Moskova opettaa

Monessa sitä on tullut oltua mukana. Opettajaura alkoi vähän varaslähtönä Moskovan suomalaisessa koulussa keväällä 1975. Koulun 50-vuotishistoriikin julkaisutilaisuudessa tänään paikalla olleet koulussa opettajana toimineet. Oikealla kirjan toimittanut Heikki Kopra. 

Tulin Moskovan suomalaisen koulun sijaisopettajaksi  kevään ollessa jo aika pitkällä Moskovassa. Olisiko ollut jotain huhtikuun puolta väliä. Syy tulooni ei ollut siinä mielessä mukavin mahdollinen, että vakituinen opettaja Maija Ylivesala oli joutunut pahaan auto-onnettomuuteen ja minun Moskovaan tullessani hän makasi paikallisessa sairaalassa  liikkumattomana petiin sidottuna.

Kävin katsomassa Maijaa sairaalassa. Hän antoi lyhyen raportin koulusta ja sen oppilaista. Aikaa kun koko periodista on jo yli 40 vuotta, niin kovin tarkkoja muistikuvia minulla ei ole oikein mistään. Ehkä hyvänä osoituksena ihmisen muistin kummallisesta valikoivuudesta on se, että parhaiten sairaalassa käynnistä jäi mieleen Maijan kertomus siitä, miten sairaalassa oli ihan ensimmäisenä ensiapuna häneltä lyhennetty kynnet kädestä. Maijan mielestä jostain muustakin päästä olisi ensiavun antaminen voitu aloittaa, hänellä sentään oli lukuisia murtumia selkärangassa ja niskassa.

Aika vähäisillä pedagogisilla eväillä minä aloitin tämän opettajan työni. Olin lukenut yliopistossa kolme vuotta matematiikkaa ja fysiikkaa. Opinnot olivat sinä keväänä jotenkin "suvantovaiheessa", eli edenneet aika nihkeästi. Ajattelinkin, että pienen ajallisen ja paikallisen etäisyyden ottaminen omiin opintoihin voisi olla paikallaan. Lisämotivaatiota paikanvaihtoon antoi tietysti se, että silloin tyttöystäväni, nykyinen vaimoni työskenteli suurlähetystössä puhelinkeskuksen hoitajana. Kämppä sekä ruoka- että pyykkihuolto oli järjestettynä. Tieto opettajan tarpeesta tuli tietysti tätä kautta korviini.

Opettajakokemusta minulla ei siis ollut, vaikka myöhemmin työurani teinkin pääosin opettajana. Keskeisin syy palkkaamiseeni olikin asian kiireellisyys ja se, että minä saatoin lähteä lyhyellä varotusajalla.

Koulua oppilaiden vanhempien puolesta veti lähetystön sotilasavustaja, majuri Yrjö Honkanen. Hänen tyttärensä oli koulussa oppilaana. "Velvollisuuksiini"  opettajana kuului pelata tennistä Yrjön kanssa  lähetystön hyväkuntoisella tenniskentällä. Kerran minut komennettiin jopa suurlähettiläs Hallaman Anita-rouvan pelikaveriksi, kun tämän vakinainen tennisvalmentaja oli sairastunut. Kysyin rouva Hallamalta, millaisia lyöntejä hän toivoi minun lyövän. "Sopivia", oli vastaus. Ehkä ilmeeni oli kysyvä, kun jatkokommentti kuului: "Ilmoitan kyllä, jos ne eivät ole sopivia".

Koulunpidosta en muista juuri mitään. Oppilaita oli viisi tai kuusi, siis hyvin vähän, ja osa heistä oli väliin poissa. Yksi poika varsinkin oli hyvin sairaalloinen ja joutui omaksi pettymykseen jäämään usein kotiin. Kävin jopa muutaman kerran opettamassa häntä kotona, kun hän oli joutunut petipotilaaksi. Moskovan kuuluisat poppelit kukkivat voimakkaasti suurlähetystönkin kadun varrella ja se oli  kuulemma astmapotilaalle vaikeaa aikaa.

Päivät olivat lyhyitä, mutta parhaan kykyni mukaan koitin saada lukuvuoden kunnialla päätökseen. Matematiikkaa opetin normaalia enemmän, olihan se minun opiskeluaineeni yliopistossa ja sen opettaminen tulevaisuuden ammattini, vaikka en sitä vielä siinä vaiheessa tiennyt.

Kun olin pitänyt koulua vajaan kuukauden, niin oppilaiden vanhemmat katsoivat sen riittävän ja oppilaat pääsivät kesälomalle runsas viikko ennen toukokuun loppua. Päättäjäiset olivat aika koruttomat. Suvivirttä ei muistaakseni laulettu, opettajalle tuotiin kukkakimppu ja pullo konjakkia, jota sai ostaa käytännössä ilmaiseksi diplomaattien myymälästä.

Itse jäin vielä yli kuukaudeksi Moskovaan lomailemaan. Siinä mielessä "kohtalokkain" seuraamuksin, että vanhin lapsemme sai sinä aikana alkunsa ja loppu on sitten meidän perheemme historiaa.

Kaiken kaikkiaan ajasta Moskovan koulun opettajana minulle jäi hyvät muistot. Tulin sekä oppilaiden että heidän vanhempiensa kanssa hyvin toimeen. Lasten vanhemmat ymmärsivät hyvin, että siinä tilanteessa asiat oli hoidettava niillä resursseilla, mitkä sillä aikataululla olivat saatavilla.