Helsingin Sanomat kertoi 9.12.2011 kulttuurisivuillaan, että useat ulkolaiset lehdet olivat julkaisseet lupaa kysyttämättä yllä olevan Matti Matikaisen Iltalehdelle ottaman kuvan.
Miten kuva voi olla tässä blogissa, vaikka minäkään en ole kysynyt tekijältä lupaa sen julkaisemiseen? Siksi että kuva tässä yhteydessä on sitaatti, johon minulla tekijänoikeuslain mukaan on oikeus.
Selkeytetään vähän käsitteitä. Jos kertoisin tässä bloggauksessa Linnan juhlista yleensä tai jopa kyseisestä Angry Bird -mekosta Linnan juhlissa, niin yo. kuvan käyttö ilman lupaa olisi selkeästi tekijänoikeusrikos, ainakin rikkomus. Sen sijaan kun käsittelen yo. kuvan laitonta käyttöä mm. Los Angeles Timesin sivulla, niin tässä yhteydessä kuva on sitaatti,: "siteerattava teos havainnollistaa, selkeyttää tai taustoittaa jollain tavalla lainaajan omaa esitystä".
Sitaatin ja tekijänoikeusrikkomuksen välinen raja on veteen piirretty viiva. Kuvasitaatti on sallittu, kun teksti käsittelee siteerattua kuvaa, mutta ei välttämättä enää, kun teksti käsittelee kuvan tapahtumaa ja vielä vähemmän, kun kuva on "vain" tekstin kuvituksena. Tämä on minun käsitykseni asiasta. Jos joku on toista mieltä tästä asiasta, niin sana tällä palstalla on vapaa. Minut on ennenkin haastettu ns. viivalle tekijänoikeusasioissa, mutta ottaessani haasteen vastaan haastajat ovat vetäytyneet vähin äänin takavasemmalle kuin Klitshkon veljesten painavia iskuja pelkäävät vastustajat nyrkkeilykehässä.
40 kommenttia:
Puhuttiin eilen immateriaalioikeuksien perusteet kurssill valokuvilla viittamisesta. Olet Timo aivan oikeassa vaikka liikutkin jälleen hieman hämärällä alueella. Valokuvilla saa siteerata antamillasi perusteilla ja jos kuvaajan nimi on mainittu.
Poikkeuksiakin on, jos valokuvaaja Matti Matikainen olisi nähnyt tuon kuvan tekemisessä erityisesti vaivaa taiteellisessa ilmaisussa (en kyllä tiedä paljonko siihen rajaan vaaditaan), niin että valokuvan olisi voinut luokitella taideteokseksi, niin silloin taideteoksen kopioiminen olisi ollut tekinjänoikeuslaissa kielletty.
Toinen juttu, jolla olisit voinut joutua ojasta allikkoon, olisi ollut se, että tienaisit tällä blogillasi eli keräisit vaikka hirmutuloja mainoksilla. Silloin se, että onko tuo siteerattu hyvällä maulla vai sittenkin rahastusmielessä, olisi voitu kyseenalaistaa.
Valokuvien kohdalla säännökset mahdollisesti elävät tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä tilanne on Suomessa tosiaankin tämä.
Tässä menee nyt vähän puurot ja vellit sekaisin. Siteerausoikeus ei riipu siitä, miten paljon vaivaa kuvaan on nähty eikä sen teosluonteesta. Teosluonnekaan ei riipu vaivannäöstä, vaan omaperäisyydestä ja luovuudesta (katso aiemmat bloggaukset).
Siteerausoikeus ei riipu myöskään siitä, tienaanko minä tälla blogilla paljon, vähän vai en ollenkaan (viimeinen on totta - valitettavasti). Sanomalehtiäkään ei aina tehdä hyvällä maulla ja rahastus on niille elinehto, mutta eivät nämä rajoita mitenkään lehtien sitaattioikeuksia.
Sitaattioikeus on erityisesti sallittu arvostelevissa ja tieteellisissä esityksissä. Miten poikkitieteellisyys tähän istuu, niin sitä voi vain arvailla. Arvostelun näkisin kohdistuvan nimenomaan kyseiseen teokseen, ei sen sisältämiin kohteisiin tms. Siis voisin käyttää tätä kuvaa kuvasitaattina, jos arvioisin vaikka kuvan teknisiä tai sommituksellisia puolia, mutta en esimerkiksi puvun istuvuutta kantajansa päällä.
Asiahan ei minulle kuulu, mutta olisi mielenkiintoista tietää, minkä oppilaitoksen immateriaalioikeuksien kurssilla on yllä olevassa kommentissa mainittua tietoa jaettu.
Siteerausoikeus edellyttää tekijänoikeuslain 22 §:n mukaisesti, että lainaus tapahtuu hyvän tavan mukaisesti ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Hyvä tapa vaihtelee jonkin verran eri teoslajeilla. Toisinaan se esimerkiksi edellyttää tekijän nimen mainitsemista, toisinaan ei. Tarkoituksen edellyttämä laajuus tarkoittaa yleensä sitä, että teoksen siteeraaminen kokonaisuudessaan ei ole hyväksyttävää, mutta liian pientäkään lainausta ei saa tehdä. Ja toisinaan "rahastaminen" voi olla hyvän tavan vastaista, mutta ei aina. Esimerkiksi hienon runon siteeraaminen mainoksessa saattaa olla hyvän tavan vastaista.
Niin ja valokuvan siteeraaminen on siis hyvin monimutkainen ongelma, eikä Suomesta taida löytyä hyvää esimerkkiä siitä, milloin kuvan siteeraaminen olisi katsottu hyväksyttäväksi. Vastakkaisia esimerkkejä ja asiaan liittyvää pohdiskelua yleisemminkin löytyy esimerkiksi tekijänoikeusneuvoston ratkaisusta 2008:5 (http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeusneuvosto/tekijaenoikeusneuvoston_lausunnot/2008/liitteet/TN_2008_5.pdf)
Vähän puurojen ja vellien sekoittamisen makua on Ollinkin kommenteissa. Mainoksia koskevat säädökset ovat paljon tiukempia kuin muuta viestintää koskevat, mutta ne eivät yleensä ole tekijänoikeuteen liittyviä. Esimerkiksi henkilön kuvan käyttö mainoksessa ilman lupaa on pääsääntöisesti kiellettyä, mutta se ei liity tekijänoikeuteen vaan lähinnä mainonnan ja markkinoinnin omiin sisäisiin sääntöihin. Niitä ei ylipäänsä ole välttämättä kirjattu lakiin.
Onko runo hieno vai ei, sillä ei ole juuri merkitystä. Minun on vaikea nähdä, millä perusteella runoa voitaisiin siteerata mainoksessa ilman lupaa (ellei sen suoja-aika ole umpeutunut).
Hyvä tapa on aika epämääräinen käsite, sillä voi olla eri sisältö eri ihmisille. Yksi lain tarkoituksista on kuitenkin se, että siteeraus ei saa yhteydessä, jossa se kilpailee siteerattavan teoksen kanssa. Tässä esimerkiksi lehdet ovat omaksuneet aika oudon käytännön siteeraamalla kilpailijan uutisia. Se taitaa olla melkoista nollasummapeliä, mutta kuitenkin.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukea tekijänoikeusneuvoston vuoden 2007:6 kannanotto eriävine mielipiteineen liittyen Lordi yhteyeen jäsenen valokuvan siteeraamiseen.
No minäpä yritän haastaa tekijänoikeusasioissa.
Seuraava on lainaus nimimerkki ollin linkittämästä tekijänoikeusneuvoston lausunnosta. Oletetaan ensinnäkin, että tekijänoikeusneuvosto on alla olevassa katkelmassa ylipäätään oikeassa siinä, mitä sitaattioikeus merkitsee, ja erityisesti taloudellista kilpailemista koskevassa huomiossaan. Huomattakoon myös, että vaikka ko. lausunto käsittelee markkinointiviestintää (mitä ikinä se onkin), ao. lainauksessa todettu on luonteeltaan yleisesti sitaattioikeutta koskevaa.
"Sitaattioikeus merkitsee sitä, että toisen teoksen osa saadaan laillisesti ilman kyseisen teoksen oikeudenhaltijan lupaa ja korvausta maksamatta ottaa siteeraajan teoksen osaksi. Sen vuoksi lähtökohtana tulee olla, että sitaattioikeutta ei saa käyttää taloudelliseen kilpailemiseen teoksen tekijän kanssa."
Sanot yllä, että "[s]iteerausoikeus ei riipu myöskään siitä, tienaanko minä tälla blogilla paljon, vähän vai en ollenkaan (viimeinen on totta - valitettavasti)". Sanomasi ei pidä paikkaansa, jos voidaan osoittaa, että siteeraamalla Matti Matikasen kuvaa, kuten yllä teet, käytät (tai paremminkin yrität käyttää tai tulet käyttäneeksi) taloudelliseen kilpailemiseen Matti Matikaisen kanssa.
Tapahtuuko näin, riippuu laajemmista olosuhteista. On vähintäänkin kuviteltavissa todellisiksi sellaiset olosuhteet, että blogisi tarjoama ilmainen pääsy tarkastelemaan Matikaisen ottamaa valokuvaa johtaa de facto taloudelliseen kilpailemiseen teoksen tekijän kanssa. "Taloudellisesta kilpailemisesta" lienisi kyse, jos kuvan pitäminen sivullasi tuottaa sinulle taloudellista hyötyä ja (samalla) heikentää Matikaisen mahdollisuuksia tuottaa itselleen taloudellista hyötyä ottamallaan kuvalla. Matikaisen mahdollisuuksien markkinoilla voi katsoa heikentyvän juuri siitä syystä, että kuva on ilmaiseksi nähtävillä sivullasi, koska tämä on omiaan heikentämään kuvan kysyntää.
Mitä sanot tästä kelasta?
Yllä olevasta kirjoituksesta puuttui kokonainen sana. Korjaanpa sen tässä:
Sanomasi ei pidä paikkaansa, jos voidaan osoittaa, että siteeraamalla Matti Matikasen kuvaa, kuten yllä teet, käytät (tai paremminkin yrität käyttää tai tulet käyttäneeksi) _sitaattioikeuttasi_ taloudelliseen kilpailemiseen Matti Matikaisen kanssa.
Jatkan samalla sillä huomiolla, että tekijänoikeusneuvoston lausahdus: "[...] lähtökohtana tulee olla, että sitaattioikeutta ei saa käyttää taloudelliseen kilpailemiseen teoksen tekijän kanssa" on itse asiassa vailla täsmällistä mieltä. Nimittäin näyttää siltä, että taloudelliseen kilpailemiseen ryhtyvä ei--määritelmän nojalla--voi käyttää sitaattioikeutta perusteena lainaukseelleen. Toisin sanoen sitaattioikeus ei ole jotain, mitä _voi_ käyttää, vaikka ei _saisi_.
Timo, kannattaisi ehkä perehtyä vaikkapa tekijänoikeutta koskevaan kirjallisuuteen, niin ei tarvitsisi luulla noin paljon. Suosittelen vaikkapa Pirkko-Liisa Haarmannin kirjoja, vaikka ovatkin osittain vähän vanhentuneita.
Minä en tuossa edellä puhunut mainonnan säännöistä yleensä, vaan erityisesti tekijänoikeudesta mainosten yhteydessä.
Henkilön kuvan käytön rajoitukset mainonnassa eivät tosiaankaan perustu tekijänoikeuteen, mutta eivät ne ole pelkkää alan itsesääntelyäkään, kuten oletat, vaan kyllä tuomioistuimetkin ovat ottaneet asiaan kantaa (esim KKO 1982 II 36 ja 1989:62).
Olet käsittänyt hyvän tavan merkityksen väärin. Laki ei todellakaan viittaa yksittäisen henkilön subjektiiviseen käsitykseen hyvästä tavasta, vaan alalla vallitsevaan yleisesti tunnettuun hyvään tapaan. Voihan se olla epämääräinenkin, mutta tuomioistuimet sitten viimekädessä ratkaisevat, mikä hyvä tapa on - ja niin ne ovat monesti joutuneet tekemäänkin. Ennakkotapauksia löytyy useita, kuten KKO 1971 II 44 ja 1983 II 1.
Kyllä runoa periaatteessa voi siteerata mainoksessa. Jos vaikka runosta tehdään laulu, joka levytetään, niin kyllä levyn mainoksessa voi hyvin olla katkelma alkuperäisestä runosta ilman runoilijan nimenomaista suostumustakin olettaen, että levy ja mainos ovat hyviä eivätkä halvenna runoa.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita näköjään riittää.
Ollille ihan lyhyesti. Olen maallikoksi tutustunut aika monipuolisesti tekijänoikeutta koskevaan kirjallisuuteen, mm. Haartmanin useisiin teoksiin. Olenko ymmärtänyt niistä mitään, onkin sitten toinen asia.
Levyn tai mainoksen hyvyys ja siteeraamisoikeus ovat kaksi ihan eri asiaa. Nyt on kysymys asiasta sitaatti vs. tekijänoikeuden loukkaus. Epäolennaisia esimerkkejä kyllä löytyy, en viitsi käydä vääntämään niistä tätä enempää.
Jutun pointti yritti olla siinä, missä menee laillisen sitaatin ja tekijänoikeusrikkomuksen raja. Minusta tässä blogin tapauksessa ollaan aika selkeästi laillisen sitaatin puolella rajaa. Nimenomaan tästä heitin haasteen. Jos joku on tästä asiasta eri mieltä, niin perustelut olisi mukava kuulla.
Olli, kannattaisi ehkä perehtyä vaikkapa tekijänoikeuslakiin, niin ei tarvitsisi luulla noin paljon
Tekijänoikeuslaki
2 § (14.10.2005/821)
Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen.
Lain 2 § sanoo aika yksikäsitteisesti, kenellä on oikeus määrätä teoksesta ja saattaa se yleisön saataville. Mainoksessa oleva runo ei voi mitenkään kuulua sitaattioikeuden piiriin.
Matti hyvä, sitaattioikeutta koskeva tekijänoikeuslain 22 § on osa lain toista lukua, joka koskee tekijänoikeuden rajoituksia ja säännöksiä sopimuslisenssistä. Siis rajoituksia. Tekijänoikeuslaki on kirjoitettu niin, että ensimmäisessä luvussa on kerrottu, mihin tekijänoikeus kohdistuu ja mitä oikeuksia tekijälle kuuluu (esim mainitsemasi 2 §:n taloudelliset oikeudet). Sen jälkeen toisessa luvussa on säädetty rajoituksia näihin ensimmäisen luvun mukaisiin oikeuksiin. Harmi, että lopetit lukemisen jo ensimmäiseen lukuun. Jos olisit lukenut myös toisen luvun olisit huomannut, että sitaattioikeus koskee juuri mainitsemasi 2 §:n taloudellisia oikeuksia 1 §:ssä mainittuihin teoksiin, kuten runoihin.
Timo, vauhtia ja vaaraa. Mielestäni kommentoin alunperin täysin asiallisesti ja pelkästään lainopillisesta näkökulmasta kirjoitustasi. Sinä siirryit huomattavasti henkilökohtaisemmalle tasolle väittämällä minun sekoittavan puurot ja vellit. Bloginpitäjää ei tietenkään saisi alkaa neuvoa? Sen jälkeen tämä onkin mennyt jo kuran roiskimiseksi. Sellaistahan se tietysti näissä blogikommentoinneissa on, mutta ei erityisemmin lisää kiinnostusta jatkossa seurata tätä sivustoa.
Voisin jatkaa esimerkiksi siitä, miten hyvin mahdat tuntea Haarmannin kun et kirjoita hänen nimeäänkään oikein, mutta enpä taida viitsiä.
Siitä olen samaa mieltä, että kyse on laillisen siteerauksen ja tekijänoikeuden loukkauksen erosta, mutta toivottavasti olemme myös samaa mieltä, että asia on hyvin hankala ja vaikeaselkoinen.
Levyn tai mainoksen hyvyys ja sitaattioikeus eivät valitettavasti ole täysin eri asioita, koska laki edellyttää hyvää tapaa ja se taas riippuu myös kontekstin hyvyydestä.
Esittämäsi tulkintasääntö ("Kuvasitaatti on sallittu, kun teksti käsittelee siteerattua kuvaa" jne) on mielenkiintoinen, muttei valitettavasti taida saada erityisempää tukea laista tai oikeustapauksista, joten se kyllä jää kiinnostavan spekuloinnin tasolle.
Sanonnat tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Minulle puurojen ja vellien sekoittaminen tarkoittaa eri yhteyten kuuluvien asioiden sotkemista. Minun pointtini oli siinä, että heitin tässä ilmaan kysymyksen, milloin voi käyttää kuvasitaattia, en sitä mitä ylipäänsä voi siteerata. Joten pyrin pitämään tämän bloggauksen tässä teemassa - jos nyt kommentoijia enää uskalatautuu mukaan.
Tekiänoikeuslaki on sekava ja monilta osin hyvin vaikeatulkintainen. Olen jutellut lain yksityiskohdista juristituttavieni kanssa ja huomannut heidän olevan monissa tulkinnoissa keskenään eri mieltä. Tekijänoikeuslaki on siis oikea juristin aarrearkku, siinä selvätkin asiat on jo vamiiksi sotkettu.
Tekijänoikeuslain 22 §
Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.
Näin paljon laissa sanotaan siiteerauksesta eli lainauksesta. Hyvän tavan määritteleminen jää sitten lainoppineiden ja oikeuslaitoksen vastuulle. Ainoat tarkennukset, jotka minä olen nähnyt ovat
1. Tekijän nimi pitää olla mainittu, lainattua teosta ei saa viedä omiin nimiinsä.
2. Lainauksella pitää olla asiallinen yhteys tekstiin. Edellä mainittu Pirkko-Liisa Haarman käyttää esimerkkiä "Tekstissä viitataan kuvan esittämään asiaan".
Missään muualla kuin yo. kommenteissa en törmännyt vaatimukseen, että "hyvä tapa" asettaisi kontekstille jotain laatuvaatimuksia. Jos näin on, niin olisi mielenkiintoista kuulla tästä.
Tässä pari mielnekiintoista artikkelia tekijänoikeuslain kanssa tekemisissä olleilta juristeilta.
Jukka Kemppinen
Marja-Leena Mansala
Erityisen mielenkiintoinen tässä yhteydessä on Mansalan näkemys, että valokuvan käyttö ei olisikaan siteeraamista, vaan siihen on sovellettava toista tekijänoikeuslain pykälää.
Tekijänoikeuslain 25 §
Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia:
1) arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen; sekä
2) sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa päiväntapahtumaa, edellyttäen, ettei teosta ole valmistettu sanomalehdessä tai aikakausikirjassa toisinnettavaksi.
Kun taideteoksen kappale on tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu taikka taideteos on julkaistu, saa taideteoksen sisällyttää valokuvaan, elokuvaan tai televisioesitykseen, jos toisintamisella on valokuvassa, elokuvassa tai esityksessä toisarvoinen merkitys.
Luettuani Mansalan kirjoituksen tulin vahasti samalle kannalle kuin hän (millä mielipiteellä sinänsä ei ole mitään merkitystä laintulkinnan kannalta.) Lainaus on osa laajempaa kokonaisuutta. Yksittäisen valokuvan lainaaminen ei ole kuvasitaatti, yksittäisen kuvan lainaaminen kuvien kokonaisuudesta on. Esimerkiksi tämä kuva olisi sitaatti, ja voisin ottaa sen oman tekstini osaksi myös kuvana, en pelkkänälinkkinä, jos haluaisin kertoa Pekka Potkan olleen Fotofinlandia-palkinnon ehdokkaana.
Joten vedotaan pykälään 25. Nimestä huolimatta pidän palstaani tieteellisenä (olen saanut tieteellisen koulutuksen, se varmaan latsotaan minulle eduksi, kun aikanaan tämän palstan lainauksia puidaan leivättömän pöydän ääressä).
Myös päiväntapahtumista kerrottaessa voidaan ottaa julkistetusta taideteoksesta kuvia. Entäpä kun kuva itse on se julkistettu taideteos? Laissa puhutaan sanomalehdestä ja aikakauskirjasta, ei mitään blogeista. Varmaan lain henki on kuitenkin se, että pykälä koskee myös nettimediaa soveltuvin osin.
Lakipykälät eivät kata koko elämää. Niitä joudutaan tulkitsemaan ja yhdistelemään. Minun tulkintani on se, että olen käyttänyt tässä bloggauksessa lain hengen mukaisesti Matti Matikaisen kuvaa. Jo sjoudun asiasta käräjille, niin oletan tuomion olevan kuitenkin aika lievän lieventävät asianhaarat huomioon ottaen.
Täällä sanotaan näin.
"Plagiointi eli toisen tekemän teoksen esittäminen omana on vilpillistä ja kiellettyä. Siteeraaminen sen sijaan on sallittua. Sitaatti ei saa olla kovin laaja, lähde tulee mainita ja siteeraus ei saa johtaa kaupalliseen hyötyyn."
Eikös tämä kumoa Poikkitieteilijän yllä olevan lausuman?
Ei teksti nettiin laitettuna muutu absoluuttiseksi totuudeksi yhtään sen paremmin kuin painettu "mustaa valkoisella" oleva teksti. "...johtaa kaupalliseen hyötyyn" on aika epämääräinen käsite. Luultavasti tällä tarkoitetaan sitä, että siteerauksen varjolla ei saa julkaista sellaista, jonka todellinen tarkoitus on hyödyntää kaupallisesti toisen tekijänoikeutta. Joku voisi vaikka painaa valokuvaprinttejä siten, että toisella puolella olisi vähän kuvaa arvioivaa tekstiä.
Tolkun ihmiset ymmärtävät, mitä sitaattioikeudella ajetaan takaa. Sitten on erikseen huijarit ja koijarit, joiden elämän filosofiaan kuuluu etsiä porsaanreikiä, joista pääsisi livahtamaan varastamaan muille kuuluvaa.
Mitä mieltä olet siitä, että otetaan kuvia toisen blogista ja haukutaan sitten niiden avulla kuvien tekijää? Eikö sitaatin ottamista voi kieltää?
Miksei tekijää saa arvostella jos teosta saa?
Siitä yksinkertaisesta syystä, että teoksen kunniaa ei voi loukata, mutta tekijän kunniaa voi. Vähän rautalangasta vääntäen. Jos sanon, että NN:n valokuva "Aamu Airistolla" on epäonnistunut, niin se on minun mielipiteeni ko. valokuvasta ja siihen minulla on sananvapauden myötä oikeus. Jos taas sanon, että valokuvaaja NN ei osaa edes valokuvauksen alkeita, niin se voidaan tulkita jopa kunnianloukkaukseksi. Ainakin sen mielipiteen perustelujen on oltava tolkullisemmat kuin NN:n valokuvan arvion.
Totta kai tekijääkin saa arvostella, mutta ehkä kannattaa pitää suuta vähän enemmän supussa kuin hänen teoksiensa arvostelussa.
"Jos arvioidaan jotain valokuvaa netissä, niin lukijallakin pitää olla mahdollisuus nähdä kuva."
Sen arvosteltavan kuvan sisältävälle sivulle voi aina antaa linkin, jolloin kuvaa ei tarvitse upottaa omalle sivulleen. Silloin ei ainakaan tule mitään epäselvyyksiä.
Sitaatin ottamista ei tekijä tosiaankaan voi kieltää, jos sitaatin edellytykset täyttyvät. Sitaatti on siinä mielessä kaikkein voimakkain tekijänoikeuden rajoitus.
Minusta sitaattioikeus on nähtävä myös tekijän oikeusturvana. Kun teosta arvostellaan, niin esim. valokuvan suhteen olisi oikeus ja kohtuus, että arvostelun lukijalla olisi mahdollisuus arvioida myös itse arvostelua. Se lienee aika hankalaa, jos lukijalla on apunaan vain arvostelijan kirjallinen kuvaus valokuvasta. Näin kävi mm. joissakin Sakari Mäkelän, Olli Rinteen ja minun kirjamme Digikuva - osto, myynti & käyttöoikeus arvioissa.
Kirjan tavoitteenahan oli ammattimaisen valokuvaamisen tuhoaminen Suomessa. Hyvästä yrityksestä huolimatta se ei ole ihan vielä onnistunut, mutta nyt tämän alan perusteoksen saa näköjään erikoishinnalla 15 eguu. Eli jos hyvät niksit valokuvausammatin tuhoamiseksi Suomesta kiinnostavat, niin tämä on tarjous, josta ei voi kieltäytyä.
"Jos arvioidaan jotain valokuvaa netissä, niin lukijallakin pitää olla mahdollisuus nähdä kuva."
Sen arvosteltavan kuvan sisältävälle sivulle voi aina antaa linkin, jolloin kuvaa ei tarvitse upottaa omalle sivulleen. Silloin ei ainakaan tule mitään epäselvyyksiä.
Tämä kommentti liittyy poistamaani kommenttiin. Tämä on tietysti toimiva konsepti, olettaen että kuva on netissä. Kirjassa tai lehdessä oleva kuva onkin jo kinkkisempi tapaus. Kuva skannattuna ei välttämättä anna sille oikeutta.
Minun kantani tässä on aika yksioikoinen. Netissä olevan valokuvan voi sijoittaa ilman tekijän lupaa omille sivuilleen silloin, kun blogissa arvioidaan ko. valokuvaa tai valokuvan tekijää. Onko siteerattu kuva itse sivulla vai linkin takana, on enemmänkin tekninen kuin tekijänoikeudellinen asia. Tekijän nimi ja kuvan sijainti pitäisi olla mainittuna. Katso vaikka tämän blogin otsikkokuvaa.
Jahas. Poikkitieteilijä on poistanut oman kommenttinsa. Mahtavatko jäljet johtaa jälleen Keravan sylttytehtaalle?
Poikkitieteilijä on minusta hieman epäjohdonmukainen teksteissään. Väliin hän hyväksyy henkilöön kohdistuvan arvostelun, väliin ei. Mikähän on lopullinen kanta, jos sellaista ylipäänsä on?
Hei,
Et vaivautunut vastaamaan sitaattioikeuden ja taloudellisen hyödyn tavoittelun suhdetta pohtivaan kommenttiini.
Tieteellisissä teksteissä lainaamisella on lainatuksi tulleelle lähinnä taloudellisesti positiivisia seurauksia. Tyypillisesti ei kovin suoraan, mutta ainakin kohonneen maineen kautta potentiaalisesti kyllä.
Kuvan siteeraaminen on sen sijaan kinkkisempi tässä suhteessa. Miten niin se, että siteeraat Matikaisen kuvaa ei alenna hänen mahdollisuuksiaan tienata ko. otoksella? Tuon nimenomaisen kuvan kohdalla pitää paikkansa, että ainoa asia mikä sen tekee jollain tavalla halutuksi on nähdä rouvan puku. Ja kun sen voi, esimerkiksi tässä blogissa, käydä ilmaiseksi vilkaisemassa, Matikaisen ansaitsemismahdollisuudet laskevat. Mikä tässä sinusta ei pidä paikkaansa?
1. Vaivauduin vastaamaan. Lue tarkemmin kommentit.
2. Tekijänoikeuslaki ei ota siteeraamispykälässä ota kantaa siihen, millaisia taloudellisia seuraamuksia siteeraamisella on. Se on sananvapauden perusteella tehty lievennys tekijänoikeuteen. Muitakin samantyyppisiä lakeja on. Esimerkiksi jokamiehen oikeus kerätä toisen omistamasta metsästä marjoja. Se saattaa metsän omistajasta tuntua veriseltä vääryydeltä, mutta sellainen laki nyt vain on voimassa.
3. Matikaisen kuvan Angry Bird mekosta voi käydä katsomassa ilmaiseksi lukemattomilla saiteilla. Minä olen linkittänyt sille kuvasivulle, jota minun tekstini koskee. Minun on vaikea kuvitella sitä logiikkaa, jonka mukaan Iltalehdelle kuvan jo myynyt Matikainen menettäisi tuloja siitä, että minä olen käyttänyt lain minulle sallimaa siteerausoikeutta. Jos kuva olisi nähtävissä muuten vain maksullisilla sivuilla, niin tilanne olisi vähän erilainen.
Keravalla toimii todellakin maan mainio sylttytehdas nimeltä Savuhovi. Olen usein ostanut sen maukkaita tuotteita. Poiston jäljet kuitenkaan johda Savuhoviin enkä viitsi sen enempää arvuutella asialla.
Sitaatin käyttö henkilöön kohdistuvan arvostelun yhteydessä oli pohdintani aihe. Esimerkiksi henkilön ottaman kuvan tai hänestä otetun kuvan käyttö sitaattina henkilöä arvioitaessa on arveluttavaa. Siihen ei varmaan ole yhtä ja yksikäsitteistä vastausta. Sen sijaan kuvan itsensä arvosteleminen antaa oikeuden kuvasitaattiin tai jos tekijänoikeuslain 25 § istuu tähän paremmin, niin sen perusteella sitten.
Voitko tarkentaa hieman?
Tiedemaailmassa sitaatit ovat tilastoitavia pisteitä, joilla (osin) määritetään julkaisun arvostusta. Tiedetunkion kovin kukko on se, jonka julkaisuja on siteerattu eniten. Niitä tosiaan luetteloidaan ammattimaisten informaatikkojen voimin.
Hiukan niin lienee puheena olevassakin tapauksessa. Kuinka moni tietäisi, kuka Linnassa pyörineistä kymmenistä kuvaajista on kyseisen kuvan ottanut, ellei sitä olisi käytetty luvatta?
Kuinka moni yleensä olisi tiennyt Matikainen-nimisen valokuvaajan olevan olemassa? En minä ainakaan.
Jääkiekkoa seuraavana tietenkin Pentti Matikainen oli tuttu ja lastenlasten kautta Katti Matikainen. Valokuvaajana täytyy häpeäksini tunnustaa, että Matti Matikainen oli minulle nimenä tuntematon. Ei ole enää.
Olen sitä mieltä, että toisen työllä ei ole asiallista viedä hilloja omaan himaan, vaan ne kuuluvat työn tekijälle. Valokuvaaja Matti Matikainen on luvannut kuvansa luvattomasta käytöstä tulevat hillot kuvajournalismin tukemiseen.
Vaikka olen omasta mielestäni käyttänyt tässä tapauksessa lain sallimaa siteerausoikeutta, niin haluan lahjoittaa kuvajournalismin tukemiseen saman summan 50 euroa kuin Los Angeles Times rysän päältä kiinni jääytään korvasi Matikaiselle. Ehkä samalla saan hieman anteeksi niistä syntimerkinnöistä Pietarin kirjaan, joita tahallinen toimintani Suomen ammattivalokuvauksen alasajamiseksi on saanut aikaisekseen. Toivon, että tämä katumusta tihkuva viesti välitetään Matti Matikaiselle. Yhteystietoni löytyvät blogin kuvasta. Maksan lupaamani summan minulle ilmoitettulle tilinumerolle.
Tiede- ja taidemaailma eivät eroa siinä mielessä kovin paljon toisistaan, että kummassakin varastetaan surutta toisen tekemää työtä. Eivät tietenkään kaikki, mutta varkaita löytyy molemmista piireistä: patenttiriidat hyvänä esimerkkinä.
Komppaan Sakaria siinä mielessä, että kuvan luvaton käyttö ei ole valokuvaajan kannalta niin hirmuinen katastrofi kuin helposti annetaan ymmärtää. Kiinni jääneelle voidaan laittaa lasku perään ja oikeustoimien suhteen narahtanut on aika heikoilla.
Matikainenkin on saanut korvauksen Iltalehdeltä. Kuvan käytöstä maailmalta väärinkäytöksistä mahdollisesti tippuvat ylimääräiset pennoset ovat "ansiotonta arvonnousua", joihin kuvaaja itse ei ole juurikaan vaikuttanut.
Tämä ei ole kannanotto tekijänoikeuksien rikkomisen puolesta. Ei naapurissa saa käydä omenavarkaissa, vaikka naapuri antaisi omenoidensa mädäntyä puuhun. Tämä on vain näkökulma siihen, että paljastuneella kuvavarkaudella voi olla hyvinkin myönteisiä vaikutuksia kuvan ottajan kannalta. Ainakin verrattuna siihen, että joutunut ryöstetyksi tullut potkituksi sairaalakuntoon.
Äh. "On toki totta, että mekanismeja jolla suosituista teoksista kanavoidaan rahaa teosten tekijöille (suhteessa siihen miten teokset sattuvat rahaa generoimaan) on syytä olla olemassa,...
Tästähän nimenomaan on kysymys lehtitalojen riistosopimuksissa. Freelance-suhteessa lehtiin olevien kuvaajien kaikki oikeudet kuviinsa ja niiden mahdolliseen jälkituottoon halutaan riistää. Se on minusta sietämätöntä ahneutta ja heikomman osapuolen hyväksikäyttöä.
Toisaalta yhtä kohtuutonta on kuvaajan työsuhteessa tuotetun materiaalin kaikkien oikeuksien vaatimista kuvaajalle. Riskin ja panostuksen suhteessa mahdolliseen tuottoon pitää olla järkevässä balanssissa. Se on pitkällä tähtäimellä kaikkien osapuolten etu.
Onpa tekopyhää tekstiä Suvannolta. Juuri hänen kaltaistensa valokuvauksen ammatin alasajajien takia minäkin olen joutunut vaihtamaan alaa. Meidän koulutettujen valokuvaajien on mahdotonta enää elää työllämme, että kiitokset vain siitä.
Toisin kuin sivistysmaissa täällä saa valokuvata ammatikseen kuka tahansa ja käyttää vielä valokuvaajan titteliä. Tulokset näkyvät. Valokuvaajat kilpailevat vain hinnoilla ja antava varastaa ilmaiseksi työnsä vastaan panematta kuin teuraalle vietävät lampaat. Vähiin ovat käyneet valokuvausammatin puolustajat Suomessa. Vähiin ovat käyneet myös valokuvauksen ammattilaiset.
Kovin on tutun oloista tekstiä. Olisipa mielenkiintoista kuulla yksilöidysti, missä sivistysmaassa valokuvaus on luvan varainen ammatti. Joissakin maissa, kuten Saksassa valokuvaaja on suojattu ammattinimike, mutta se on ihan eri asia kuin suojattu ammatti.
Ammattikuntalaitos lakkautettiin Suomessa vuonna 1868, kun kaupasta ja elinkeinoista säädettiin uusi asetus, jolla pyrittiin toteuttamaan elinkeinovapaus. Lakkautettujen ammattikuntien tilalle piti kuitenkin perustaa erityisiä elinkeinonharjoittajien yhdistyksiä, jotka myönsivät kisällin- ja mestarintodistuksia, mutta joilla ei enää ollut yksinoikeutta ammattien harjoittamiseen. (Wikipedia)
Jos valokuvausammatin puolustajilla tarkoitetaan niitä, joiden mielestä vain kunnon valokuvakouluista valmistuneet saisivat harjoittaa valokuvaajan ammattia, niin puolustajien määrä ei tosiaankaan ole kovin suuri. Minä en henkilökohtaisesti tunne ketään, netistä olen kyllä lukenut tämän suuntaista argumentointia.
Valokuvauksen ammattilaiset eivät ole suinkaan vähentyneet. Päinvastoin. Googlaamalla hakusanalla "valokuvaaja" saa ammattikuvaajien yhteystietoja vähintäänkin riittävän määrän. Kokonaan toinen asia on se, että valokuvaus houkuttelevana ammattina on äärimmäisen kilpailtu ala. Palkkasuhteessa olevien valokuvaajien määrä vähenee koko ajan ja varsinkin nuoret valokuvaajat ovat pakotettuja ryhtymään yrittäjiksi - tahtoivat se sitä tai eivät. Kun tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, niin alalta poistuu vuosittain kymmeniä itsensä ammattilaisiksi lukevia valokuvaajia. Nuoria ja vanhoja. Suurin yksittäinen syy on se, että he eivät ole kyenneet vastaamaan alan tämän hetkisiin, aika hektisiin vaatimuksiin. Alalla vallitsee kuvan ostajan markkinat. Onko se oikein, onko se hyvä? Näitä on yksittäisen valokuvaajan sinänsä turha pohtia. Valokuvaajat ovat tänä päivänä koko ajan enemmän ja enemmän kilpailijoita keskenään. Jos ei tätä tosiasiaa hyväksy, niin mahdollisuudet ammatinharjoittamiseen ovat aika onnettomat.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valokuvaajat, nimenomaan lehtikuvaajat voisi olla yhteisessä rintamassa lehtitalojen kohtuuttomia sopimusehtoja vastaan. Yhteinen vihollinen saa susilaumankin toimimaan yhdessä. Miksei sitten valokuvaajat.
Aika härskiä verrata lehtikuvaajia susilaumaan. Lehtikuvaajat ovat sentään pysyneet poissa toimittajien reviiriltä, mitä ei voi sanoa toimittajista. Jokainen valokuvaava toimittaja vie keikan kuvaajalta. Että se solidaaarisuudesta.
Jotenkin tuntuu, että tämäkin kommentti on kuultu aikaisemmin. En nyt vain muista, missä yhteydessä.
Olen ihmetellyt, mistä tällaiset yleistykset oikein lähtevät. Helvettiin joutuvaan joukkoon kuuluvat ahneet amatöörit, kuvaavat toimittajat, amatööreille ilmaiseksi neuvoja antavat ammattikuvaajat ja muu syntinen roskaväki. Valokuvaajien taivaaseen, jossa ei tarvitse enää kilpailla hinnalla, vaan substanssi ratkaisee, pääsevät sitten kaikki ne lehtikuvajat, jotka ovat kilvoitelleet ja voittaneet kiusaukset ruveta myös kirjoittamaan.
Tulen keskusteluun vähän myöhässä, mutta tulen kuitenkin. Kokonaisen teoksen käyttäminen sitaattina on vähintään kiistanalaista. Kemppinen sitä tykkää tehdä, mutta yleisemmin sitä ei ole katsottu sallituksi, koska sitaatin tulisi lähtökohtaisesti olla osa teosta, ei koko teos.
Valokuvan käyttö käytännössä menisi läpi juurikin pykälän 25 mukaan arvostelevan tai tieteellisen esityksen osana. Kuvan ei tarvitse olla osa isompaa kuvakokoelmaa, vaan kaikki valokuvat tai taidekuvat ovat täysin sallittua riistaa. Kuvan saa itse ottaa tai saa kopioida muiden tekemiä kuvia. Kuvan täytyy tietenkin liittyä sen esityksen tekstiin siten kuin sitaateissa yleensäkin.
Kuvasitaatin voit tehdä arvostelevaan esitykseen tai tieteelliseen. Tieteelliseksi lasketaan populaaritieteellinenkin. Sinänsä sinun mahdollinen tieteellinen taustasi ei vaikuta, vaan nimenomaan tämän blogikirjoituksesi tieteellisyys. Kirjoituksesi on ehkä rajatapaus, pari lähdeviitettä enemmän ei varmaan haittaisi. :)
Olen käsitellyt aihetta tarkemmin mm. täällä: http://www.opettajantekijanoikeus.fi/2011/11/kuvasitaatiin-vedoten-voi-opetusmateriaaliin-ottaa-verkosta-kuvia/
Kiitokset Tarmolle ansiokkaasta puheenvuorosta. Kehotankin tästä aiheesta kiinnostuneita blogin seuraajia tutustumaan Tarmon sekä netissä että painetussa sanassa oleviin tekijänoikeusteksteihin. Googlaamalla löytyy runsaasti.
Yhden kommentin haluan kuitenkin heittää. Sanoit, että " Sinänsä sinun mahdollinen tieteellinen taustasi ei vaikuta, vaan nimenomaan tämän blogikirjoituksesi tieteellisyys." Tästä olen ainakin lievästi eri mieltä.
Asioissa, joissa ollaan tulkitsemassa jotain, tekijän tausta ja siihen liittyvä auktoriteetti merkitsee enemmän kuin monesti olisi suotavaa. Siteerausoikeus on (kuten lakiasiat turhan usein) aika tulkinnanvarainen. Professori Kemppisen tulkinnat tästä ovat varmasti painoarvoltaan suurempia kuin maisteri Suvannon, onhan Kemppinen juristi ja alaan syvälti perehtynyt. Vaikka kuinka hyvin perustelisin hänen kannastaan eroavan näkemykseni, niin minun olisi aika vaikeaa saada sille yleistä hyväksyntää. Olettaisin Tarmo Toikkasen näkemysten painoarvon sijoittuvan johonkin näiden väliin.
Tilanne on aivan sama, kun aiemmissa blogeissani pohtimassani valokuvan teoskysymyksessä. Elina Brotheruksen valokuva saa varmasta paljon helpommin teosstatuksen kuin vaikka poikkitieteilijä ja valokuvauksen alasajaja Suvannon - riippumatta siitä, millaisia kuvat ovat.
Sama pätee de facto myös kirjoituksen tieteellisyyteen. Kyllä alan koulutuksen saaneen on helpompi vakuuttaa tuomioistuin tekstinsä tieteellisestä luonteesta kuin kansakoulupohjalta kirjoittavan. Siis jos vaikka siteeraamisesta on jouduttu käräjille. Ja edelleen tekstin sisällöstä riippumatta.
Lähetä kommentti