Kuva tekstistä irrotetussa asiayhteydessä voisi tulla hyvin kalliiksi, jos Sanoma Newsin avustajasopimuksen pahin skenaario toteutuu.
Kirjoittelen ja kuvaan silloin tällöin, enempi harvakseltaan, Helsingin Sanomille. Osa näistä on lehden tilaamia juttuja kuvituksineen, osa on minun lehdelle tarjoamiani. Yhteistyö sujui ilman eri sopimuksia kitkatta vuoteen 2009 asti (jos ei Hesarin maksamien palkkioiden niukkuutta oteta huomioon, mutta siinä en ollut ainoa). Keväällä 2009 Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen lähestyi minua kirjeellä. Kirjeen mukana tuli yksi kappale kaksisivuista sopimuspaperia, johon minun toivottiin laittavan nimeni alle. Sivu 1. Sivu 2.
Spontaanina henkilönä reagoinkin heti – en allekirjoittamalla vaan lähettämällä seuraavan paluupostin sähköisesti sekä Virkkuselle että sopimuksessa Sanoma Newsin allekirjoittajana olleelle toimitusjohtaja Pentikäiselle.
Päätoimittaja Janne Virkkunen
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen
Sanoma News
Kiitos tarjouksestanne uudistaa avustajasuhdettani. Katson sen kuuluvan kuitenkin niiden tarjousten joukkoon, joista voi kieltäytyä.
Kerrotte mediamaailmaan ilmaantuneen uusia, innovatiivisia ja aggressiivisia toimijoita. Voi olla, koska vanhatkin, kuten Sanoma News on muuttunut sellaiseksi. Sanotte myös, että järkevä toiminta ei saisi kompastua epäselviin oikeuksiin. Miksi sitten tarjoatte juuri sellaisia sisältävää sopimusta allekirjoitettavaksi? Miksi ylipäänsä tarjoatte sopimusta, joka on monilta osin täysin kohtuuton heikomman osapuolen, eli avustajan osalta? Tässä muutama kohta perusteluna.
1. Sopimuksen mukaan palkkio maksettaisiin 21 päivän sisällä kirjoituksen julkaisupäivästä.
Avustajan Helsingin Sanomille toimittamaa aineistoa on kahdenlaista. Niitä, jotka lehti on tilannut ja niitä, jotka tulevat toimitukseen yllättäen ja pyytämättä kuin entiselle pääministerille. Jälkimmäisistä ymmärrän, että palkkio maksetaan vasta sitten, kun juttu on julkaistu, mutta edellisessä tapauksessa ehto on kohtuuton. Lehti voi tilata jutun, makuuttaa sitä vaikka kuinka pitkän aikaa ja jopa jättää julkaisematta ilman, että avustaja saa sentin senttiä. Tilanne on ihan sama, jos minä hakisin kaupasta ruokaa ja ilmoittaisin kauppiaalle, että maksan sen 3 viikon kuluessa siitä kun olen syönyt sen. Jos pihvit eivät syystä tai toisesta maistusikaan, niin veisin maksamatta ne takaisin ja väittäisin niiden olevan vanhentunutta tavaraa
2. Sopimuksen kohtien 3. ja 4. otsikot kertovat sopimuksen todellisen luonteen.
Lehden oikeudet .
Avustajan oikeudet ja velvollisuudet.
Avustajan oikeudet ovat: Avustajalla on oikeus valita vapaasti aiheensa ja Avustajalla on oikeus avustaa muita lehtiä ja toimeksiantajia. Minua hävettää Helsingin Sanomien puolesta, että lehti edes kehtaa laittaa tällaisia sanan- ja elinkeinovapauden perusoikeuksia sopimukseen.
Avustajan oikeudet ja velvollisuudet.
Avustajan oikeudet ovat: Avustajalla on oikeus valita vapaasti aiheensa ja Avustajalla on oikeus avustaa muita lehtiä ja toimeksiantajia. Minua hävettää Helsingin Sanomien puolesta, että lehti edes kehtaa laittaa tällaisia sanan- ja elinkeinovapauden perusoikeuksia sopimukseen.
3. Mahdollisista oikeuksia ym. koskevista kolmannen osapuolen vaatimista korvauksista ja tähän liittyvistä oikeudenkäyntikuluista sekä muista kuluista vastaa Avustaja.
Kulttuuriosastonne esimies Saska Saarikoski esitti TV 2:n pressiklubissa 24.4. sopimuksen tämän pykälän olevan juristien kieltä, eikä siihen ole syytä suhtautua kirjaimellisesti. Ei kuulemma tarvitse pelätä, että laittamalla nimen alle voi avustaja menettää koko omaisuutensa. Minusta juristien laatimiin sopimusteksteihin pitää suhtautua nimenomaan kirjaimellisesti ja jos ei ymmärrä, mitä on allekirjoittanut, niin silloin erityisesti on syytä pelätä tuhkienkin lähtevän pesästä.
4. Sopimuksessa mainitaan kaksi mukana tullutta liitettä. Ainakaan minun kirjekuoressani ei sellaisia ollut.
5. Sopimusta on vain yksi kappale. Jos lähetän sen allekirjoitettuna, niin mitä sille tapahtuu? Jääkö se Sanoma Newsin kassakaappiin vai saanko ehkä siitä Sanoma Newsin puoleltakin allekirjoitetun sopimuksen kopion? Sopimuksessa on myös avoimeksi jätettyjä kohtia, kuten palkkioiden suuruus. Täyttääkö lehti nämä jälkikäteen ja voi sitten tarpeen tullen vedota minun blankona allekirjoittamaani sopimukseen?
Kuten sanoin, tapanani ei ole ollut pistää nimeäni sellaiseen paperiin, jonka sisältöä en ymmärrä ja vielä vähemmän sellaiseen, jonka ymmärrän itselleni vahingolliseksi. Toivon selvennyksiä etenkin vastuukysymykseen, koska minusta siinä huonoimmassa tapauksessa voin menettää koko vaatimattoman omaisuuteni. Oikeuden käyminen on kallista huvia eikä lopputuloksesta voi olla varma silloinkaan, kun omasta mielestään on oikeassa.
Terveisin
Timo Suvanto
Tähän asti tyytyväinen Helsingin Sanominen avustaja
Mitä tästä seurasi? Minun kannaltani ei oikeastaan mitään, ainakaan heti. En saanut vastausta, journalistit järjestivät asiasta nousseen kohun innoittamina mielenosoituksen (jossa olin eturivissä lippua heiluttamassa) ja avustajasuhteeni jatkui ennallaan, vaikka en allekirjoittanut tästä hieman modifioitua uutta avustajasopimustakaan. Hesarin tiedesivuilla julkaistiin vielä kolme kirjoittamaani juttua tämän jälkeen.
Tänä keväänä sain Hesarista ilmoituksen, että ehdottamaani juttua ei voida julkaista, koska en ole allekirjoittanut lehden kanssa avustajasopimusta. Kiitin tiedosta ja katsoin avustajasuhteeni maan suurimpaan sanomalehteen päättyneen.(Täsmennettäköön tätä, että kyseessä ei ollut Hesarin tiedetoimitus, jonka kanssa toimiessani asiat ovat aina sujuneet enemmän kuin mallikkaasti.)
Avustajasuhteeni Helsingin Sanomiin on hyvin marginaalinen sekä minun että lehden puolelta. Minä tulen toimeen ihan yhtä hyvin tai huonosti ilman niiden 1-2 jutun palkkioita, joita saan vuosittain Hesarilta ja lehtikin näyttää ilmestyvän ilman minun juttujani. Minua kyrsii se kohtuuttomuus, jolla tässä vahvemmassa asemassa oleva osapuoli yrittää kyykyttää heikommassa asemassa olevaa. Sama koskee muitakin kengässäni hiertäviä kiviä, joihin jaksan toistuvasti palata, kuten kysymystä pakkoruotsista. Siinä (toisin kuin Hesarin tilanteessa) itse asia on ”kuudennen luokan kysymys” (vaikka pakkoruotsi alkaakin vasta seiskalta) eikä kosketa minua henkilökohtaisesti lainkaan. Minua ärsyttää poliittisen eliitin, uusi pääministeri etunenässä, esittämä idioottimainen retoriikka (kaksikielisyys on rikkautta, perustuslaki vaatii, historialliset syyt…) oman näkökantansa puolesta. Ainakin haluan tulkita sen retoriikaksi, sillä jos ne ovat esittäjän itsensä järkeviksi uskomia argumentteja, niin ne saisivat minut todella huolestuneeksi mm. nyt nimitetyn hallituksen toimien seurauksista.
Sama logiikka toimii molemmissa tapauksissa. Vahvemmassa asemassa oleva osapuoli kyykyttää toista osapuolta esittäen sen tapahtuvan vain kyykytettävän omaksi parhaaksi - kuin isä pojalleen piiskaa antaessaan. ”Aineiston joustava käyttö … on niin avustajan kuin Helsingin Sanomienkin etu”. ”Ruotsia osaamaton ei voi muuttaa helposti ruotsinkieliseen kuntaan”.
Korvausvaateet ja maksetut korvaukset eivät ole suinkaan teoreettisia uhkakuvia. Ruotsalainen meijeri joutui maksamaan kreikkalaiselle Minas Karatzoglisille 200.000 euron korvaukset hänen kuvansa luvattomasta käytöstä turkkilaisen jugurtin purnukan kyljessä. Melkein sama kuin suomalainen mainostamassa ruotsalaista saunaa. Meijeri hakee kuulemma korvauksia kuvatoimistolta ja viimeisenä potkittavana koirana on tietysti kuvan kuvatoimistolle myynyt valokuvaaja.
35 kommenttia:
Hyvä kirjoitus Poikkitieteilijältä. Laitan pari linkkiä aiheesta esitetyistä kommenteista.
Komentti 1
Komentti 2
Suvantokin alkaa itkeä, kun kalikka osuu omaan nilkkaan. Minulle on Hesarin politiikka ollut selvää jo vuosia. Olen ilmoittanut lehden toimitukseen, että kuvaan heille mielelläni Kouvolan ympäristössä Journalistiliiton taksoilla, mutta seurauksena on ollut mykkää hiljaisuutta.
Suomessa minua paljon paremmatkin kuvaajat jäävät ilman töitä, jos pitävät kiinni oikeuksistaan. Paljonko on esimerkiksi Jore Puusan kuvia näkynyt Hesarin sivuilla? Eikä olisi varmaan kiinni kuvien laadusta.
Mielelläni tosiaan näkisin mm. "Merja Virran" kuten myös Jore Puusan kuvia edes jossain julkisuudessa. Muiden arvostelu ilman näyttöä omasta osaavuudesta tuntuu jotenkin väärin sammutettu filosofialta. Joten referenssiä pöytään, pliis.
Asiallinen hyvä kirjoitus paljon esillä olevasta aiheesta. Omaa oksaansa sahaavat Sanoma Newsissä.
Jo taas lennähti olkinukke Äyräkseltä. Kuviani on julkaistu usein Porvoon seudun lehdissä. Esimerkiksi viime keskiviikkona Vartti Itä-Uusimaassa. Ottamani kuva on kolmossivulla. Käykää katsomassa sieltä.
Jore Puusan ammattitaito riittäisi koska tahansa Hesariin, mutta koulutettujen ammattikuvaajien ainoana puolestapuhujana hänet on julistettu persona non grataksi.
Muuten ihmettelen suuresti, miksi minulle ei ole tullut Hesarilta sopimuspaperia allekirjoitettavaksi. En tietenkään allekirjoittaisi sitä, mutta pitäisihän se lähettää kaikille koulutetuille ammattilehtikuvaajille, kun se kerran on lähetetty amatööreillekin, kuten Suvanto.
Selkeää ajattelua hyvin kirjoitettuna. Ihmetyttää kyllä, miten yritykset kehtaavatkin harjoittaa näin epäreilua ja lyhytnäköistä toimintaa?
Kiitos.
Saan jatkuvasti sekä nimellä että nimimerkillä kuittia siitä, että en olisi ammattivalokuvaaja. Suoraan sanoen minun on vaikea ymmärtää tätä vähättelevää asennetta, varsinkin kun
1. en ole milloinkaan väittänyt olevani huipputekijä valokuva-alalla
2. olen suorittanut ”valokuvauksen ammattitutkinnon”.
3. valokuvauksesta saamani palkkiot muodostavat merkittävän osan tuloistani.
Sanoma Newsin sopimusehdotus minulle tuli luultavasti kuitenkin siksi, että olen lähinnä kirjoitellut tiedeartikkeleita Hesariin. Tähän ammattiin en ole saanut toimittajakoulutusta, tieteellisen koulutuksen kyllä. Katson kuitenkin Suomessakin jo vuonna 1879 annetun elinkeinovapauden koskevan myös minua ja siksi oikeuteni ilman varkaaksi tuomitsemista on yrittää repiä niukka toimeentuloni kaikilla niillä marjoilla, jotka ovat vapaasti noukittavissa.
Sanoit otsikkokuvan voivan tulla kalliiksi pahimman skenaarion toteutuessa. Mikä se voisi olla?
Kuva voisi päätyä sensaatiolehden sivuille, kun Sanoma News on käyttänyt sopimuksessa olevaa edelleenluovutusoikeutta (kohta 3). Matti Vanhanen nostaisi kanteen ja asiasta alettaisiin käydä oikeutta. Sanoma Newsilla ei olisi mitään syytä jarrutella oikeudenkäynnin kustannuksissa, koska sopimuksen mukaan korvauksista, oikeudenkäyntikuluista ja muista kustannuksista vastaa Avustaja (kohta 4).
Jos joku väittää, että eihän niin voi käydä, niin kehotan konsultoimaan jotakuta, joka lähti "muodolliseksi" takaajaksi, kun koijarit ennen 90-luvun lamaa rahtasivat pankeista rahaa kottikärryillä.
Kun ryhdyin tässä kaivelemaan arkistojani, olihan minulla Hesarin lähettämä ”korjattukin” versio sopimuksesta. Oli kuulemma tullut palautetta ja sitten keskusteltu avustajien kanssa. Uudessa sopimuksessa oli tultu vastaan palkkion maksuajassa, mutta sitten tarkennettu velvoitteita. Avustan vastuu kolmansien osapuolten vaateisiin ei ollut muuttunut mitenkään.
Sopimusta oli edelleen yksi allekirjoittamaton kappale, joka olisi pitänyt lähettää uskoen vastapuolen rehellisyyteen ja hyväntahtoisuuteen sopimuksen jatkokäsittelyn suhteen. Olen ymmärtänyt yleisen sopimuskäytännön olevan sellaisen, että minun ehdottaessani jotain sopimusta minä lähetän omalla allekirjoituksellani varustettua sopimusta 2 kappaletta toiselle osapuolelle ja tämä lähettää vain toisen allekirjoitettuna takaisin ja pitää itse toisen kappaleen.
Kaiken kaikkiaan uusi saatekirje ja ”uudet” sopimusehdot henkivät Hesarin puolelta sellaista ylimielisyyttä ja suoranaista typeryyttä, että en voinut kuin ihmetellä maan johtavan sanomalehden johtajien ja juristien ajatuksen juoksua. Heidän kun pitäisi edustaa journalistista ja juridista huippuosaamista.
Tässä siis minun puoleltani tyhjiksi jääneet sopimukset ja niiden saatekirje.
Saatekirje
Sopimus 1. sivu
Sopimus 2. sivu
Paljon saa paperi tästä muuttua, ennen kuin minä laitan nimeni alle. Tietenkin on myönnettävä, että minun asemani on ihan toisenlainen, kuin vaikka Ilta-Sanomille säännöllisesti kuvaavaan freen. Leivänmuruille kanssa on paljon helpompi nyrpistää nokkaansa kuin perheen ruokakassille.
Turha tulla enää töitä kyselemään!
Ymmärsin, että Jore Puusan persoona oli tässä blogissa loppuunkäsitelty. Minunkin ehkä hieman kärjekkäät mielipiteet hänestä oli moderoitu pois. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tästä blogista on tullut jonkinlainen "Sano vain jotain kivaa Joresta" -foorumi. Asialla lähinnä Jore "Don Quijote" Puusan uskollinen aseenkantaja Merja "Sancho Panza" Virta, kuka lie hän sitten onkin.
Kysymys Poikkitieteilijälle. Onko niin, että tältä alustalta poistetaan kaikki netin pahimmasta itkupillistä Jore Puusasta esitetyt kriittiset kommentit, mutta Jorea mestarinaan pitävien ihailevat kommentit pääsevät lävitse?
Suoraan sanoen minun kävi Jorea sääliksi enkä halunnut olla "esteenä hänen työnhaulleen". Joreen kun olisi voinut hänen potkujensa jälkeen soveltaa kahta eri kansanviisautta. Joko "Älä lyö lyötyä" tai "Silloinhan se on miestä potkittava, kun tämä maassa makaa". Joren esittämistä vastakkaisista väitteistä huolimatta en pidä itseäni kostonhimoisena, joten valitsin ensimmäisen. Näin siitäkin huolimatta, että Joreen tällä palstalla kohdistunut kritiikki ei ollut sikamaisuudessaan lähelläkään sitä, mitä Jore itse oli esittänyt mm. Pekka Potkasta, Petteri Järvisestä, minusta (kirjaimellisen kärsämäistä) ja monesta muusta.
Jore Puusan persoonan ympärillä tässä blogissa pyörinyt keskustelu ei varmaan ole ollut meriittiä kenelläkään osapuolelle. Siksi toivon kommentoinnissa malttia jatkossa puolin ja toisin. Ohjenuorana voisi olla, että pitää huolen, ettei keskustellessaan idiootin kanssa pakota toista samaan.
Piristävää muuten lukea välillä sellaisenkin free-fotarin mietteitä, jolla on muutakin sanottavaa kuin jatkuvaa parkua siitä, miten oma huonosti meneminen johtuu kaikesta muusta kuin fotarista itsestään.
Jore Puusan kutsuminen idiootiksi menee minusta jo kunnianloukkauksen puolelle. Jorena harkitsisin rikosilmoituksen tekemistä.
Olen useaan kertaan kertonut, miksi kirjoitan nimimerkillä. Ammattivalokuvaajien puolustaminen omalla nimellään vie viimeisetkin työt täällä Hölmölandiassa, missä lehtien omistajat tarraavat kiinni vain kuvan hintaan, ei laatuun. Jos minä olen Sancho Panza, niin Jukka Siukonen on silloin Vanha Vihtahousu. Niin syvältä hänen mielipiteensä ovat.
Sanonta lienee tutumpi tässä muodossa: "Kun väittelet idiootin kanssa niin varmista ettei hän tee samoin." Siksipä minäkin yritän jatkossa keskittyä teemaan.
Kiitokset kuitenkin Poikkitieteilijälle tästä blogista. Sitä on todella virkistävää lueskella.
Kiitokset oikaisusta. Tätä sanontaa tarkoitin, mutta laiskana en viitsinyt googlata. Siinä on laiskuus huipussaan. Unohduksiin on näköjään minultakin jääneet ne sadat kirjastokeikat, jotka tuli tehtyä ennen internetaikaa saadakseen selville jonkin yksityiskohdan. Laskin joskus viettäneeni yli 200 tuntia kirjastossa ensimmäisen kirjani (yhdessä Sakari Mäkelän kanssa, jotta ei tule omittua kaikkea kunniaa tai häpeää omaan piikkiin) taustoja selvitellessä. Sama hoituisi nykyisin yhdessä päivässä Googlen ja muiden hakupalvelujen avulla.
En siis todellakaan kutsunut J. Puusaa idiootiksi. Sanonta oli yleisluonteinen. Pyydän nöyrimmästi anteeksi Jorelta ja hänen opetuslapsiltaan, jos olen tahtomattani onnistunet moisen mielikuvan luomaan.
Jore Puusa näkyy siirtyneen "keskustelemaan" Petteri Järvisen blogiin. Miten ihminen voi samanaikaisesti solvata estoitta toista mm. varkaaksi ja itkeä itseensä kohdistuvan kritiikin kohtuuttomuutta?
Pelottaa minkä asenteen Jore on oppilaisiinsa mahdollisesti iskostanut: "Ja minä tiedän mistä kirjoitan olen kolmen vuoden aikana seurannut n 60 opiskelijani törmäämistä järvismäiseen kaikki mulle tänne heti asenteeseen jossa ei osaamista kunnioiteta."
Jos nuori valokuvaaja lähtee raivaamaan (sitä se nimenomaan sillä alalla on) paikkaansa ammattilaisena, niin ei hänen ohjenuoransa voi olla parkuminen siitä, että ei pärjää amatööreille. Valokuvauksessa kuten kaikissa vapaissa ammateissa parhaat pärjäävät. Parhaat eivät suinkaan välttämättä ota "parhaita kuvia", vaan parhaat ottavat kuvia, joissa asiakkaan tarpeet ja kuvaajan tarjonta kohtaavat. Sellainen tämä maailma vain on eikä se itkemällä siitä mihinkään muutu. Osaaminen ei ole mitään itseisarvoista vaan aina jossain viitekehyksessä kiinni.
Kukas tämä tämmöinen Puusa oikein on, joka tuntuu olevan kaikessa mukana kuin peräpukama? Minulle tuntematon lehtikuvasuuruus, vaikka lehtiä innokkaasti luenkin ja jopa tarkkailen sekä kirjoittajien että kuvaajien nimiä. Kyseiseen herraan en ole tullut ainakaan pääkaupunkiseudun lehdissä törmänneeksi.
Jore Puusa on suomen lehtikuvauksen elävä legenda, primus inter parens ja cream of the cream (ainakin omasta ja uskollisten opetuslastensa mielestä, muut lehtikuvaajat pitävät sattuneesta syystä sordiinoa päällä Joresta julkisesti puhuessaan).
Jore ei todellakaan pidä kynttiläänsä vakan alla, vaan esittää aina auliisti CV:nsä - pyydettiin sitä tai ei. Joren kannanottoihin, tai oikeammin aina saman mantran toistoon voi tutustua helposti googlaamalla nimen Jore Puusa. Tuloksena on vuodatus siitä, miten amatöörivarkaat tuhoavat valokuvan myymällä visuaalisuudesta piittaamattomat valokuvansa pilkkahinnoin.
Joren tunnistaa myös siitä, että hän kirjoittaa omalla nimellään ja muisti aina mainita tittelinsä kuvajournalismilinjan johtaja. Tosin tästä hommasta Jore sai lähteä tänä keväällä 2011 suoraselkäisyytensä vuoksi.
Tiedotus poikkitieteellisen seuraajille.
Lehtikuvaaja Jore Puusa on minulle lähettämässään viestissä ilmoittanut lopettaneensa kirjoittamisen verkkoon. Se on minusta vahinko, koska ärhäkkäät vastarannan kiisket ovat minun mielestäni sosiaalisen median sekä suola että pippuri.
Samalla Jore toivoi, että hänen persoonastaan ei enää kirjoitettaisi Timon poikkitiedepalstalla. Se lienee vähintäänkin kohtuullinen toivomus, sillä kuten radiokuuntelijoitakin kehotettiin 1960-luvulla muistamaan, niin seinän takana saattaa olla naapuri, joka työn, levon tai sairauden tähden tarvitsee hiljaisuutta - ainakin nettihiljaisuutta.
Joten tästä eteenpäin tulen poistamaan kaiken Jore Puusaa käsittelevän materiaalin tästä blogista. Myös hänestä arvostavaan sävyyn kirjoitetut kommentit, jollaisesta tämänkertainenkin kommenttien ryöppy leimahti liekkiinsä.
Kummalle mahtaa lupauksensa pitäminen olla vaikeampaa? Ymmärtääkseni Poikkitieteilijäkin kertoi jo taannoin jättävänsä tietyt teemat ja persoonat rauhaan blogissaan :-}
Niinpä niin. Olen lopputuloksesta niin varma, että voisin vaikka lyödä siitä vetoa. Olkoot nyt kuitenkin, kun tiettyjä nimiä ei saa enää tällä palstalla mainita.
Sanon tämän vain ihan yleisellä tasolla. Minusta on harmillista, että sananvapaus ja kunnianloukkaus saavat joidenkin ihmisten mielissä ihan erilaisen tulkinnan riippuen siitä, ovatko he itse sanankäytön subjekteja vai objekteja. Kovasti inhimillistä se toki on. Loukkauksiin on niin helppo suhtautua Jeesuksen oppien mukaisesti: "Parempi antaa kuin ottaa".
Kyllä Timokin saa katsoa peiliin. Meitä uskovia on tullut loukattua kerran jos toisenkin. Kuitenkin Jeesus opastaa Matteuksen evankeliumissa kääntämään toisenkin posken, silloin kun joku lyö sinua. Siksi toivotankin kaikille tämän palstan lukijoille hyvää ja siunauksellista Juhannusta.
Kun on luja usko siihen, että minä olen oikeassa ja eri tavalla ajattelevat väärässä, niin tämän ajattelutavan epäilykin tuntuu loukkaukselta. Perinteiseen uskovaisuuteen tuntuu kuuluvan olennaisena osana epäusko, mutta varmuuden vuosi jo samassa lauseessa sen hylkääminen. Sen sijaan maallisempiin asioihin kiivaasti uskovat eivät aseta itseään turhan takia edes satunnaisesti epäuskon tilaan. Olen oikeassa ja se riittää perusteluiksi jokaiseen esittämääni väitteeseen.
Olisiko joku esimerkki maallisessa uskossa olevasta?
Nimiä on turha lähteä luettelemaan. Usko absoluuttiseen oikeassa oloon voi perustua niin moneen eri asiaan. Koulutukseen, titteliin, asemaan, vääristyneen kuvaan itsestään. Kunnon oikeassa olija ei ainoastaan tiedä a priori itse olevansa oikeassa vaan myös eri mieltä olevien olevan yhtä lailla a priori väärässä. Tunnistat tyypin helposti vastaan tullessa mutta et koskaan peiliin katsomalla - riippumatta siitä, että saatat olla juuri tämä muiden tunnistama.
Kovastipa ollaan ei kieli poskella vaan enempi keskellä suuta. Onko tullut liikaa lunta tupaan?
Yritän pitää henkilöihin kohdistuvat kommentit, etenkin henkilökohtaisuuksiin menevät, minimissään. Kirjoitan mieluummin "asioista, ei henkilöistä". Blogeista saa vähällä vaivalla riitelyn taistelutantereita. Siitä on tässäkin blogissa ihan riittävästi näyttöä.
Freet pitivät osoitusta ja meuhkasivat innolla.
Mikäs siinä.
Osaisitko kertoa, mikä tuossa itkussa on oikeutettua? Rahaa kaikki tahtovat ja savat mielestään liian vähän - lienee yhtä oikeutettua kuin muillakin.
Vastuukysymys menee minulta yli (taas ja jälleen - alan nähtävästi muuntua vanhemmiten vielä yksinkertaisemmaksi kuin ennen.)
Kenen pitäisi alihankkijan työstä olla vastuussa? Jonkun? Se kuuluisa "joku muu"? Ostajan?
Jos tilaan putkimiehen tekemään liitoksia, niin totta helvetissä odotan, että ne pitävät vettä. Jos eivät, vastuu on putkimiehen - ei minun, tilaajana.
Jos ostan auton, niin olen aika närkästynyt, jos poliisi pysayttää minut pikitiellä ja sakottaa - minulle vain ei ollut kerrottu, että tällä autolla saa ajaa vain sorateitä.
Jos ostan kuvan vaikkapa koulun markkinointiin, niin oletan saavani kuvan, jota saan käyttää. (Miksi ihmeessä sen muuten ostaisin?) Ei jumalauta minun tehtäväni ole lähteä ostoksen jälkeen selvittelemään käyttöoikeuksia kuvassa olevilta henkilöiltä, joista en edes tiedä mitään. Kyllä se on kuvan minulle myyneen vastuulla. Itsestään selvästi, sanoisin. Jos se on sopimusehtoihin kirjattuna, niin parempi niin.
Journalistiliiton itkijäeukkoplutoona haikailee johonkin Kekkoslovakian aikaan, sanoisin. Menestyvä yrittäjä myy sitä mitä ostaja haluaa ostaa. Koko elämänkokemukseni kertoo samaa. Hyvästä tuotteesta saa hyvän hinnan - tunnemme monta menestyvää alan yrittäjää. Ei kukaan osta halvinta tavaraa - katsopa kehätiellä, montako Daciaa tulee vastaan, vaikka sellaisen saa PALJON Audia halvemmalla....
Neuvotaankohan siellä yritysstarttikurssilla nykyisin, että jollei kauppa käy, niin mene torille mankumaan... kyllä se siitä. Erkon käy sääliksi ja heittää hiukka fyrkkaa. Just.
En tiedä osaanko vääntää asiaa riittävän yksinkertaisesti, mutta ainahan voi yrittää. Alla pari kohtaa Hesarin minulle lähettämästä sopimuksesta. (tarkemmin blogissa) En allekirjoittanut.
3. Lehden oikeudet (ei velvollisuuksia, huom TS.)
Kustantaja saa yksinoikeudella kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeudet mukaan lukien mm. aineiston muuntelu-, muuttamis- ja edelleen luovutusoikeus.
4. Avustajan oikeudet ja velvollisuudet
…Mahdollisista oikeuksia ym. koskevista kolmannen osapuolen vaatimista korvauksista ja tähän liittyvistä oikeudenkäyntikuluista sekä muista kustannuksista vastaa avustaja
Vaikka Saska Saarikoski kuinka väitti, että nämä ovat niitä juristien juttuja, ei niistä tarvitse välittää, niin siitäkään huolimatta en laittanut nimeäni alle. Eipä ole sen jälkeen tullut juttutilauksia. Olisitko itse laittanut?
Vertaus putkimieheen hieman ontuu, koska voidaan olettaa kohtuudella, että tekijän vastuu kattaa vain sen, mihin tuote on tarkoitettu. Esimerkiksi vesihana on tarkoitettu pitämään ja päästämään vettä hallitusti, ei toimimaan vaikka bensan syöttöletkun päänä.
Jos myyn jonkun kuvan vaikka oman juttuni kuvitukseksi, tiedän mihin se tulee ja tietenkin vastaan siitä, että kuva täyttää normaalit kuvan laillisuuden ehdot. Minun ottamani, ei salakatselua, ei kuvassa olevia loukkaava, mahdollisesti kuvattavilta luvat, jos ne ovat oleelliset yms. Sen sijaan en voi millään katsoa olevani vastuussa siitä, että kuvan kaikki oikeudet saanut Hesari on myynyt sen eteenpäin ja kuvaa on käytetty yhteydessä, josta joku ei ole tykännyt. Mennään oikeuteen ja viulut maksaa avustaja eli minä.
Jos sopimuksessa lukee, että avustaja vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista ja korvauksista, niin minä otan sellaisen kirjaimellisesti. Kun on kerran laittanut paperiin nimensä, kun sen on sanottu "olevan vain muodollisuus", niin tulee aika paljon varovaisemmaksi herrojen kanssa marjassa oltaessa.
Yksinoikeus ja edelleen luovutus ei minua juuri hetkauta. Suurimmalla osalla minun kuvistani ei ole myyntiarvoa, saatikka sitten jälleenmyyntiarvoa. Mutta leivättömän pöydän ääressä voi mennä koko omaisuus - vaikka voittaisi jutun. Siksi minusta tässä on syytä, jos nyt ei itkeä niin ainakin rähistä.
Tästä minun käsitykseni mukaan on kysymys - ainakin minun osaltani. Jos Sanoma News tulkitsee sopimustekstin eri tavalla, niin miksei sitä ole kirjoitettu siten, että minäkin voisin tulkita sen eri tavalla.
http://www.pelastakaareijo.fi/kampanja.html
Täältä voi käydä lukemassa "Reijojen" näkemyksen asiasta. Ei tarvitse olla samaa mieltä heidän (myös minun) kanssaan, mutta keskusteluun tulee jotenkin sivistyneempi tatsi, kun taustafaktat on selvillä.
Sikäli kun minä olen ymmärtänyt, niin tässä ei ole kyse materiaalista maksettavista palkkioista. Totta kai olisi kiva saada kunnon korvaus työstä, varsinkin Hesari on erityisen kitsas maksaja. Sen normaalit sekä kirjoitus että kuvapalkkiot ovat selvästi alle monien pienempien lehtien palkkioiden. Rintaäänellä puhun vain omasta puolestani, mutta free-kollegoiden kertomukset sekä tekstin että kuvien suhteen tukevat tätä.
Olen kuitenkin vapaaehtoisesti valinnut pätkätyöläisen osan, enkä käy valittamaan sitä, että tulot ovat siinä pienenpuoleiset. Minulla oli ihan hyvä kunnallinen eläkevirka. Ammattiliitto neuvotteli puolestani kohtuulliset työehtosopimukset puolestani. Eihän minulla yksityisenä työntekijänä olisi ollut mitään mahdollisuuksia mahtavaa kuntatyönantajaa vastaan, jos olisi ryhdytty ottamaan miehestä mittaa. Samaa toivoisin nytkin tietyissä rajoissa. Tässä minusta freet käyttävät joukkovoimaa juuri oikeassa asiassa. Työn myyjän ja ostavan välinen ei saa olla kyykytystä ja siitä minusta tässä on nimenomaan kyse.
Netti on täynnä nimimerkki Sakarin kaltaisia, jotka tietävät kaikkien asioiden todellisen laidan. Varsinkin sellaisten asioiden, joiden taustoista he eivät ole vaivautuneet ottamaan lainkaan selvää. Taustojen selvittäminen kuin voisi vesittää hyvän räväkän kannanoton. :-)
Voisi tietysti ajatella, että kun freelancer kirjoittaa tai kuvaa lehteen, hänelle maksettaisiin todellisten kulujen mukaan, jos hänen työnsä ylipäänsä kelpuutetaan mukaan. Ellei työ syystä tai toisesta ole lehden kriteereiden mukaista, silloinhan sitä ei kannata lainkaan julkaista, eikö niin?
Journalistiliitolla on olemassa suositukset, joiden mukaan freelancerin tulisi laskuttaa työstään. Suositukset on laskettu siten, että freelancer saa saman korvauksen työstään kuin vakituinenkin toimittaja. Palkan lisäksi palkkioon tulee luonnollisesti liittää myös sivukulut, kuten eläkemaksut, matka- ja materiaalikulut sekä mahdollinen ALV.
Nykyisin kumminkin tuskin mikään mediatalo maksaa freelancereille Journalistiliiton suositusten mukaisia palkkioita. Poikkeuksena ovat Yleisradion freet, jotka saavat periaatteessa palkkaa eivätkä palkkioita.
Tästä seuraa, että yleensä freetyö maksaa mediataloille vain murto-osan siitä mitä vakituisen toimittajan työ maksaa. Ja arvatkaa mitä, siitä puolestaan seuraa se, että vakituiset työntekijät kannattaa sanoa irti ja käyttää pelkkiä freetyöläisiä. Vakituisia monessa lehdessä ovatkin enää tuottajat, jotka tilaavat ja editoivat freeväen tuotoksia.
Mutta kun freetyöstä maksettavat korvaukset eivät kata freen kuluja, seurauksena on, että yhä useammat freet tekevät työtään sivutoimisesti ja elättävät itsensä jollakin ihan muulla. Freet eivät myöskään välttämättä pysty panostamaan aikaansa riittävästi juttuihin tai kuviin, ja työn laatu laskee. Sitten ollaan tilanteessa, jossa freet kilpailevat sillä, kuka pystyy nopeimmin ja huolimattomammin ja keveimmin ponnistuksin toimittamaan materiaalit. Mitä huonompaa laatua teet, sitä helpompaa on saada pieni palkkio kattamaan kustannukset. Tästähän esimerkiksi Virpi Salmi on kirjoittanut.
Tästä vain tietenkin seuraa se, että jossain vaiheessa lukijatkin huomaavat, että laatu on laskenut, ja sitten tuotteen menekki laskee.
Mediatalot tietysti ovat jo pitkään valittaneet sitä, että hyviä, sitoutuneita, täsmällisiä, ahkeria ja taitavia freelancereita ei löydy enää mistään. Mediatalojen sisäänostajat eivät jostakin syystä huomaa, että niitä hyviä, sitoutuneita, täsmällisiä (ja niin edelleen) ihmisiä on kyllä yhä olemassa, mutta heillä ei ole varaa tehdä työtä korvauksella, joka ei kata työn tekemisen kuluja. Niin vaikeata kuin se voikin olla uskoa, myös freelancerin pitää maksaa vuokransa, veronsa ja ruokansa. Lisäksi freen pitää maksaa työvälineensä, bensakulunsa ja eläkemaksunsakin.
Tämän pitäisi olla selkeää tekstiä olisi varmaan entinen Kekkonen sanonut. Ei tunnu menevän Kauppa Surkeasta valmistuneiden kalloon.
Lähetä kommentti