lauantai 30. lokakuuta 2010

Hölmöläiset päivän valoisaa aikaa pidentämässä


Keväällä kelloa siirretään eteen- syksyllä taaksepäin

Ainoa järkevä asia, mihin olen törmännyt kesäaikaan liittyvissä kysymyksissä, on muistisääntö: ”Kelloa käännetään aina Juhannukseen päin”. Ilman sitä noin puolet ihmisistä kääntäisi kellon tuntiviisaria keväisin ja syksyisin aina väärään suuntaan.
Toki tämänkin voi sössiä, jos on pedantti ja kääntää kellot juuri oikeaan aikaan eli keväällä kello 3 aamulla ja syksyllä kello 4. ”Juhannukseen päin käännettäessä” viisarit kääntyisivät silloin molemmilla kerroilla eteenpäin. Vaikka talvi- tai ns. normaaliin aikaan siirtyminen ei ole savolainen vitsi, jossa kaikki vastuu siirtyy kuulijalle, niin jotain vastuuta muistisäännön käyttäjällekin voitaneen sälyttää.
Sen sijaan koko kesä- ja talviajan kanssa sählääminen on lähinnä kallis vitsi. Vitsistä se alkoikin. Tiettävästi ensimmäisenä erillistä kesä- ja talviaikaa ehdotti Yhdysvaltain presidentti Benjamin Franklin Journal of Paris –lehdessä. Kyseessä oli satiirinen kirjoitus, joka kuitenkin otettiin tosissaan nyt nähdyin seurauksin. Kirjoituksen tarkoitus oli lähinnä mainostaa Franklinin kuuluisinta ajatusta ” Early to bed, and early to rise, makes a man healthy, wealthy and wise”.
Kesäajan hyöty on yhtä huteralla pohjalla kuin pakkoruotsin, joten koetetaan perustella sitä samoin argumentein. Jospa sen tarpeellisuus löytyisi sittenkin näistä yleisperusteluista.

Kesäaika on rikkaus.
Roope Ankka on rikas, koska hän säästää kaikessa mahdollisessa. Kesäajan tuoman rikkauden täytyy varmaan perustua sen tuomiin säästöihin. Ainoa kuviteltavissa oleva merkittävä säästö voisi koitua siitä, että keinovalon tarve olisi kesäajan ansiosta merkittävästi pienempi kuin ilman sitä. Miten tilanne on vaikka Helsingin horisontin mukaan?
Keväällä siirryttäessä kesäaikaan Aurinko nousee talviajan mukaan noin 6:30 ja laskee 19:00. Syksyllä talviaikaan siirryttäessä vastaavat kellonajat ovat noin 8:00 ja 16:30. Kesäajassa oltaessa luonnonvaloa on siis suurimman osan virastojen yms. aukioloaikana. Oletetaan, että virasto on auki klo 8:00 ja 16.00 välisenä aikana talviajan mukaan. Silloin ei olisi lainkaan tarvetta käyttää keinovaloja. Sen sijaan kesäajan mukaan valot pitäisi pitää aamulla 7:00 - 8:00 ja iltapäivästä jäisi ½ tuntia valoisaa aikaa käyttämättä. Mitä lähempänä Juhannusta ollaan, sitä olemattomammaksi käy kesäajan merkitys. Sitä paitsi nykyään vapaa-ajan valon kulutus on paljon suurempaa kuin silloin, kun kesäaikaan aikoinaan siirryttiin.
Esimerkki ei ole todistusvoimaltaan aukoton, mutta kertoo, minkä suurusluokan säästöistä kesäajan käytössä on kysymys.
Yhdysvalloissa tehtiin 1975 tutkimus, jonka mukaan kesäaika toisi noin 1% energian säästöt. Tämä tutkimus on myöhemmin kyseenalaistettu useaankin otteeseen. Kesäajan tuomat energiasäästöt ovat enemmän uskon kuin tutkitun tiedon varassa.
Jos todella haluttaisiin hyödyntää luonnonvalo, niin yhteiskunnan päivärytmi rukattaisiin sellaiseksi, että valoisaa aikaa olisi mahdollisimman paljon vuodenajasta riippumatta. Ihminen käyttää karkeasti 8 tuntia vuorokaudesta nukkumiseen ja loppu on enempi vähempi valoa vaativa valveillaoloaikaa. Ei ole vaikea päätellä, että optimaalisin rytmi ”päivävuorossa” olevien kohdalla olisi sellainen, että herätään aamulla klo 4:00 ja mennään illalla nukkumaan klo 20:00. Kesät, talvet. Siis jos halutaan säästää energiaa.
Näinhän ennen varsinkin maaseudulla tehtiinkin, kun valaisuenergia oli kortilla. Ei sitä turhan takia tuhlattu.
Olen varma, että löytyy tuhat syytä, miksi juuri tämä rytmi ei ole ollenkaan juuri minulle hyvä. Pääuutisetkin tulevat vasta 20:30 ja moni suosikkisarja sen jälkeen. Biletystä nyt ei voi kuvitellakaan aloitettavan ennen kello 22. Turha sitten puhua energian säästöistä, jos ei olla valmiita todella merkittäviin tekoihin sen eteen. Suomessakin tuhlataan merkittävästi iltavalaistukseen ja samalla monia hyviä valoisia aamun tunteja menee peiton alla kuorsattaessa ihan haaskuuseen.

Kesäaika antaa meille mahdollisuuden olla osana ei ainoastaan pohjoismaista vaan myös koko eurooppalaista perhettä.
On totta, että lähes kaikissa Euroopan valtioissa siirrytään kesäksi kesäaikaan. Se, että koko Eurooppa tekee niin, ei tee kesäajasta yhtään järkevämpää ja loogisesti perustellumpaa. Suurin osa bisnesasioistakin hoidetaan nykyään sähköpostitse, jolloin reaaliaikainen yhteys on epäolennaista. Kaikki kesäajan haitat ovat myös yhteisen eurooppalaisen perheen riesana.

Kesäaika eri alueilla: Sinisellä alueet joissa kesäaika on käytössä, oranssilla alueet joissa se on ollut joskus käytössä ja punaisella alueet joissa se ei koskaan ole ollut käytössä.

Kun kesällä totuttelee heräämään aikaisemmin, niin se on helpompaa talven pimeydessäkin.
Tätä perustelua en tosin ole vielä kuullut, mutta se johtuu vain siitä, että kesäajan puolustajat eivät ole keksineet tätä ”etua”. Kesäajan ”etuihin” kuuluu vielä sekin, että junamatkustajatkin saavat syksyisin nukkua tunnin pidempään kaukojunien pysähtyessä tunniksi kesken matkan päästäkseen ”normaaliaikataulun” mukaan. Kas kun samaa ei sovelleta lennolla oleviin lentokoneisiinkin.
Hyvä napakka artikkeli kesäajasta, sen olemattomista eduista ja todellisista haitoista, löytyy täältä.
Kesäaika on kuin hölmöläiset peittoa pidentämässä. Vaikka kuinka toisesta päästä pidennetään toisesta päästä leikatulla suikaleella, niin ei sen paremmin peitto kuin päivän valoisan ajan pituus mihinkään kasva. Tekeepähän kummastakin vain risaisemman käyttää.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtaa blogin pitäjällä olla ruotsin kieli kuin kivi kengässä, kun pitää sen mollaaminen upottaa jokaiseen tekstiin?

Timo Suvanto kirjoitti...

Joillekin ei näköjään voi vääntää asioita rautalangastakaan niin että he joko tahallaan tai yksinkertaisuuttaan eivät ymmärtäisi niitä väärin.
"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."
Matteus 5:3

Markku Koskelo kirjoitti...

Kai jotain kertoo sekin, että talviaikaa kutsutaan normaaliajaksi. Kas kun uskonnolliset piirit eivät ole vielä älynneet vastustaan kesäaikaa sen "epänormaaliuden" vuoksi. On syntiä elää epänormaalissa kesäajassa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Niin. Seuraava vaihe olisi, että voisi elää vaikka sian kanssa ja se olisi yhteiskunnassa hyväksyttävää.
Kommentti ei ole minun päästäni, vaan siteeraan vain entistä kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvistiä. Tosin se oli annettu ennen Viivin ja Wagnerin aikaa, joten Maija-Liisan pahimmat pelot ovat toteutuneet jo sarjakuvissa - ja varmaan kohta reaalimaailmassakin.
Sitä paitsi moni parisuhteessa olematon elää ja jakaa jopa vuoteensa koiran kanssa, eikä sitä paheksuta mitenkään. Ovatpa jotkut testamentanneet omaisuutensakin nelijalkaiselle kumppanilleen.
Johtuisiko tämä sikaan kohdistuva syrjintä siitä, että Raamatussa (tosin vain vanhassa Testamentissa) sika märitellään saastaiseksi eläimeksi, mutta koirasta ei puhuta mitään. Tosin samalla logiikalla Ahti Karjalainen katsottiin aikoinaan soveliaammaksi Kepun presidenttiehdokkaksi kuin Johannes Virolainen. Raamattu kun tuomitsee huorin tekemisen, mutta rattijuoppoudesta ei ole sanaakaan.

Timo Suvanto kirjoitti...

ps.
Mistähän pitäisi kirjoittaa, jotta keskustelu ei pomppaisi alta aikayksikön pakkoruotsiin tai epänormaaleihin parisuhteisiin?

Jouko Koskinen kirjoitti...

Joo, olen minäkin tuota aikanaan ällistellyt.

Kellojen tuntiviisarien siirtely on paikallaan silloin kun siirrymme maapallolla idemmäs tai lännemmäs. Ajanmittaus perustuu ihan kätevästi auringon näkyvyyteen. Keskipäivä on silloin kun se on korkeimmillaan.
Käytännöllisistä syistä aikaa on kumminkin vakioitu niin, että se vaihtuu paikasta toiseen yleensä vain täysin tunnein, paikkojenkin välissä on useimmiten maan raja.
Kesäaika on pahnanpohjimmaisten peräkamari-liikemiesten pöljyyttä. Eivät ole äkänneet, että voisivat käännellä omien kellojensa herätysaikaviisareita muita häiritsemättä.
Ajatus on jotenkin yhtä ymmärtäväinen kuin se, että jos tämmöisellä kauppalopolla olisi matkaa vaikka metri länteen, niin meidän kaikkien muitten pitäisi pyörittää maapalloa metri itään, kun hän suvaitsee hypätä ilmaan.
Jouko

Anonyymi kirjoitti...

Eipä blogin pitäjä tunnu mitenkään jarruttelevan omalta kohdaltaankaan keskustelun livahtamista pakkoruotsiin tai uskonnon kritiikkiin.

Timo Suvanto kirjoitti...

Pakkoruotsin kannattajien perustelut ovat minusta uskonnollisten hörhöjen sepustusten tasolla. Niihin ei voi olla tarttumatta, vaikka viisaampaa voisi olla jättää kumpikin aihealue omaan rauhaansa. Toisaalta mistä minä sen jälkeen kirjoittaisin.
Kohtuuden nimissä on toki todettava, että pakkoruotsin negatiiviset vaikutukset ovat ihan eri luokkaa kuin uskontojen aiheuttamat henkiset ja fyysiset vammat. Kivittämisineen, inkvisitioineen ja itsemurhiin johtaneisiin tuomitsemisineen.
Tosin eräältä luokkatoveriltani jäi ylioppilaslakki haaveeksi liian paksukalloisen kielipään takia. Vaan insinööri tuli hänestäkin (tosin ei DI, kuten haaveissa oli ollut).

Anonyymi kirjoitti...

Timo on ihan oikeassa. Suurimmalle osaa ihmisiä sopivat vain sellaiset "energiansäästötalkoot", jotka eivät vaadi kesäaikaan siirtymistä suurempia henkilökohtaisia uhrauksia.

Timo Suvanto kirjoitti...

Wikipedia "tietää" alla olevaakin:
"Tähtitieteen harrastamista kesäaika haittaa huomattavasti, koska illalla pimeä tulee tuntia myöhemmin. Tähtiyhdistysten tähtinäytöksiä kesäaika on lyhentänyt vuodessa pari kuukautta."
Kyllä joo. Ei kai tähtien katseluaikaa katsota kellosta vaan niitä tarkkaillaan silloin kun ne ovat näkyvissä.

Timo Suvanto kirjoitti...

Päivityksenä kartaan. Venäjällä luovuttiin tämän jälkeen kesäajasta. Harvoja järjeviä päätöksiä siinä valtakunnassa.