin tällöin sormiharjoituksia sekä omista että muiden kuvista. Hyvistä ja huonoista. Muiden kuvista tämä tapahtuu useimmiten yllättäen ja tilaamatta, joten en niitä yleensä laita julkisuuteen - ainakaan analyysin ollessa vähemmän mairitteleva. Olen nähnyt ihan riittävästi siitä koituvaa riitaa ja pahaa mieltä. Kehuvia arvioita kuvan ottaneet eivät minun muistaakseni ole vielä koskaan moittineet. Valokuvaajilla ei ole tapana kursailla.

Tämä kuva on yksi niistä monista, joita olen ottanut "haaskalta" piilokojustani, eli työhuoneeni ikkunasta lintujen ja oravien ruokintapaikalta. Tästä kuvasta pidän itse, joten kerronpa, miksi se minusta on onnistunut. Niin teknisesti kuin kerronnallisesti.



Kuvan sävyala on pysynyt hyvin kameran toistoalan sisällä. Pienet nököt umpimustaa ja puhkipalaneen valkoista ovat, mutta ne eivät haittaa kokonaisuutta.


Tarkempi tarkastelu paljastaa tintin posken olevan juuri ja juuri puhkipalanut muutamasta kohdasta ja samalla mustan osan varjossa oleva kohta on osittain umpimusta. Muuten tintin päästä löytyy sekä valkoisesta että mustasta sävyjä. Kuva on siis päällisin puolin oikein valotettu, oikein tarkennettu ja tärähtämätön. Useimmat kuvat toteuttavat tämän ehdon. Tekniset asiat on nykyään niin helppo saada riittävän hyvin kohdalleen, joten niiden puuttuminen pistää aina silmään.



Kuvan keskeiset elementit, tintti ja kurre on sijoitettu diagonaalisesti suunnilleen kolmasosan sääntöä noudattaen. Varmat perusratkaisut, jotka yleensä eivät voi mennä hirveästi pieleen.

Kuvan koivut ovat työhuoneesta katsottuna etelään. Suomi kun kuuluu länsituulten alueelle, niin puut tuppaavat olemaan enempi vähempi itään kallellaan. Ei kuitenkaan ihan niin paljon kuin tässä kuvassa, mutta oikaiseminenkaan ei ollut mahdollista sommittelua rikkomatta. Kallistus ei haittaa minua, ehkä osaksi siksi, että näen puut koko ajan katsoessani ikkunasta ulos. Ulkopuolisen silmää se ei välttämättä istu niin hyvin.


Kuvan kääntäminen peilikuvaksi saa sen sijaan sen "kaatumaan oikealle". Tämä johtuu varmaan lukusuunnasta joka on usein myös kuvan katselun suunta.  Oikeassa reunassa vähän kallellaan oleva puu pysäyttää katseen sopivasti, ennen kuin se livahtaa kuvasta ulos. Peilikuvassa sama puu taas kallistaa koko kuvaa turhan paljon oikealle. 

Keskeiset kohteet myös irtoavat taustasta riittävän hyvin. Vaikka tintti on hyvin saman sävyinen kuin tausta, niin syväepäterävyys irrottaa sen taustasta. Oravan makupala on muuten hyvin koivunkaarnan oloinen, mutta tummuusero nostaa sen esiin koivun pinnasta juuri tässä kohtaa ja lisäksi oravan etutassut muodostavat kehyksen, mikä myös edesauttaa rasvapallon palan erottumista riittävän selkeästi kuvassa.


Sitä monesti mainittua "valon ja varjon rytmiä" ei kuvassa niin hirveästi ole. Kuvaushetki kun oli harmaan pilvinen. Otuksissa ja oksissa on sentään valo- ja varjopuoli pystysuunnassa. Kerronnallisesti eläinten välistä suuntaa vasten kohtisuorassa olevat oksat ja oravan etutassut korostavat tilannetta. Toisella on ruokaa, toisella ei.


Varsinainen kuvan jippo on kuitenkin epäsymmetriassa. Iso (lintuun nähden) orava ruokaa etutassuissa ja pieni lintu nälkäisen oloisena. Tästä voi jokainen kehitellä itselleen tarinan, mikä on minusta aina jollain tavalla mukana hyvässä kuvassa. Sen ei suinkaan tarvitse olla se tarina, mikä ihan oikeasti kuvaan liittyy. 

Nämä arviot ja analyysit edustavat totuutta minulle, mutta vain minulle. Erilaisten perusteltujen mielipiteiden esittäminen on hyvin toivottavaa, mutta jos halusi on vain purkaa nimettömänä pahaa mieltäsi, niin siihen löytyy varmaan muita parempia kanavia. Perusteltua kritiikkiä kyllä kestän, vaikka en olisikaan samaa mieltä, mutta puskista väärin sammutettua huutelevat tulen poistamaan.

ps. 12.12.2015

Tauluissa näkee paljon käytettävän tätä tekniikkaa. Vain jotkin osat kuvasta ovat värillisiä, muut harmaasävyisiä. Dokumentaarisuus katoaa tietysti kertalaakista, mutta kyllähän tästä seinätaulun voisin teettää. 

9 comments:

  1. Ihmettelin, että mitä sillä oravalla oikein on suussaan. Koivun tuohta vai jotain ihan syötävää? Vasta tekstistä selvisi.

    ReplyDelete
  2. Ihan hyvä huomio. En ole väittänyt, että tällä kuvalla olisi mitään jakoa vaikka vuoden luontokuvakisassa tai että se olisi erityisemmin hyvä kuvituskuva. Minua itseäni se vain miellytti ja mietiskelin tota noin, itsekseni nimittäin, että miksi se tuntui ihan käypäiseltä.

    Jokainen kuvaaja kantaa mukanaan, halusi tai ei, sitä dilemmaa, että hän tietää kuvasta ja sen taustoista enemmän kuin katsoja. Minulle kurren eväs on se rasvamöykky, jonka se oli juuri kaivanut kovalla ähellyksellä esille ruokahäkistä. Kun katsoo pelkkää kuvaa, niin eihän se ole ollenkaan selvyys.

    ReplyDelete
  3. Helsingin Maisteri11 October 2015 at 10:52

    Ihan näppärä kuva, ja suurimman osan tekijänsä kommenteistakin ostan. Olen eri mieltä siitä, että orava ei erotu tarpeeksi hyvin puunrungosta. Tämän vuoksi en pidä kuvaa kovinkaan onnistuneena. Ehkä jossain muussa valossa orava erottuisi paremmin.

    Tai sitten kuvankäsittelyn avulla. Tässä pikapikaa puun väriä muutettuna orava erottuu jo hieman paremmin: http://postimg.org/image/m1oxu6ajv/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parantaa voi monin tavoin. En itsekään pidä tätä minään mestariluomuksena, mutta siinä oli niin monia hyvä elementtejä, että puutteistaan huolimatta katsoin sen pienen bloggauksen arvoiseksi.

      Osin mustavalkoiset kuvat olivat jossain vaiheessa muotia. Saadaanhan niillä irrotusta, mutta dokumentaarisuus on kyllä silloin menetetty. Katso ps. blogin lopussa.

      Delete
    2. Helsingin Maisteri13 October 2015 at 08:28

      Tämä minun versioni, jossa puun väriä oli muutettu vihertäväksi, on mielestäni paras näistä kolmesta vaihtoehdosta ;-)

      Delete
    3. Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Kyllähän kurre irtoaa tässä versiossa hyvin taustasta eikä puun värikään ihan toivottoman epäluonnollinen ole.

      Delete
  4. Kiitoksia tuosta peilauksesta, se oli hauska ja olen sen suhteen ihan samaa mieltä: oikein päin kuva toimii, peilattuna se on hirvittävällä tavalla kallellaan.

    ReplyDelete
  5. Oravan alla on punainen koukku. Kirjoitukseni tuosta koukusta hävisi bittiavaruuteen, joten vain tämä johon katse ensin menee.

    ReplyDelete
  6. Kaikella on oma historiansa. Kun päätin laittaa lintujen söyttölaitteen työhuoneeni ikkunan taakse, niin minulla vain sattui olemaan käsillä kyseinen punainen koukku. En edes ajatellut ryhtyväni ottamaan kuvia ja häiritsemään otusten ruokarauhaa, joten en siis ajatellut sitä lainkaan visuaalisena elementtinä. Toisaalta se tuo tiettyä visuaalista rehellisyyttä kuviin. Ei tässä missää aarniometsässä ole luontokuvaamassa.

    Niin tai näin, perusasetelma kuvassa oli minusta hauska. Halusin tuoda esille niitä piirteitä, jotka kuvassa ovat minusta toimivia. Puutteita ja heikkouksia on, siitä ei ole puhettakaan. Tekijän itsensä ei pitäisi yleensä edes ajatella ruveta arvioimaan omia hengentuotteitaan, koska on sokea sekä niiden vahvuuksille että etenkin niiden heikkouksille. Omassa blogissaan vain on oma lupa.

    ReplyDelete