Jore Puusa ja minä

Miten lahjaksi saamani Sian Kärsä -viskipullo liitty tähän juttuun? Sen saa selville vain lukemalla tarinan.

Tätä blogia säännöllisemmin lukevat ovat saattaneet hieraista epäuskoisia silmiään viime aikoina. Lievästi sanottuna ärhäkästä nettipolemiikistaan tunnettu lehtikuvaaja Jore Puusa on vieraillut blogini kommentaattorina, sanoisinko aika ajoin ja aika asialliseen tyyliinkin.

En ole koskaan tavannut Jorea silmästä silmään, ainakaan tietoisesti (lienee molemminpuolinen tuntemus), mutta olen ollut hänen kanssaan satunnaisessa nettiyhteydessä jostain 2000-luvun alkupuolilta lähtien, jolloin Jore tunnettuun tyyliinsä laittoi halki, poikki ja pinoon kouluni netissä olevan lukioille suunnatun valokuvakurssin. Seuraava virtuaalinen tapaaminen oli kirjan Digikuvan osto, myynti ja käyttöoikeus arviointi, joka oli paitsi syväluotaava niin myös siinä mielessä merkittävä, että se toi kirjalle kunniamaininnan "Kuukauden kärsä". Ensimmäisen ja tietääkseni ainakin toistaiseksi ainoaan lajissaan. Erityisperusteluina arvonimelle oli se, että kärsä on elin, jolla sika kyntää syvimmältä.

Valitettavasti Jore on poistanut nämä ja monet muut arviot omilta sivuiltaan, joten minunkin tarinanointini on tässä asiassa muistikuvien varassa. Kirjoittajakumppanini voinevat nämä neuronien napasahdukset joko vahvistaa tai sitten kumota. Kuten tietysti myös Jore itse.

Joren ja minun skaboja kaipaaville löytyy googlettamalla runsaasti materiaalia mm. tästä blogista, vaikka olenkin yrittänyt poistaa pahimmat ylilyönnit. Joren vierailu blogissa on yleensä tuplannut lukijamäärät. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Minäkin ripustin virtuaalisen "Kuukauden kärsän" hukkuneen armeijan pronssisen ampumamerkin viereen. Ampumamerkki kun oli siihenastisen elämäni merkittävin prenikka.

Jore suunnittelee lehtikuvausta ja varmaan myös kuvajournalismia käsittelevän kirjan kirjoittamista. Kun hän mainitsi siitä blogissaan, niin normaalin peukutuksen lisäksi päätin antaa joitakin isällisiä neuvoja. Olenhan 40-luvulla syntyneenä jonkin verran Jorea vanhempi ja sekä kirjoittanut että julkaissut useita tietokirjoja - jopa valokuvausta käsitteleviä.

Viimeisimmässä blogissaan Jore kiitteleekin jopa pariinkin otteeseen antamaani taustatietoa kustantamisen realiteeteista. Ainoa mistä voisin huomauttaa, on Joren lupaus tehdä kirjasta minulle erikseen ruotsinkielinen laitos. Piruilun pilkkakirves osuu siinä mielessä vähän kiveen, että minulla ei ole mitään ruotsalaisuutta eikä ruotsin kieltä vastaan. Erityisesti ei ruotsinkielistä kirjallisuutta. Yksi valokuvakirjani on jopa käännetty ruotsiksi. Personfotografering med digitalkamera. Tarkistin jopa käännöksen asiasisällön. Kirjaa on vieläkin saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Joren myötäsukaiset kommentit minusta hänen blogissaan jäävät lukijalle ikään kuin ilmaan leijumaan, kun hän ei julkaissut niitä minun kiiteltyjä kustannusprinsiippejäni. Joten alla Timon prinsiipit, vähän Jorelle lähettämästäni versioista editoituna. Ja onnea vain Jorelle kirjaprojektiin. Paljon turhempia opuksia julkaistaan joka päivä.  

Itse useita kirjoja tehneenä, jopa kustantaneena kuvittelisin tietäväni asiasta jotain. Tässä muutama prinsiippi.

1. Tietokirjojen menekki on nykyään vähäistä. Netti on syönyt volyymit ja katteet. Tuhannen kappaleen myynti on jo hyvä saavutus. Tyypillinen kirjailijan myyntiin perustuva palkkio tietokirjasta on 3.000 euroa, monet jäävät reilusti tästäkin.

2. Jos kirjan asiatieto on päässäsi ja kuvitus suunnilleen koossa, niin 150-sivuisen tietokirjan tekee 2- 3 kuukaudessa. Jos jompikumpi edellä mainituista ehdoista ei täyty, niin don't even think about it.

3. Kirjan, kuten monen muunkin tuotteen vaikein osuus on markkinointi. Voit kustantaa kirjan itse, mutta varaudu silloin siihen, että kirjaa myydään 200 eikä tuhatta kappaletta. Omakustanteisen kirjani Limulintu ja muita luonnontieteellisiä tarinoita autotalliini muodostama neljän kuution laatikkokasa on 15 vuoden aikana hävinnyt lähes olemattomiin. Enää en vastaavaa riskiä uskaltaisi ottaa, sillä ottamani 2.000 kovakantisen kappaleen painos maksoi vuonna 1999  tasan 60.000 markkaa, eli 10.000 euroa. Yhdelle kirjalle kirjapainosta kotiin kuljetettuna hintaa tuli siis 30 markkaa, eli 5 euroa. 15 vuotta sitten tietokirjoja vielä myytiin ihan eri tavalla kuin nyt. Pääsin tässä hankkeessa ihan reilusti voitolle.

4. Valokuva-aiheisista kirjoista myyvät parhaiten väline- ja "näin otat parempia kuvia"-oppaat. Tunnettu tekijä (kuten Punkari tai Hautala, mieluiten Hautala ja Punkari) auttaa asiaa. Vähänkään syvempää tietoa tarjoavat kirjat eivät myy.

5. Kirjaa luvataan auliisti tilata, mutta sen realisoituessa joukko kummasti harvenee.

6. Jos kaikesta huolimatta tekemisen halu ei näistä laannu, niin PDF-muotoisen kirjan tekeminen omakustanteena on vaihtoehto. E-kirja ei ole yhtään halvempi omakustanteena kuin painettu kirja, joten käytännössä on hyväksyttävä se, että sähköistä PDF-kirjaa ostetaan vain halvalla ja sitä lisäksi kopioidaan surutta.  

7. Itse taittamalla menettää vain työhön käytetyn ajan. 150-sivuinen kirja, jossa puolet on värisivuja, maksaa noin 15 euroa painoksen ollessa vähintään 200 kappaletta. Siitä voi saada juuri ja juuri omansa pois.

8. Apurahoilla voi hieman kohentaa kirjasta saatua tuloa. Suhteellisesti laskien aika paljonkin, koska tulo muuten on niin vaatimatonta. Apurahat edellyttävät aikaisempaa tuotantoa ja hyviä suhteita (tai ainakin sen, että ne eivät ole huonot) päättäjiin.

9. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä minun on pakko ottaa vielä yksi näkökohta esille. Kun ihmisellä on pakollisia lahjojen antamisvelvoitteita, niin kirja, jossa on oma nimi kansilehdellä ja nimmarina nimiösivulla, on paljon reaaliarvoaan (noin 5 euroa) arvostetumpi tuominen. 

Kaiken kaikkiaan voi siis todeta kuin entinen mies, kun siemenviljat joi: "Luulisi ettei kannata, mutta kannattaa kuitenkin". Painotuore oma kirja käsissä tuntuu mukavalta ja sittenhän voi ruveta odottelemaan mitä kriitikot siitä sanovat. Tosin kirja-arvioiden määrä on sekin romahtanut. Kun 30 vuotta sitten tein ensimmäisen kirjani, niin siitä oli eri lehdissä yli 50 arviota. Viimeisimmästä valokuvakirjasta oli  vain yksi ja sekin oli vain netissä. Se tosin tulikin jo mainittua.