Kuva: Kirsi Mackenzie
Iltalehden vuoden kesäkuvakilpailun tulokset on julkistettu. Voittaja on Kirsi Mackenzien yllä oleva ”Metsän kuningas”. Muut finaaliin selvinneet kuvat ovat täällä.
Mitäs näistä kuvista pitäisi oikein tuumata? Voittajakuvaa lukuun ottamatta kuvista oikein hyppää silmille, että ovat amatöörimäisiä näppäilykuvia. Ei voittajakuvallakaan olisi mitään mahdollisuuksia vuoden luontokuvakisassa. Ensinnäkin Kuhmon haaskalta otettuja karhukuvia on vähintäänkin riittävästi tarjolla, toiseksi kuva seepiaksi sävytettynä ei olisi edes kilpailuehtojen mukainen. Minusta se on kuitenkin kaikin puolin ihan jees ja varmaan ottajalleen kertomansa mukaisesti jännitystä ja onnistumisen iloa tuottanut kokonaisvaltaisen projektin tulos.
So what! Lukijakuvakisan tarkoitus on tuottaa lukijoiden ottamien kuvien näköisiä kuvia. Itse asiassa yksi koko kisan idea on se, että lukijan pitää katsoessaan muiden kisaan lähettämiä kuvia saada ahaa-oivallus: ”Minäkin voisin osallistua omalla kesäkuvallani”. Ammattikuvaajien kuvien täytyy olla erilaisia, jotta ne eivät jäisi amatöörikuvien jalkoihin. Jos joku ammattilainen tarjoaisi julkaistavaksi tällaista kuvaa, niin ainakin minä toimitussihteerinä suosittelisin (mielessäni) hänenelle valitun ammatin uudelleen harkintaa.
Kuva: Päivi Ojala
Tarkoitukseni ei ole suinkaan irvailla kilpailussa olleen kuvan kustannuksella. Se on siihen kontekstiin ihan sopiva, ja etenkin lasten omaisten mielestä tosi hauska. Siis hyvä kesäkuvan kilpailukuva. Ammattimaisen valokuvauksen kanssa sillä vain ei ole mitään tekemistä. Ollessani kuvallisen ilmaisun tutkintotoimikunnassa jouduin näkemään valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaneiden kuvia, joiden tekninen ja sisällöllinen laatu eivät pärjäisi edes tämän kilpailun kymmenelle ”parhaalle”. Joten titteli ammattivalokuvaaja ei välttämättä todista vielä yhtään mitään.
Itse asiassa tässäkin kisassa minua kiinnostaa kuvia enemmän kilpailun säännöt.Kohtuulliset vain yleisen tyylin mukaan täysin kohtuuttomat?
”Iltalehti julkaisee 27.6. lähtien joka päivä kisaan lähetettyjä kuvia lehdessä ja verkkosivuillaan. Parhaat kuvat palkitaan elokuun lopussa. Voittaja saa palkinnoksi kameran, toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet lahjakortin. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että kuva on hänen itsensä ottama. Lähettämällä kuvansa kisaan kuvaaja luopuu kaikista kuvan julkaisuoikeuksista. Julkaistuista kuvista maksetaan 50 euron palkkio.”
Iltalehden kunniaksi on sanottava, että verrattuna moniin muihin kuvakilpailuihin nämä ovat minusta kohtuullisen kohtuulliset. Julkaistuista kuvista maksetaan sentään kuvapalkkio. Se on samaa suuruusluokkaa, mitä kuvapankit maksavat niiden kautta välitetyistä kuvista. Jopa julkaisuoikeuksien luovuttamista ei tässä voida pitää kohtuuttomuutena. Tilannehan on suunnilleen sama kuin kuvapankkiin lähetetyillä kuvilla. Jos ne julkaistaan, niin niistä maksetaan.
Entä jos kisassa pärjäämätöntä alkaa kaduttaa? Voiko hän purkaa lehden kanssa tekemänsä sopimuksen. Tekijänoikeuden moraalisiin oikeuksiin katsotaan kuuluvan katumisoikeuden.
Tätä ei pidä sekoittaa postimyynnissä olevaan 14 päivän katumisaikaan. Tekijänoikeuden katumisoikeus tarkoittaa tekijän oikeutta kieltää teoksen suunniteltu julkaiseminen, olosuhteiden muututtua tavalla tai toisella, lunastamalla jo valmistetut kappaleet. Katumisoikeudesta ei ole tekijänoikeuslaissa erillistä säännöstä, mutta sen mahdollistavat jo yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet.
Voidaanko tätä soveltaa valokuvakilpailuun? Ajatellaan vaikka niin traagista tilannetta, että kuvakisaan lähetetyn lapsikuvan kohde kuolee. Omaisille voisi olla hyvinkin tuskallista nähdä lehdessä riehakas kuva nuoresta vainajasta. Takaisin lunastettavia kappaleita ei ole, on vain lehden kovalevyllä oleva tiedosto. Pitäisikö kuvaajan maksaa lehdelle jotain korvauksia sopimuksen purkamisesta?
En tiedä. Olettaisin lehden poistavan hienotunteisesti kuvan arkistostaan, jos kuvaaja ottaa lehteen yhteyttä. Muuten kilpaileva aviisi voisi räväyttää lööpin: ”Kuvaaja pyysi kuolleen lapsen kuvaa takaisin – lehti kieltäytyi”. Tuskin millään lehdellä on varaa tällaiseen julkisuuteen, en usko että edes halua.
Sen sijaan kuvaajan toive saada kuvansa julkaisuoikeudet takaisin siksi, että aikoo osallistua sillä kilpailevankin lehden valokuvakilpailuun, eivät liene riittävän perusteltuja. Ei sopimuksia tehdä vain muodon vuoksi. Kyllä ne sitovat molempia osapuolia.
Paitsi jos sopimus on kohtuuton. Monissa yhteyksissä näkee valokuvakilpailuja, joissa kuvaajaa vaaditaan luovuttamaan kaikki kilpailuun lähettämänsä kuvan kaikki oikeudet kilpailun järjestäjälle, (tosin jättämään itselleen tasapuolisuuden vuoksi kaikki vastuut), mutta julkaistuista kuvista ei makseta minkään laista palkkiota. Tällaisella sopimuksella kuvaaja voi minusta tarpeen niin vaatiessa pyyhkiä takapuoltaan. toki vain symbolisesti, paperia kun näissä ei enää käytetä. Painamalla enteriä olet sitoutunut siihen ja siihen loppuelämäksesi.
Olen varma, että sopimus kaatuisi oikeudessa, jos sen purusta tuleva riita menisi sinne asti. Sopimus on jo sisällöltään kohtuuton. Lisäksi se ei ole yritysten välinen business-to -business sopimus, vaan yhtiön ja tavallisen kansalaisen välinen, jossa sopijaosapuolet ovat jo lain tuntemuksenkin suhteen täysin eriarvoisessa asemassa. Näissä kansalainen on kerrankin paremmassa asemassa sopijaosapuolena kuin yritys. Kaikki eväät sopimuksen purkuun ovat olemassa.
Olen varma, että sopimus kaatuisi oikeudessa, jos sen purusta tuleva riita menisi sinne asti. Sopimus on jo sisällöltään kohtuuton. Lisäksi se ei ole yritysten välinen business-to -business sopimus, vaan yhtiön ja tavallisen kansalaisen välinen, jossa sopijaosapuolet ovat jo lain tuntemuksenkin suhteen täysin eriarvoisessa asemassa. Näissä kansalainen on kerrankin paremmassa asemassa sopijaosapuolena kuin yritys. Kaikki eväät sopimuksen purkuun ovat olemassa.
Voi toki kysyä, että miksi kannattaa ylipäänsä osallistua sellaiseen kisaan, jonka säännöt ovat tekijänoikeudellisesti niin kohtuuttomat. Ei siitä oman kuvan näkemisestä lehdessä niin paljon julkisuuden tuomaa mielihyvää saa, että kannattaa suostua mihin vain. Tosin näinä BB-aikoina tämä moraliteetti taitaa kiiriä aika kuuroille korville.
Jälkikirjoitus samana päivänä
Tämän päivän Hesari puffasi uutta musiikkitaloa näyttävästi jo etusivullaan. Olivat saaneet näköjään ystäväni Lea Tuulin mannekiiniksi. Alla Hesari etusivu ja osasuurennos siitä.
Olen opiskellut valokuvakoulussa, jossa pääpaino oli muotokuvauksessa (ei uskoisi, kun näkee minun kuviani). Yksi monista nyrkkisäännöistä oli: Älä kuvaa yli 40 vuotiasta naista alaperspektiivistä, älä ainakaan julkaise kuvia. Nähtävästi Hesarin valokuvaaja Aapo Huhta ei ole käynyt ainakaan samaa valokuvakoulua. Lean kuvista kolme viidestä on otettu alaviistosta. Vanhana kuvakettuna Lea tietysti osaa nostaa leukaansa ja olla katsovinaan kaukaisuuteen.
Lehtikuvauksenkin oppia olen saanut (vaikka sitäkään eivät kaikki usko). Yksi tämän opetuksen ohjeista oli, että kuvatekstin pitää tukea kuvaa, ei kertoa siitä, mitä kuvassa ei näy. Jos kuvatekstissä kehutaan salin ympyrämuotoa, niin saisi siitä olla jonkin vähän selkeämpi vihje kuin Lea lähikuvassa edelleen kaukaisuuteen katsoen. Samoin talon tyrnileivoksen sopiva koko ja tavanomaisesta poikkeavuus jäävät katsojalle arvailun varaan, kun leivoksesta on näkyvissä leivoksen suuhun vienyt lusikka ja suun muikea ilme.
20 kommenttia:
Millaisen kuvan Poikkitieteilijä itse olisi lähettänyt kisaan? Tämän onkikuvanko?
http://2.bp.blogspot.com/-BRu9wp7kQX4/TdawxgjedQI/AAAAAAAABBo/fn67x1IeRqE/s1600/jessikan_eka_kala_iso_rajattu.jpg
Mahtaako Poikkitieteilijän ystävyys Lea Tuulin kanssa jatkua näiden kommenttien jälkeen?
1. Ammattikuvaajana kuvaan medialle maksua vastaan. Katson eettisesti vääräksi osallistua amatöörien kilpailuihin. Ei siksi, että olisin parempi vaan siksi, ammattikuvaaja etiikan mukaan en tee ilmaista työtä sellaisessa tilanteessa, missä vastapuolella on selkeä kaupallinen intressi asiassa. Lukijat saavat tehdä minun puolestani mitä lystäävät.
2. Jonkun toisen ystävyyden jatkuminen minun kanssani ei ole minun päätettävissäni, korkeintaan arvioitavissa.
Tällä kertaa olen eri mieltä poikkitieteilijän kanssa näppäilykuvista. Laiturikuvassa ja mehujäätikun nuolemiskuvassa on käytetty näppäilykuvista poiketen tavanomaisuudesta poikkeavaa kuvakulmaa.
Karhukuvasta olen samaa mieltä. Kilpailevan lehden voittajakuva oli myös karhukuva.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/susi-seuraa-karhujen-kisailua---upea-lukijankuva-kuusamosta/art-1288407248212.html
Hämmästyttävää tuolla on lukijoiden kommentit, jotka melkein järjestään ovat kovasti kehuvia. Vuoden luontokuvaksikin sitä ehdotetaan. Lukijat eivät ilmeisesti ole karhukuvia juuri nähneet.
On tietenkin vaikea päätellä, milloin olen ollut samaa mieltä anonyymin kanssa, kun samanmielisiä ja erimielisiä kommentteja on molempia.
Näppäilykuvalla tarkoitan sellaista kuvaa, jonka kuvasisältöä ei ole ajateltu vaan kuva räpsäisty sen enempää miettimättä. Kuvakulma on vain yksi monista tekijöistä. Otetaan vaikka anonyymin mainitsema mehujäätikkukuva.
Onko kuvan pääosassa hieman likaisilla kynsillä varustettu käsi vai tikkua nuoleva koira? Tikussa ei ole enää mitään nuoltavaa, onko kyseessä kiusanteko koiralle vai juuri viimeinen nuolaisu? Mitä tekevät kuvassa näkyvät matot, varsinkin kielen värinen matto vie huomiota puoleensa. Entä koiran pään lävitse menevä tanko? Mikä on sen merkitys kuvan kerronnassa?
Mutkun ne olivat kaikki siellä!
Niinpä. Siksi tämä kuva on näppäilykuva ja sen paikka on juuri siellä missä se onkin. Lukijoiden kilpailussa. Ammattilaisten kuvien on painittava ihan eri sarjoissa, jos aikoo elättää itsensä valokuvausammattilaisena. Niitäkin on. Siis valokuvaamalla eläviä. Ammatissa ei pääse vuolemaan kultaa, mutta kyllä sillä tulee toimeen. Kun kaikki osa-alueet ovat kunnossa. Taito ja asenne, ennen kaikkea asenne. Valokuvaajan ammatti on palveluammatti ja jos sen tajuaminen puuttuu, niin silloin kaikkein olennainen asia on jäänyt ymmärtämättä.
Kyllä on Suvannolla ruusuiset kuvitelmat valokuvaajan ammatista. Minullakin on valokuvaajan ammattitutkinto, mutta en ole saanut koulutustani vastaavia töitä valmistumiseni jälkeen juuri lainkaan. Joudun elättämään itseni pääasiassa hanttihommilla. Että se valokuvaajana toimeen tulemisesta.
Parahin Merja.
En voi sille mitään, mutta mieleeni tulee väistämättä, että olet saanut nimenomaan koulutustasi vastaavia töitä. Vuoden opiskelun kansanopistossa jälkeen suoritettu Valokuvaajan ammattitutkinto ei valitettavasti kerro vielä juuri mitään henkilön kyvyistä toimia ammattivalokuvaajana.
En tiedä oikeaa nimeäsi, mielipiteesi minusta ja muutamasta muusta henkilöstä kyllä. En ole nähnyt (tietääkseni) kuviasi missään. Vaikka olisinkin ja vaikka ne olisivat jopa hyviä, niin tuskin palkkaisin sinua mihinkään valokuvatehtäviin. Enkä mihinkään muihinkaan tehtäviin. Kuten sanoin, valokuvaajan tärkein ominaisuus on asenne. Jos se on väärä, millään kuvakulmakikkailulla tai innovatiivisella valojen käytöllä ei ole mitään merkitystä.
Jokaiselta koulutusalalta valmistuu hyviä ja huonoja ammattilaisia. Meillä kävi putkimies (työllistynyt siis), jota ei missään tapauksessa olisi pitänyt päästää lähellekään paineistettua vesijohtoverkkoa. Opettajakoulutuksesta valmistuu henkilöitä, joita ei pitäisi päästää lasten lähellekään. Valokuvaajakoulutuksesta valmistuu (tai 'valmistuu') henkilöitä, jotka eivät alalla pärjää - ei siinä mitään poikkeavaa ole, paemminkin säännönmukaisuutta. Niin se on kaikilla muillakin aloilla.
Fiksuimmat osaavat/pystyvät epäonnistuneen alanvalinnan jälkeen uuteen starttiin, aloittamaan jotain muuta. Surkeimmat jäävät ruikuttamaan. Siinäkään ei juuri eroja ole eri alojen välillä.
Olen aina välillä mietiskellyt, miksi juuri valokuvaus on se ala, jossa ihmisten käsitykset omista kyvyistään ja todelliset taidot eroavat niin paljon. Voisiko se johtua valokuvauksen näennäisestä helppoudesta? Kuka tahansa voi sattuman kauppaa saada mestariotoksen.
Hyvin harva piirikunnallisen tason urheilija kuvittelee voivansa voittaa olympialaisissa, jos kaikki vain sattuisi natsaamaan kohdalleen. Ehkä ampujat, jotka ovat jotenkin valokuvaajiin verrattavissa olevia. Periaatteessa surkeallakin ampujalla voi kerran elämässä sattua se moukan tuuri, mitä ei varmaan tapahdu vaikka yleisurheilijalle. Satasen juuri ja juuri alle 11 sekuntia juokseva ei voi millään voittaa olympialaisissa, vaikka sinne pääsisikin jonkun kiintiön avulla.
Valokuvaus ammattina ei perustu onnenkantamoisiin. Mikään ammatti ei voi perustua. Siksi valokuvaajina, kuten muissakin ammateissa, pärjäävät ne, jotka ovat sisäistäneet ammatin keskeiset vaatimukset ja ovat valmiit täyttämään ne. Missään ammatissa ammattitaidon ytimessä ei ole itku ja valittaminen siitä, että muut vievät hommat nenän edestä, vaikka itse on niin hyvä. Hyville riittää töitä, myös keskinkertaisille ja jopa aika huonoillekin, jos he osaavat löytää oman paikkansa. Minä olen siitä esimerkki.
Valokuvaajat ovat vielä hyvinkin jalat maassa esim. toimittajiin verrattuna. Kirjoittava toimittaja kuvittelee yleensä olevansa korkealla tavallisen kansan yläpuolella ja omaavansa kirjoitustaitonsa johdosta laaja-alaisen erityislahjakkuuden kaikille muillekin inhimillisen elämän osa-alueille.
Itsekjn olen kerran mennyt tällä kentällä miinaan: uskoin ihmisten kertomuksia siitä, mitä he osaavat ja ovat tehneet - tein kurssiohjelman sen mukaan. No, ekasta tehtävästä selvisi yksi osallistuja, joten... äkkiä 'lapsille lyhennettyä' versiota lopuista tehtävistä. Toimittajien kurssi...
Samaa mieltä Mäkelän kanssa. Kun tähän lisätään vielä toimittajien kuvitelma ylivertaisista valokuvaustaidostaan, niin olemme tilanteessa, jossa räksyttävistä vallan vahtikoirista on tullut eliitin kädestä syöviä mopseja.
Suoraan sanoen en pysty oikein näkemään yhteyttä suurten luulojen valokuvaustaidon ja journalistisen suoraselkäisyyden välillä. Voisiko Pore hieman täsmentää ajatustaan ja vääntää vaikka rautalangasta meille yksinkertaisille?
Poren logiikka tuntuu menevän jotenkin niin, että valokuvat oikeiden kuvaajien ottamina ovat demokratian pelastus ja amatöörien sekä toimittajien ottamina demokratian tuho. Vai olenko ymmärtänyt väärin?
Olet ymmärtänyt aivan oikein. Luulisi tuon olevan ajattelevalle ihmiselle niin itsestään selvää, ettei sitä tarvitse vääntää rautalangasta. Yritetään nyt kuitenkin.
Ilman visuaalisesti kunnollisia valokuvia sanomalehdet eivät saa lukijoita. Ilman lukijoita lehdet kuolevat. Ilman lehtiä vallanpitäjät tekevät mitä haluavat. Demokratia katoaa ilman vallanpitäjien kontrollia. Onko se niin vaikeaa ymmärtää?
Pore Juusa lienee sananmuunnoksensa inspiroima nimimerkki. Ainakin googlettamalla nimen Pore Juusa voi pongata jo vuosien takaa samoista blogeista esikuvansa kanssa.
En ole oikein päässyt perille, onko hänen tyylilajinsa sosialistinen realismi vai realistinen sarkasmi. Koska Poikkitieteelliseen blogiin saa kirjoittaa myös nimettömänä tai nimimerkillä, niin olen päättänyt poistaa nimimerkillä kirjoitetuista vain selkeästi henkilöön kohdistuvat postaukset ja muut totaaliset asiattomuudet.
Itseeni kohdistuvia lähinnä loukkaukseksi tarkoitettuja kommentteja siedin aika pitkään, mutta huomasin niiden tekevän keskustelusta vain ikävää, joten olen alkanut poistaa niitä. Tämän päätöksen jälkeen niitä ei olekaan tullut kuin pari kappaletta. Joten siinä mielessä ratkaisuani voidaan pitää hyvänä. Nokkela sarkasmi on vielä hyväksyttävää, mutta pelkkä puskista haukkuminen ilman todellisia perusteluja on lähinnä vastenmielistä.
Hei,
Tässä karhukuvaajan kommentti. Tunnustan olevani vielä amatööri - olenhan vasta hiljattain aloittanut opiskelun valokuvaajaksi. Ymmärrän, että karhukuvallani ei olisi mitään asiaa Vuoden luontokuva-kilpailuissa - lähetin kuvan Iltalehteen aika naiivisti siitä ilosta, että minusta kuva oli maaginen kesäkuva. Kuvaa en ole käsitellyt lainkaan eli mitään sävyjä tai seepiaa en ole kuvaan lisännyt. Hieman kadutti kuvan lähettäminen kyseiseen kilpailuun, mutta onneksi olen julkaisemisen myötä saanut tutustua pariinkiin luontokuvaajaan, jotka ottivat yhteyttä minuun kuvan julkaisemisen jälkeen. Toinen on usein ollut samoilla kojuilla Kuhmossa, mutta ei ole törmännyt vastaavaan usvaan tai tunnelmaan. Ehkä minulla oli tuuria olosuhteiden suhteen.
Kyllähän Iltalehden kesäkuvakilpailu on selkeästi suunnattu amatööreille, mutta en näe siinä mitään pahaa. Ammattimaisille kuvaajille on ihan omat kilpailunsa.
Sen olen sisäistänyt, että valokuvaus ei ole sattumankauppaa ja itse tulen kyllä tekemään loppuelämäni todella kovasti työtä, että kehittyisin kuvaajana.
Eihän tässä kuvassa ja kilpailuun osallistumisessa mitään hävettävää ole. Jos nyt jotain pitäisi hävetä,niin näin ylivoimaisen kuvan lähettämistä tähän kilpailuun :-)
Vieläkin vänkään seepian suuntaan. Värimaailma on niin monokolorinen, että epäilen seepian olleen jo kuvausasetuksissa päällä. Tosin se sopii tunnelmaan.
Luontokuvaajista vain sen verran, että siinä porukassa kateus ja takaa puukottaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. (Poikkeuksia toki löytyy ihan riittävästi niitäkin). Jos olet päässyt kontaktiin poikkeusten kanssa, niin sitä mukavampaa.
Hyviä jatkoja harrastukselle. Siitä voi tulla ammatin osa, joka tuppaa viemään koko käden.
Hei,
Asetukset olivat neutraalit enkä ole kuvaa photoshopannut, mutta jo kuvaa ottaessa auringonlaskun jälkeen ihmettelin vahvaa värimaailmaa.
Kuvaamisen otan kyllä hyvin tosissani sen mitä päivätyöltäni ehdin. Olen kuitenkin vasta huhtikuussa aloittanut lukemalla kamerani manuaalin, joten olen todella alkutaipaleella. Kuvan lähetin,koska hetki todellakin oli maaginen ja ehkä se välittyy kuvastakin. Eipä olisi tullut kuitenkaan mieleenkään lähettää tätä kuvaa Vuoden luontokuva-kilpailuun. (Mutta yhden kuvan saatan kyllä lähettää tältä samalta reissulta, sillä siinä on potentiaalia...)
Samoilta kojuilta on otettu tämä luontokuvakilpailun voittajakuva, joka on tosiaankin ihan eri sarjaa kuin omani....
http://arnfinnjohansen.com/?id=news&news=7639
Ja kateudesta en tiedä vielä mitään luontokuvaajien keskuudessa, mutta sen sijaan ymmärrän mitä kuvien takana on...paljon odottelua, vähiä yöunia, kylmyyttä, kuumuutta, rasitusta ja tietenkin hulluutta, jota minulta kyllä löytyy. Ja kuvaaminen ei rajoitu minulla luontokuvaamiseen, kaikki kiinnostaa ja onneksi on loppuelämä aikaa opetella tätä....
Värimaailmat ovat todellakin niin samanlaiset, että uskottavahan se on. Eikä tässä kuvan ottajalla mitään todistustaakkaa ole.
Kauneus on katsojan silmässä. Minä pidän enemmän sinun kuvastasi. Sen aamun hetken pysähtyneisyys ja jännittynyt odotus ovat lähes käsin kosketeltavissa. Ei ole mitään tarvetta olla hattu kourassa tätä kuvaasi näyttäessäsi.
Vaikka mainitsin luontokuvaajien veljeskunnan kateelliseksi porukaksi, niin se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi heidän työnsä tuloksia. Jopa karhuja ja muita lihansyöjiä raadolta kuvaavia.
Harva valokuvauksen ala on niin kilpailtu kuin luontovalokuvaus. Ehkä juuri siksi esim. minulle ei koskaan synny tunnetta luontokuvaajien sivuilla vieraillessanim, että tuollaisia minäkin ottaisia, jos vain viitsisin. En ottaisi ja siksi minun genreni onkin "muu valokuvauksen ala", minkä otsikon alla suoritin aikoinani Valokuvaajan erikoisammattitutkinnon. Nykyisessä systeemissä se ei olisi enää mahdollista, mutta ei sitä minulta enää poiskaan oteta - luulisin.
Lähetä kommentti