Sopimus tekijänoikeuden luovutuksesta

Vastaan minulle heitettyyn haasteeseen, jossa minua kehotettiin tekemään oma sopimusluonnos tekstiäni tai kuviani julkaisevan toimeksiantajan kanssa. Tämä sopimus on räätälöity minun tarpeitani varten, mutta sitä saa vapaasti kopioia, jos joku katsoo siitä olevan itselleen hyötyä.

Muutama kohta vaatinee hieman aukaisemista. Ensinnäkin se soveltuu siihen minulle normaaliin tilanteeseen, jossa minä olen tehnyt artikkelin tai toimittanut kuvia meialle. Minun periaatteeni on se, että toisella osapuolella on oikeus vielä tässä vaiheessa perääntyä, jos toimitettu aineisto ei ole sitä, mitä on kuviteltu saatavan. Vastapuolella on 14 päivää aikaa harkita.

Toisaalta minä en tee juttuja julkaisijan mappi ööhön, jossa on materiaalia pahimpaan juttupulaan. Siksi minulla on kolme kiristysruuvia.  Sopimus on hyväksyttävä 14 päivän, palkkio maksettava 30 päivän ja Aineisto julkaistava 6 kuukauen kuluessa Aineiston luovutuksesta.

Toinen muutos vakiosopimukseen on sen kohan täsmentäminen, jossa käsitellään minun vastuutani kolmansien osapuolten vaatimuksiin.  En laita nyt enkä tulevaisuuessa ilman aseella uhkaamista nimeäni alle sellaiseen paperiin, jossa lupaan vastata enemmän kuin epämääräisistä "tarpeellisista" kustannuksista. Minusta reilu katto tässä on saamani palkkion suuruus. Se on ihan sama, minkä esim. STT-Lehtikuva on kirjannut oman kuvamyyntinsä sopimukseen. Miksi minun pienenä toimijana pitäisi hyväksyä enemmän vastuuta kuin suuren ja mahtavan, jolla on ihan eri lailla sekä talouellista ja juriista voimaa takanaan?

Pikku lisänä olen tarkentanut myytävää asiaa. En ole suinkaan myymässä "freelance-työtä", vaan tekijänoikeuen luovutuksia. Tekijänoikeuen luovutus on arvonlisäverosta vapaata tekstin osalta, valokuvien ei. En halua, että sopimuksessa on verotuksen kannalta ristiriitaista tietoa, vaikka tästä ei luultavasti mitään harmia koituisikaan.

Olen myynyt lähes 40 vuoen aikana satoja juttuja ja valokuvien määrä on tuhansissa. Kerran tilattu juttu on jäänyt sekä julkaisematta että maksamatta, kaksi kertaa vain julkaisematta (viimeksi olin unohtanut yhen). Kannattaako tällaisen epävarmuuen vuoksi pyörittää sopimuspaperirumbaa?

Minusta ei. Lehtien avustaminen perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Minä voin hyvin elää sopimuksettomassa tilassa, jossa nouatetaan alan pelisääntöjä. Julkaisija saa ensi- ja kertajulkaisuoikeuet. Koskee painettua ja sähköistä versiota. Julkaisija kantaa normaalin julkaisijan vastuun. Siinä epätoennäköisessä tilanteessa, että aineisto aiheuttaa kolmannen osapuolen vaateita, niistä neuvotellaan erikseen. Minä en ole käsi pystyssä ilmoittautumassa etukäteen maksumieheksi. Voin joustaa myös maksuaikatauluissa, koska minulle lehtien avustaminen on osaksi harrastus ja vain osaksi ammatti. Varsinkin lukuisten harrastuslehtien avustajien tilanne lienee hyvin saman tyyppinen. Joten lyön oman luonnokseni pöytään vasta sitten, kun minulta vaaitaan nimeä alle vastapuolen iktaattiin. Minusta kun sopiminen on sitä, että yhessä sovitaan.

Minusta alla oleva sopimus on reilu molempien osapuolten kannalta. Ennen kaikkea siinä on selkeät aikarajat ja rahasummat, joien puitteissa toimitaan. Voi hyvin olla, että se ei kelpaa kaikille toimeksiantajille. Silloin voimme toeta, että silloin joko he eivät ole oikea asiakas minulle tai minä oikea avustaja heille. Useimmiten molempia.

Päätoimiselle freelancerille tämä sopimus ei mahollisesti sovi. Jo pelkästään siksi, että vakiosopimuksen allekirjoittamatta jättäminen saattaa katkaista avustajasuhteen.

____________________________________________

Sopimus tekijänoikeuden luovutuksesta

Sopimuksessa sovellettavat ehdot

Allekirjoittaneet XX ja YY (Toimeksiantaja) sopivat  ehdoista, joilla XX myy tekijänoikeuden luovutukset Toimeksiantajalle  kohdassa 1. mainittuun  aineistoon ZZ (Aineisto)

1. Sovittu aineisto

ZZ

2. Aineiston aikataulu

Aineisto on kokonaisuudessaan toimitettu Toimeksiantajalle.

3.  Palkkio

Sovittu veroton palkkio tekstin ja kuvien tekijänoikeuksien luovutuksesta on xxx €, josta arvonlisäverottoman tekstin osuus yyy ja kuvien zzz € + ALV, yhteensä www €. Ellei toisin sovita, palkkio maksetaan laskun mukaan 30 päivän kuluessa Aineiston luovutuksesta.  

Palkkio kattaa kaikki tämän sopimuksen mukaiset oikeudet.

4. Luovutettavat oikeudet

Palkkiota vastaan Toimeksiantaja saa Aineistoon ensijulkaisuoikeuden ja kertajulkaisuoikeuden sen painetuissa versiossa, sähköisessä näköisversiossa sekä julkaisun digilehdessä.  Aineiston mukana toimitettuja kuvia saa käyttää lehden kannessa samassa numerossa, jossa artikkelikin julkaistaan.

Toimeksiantajalla on oikeus käyttää Aineistoa sen Julkaisun markkinoinnissa, jossa Aineisto on julkaistu, edellyttäen, että Aineisto esiintyy markkinoinnissa kyseisen Julkaisun osana. Aineiston muusta käytöstä sovitaan erikseen.

Toimeksiantajalla on oikeus editoida Aineistoa hyvän journalistisen tavan mukaisesti.

5. XX:n velvollisuudet ja vastuut

XX vastaa siitä, että sillä on täydet tekijän- ja muut immateriaaliset oikeudet myymäänsä Aineistoon.

Mikäli kolmas taho loukkaa Toimeksiantajalle tämän sopimuksen nojalla luovutettuja oikeuksia käyttämällä Aineistoa luvattomasti, on Toimeksiantajalla tältä osin itsenäinen rinnakkainen Aineiston tekijänoikeutta koskeva kanneoikeus.

XX vastaa Aineiston käyttöön perustuvista kolmansien osapuolien Toimeksiantajaan kohdistamista vaatimuksista, mikäli ne perustuvat XX:n tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttamaan vahinkoon. Tämä kohta ei vaikuta Toimeksiantajan julkaisijan vastuuseen. Näyttö tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta on yksin Toimeksiantajan todistustaakkana. XX:n taloudellinen vastuu rajoittuu Aineistosta maksettuun palkkioon.

6. Voimassaoloaika

Sopimus raukeaa, ellei Toimeksiantaja ole hyväksynyt sitä 14 päivän kuluessa Aineiston luovuttamisesta tai maksanut palkkiota 30 päivän kuluessa Aineiston luovuttamisesta. 

Ellei toisin sovita, niin Toimeksiantaja julkaisee Aineiston kuuden kuukauden kuluessa sen luovuttamisesta. Mikäli näin ei tapahdu, niin XX on oikeutettu myymään julkaisuoikeudet myös kolmansille osapuolille. XX:n saamaa palkkiota ei palauteta, mutta Toimeksiantajalla säilyy Aineiston tässä sopimuksessa määritellyt julkaisuoikeudet ilman ensijulkaisuoikeutta.

7. Muut ehdot

Mikäli osapuolten välillä ei ole jostain asiasta tässä tai muutoin sovittu, noudatetaan VKL-SJL freelance-tehtävien toimitus- ja myyntiehtoja (21.5.2001).

Vantaalla 12 / 05 / 2016

___________________________      __________________________________   

Toimeksiantaja (Nimi)                                                     XX (Nimi)

Älä allekirjoita sitä, minkä sisältöä et ymmärrä, osa II

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Monet pienemmät lehdet ovat alkaneet tehdä kirjallisia sopimuksia aineistoa lehtiin tekevien freelancereiden kanssa. Sinänsähän kirjallisesta sopimisesta ei ole mitään pahaa sanottavaa, onhan mustaa valkoisella aina yksikäsitteisempää kuin suullinen sopiminen. Siinä kun helposti ollaan "sana vastaan sana"-tilanteessa. Sopimuksen vain pitäisi olla sellainen, että sopijapuolilla on selkeä ymmärrys siitä, mitä ja mistä ollaan sopimassa. Nyt mielestäni ei aina ole näin.

Tein tässä taannoin artikkelin alan johtavaan lehteen. Juttu oli jo julkaistu, kun toimituksessa muistettiin, että sopimuskin pitäisi tehdä lehden uuden käytäntönsä mukaisesti. No, se laitettiin takautuvasti. Eikä siinä mitään, kyllä asioista voidaan sopia takautuvasti, kunhan vain ollaan yhtä mieltä sopimuksen sisällöstä. Nipottavan luonteeni mukaan en nyt vain ollut halukas allekirjoittamaan.

Sopimus sinänsä ei ollut mitenkään ihmeellinen. Se oli soveltaen kopioitu freelance-journalistien mallisopimuksista. Samanlaisen sopimuksen ovat varmaan monet freelancerit allekirjoittaneet ilman mitään seuraamuksia. Minä en allekirjoittanut.

Olen kirjoitellut näistä sopimuksista useaankin kertaan. Minusta olisi aika outoa, jos olisin ensin vaatimassa selkeämpiä sopimuksia ja sitten en itse välittäisi lainkaan niiden sisällöstä. Eniten minua hiersi tässä kuten isompienkin talojen sopimuksessa vastuupykälä. "Freelancer vastaa aineiston käyttöön perustuvista kolmansien osapuolien toimeksiantajaan kohdistamista vaatimuksista ja niihin liittyvistä tarpeellisista kustannuksista, mikäli ne perustuvat freelancerin tahallisesti tai huolimattomuudellaan aiheuttamaan vahinkoon."

Julkaisija on vastuussa julkaisuistaan. Tässä on hieman sellaista makua ilmassa, että julkaisijan vastuuta jotenkin lievennetään tämän kohdan perusteella. Mikä ei varmasti voi olla tekstin laatijan tarkoitus, onhan teksti peräisin nimenomaan free-puolen taholta. Lisäksi tekstin sanamuodot sisältävät sellaista, jonka merkityksen ymmärtämistä ei voida kohtuudella velvoittaa allekirjoittajalta. "Niihin liittyvistä tarpeellisista kustannuksista". Mitä se on?  Sitä kysyttiin aikoinaan Katekismuksessakin. Tarpeita on kovin monenlaisia. Esimerkiksi oikeuteen mentäessä julkaisijan tarve voi olla mahdollisimman kalliin asianajajan käyttäminen, kolmannen osapuolen tarve voi olla vielä kalliimpi juristi. Sovelletaanko silloin Kummelistakin tuttua periaatetta: "Artisti maksaa!"?

Myös käsite "huolimattomuudellaan" voi jäädä aika tulkinnanvaraiseksi, jos sitä ei mitenkään avata. Free-sivuilla näin tehdään, mutta satunnaisesti kerran - pari vuodessa lehtiin kirjoittelevan harrastajan ei voida mitenkään edellyttää tuntevan lakitermien välisiä eroa.

"Laki tuntee kolme tuottamuksen astetta, lievä, normaali ja törkeä. Palvelua myyvän yrittäjän vahingonkorvausvastuu määrittyy normaalisti niin, että tämä vastaa aiheuttamastaan vahingosta, mikäli ei pysty osoittamaan menetelleensä huolellisesti. Siis myös lievä tuottamus aiheuttaa vahingonkorvausvastuun ja lisäksi näyttötaakka huolellisuudesta on yrittäjällä itsellään. Sopimuksen ehdolla tuota vastuuta rajataan hiukan. Vastuu syntyy vasta normaalista, ei lievästä, huolimattomuudesta ja näyttötaakka huolimattomuudesta on ensisijaisesti korvauksen vaatijalla."

Onhan tämä vielä ihan eri tasolla kuin aikoinaan minulle ja monelle muulle tyrkytetyssä Sanoma-sopimuksessa. Sen allekirjoittamalla artisti ilmoittautui vapaaehtoisesti maksajaksi ilman ehtoja.

Laitetaan tähän vielä rinnalle STT-Lehtikuvan omiin kuviinsa sisällyttämät velvollisuutensa. "STT vastaa tahallaan tai törkeällä tuottamuksella aiheuttamastaan välittömästä vahingosta. STT:n vastuu rajoittuu perittyyn kuvapalkkioon. STT ei vastaa välillisestä tai kolmannelle aiheutetusta vahingosta."

Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että pienen toimijan pitää suostua itselleen paljon ankarimpiin ehtoihin kuin suuren ja mahtavan (ainakin ennen, nythän sieltäkin pannaan väkeä pihalle niin että saranat kuluu), kun molemmat toimittavat materiaalia lehtien julkaistavaksi.

Todettakoon nyt kohtuuden vuoksi, että en edes yritä väittää tässä sopimuksen esittäjillä olevan pahat mielessään. Freet ovat tehneet juttuja lehtiin kautta aikojen ilman mitään erillisiä sopimuksia - minä muiden mukana. Minun korviini ei ole tullut yhtään tapausta, että free olisi joutunut vaikeuksiin edellä mainitun sopimusehdon takia oli siitä sovittu erikseen tai ei. Kyseessä on siis aika puhtaasti periaatteellinen kysymys. Väittäisin lonkalta heitettynä, että todennäköisyys saada lotossa ainoana 7 ja lisänumero oikein on suurempi kuin menettää tuhkatkin pesästä maksaessaan "tarpeellisia kustannuksia" juttunsa johdosta. Ehkä tätä voisi pitääkin jonkinlaisena negatiivisena lottona. Osallistumalla siihen saa aina pienen palkkion, mutta minimaalinen mahdollisuus isoon laskuunkin on olemassa.

Muut saavat tehdä mitä haluavat, Siperian opettama en allekirjoita paperia, jonka sisältöä joko en ymmärrä tai ainakin kuvittelen sen voivan olla minulle vahingollinen.

Köyhän miehen densitometriaa, osa II

Minulla sattui olemaan kalibraatiodia, jossa on myös 7 aukkovälin  harmaakiila 1/3 aukon välein. Kuvasin sen niin, että vaalein kohta (1) on juuri ja juuri vähän tummempi kuin umpivalkoinen. Peittoprosentteina sen arvo 1%. Sen jälkeen mittasin jokaisen sävyn peittoprosentit ja kokosin tulokset taulukoksi.  Ihan oikealla olevan mustan palkin lävitse ei tule mitään valoa. Peittoprosentti ei ole kuitenkaan kuin 98. Oletan sen johtuvan siitä, että kennossa on aina kohinaa, jolloin mustakin kohdalla on RGB-arvona jotain nollasta poikkeavaa ja tässä negatiivikuvassa siis alle 100 %:n peitto.

Miksi sävyjen 5 ja 20 peittoprosentit on valittu tähän, se selviää tuota pikaa.

Ylempänä on harmaakiilan kunkin sävyn numero ja alempana sitä vastaava mustan peittoarvo prosentteina.

Sama käyränä. On huomioitava, että nämä arvot pätevät vain, kun negatiivi on valotettu kyseisillä arvoilla. Tämän avulla voin sitten laskea minkä tahansa valottamani negatiiviruudun sävyalan, kunhan vain se on valotettu samoilla arvoilla.

Käyttämäni valotusarvot muistiin varmuuden vuoksi, niin voin käyttää jatkossa  saamiani arvoja. Etäisyys negasta on lyhinmahdollinen, jolloin kinokoon nega kuvautuu kokonaisenan 1:1. 

Seuraavaksi kuvasin edellisessä jutussani olleen negatiivin samoilla valotusarvoilla samassa valaistuksessa kuin harmaakiiladian. Etsin kuvasta vaaleimman ja tummimman kohdan.

Kun negan tummimman arvon, vasemmalla oleva auringon valaiseman lumen arvo on 91% ja vaaleimman, edessä olevan naisen mustien housujen housujen varjopuoli on 11%, niin näitä vastaavat  (melkein) harmaakiilan suorakaiteet 20 ja 5. Niiden erotus jaettuna kolmella antaa negatiivin sävyalan aukkoina, mikä on siis viisi. Densiteeteinä se on 1,5. Varsin tyypillinen kohtuullisesti valotetun ja kehitetyn kinonegan  maksimi ja minimi densiteetin ero.

Edellisessä bloggauksessa kommentoija kysyi, että miksei samantien kuvata niin, että maksimi sävyala on käytössä. No, tässä negatiivissa on suunnilleen se sävyala käytössä, mikä siitä tässä tilanteessa irtoaa. Näin minulle vakuutti MJK, ja häntähän minä tietysti uskon.

Pointtini edellisessä jutussa olikin pohdiskella, miten negatiivi kannattaa digitoida, jotta siitä saadaan myös tummasta päästään mahdollisimman sävykäs lopputulos. Kameran kennon toistoala kun on suurempi kuin negatiivin sävyala, joten digitoituun kuvaan jää pelivaraa. Edellisessä bloggauksessa on vastauksia tähän pohdintaan. En väitä olevani absoluuttisen oikeassa, mutta tämä on minun totuuteni.

Sinänsähän negatiivin sävyalan tietäminen ei tässä digitoinnissa tee hirveän onnelliseksi. Sillä olisi paljon enemmän käyttöä, jos positiivi vedostettaisiin perinteisin kemiallisin menetelmin. Paperin jyrkkyyden valinta kun on oleellisesti kiinni negatiivin kontrastikkuudesta.

Laitetaan tähän vertailun vuoksi negatiivi, joka on toivottoman alivalottunut. Taulukosta näkee, että tummimman ja vaaleimman kohdan ero on noin 7 porrasta, eli reilut kaksi aukkoa. Lähtökohta ei paljoa lupaa.

Kun negan kapea sävyala levitetään, niin saadaan tällainen kuva. Jos nyt ei kiinnitetä huomiota siihen, että päästäni lähtee aivokasvain, niin kyllä tästäkin sellainen kuva saadaan, joka käy jos ei muusta niin muistokuvasta. Valokuvan arvo kun ei ole läheskään aina kiinni sen teknisestä laadusta.

Negatiiviin on tullut vielä sellainen moka, että filmi ei ole liikkunut kunnolla kamerassa. Vasemmassa reunassa on tuplasti valottunutta alaa melkein puoleen väliin asti. Se ulottuu edellisen ruudun kohdalle myös noin puoleen väliin. Negatiivin reitys on mennyt vähän rikki liuskan tältä kohtaa. Onneksi toinen valotus on vielä enemmän alivalottunut, joten kuva on vielä korjattavissa. Roskiakin on vähintäänkin tarpeellinen määrä.

Tällainen kuvasta tuli pienellä Photoshop-jumppauksella minun taidoillani. Tätä nyt ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa sävykkääksi, mutta jos vaihtoehtona on ei lainkaan kuvaa, niin siihen nähden "not altogether bad". Kuten engelsmannit tuppaavat sanomaan. 

Vertailun vuoksi myös reilusti ylivalottunut negatiivi. Kuvan vaaleimman kohdan peittoprosentti on 35 ja tummimman 97.  Niistä saadaan taulukosta negatiivin sävyalaksi noin 12 porrasta eli 4 aukkoa. 

Mv-negatiivi kestää ylivalotusta paremmin kuin alivalotusta, mutta tätä kummempaa positiivia en tästä  kuvasta saanut.  Rakeisuus kasvaa ylivalotuksessa, mikä näkyy tässäkin kuvassa. 

Kiinnostus kirjoihin on kuitenkin siirtynyt sukupolvelta toiselle ja samalla kasvanut ainakin toiseen potenssiin. 

Otetaan vielä yksi esimerkki. Pikkuisen alivalottunut nega, mutta kyllä tämän kanssa vielä pärjätään.

Photoshopissa voidaan kätevästi katsoa kuvan vaaleimmat ja tummimmat kohdat Levels (Tasot) toiminnolla painamalla PC:ssa Alt-näppäimen alas ja liuttamallalla vuoronperään vaalean ja tumman pään liukukytkimiä. Vaaleimmat kohdat tulevat esiin tummina vaalealta pohjalta ja tummimmat päinvastoin. Näin on helppo löytää kuvan vaalein ja tummin kohta . Negatiivin maksimi- ja minimitiheyksien mittaaminen on jopa helpompaa kuin densitometrillä kohta kohdalta etsien.

Kun negatiivi on alivalottunut, niin se histogrammi on painottunut hieman oikealle, eli vaaleisiin sävyihin. Koska molemmissa reunoissa on tyhjää, niin sävyalan määrittäminen tästä on tarkempaa kuin sellaisesta kuvasta, jonka histogrammin jompi kumpi pää on lähellä ääriarvoa. Pienetkin heitot prosenttiarvoissa antavat suuret heitot sävyalan luvuissa. 

Negatiivin vaalein kohta löytyi takalokasuojan sisältä ja tummin kromatusta purkurista. Taulukosta tai käyrältä lukemalla negatiivin sävyalaksi saadaan noin 4,8 aukkoa. Densiteetteinä se on noin 1,44.  Jätän laskutoimitukset lukijan vapaaehtoiseksi harjoitustyöksi.

 Ihan käypänen positiivi tästäkin saatiin aikaiseksi negatiivin lievästä alivalotuksesta huolimatta. Maalaisserkku tullut kaupunkiin kaupunkilaisserkkujaan tapaamaan. Kuva on Turun rautatieasemalta ajalta, jolloin autoja ei ollut ruuhkaksi asti ja parkkipaikkoja löytyi. Setäni on ylpeä länsiauton omistaja aikana, kun muut ajelivat itäautoilla, jos ylipäänsä millään. Luotettavimmat lukemat sävyalalle saadaan, kun K-arvot ovat jossain välillä 10%-80%.

Kansanhiihtoa sävykkäästi

Kuvassa ollaan lähdössä kansanhiihtoon joskus 50-luvun puolen välin jälkeen Oriveden opiston pihalta. Lunta on paljon, kuten siihen aikaan tuppasi olemaan. Sitä ei suinkaan kuljeteltu minnekään, vaan työnnettiin teiltä ja pihoista korkeiksi kasoiksi, joiden päällä kertyi sitten kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Kuten polkupyörä tässä kuvassa.

Kuva ei sinänsä ole sisältönsä puolesta kaksinen, mutta negatiivi on kohtuullisen terävä ja sävykäs. Kerron tässä, miten tämä positiivikuva on saatu aikaiseksi. Tämä on minun tapani, paremmin omasta mielestään osaavat voivat huudella ihan vapaasti, mutta mieluummin muilla kriteereillä, kuin "väärin sammutettu".

Negatiivi ja sen histogrammi. Negatiivi kannattaa kuvata  ETTL-periaatteella, eli mahdollisimman tummaksi kuitenkin niin, että histogrammi ei "valu" vasemman reunan ylitse. Mustavalkoisen filmin negatiivin sävyala on aina sellainen, että se mahtuu hyvän kameran toistoalaan kevyesti. Kuten tässä, missä histogrammin oikeaan reunaan jää tilaa. Kaikki vaaleat sävyt eivät ole käytössä negatiivissa.

Kun kuva käännetään postiiviksi, niin histogrammista tulee peilikuva. Nyt tilaa on tummien sävyjen puolella vasemmassa reunassa. Postiivikuvan valotus vastaa nyt ETTR-periaatetta.  Kuvasta puuttuvat tummimmat sävyt kokonaan, mutta se on vain tilapäistä.

Kuvan sävylan levitetään koko käytettävissä olevalle sävyasteikoilla valkoisesta mustaan.

Kun alkuperäinen negatiivi on kuvattu 16-bittisenä RAW-kuvana, niin ei ole mitään pelkoa, että täyssävyiseksi levitetyssä kuvassa näkyisi portaattaisuutta sävyjakaumassa.

Viime aikoina olen ottanut tavaksi viimeistellä mv-kuvat Nik Collection suotimilla. Tässä käytin suodinta nimeltä Fine Art Progress säätäen vähän sen oletusasetuksia. Suotimen käyttö antaa selvästi ryhtiä kuvaan ja tuo esimerkiksi kankaiden struktuurin selkeämmin esille. Tämän Googlen ostaman suodinpaketin voi nykyään ladata ilmaiseksi mm. Photoshopin kylkiäiseksi. Ainakin minun kokemukseni ovat olleet pelkästään positiiviset.

Suorittamalla kansanhiihdon, minkä pituus oli lapsilla 5 km ja aikuisilla 10 km, sai metallisen rintamerkin tai kankaisen hihamerkin. Matkathan eivät tuon ajan hiihtävälle sukupolvelle olleet oikeastaan mitään. Yksi hiihtolenkki muiden joukossa. Minullakin oli näitä merkkejä usealta vuodelta. Kuvan aurinkolasein varustetulla tytölläkin näyttäisi olevan useampikin kansanhiihtomerkki hihassaan. Siihen aikaan ei hihamerkkiä käyttävää pidetty natsien sympatiseeraajana, kuten nykyisen tahallaan väärinymmärtämisen kulttuurissa on käynyt.

ps. 18.4.2016

Nimimerkki Anonymousin kommenttiahan piti kokeilla. Siis negan valotus ETTR-periaatteella ja siitä ensin historgrammi levittäen koko toistoalalle ja vasta sitten kääntäminen positiiviksi.

Tässä nega ja histogrammi. Valotus niin lähelle ylivalotusta kuin sietää.

Tässä edellisestä tehty positiivi. Ero ensimmäiseen kuvaan on varsin rajallinen, joten ainakin minä hyväksyn tämän ETTR-lähestymistavan negatiivia skannattaessa yhtä hyvänä kuin ETTL-lähestymistavan. Oleellista on se, että säätövara on positiivin tummien sävyjen puolella, koska siellä sitä tarvitaan eniten.

ps. 19.4.2016

Tässä vielä kuvankaappauskuva edellisestä kuvassa. Siinä näkyy muutamien valikoitujen pisteiden mv-kuvan pisteen prosenttiarvot. Vaaleimmat ja tummimmat kohdat ovat niin lähellä ääriarvoja, että ne toistuvat vain hyvälle paperille painettaessa. Mutta pitkästä aikaa palkintokisa pystyyn. Miksi histogrammi muistuttaa piikkisikaa?

Oivaltavimman vastauksen antanut palkitaan vatauksen lähettäjän niin halutessa palkitulla kirjalla

"Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus". 

Tein tästä kuvasta vielä oikein vähillä sävyillä olevan version. Bittisyvyys on 3, joten kuvassa on vain 8 harmaan sävyä (2^3). Histogrammin kampa on harva kuin vanhalla vähän ennen kotiuttamista. Jopa näin vähillä harmaasävyillä saa silmälle vielä ihan kelpoisen lopputuloksen. Vaikka sävyjä on vähän, kun pikseleitä on riittävän tiheään, niin silmä kokee sävyjen vaihtumisen enempi vähempi jatkuvana. Sävyjen vähyys pistää eniten silmään silloin, kun kuvassa on liukuva sävy, kuten alla olevasta käy ilmi.

Liukuvat sävyt mustasta valkoiseen bittisyvyydeltään 8-bittisessä kuvassa. Sävyjä on 256, mutta silmä näkee sävyjen muuttumisen jatkuvana, ei epäjatkuvana.

Sama muutettuna 3-bittiseksi. Juovat eivät ole tasaleveitä, mikä johtuu pyöristyksistä.

Vasta suurennos näyttää selkeästi ylempänä olevan bittisyvyydeltään 8-bittisen ja alempana olevan 3-bittisen kuvien välisen eron.

ps. 20.4.2016

Tein vielä yhden version tästä, nyt yhdistäen Photoshopin HDR-toiminnolla kolme aukon välein valotettua versiota. Nyt jopa varjossa olevassa tummassa kankaassa on aavistuksen omaisesti mustasta poikkeavia sävyjä. Kuten edessä olevan hiihtäjän housuissa tai takana varjossa olevan miehen mustassa takissa ja hatussa. Eri asia sitten on, miten hyvin nämä tulisivat painetussa kuvassa esiin.

ETTR - ETTL

 Koitan tässä vääntää rautalangasta käsitteitä ETTR (exposure to the right) ja ETTL (exposure to the left). Sitä varten kuvasin vanhassa ns. Kodakin apinakirjassa ollutta harmaasävykorttia. Sävyja on kahdeksan ja niiden densiteettiarvojen välinen ero on 0,3, mikä tarkoittaa sitä, että kirkkaimman ja vaaleimman välillä oleva densiteetti ero on 2,1.  Densiteettiero 0,3  vastaa yhtä aukkoarvoa, joten tämän kortin sävyala on tällä perusteella 7 aukkoarvoa tai 7 EV.

Toinen kuva on valotettu siten, että histogrammin oikea pää juuri ja juuri koskettaa oikeaa reunaa, eli ETTR. Toinen on valotettu tästä kaksi aukkoarvoa ali, mikä menee jo ohitse ETTL:n, mutta näin saan ilmiön paremmin havainnollistettua.

Kun molempien kuvien sävyala levitetään umpimustasta täysvalkoiseen, nähdään ETTR-valotuksen etu selkeämmin. Sävyjä löytyy 7 kappaletta ja sävyerot tummassa päässä ovat selkesäti suuremmat kuin ETTL-valotuksessa. Varsinkin printatessa ylemmästä versiosta saa alasävyiltään sävykkäämmän kuvan. Yläsävyt ovat vähemmän valotussa versiossa sävykkäämmät, mutta niitä on helpompaa säätää, koska sävyjä on yläsäsyissä paljon enemmän kuin alasävyissä.

Jos oletetaan että alkuperäinen kuva olisikin ollut negatiivi, jolloin sen negatiivi olisi tietysti positiivi. Marssijärjestys kääntyy. Nyt ETTL-periaatteella (jopa niin vasemmalle mennen, että hirvittäisi entistä Maalaisliittoakin) kuvasta saisi tummasta päästä sävykkäämmän positiivin. Eri sävyjen määrä ei tässä käännöksessä tietenkään kasva, mutta yläpään kapeampi sävyala ja vähempi sävyjen määrä ei haittaa, koska näköaisti ihmisaisti ei tee suurtakaan eroa oheisten kuvien yläpään sävyeroille. Se johtuu näköaistin logartmisuudesta.

Lopuksi vielä pieni matematiikkapläjäys. Jos haluaisi tietää, miten paljon vaikka densiteettiarvolla 0,7 varustettu pinta heijastaa valoa, niin seuraava laskutoimitus kertoo sen.

Vastaus on siis 20 %. Se on aika lähellä harmaakorteissa käytettyä arvoa 18 %, jonka heijastavan pinnan densiteetti taas on 0,74.

Haittaako, jos jää vähän ali?

Isäni vuonna 1960 ottama valokuva siskostani ja serkusani katselmassa Turun linnan ikkunasta ulos. Kuvassa valokuvaamalla skannaamani negatiivi. Kuten histogrammista hyvin näkee, negatiivin sävyala mahtuu hyvin kameran kennon toistoalaan. Histogrammin tummaan ja vaaleaan päähän jää "löysää".

Kuvasin negasta myös yhden aukkoarvon tummemman ja yhden aukkoarvon vaaleamman version. Myös näissä tapauksissa negan sävyala mahtui kameran toistoalan sisälle. Kumpikin varsin naftisti toisesta päästä, mutta mahtuvat kuitenkin.

Kysymys kuuluukin, mikä näistä versioista on paras, jos tavoitteena on mahdollisimman sävykäs positiivikuva? Vai onko sillä edes mitään väliä, kun kaikissa kuvissa negan sävyala on kameran toistoalan sisällä? Voisi helposti kuvitella, että se tummuudeltaan keskimmäinen olisi paras, sitä kun on varaa säätää kummastakin päästä.

Kun kuvat käännetään Photoshopissa positiiveiksi, niin uusien kuvien histogrammit ovat negatiivikuvien peilikuvia. Silmämääräisestikin jo näkee, että tummimman negatiivin, siiis vaaleimman positiivin pikseleiden määrä on pienin. Se on alle 200, kun kahdella muulla se on selvästi yli 200. Pikseleillä on kuitenkin eroa, kuten vesillä, ainakin  muinaisen mainoksen mukaan. 

Kuvasa saadaan täysävykuva siten, että sen sävyala venytetään koko välille 0-255. Tässä olen käyttänyt automaattista sävyjen säätöä "tasapuolisuuden vuoksi". Vaalein negatiivi tuottaa tummimman positiivin ja päinvastoin. Keskimmäinen on jostain siltä väliltä. 

Otan tässä vain tummimman vaaleimman negan jatkokästtelyyn. Kummassakin on tyttöjen varjossa olevat jalat turhan tummia ja tummimmassa kuvassa myös ulkomaisemema on liian vaalea. Olen korjannut näitä toiminnossa shadows/highlights. Lopputulos on kohtuullinen. 

Vaaleimmassa negassa ei tarvitsisi korjata kuin varjopaikkoja. Niiden avaaminen vain ei onnistu, kun varjopaikat ovat kuvassa niin tukossa, että jalkoja ei saa enää "irti" taustan varjoista. Tälle on syynsä, jota yritän selventää seuraavan kaavion avulla.

Kaaviosta näkyy, miten kuvan sävyala aukkoarvoina ilmoitettuna muodostuu kuvatiedoston sävyarvojen funktiona. Tässä kuva on siis esitetty 8-bittisenä, jolloin sävyarvoja on yhteensä 256. Koska kuvaaja on logaritminen, niin tummat sävyt käyttävät vain pienen osan käytetttävissä olevista 256:sta bitistä. Esimerkiksi 8 aukkoarvoa tumpia sävyjä muodostetaan 56 ensimmäisen bitin avulla ja loput 200 voidaan käyttää 3:een  aukkoarvoon vaaleita sävyjä. Kun kuva levitetään täyssävyiseksi, niin tummassa päässä ei kertakaikkiaan ole riittävästi bittejä, jotta kuvasta tuli myös alasävyjen osalta sävykäs. Siksi negatiivi kannattaa skannata niin tummaksi kuin mahdollista, eli siten, että histogrammin vasen pää on mahdollisimman lähellä reunaa, ei kuitenkaan kiinni siinä. Vastaavasti dia skannataan ja digikuva ylipäänsä valotetaan siten, että histogrammin oikea pää on mahdollisimman lähellä  reunaa menemättä kuitenkaan ylitse. 

Tätä alasävyjen ongelmaa voi helpottaa merkittävästi skannaamalla kuvat suuremmalla bittisyvyydellä, kuin kameroiden normaalilla kahdeksalla bitillä. Kun järjestelmäkamerat yleensä taltioivat RAW-kuvat 12 bitillä, niin siinä saa merkittävästi pelivaraa alasävyihin. Mitä suurempi sävyjakuma negatiivissa on ja mitä paremmin halutaan tallentaa myös alasävyt, niin sitä suuremmalla syyllä on kuvata niin monen bitin bittisyvyydellä kun laitteesta vain löytyy. 

Tässä saattaa jollekin herätä kysymys, että miksi sävyjakauman käyrä on logaritminen. Se johtuu siitä, että ihmisen näköaisti monen muun aistin tavoin on myös logaritminen. Silmä ja aivot ovat kuvan perimmäinen tallennusväline. Jotta kuva näyttäisi samanlaiselta kuin se, mistä kuva on otettu, niin molempien sävyjakaumien  täytyy olla edes suunnilleen samanlaiset. Näköaisti on onneksi varsin sopeutuvainen, joten se antaa aika lailla anteeksi sävyjenkin toistumisen virheille.

Kuvan lähde

Näköaistin kokema kirkkaus luminanssin eli pinnan kirkkauden funktiona.

Tällainen kuvasta loppujen lopuksi tuli. Ei mikään loistokuva, mutta lähtökohtaan nähden "not altogether bad". Varsinkin lehdessä painettavaksi tämä on ihan eri luokkaa alasävyjen suhteen kuin alunperin vaaleammasta negasta tehty kuva.

Tein vertailun vuoksi edellä olevista kahdesta ääripään negasta HDR-kuvan Photoshopilla. Tulos ei poikkea paljoakaan edellisestä. Vähän tummempi varjokohdistaan. Photoshop tekee tämän automaattisesti ja sitäkin voi sitten säätää tarpeen mukaan. Kuvan bittisyvyys on myös suuri, jopa 32-bittinen. Ihan kaikki niistä eivät kuitenkaan ole ihan todellisia sävyeroja antavia. 

Lopuksi vielä kuva minusta nuorena poikana junassa HDR-tekniikalla tehtynä. Photoshop siis rakentaa kuvan kahden tai useamman saman kuvan erisävyisen kuvaversion perusteella. HDR-tekniikka sopiikin minun mielestäni paremmin mv-kuviin kuin värikuviin. Värikuvista tulee helposti aika epäluonnollisen värisiä.

Jos joku ihmettelee otsikon kysymystä, niin se liittyy tietysti kaupan lihatiskiin aikana, jolloin vielä leikkeleet siivutettiin paikan päällä. Taitava kauppias laittoi aina hieman pyydettyä määrää enemmän kinkku- tai metvurstisiivuja ja kysyi sitten viattomasti, että haittaako, kun meni vähän yli. Yleensä ei haitannut, mutta valotuksessa haittaa.