Hole in one

Kuva: Ville Männikkö

Helsingin Sanomissa Kuluttaja-sivuilla oli 12.1.2011 seuraava pikku juttu.

Marjut Tervola
LUKIJAPOSTIA
Miksi kotivakuutus korvaa golf-porukan drinkit?

Lukija huomasi Tryg-vakuutusyhtiön tiedotteesta, että yhtiö on lanseerannut Stockmannin MasterCard-asiakkaille Hole in one -edun. Sen saa, kun lyö golfissa pallon kerralla reikään, ja kaveri todistaa.

Etu pitää sisällään enintään 400 euron juomatarjoilut golfravintolassa ilman omavastuuta.

Lukijan kotivakuutusmaksu nousi vuodenvaihteessa 30 euroa. "Päätin, etten maksa tällaisia elitistisiä harrastuksia ja niiden juhlimista ja vaihdoin vakuutukseni toiseen yhtiöön", hän kirjoitti.

Miten harrastukseen liittyvä etu sopii vahinkovakuutukseen, Trygin tuotepäällikkö Thomas Hacklin?

"Tämä on markkinointinäkökulmasta mietitty etu. Stockmannilla on asiakkaina paljon golfin pelaajia. Etu ei ole poikkeuksellinen, sillä muillakin vakuutusyhtiöillä, kuten Ifillä, on vastaava. "

Onko muiden lajien harrastajille etuja?

"Ei ole. Hole in one -etu pitää nähdä oikeastaan bonuksena, lisänä, joka ei nosta vakuutuksen hintaa."

Lukijan vakuutus oli kuitenkin kallistunut.

"Se ei liity etuun, vaan yleiseen vakuutusten hintakehitykseen. Viime vuonna oli paljon vahinkoja aiheuttaneita tulvia. Myös runsasluminen talvi nosti vakuutusyhtiöiden maksamia korvaussummia. Hole in onen merkitys korvausmenona on olematon. Toistaiseksi sitä ei ole tapahtunut koskaan."

Onko siis kyse markkinointijiposta jota käytännössä ei tarvitse korvata, koska lyönti on niin harvinainen?

"Vielä sitä ei ole tapahtunut, mutta koskaan ei tiedä."

Onko tasa-arvoista, että kaikki maksavat vakuutuksesta mutta vain golffarit voivat hyötyä?

"Etu ei vaikuta hintaan. Näin ollen se ei ainakaan huononna tuotettamme."

Kannustaako "ystävä todistaa" -etu vakuutuspetokseen?

"Korvauksen saamiseksi on myös toimitettava golfkentän ravintolan tai caddiemasterin täyttämä lomake, että lyönti on tapahtunut. Se on mainittu myös vakuutusehdoissa."

Miksi pidätte etua tarpeellisena, Stockmannin markkinointijohtaja Maaret Kuisma?

"Vakuutukset voivat korvata monenlaisia vahinkoja, miksei sitten holariakin? Golfin sääntöjen mukaan lyöjän on tarjottava kierros isolle porukalle, ja se on pelaajalle iso kustannus. En näe, miksei se sopisi vakuutukseen. Me toivomme, että kanta-asiakkuus tuo asiakkaille monenlaisia etuja."

Miten juomatarjoiluetu sopii kotivakuutukseen, jonka korvausehdot ovat yleensä tiukat, Finanssialan keskusliiton vakuutus- ja rahoitusneuvonnan johtaja Irene Luukkonen?

"Se on yksi etu muiden joukossa. Yksi vakuutusyhtiö oli kerran aikeissa poistaa vakuutuksestaan kyseisen edun, mutta asiakkaat valittivat. Joillekin etu on tärkeä, toisille mitätön."

Seuraavana päivänä lehdessä oli vastine

Hole in one on lähes mahdoton

Helsingin Sanomissa (Kuluttaja 12. 1.) oli vakuutusasiakkaan aloitteesta kirjoitettu juttu "Miksi kotivakuutus korvaa golf-porukan drinkit?". Jokainen kokenut golfari tietää, miten harvinaista on saada pallo yhdellä lyönnillä tiiauspaikalta reikään.

Minä aloitin golfin vuonna 1991 eikä ässä ole vielä onnistunut, vaikka kierroksia on takana jo lähes kaksituhatta. Ja moni ammattilainen tai muu kilpapelaaja on vielä samassa tilanteessa. Onneksi jutussa haastatellut vakuutusyhtiöiden edustajat tiesivät asian oikean laidan.

Jutussa oli toinenkin asiantuntemattomuus.

Kuvassa olevalla pallolla ei saa pelata kentällä, sillä se ei ole pelipallo vaan rangella eli harjoituskentällä käytettävä pallo.

Eero Backman
puheenjohtaja
Keimola Golf Vantaa ry


Finnair mainostaa nettisivuillaan

Lisäksi Finnair Plus Visa Goldin matkavakuutus sisältää Hole in One turvan. Jos teet hole-in-one lyönnin matkallasi, vakuutuksesta korvataan samaan aikaan samalla golfkentällä olleille muille pelaajille juomatarjoilusta aiheutuneet kustannukset 850 euroon asti.

Wikipedia määrittelee vakuutuksen seuraavasti

Vakuutus on menettely, jolla tietyn riskin alaiset henkilöt tai yritykset sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen kanssa siitä, että laitos riskin toteutuessa korvaa aiheutuneen vahingon. Näin syntyvää sopimusta kutsutaan vakuutukseksi.

Viisi poikkitieteellistä kommenttia yllä oleviin

1. Ilmaisia lounaita ei tunnetusti ole. Jokaisen, vaikka kuinka harvinaisen, hole in one samppakaljan kanssa läträämisen maksavat viime kädessä vakuutuksen ottajat, ei vakuutusyhtiö.
2. Minusta kyseessä on moraliteetti. Minua hävettää jokaisen hole in one vakuutukseen sotkeutuneen puolesta. Oli kyseessä vakuutuksen tarjoaja, sen ostaja tai sen avulla saatuja ”ilmaisia” samppakaljoja kohottava. Hole in one on varmasti puhdas vahinko, mutta ei sillä semanttisella merkityksellä, mikä sanalle vakuutustoiminnan ideassa on määritelty.
3. Golf on hauska harrastus. Vaikka en itse sitä harrastakaan, niin suon sen tuoman ilon mieluusti innokkaille golfareille, mutta en omassa kotivakuutuksessani halua osallistua hole in one samppanjoiden tarjoilukustannuksiin. Olivat ne kuinka mitättömät tahansa.
4. Ehkä kuvaavaa joidenkin golfareiden vieraantumisesta elämän arjesta on Eero Backmanin kommentti ”väärästä” pallosta. Eihän missään oltu väitettykään, että kyseessä on virallinen pelipallo.
5. Täällä todellinen hole in one. Kattaisikohan  hole in one -vakuutus tämänkin tarjoilun kulut?

Amesin huone

Amesin huoneen avulla voidaan hyvin havainnollistaa vaikka perheen sisäistä hierarkiaa. Tässä kuvassa etsitään kaapin paikkaa. Se tulee nähtävästi vasempaan takanurkkaan, jonne se ilmiselvästi ainakin mahtuu.

Ihminen hahmottaa kohteiden etäisyyksiä useilla eri tavoilla. Kahden silmän ansiosta aivoissa muodostuva stereokuva on tehokas arvioitaessa lähellä olevien kohteiden etäisyyttä. Samoin silmän tarkentuminen auttaa etäsiyyden arvioimisessa. Jos kahdesta kohteesta toinen nähdään terävänä ja toinen epäterävänä, niin aivot tulkitsevat automaattisesti niiden olevan eri etäisyyksillä.
Aivojen automaattinen etäisyyden mittaus tekee myös paljon muita epäsuoria päätelmiä. Jos samanlainen kohde näkyy isona ja pienenä, niin isona näkyvä on ilman muuta lähempänä. Ellei sitten käy niin, että pieni kohde näkyy ison kohteen edessä. Silloin kohteet koetaan eri kokoisiksi.
Tähän aivojen kokemaan ristiriitaan kohteen havaitun koon ja kuvitellun etäisyyden välillä perustuu tunnettu paradoksi, jossa horisontin lähellä oleva Kuu koetaan suurempana kuin korkealla taivalla oleva. Tästä tarkemmin aikaisemmassa blogissani.
Perspektiivi on yksi keskeisimmistä tekijöistä arvioidessamme esineiden etäisyyttä ja kokoa. Se on niin dominoiva, että jos perspektiiviä onnistutaan sopivasti vääristämään, niin aivomme tulkitsevat mieluummin vääristetyn perspektiivin oikeaksi ja ilmiselvätkin ristiriidat esineiden näennäisessä koossa todellisiksi. Paras esimerkki tästä ja minun ehdoton suosikkikohteeni eri tiedekeskuksissa on Amesin huone.

Ensimmäisen tällaisen perspektiiviharhaisen huoneen rakensi amerikkalainen tiedemies Adelbert Ames, Jr. vuonna 1935 ja siitä lähtien se on hämmästyttänyt satoja miljoonia erilaisissa näyttelyissä ja tiedekeskuksissa. Amesin huoneen perusperiaate on hyvin yksinkertainen. Olemme niin tottuneita siihen, että huoneet ovat suorakaiteen muotoisia koppeja, että kaikki tämän kanssa ristiriidassa oleva visuaalinen tieto koetaan vääräksi. Jopa aivan päättömät ihmisten väliset kokoerot.

kuva: Leena Salmi
Poikkitieteilijä virittelee kameraansa kuvauspölkylle Amos Andersonin museon Amasin huoneen edessä.

Minulla oli viime kesänä hyvä tilaisuus päästä vertailemaan kahta eri Amesin huonetta. Budapestin tiedekeskuksen huone oli siinä mielessä perinteinen, että siinä huoneeseen kurkistettiin pienestä ikkunasta, jolloin huoneen todellista muotoa ei päässyt missään vaiheessa kunnolla hahmottamaan. Sen sijaan Amos Andersonin taidemuseossa oleva Amesin huone oli avoin tila. Kameratelineen kohdalta katsottaessa näköharha oli kuitenkin siinäkin hyvin hämmentävä, vaikka sen syntyminen oli ihan eri tavalla näkyvillä. Harha syntyi jopa molemmat silmät auki katsottaessa. Stereonäkökään ei siis poista ainakaan kokonaan illuusiota, mutta voimakkain se on tietysti yhdellä silmällä katsottaessa ja vielä voimakkaampi kameran kuvassa, jossa konstruktio ei näy. Mielenkiintoista on sekin, että ihmisen liikkuessa Amesin huoneessa aivot tulkitsevat liikkujan koon muuttuvan oli se kuinka järjenvastaista tahansa.
Täällä video Amesin huoneesta sekä Suomessa että Unkarissa.

Televisiotekniikan viimeisintä huutoa ovat 3D-televisot. Katselin kodinkoneliikkeessä demoa 3D-televisiosta. Ei liene mikään yllätys, että demo oli tehty Grand Canyonissa. Varsin vakuuttavaa sinänsä, mutta en jaksaisi millään katsoa pelkästään Grand Canyon –elokuvia. Sitä paitsi stereonäkö on vain yksi tekijä niiden monien joukossa, joiden ansiosta silmän muodostama 2-ulotteinen kuva koetaan 3-ulotteisena tilana. En jaksa uskoa 3D-television loistavaan tulevaisuuteen. Sitä paitsi minä haluan pitää hieman etäisyyttä television henkilöihin. En halua heidän tulevan yhtään enemmän olohuoneeseeni kuin mitä he nyt tekevät.
Menkööt teeman liittyen seuraava loppukevennys. Kun katselee nykyisiä aikuisviihteen (mikä ilmaisu, eikö pornolehteä voida kutsua enää omalla nimellään) lehtiä tai videoita tai vaikka nettisivuja, niin voi olla vaikeaa ymmärtää, millainen tilanne oli vaikka minun nuoruudessani. Kun nykyään alan tavara muistuttaa lähinnä sisäkuminäyttelyä, niin noin ½ vuosisataa sitten lehdissä oli kuvia vähäpukeisista tytöistä ja hyvin viattomia eroottisia tarinoita. Yksi on erityisesti jäänyt mieleeni. Sen nimi oli ”Tarvajärvi vaatekaapissa”. Tarinan juonessa ei suinkaan ollut oikeaa Tarvaa piilossa vaatekaapissa aviomiehen tullessa paikalle, vaan naisen kirjoittamaksi laitettu kertomus siitä, miten hänellä oli televisio sijoitettu makuuhuoneen vaatekaappiin. Kirjoittaja koki saavansa eroottisia elämyksiä, kun hän katseli sängyssään maaten Tarvajärven laatikkoleikkiä. Sen enempää yksityiskohtiin ei menty.
Tällaisella seksivalistuksella minäkin olen elämässä jotenkin pärjännyt. Olisiko tilanne jotenkin erilainen, jos olisin saanut seksivalistuksen virtuaalisesti 3D-muodossa?

Alla oleva kuvasarja pyrkii havainnollistamaan sitä, miten kahden esineen kuvitellut etäisyydet kuvassa vaihtelee. Koska lopullinen tulkinta tapahtuu katsojan aivoissa, niin eri ihmiset voivat kokea pallojen väliset etäsiyydet eri tavalla. Joten jos kuvateksti on ristiriidassa sinun kokemasi välillä, niin kuvateksti on väärässä - sinun suhteesi. Kuville ei kkannata myöskään antaa taiteellisia pisteitä. Pallot ovat siinä vain asian havainollistamiseksi. Klikkaamalla hiirellä kuvaa ne saa hieman suuremmiksi.

Tässä kuvassa on itsessään aika voimakas syvyysvaikutelma. Se on otettu hyvin laakakulmaisella objektiivilla ja siinä on parikin voimakasta perspektiivilinjaa. Kuva on otettu 15 mm kalansilmäobjektiivillä täyden kinokoon kennon kameralla. Itse asiassa kuvakulma vastaa aika hyvin ihmisen yhdellä silmällä kerrallaan näkemää kuvaa. Siihen tosin yhtäläisyydet suunnilleen loppuvatkin. Lopullinen kuva aivoihin muodostuu ihan erilaisen prosessin seurauksena kuin kameran kuva ensin kennolle ja sitten digitaalisen prosessin myötä näytölle. Siitä joskus toiste tarkemmin.

Perustilanne. Ylempänä perspektiivilinjan suunnassa oleva pienempi samanlainen pallo on kauempana.

Sumentamalla toista palloa voidaan jäljitellä silmän tarkentumismekanismia ja korostaa pallojen etäisyyseroa.

Syvyysvaikutelma on voimakkaampi, jos lähemmäksi ajateltu pallo on terävä ja kauempana oleva pallo sekä muu tausta epäteräviä.

Pienemmän pallon ollessa perspektiivisesti "väärällä" puolella, syntyy ristiriitainen havainto. Onko alempana oleva pallo pienempi vain kauempana?

Jos pienemmästä pallosta tehdään epäterävä, niin se koetaan helpommin lähempänä olevana. Samalla sen kokoero suureen palloon kasvaa, koska kauempana olevan suuremman pallon on oltava sitä merkittävästi suurempi.

Jos esineet ovat osin päällekkäin, niin tulkinta on helppo. Kokonaan näkyvä on lähempänä.

Samanlaiset samankokoiset esineet mielletään yhtä kaukana oleviksi. Jotkut voivat kokea ylempnä olevan hieman suuremmaksi, koska ylempänä oleva koetaan kauempana olevaksi yläperspektiivissä olevassa kuvassa. Kyseessä on sama ilmiö kuin tekstissäkin viitatussa kuuilluusiossa.

Osin päällekkäin olevista palloista taaimmainen tuntuu olevan jopa kuvassa suurempi. Todellisuudessa pallot ovat toistensa tarkkoja kopioita.

Ristiriita. Pallot ovat kuvassa täsmälleen samankokoiset. Kokemuksesta kuitenkin tiedetään koripallon olevan tennispalloa suuremman. Siis samankokoinen ja ylempänä näkyvä koripallo on kauempana.

Tuplaristiriita. Tennispallo on kuvassa saman kokoinen kuin koripallo, mutta se tiedetään pienemmäksi. Tämän kuvan eri ihmiset hahmottavat eri tavoilla. Luontevin tulkinta lienee kuitenkin se, että koripallo on kauempana.

Lisää ristiriitoja. Nyt katsoja on pakko tulkita joko tennispallo ylisuureksi tai koripallo minipalloksi.

Tämä on helpompi, vaikka perspektiivin suunta on "väärä". Tennispallo on selvästi lähempänä.

"Oikea" perspektiivin suunta pallojen välillä helpottaa tulkintaa. Pallojen välillä ei ole ristiriitaisuuksia

Tekemällä koripallosta hieman epäterävän ja taustasta vielä enemmän, voidaan korostaa pallojen etäisyyksiä kamerasta ja taustasta. Tennispallo on lähinnä ja koripallo hieman kauempana, mutta kuitenkin selvästi taustaa lähempänä.

Valokuvaaja vs. taksikuski

 

Robert De Niro Martin Scorsesen elokuvassa Taxi Driver. Valokuvaaja on kameran toisella puolella

Valokuva ja auto ovat tämän päivän karkeasta perspektiivistä katsoen suunnilleen yhtä vanhoja keksintöjä, noin 200 vuoden ikäisiä. Molemmille on tyypillistä, että niiden syntymäaika on vähän veteen piirretyn viivan kaltainen, selkeätä yksikäsitteistä keksimisvuotta ei ole.

Varhaisimmaksi autoksi sanotaan usein Nicolas Josef Cugnot'n kolmipyöräinen höyryautoa vuodelta 1769. Ainakin sitä pidetään ensimmäisenä konevoimalla liikkuvana ajoneuvona.

Ensimmäinen pysyvä valokuva taas on Joseph Nicéphore Niépcen vuonna 1826 ottama Näkymä Le Grasin ikkunasta.

Yhteistä näiden keksintöjen historiassa on myös se, että ne olivat pitkään vain harvojen ja valittujen käytössä. Muistan omasta lapsuudestani 1950-luvulta, että isoisää ja isoäitiä mentiin aina vastaan Lastusen pirssillä, kun isovanhempani saapuivat Oulusta junalla Oriveden rautatieasemalle. Harvat valokuvat otatettiin joko valokuvaamossa tai sitten kiertävät kuvaajat ottivat ne. Näin ikuistettiin esimerkiksi lukemattomat ikäluokat kouluissa pulpeteissaan istumassa ennen Seppälän koulukuvat Oy:n aikaa.

Minun perheestäni on tuolta ajalta paljon normaalia enemmän valokuvia, koska sekä isäni että isoisäni olivat innokkaita fotareita tartuttaen harrastuksen myös minuun monin kohtalokkain seurauksin. Muutoin kameran omistaminen oli vielä 50-luvulla selkeä poikkeus, kuten myös auton. Sekä valokuvaus- että kyyditystarpeet hoidettiin ostamalla ne kyseisiltä ammatinharjoittajilta.

Tänään kaikki on toisin. Lähes joka taloudessa on vähintään yksi auto ja käytännössä jokaisella lukutaitoisella on kamera, jos ei muualla niin kännykässä ainakin. Valokuvaus- ja kyydityspalveluita ei tarvitse enää ostaa kuin poikkeustapauksissa. Mihin tämä on johtanut?

Koulutettuja valokuvaajia tässä maassa on aivan tolkuton määrä tarpeeseen nähden. En ryhdy tässä erittelemään syitä, miksi näin on. Seuraus on kuitenkin ilmeinen. Suurimmalle osalle koulutetuista valokuvaajista ei löydy ammatiksi asti valokuva-alan töitä. Se, että osalla fotareista työn puute johtuu yksinkertaisesti ammattitaidon puutteesta, on sekin toisen saarnan aihe. Epistolaa siitä vaikka Matin mietteissä.

Taksikuskeilla ei mene yhtä huonosti. Tosin parkuvat hekin, mutta ei sellaista ammattikuntaa olekaan, joka ei itkisi joko pieniä tuloja tai hankalia työaikoja – yleensä molempia. Taksin ajaminen on luvanvaraista työtä ja taksilupia myönnetään rajallinen määrä. Lisäksi taksimaksut ovat säänneltyjä. Alalla ei ole käytännössä todellista kilpailua.

Pitäisikö ammattimainen valokuvaaminenkin muuttaa luvanvaraiseksi? Tämän suuntaisia ajatuksia on esittänyt mm. HEO:n kuvajournalismin linjan johtaja Jore Puusa niin useilla foorumeilla, että tuskin ainakaan valokuvapiireissä on ketään niistä paitsi jäänyttä. Valokuvaajan ammattia saisivat harjoittaa vain koulutetut kuvaajat. Pois lukien erilaisia epämääräisiä kansanopistokursseja käyneet diletantit, paitsi näistä mukaan lukien HEO:sta valmistuneet kuvajournalistit.

Minusta ei. Suomessa ammattikuntalaitos lakkautettiin vuonna 1868, kun kaupasta ja elinkeinoista säädettiin uusi asetus, jolla pyrittiin toteuttamaan elinkeinovapaus. Lakkautettujen ammattikuntien tilalle perustettiin kuitenkin erityisiä elinkeinonharjoittajien yhdistyksiä, jotka myönsivät kisällin- ja mestarintodistuksia, mutta joilla ei enää ollut yksinoikeutta ammattien harjoittamiseen. Näin toimii mm. Suomen Ammattivalokuvaajat ry. SAV:n myöntämä mestarinarvo on selkeä takuu sen omistajan taidoista valokuvaajana – tässä tapauksessa yleensä muotokuvaajana.

En näe mitään syytä, miksi valokuvauksen pitäisi olla luvallinen ammatti – edes suojattu ammattinimike. Miten se poikkeaa taksikuskista, jonka ammattiluvan voi hankkia parhaimmillaan kuka tahansa ajokortin omaava muutaman kuukauden opintojen jälkeen? Tai sähköasentajasta tai lääkäristä, joiksi Jorekin on leikkisästi usein ilmoittanut ryhtyvänsä ja tekevänsä hommat puoleen hintaan?

Ne ovat kaikki ammatteja, joissa ammatinharjoittaja on varsin konkreettisesti vastuussa asiakkaan turvallisuudesta, jopa hengestä. Ainakaan minä en haluaisi Suomeen tästä kirjoituspaikastani jo 100 kilometrin päässä rehottavaa systeemiä, jossa yöllä taksiin istuutuessasi et voi olla varma, pääsetkö tilaamaasi osoitteeseen ja jos pääset, niin millä hinnalla.

Eivät luvanvaraisetkaan ammatit suinkaan ole ongelmattomia. Esimerkiksi yhtiömuotoisilla taksiluvilla käyty keinottelu johti hyvin vääristyneisiin tilanteisiin. Muutamalla sadalla markalla viranomaisilta hankitusta yhtiömuotoisesta taksiluvasta saatettiin maksaa miljoona markkaa. Jos se ei ole ansiotonta arvonnousua, niin ei sitten mikään. Systeemi on poistumassa, ihan tarkkaan en nykyistä tilannetta tunne. Tänä päivänä taksiluvan saa (jos sellaisen saa) 300 eurolla, mutta netissä yhtiömuotoisia lupia näkyy olevan myynnissä noin 100.000 eurolla. Toki siihen tulee yleensä auto mukaan, mutta siitä huolimatta. Jos joku lukijoista tietää enemmän, niin kommentit otetaan mieluusti vastaan.

Rat Basketball Time Lapse

Nopeutetut elokuvat ovat hauskoja kuriositeetteja ja sopivat kohteisiin, jossa katsoja muutoin alkaisi hamuta kaukosäätimestä pikakelauspainetta. Tunti, päivä, viikko, kuukausi tai vaikka vuosi saadaan puristettua muutamaan minuuttiin. Ainoa mitä pitää säätää, on otettavien kuvien taajuus. Kun kolme minuuttia alkaa olla maksimi, kuinka kauan tällaista ns. time lapse elokuvaa jaksaa katsoa, niin siitä saa hyvän lähtökohdan yksittäisten kuvien ottotaajudelle. Hieman matematiikkaa.
Minä teen kuvista videon, jonka kuvataajuus on 30 kuvaa sekunnissa. Kolmen minuutin videossa on siis 3*60*30 = 5400 kuvaa, freimiä. Tunnissa on 60*60 = 3600 sekuntia. Siis videoon, jossa tunti kestää kolme minuuttia on otettava 5400/3600 kuvaa/sekunti = 1,5 kuvaa/sekunti eli kuva kerran 0,67 sekunnissa.
Valokuva-alalla olevat ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen joukkoon. Toinen pitää vaatimattomiakin tietojaan ja taitojaan visusti omana tietonaan, "ammattisalaisuuksina". Toinen puoli ymmärtää, että todellinen ammattitaito ei ole kiinni näissä "kikoissa" ja "jujuissa", vaan vuosikausien määrätietoisessa työssä. Ei sitä voi kukaan varastaa.
Minun tietoni ja varsinkin taitoni ovat valokuvauksen suhteen niin vaatimattomat, että niitä on turha pihtailla.
Kamerana minulla on tavallinen webbikamera, tosin sieltä paremmasta päästä. Logitech HD Pro Webcam C910. Kameralla saa jopa videota jopa full HD -resoluutiolla ja stereoäänellä, mutta käytännössä olen havainnut, että viimeistään 1280 x 720 pikselin kuvassa tulevat optiikan ja kennon rajat vastaan. Full HD 1920 x 1080 pikselin kuvaustilaa ei kannata käyttää.
Kamerassa on stereomikrofoni, mutta time lapse elokuvissahan reaalaiaiakaista ääntähän ei ole, joten sillä ominaisuudella ei ole tässä käyttöä.
Ohjelmana, jolla time lapse elokuvat tallennetaan, käytän HandyAvi nimistä softaa. Se on näihin tarkoituksiin riittävän monipuolinen ja hinnaltaan varsin edullinen. Etenkin ohjelmassa oleva mahdollisuus säättää mm. videokuvan kirkkautta on vähänkin haastavimmissa valaistusolosuhteissa aivan välttämätön. Ohjelma tallentaa videon avi-tiedostona. Sen koko tulee helposti hyvin suureksi, esimerkiksi tässä näytillä oleva ohjelma koripalloilevista rotista vei raakatiedostoina yli 5 gigaa levytilaa. Editoituna HD-resoluutioiseksi videoksi tiedostokoko putosi 134 megaan.
Videon editointiin käytän halpaa Pinaclen Studio -ohjelmaa. Monet netistä saatavat ilmasohjelmat käyvät tähän ihan yhtä hyvin.
Tällaisilla eväillä minä teen tällaisia time lapse elokuvia. Tässä kuvia on otettu 5 kertaa sekunnissa. Video on otettu vallitsevassa valossa, mikä rottien pelin aikana on hieman epätasainen. Toisen korin luona varsinkin valkoiset rotat tahtovat palaa puhki. Tässä voi todeta, että rottakoripallossakin "mustat donkkaa tykimmin". Valaistus ainakin sopii paremmin värillisille rotille.
Musiikin sopivuudesta juuri tähän voidaan olla montaa mieltä, mutta kyseinen kappale on tekijänoikeuksista vapaata, joten sitä voi huoletta käyttää.
YouTubeen istuvia elokuvia näilläkin tarpeilla syntyy ja varsin vaivattomasti. Sopivia aiheita löytynee runsaasti niin kotoa kuin konttorista.
Onko tällaisille videoille kaupallisia markkinoita? Tuskin ainakaan kovin merkittäviä, mutta niiden tekeminen on hauskaa. Jos aikoo tehdä näistä leipäpuuta, niin jo katu-uskottavuuden kannalta lienee syytä satsata hieman ammattimaisimpiin laitteisiin ja ohjelmistoihin. Kun media siirtyy yhä enenemässä määrin nettiin, niin video tulee jo lähitukevaisuudessa väistämättä syrjäyttämään perinteistä valokuvaa, joka jää printtimedian kuvittajaksi. Vähänkään tulevaisuudestaan huolestunut valokuvaaja ottaaa tämän huomioon ja alkaa jo nyt suuntautua myös elävän kuvan tuottajaksi. Video- ja editointikaluston hinnat kun ovat romahtaneet.

Betlehemin tähti

The Star of Bethlehem

Yonge, Charlotte M.: “Religion in the Home” (1913)

Joulun tarinoista Raamatussa minua on aina kiehtonut Idän tietäjät ja Betlehemin tähti. Mikä se oikein oli?  Sitä ei mainita Jouluevankeliumina tunnettuna Luukkaan evankeliumissa (toisen luvun jakeet 1-20), vaan kertomus löytyy Matteuksen evankeliumista (toisen luvun jakeet 1-10).  Alla olevat hieman lyhennetyt lainaukset ovat oleellisia tämän tarinan kannalta.

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme." Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä." Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.

Raamattuun voi suhtautua niin kovin monella eri tavalla. Jonkinlaisia ääripäitä varmaan ovat usko siihen, että Raamattu on sanasta sanaan totta Jumalan sanaa ja toisaalta näkemys, että Raamattu on kokoelma pelkkiä satuja ja tarinoita. Kummassakaan ääripäässä ei Betlehemin tähden arvoituksen tieteelliselle pohdinnalle ole juuri sijaa. Raamattuun kirjaimellisesti uskoville Betlehemin tähti on ihme muiden ihmeiden joukossa ja toisella laidalla oleville tarina tarinoiden joukossa. Ei sitä tarvitse sen kummemmin selittää.

Hyvin monet kuitenkin ajattelevat, että Raamatun kertomukset ovat osin historiallista faktaa, osin monista kulttuureista yhdisteltyjä saagoja. Monet  uskovat myös, että tieteellisellä tutkimuksella voidaan selvittää, kumpaan joukkoon eri Raamatun kertomukset kuuluvat.  Joten oletetaan, että Jeesus todella syntyi suunnilleen ajanlaskun aikoihin ja silloin ainakin Välimeren pohjukassa näkyi taivalla tavallisuudesta poikkeava valoilmiö. Mikä se olisi voinut olla?

Erilaisia astronomisia ilmiöitä on ehdoteltu. Komeetta, planeettojen kohtaaminen eli konjuktio, supernova. Tähtitieteellisten tapahtumien ajankohdat voidaan nykyään laskea hyvin tarkasti sekä eteen- että taaksepäin. Tieteellisen tarkastelun avuksi, tarinoiden todenperäisyyden osoittamiseksi ei niinkään.

Ajanlaskun alun eli Jeesuksen oletetun syntymän aikoihin taivaalla ei näkynyt yhtään komeettaa eikä vasta räjähtänyttä supernovaa. Niitä ei löydy muista aikalaiskirjoituksista, joissa yleensä poikkeavat tähtitaivaan ilmiöt on mainittuina, eivätkä esimerkiksi laskelmat komeettojen kiertoajoista ajoita yhtään nykyään tunnettua komeettaa erityisen lähelle ajanlaskun alkua. Komeetoista ehkä tunnetuin näkyi vuonna 12 eaa.

Konjuktiot ovat suhteellisen yleinen taivalla näkyvä ilmiö. Astrologiassa ne ovat tärkeitä ennusmerkkejä, astronomian kannalta ne ovat lähes merkityksettömiä. Konjuktiossa kun kaksi planeettaa vain sattuvat olemaan Maasta katsottuna suunnilleen samassa suunnassa. Kirkkaimmat planeetat ovat Venus ja Jupiter. Jos ne sattuvat hyvin lähelle toisiaan, niin ne näyttävät yhdeltä kirkkaalta tähdeltä. Tällaiset konjuktiot ovatkin sen sijaan suhteellisen harvinaisia, mutta laskelmien mukaan sellainen tapahtui 17. kesäkuuta vuonna 2 eaa. Jos unohdetaan sivuseikka, että konjuktio tapahtui tismalleen eri puolella vuotta kuin nyt jouluna viettämämme Jeesuksen syntymäpäivä, niin tämä kohtaaminen olisi kirkkautensa ja harvinaisuutensa johdosta muuten hyvä ehdokas Betlehemin tähdeksi. Paitsi että näin läheisessä konjuktiossa planeetat eivät voineet olla useita päiviä, kuten Raamatun teksti kertoo tapahtuneen ja että planeetat tulivat paljain silmin näkyviin läntisellä iltataivaalla. Kuitenkin se johdatti valollaan Itämaan tietäjät Jerusalemista etelään olevaan Betlehemiin.

Unohdetaan ikävät tähtitieteelliset faktat, ja oletetaan taivaalla näkyneen jokin nykytieteelle tuntematon kirkas astronominen kohde. Miten se muuten olisi sopusoinnussa Raamatun tekstin kanssa?

Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen…

Kun kulkee metsässä tähtikirkkaana yönä, niin huomaa helposti, miten tähdet seuraavat kulkijaa. Kun kulkija pysähtyy, niin tähdetkin näyttävät pysähtyvän. Toki kyse on vain liikkeen suhteellisuudesta. Kun näemme tähtien paikan muuttuvan ympärillä oleviin puihin, mutta tiedämme puiden pysyvän paikoillaan, niin aivomme tulkitsevat tähtien liikkuvan. Valitettavasti oppaaksi tästä näennäisestä tähtien liikkeestä ei ole. Tähdet kun näyttävät liikkuvan aina samaan suuntaan kuin kulkija ja pysähtyvät kulkijan pysähtyessä, ei ennen pysähtymistä.

Tietenkin voidaan ajatella, että jos Itämaan tietäjät olisivat jollain muulla tavalla osuneet Beetlehemin tallin itäpuolelle sopivaan kohtaan ja pysähtyneet siihen lepäämään, niin he olisivat saattaneet nähdä konjuktiossa olevien Venuksen ja Jupiterin laskevan läntisen horisontin taakse juuri tallin kohdalla. Jos se on ollut merkkinä sille, että koko maailmankaikkeutta hallitseva Jumala lähetti ainoan poikansa Maan päälle, niin on sanottava, ettei Jumalaa ainakaan pröystäilystä voi syyttää. Moni hänen asemassaan oleva ei varmaan olisi voinut välttää kiusausta juhlistaa tapausta hieman komeammalla taivaallisella ilotulituksella.  Ainakin minulle olisi muutama näyttävä supernova tullut ensimmäiseksi mieleen.

 "Tähden" käyttäytyminen viittaisi pikemminkin siihen suuntaan, että kyseessä olisi kuun aliseen maailmaan liittyvä  kohde. Lentäviin lautasiin ja avaruusolentojen vierailuihin uskovat eivät voi kuvitellakaan, että kyseessä voisi olla mikään muu ilmiö korkeamman kulttuurin avaruusalus.

Legendaarisella suomalaisella seikkailijalla, kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilällä oli tapana poistaa pistoolistaan varmistin, kun hän kuuli sanan kulttuuri. Minä puolestani olen alkanut teroittaa Occamin partaveistä, kun Raamatun tarinoihin ja muita satuihin aletaan etsiä fysikaalisia taustoja. Lainaan toisen suosikkini, elokuvan Mies joka ampui Liberty Vallancen loppurepliikkiä. ”When the legend becomes fact, print the legend”.

Ankkalammikossa jäätävää tunnelmaa - änderna kämpar mot varandra

Lupasin lopettaa kirjoittelun pakkoruotsista, mutta kun varsinkin poliittiset lupaukset on tehty rikottaviksi, niin pyörrän puheeni saman tien.

RKP:n varapuheenjohtaja Nils ”Linuksen isä” Torvalds kirjoitti RKP:n äänenkannattajassa Höblässä, että pakkoruotsista voitaisiin luopua, jos vastikkeeksi saataisiin takeita palveluista ruotsiksi ja toimivasta kaksikielisyydestä.

RKP:n johdon tvångsvenska-siipi Stefan Wallinin ja Ulla-Maj Widerroosin johdolla ampui Torvaldsin ehdotuksen heti lennosta alas.

Wallin kantoi ikiaikaista huolta siitä, että näin meneteltäessä niin kovin moni suomalainen menettäisi mahdollisuuden pohjoismaiseen yhteistyöhön. Väite on nykyisessä englannin dominoivassa maailmassa niin absurdi, että joulupukkiinkin uskoo varmaan enemmän aikuisia ihmisiä kuin siihen.  Lapsillehan nyt voidaan syöttää mitä puppua hyvänsä.

Toinen Wallinin veto oli se, että samalla pitäisi koulussa luopua myös pakkosuomesta – eikä se olisi viisasta. Olen hieman huuli pyöreänä tämän väitteen kanssa. Ovatko pakollinen suomenkielen ja ruotsinkielen opetus ikiaikaisessa avioliitossa keskenään? Jos toinen katoaa, niin se tarkoittaa kuolinkelloja myös toiselle?

En ole kuullut mistään, että suomenkieliset vaatisivat pakkosuomea ruotsinkielisille. Sen sijaan tuskin monikaan suomenruotsalainen jättäisi koulussa suomen opiskelun kokonaan väliin. Koska  - Wallinin sanoin – se ei olisi viisasta. Pienen kielivähemmistön kannattaa ehdottomasti oman etunsa vuoksi osata ja osata hyvin suuren kielienemmistön kieltä. Silloin he pääsevät nauttimaan myös siitä paljon mainostetusta ”kaksikielisyyden rikkaudesta”.
Kaikki minun tuntemani suomenruotsalaiset ovat fiksua väkeä. Mistä ihmeestä televisioon ja muuhun mediaan löydetään lausuntoja antamaan ne samoja iänikuisia idiotismeja laukovat pahimmat typerykset? Ei ainakaan satunnaisotannalla.

Lienee itsestään selvää, että pakkoruotsi ei ole oikea, eikä varsinkaan riittävä keino ruotsinkielisten palvelujen takaamiseksi niitä tarvitseville. Uskon, että niitäkin on, vaikka suurin osa suomenruotsalaisista on kadehdittavan kaksikielisiä.
Keppi on pitkällä tähtäyksellä huono opettaja. Mitäs, jos kokeiltaisiin porkkanaa? Luovutaan byrokraattisesta virkamiesten muodollisesta ruotsinkielen osaamispakosta ja maksetaan aidosta kaksikielisyydestä asianmukainen lisäkorvaus niillä julkisen sektorin aloilla, joissa sitä ihan oikeasti tarvitaan. Jos vaikka perushoitaja selvittää kunnollisen kielikokeen sekä suomeksi että ruotsiksi, niin hän saa, sanotaan nyt vaikka kahta palkkaluokkaa korkeampaa palkkaa. Sama voitaisiin maksaa muille aidosti kaksi- tai useampikielisille.

Kuten Torvaldskin toteaa, niin suurin osa suomalaisista ei saa ruotsin opiskelusta mitään todellista vastinetta (gengäld). Tämä koskee etenkin niitä myöhemmässä elämässään suoritustason tehtäviin siirtyviä, jotka tällä hetkellä ovat kaikkein vähiten motivoituneita ruotsinkielen opiskelusta. Tiliotteessa oleva merkintä olisi aika konkreettinen porkkana. Ainakin jos vertaa mahdollisuuteen päästä joskus osalliseksi pohjoismaisesta yhteistyöstä – sen ainoaksi ruotsia puhuvaksi jäseneksi.

Jos Nils Torvalds edustaa sitä liberaalia ja avarakatseista suomenruotsalaisuutta (kuten monen entiset taistolaiset), niin Ulla-Maj Wideroos on kaivautunut niin syvälle kielipoteroonsa , että sieltä pystyy enää ampumaan vain tähtäämättä. Sotaiset kielikuvat ovat Ulla-Majn oman blogin inspiroimia.

Kas kun Ulla-Maj ei närpiöläisenä ole vaatimassa Närpiön ruotsille pakollista opetusta suomenkielisissä kouluissa. Närpiössä kun muilla suomenruotsalaisillakin on kielivaikeuksia, kouluruotsilla siellä ei pärjää lainkaan. Tässä puhun kokemuksen rintaäänellä.

Torvaldsin artikkelia en löytänyt mistään, mutta alla Höblän uutinen asiasta.

I en kolumn i morgondagens Hbl flaggar Nils Torvalds för att den obligatoriska svenskan kan ges upp under vissa villkor som garanterar tvåspråkigheten.

Debatten om den obligatoriska svenskundervisningen i finska skolor går vidare. I en kolumn i morgondagens Hbl föreslår Svenska folkpartiets viceordförande Nils Torvalds en kompromiss.

Enligt hans förslag frångår man den obligatoriska svenskan men kräver i gengäld en bättre garanti för service på svenska och en fungerande tvåspråkighet.

– Det viktiga är hur vi bäst kan garantera service på svenska, säger Torvalds.

Han försäkrar att han funderat länge på frågan innan han fattade pennan.

– Problemet är att vi i dag kräver att finskspråkiga elever läser svenska utan att ge någonting i gengäld. Samtidigt vet alla, åtminstone de som bor innanför Ring III, att på sjukhus och åldringshem ser vi ingenting av den obligatoriska svenskan. Den tillför ingenting när det gäller, säger Torvalds.

Partiordförande Stefan Wallin tar i mogondagens Hbl avstånd från Torvalds förslag.

– Skolsvenskan är inte bara en fråga om att tillräckligt många personer i förvaltningen skall kunna ge finlandssvenskarna service. Det vore ett alltför egoistiskt sätt att se på skolsvenskan eller landets tvåspråkighet.

– Det handlar också om att ge finska barn och ungdomar en personlig kontaktyta med vårt lands tvåspråkighet, exempelvis som port till det nordiska sammanhanget. Och slopar vi den obligatoriska svenskan i finska skolor måste vi också slopa den obligatoriska finskan i svenska skolor. Det vore inte klokt, skriver Wallin.

Ulla-Maj Wideroosin kielipoliittisia näkemyksiä pakkovenäjästä ja venäläistämisestä.

Det är det minsta man kan säga om vår statsministers sätt att ta hjälp av Rysslands statsminister i språkfrågan. När skall Finlands folk vakna och inse vad som är på gång i vårt land. Tvångsryska och förryskning! Det var inte det här som min far och andra stred för i kriget!

Kääntäjän dilemma

Animaatio ei vielä takaa sitä, että asia olisi fysikaalisesti oikein. Ei norsukaan osaa lentää kuin piirretyissä.

Kääntäjän työn tarkoitus on yksinkertaisesti muuttaa teksti kielestä toiseen siten, että alkuperäisen tekstin kirjoittajan ajatus säilyisi mahdollisimman tarkasti. Tässä joudutaan monenlaisiin kompromisseihin kielen ja kulttuurien eroista johtuen. Sanatarkka orjallinen käännös on yleensä huono.

Kaunokirjallinen tuote on väliin niin kehno, että kääntäjä saattaa joutua kiusaukseen hieman ”parannella” sitä käännöksessä. Varmaan näin on tapahtunutkin, vaikka se ei kääntämisen perimmäinen idea olekaan.

Erityisen hankalan ongelman eteen asiatekstin kääntäjä joutuu silloin, kun alkuperäisessä tekstissä on selviä asiavirheitä. Miten menetellä niiden kanssa? Laittaako virheet sellaisinaan vai korjaako ne? Ovatko virheet tarkoituksellisia vai ovatko ne ylipäänsä virheitä lainkaan? Riittääkö kääntäjän substanssin tuntemus?

Heurekan Vattenfall planetaarion ohjelmistoon tuli tänä vuonna kaukoputkista kertova elokuva Kaksi pientä lasinpalaa - ihmeellinen kaukoputki. Tähtitieteen vuonna 2009 aika pienellä budjetilla tehty minusta hyvin sympaattinen elokuva. Budjetin pienuus näkyy valitettavasti myös siinä, että elokuvaan on jäänyt sinänsä aika käsittämättömiä fysikaalisia virheitä. Pahimmat kolme voi käydä kurkkaamassa täällä. Kannattaa katsoa video koko näytön tilassa, koska itse kuva on vain osassa videota.

1. Kynttilän liekissä sininen osa liekin alaosassa ei kerro mitään liekin lämpötilasta. Se ei johdu hehkusta, vaan on seuraus vedyn viritystilan purkautumisesta. Keltainen ja punainen liekin väri sen sijaan on yhteydessä liekin eri osien lämpötilaan.

2. Spektrin eri väreillä ei ole ”eri lämpötiloja”. Hehkun tuottaman valon spektrin aallonpituusjakauma kertoo hehkuvan aineen lämpötilan. Mitä sinisempi se on, sitä korkeampi on hehkuvan aineen lämpötila. Siksi siniset tähdet ovat kuumempia kuin keltaiset. Auringon värisen tähden pintalämpötila on noin 5500 ^oC.

3. Tähtien ja galaksien liikkeen meihin nähden paljastaa niiden Dopplerin ilmiöstä johtuva punasiirtymä. Analogia ambulanssiin on tässä hieman huono, koska ambulanssin sireenin ääni on enemmän tai vähemmän yhtä taajuutta. Siksi lähestyvän ambulanssin sireenin ääni kuuluu korkeammalta ja etääntyvän matalammalta.

Tähden valossa näkyy koko näkyvän valon spektri. Punasiirtymässä tapahtuu siirto, jolloin lyhyet UV-alueen aallonpituudet tulevat näkyviksi ja vastaavasti punaisena näkyvät aallonpituudet siirtyvät Infrapuna-alueelle. Punasiirtymää ei siis nähdä tähden värin muuttumisena, vaan ns. karakterististen viivojen liukumisena kohti spektrin punaista päätä. Tarkempaa valistusta asiaa saa mm. täältä.

Elokuvassa oleva virhe on siinä mielessä vielä tuplahankala, että virhettä korjattaessa kuvan ja tekstin välille saattaa jäädä kiusallinen ristiriitaisuus.

Tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Miten Heurekan planetaarion väki asian ratkaisi? Ei paljasteta kaikkea. Käykää itse katsomassa.