sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Eskoo saun piun paun









Lupasin kertoa, miten Esko Valtaoja liittyy Timon poikkitieteelliseen blogiin. Lupaus on lupaus ja se on pidettävä, vaikka kuinka Aurajokeen vajoavaa aasinsiltaa pitkin horjuen.

Epäröin pitkään tämän blogin perustamista. Koulutuksestani huolimatta en ole koskaan ollut ihan oikea tiedemies. Mitä jos (=kun) teen virheitä? Jos ne eivät saa aikaan vakavia vammoja lukijoiden tieteellisiin käsityksiin, niin ainakin minulle naureskellaan edessä ja takana. Onko blogilla ylipäänsä lukijoita? Vaivaa ja aikaa tämä vaatii ja kukas sen korvaa.

Sitten luin pirteästä Arkhimedes-lehdestä Esko Valtaojan ja Kari Enqvistin vastaukset viiteen kysymykseen, jossa käsiteltiin tieteen popularisoinnin perusteita. Molemmat olivat (nähtävästi toisistaan riippumatta annetuissa vastauksissa) sitä mieltä, että tieteellinen julkaisu ja tieteen popularisointi ovat kaksi eri asiaa.

Tässä pari otetta herroille professoreille esitetyistä kysymyksistä ja heidän vastauksistaan. Artikkeli kokonaisuudessaan siis Arkhimedeksen numerossa 1/2010. Suosittelen vilpittömästi lehteen tutustumista vaikka hyvin varustetuissa kirjastoissa.

Väite: Tieteen popularisoinnin sudenkuoppa on liiallinen yksinkertaistaminen - tieteellisestä tarkkuudesta ei pidä tinkiä.


KE: Tinkimättömyys on turhanaikaista purismia. Parempi hämärä ja vääristynyt käsitys tieteestä kuin ei mitään käsitystä. On myös syytä muistaa, että informaatiokenttä on kuin valta: tyhjiöitä ei ole vaan ne täytetään aina jollakin. Haluammeko siis todella, että koska kvanttifysiikkaa on niin vaikeaa popularisoida sitä hämärtämättä, keskustelkoot ihmiset sitten mieluummin homeopatiasta ja astrologiasta? Yksinkertaistamisesta maristessa ei ymmärretä, että popularisoinnin tarkoitus ei ole opettaa. Se tapahtuu yliopistojen luennoilla. Popularisointi tarjoaa mielikuvia. Se on älyllistä viihdettä. Joskus - mutta yleensä harvoin - se voi toki innostaa oppimaan.

EV: Paskanmarjat, sanoi Mooses ja löi laintaulut kiveen. Asia pitää esittää niin, että joku sen jaksaa lukeakin, ja mieluummin vielä sellainen joku, joka ei luullut olevansa koko asiasta pätkääkään kiinnostunut. Populääriartikkelin tarkoitus ei ole tehdä lukijasta tutkimusalan ammattilaista, vaan herättää hänen mielenkiintonsa ja innostuksensa kuvailtavaa asiaa kohtaan. Tieteen popularisoinnin sudenkuoppa on liiallinen monimutkaistaminen. "Kiitos siitä, että kerrankin joku kirjoittaa niin että tällainen tavallinenkin ihminen ymmärtää siitä jotain", on tavallisin fanipalautteeni.

Väite: Persoonallinen ja kiinnostava kerronta on tieteen popularisoinnin peruskivi.

KE: Parasta popularisointia on omaääninen kerronta, sillä se koskettaa lukijan tai kuuntelijan atavistisinta ydintä. Kertoessamme tieteestä meidän tulisi kertoa myös tarinaa - samaan henkeen kuin tuhansia vuosia sitten leirinuotioilla. Anglosaksisessa maailmassa tietokirjojen myyntitilastojen ykkössijoilla komeilevat juuri vaikkapa Richard Dawkinsin kaltaiset tarinankertojat. Suomessa on perinteisesti arvostettu yksivakaista tietosanakirjaa tai irrallisten tosiseikkojen luettelijaa, mutta uskon että tässäkin suhteessa tulemme seuraamaan muuta maailmaa pikemmin kuin se meitä.

EV: Harva haluaa alkaa lukea koulukirjoja uudestaan, ja kuitenkin kerran toisensa jälkeen törmää niin sanottuihin populääriteoksiin, jotka on - ilmeisesti tarkoituksella - tehty vielä oppikirjojakin kuivemmiksi ja totisemmiksi. Ne kai sitten ovat niitä kirjoja, joissa ei ole "yksinkertaistettu" liiaksi eikä tingitty "tieteellisestä tarkkuudesta", ja joissa kaikki alaviitteet ovat kohdallaan. Ja jotka voivat olla täpötäynnä tärkeää, innostavaa ja kiehtovaa tietoa, mutta joita kukaan ei jaksa kahlata läpi.

Me kilpailemme ihmisten vapaa-ajan käytöstä television, kaljanjuonnin ja Seiska-lehden kanssa, siinä lähtökohta tieteen popularisoinnille. Juuri siksi, että tiede ja tieteen ymmärtäminen on niin tavattoman tärkeää, tieteen popularisoinnin pitäisi koettaa tavoittaa mahdollisimman monta tavallista ihmistä, eikä vain sitä kourallista, joka jo valmiiksi innostuneena odottaa kärsimättömästi uusinta tietoa kvanttikemiasta tai kvasaaritutkimuksesta. Kun aloin kirjoittaa, asetin päämääräkseni satatuhatta lukijaa sadan sijasta, vaikka vaimo hymyilikin ymmärtäväisesti ja kysyi, olinko taas unohtanut ottaa lääkkeeni. Nyt trilogiani kirjoja on myyty jo yli kuusikymmentätuhatta kappaletta. Suurten joukkojen tavoittaminen on siis mahdollista, ja varmasti muullakin kuin minun tyylilläni. Lisää tiedeviihdettä!
-------------------

Kun olin saanut ”luvan”, suorastaan kehotuksen näin arvovaltaisilta ja arvostamiltani tahoilta, niin ajattelin, että kyllä nettiin minunkin palstani mahtuu, meni syteen tai saveen. Lisäähän se jos ei muuta niin ainakin netin diversiteettiä siinä kuin tämän kolumnin otsikon taustojen selvitys.

Kari Enqvist vielä buffasi blogiani (tahtomattaan toki) antamalla Hesarin tiedepalstalla hieman löysän vastauksen heliumpallojen käyttäytymisestä kiihtyvässä autossa. Erinäisen vaiheiden jälkeen tämän seurauksena Timon poikkitieteellisen blogin kävijämäärä monikymmenkertaistui Hesarissa olleen linkin ansiosta. Oikeassa olo ei juuri koskaan ole niin hedelmällinen lähtökohta keskustelulle kuin väärän tiedon . Tästä enemmän täällä ja tulevassa analyysissa tapahtumien kulusta.

Joten kiitokset tai haukut tämän blogin olemassaolosta ihan oman näkemyksen mukaan voi pieneltä osalta välittää myös Kari Enqvistille ja Esko Valtaojalle. He ovat – ehkä onnekseen asiasta autuaan tietämättöminä – olleet muuraamassa myös tämän poikkitieteellisen blogin peruskiveä.


ps. Kuvassa esiintyvä Esko Valtaojan ex-puoliso, valitettavasti nyt jo edesmennyt tähtitieteen popularisoinnin "grand middle aged lady" Leena Tähtinen antoi blogin pitäjän kirjasta Limulintu arvion ollessamme noin 10 vuotta sitten samassa tiedeopetusseminaarissa Tallinnassa. "Timo, sinun äänesi kuuluu kauniisti läpi koko kirjan."
Otin sen metaforana, en sarkasmina ja siksi siis kohteliaisuutena, sillä vähän änkyttävää ja muutenkin väliin epäselvää puhettani ei muiden ole ollut tapana kehua retostella.

5 kommenttia:

Sakari Mölsä kirjoitti...

Eikös se mene "Eskon saun, piun paun"?

Veikko Suvanto kirjoitti...

Kiinnostavaa tekstiä – tällaisen populaari- ja poikkitieteellisistä esityksistä pitävän humanistin kannalta Enqvistin ja Valtaojan sanomisissa oli paljon järkeä, mutta filologin näkökulmasta kirjoituksen kiinnostavin anti oli tietenkin tuo "Entten tentten"-lorun alkuperän selvitys. Itse olin aiemmin lukenut vain sen yhteydestä englantilaisten lammaspaimenten muinaiseen "Yan Tan Tethera"-laskutapaan, josta vastaavan englanninkielisen lorun "Eeny, meeny, miny, moe" uskotaan myös olevan peräisin. Saksalaiset variantit "enten tenten", "endchen tendchen" jne. ovat selvästi samaa juurta kuin lammaspaimenten "yan tan", "aen taen" jne., joten on outoa, ettei Ikola edes mainitse kirjoituksessaan tätä yhteyttä. Kirjoituksen aiheena toki on nimenomaan suomalainen loru, joten on ymmärrettävää ettei saksalaisen lorun alkuperää käsitellä syvällisesti, mutta jostakin alaviitteestä tai sivulauseesta olisi luullut löytyvän tilaa edes maininnalle asiasta.

Suoranainen haaste filologi-minälleni oli tietenkin se, että kirjoituksessa ei puututtu tämän kirjoituksen otsikon eli "Eskoo/Eskon saun, piun paun"-säkeen alkuperään. Lorun loppusäkeestä näkee ja kuulee myös versiota "Eemeli vastasi: Nyt pois!", mistä tulee tietenkin mieleen, että "Eskon saun" olisi jonkinlainen murteellinen tai lapsenkielinen väännös sanoista "Esko sanoi" (tällainenkin variantti löytyi googlettamalla).

Lorun alkuosan historian huomioon ottaen tuntuu kuitenkin uskottavammalta, että "Eskon saun" on myös väännös jostakin saksan(tai muun)kielisestä lorusta ja luenta "Esko sanoi" on kehittynyt vasta myöhemmin. Saksaa varsinaisesti osaamattomana minun on tietenkin vaikea arvailla, mikä alkuperäinen säe voisi olla, mutta pitkähkön miettimisen jälkeen mieleeni tuli, että "Eskon" voisi olla väännös sanoista "es kommt" – tämä selittäisi, miksi lorussa on genetiivimuoto "Eskon" eikä pelkkä "Esko" ja variantti "Eskon saum, pium paum" tuntuisi vihjaavan, että "Eskon" on myös saattanut olla joskus muodossa "Eskom". Mutta mistä saksan kielen sanasta "saun/saum" sitten olisi väännös, sitä en saksantaidon rippeilläni osaa edes arvailla. Ehkä joku saksaa paremmin taitava pystyy jatkamaan tästä eteenpäin tai esittämään oman versionsa?

Timo Suvanto kirjoitti...

Saksan sana Das Schaumen on suomeksi vaahto. Sigurd Wettenhovi-Aspan jalanjäljillä voisi ajatella, että "Es kommt Schaumen" eli "tulee vaahtoa". Se sitten voi tarkoittaa vaikka raivotautista koiraa ja sen jälkeen kaikki onkin pium paum.
Vaihtoehtoisiakin selityksiä voi olla.

Veikko Suvanto kirjoitti...

Itse asiassahan vaahto on saksaksi perusmuodossa pelkkä "Schaum", joten se sopisi kyllä hyvin. Tuskin silti kannattaa vielä riemuita, että tämä tieteen suurarvoitus on viimeinkin saatu ratkaistua.

Timo Suvanto kirjoitti...

Hypoteesi on voimassa niin kauan, kunnes joku esittää paremman :-)