Monday, 26 January 2015

Pakkoruotsi vs. pakkomatikka




Edellisessä blogissani pohdittiin myös pakollisen ruotsin opetuksen puolesta puhujien yhtä keskeistä argumenttia, eli miksi puhutaan vain pakkoruotsista, miksei myös pakkomatematiikasta. MA:kin oli sitä mieltä, että "Och fast man inte ska ställa ämnen mot  varandra, så tror jag att de flesta har större nytta i livet av till och med små kunskaper i svenska än av algebra".

Algebralla MA varmaan tarkoittaa tässä symbolista matematiikkaa erotuksena luvuin tapahtuvalle laskennolle. Siis kun laskennossa on numeerisia lausekkeita, kuten vaikka 3 + 2 x 4, niin samat laskutoimitukset yleisempänä algebrallisena lausekkeen on  a + 2b.

Tämä hyppäys konkreettisista luvuista abstrakteihin käsitteellisiin lausekkeisiin on uskomattoman suuri niin ihmiskunnan historiassa yleensä kuin monelle yksilölle. "A giant leap for mankind and also a huge step for many individual."

Merkittävä osa ihmisistä ei pääse matemaattisessa ajattelussaan koskaan käsitteelliselle tasolle saakka. He ehkä osaavat sijoittaa lukuja lausekkeisiin ja jopa tehdä mekaanisesti ulkoa opittuina laskutoimituksia algebrallisten lausekkeilla, kuten vaikka (a+b)2 = a2 + 2ab + b2. Mitään hajua siitä, miten tämä temppu oikein tehdään ja mitä hyötyä siitä ylipäänsä on, näillä ihmisillä ei yleensä ole.

Millä eväillä väitän näin? Opetin aikoinani 25 yleistä eli lyhyttä matematiikkaa lukiossa. Sinä aikana saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä lukion päättävät oppilaat sinun oppiaineessasi ovat oppineet. Ottaen huomioon, että matematiikkaa eri muodoissaan opiskellaan koulussa (pakollisena oppiaineena) joko peruskoulun 9 vuotta tai lukion 12 vuotta, niin osalle oppilaista tänä aikana karttuneet matematiikan taidot ovat todella vaatimattomat. He osaavat peruslaskutoimitukset ja vähän prosenttilaskua sen päälle, mutta siihen se jääkin. Minusta se vastaa aika pitkälle samaa tasoa, mikä monilla on peruskoulun jälkeen ruotsin kielestä. Osaa sanoa God dag, tack och adjö ihan oikeissa kohdissa. Hatusta sormenpäätuntumalla vedettynä lukuna sanoisin tällä tasolla sekä matematiikan että ruotsin kielen suhteen olevien ihmisten osuuden suomalaisista olevan jotain 25 %.

Mitä välii? Eipä juuri mitään. Numminen on siinä ihan oikeassa, että ei algebralle ole juuri käyttöä arkielämässä. Tosin ei ole ruotsin kielellekään tavallisen suomenkielisen suomalaisen näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Peruslaskuilla pärjää ihan hyvin, vähän prosenttilaskun alkeita siihen päälle. Samoin ilman sanan sanaa ruotsin kielestä ymmärtämättä, kuten monet pelkän kansakoulun käyneet voivat hyvin todistaa todeksi. 

Koulua käydään paitsi elämää myös jatko-opintoja ajatellen. Moniin jatko-opintoihin sisältyy sekä matematiikkaa että ruotsin kieltä. Ero on vain siinä, että matematiikka on listalla oppiaineen vaatimuksista, ruotsin kieli useimmiten kielipoliittisista syistä. Paljon kritiikkiä saanut ns. virkamiesruotsi on ainoa todellinen syy moniin opintoihin kuuluviin ruotsin kielen opintoihin. Esimerkiksi minä olen jo niin vanhaa ikäpolvea, että olen suorittanut akateemiset opintoni ilman mitään niihin kuuluvia kieliopintoja. Näistä pitkän saksan lukijana englannin kielen opintojen puuttuminen oli minulle suureksi haitaksi, ruotsin osaamisen jäämisestä oppikoulun varaan en ole nähnyt mitään merkittävää haittaa opinnoilleni ja työuralleni. Tosin jälkeen päin olen harmitellut (monen muun asian ohella) sitä, että en suorittanut tutkintojani ruotsiksi. Se olisi ollut mahdollista Helsingin yliopistossa laudaturtasolle asti molemmissa pääaineissani, niin matematiikassa kuin fysiikassa.

Peruskoulun päättävien olematon ruotsin kielen taito johtuu monista tekijöistä. Vähäisestä motivaatiosta, jota riitely ruotsin kielen asemasta koulussa ei varmaan kohota, murrosiästä, vähäisistä tuntimääristä ja myöhäisestä aloitusajankohdasta (minä aloitin aikalaisteni tavoin oppikoulun eka luokalla, niin nykyisellä vitosella) ja joillakin jopa suoranaisesta hurrivihasta. Kyvystä oppia vierasta kieltä tuskin on kysymys. Tästä on niin paljon vastakkaista näyttöä. Kun olosuhteet ovat oikeat, niin kaksikieliseksi tulo ei tunnu olevan vähäisemmälläkään kielipäällä varustetuille ihmisille mikään ongelma.  

Matematiikan kohdalla tilanne on minusta vähän erilainen. Matematiikan oppimattomuuteen liittyy usein asenteellisuutta, turhaa pelkoa, kunnioitusta ja huonoa itsetuntoa, mutta suurin syy tämän "suuren harppauksen" tekemättä jäämiseen on yksinkertaisesti henkisen kapasiteetin puuttuminen.

Monet ihmiset kykenevät hyvin ymmärtämään vaikka seuraavan vaatekaupassa yleisen tarjouksen sisällön. "Valitse kolme, maksa kaksi. Halvin paita ilmaiseksi." Mutta jos sen aiheuttama kustannus ilmaistaan algebran kielellä a + b +c - min(a, b, c), niin suurelle osalle ihmisiä näiden matemaattisen ja suorasanaisen lauseiden välinen yhteys on täyttä hepreaa.

Eihän matemaattisten taitojen vaatimattomuus sinänsä tee ihmistä lähes toimintakyvytöntä, kuten ei ruotsin kielen osaamattomuuskaan. Ellei ammattina satu olemaan matematiikan opettaja tai asuinpaikkana vaikka Närpiö. Minäkin tulen jotenkuten toimeen arkipäivässä ja jopa juhlassa, vaikka en suureksi harmikseni osaa soittaa tai laulaa. Tai laulaa osaan nuotin vierestä, mutta soittotaito on ihan nolla. Ukko Noaa pianolla yhdellä sormella ei lasketa.

Vaikka kuinka mietin pääni punaiseksi, niin en keksinyt juuri muuta tavallisen elämän tarvetta algebralle kuin taulukkolaskennan. Sitä aika moni käyttää ainakin työssään. Tietenkin taulukkolaskentaa voi hyödyntää vain passiivisesti, eli lukee toisten tekemiä taulukoita ja niistä tehtyjä graafeja. Jotenkin Excelin ja vastaavien hyödyntäminen jää minusta aika pintapuoliseksi, jos ei itse osaa laitta yhtään omaa laskentakaavaa soluihin. Se taas ei onnistu, ellei ymmärrä mitään algebrasta.

Olin taannoin kouluttamassa erästä sihteeriä käyttämään Exceliä muuhunkin kuin datan mekaaniseen syöttämiseen ja valmiiden taulukoiden tulostamiseen. Kun meidän piti tehdä jokin pieni laskutoimitus yhteen soluun, niin koulutettavani hermostui pahan kerran. Hän sanoi, että tietää kyllä siihen tulevan kaavan, mutta kun kaavaa ei ole vielä opetettu. Vähitellen minulle selkeni, että tämä sihteerikkö kuvitteli Excelin sisältävän sellaisen yleiskaavan, joka käy vähän joka tarpeeseen. Mieleni teki kommentoida, että yleiskaavoja on vain kuntien rakennusvirastossa, mutta ymmärsin pitää suuni kiinni. Tosin ymmärsin myös vetäytyä vähin äänin takavasemmalle sen koulutuksen antamisesta.

Kouluihin kuulemma suunnitellaan ohjelmointia uudeksi oppiaineeksi alakoulusta alkaen ja ruotsin kielen opiskelun aikaistamista ensimmäiselle luokalle. Kaikille pakollisena. Mieleen tulee väistämättä aika, jolloin minä aloitelin opettajan uraani. Peruskoulu pakollisine ruotseineen ei ollut vielä ehtinyt etelään, mutta kouluissa oltiin hurahdettu uuteen matematiikkaan. Vaikka joukossa kuulemma tyhmyys tiivistyy, niin ei se joukko-oppia pänttäämällä yhtään laimentunut. Opetusviranomaisten kunniaksi on todettava, että asia havaittiin varsin nopeasti ja joukko-opista luovuttiin hyvin nopeasti. Ei kaikista ole syytä kouluttaa matemaatikkoja. Niiden tarve on aika rajallinen ja koulutettavien kapasiteettikin asettaa omat reunaehtonsa. Sama pätee ruotsin kieleen. Kun sen osaamisen aste niin yhteiskunnan kuin yksilön tarpeista lähtien saataisiin selvitettyä ilman kielipoliittisia intohimoja, niin voitaisiin alkaa suunnittelemaan koulutuksen ainejakoa ja oppimääriä rationaalisin perustein. Valitettavasti vain en usko sen tapahtuvan sinä aikana, kun RKP on hallituksessa. 

16 comments:

  1. Minä vetoan siihen, että surkea lukion yleisen matematiikan arvosanani johtuu joukko-opin pänttäämisestä ala-asteella. Muista edelleenkin yli 30 vuoden jälkeen, kuinka paniikissa ja pihalla olin näillä tunneilla.

    Mutta matematiikan opettamisesta. Nyt Ylellä tulee Mittaamisen historiasta ohjelma. Mittaamisen historiasta on myös erittäin hyvä kirja (en muista tarkkaa nimeä, enkä kustantajaa). Jos pilteille opettaisiin matematiikan historia ja miten sitä on sovellettu maailmassa, saaden tämä meidän maailmamme. Niin uskoisin, että useiden ahdistus matematiikkaa kohtaan ainakin lievenisi, ellei sitten katoaisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä olen just sitä peruskoulun alkuaikojen ikäpolvea, joka pääsi aloittamaan matematiikan oopinnot joukko-opilla. Joukko-opissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää, luultavasti opettajasta tuntui ihan samalta. En näe sillä kuitenkaan yhteyttä lukion matematiikan arvosanaani. Sain seiskan päästötodistukseen pitkästä matikasta, kun en ikinä tehnyt kotitehtäviä ja taisinpa aika monelta tunnilta lintsatakin. Yo-kirjoituksia varten kumminkin otin matikan kirjat kouraan ja lukaisin lukion oppimäärän läpi, ja oikeastaan hämmästelin, miten vähäinen se oli, suunnilleen kertalukemisella ja kohtullisella määrällä laskuharjoituksia sai (silloisen) laudaturin yo-kokeesta. En ymmärrä, miten peruskoullun alkuvuosien joukko-opin opinnot vaikuttaisivat lukion matematiikan opintoihin. Joukko-opin tarkoituksena lienee ollut lähinnä osoitttaa, että päivänselvistä asioista voidaan tehdä sekasotkua, eli valmistaa oppilaita hiljalleen aikuisten maailmaan, jossa virkamiehet, poliitikot ja lakimiehet vääntävät simppelit asiat mullin mallin.

      Delete
    2. Ironia internetissä epäonnistuu aina.

      Delete
    3. Varminta olisi kirjata viesteihinsä selkokielisenä tyylilajimerkinnät tai vähintään lisätä hymiöitä tarpeellisiin kohtiin, jos uskoo, etteivät lukijat muuten ymmärrä tyylilajia. Tai jos ei halua alleviivata pitävänsä keskustelukumppaneitaan idiootteina, mutta kuitenkin haluaa varmistaa, ettei jatkokeskustelussa kommentoida asioita, joiden kommentoimista ei siedä, olisi ehkä fiksua panna huomautus omasta herkkyydestä. Muussa tapauksessa käy helposti niin, että tyylitelty retoriikka saa keskustelua aikaan, ja sitten tuleekin paha mieli, kun tuntee olevansa väärinymmäretty.

      Delete
  2. Pakkoruotsista voi olla ainakin kahta mieltä, ja itse olen kolmatta.

    Pakkomatematiikasta olen kumminkin sitä mieltä, että matematiikka on niin perusasia ihmiselämässä, että aika heikoilla on ihminen, joka ei osaa matematiikkaa. Kaikki on suhteellista, ja suhteellisuus on matematiikkaa. Rahaa tulee ja menee, ja mitä viivan alle jää, se on matematiikkaa, ja se pitäisi hallita. Auton liike-energia on verrannollinen nopeuden toiseen potenssiin, keskipakoisvoima kurvissa on verrannollinen nopeuden toiseen potenssiin, renkaiden pito kuitenkin vain kitkakertoimeen ja painoon. Miten autolla voi ajaa, jos ei ymmärrä ajamisen perusfysiikkaa? Vaarallisesti, epätaloudellisesti, tyhmästi.

    Miten ihmisen voi päästää ulos vapaaseen maailmaan, jos ei ole sitä vertaa matemaattisia taitoja, että ymmärtää ympäröivää liikennettä, tietää mihin on varaa, osaa laskea, riittääkö polttoaine perille, yms?

    On aivan hullua edes verrata pakkoruotsia ja pakkomatematiikkaa. Matematiikkaa on pakko osata pärjätäkseen ihmisten maailmassa, ruotsia ei ole pakko osata missään. Ruotsia on kyllä mukava osata.

    ReplyDelete
  3. Mitenkään liittymättä pakkoruotsiin, mutta pakkomatematiikkaan.... Lyhyt oppimäärä on lukiossa pakollinen. Siihen liittyy yksi lukion suurimpia epäkohtia. Siinä, että lyhyen oppimäärää ei ole koskaan suunniteltu järkevästi, sille ei ole koko lukion historiassa laadittu järjellisiä opetussuunnitelman perusteita - eikä sitten opetussuunnitelmaakaan. Työ on kai aina toteutettu n.s. juosten kusten. Ensin on laadittu vaivalla ja perusteellisesti pitkän oppimäärän suunnitelmat - sitten on kyllästyneinä ja väsyneinä huitaistu lyhyelle jonkinmoinen bumaaga jättämällä pitkästä pois vaikeiksi katsotut aihepiirit. Tulos on mitä on - oppilaita demotivoiva, aineisto turhaa ja tarpeetonta. Itsekään en ole koulun ulkopuolella törmännyt koskaan tilanteeseen, jossa esimerkiksi pitäisi derivoida polynomifunktio.

    Joskus ehkä, toivottavasti, kukaties, se pakollinen oppiomääräkin suunnitellaan jatkokoulutuksen tarpeita (ja siis opiskelijoiden omia tarpeita) hiukan huomioon ottaen. Nykyisellään lyhyen matematiikan oppimäärä tosiaan kilpailee tarpeettomuudesta ja turhanaikaisuudesta ruotsin kielen vastaavan kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hävytöntä resurssien hukkaamista.

      Delete
    2. Tämä vaatii vähän pidemmän kommentoinnin.

      Opetin noin 25 vuotta oppilaitoksessa, jonne oppilaat tulivat siksi, että heistä tulisi ylioppilaita. Minun tehtäväni oli omalta osaltani huolehtia siitä, että he saavuttavat tämän päämääränsä. Ei opettaa sitä, mikä minun mielestäni olisi ehkä ollut tarkoituksenmukaisempaa elämän ja koulun jälkeisten opintojen kannalta. Jokaisessa työssä on omat tavoitteensa. Jos palkollisena ei hyväksi niitä, niin silloin on parasta etsiskellä muita hommia. Harvaa hommaa saa tehdä juuri siten kuin itse parhaaksi näkee. Ei minua mitenkään hävettänyt olla lyhyen matikan opettajana, vaikka en sen oppisisällöistä ollutkaan lähestulkoonkaan yksimielinen opetushallituksen kanssa.

      Olen päässyt kurkistamaan myös oppisisältöjä toisesta näkökulmasta. Olin 1990-luvun alussa muutaman vuoden silloisen kouluhallituksen ylimääräisenä matemaattisten aineiden tarkastajana. Toimenkuvaani kuului olla lukion matematiikan opetusta suunnittelevan työryhmän sihteerinä ja pohjustaa koko työryhmän työtä jatko-opintojen tarpeiden kartoituksella.

      Kartoituksessa lähetettiin kysely suunnilleen kaikille Suomen lukiopohjaisille jatko-oppilaitoksille. Vastausten yksi keskeisimmistä tuloksista oli se, että yleisen tai lyhyen matematiikan oppisisällöt ja oppimistulokset ovat aivan jotain muuta, mitä useimmissa oppilaitoksissa tarvitaan. Näitä vastaajia olivat mm. sairaanhoito-oppilaitokset, kaupallisen alan oppilaitokset ja monet muut vähän pehmeämpää matematiikan osaamista edellyttävät oppilaitokset.

      Työryhmässä oli parikin Helsingin yliopiston matematiikan laitosten professoria ja erilaisia matematiikan didaktikkoja ja jopa yksi matikan opettaja. Aikaa tästä on kulunut jo 25 vuotta, mutta vieläkin muistan, miten vähätellen tähän tutkimukseen suhtauduttiin lyhyen matematiikan osalta ja miten vähäiselle painoarvolle muutenkin lyhyen matikan osuus jäi työryhmässä. Kaksi ryhmäläisistä, toinen jopa matematiikan professori ja myöhemmin ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, olivat itse lukeneet koulussa lyhyttä matematiikkaa, ja sitten "herätyksen saatuaan" alkaneet opiskella sitä yliopistossa, vieläpä hyvällä menestyksellä. Molempien kuningasajatus oli se, että lyhyen matematiikan oppisisältöjen pitäisi olla sellaiset, että niiden perusteella voi "katumapäälle tullessaan" siirtyä mahdollisimman vaivattomasti pitkälle matematiikalle. Ajatuksen kulku oli minusta täysin käsittämätön.

      Kaiken tämän seurauksena oli se, että integraalilaskenta poistui lyhyen matematiikan oppisisällöistä. Se kun tulee pitkässä matematiikassa vasta niin myöhäisessä vaiheessa, että matemaattinen herääminen on varmaan jo tapahtunut, jos se ylipäänsä on tapahtuakseen.

      Delete
    3. Itse en ollut koskaan mukana (fysiikan osalta kylläkin), mutta edellä kerrottu vastaa aika hyvin aikoinaan saamaani käsitystä. Lyhyen osalta työhön ei koskaan paneuduttu, ja henkilötkin olivat aivan vääriä.

      Delete
    4. Tässä täytyy nostaa hattua kielten opetukselle. Se on uudistunut aivan oleellisesti siitä, kun Sakarin ja minun ikäpolven nykyiset huru-ukot kävimme koulua kateederin pulpettien puoleisella osalla luokkahuonetta. Esimerkkinä voisin ottaa vaikka sen, että kun kielen kokeessa testataan luetun ja kuullun ymmärtämistä sekä itse tuotettua vierasta kieltä (tätä tosin käytännön syistä vain kirjallisesti), niin matikan yo-koe on pysynyt käytännössä ihan samanlaisena joitakin kosmeettisia muutoksia lukuunottamatta. Siinä on tehtäviä, jotka pitää ratkaista.

      Matemaattiseen osaamiseen kuuluu kuitenkin aivan oleellisena toisen tuottaman materiaalin lukutaito. Taulukoiden, graafien jopa laskelmien ymmärtämistä ja tulkintaa. Varsinkin niillä aloilla, joissa itse tuotetun matemaattisen materiaalin tarve on vähäistä. Tätä puolta ei sen paremmin opeteta eikä varsinkaan testata juuri lainkaan. Miksei? Tässä asiassa kieltenopetus pesee matematiikan opetuksen 6-0.

      Delete
  4. Mistäs nyt tuuli puhaltaa, kun aletaan omaakin pesää likaamaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä puhutaan monesta toisistaan riippumattomista asioista. Kouluaineiden yleisestä merkityksestä, kouluaineen opiskelun pakollisuudesta, oppisisältöjen tarkoituksemukaisuudesta. Jos kielten opetus pn kehittynyt ja niiden oppisisällöt on ajanmukaistettu suhteessa mstemstiikan vastaaviin, niin nämä tee ruotsin kielen osaamiseta yhtään tärkeämpää eikä vastaavasti matematiikasta yleisesti yhtään vähemmän tärkeää. Niiden molempien merkitys ihmisten arjessa ja työelämässä on mitä on.

      Delete
    2. En kirjoittanut edellistä kännissä vain iPadilla. Se ei sovellu kahta virkettä pidempien sepustuksien naputteluun.

      Delete
  5. Matematiikan ja liikunnan kouluopetuksella on yhteistä se, että molemmat onnistuvat tappamaan mielenkiinnon koko aineeseen aika isolta osalta oppilaita - ehkäpä jopa suurimmalta osalta. Eikä edes vain tappaamaan sitä mielenkiintoa, vaan päinvastoin, luomaan vahvan antipatian, jopa inhon, koko asiaa kohtaan.

    Molemmissa taitaa olla - ainakin osin - samoista perusasioista kyse. Pedagogisesta taitamattomuudesta, ja toisaalta sitten siitä, että oppilaalta vaaditaan asioita, joihin hän ei kohtuudella kykene. Joko siinä kehitysvaiheessa, tai sitten ei ollenkaan. Kaikista kun ei tule kilpaurheilijoita sen paremmin kuin matemaatikkojakaan.

    Liikunnassa vaaditaan murrosikäiseltä nopeimman fyysisen ja henkisen kasvun keskellä suorituksia, jotka vain eivät onnistu - ja kavereitten seisoessa vieressä naureskelemassa. Vähemmälläkin saataisiin negaatioita aikaan. Matematiikassa samoin: pitäisi ymmärtää ja oivaltaa asioita, jotka vain eivät kaikille aukene. Derivaatan merkitys on joillekin liikaa, puolivoltti sitten niinikään joillekin tekemätön paikka.

    Timo totesi edellä asian, jota en ole aiemmin noin selkeästi tullut ajatelleeksi: on aika paljon aloja, joilla ei tarvitse laskea mitään, mutta joilla olisi tärkeätä ymmärtää toisten laskemia tuloksia: tilastoja, riippuvuuksia, graafisia esityksiä, syy-seuraussuhteita jne. Numeroiden lukutaito olisi tärkeämpää kuin itse laskeminen - sen tekevät nykyään aika usein valmiit sovellusohjelmat. Mm. tässä suhteessa nykyiset opetussuunitelmat eivät ole tarkoituksenmukaisia, eivät niin sitten alkuunkaan.

    Ja niin, on tosiaan kaksi eri asiaa: jonkin oppiaineen merkitys oppilaalle, ja sen opettamisen kehittyneisyys. Ruotsin kielen opetus kouluissa on pedagogisesti paremmalla tolalla kuin matematiikan (ainakin siis lyhyen), mutta eihän sillä ole merkitystä koulun jälkeisen elämän tarpeiden kannalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. SM, pidin kommentistasi kovasti, sillä minusta matematiikan opetuksessa pitäisi tapahtua jotain samanlaista kuin nyt liikunnan opetuksessa, jossa pyritään irti kilpailullisuudesta ja huippusuorituksista ja tavoitteena on liikunnan ilo ja elämänikäinen harrastuneisuus.

      Matematiikka on monelle mieluista niin kauan kuin ihan oikeasti lasketaan. Siirtymä yläkoulun matematiikkaan koetaan vieraaksi.

      Kun kävin katsomassa kouluja Ruotsissa, minulle annettiin pieni viivotin, johon oli koottu koko yläkoulun keskeinen kaavakokoelma. Ei enää pyritty siihen, että oppilas muistaisi kaavat, vaan annettiin sekä opiskeluun että kokeisiin kaavat mukaan. Ehkä siellä kokeetkin tehdään enemmän kirjan kanssa ja jopa parityönä.

      Katsotaan, miten uusi opetussuunnitelma nyt lähtee tukemaan matematiikan opettajien luovuutta uusien työtapojen ja tavoitteiden asettelussa.

      Delete
  6. "Kun olosuhteet ovat oikeat, niin kaksikieliseksi tulo ei tunnu olevan vähäisemmälläkään kielipäällä varustetuille ihmisille mikään ongelma."

    Tämä ei ihan pidä paikkaansa. Uussuomalaisissa oppilaissa on paljon puolikielisiä, vaikka heitä tuetaan monin tavoin ja arki vaatii sekä kotikielen että suomen ja englannin taitoa.

    Kielelliset ongelmat näkyvät kovin eri tavoin. Jo täysin suomenkielisessä kodissa kasvava dysleksikko voi käyttää suomea varsin eri tavoin kuin muut, sekoittaa lähellä toisiaan olevat ilmaisut ja kokea esimerkiksi reaalikokeet liian vaativina, koska ymmärtää kysymykset eri tavoin kuin muut.

    Mutta tästä ehkä joskus muussa yhteydessä enemmän...

    ReplyDelete