Pakkoruotsi vs. pakkomatikka

Edellisessä blogissani pohdittiin myös pakollisen ruotsin opetuksen puolesta puhujien yhtä keskeistä argumenttia, eli miksi puhutaan vain pakkoruotsista, miksei myös pakkomatematiikasta. MA:kin oli sitä mieltä, että "Och fast man inte ska ställa ämnen mot  varandra, så tror jag att de flesta har större nytta i livet av till och med små kunskaper i svenska än av algebra".

Algebralla MA varmaan tarkoittaa tässä symbolista matematiikkaa erotuksena luvuin tapahtuvalle laskennolle. Siis kun laskennossa on numeerisia lausekkeita, kuten vaikka 3 + 2 x 4, niin samat laskutoimitukset yleisempänä algebrallisena lausekkeen on  a + 2b.

Tämä hyppäys konkreettisista luvuista abstrakteihin käsitteellisiin lausekkeisiin on uskomattoman suuri niin ihmiskunnan historiassa yleensä kuin monelle yksilölle. "A giant leap for mankind and also a huge step for many individual."

Merkittävä osa ihmisistä ei pääse matemaattisessa ajattelussaan koskaan käsitteelliselle tasolle saakka. He ehkä osaavat sijoittaa lukuja lausekkeisiin ja jopa tehdä mekaanisesti ulkoa opittuina laskutoimituksia algebrallisten lausekkeilla, kuten vaikka (a+b)² = a² + 2ab + b². Mitään hajua siitä, miten tämä temppu oikein tehdään ja mitä hyötyä siitä ylipäänsä on, näillä ihmisillä ei yleensä ole.

Millä eväillä väitän näin? Opetin aikoinani 25 yleistä eli lyhyttä matematiikkaa lukiossa. Sinä aikana saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä lukion päättävät oppilaat sinun oppiaineessasi ovat oppineet. Ottaen huomioon, että matematiikkaa eri muodoissaan opiskellaan koulussa (pakollisena oppiaineena) joko peruskoulun 9 vuotta tai lukion 12 vuotta, niin osalle oppilaista tänä aikana karttuneet matematiikan taidot ovat todella vaatimattomat. He osaavat peruslaskutoimitukset ja vähän prosenttilaskua sen päälle, mutta siihen se jääkin. Minusta se vastaa aika pitkälle samaa tasoa, mikä monilla on peruskoulun jälkeen ruotsin kielestä. Osaa sanoa God dag, tack och adjö ihan oikeissa kohdissa. Hatusta sormenpäätuntumalla vedettynä lukuna sanoisin tällä tasolla sekä matematiikan että ruotsin kielen suhteen olevien ihmisten osuuden suomalaisista olevan jotain 25 %.

Mitä välii? Eipä juuri mitään. Numminen on siinä ihan oikeassa, että ei algebralle ole juuri käyttöä arkielämässä. Tosin ei ole ruotsin kielellekään tavallisen suomenkielisen suomalaisen näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Peruslaskuilla pärjää ihan hyvin, vähän prosenttilaskun alkeita siihen päälle. Samoin ilman sanan sanaa ruotsin kielestä ymmärtämättä, kuten monet pelkän kansakoulun käyneet voivat hyvin todistaa todeksi. 

Koulua käydään paitsi elämää myös jatko-opintoja ajatellen. Moniin jatko-opintoihin sisältyy sekä matematiikkaa että ruotsin kieltä. Ero on vain siinä, että matematiikka on listalla oppiaineen vaatimuksista, ruotsin kieli useimmiten kielipoliittisista syistä. Paljon kritiikkiä saanut ns. virkamiesruotsi on ainoa todellinen syy moniin opintoihin kuuluviin ruotsin kielen opintoihin. Esimerkiksi minä olen jo niin vanhaa ikäpolvea, että olen suorittanut akateemiset opintoni ilman mitään niihin kuuluvia kieliopintoja. Näistä pitkän saksan lukijana englannin kielen opintojen puuttuminen oli minulle suureksi haitaksi, ruotsin osaamisen jäämisestä oppikoulun varaan en ole nähnyt mitään merkittävää haittaa opinnoilleni ja työuralleni. Tosin jälkeen päin olen harmitellut (monen muun asian ohella) sitä, että en suorittanut tutkintojani ruotsiksi. Se olisi ollut mahdollista Helsingin yliopistossa laudaturtasolle asti molemmissa pääaineissani, niin matematiikassa kuin fysiikassa.

Peruskoulun päättävien olematon ruotsin kielen taito johtuu monista tekijöistä. Vähäisestä motivaatiosta, jota riitely ruotsin kielen asemasta koulussa ei varmaan kohota, murrosiästä, vähäisistä tuntimääristä ja myöhäisestä aloitusajankohdasta (minä aloitin aikalaisteni tavoin oppikoulun eka luokalla, niin nykyisellä vitosella) ja joillakin jopa suoranaisesta hurrivihasta. Kyvystä oppia vierasta kieltä tuskin on kysymys. Tästä on niin paljon vastakkaista näyttöä. Kun olosuhteet ovat oikeat, niin kaksikieliseksi tulo ei tunnu olevan vähäisemmälläkään kielipäällä varustetuille ihmisille mikään ongelma.  

Matematiikan kohdalla tilanne on minusta vähän erilainen. Matematiikan oppimattomuuteen liittyy usein asenteellisuutta, turhaa pelkoa, kunnioitusta ja huonoa itsetuntoa, mutta suurin syy tämän "suuren harppauksen" tekemättä jäämiseen on yksinkertaisesti henkisen kapasiteetin puuttuminen.

Monet ihmiset kykenevät hyvin ymmärtämään vaikka seuraavan vaatekaupassa yleisen tarjouksen sisällön. "Valitse kolme, maksa kaksi. Halvin paita ilmaiseksi." Mutta jos sen aiheuttama kustannus ilmaistaan algebran kielellä a + b +c - min(a, b, c), niin suurelle osalle ihmisiä näiden matemaattisen ja suorasanaisen lauseiden välinen yhteys on täyttä hepreaa.

Eihän matemaattisten taitojen vaatimattomuus sinänsä tee ihmistä lähes toimintakyvytöntä, kuten ei ruotsin kielen osaamattomuuskaan. Ellei ammattina satu olemaan matematiikan opettaja tai asuinpaikkana vaikka Närpiö. Minäkin tulen jotenkuten toimeen arkipäivässä ja jopa juhlassa, vaikka en suureksi harmikseni osaa soittaa tai laulaa. Tai laulaa osaan nuotin vierestä, mutta soittotaito on ihan nolla. Ukko Noaa pianolla yhdellä sormella ei lasketa.

Vaikka kuinka mietin pääni punaiseksi, niin en keksinyt juuri muuta tavallisen elämän tarvetta algebralle kuin taulukkolaskennan. Sitä aika moni käyttää ainakin työssään. Tietenkin taulukkolaskentaa voi hyödyntää vain passiivisesti, eli lukee toisten tekemiä taulukoita ja niistä tehtyjä graafeja. Jotenkin Excelin ja vastaavien hyödyntäminen jää minusta aika pintapuoliseksi, jos ei itse osaa laitta yhtään omaa laskentakaavaa soluihin. Se taas ei onnistu, ellei ymmärrä mitään algebrasta.

Olin taannoin kouluttamassa erästä sihteeriä käyttämään Exceliä muuhunkin kuin datan mekaaniseen syöttämiseen ja valmiiden taulukoiden tulostamiseen. Kun meidän piti tehdä jokin pieni laskutoimitus yhteen soluun, niin koulutettavani hermostui pahan kerran. Hän sanoi, että tietää kyllä siihen tulevan kaavan, mutta kun kaavaa ei ole vielä opetettu. Vähitellen minulle selkeni, että tämä sihteerikkö kuvitteli Excelin sisältävän sellaisen yleiskaavan, joka käy vähän joka tarpeeseen. Mieleni teki kommentoida, että yleiskaavoja on vain kuntien rakennusvirastossa, mutta ymmärsin pitää suuni kiinni. Tosin ymmärsin myös vetäytyä vähin äänin takavasemmalle sen koulutuksen antamisesta.

Kouluihin kuulemma suunnitellaan ohjelmointia uudeksi oppiaineeksi alakoulusta alkaen ja ruotsin kielen opiskelun aikaistamista ensimmäiselle luokalle. Kaikille pakollisena. Mieleen tulee väistämättä aika, jolloin minä aloitelin opettajan uraani. Peruskoulu pakollisine ruotseineen ei ollut vielä ehtinyt etelään, mutta kouluissa oltiin hurahdettu uuteen matematiikkaan. Vaikka joukossa kuulemma tyhmyys tiivistyy, niin ei se joukko-oppia pänttäämällä yhtään laimentunut. Opetusviranomaisten kunniaksi on todettava, että asia havaittiin varsin nopeasti ja joukko-opista luovuttiin hyvin nopeasti. Ei kaikista ole syytä kouluttaa matemaatikkoja. Niiden tarve on aika rajallinen ja koulutettavien kapasiteettikin asettaa omat reunaehtonsa. Sama pätee ruotsin kieleen. Kun sen osaamisen aste niin yhteiskunnan kuin yksilön tarpeista lähtien saataisiin selvitettyä ilman kielipoliittisia intohimoja, niin voitaisiin alkaa suunnittelemaan koulutuksen ainejakoa ja oppimääriä rationaalisin perustein. Valitettavasti vain en usko sen tapahtuvan sinä aikana, kun RKP on hallituksessa.