Poikkitieteellistä tilastointia

Suomen Kuvalehti

Suomen Kuvalehti  teki jutun kuntavaaleista. Sen taustamateriaalina on Taloustutkimuksen  tekemä tutkimus, jolla koetettiin selvittää ihmisten äänestyskäyttäytymistä ja syitä siihen. Tutkimukseen haastateltiin 960 ihmistä. 

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot olivat tällaisia.

Lokakuun lopulla pidetään Suomessa kunnallisvaalit. Miten paljon seuraavat asiat vaikuttavat siihen, ketä aiotte äänestää syksyn kunnallisvaaleissa?

Hallituksen ajama kuntauudistus

4 = Vaikuttaa erittäin paljon

3 = Vaikuttaa jonkin verran

2 = Vaikuttaa vähän

1 = Ei vaikuta lainkaan

Ei osaa sanoa

Tässä graafinen esitys tuloksista. 

Huomiota kiinnittää se, että tulokset on esitetty graafisesti yhtä pitkillä  lineaarisella asteikoilla riippumatta siitä, mitkä ovat lukemat kussakin osiossa.  Ääripäiden sanallinen kuvailu on aina sama riippumatta siitä, millaisia lukuarvoja on saatu. Tulosten keskinäinen vertailu on aika hankalaa, eikä siinä auta kahden desimaalin tarkkuuskaan. Mitä voidaan pitää aika rohkeana tilastomatemaattisena vetona. Onhan kyseessä vain järjestysasteikko.

Ihmetystä herättää myös se, että kaikkia puolueita ei ole grafiikassa. Nythän siinä suurin osa on tyhjää tilaa.

Jostain syystä tuloksien väitetään olevan keskiarvoluku asteikolla 1-5, vaikka itse tutkimuksessa on käytetty asteikkoa 1-4.

Tällä palstalla vakiokommentti on, että olisitko itse osannut tehdä paremmin. No olisin. Tässä esimerkki yhden kysymyksen osalta. 

Vaikka kyselyssä asteikko on 1-4, niin tässä käytetty olisi minusta loogisempi. Arvo nolla olisi "nollatulos", eli varmasti ei äänestäisi.

3 = Vaikuttaa erittäin paljon

2 = Vaikuttaa jonkin verran

1 = Vaikuttaa vähän

0 = Ei vaikuta lainkaan Mitä tästä ihan oikeasti voidaan päätellä on se, että keskustalaiset itse kokevat hallituksen kuntauudistuksen vaikuttavan heidän ehdokkaan valintaansa keskimäärin enemmän kuin muita puolueita äänestävät kokevat. Ei mitään sen enempää. Mitä itse kullekin tarkoittaa "vaikuttaa vähän" ja mitä "vaikuttaa jonkin verran", sitä voidaan vain arvailla.

 Myös keskihajonta on oleellinen. Ruotsalaiset ovat yhtenväisä kannastaan, kuten aina.  Kristilliset taas hapuilevat eniten.

Milenkiintoista on tarkastella myös kannastaan tässä vaiheessa epävarmojen osuuksia. Herra ei ole varmaan vielä ilmestynyt unessa kaikille kristillisille kertoen, ketä pitää äänestää.

Tulihan jälleen kerran todistettua: valhe, emävalhe, tilaston tulkinta. Ehkä lievää totuuden muuntelua on ollut vastaajillakin, kun varmasti ja melko varmasti kertoo äänestävänsä 86%. Todellisuudessa äänestysprosentti kunnallisvaaleissa on viime aikoina ollut siellä 60 korvilla.

Uutta kuvajournalistista kuvakieltä

Hesarissa oli tänään 2.9.2012 lähes koko aukeaman reportaasi otsikolla "Pitkät tunnit merellä". Lehtikuvaaja emerita Jore Puusa ehti jo arvioimaan reportaasin kuvajournalistisen tason.  Kun minulla ei ole siihen olennaista lisättävää eikä poistettavaa, niin turha lähteä samaa toistamaan. Käykää lukemassa. Oheiset kuvat ovat kuvakaappauksia kyseisen artikkelin netin näköislehdestä.

Repostaasin kuvat ovat nuoren valokuvaajan Aapo Huhdan kamerasta käsin. Aapo Huhta valittiin viime vuonna vuoden nuoreksi lehtikuvaajaksi seuraavilla saatesanoilla:

"Vuoden 2011 nuoreksi lehtikuvaajaksi on valittu Aapo Huhta. Perusteluissaan Lehtikuvaajarahasto kuvailee Huhtaa kuvaajaksi, joka on päässyt kuvallisessa ilmaisussaan tasolle, jossa tavanomainen muuttuu taianomaiseksi.

"Tottumatonkin kuvan katsoja voi löytää Huhdan kuvien kautta uuden tavan tulkita ympäristöään. Huhta liikkuu ansiokkaasti erilaisten sisällöllisten ja tyylillisten ratkaisujen välillä luoden samalla uutta kuvajournalistista kuvakieltä", raati perusteli."

Miten tämä kuva kannattelee artikkelia? Siis jollain muulla tavalla kuin köysi hirtettyä? Hedelmistään puu tunnetaan, ei mainesanoista. Ollaanko tosiaan tässä kuvassa kuvallisessa ilmaisussa tasolla, jossa "tavanomainen muuttuu taianomaiseksi"? 

Minusta kun tässä pikemminkin merimiesammatin taianomaisuus muuttuu tavanomaiseksi. Onko keskellä kuvaa hieman sivuun tummista silmäaukoista katsova ja pönöttävä ukko "uutta kuvajournalistista kuvakieltä"?  Jos näin on Hesarin mielestä, niin lopetan 40 kestäneen Hesarin tilaukseni heti ensi viikolla. Kunhan vain saan selville, miten se tapahtuu. Montaa asiaa ei ole tehty niin hankalaksi kuin lehden tilauksen irtisanominen.

Jarkko Mikkonen/HS

Huhdan omassa kuvassa on samaa "uutta kuvajournalistista kuvakieltä" kuin hänen artikkelin kuvissaan. Tosin sillä erotuksella, että silmät ovat näkyvissä ja kuvassa on katsekontakti. 

Tämä kirjoituksen tarkoitus ei ole pilkata Aapo Huhtaa. Hän tekee työtä sillä taidolla, ymmärryksellä ja toimeksiannolla, mitkä hänellä juuri sillä hetkellä on käytettävissään.  Tämä on kirjoitus on pikemminkin avoin kirje niille lukemattomille valokuvaraadeille, jotka löytävät voittajista ja heidän kuvistaan jotain sellaista, mitä on aina ollut näkyvissä korkeintaan  keisarin uusissa vaatteissa. Valinnoista ja varsinkin perusteluista paistaa lävitse sekä pikkusormi pystyssä snobismi että samaa koulukuntaa käyneiden sisäsiittoisuus. Nuorelle kuvaajalle ei voi tehdä suurempaa karhunpalvelusta kuin ylistämällä häntä ansioista, joita ei ihan oikeasti ole. Silloin on enemmän kuin suuri vaara, että luulot itsestään ja erinomaisuudestaan kihahtavat pahasti päähän.  

 Tämäkin yleisenä kommenttina. En tunne Aapo Huhtaa. Minulla ei ole aavistustakaan, millaisia reaktioita vuoden takainen nimitys hänessä aiheutti. Ehkä nousi hattuun, ehkä jalat pysyivät maassa.

Toiseksi väitän, että tämä artikkeli kuvineen kuvastaa jotenkin Sanomien nykyistä linjaa yleisemminkin. Laadulla ei näytä olevan enää mitään väliä. Mikael Pentikäinen on nimennyt Hesarin laatulehdeksi ja sen kaikki toimittajat/kuvaajat huippuosaajiksi. Niillä molemmilla lausunnoilla on tällä hetkellä juuri yhtä paljon tekemistä todellisuuden kanssa kuin Huhdan tämän artikkelin kuvilla ja "uudella kuvajournalistisella kuvakielellä". Laatulehteys ja huippuosaaminen todistetaan teoilla, ei sanoilla. Hesarin viime aikaiset näytöt ovat aika vaatimattomat.Oletan  ja suorastaan toivon, että tällä on suora yhteys Sanomien free-politiikkaan.

Joku voi kysyä, millä eväillä tätäkin kirjoittelen. Vastaan, että yli 50 vuoden lehtien lukemisen tuomalla asiantuntemuksella. Itse en ole lehtikuvaaja, vaikka omia tiedejuttujani usein kuvitankin. Minulla ei ole myöskään omaa lehmää ojassa, koska olen elämäni aikana osallistunut yhteen valokuvakilpailuun, ja se ei mitenkään liittynyt lehtikuvaamiseen.

Eri mieltä saa olla kanssani tästäkin  ja toivottavista monet ovatkin. Erityisen tyytyväinen olisin, jos joku toisi perustellun erilaisen näkemyksen tämän blogin kommentaareihin.

RIP

Klassikoiden kohde Polttopisteessä on hyvin pelkistetty. Kaksi laitetta, lämpölamppu ja kovera peili, josta heijastuvat lampun valo- ja lämpösäteet leikkaavat lähestulkoon yhdessä kohdassa, polttopisteessä. Tätä kohtaa voi etsiä kädellä sekä valon että lämmön avulla. Toimii kuin junan vessa niin kauan kun sähköä riittää.
Kävijän ensimmäinen kysymys yleensä on, mikä olla lämpötila peilin polttopisteessä. Nimikin on jo pahaenteinen. Uskaltaako siihen laittaa kätensä ilman pelkoa siitä, että näpit palavat kuin Anita Hirvosen laulussa Sormet pois.

Kysymys peilin polttopisteen lämpötilasta on hieman kinkkinen. Se kun vaihtelee, vaikka lamppu säteilee koko ajan samalla teholla. Ilman lämpötila polttopisteessä ei ole itse asiassa juuri sen korkeampi kuin Heurekassa muutoinkaan. Syy tähän on siinä, että lampusta lähtevä säteily ei juurikaan lämmitä ilmaa. Kuten ei Auringonkaan säteily, ja onneksi ei lämmitä. Jos lämmittäisi, niin olosta tällä pallolla tulisi äkkiä laulun sanoin niin tukalasti kuuma.
No, tämä oli tyypillistä viisasteluani. Kun polttopisteeseen laitetaan lämpömittari, se lämpenee aika nopeasti niin sanottuun termiseen tasapainoon. Silloin se ottaa vastaan ja lähettää yhtä paljon säteilyä. Siinä tilassa olevan lämpömittarin lämpötilaa voidaan pitää polttopisteen lämpötilana. Mittasin sen ja sain tulokseksi 79 celsiusastetta. Siis oikein parahultainen saunomislämpötila. Olisi ollut paljon parempi vaihtoehto juuri tätä kirjoittaessani kuulemalleni uutiselle, joka kertoi löylynheittokilpailun voittajan menehtyneen traagisesti.
Mikä on lämpölampun hehkujien lämpötila? Senkin voisi mitata säteilylämpömittarilla, mutta sen voi suunnilleen päätellä siitä, että esineen silmin havaittava punahehku alkaa noin 600 asteesta. Lamppu hehkuu siihen malliin, että sen lämpötila on noin 800 astetta. Ei ainakaan kannata koittaa kädellä sitä lämpötilaa kuin kuumepotilaan otsasta.
Jos hehkun 800 asteen lämpötila saadaan koottua peilillä noin 80 asteeksi, niin hyötysuhdetta ei voida pitää kovin hyvänä. Syitä on useita. Vaikka säteilyä ohjataan tausta peilillä ison peilin suuntaan, niin merkittävä osa siitä menee ohitse. Peili ei ole täydellinen heijastin. Parabolinen peili, jollainen Heurekassakin on, kerää tarkalleen polttopisteeseensä vain yhdensuuntaiset säteet, ei yhdestä lähellä olevasta pisteestä tulevat. Siksi tämän kohteen polttopiste on aika laajalla alueella.
Auringon säteet ovat lähes yhdensuuntaiset ja Auringon pintalämpötilankin on noin 5500 astetta. Toimisi varmaan paremmin.
Urbaanin legendan mukaan ikkunalle unohtunut partapeili olisi aiheuttanut tulipalon sytyttämällä verhot. Totta tai ei, niin päätin kokeilla television Myytinmurtajien innoittamana tarinan mahdollista todenperäisyyttä. Aurinkoahan tänä kesänä on riittänyt.
Käyttämäni musta pahvi ei aivan syttynyt tuleen, mutta hehkui ja savusi. Kuuluu ilmiselvästi kokeisiin, joista on painokkaasti todettava, että älä kokeile tätä kotona. Ei ainakaan ilman valvontaa ja käsillä olevaa palokalustoa.






















 












Partapeilin polttopisteen lämpötilan mittaus. Kokeen poikkitieteellisen tason sertifioitu valvoja taustalla.

Mittasin myös tavallisella laboratoriolämpömittarilla polttopisteen lämpötilaa. Tulos lämpömittarilla oli 132 astetta, mutta mustan hyvin lämpöä imevän pahvin kohdalla sen on täytynyt olla paljon suurempi. Paperin syttymislämpötila on yleensä vähän yli 200 astetta. (Red Bradburyn tieteisromaanin Farenheit 451 nimi tulee juuri paperin syttymispisteestä. Sen mukaan se olisi siis 233 celsiusastetta).



Peilin polttopisteen lämpötila mittarissa oli 132 astetta

Kokeessa käyttämäni paksu kartonki siis hehkui ja savusi, josta päättelin lämpötilan pahvissa olleen 200 asteen huippeilla.
Kokeilin pahvin sytyttämistä myös suurennuslasilla. Vaikka sen pinta-ala oli selvästi pienempi kuin partapeilillä, niin säteet pystyttiin kohdistamaan paljon pienemmälle alueelle. Partapeili kun ei ole mikään optiikan huipputuote.



Suurennuslasilla kartonki syttyi melkein heti tuleen.




















































Linssin polttopisteen lämpötilan mittaus. Linssin polttopiste eli kuumin säteiden leikkauspiste on eri kohdassa kuin missä valon säteen leikkaavat. Syy on siinä, että lämpösäteiden taitekerroin on pienempi kuin valonsäteiden ja siksi lämpösäteet leikkaavat toisensa kauempana. Peileillä tätä ”ongelmaa” ei ole.





Suurennuslasin polttopisteessä olevan lämpötilan mittaus oli käyttämälläni mittarilla ongelmallista, kun polttopiste oli pienempi kuin mittarin nestesäiliö. Siksi mitattu lämpötila jäi niinkin alhaiseksi kuin 92 asteeseen.
 
Takapihan laboratorioni ei taida täyttää kaikkia kokeellisen tieteen kriteereitä, poikkitieteen korkeintaan.

Kuinka korkeita lämpötiloja linsseillä ja peileillä voidaan Auringon säteilystä ylipäätänsä saada? Käyttämällä isoa linssiä ja useita peilejä on mahdollista keskittää suunnattomasti Auringon valoa jä lämpöä hyvin pieneen tilavuuteen. Sellaista uunia voitaisiin käyttää vaikka sellaisten haitallisten aineiden hävittämiseen, jotka vaativat korkeita lämpötiloja hajotakseen.






















 













Auringon säteillä toimiva voimalaitos

Rajat eivät tule vastaan laitteissa vaan lämpöopin toisessa pääsäännössä. Lämpö ei voi siirtyä itsekseen kylmemmästä kuumempaan. Siis Auringon pintalämpötila 5500 astetta on teoreettinen maksimi, kuinka kuumaksi aurinkouuni voidaan lämmittää. Aika hyvin siinäkin lämmössä useimmat aineet korventuvat.


















Aurinkopeileihin liittyy myytti antiikin ajoilta. Arkhimedeen kerrottiin tuhonneen roomalaisten laivat Syrakusassa sytyttämällä ne peileillä tuleen. Minäkin olin myytin lumoissa ollessani edellisen kerran Heurekassa töissä vuonna 1994. Järjestin keväällä tilaisuuden, jossa pieni tervalla ja tinnerillä erittäin paloherkäksi viritetty laivan pienoismalli yritettiin saada syttymään 200 peilin avulla kohdistetuilla säteillä. Koe meni täysin mönkään, koska jo säteiden kohdistaminen osoittautui täysin mahdottomaksi. Suuresta epäonnistumisen häpeästä päästin itseni vasta noin 10 vuotta tämän jälkeen, kun Myytinmurtajissa osoitettiin tarina täydelliseksi myytiksi.

Semantiikka se ei sovi jätkälle (mutta arkkitehdille ja maisterille kyllä)

Kuva: Kati Tyystjärvi
Jouko Koskinen demoamassa poikkiaaltoa umpitieteellisellä laitteella.

Sain vähän aikaa sitten sähköpostia Tiedekeskus Heurekan tulevaisuusjohtaja Jouko Koskiselta. Koska Jouko esittämässään asiassa oli minusta selvästi vanhan liiton miehiä, niin näkemyksemme asiasta olivat (ainakin lähtökohdiltaan) aika eriävät. Asiasta sukeutui poikkitieteellinen debatti. Koska poikkitiede on vielä avoimempaa kuin oikea tiede, niin julkaisen keskustelun keskeisiltä osiltaan Joukolta lupaa kysymättä. Mielestäni poikkitieteen avoimmuus ylittää jopa kirjesalaisuuden.
Joko Jouko ei kommenttiaan lähettäessään tiennyt, millainen pilkun vääntäjä ja viimeisen sanan sanova jänkkääjä olen kieliasioissa, tai sitten hän nimenomaan tiesi. Ennustajan lahjoja kun tulevaisuusjohtajallakaan tuskin on, mutta ehkä sillä postilla pystyy heman ennakoimaan, mitä tuleman pitää.

Hei Timo
Väinö Nuortevan (nimimerkki Olli) muuan pakinahahmo oli ainakin 1950-luvulta lähtien Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihturi. Hän mm. uudisoi. Hän myös käytti ilmausta niinpäin pois.
Eipä tainnut Olli arvatakaan, että monet pienemmätkin sanaprofeetat alkoivat käyttää samaa ilmausta vitsiä älyämättä
Poikkitieteellinen ei ole ihan niin koominen kuin niinpäin pois, mutta siksipä juuri se on vieläkin huonompi.
Tieteidenvälinen ja monitieteinen ovat suomea, mutta poikkitieteellinen ei mitään kieltä.
JK
ps. Hyvää vappua

Hei Jouko
Maailma olisi monelta osin paljon selkeämpi, jos meillä olisi absoluuttisella vallalla ja absoluuttisella kielitajulla varustettu henkilö, joka päättäisi, mikä on kieltä ja ennen kaikkea mikä on oikeaoppista kieltä. Näin ei kuitenkaan ole. Kieli on dynaaminen ja aika kuriton olento. Sanoja ja sanontoja tulee ja menee ilman, että kukaan ehtii katsomaan kaikkien perään.
Kielitoimiston uusin sanakirja tuntee sanan poikkitieteellinen, joskaan ei pidä sitä kovin hyvänä synonyymina monitieteiselle. Minä, kuten monet muutkin käytämme sanaa poikkitieteellinen yhteydessä, jossa on tarkoitus korostaa tekstin ”tieteellisyyden” vapaata tulkintaa, kuten mm. teekkarihuumorin tyyliin on aina kuulunut. Kuten täällä tai täällä.

Poikkitieteen suhde oikeaan tieteeseen on siis leikkimäisen keveä. Poikkinainti taas on ihan eri juttu. Siitä kertova juttu sopii hyvin poikkitieteelliselle palstalle.
TS ja PS eli Hyvää Vappua sinnekin

No juku!
Tämmöistä on oikea tiede, pitkästä aikaa! Kävin läpi kaikki viitteet.
Helismaa-mukaelma innoittaa minua viittaamaan Juha Ruusuvuoren oivaan proosaversioon Pahkasiassa, tuossa Suomen tähän asti ainoassa merkittävässä kulttuurilehdessä.
Olisiko Kukkolankoski poikkinainnin keskuksia?
Palaan kuitenkin vielä vapuntoivotuksiin.
Jouko

P.S.: Poikkinainnistakin on muuten Pahkasika-versio.
Siinä kerrotaan hotellisiivoojan havainnoista lukiolaisten luokkaretken jäljiltä.

Hei
Vaikka ehkä lähestymmekin jonkinlaista konsensusta tässä semanttisessa debatissa, en malta olla vielä palaamatta alkuperäiseen teemaasi. Väite sanan poikkitieteellinen olevan ei mitään kieltä on minusta aika jyrkkä ja edustaa melkoista kielellistä konservatismia. Sana on kuitenkin suomen kielen kieliopin sääntöjä kunnioittaen luotu kahdesta suomalaisesta sanasta. Se on yleisesti käytössä ja ainakin minulla monien muiden lisäksi on sille selkeä sanan muista erottava sisältö. Se kuuluu mielestäni samaan sarjaan kuin tieteellinen ja epätieteellinen. Ehkä paras synonyymi voisi olla näennäistieteellinen, jos sana kvasitieteellinen vierasperäisenä hyllytetään. Mielestäni poikkitieteellinen korostaa kuitenkin paremmin "tieteellisen" puuhastelun olevan enempi kieli poskessa kuin ihan vakavassa mielessä tehtyä.
Vastaavia poikkialkuisia sanoja on muitakin. Poikkisuunta, poikkipuolinen, poikkipuu, poikkiteloin. Mitä vielä uudissanalta pitää vaatia, jotta se pääsisi sanaksi sanojen joukkoon?
Mieluummin minä hyväksyn tällaiset uudissanat kieleen kuin kammottavat kielisikisokiot eli sekasikiöt. Kuten vaikka printtipaperi, jolla siis tarkoitetaan tulostuspaperia eli entistä konekirjoituspaperia. Kieli muuttuu ja kehittyy, mutta mihinkä suuntaan?
Jotta kritiikki sisältäisi muutakin kuin sen Turun palopäällikön kuuluisan "Väärin sammutettu" -lausahduksen, niin olisi hauska tietää, mikä adjektiivi voisi kuvailla vaatimattoman blogini luonnetta paremmin kuin poikkitieteellinen? Tieteidenvälinen tai monitieteinen se ei ainakaan ole. Tiedepalsta loukkaisi totista tieteentekoa harrastavia, mutta en ainakaan ennen Skepsiksen taholta palkituksi tulemista suostuisi nimeämään sitä Timon HuuHaa -palstaksikaan.
terv.
TS


Pitäisikö vielä yrittää vakavahkosti:
Sana poikkitieteellinen ilmaantui muistaakseni 1950-luvun lopulla. Silloin sillä ei vielä ollut mitään vakiintunutta merkitystä saati mainetta. Koska rakenne oli hieman hassu, sitä kritisoitiin ankarahkosti. Kielitoimisto kannatti järkevämpiä yhdyssanoja, ainakin tieteidenvälistä. (Monitieteinen tai yleensäkään tieteinen ei tainnut silloin vielä olla käytössä.)
Kävin silloin lukiota, ymmärsin kritiikin ja olen siitä pitäen pärjännyt ilman poikkitieteellistä.

Sinun historiasi on ehkä sen verran erilainen, että olet varjeltunut tuolta kielitoimiston opilta. Siinä koko selitys, luulen.
Olet niellyt poikkitieteen ehkä niin kuin minä olen niellyt vaikka ilmauksen panna sukset jalkaan: sanalla on ollut vakiintunut merkitys jo silloin kun sen opin. Vasta paljon myöhemmin mieleeni juolahti, kuinka kammottava temppu tuo oikeasti olisi.

Sikisokioitakin on oikea ongelmaattinen probleemisto.
Rauhaa siis, lähden tästä syömään.
Jouko

Näin siis keskustelu eteni. Yksi syy laittaa tämä teksti esille on todistaa sen puolesta, että netissäkin voi keskustella sivistyneesti - jopa rakentavasti. Näillä tarkoitan lähinnä pidättäymistä haistatteluista ja henkilökohtaisuuksista, en niinkään keskustelijoiden sivistyksen tasosta. Viimeisessä lauseessa puhun pelkästään omasta puolesani.
Olettaisin kuitenkin ainakin yhden kommentin tulevan.

Nomen est omen

Kuva: Jyrki Vesa

Timothy

Perussuomalaiset ovat ”virallistaneet” puoleensa englanninkielisen nimen. Sehän on tunnetusti ”The Finns”. Tästä tietysti muut suomalaiset kuin persut ottivat nokkiinsa, koska kaikki suomalaiset eivät ole persuja. Siksi minä pidän sanakirjamaista käännöstä ”Fundamental Finns” paljon parempana. Se assosioikin kuvaavammin.

Ajatus nimien englanninkielisistä versioista on kuitenkin minusta mainio. Kaikkien suomalaisten olisi kansainvälistymisen nimissä otettava itselleen myös englanninkielinen nimi. Se ei tietenkään saa olla mikä tahansa, vaan sanakirjasta löytyvä englanninkielinen vastine sekä etu- että sukunimelle. Jos on useampia synonyymeja, niin suositeltavaa on ottaa eniten henkilön ominaisuuksista kertova.

Esimerkiksi minä voisin olla Timothy Pool tai Timothy Quietwaters. Ehkä näistä Pool sopisi paremmin, kun pelailen biljardia aina silloin tällöin. Persoonallisuuteen yhdistäen sukunimi Lull (suvantovaihe) voisi vielä menetellä, ovathan hommani aika usein aloittamista vaille valmiita.

Tietenkin olisi mukavaa, jos sekä etu- että sukunimi olisivat jotenkin henkilöä kuvaavia. Minun kohdallani tämä toivomus ei valitettavasti toteudu etunimen osalta. Timothy kun tulee kreikan nimestä Timotheos, mikä tarkoittaa ”Kunnioittaa Jumalaa”. Uskonnottomalle kuten minulle harva etunimi sopisi huonommin, mutta näillä säännöillä mennään.

Sen sijaan syvästi uskovaiselle Timo Soinille etunimensä sopii kuin nenä päähän. Sukunimen käännöksen kanssa tulee ongelmia, kun ”soini” ei suomenkielisenä sanana tiettävästi tarkoita mitään. Onneksi Soini on myös etunimi. Siis voisi olla henkilö, jonka nimi olisi Soini Soini. Jos hän vielä sattuisi asumaan Soinissa, niin osoite olisi Soini Soini, 63800 Soini.

Tunnettuja etunimi-soineja on mm. keihäänheiton entinen maailmanennätysmies Soini Nikkinen.

Soini on muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka merkitsee 'poikaa', 'nuorukaista'. Timo Soini ei enää ole sen paremmin poikanen kuin nuorukainenkaan, mutta minkäs teet. Timothy Boy olisi Soinin persoonan huomioon ottaen aika mitäänsanomaton käännös. Parempi sukunimi olisi vaikka ”Whippersnapper”, mikä tarkoittaa nenäkkäitä kommentteja laukovaa nuorukaista. Siis Timothy Whippersnapper.

Nimilaki asettaa erilaisia rajoitteita etunimelle. Etunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, joka on sopimaton tai jonka käyttö muutoin voi aiheuttaa ilmeistä haittaa. Etunimeksi myöskään voida hyväksyä:

1) pojalle naisennimeä eikä tytölle miehennimeä;

2) sukunimeä, ellei kysymyksessä ole isän tai äidin etunimestä muodostettu poika- tai tytärloppuinen nimi, jota käytetään muun etunimen jäljessä.

Minulla on ollut aina vaikeuksia ymmärtää lakitekstiä, enkä usko sen johtuvan pelkästään minun tyhmyydestäni. Esimerkiksi vuosina 2000–2006 Kaino-nimen sai 11 miestä ja 9 naista. Onko etunimi Kaino siis sukupuolineutraali? Jos on, niin sukupuolineutraalin etunimen saa antaa sekä miehelle että naiselle. Jos ei saa, niin olisi varmaan syytä käydä barrikadeille sen puolesta.

Sukunimeäkään ei saa antaa etunimeksi. Mitäs tämä tarkoittaa. Meillä on vaikka kuinka paljon sellaisia sukunimiä, joita käytetään etunimenä ja päinvastoin. Otetaan esimerkiksi vaikka Ilkka Kanerva.  Etunimenä Kanervaa käyttää mm. taiteilija Kanerva Cedeström, sukunimi Ilkka on vaikka entisellä hitaalla mutta kankealla 400 metrin aiturilla Tapani Ilkalla. (Ilkka Kanervan oma matka oli 400 metrin eli koko kierroksen sileä. Metaforana aika huonosti Kanervan poliittista uraa kuvaava.)

Siis Ilkka Kanervalla on etunimenä sukunimi ja sukunimenä tytön etunimi. Ei tällä yhdistelmällä voi olla seurauksena muita kuin vaikeuksia lain ja sukupuoliasioiden kanssa. Nomen est omen.

Mikähän olisi Ilkka Kanervan nimi englanniksi? Ilkalle ei tiettävästi löydy vastinetta, mutta kanerva on heather. Samat ongelmat Ilellä naisten kanssa jatkuvat. Heather kun on naisen etunimi. Tunnettu Heather on esimerkiksi  amerikkalainen näyttelijä http://fi.wikipedia.org/wiki/Heather_Locklear"> Heather Locklear , jolle Ilkka-kaimakin olisi varmaan mielellään tekstaillut, jos vain numero olisi ollut tiedossa.

Ilestä mieleen tulee vääjäämättä tukiaiset, joista Kanerva ei tiettävästi ole päässyt nauttimaan vaan pikemminkin kärsimään niiden puutteesta. Siksi häntä syytetäänkin vain lahjuksen ottamisesta. 

Puhutaan nyt samalla kertaa myös Tukiaisen sisaruksista, Juliasta ja Johannasta. Johanna on Raamatusta tutun nimen Johanneksen feminiininen muoto. Nimi on alun perin hepreaksi tarkoittanut ”Jahve on armollinen”, mihin syvästi uskonnollinen Johanna Tukiainenkin panee toivonsa maallisen vaelluksensa aikana kaidalta polulta lipeämisiensä suhteen.

Nimien sukupuolisuuden kanssa sekoilussa ei ole näkyvissä laantumisen merkkejä. Ainoa naispuolinen paavikin oli nimeltään Johanna. Tosin tämän paavin olemassaolo on kirjallisten dokumenttien puutteen vuoksi vähintäänkin kyseenalaista, toisin kuin Johanna Tukiaisen. Avaamalla Seiskan minkä tahansa numeron viimeisen kahden vuoden ajalta, niin ei voi olla huomaamatta, että Tuksu on elossa – joskaan ei aina välttämättä voi kovin hyvin.

Johanna Tukiainen olisi siis englanniksi Joanne Subsidy. Julia puolestaan on latinankielisen Juliuksen sisarnimi. Julius tarkoittaa ”maitopartaista nuorukaista”, mikä pätkittäin raitistuvalle Julia Tukiaiselle eli Julie Subsidylle olisikin oikein kuvaava etunimi. Nomen est omen. Ei voi kuin toivoa sen pitävän paikkansa Julia Tukiaisenkin kohdalla.