Thursday, 4 November 2010

Paljon oikeuksia, vähän velvollisuuksia




Lueskelin kirjaa, jossa otettiin kantaa kielipoliittisiin kysymyksiin. Erityisesti huomioni kiinnittyi pohjoismaiseen kielipoliittiseen julistukseen. Sen mukaan kaikilla pohjoismaalaisilla on neljä kieleen liittyvää oikeutta.
Jokaisella on siis oikeus oppia yhteiskunnan toimintaa ylläpitävä (varsinainen määritelmä) kieli suullisesti ja kirjallisesti. On tietysti mukavaa, että oppiminen taataan näin perusoikeuksilla. Ikävää on se, että oikeus oppia ei vielä anna yhteiskunnan toimintaa ylläpitävää kielitaitoa. Sen eteen on tehtävä työtä, opiskeltava.
Julistus, joka koostuu pelkistä oikeuksista, kertoo yleensä enemmän julistuksen antajan sinisilmäisestä idealismista kuin realiteettien tajusta. Lasten oikeuksien julistus on hyvä esimerkki. Niin mukavaa kuin olisikin, että ne toteutuisivat, niin ottamalla minkä kohdan tahansa julistuksesta voi todeta lasten kirjattujen oikeuksien olevan isossa pahassa maailmassa pelkkää sanahelinää. Ihmiset ja heidän käyttäytymisensä kun eivät julistuksilla tuppaa muuttumaan.
Taivaalta ei sada rahaa kaikille eikä yhteiskunta pysy pystyssä pelkillä oikeuksilla. Voitaisiinko ajatella, että jokaisella olisi ei ainoastaan oikeus vaan myös velvollisuus oppia "yhteiskunnan toimintaa ylläpitävä" kieli ainakin suullisesti, jos se syystä tai toisesta kirjallisesti on ylivoimaista. Vähintä lienee vaatimus edes yrityksestä opiskella tätä kieltä.
Suullisellakin kielitaidolla pärjää aika hyvin, kunhan se on "yhteiskunnan toimintaa ylläpitävä" kieli. Naapurissani asui lievästi kehitysvammainen poika, nyt jo töitä tekevä aikamies. Hän on aina ollut ympäristön todellinen ilopilleri ja innokas moottoreiden kanssa näprääjä. Kun hän täytti 15 eli tuli mopoikään, niin näin hänet kerran murheen murtamana. Isä oli luvannut hänelle mopon syntymäpäivälahjaksi, mutta hanke oli kaatunut hänen omin sanoin "Siihen kun se yksi asia puuttuu: lukutaito". Ilman lukutaitoa ei ollut toivoakaan mopokortista
Isä otti kuitenkin asian ajaakseen ja erinäisten byrokraattisten koukeroiden jälkeen poika sai kuin saikin mopokortin erityisluvalla. Harvoin olen nähnyt niin onnellista ihmistä kuin tämä poika mopollaan kypärä päässä meidän pikkutietämme huristamassa. Jopa minua yleensä ärsyttävä nuorison mopon pärinätys tuntui silloin ihan mukavalta ääneltä. Vauhtiin päästyään isä hommasi pojalle vielä auton ajokortinkin. Miten poika selvitti kirjalliset kuulustelut, sitä en tiedä, mutta kortin ja pojan autoa ajamassa olen nähnyt.
Ehkä tarinaan kuuluu vielä se, että hän ajoi vuosi sitten pikkutiellämme pahan nokkakolarin, josta tosin selviytyi yllättävän vähillä vaurioilla. Kolariin yksinomainen syyllinen oli toinen osapuoli, jonka kuski hurjasteli pienen nyppylän takaa vastaan vasenta puolta ja runsasta ylinopeutta.
Muutkin Pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen oikeudet ovat saman Helinä Sanahelinän laatimia. Ei meidän yhteiskuntamme kipukohtia ole se, etteikö ihmisillä olisi oikeutta oppia, jopa opiskella kieliä. Niin omaa äidinkieltään kuin "yhteiskunnan toimintaa ylläpitäviä" kieliä. Ongelma on siinä, että joiltakin puuttuu joko kykyä tai halua, pahimmissa tapauksissa molempia. Näihin puutteisiin ei löydy apua mistään ihmisoikeuksien julistuksesta.
Samalla tavalla kuin aikoinaan osa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista ensimmäisen polven siirtolaisista jäi täysin vaille ruotsin kielen taitoa ja siten kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, niin varsinkin Suomeen muuttaneessa somaliväestössä on paljon saman kohtalon kokevia. Vaikeaa meidän yhteiskuntaamme on integroitua, jos ei osaa lukea eikä kirjoittaa edes omalla äidinkielellään. Erikoisvapaudella annettava mopokortti ei taitaisi tätä tilannetta juuri auttaa.
Jos ovat oikeudet teoriaherrojen ja -rouvien laatimia, niin samasta tuutista on lähtöisin pohjoismaisen kielipolitiikan tavoitteet.




1. Jokainen pohjoismainen osaa lukea ja kirjoittaa...
Miksi asetetaan kaikille suunnattuja tavoitteita, jotka ovat osalle ihmisiä täysin utopistisia?

2. Kaikki pohjoismaalaiset voivat kommunikoida keskenään ensisijaisesti jollain skandinaavisella kielellä.
Suuria skandinaavisia kieliä on ruotsi, norja, tanska, suomi ja islanti. Jotta kaikki pohjoismaalaiset voisivat kommunikoida keskenään skandinaavisella kielellä, niin sen on oltava vähintään yksi edellä mainituista. Siis ruotsi, mikä se muukaan voisi olla. Eli pohjoismaiden kielipolitiikan rivien välissä, ei edes kovin piilossa oleva tavoite on pakkoruotsi kaikkiin Pohjoismaihin kaikille pohjoismaisille ihmisille.

3. Kaikilla pohjoismaalaisilla on perustiedot kielellisistä oikeuksistaan ja Pohjoismaiden kielellisestä tilanteesta.
Just joo. Kielipolitiikan tavoitteisiin kuuluu siis se, että pohjoismaalaiset ovat selvillä kielipolitiikan tavoitteista. Lievää kehäpäätelmän makua.

4. Kaikilla pohjoismaalaisilla on erittäin hyvät tiedot (taidotkaan eivät olisi pahitteeksi) vähintäänkin yhdessä kansainvälisesti merkittävässä kielessä ja hyvät tiedot jossakin muussa vieraassa kielessä.
Suomalaisille tulee lisäpaineita, kun sen lisäksi olisi oltava vähintään tyydyttävä kyky (nöjaktig förmåga) siinä toisessa kotimaisessa kielessä.

5. Kaikilla pohjoismaalaisilla on yleistietoa kielestä ja kielenkäytöstä. Tulee väistämättä mieleen viisasten viisas Esko "Kyllä" Kivikoski, jonka erityisalana tietokilpailuissa oli yleistieto. Sillä rökitettiin 1960-luvulla yhteispohjoismaisessa tietovisassa "Arpa on heitetty" skandinaavit, erityisesti svenskit ja heidän ykköstietäjänsä Kjell Boman. Pelkästään sillä yhteiskunnan toimintaa ylläpitävällä toisella kotimaisella kielellä.

19 comments:

  1. Suuria skandinaavisia kieliä on ruotsi, norja, tanska, suomi ja islanti.

    Suomihan ei ole skandinaavinen kieli, vaikka sitä Skandinaviassa puhutaankin. Sitä en tiedä sanoa, tarkoittiko tuon kirjan kirjoittaja "skandinaavisilla kielillä" "Skandinaviassa puhuttavia kieliä", mutta kovin suurta käytännön merkitystä tällä asialla ei taida olla.

    ReplyDelete
  2. Tarkoitus oli sanoa pohjoismaisia. Myöhemmin tekstissä teen eron Suomen ja Skandinavian maiden (SAS-maiden) välillä. Pahoittelen lipsahdusta.

    ReplyDelete
  3. Mitä haittaa sinulle Timo ruotsin kielestä on ollut? Kysytään nyt näinkin päin, kun niin kovasti vaahtoat sitä vastaan.

    ReplyDelete
  4. Eipä kai Suvannon Timolla mitään ruotsin kieltä vastaan ole. Päin vastoin hän on muistaakseni todennut laajan kielitaidon olevan rikkaus, tai ainakin jotain sinne päin. Lähtökohta pakkoruotsin arvostelulle taitaa olla yksittäistä kansalaista enemmän kiinnostava. Esimerkiksi itärajan tuntumassa venäjä on huomattavasti hyödyllisempi kieli oppia kuin ruotsi, jota ei kuule arkikäytössä juuri koskaan. Sama toisinpäin länsirannikolla.

    Tämäkin kirjoitus otti kantaa kielipoliittisiin tavoitteisiin, jotka eivät joissain tapauksissa ole mitenkään suhteessa todellisuuteen.

    ReplyDelete
  5. Laaja kielitaito on rikkaus sille, jolla se on. Kuten myös Suomen kaksikielisyys on rahastettavissa oleva rikkaus, jos hallitsee molemmat kotimaiset. Yksikielisille se on pelkkä rasite.
    Ihan sama tilanne kuin ennenkin käyttämäni vertaus. Kahden asunnon omistaminen on rikkautta, ei kahden asunnon loukussa oleminen.

    ReplyDelete
  6. Eeva Mielos kysyi minulta, että on ruotsin kielestä ollut haittaa minulle. Vastaan että on. Ei kielestä itsestään vaan sen roolista lukiossa ja ylioppilaskirjoituksissa.
    2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolessa välissä tehtiin ylioppilastutkintoasetukseen kaksi merkittävää muutosta. Ruotsin kieli tuli vapaaehtoiseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa. Se oli minusta virhe, koska se romutti lopunkin innon opiskella ruotsia niiden oppilaiden joukossa, joita tämä toinen kotimainen ei kiinnostanut. Niitä on paljon. Kirjoittajien määrä on puoliintunut. Vastenmielistä oppiainetta, jonka osaamista ei ihan oikeasti kontrolloida, opiskellaan lähinnä viitteellisesti.
    Sama kohtalo oli aikoinaan lyhyellä matematiikalla. Sotien jälkeen se tuli vapaaehtoiseksi, kun katsottiin, että läheskään kaikilla tytöillä ei ollut edellytyksiä selviytyä pakollisesta matematiikan kokeesta. Tulokset on nähtävissä.
    Toinen muutos oli ns. ainereaali. Vuodesta 2006 alkaen reaalikokeessa oli vain yhden oppiaineen kysymyksiä. Useisiin reaalikokeisiin sai toki osallistua. Sen sijaan ns. yleisreaali, jossa saattoi valita vastaukset usean oppiaineen alueelta, jäi kokonaan pois. Sekin oli minusta virhe. Varsinkin heikoimmat oppilaat pystyivät selvittämään reaalikokeen valitsemalla sopivasti sieltä täältä helpohkoja kysymyksiä.
    Ajat muuttuvat. Kun itse kirjoitin vuonna 1969, niin reaalissa piti saada pisteitä vähintään kolmen oppiaineen kysymyksistä, muuten sai hylätyn arvosanan. Silloin arvostettiin yleistietoa, nyt opiskelijat halutaan kapeaan putkeen jo koulussa. En pidä kehitystä hyvänä.

    Että mitenkä tämä liittyy minun elämääni? Entisessä työpaikassani, Vantaan aikuislukiossa suoritettiin ns. kaksoistutkintoja. Jotkut Myyrmäen ammattikoulun oppilaat kirjoittivat myös ylioppilaiksi – ainakin yrittivät. Opetin heille ennen yo-kirjoitusten uudistumista fysiikkaa kaksi kurssia. Sen aikana ehdimme hyvin käydä sen verran asioita lävitse, että oppilaat saivat kerättyä fysiikasta ja muista reaaliaineista läpimenoon tarvittavat pisteet. Suurin osa rimaa hipoen, mutta kuitenkin yli mennen.
    Kun ainereaali tuli ja se oli valinnainen käytännössä ruotsin kielen kanssa, niin ammattikoululaiset valitsivat yleensä reaalin ja siitä fysiikan, joka selvästikin oli lähinnä heidän ammattikouluopintojaan. Samalla opetettavien kurssien määrä nostettiin kahdesta viiteen.
    Tulokset olivat surkeat. Läpipäässeitä fysiikasta oli tyypillisesti 1-2. Suurimmalla osalla ammattikoululaisia jo matematiikan taidot olivat niin heikot, että niillä oli mahdotonta selvitä fysiikan laskuista, joista aineen kokeet suurimmaksi osaksi koostuvat.
    Erinäisten vaiheiden jälkeen minä tuskastuin tilanteeseen niin syvällisesti, että sanoin itseni irti 25 vuoden työuran jälkeen. Ammattikoululaiset huomasivat, että jopa heidän aivan toispuoleisilla ruotsin kielen taidoillaan pääsee helpommin lävitse yo-kirjoituksista kuin fysiikan reaalikokeen valitsemalla. Oltiin aivan absurdissa tilanteessa. Opiskelujen kannalta järkevä oppiaine jätettiin sivuun ja sen sijaan valittiin täysin ”hanttiaine” (anteeksi vain arvoisa ruotsinopekollegat), koska se oli taktisesti fiksumpaa.
    Minun henkilökohtaiset ratkaisuni ovat tietysti minun omiani, eikä niille pidä antaa sen suurempaa yleistä arvoa. Ehkä ne kuitenkin kuvastavat, kuinka yllättäviin asioihin älytön koulupolitiikka voi johtaa. Sekä huonoilla että hyvillä päätöksillä on monenmoisia kerrannaisvaikutuksia.

    ReplyDelete
  7. Tuntuuko nyt hyvältä, kun Virkkunen torppasi "pakkoruotsin"?

    ReplyDelete
  8. Kommentti osoittaa, kuinka ulkona monet ihmiset ovat tässä "pakkoruotsi"-keskustelussa. Kyseisellä termillä tarkoitetaan yleisesti suomenkielisille pakollista ruotsin kielen opetusta viimeistään peruskoulun 7 luokalta alkaen.
    Tätähän opetusministeri Virkkunen ei "torpannut", vaan esitti, että kaikissa kunnissa ei ole pakko tarjota ensimmäisenä vieraana 2. luokalla alkavana ns. A1 kielenä vaihtoehtona ruotsia.
    Jos valtiovalta ja hallitus sen edustajana suuressa viisaudessa päättää, että ruotsin kielen taitoa suomenkielisten keskuudessa pitää lisätä, niin minun puolestani sitä voidaan antaa vaikka yksityisopetuksena jokaiselle sitä haluavalle. Mutta vain haluaville.
    Perussuomalaiset ovat tietääkseni ainoa eduskunnassa olevista puolueista, joka vastustaa pakollista ruotsin kielen opetusta. Se ei vielä ihan riitä, että äänestäisin persuja, mutta ensi vaaleissa aion elämäni ensimmäisen kerran katsoa netistä ehdokkaiden mielipiteitä. Pakkoruotsin kannattajalla on vielä toivoa saada ääneni, jos hän kertoo kannatuksensa perusteluna olevan puhtaan poliittisen opportunismin (tuskin näin rehellisiä löytyy), mutta "historiallisia, kulttuurillisia ja maantieteellisiä" syitä en tule hyväksymään. Ääni se on yksikin ääni.

    ReplyDelete
  9. Tuo sinun ruotsin kielen vastustamisesi alkaa olla jo aika maanista. Voisiko siirtyä välillä uuteen teemaan, kun niitäkin tuntuu sinulta löytyvän?

    ReplyDelete
  10. Mitä tähän enää sanoisi?
    Minun haluni puolustaa kansalaisten oikeuksia tehdä itse omansa ja lastensa elämän ratkaisut alkaa olla jo maanista.
    Minusta suomalaisen perusoikeuksiin kuuluu saada itse päättää, mitä ja kuinka montaa kieltä hän haluaa opiskella ja myös mitä ei halua. Velvollisuuksiin ei voi kuulua enempää kuin yksi vieras kieli eikä se voi olla pakollinen ruotsi - valinnainen kyllä. Tasapuolisuuden nimissä olisin valmis hyväksymään myös ruotsinkielisille saman oikeuden - jos joku vaikka vain periaatteen vuoksi haluaisi olla oppimatta suomea.
    Tämän selvemmin en osaa kantaani ilmaista. Hurskas (turha?) toiveeni on, että en saisi enää kommentteja, jossa minua nimitellään ruotsin kielen, ei edes sen opettamisen vastustajaksi. Samma på svenska.

    ReplyDelete
  11. Jos ruotsinkielen pitää olla vapaaehtoista, niin mitä muuta voisi jättää koulussa oppilaiden oman harkinnan varaan?

    ReplyDelete
  12. Jos koululaitos pystyisi opettajamaan lapset lukemaan ja kirjoittamaan, olemaan ihmisiksi ja ajattelemaan omilla aivoillaan, se voisi olla hyvin tyytyväinen tuloksiinsa. Tavoitteiden saavuttamisen vaikeus vain kasvaa exponentiaalisesti listan mukaan mentäessä.
    Sen verran minulla on tuntumaan koulumaailman reaaliteetteihin, että minusta monet oppiaineet eivät tue näitä tavoitteita kuin korkeintaan nimeksi.
    Esimerkkejä löytyy jopa luonnontieteistä. Minun on aina ollut hyvin vaikea ymmärtää, mitä tarkoitusta esimerkiksi orgaanisen kemian
    kaavojen ulkoa pänttääminen palvelee. Kaavan ja sen yhteys kyseisen aineen ominaisuuksiin on yleensä täysin hämärän peitossa.

    ReplyDelete
  13. Täältä voi katsella sopivia ehdokkaita eduskuntavaaleihin. Keskustaa ja (yllätys) Rkp:tä lukuun ottamatta kaikki tärkeimmät puolueet näyttävät olevan edustettuina.

    ReplyDelete
  14. Kovin on lyhyt lista vielä. Ehkä se siitä pitenee, kun vaalit lähestyvät.
    Pakkoruotsin kannattajien keskeinen argumentti tuntuu olevan se, että on hyödyllistä osata ruotsia. Milloin mistäkin syystä.
    Tähän en viitsi ottaa muuta kantaa kuin todeta, että on monia asioita, joiden osaaminen olisi hyödyllistä joissakin tilanteissa. Ruotsin kielen osaaminen (ja tällä tarkoitan yli peruskoulutason osaamista) on aivan varmasti yksi niistä. Minulle pakkoruotsissa eli pakollisessa ruotsin kielen opiskelussa on kyse ihmisten oikeudesta tehdä omassa elämässään päätöksiä, joiden hyödyllisyyden tai hyödyttömyyden hän päättää itse. Saanhan itse päättää, harrastanko liikuntaa, juonko viinaa tai poltanko tupakkaa, vaikka näissä asioissa ihmisten "väärät valinnat" ovat kansakunnan kokonaisedun kannalta paljon turmiollisemmat kuin se, jos osa kansalaisista ei saisi lainkaan opetusta ruotsin kielessä.
    Juuri tässä kohtaa, omaa elämääni koskevien ratkaisujen ulkoistamisessa ovat ne minun herkät liikavarpaani. Se on ihan eri asia kuin kuin olla eri mieltä suunnilleen kaikista asioista kuin Ihmisten puolueen Topi_Petteri ulkoistaessaan omat mielipiteensä (2:30 alkaen).

    http://www.youtube.com/watch?v=blIQdtizcoE

    Toki minut tuntevat voivat varmaan allekirjoittaa, että poikkitieteilijästä voi aika helposti löytää myös sen oman sisäisen Topi-Petterin.

    ReplyDelete
  15. Keijo Vihermäki9 November 2010 at 15:59

    Minua ihmetyttää poliitikkojen status quon kritiikitön pitäminen asioiden parhaana mahdollisena tilana. Suomi on kahden virallisen kielen maa. Siis suomenkielisten on pakko opiskella ruotsia. Erityisperustelu: "Kaksikielisyys on rikkaus". Ahvenanmaa on pelkästään ruotsinkielinen, ahvenanmaalaisten ei ole pakko opiskella suomea. Onko siis kaksikielisyys valikoivasti rikkaus? Mannersuomessa on, mutta Ahvenanmaalla ei ole?

    ReplyDelete
  16. Suomi ei ole kahden virallisen kielen maa, kyllä niitä on kolme. Saamen kieliä tosin on useampikin. Joka tapauksessa saamenkielisillä on sama oikeus asioida viranomaisissa äidinkielellään.

    ReplyDelete
  17. Täydennyksenä vielä, kansalaisten onneksi tasa-arvo ei ole edennyt vielä niin pitkälle, että kaikkien suomalaisten pitäisi opiskella myös saamea peruskoulun pakollisena oppianeena. Laissa on rajoituksensa, jotka ehkä sopisivat ohjenuoraksi muillekin kielivähemmistöille:

    Lainaus alkaa:
    Viranomaisia, joihin tätä lakia sovelletaan, ovat:

    1) Enontekiön, Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kuntien toimielimet sekä sellaisten kuntayhtymien toimielimet, joissa joku näistä kunnista on jäsenenä;

    2) ne tuomioistuimet ja valtion piiri- ja paikallishallinnon viranomaiset, joiden virkaalueeseen edellä mainitut kunnat kokonaan tai osittain kuuluvat;

    3) Lapin lääninhallitus ja sen yhteydessä toimivat toimielimet;

    4) saamelaiskäräjät, saamelaisasiain neuvottelukunta ja kolttalain (253/1995) 42 §:ssä tarkoitettu kyläkokous;

    5) valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies;

    6) kuluttaja-asiamies ja kuluttajavalituslautakunta, tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvolautakunta, tietosuojavaltuutettu ja tietosuojalautakunta sekä vähemmistövaltuutettu;

    7) Kansaneläkelaitos ja maatalousyrittäjien eläkelaitos; sekä

    8) ne valtion hallintoviranomaiset, jotka muutoksenhakuviranomaisina käsittelevät edellä mainitussa hallintoviranomaisessa vireille tulleita asioita.

    ReplyDelete
  18. Lainaus STT:n uutisesta 11.11.2010

    "Poliisille sapiskaa: Keskeytti nuorten juhlat käyttäen vain suomen kieltä

    Poliisin on käytettävä kaksikielisillä alueilla suomea ja ruotsia, katsoo eduskunnan oikeusasiamies. Petri Jääskeläinen ottaa kantaa tapaukseen, jossa Espoon poliisi keskeytti viidenkymmenen nuoren meluisiksi yltyneet juhlat ja vei neljä 18-vuotiasta juhlijaa putkaan toissa vuoden marraskuussa.

    Poliisit olivat käyttäneet sitkeästi pelkkää suomea, vaikka yksi nuorista oli jopa soittanut hätäkeskukseen kieliongelman vuoksi.

    Jääskeläisen mukaan poliisien olisi pitänyt esittää poistumiskäskyt sekä suomeksi että ruotsiksi. Kun poliisi kehottaa joukkoa hajaantumaan ja ilmoittaa, mitä käskyn noudattamatta jättämisestä seuraa, tieto on joukkoon kuuluvien näkökulmasta tärkeä saada omalla kielellä, Jääskeläinen muistuttaa.

    Jääskeläinen pitää huolestuttavana sitä, etteivät sisäministeriö ja lääninhallituksen poliisiosasto ole nähneet tapahtuneessa huomautettavaa. Kielilain mukaan viranomaisen on kaksikielisellä alueella käytettävä ja osoitettava käyttävänsä kaikessa toiminnassaan suomea ja ruotsia, Jääskeläinen toteaa. Tämä kattaa sekä viranomaisen kirjallisen että suullisenkin toiminnan."

    Hävettää sekä näiden nuorten että eduskunnan oikeusasiamiehen puolesta. Minulle on jäänyt se käsitys, että osalla ruotsinsuomalaisia
    ei ole pienintäkään halua olla luomassa suomenkielisissä myönteistä suhtautumista ruotsinkielen osaamiseen ja ylipäänsä suomenruotsalaiseen kulttuuriin. He haluavat vain kyykyttää suomenkielisiä ja laittavat vielä suomenkieliset tekemään likaisen työn puolestaan.
    Onko niin, että RKP:n tiukasti juoksuhautoihin linnoittautunut pakkoruotsin puolustus on voimanosoitus vain omalle äänestäjäkunnalle? En näe mitään muuta logiikkaa siinä, että RKP on raivokkaasti vaatimassa pakollista ruotsinkielen opiskelua esim. kaikille pelkosenniemeläisille. Puolueessa tiedetään varsin hyvin, että yhtään pelkosniemeläisten ääntä ei tulla menettämään tämän johdosta. Varsinkaan kun RKP:llä ei ole edes ehdokkaita Lapin vaalipiirissä. Ei ollut ainakaan vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

    ReplyDelete
  19. Tästä juuri on kysymys. Jos esimerkiksi virkamiehille annettaisiin selkeä palkassa tuntuva rahallinen korvaus oikeasta ruotsinkielen taidosta, niin se voisi motivoida opiskelemaan sitä ihan oikeasti. Nykyinen virkamiehiltä vaadittava muodollinen ruotsin kielen taito on pelleilyä. Kokeen läpäisseen edellytyksiä "palvella" kansalaisia ruotsiksi ei kokeessa testata.
    Laitoin sanan palvella lainausmerkkeihin, koska kai poliisin putkaan laittaminenkin on katsottava kansalaisen palveluksi. Koituuhan se myös putkaan joutuneen omaksi eduksi, vaikka näin ei välttämättä juuri sillä hetkellä tunnukaan.
    Olisiko kuitenkin niin, että poliisin ensisijainen tehtävä on järjestyksen ylläpito ja vasta toisena jos silloinkaan tulee kielilain muodollinen täyttäminen?

    ReplyDelete