Friday, 22 May 2015

Pose

Tiina Puputti

Postilaatikkoon oli ilmestynyt tänään paketti, jonka koosta, painosta ja lähettäjän nimestä päättelin, että sen sisällä täytyy olla Tiina Puputin uusin valokuvakirja Pose. Päättelyni meni nappiin.

Olin luvannut esittää arvioita kirjasta ja sen lupauksen täytän saman tien. Vähän taustoista kuitenkin ennen kirjaan itseensä paneutumista.

Tiinaa ja minua yhdistää se, että olemme molemmat Matti J. Kalevan valokuvakoulutuksen tuotteita. Alaan liittyvät tutkinnotkin ovat samat; VAT ja VEAT. VEAT-koulutuksessa olimme jopa samalla kurssilla. Se, että minä valmistuin säädettyyn aikaan ja Tiina vasta jälkijunassa, ei johtunut mistään muusta kuin siitä, että Tiina suhtautuu valokuvaan tavalla joka näkyy läpi koko niin tämän kuin hänen edellisen opuksensakin.

Lupautumalla arvioimaan hyvän ystävänsä hengentuotetta on vähän samaa kuin lähteä todistamaan oikeuteen tuttavansa puolesta. On hyvin noloa, jos totuuden kertominen ei olekaan toiselle mieluista. Leivättömän pöydän ääressä olisi hyvä tietää jo etukäteen, että ystävä on syytön tai ainakin syyntakeeton. Hengentuotteessa taas, että siitä myötäsukaan kirjoittaessaan ei joudu häpeämään silmiä päästään. 

Tiinan kohdalla tämän riskin ottaminen ei nyt oikeasti ollut mikään riski. Tiesin kyllä, mitä oli odotettavissa.  
                                             
Mutta itse kirjaan. Kun minun viimeistä valokuvaukseen liittyvää oppikirjaani arviotiin netissä, niin arvostelun keskeinen sanoma oli se, että tämä kirja opastaa, miten amatöörit vievät leivän ammattilaisten suusta. Tiinan kirjaa ei voi ainakaan siitä syyttää. Hänen kirjansa yksi ydinsanomia on se, että hyvää henkilökuvaa ei oteta räpsäisemällä, vaan sen takana on suuri määrä käytettyä aikaa, rankkaa työtä ja koulutuksen avulla saatua osaamista. Siis kaikkea sitä, mitä nykyiset nuoren polven wannabe-mestarivalokuvaajat tuntuvat suuresti inhoavan.

Jäljet johtavat aina lopulta sylttytehtaalle. Kuvat ja niiden ottaneet kädet ovat kyllä Tiinan, mutta sanojen takaa kuuluu välillä aika voimallisesti Matti J. Kalevan ääni - ja tavat. Katsoin, että parhaimmillaan kuvat oli valaistu noin 30 eri valaisimella. Eihän se Mattiin verrattuna oli vielä mitään, mutta matkalla oppi-isän hiekoittamaan suuntaan ollaan selvästi menossa.

Kirjassa on noin 15 kuvaustapahtumaa, jotka kaikki on selostettu valo- ja kaavakuvin pohjamutiaan myöden. Jos kirjan rautalangasta väännettyjen ohjeiden avulla ei ymmärrä, miten ja ennen kaikkea miksi erilaiset ratkaisut on tehty, niin sitten kannattaa keskittyä muihin valokuvauksen genreihin kuin harkittuihin muotokuviin. Vaikka Seiskan kääk-kuviin, joiden viesti välittyy ja katu-uskottavuus lisääntyy parhaiten väärällä valotuksella, tarkennuksella ja kännykkäkameran tärähdyksellä.

Pieni yksityiskohta, joka viehätti minua, oli ns. tavisten käyttö malleina. Olen vähän aikaa sitten käynyt sekä Annie Leibovitzin että Robert Mapplethorpin valokuvanäyttelyissä. Kaikki kunnia heille valokuvaajina, mutta kyllä ainakin puolen kuvien tehosta perustuu siihen, keitä julkisuuden henkilöitä kuvissa on. Tunnettujen hahmojen käyttö vie helposti fokuksen pääasiasta, joka tässä kirjassa on aivan jotain muuta kuin ketä kuvissa on malleina.

Ainoa asia, jota en oikein ymmärtänyt, oli kirjan nimi. Minulle sana "pose" tarkoittaa vankilaa, putkaa tai ainakin vaikeuksia. Joutua poseen tarkoitti minun nuoruudessani putkaan joutumista. Googlaamalla tämäkin selvisi. Nykyslangissa pose on sama kuin poseeraaminen. Minä vain olen jo vanha kalkkis. Tämän kirjan johdosta kuvaaja ei joudu poseen, ellei sillä tarkoitetta kovaa työntekoa.


Päätän tämän samalla sanalla mitä minun nuoruudessani myös käytettiin. Eri oppilaitosten vuosikertomukset painettiin osin paikallisten yrittäjien avustuksella. Vastapalvelukseksi yritykset saivat pienen ilmoituksen vuosikertomukseen. Ilmoitus päättyi yleensä toteamukseen: "Suositellaan".

ps. Kannaattaa käydä kurkkimassa kustantajan sivuilla. Siellä on mm. mielenkiintoisia videoita kirjan tekovaiheesta. Yksi tapa, millä kirjaa voidaan markkinoida. Tässä kirjassa kiinnittää muutenkin huomiota se, että monet kuvausten maskeeraukset ja filmaukset on tehty opinnäytetöinä. Todellista win-win meininkiä.

Kustantajaa näyttää harmittavan yhden painoarkin kohdistusten heittäminen. Tottahan se on, mutta ei se juuri tavallista lukijaa haittaa. Varsinkin kun se on selkeimmin nähtävissä vain kaavakuvissa, tai nähtävästi vain tässä.

Ensi painokseen sitten korjaukset. Olen aika varma, että vaikka kirjojen menekki ei kovin kaksista olekaan nykyisin, niin  tämän kirjan tarina ei pääty ensimmäiseen painokseen.

Tältä kirjan rasterin kohdistus näyttää pääsääntöisesti. 

Yhden arkin toiselle puolelle oli päässy käymään näin. Nykyisillä pokkareilla pääsee lähelle. Tämäkin kuva on otettu ilman mitään lähilinssejä Panasonicin Lumix DMC-LX7 kameralla, jossa lähin tarkennusetäisyys on 1 cm objektiivin etummaisesta linssistä mitattuna. 

No comments:

Post a Comment