Lainasin Hesarin poispotkitun päätoimittaja Mikael Pentikäisen kirjan Luottamus, jossa Mikael käy läpi tuntojaan potkujen jälkeen.
Opuksen punainen lanka on Mikaelin ihmettely, että minne luottamus häneen
katosi, vaikka hän oli niin mukava kaveri kaikkiin mahdollisiin suuntiin.
Vaikka olen aivan varma, niin kerronpa sinulle Mikael, miten
sinä menetit kerta laakista kolmen henkilön luottamuksen. Erään lehden
avustajan, toisen lehden tilaajan ja kolmannen lehden lukijan. Kun uskovana
varmaan ymmärrät miten jokin voi pyhän kolminaisuuden mukaisesti olla samaan
aikaan isä, poika ja pyhä henki, niin tuskin avustajan, tilaajan ja lukijankaan
yhdistyminen samassa persoonassa on ylivoimaista ymmärtää.
Lähetit minulle kirjeen, jossa armollisesti soit minulle
oikeuden avustaa muitakin lehtiä kuin Hesaria. Se porkkanasta. Keppiä tulikin
sitten senkin edestä. Pahimpana kaikesta lupaus, että minulla olisi ilo ja
kunnia vastata kaikista kolmansien osapuolten korvausvaateista ja niihin
liittyvistä oikeuskuluista.
Vastasin sinulle heti ja kieltäydyin perustellen
tarjouksestasi. Se nimittäin oli sellainen, josta ei ainoastaan voinut, vaan
piti kieltäytyä. Et vastannut eikä kaverisi Virkkunenkaan vastannut, vaikka
teidän molempien nimi oli sopimuspaperissa allekirjoitusta odottamassa.
Luottamus ja luottamuspula saavutetaan sillä, miten itse
käyttäytyy. Ne ovat siinä mielessä epäsymmetrisiä, että luottamus on helppo
menettää, mutta sitä on vaikeaa saada takaisin. Luottamuspulan kanssa on sitten
ihan päinvastoin. Sinä menetit minun luottamukseni sillä kirjeellä, jossa oli sinun nimesi alla. Tuskin olit tekstiä itse kirjoittanut, hyvä jos edes lukenut. Sen takana oli Sanomien taitamaton ekonimijohto ja vielä surkeammat lakimiehet. Jos haluat tietää yksityiskohdat tarkemmin, niin käypä
lukaisemassa täällä. Muita vastaavia tarinoita löydät blogistani evästeellä
Sanoma tai Sanomasopimus.
10 kommenttia:
Virkkunenhan puhuu ihan paskaa saatekirjeessä. Kuukausipalkkaisia ja freelandereita kohdellaan mukamas oikeuskäytännössä samalla tavalla. Eihän toimittaja ole korvausvelvollinen, jos lehti alkaa riidellä kolmannen osapuolen kanssa.
Pentikäistä ja Sanomaa en tunne kuin lehtitilaajan, lukijan ja entisen Sanoman osakkeenomistajan näkökulmasta, eli en nyt sinänsä tohdi Pentikäiseen hirveästi ottaa kantaa. Media-ala on todellisessa murroksessa, kun rahan saaminen ihmisiltä, joille sisältöä on maksutta nykyisin tarjolla niin huikea määrä kuin on, on hyvin haastavaa. Itsekin syyllistyn jatkuvasti lain rajoja vähintään hipoviin, jos ei jopa ylittäviin, ratkaisuihin tekijänoikeuksien suhteen. Se on noloa, mutta inhimillistä. Arvostan hyvää sisältöä ja hyviä tekijöitä, mutta jos saa ilmaiseksi tai maksamalla, valitsen useimmiten ilmaisen. Edustanen tässä suhteessa tavallista kansaa kohtuullisen hyvin, miksi maksaa siitä, minkä saa maksutta. Sikäli Pentikäisen alan on helppo ymmärtää olevan sellainen, että jaettavaksi on tarjolla enemmän keppiä kuin porkkanaa.
Media-ala ei ole ainut, jossa keppiä tulee, ja porkkanat siintävät kangastuksenomaisina historian horisontissa. On siinä vaikea varmaan johtajan alaisilleen porkkanoita syöttää, kun porkkanasäkki on tyhjä.
Mutta olisiko mahdollista johtaa silti oikeudenmukaisesti, järkevästi ja muita ihmisiä kunnioittaen? En ymmärrä, miksei olisi. Mutta eipähän johdeta, kituvilla aloilla tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että esimiestoiminta on ihan luokatonta.
Vanha musiikkialan sanonta kuluu, että herrasmies on semmoinen, joka osaa soittaa hanuria, mutta ei soita. Näiden "haasteellisten alojen" johtaminen on niin tyypillisesti niin hanurista, että oksettaa. Kertokaa minulle, miksei johtaja voisi toimia perinteisten, suomalaisten arvojen mukaan, mikä piru estää pidättäytymästä hanurin soitosta?
Suon mielelläni pomojen soittavan haitaria juhannuksena rantajuhlissa, mutta ilman hajua, kiitos.
Lehtiin sisältöä tuottavat voidaan jakaa kolmeen kastiin. Lehden omat toimittajat ja kuvaajat, free-lancerit ja lehden enempi vähempi satunnaiset avustajat. Minä kuulun ryhmään kolme. Minä kirjoittelin Hesariin tiedejuttuja korkeintaan kerran vuodessa. Tekemääni työhön nähden sain jutuista naurettavan pieniä palkkioita, kuten varmaan suurin osa avustajista.
Eikä se minua haitannut, varsinainen tulo tuli muualta enkä näillä jutuilla varmasti vienyt keneltäkään ammattitoimittajalta leipää suusta. Tiedejuttujen tekijöistä ei ole ylitarjontaa kuten vaikka valokuvaajista. Tiedän kyllä miksi. Hyvän, luettavan ja faktat kunnossa olevan tiedejutun tekeminen ei synny käden käänteessä. Useimmilta toimittajilta se ei synny lainkaan. Tiedän kokemuksesta. Ei tarvitse kuin siirtyä yksi postaus aikaisempaan.
Kun tällaiselle avustajalle tulee lehden johdolta kirje, jossa luvataan, että saan avustaa muitakin lehtiä, mutta vilautetaan myös maksumieheksi joutumisen mahdollisuutta, niin ei minulle jäänyt juuri vaihtoehtoja. Hyvää päivänjatkoa ja näkemiin. Samaan ratkaisuun päätyivät myös monet sellaiset, joille Hesariin ja ylipäänsä Sanomien lehtiin kirjoittaminen tai kuvaaminen oli merkittävä osan tulonmuodostusta. Nostan heille hattua. Ratkaisu ei varmaan ollut helppo, kuten se minulle oli.
Tämä kolmansien osapuolien vastuukysymys oli ja on mielestäni aivan käsittämätön. Noista muista kohdista voidaan keskustella ja neuvotella. Monella muullakin alalla maksaja saa työntekijän työn tulokset käyttöönsä. Mutta se että työntekijä joutuu vastaamaan mahdollisesti tulevaisuudessa syntyvistä kolmannen osapuolen vaatimuksista, huom, sen jälkeen kun työn tulokset on siirretty, ei mahdu minun ymmärrykseeni. Luulisi että kun saa tulokset käyttöönsä, saisi myös mukaan mahdolliset haitat. En tunne lakia, mutta kohtuullista ei tämä taatusti ole. Olisi mielenkiintoista nähdä ensimmäinen oikeusjuttu tämän pykälän perusteella.
Aika yksipuolinen näkemys täällä poikkitieteilypalstalla tulee freelancer-sopimuksista. Kun vain toinen sopijaosapuoli (vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa sopijattomuusosapuoli) kertoo näkemyksensä, voi tulla kiusaus ymmärtää kokonaisuus väärin. Siksi pyydän saada linkittää tähän myös mediatalojen näkemyksen aiheesta:
http://kasperstromman.com/2014/06/16/lehtiamme-avustavien-kuvittajien-kannattaisi-pitaa-pikkaisen-pienempaa-aanta/
Vaan eipä niistä keskusteltu eikä neuvoteltu. Lyötiin paperi nenän eteen. Allekirjoita tai työt loppuvat. Moni allekirjoitti ja sai luopion leiman otsaansa.
Olen harvoin nähnyt niin törppöä asioiden hoitoa mitä tämä Sanomien sotku oli.
Puhun tietysti tässä vain omasta puolestani ja siitä paperista, joka lähetettiin minulle allekirjoitettavaksi. Tekstini pääpointti yrittää osoittaa se juridinen osaamattomuus ja psykologinen typeryys, mikä sopimuksen lähettäjillä oli. Faktisesti esimerkiksi minulle olisi ollut ihan samantekevää allekirjoittaa sopimus. Mikään oleellinen ei olisi muuttunut. Ei minun jutuillani ole sellaista markkina-arvoa, että niitä voisi kaupata merkittävässä määrin eteenpäin. En minä itse eikä Hesarikaan. Kovin teoreettiselta tuntuu myös mahdollisuus joutua niiden takia kolmannen osapuolen korvausvelvollisuuden kohteeksi. Minun allekirjoittamatta jättäminen oli siis puhdas kannanotto asiaan.
Otetaan nyt vielä muuta pointti esille. Sopimus syntyy yleensä jonkinlaisen neuvottelun ja molempien osapuolten näkökannat huomioivan prosessin tuloksena, ei saneluna. Viimeksi mainittua kutsutaan diktaatiksi, vaikka se usein onkin naamioitu sopimuksen formaattiin.
Sopimukseen ei yleensä kirjata asioita, jotka ovat itsestään selviä. Kuten, että freelancer saa avustaa muitakin lehtiä kuin Hesaria. Sen sijaan siihen kirjataan aika tarkkaankin ne ehdot, joiden johdosta erilaiset sanktiot laukeavat. Vain typerys lähtee allekirjoittamaan sopimuksen, jonka henki on Kummelista tuttu "Artisti maksaa". "Mahdollisista oikeuksia ym. koskevista kolmannen osapuolen vaatimista korvauksista ja tähän liittyvistä oikeudenkäyntikuluista sekä muista kuluista vastaa Avustaja." Sana "ym." kuulostaa minusta erityisen pahaenteiseltä, vaikka Saska Saarikoski kuinka Pressiklubissa vakuuttelisi, ettei se tarkoita mitään. Se kun kuulemma on vain juristien tekstiä. Minusta nimenomaan juristien tekstin päämääränä on tarkoittaa juuri sitä, mitä on kirjoitettu. Eri asia on sitten se, onko se tarkoitettu maallikoiden ymmärrettäväksi.
Korvauksissa on yleensä jonkinlaiset rajat korvausten suuruudelle. Edelleen vain joko typerys tai epätoivoisessa tilanteessa oleva lähtee allekirjoittamaan sopimusta, jossa korvaussumman piikki on rajattomasti auki.
Suoraan sanoen ihmettelen aina vain entistä enemmän, kuinka vähällä älyllä, mutta suurella egolla tässä maassa (maailmassa) ohjataan isojakin laivoja. Ihme, että ne ylipäänsä pysyvät pinnalla! No, eivät kaikki pysykään.
Tässä Jussin aaton sana. Hyvää Jussia kaikille poikkitieteellisen lukijoille. Toki pyhinäkin saa kommentoida, mutta vastakommentit voivat siirtyä arjen puolelle.
Aamen!
Ja vist! Axel Oxenstjierna tulee nykymenoa seuratessa eittämättä mieleen.
Niin, saa nähdä kuinka niin sinne tänne tempoilevien yritystemme kuin itse emälaivan, tämän kotomaamme, käy mätänevässä EU-meressä? Tuulenpuuskat ovat toki virkistäviä mutta se mitä tarvitsemme on vakaa myötätuuli ja kokenut perämies. Näiden hankkimiseen ei median kyvyt riitä, ei vaikka kuinka lampun henkeä kutsuisi.
Juhannuskin taitaa tulla kovin epävakaa mutta toivotaan parasta!
hh
tällee, ku ollaa kai jollai lail kuvaan ja kuvazyyyrnälismiin liittyvälä saitilla, niin kyllähän tuossa Pentikäisen kuvassa syödään omat mämmit pahasti.
Kaveri kuvittelee olevansa "El Stubido" Stubb noide rilliensä kanssa, mutta samaan aikaan tekee itsestään epäterävän ja suttuisen kuvansa ilmentymän kautta.
Sitten tekstissä puhutaan luottamuksesta.
HEH.
Oksimoroonihan tämä on.
Tosin Hes-arin tyyliin varmaan jesajan kirjeestä ja täydellä sympatialla kuottutettuna.
Lähetä kommentti