Tuesday, 16 October 2012

Les trois professeurs – Un pour tous, tous pour un




Kolme akateemista muskettisoturia on julkaissut tänä syksynä uutuuskirjat. Helsingin yliopiston kosmologian professori Kari Enqvist teoksen Uskomaton matka uskovaisten maailmaan,  Turun yliopiston tähtitieteen professori Esko Valtaoja  Kaiken käsikirjan, eli mitä jokaisen tulisi tietää ja todellinen akateeminen moniottelija,  Université de Nancy II:n epistemologian vierailevana professorinankin hetken vilahtanut Osmo Pekonen esseekokoelman Joka paikan Akateemikko.

Kuten nimikkeistä voi jo päätellä, niin kirjojen teemoille ja lähestymiskulmille on yhteistä se, että seinät ovat leveät ja katto korkealla (Taivaassa asti) kuin eräässä lievästi vasemmalle kallellaan olevassa puolueessa.    Kirjat Turun kirjamessuilta hankkinut arvioija ei niitä ahmiessaan voi olla panematta merkille, että  kaikki kolme kirjoittavat paitsi asioista yleisesti myös toisistaan.  Vaikka Enqvistin ja Valtaojan useissakin herrojen kirjoissa esiintyvää sanailua toistensa persoonista voisi tulkita jopa lieväksi hattuiluksi, niin todellisuudessa   samassa veneessä ollaan  – jopa samaan suuntaan soutaen. Kaljallakin kuulemma käydään yhdessä.

Pekosen kirjan takakannen teksti ei sen sijaan jätä tulkinnalle varaa. Kun Esko Valtaoja pokeritermein lyö pöytään panoksen "Osmo Pekonen on aina ollut yksi esikuvistani", niin Kari Enqvist jos nyt ei nokita niin ainakin maksaa panoksen "Osmo Pekonen on kulttuurin moniottelijana aivan omaa lajiaan".

"So what?" saattaa lukija kysyä, suurta opettajaamme (Kari Enqvistin määritelmä) Paavo Lipposta siteeraten. Onko arvioijan tarkoitus osoittaa, että kyseessä on jonkinlainen kirjallinen osakekurssivedätys,  keskinäisen kehun kerhon mainoslauseet ilman katetta vai onko arvioija vain yksinkertaisesti kateellinen siitä, että hänen omiaan poikkitieteellisiä kirjallisia kyhäelmiä ei näissä piireissä noteerata?

Tässä siteeraan toista poliittista ajattelijaa, eurokomissaari Olli Rehniä. Rehnin mukaan Suomessa yleinen asenne muiden auttamisessa eurokriisissä on sama kuin kolmen A:n luottoluokitus lausutaan englanniksi: "Ei, ei ja vielä kerran ei".  

Suomi on pieni kielialue. Suomenkielisiä matemaattis-fysikaalisia  luonnontieteilijöitä on vähän, vielä vähemmän on sellaisia, joiden kiinnostus ulottuu oman tieteenalan ulkopuolelle ja kaikkein vähiten on niitä, jotka jaksavat ja kykenevät kirjoittamaan omasta alastaan suhteessa muuhun yhteiskuntaan ymmärrettävällä tavalla suunnilleen kirja per vuosi tahtia. Tuntuu kuin kansakuntaamme olisi kohdannut  näiden kolmen "akateemikon" muodossa ennennäkemätön onnenpotku huopasyytingit jalassa. (Siteerausten linja jatkuu. Nyt oli vuorossa Veikko Huovinen.)

Niin kauan kuin minä muistan koulujen opetussuunnitelmia laadittaessa on puhuttu  ainerajojen ylittävästä opetuksesta.  Nyt kun olen ollut irti koululaitoksen arjesta viimeiset kuusi vuotta, niin aivan tuoretta omakohtaista päivitystä  tilanteesta ei ole, mutta olen enempi skeptinen kuin hyvään kehitykseen uskovainen tässäkin asiassa. Kaikista kauniista periaatteista huolimatta opetussuunnitelmissa tuntuu olevan jatkuvasti painetta kasvattaa aineen omaa oppisisältöä. Vaikea siinä on opettajan hyppiä aineraja-aitojen ylitse, kun merkittävä osa välitunnistakin menee sen valittamiseen, että ei millään ehdi opettaa kaikkea. 

Ei tarvitsekaan ehtiä. Minusta se riittää, että koulusta saaduilla tiedoilla ja taidolla on kykeneväinen ymmärtämään sellaista dialogia, jota näiden kolmen aa niin kuin akateemisesti sivistyneen herran kirjoissa käydään. Mikä asema luonnontieteillä on ollut ihmiskunnan historiallisessa kehityksessä antiikin ajoista nykypäivän tekniseen maailmaan.  Vaikka professorikolmikko tulee oman tieteensä matemaattisen kielimuurin takaa selvästi yli puolen sillan kertomaan asioista ymmärrettävällä suomen kielellä, niin totaalista ohipuhumista on joidenkin kanssa mahdoton välttää. Parhaiten tämä käy ilmi Kari Enqvistin ja kristinuskon pontevan puolustajan (edelleen Enqvistin omasta kynästä) kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan välisistä "keskusteluista".  Jos toisella osapuolella ei ole edes halua tarttua toisen ajatukseen ja heijastella sitä omia käsityksiään vasten, niin keskustelu juuttuu jankkaamiseksi yhtä tiukkaan kuin pikkupojan saappaat keväiseen savivelliin.

Yhden asian suostun tunnustamaan. Kaikki kolme ovat olleet esikuviani omalla poikkitieteellisellä kirjoittajaurallani. En ole pyrkinyt – ainakaan tietoisesti  – matkimaan ketään heistä, mutta heidän tapansa ja tyylinsä on antanut minullekin rohkeutta kirjoittaa luonnontieteellistä tekstiä minä-muodossa  omaan elämääni peilaten. Ei jokaisen kirjoittajan tarvitse olla moninkertaisesti palkittu, kuten nämä kolme ovat.  Myös piirikunnallisen tason kirjoittajia tarvitaan. Heidän lukijakatsomonsa eivät pullistele kuten suurelle yleisölle tuttujen professorien tekevät.

On kuitenkin  aina hyvä pitää mielessä, että ainoa kirjallisuuden ala, jossa menestys tulee ennen työtä on sanakirjat.  Lukija ei voi olla havaitsematta sitä näiden kirjojen rivien välistä. Näille kirjoille suo kaiken niiden saavuttaman huomion ja menestyksen ja pieni lisäkään ei olisi suuri vääryys.

 Osmo Pekonen ja kustantaja Vesa Niinikangas Turun kirjamessuilla

 Esko Valtaoja Heurekassa

Hannu Taanila ja Kari Enqvist Turun kirjamessuilla

15 comments:

  1. Siteeraus ei mennyt ihan esikuvan mukaan.... Huovisen lausuma on "huopasyylinki jalassa".

    ReplyDelete
  2. Niinpä niin. Pitäisi aina tarkistaa eikä vain luottaa huteraan muistiinsa.

    ReplyDelete
  3. This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  4. En tiennytkään Pekosen olleen professorikin. Kun olin viimeksi häntä kuulemassa, niin hän esittäytyi vapaaksi taiteilijaksi tai jotenkin siihen suuntaan.

    ReplyDelete
  5. Osmo itse kommentoi asiaa minulle sähköpostitse: "Akateemisessa maailmassa ollaan kuitenkin hyvin tarkkoja erilaisten tittelien käytöstä. Ehkä pitäisi kumminkin vielä selvemmin sanoa, etten minä ole minkään tieteen professori enkä ole (Suomessa) koskaan ollutkaan - aivan lyhyttä Ranskassa toteutunutta vierailevan professorin statusta lukuunottamatta (Université de Nancy II)."

    Koska kyseinen professorius liittyy Pekosen kirjan yhteen esseeseen, niin laitoin sen tähän mukaan. Suurin syy mainintaan oli kuitenkin tarinan sisäisen jännitteen symmetrian säilyttäminen. Kirjoittajat ovat kuin kolme muskettisoturia, kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

    Haa, mutta siitähän saakin hyvän uuden otsikon. Tämä on blogin pitämisen etua. Otsikonkin voi vaihta lennossa parempaan. :-)

    ReplyDelete
  6. Kun tarkkaan katsoo, niin minusta kuvassa on neljä eikä kolme musketööriä :-)

    ReplyDelete
  7. Kun tarkkaan lukee, niin tarinassa on ainakin neljä kirjailijaa. Kuka heistä on D'Artagnan, jolla ansionaan vain valtava halu päästä itsekin muskettisoturiksi? Sen rolin voi jokainen lukija antaa aivan vapaasti kenelle vain.

    ReplyDelete
  8. Tuskin ainakaan Suvannosta itsestään on D´Artagnaniksi. Pikemminkin Don Quijoteksi, mitä kunniaa hän näyttää olevan tyrkyttämässä tässä blogissa milloin kenellekin. Yleensä kuitenkin jollekin häntä itseään selvästi fiksummalle.

    ReplyDelete
  9. Tämä pitää paikkaansa. Suoraan minua ei ole kutsuttu don Quijoteksi, mutta kun Matti Harju nimettiin minun Sancho Panzakseni, niin eikös siitä epäsuorasti seuraa, että minä ole ainakin Harjun Don Quijote?

    http://timosuvanto.blogspot.fi/2012/07/don-suvanto-ja-sancho-harju.html

    ReplyDelete
  10. Helsingin Maisteri17 October 2012 at 19:52

    Suvannosta näyttää löytyvän itseironiaa, hatunnosto siitä. Kaikissa meissä sitä ei ole...

    ReplyDelete
  11. Minusta D'Artagnanin manttelin voisi antaa ihan oikealle professorille, nimittäin Tapio Puolimatkalle. Niin innokkaasti hän on ajanut Raamattua tieteellisen kriteerin täyttäväksi lähdekirjaksi.

    ReplyDelete
  12. Seikkaileehan siellä Veikko Huovinenkin. Muistaakseni hänen romaanihahmonsa Konsta Pylkkänen uteli monenmoisia juttuja "ihan vain tieteellisessä mielessä". Joten miksei Huovinenkin sopisi D'Artagnaniksi, vaikka edesmennyt jo onkin.

    ReplyDelete
  13. Olli Rehnistä nyt puhumattakaan: "Suomen eurooppalainen valinta". EU propagandaa pahimmasta päästä.

    ReplyDelete
  14. Ateistinen tiede lepää tyhjän päällä!

    Kovasti yrittävät nämä muskettisoturit selittää maailmaa ilman Jumalaa, mutta selittämättömäksi se silti jää!

    Luonto sisältää aivan suunnattoman määrän informaatiota DNA:n muodossa. Mistä tämä informaatio on saanut alkunsa, kun fysiikka (jonka varaan esimerkiksi Enqvist elämänsä ja kaiken ajattelunsa perustaa) ei tue järjestyksen syntymistä itsestään. Kaikki rakenteet rappeutuvat elottomassa maailmassa ja järjestys häviää. Tämä rappeutuminen ulottuu myös DNA:han, jossa virheet lisääntyvät DNA:n omasta virheenkorjaustoiminnasta huolimatta ja aiheuttavat esim. perinnöllisiä sairauksia.

    Makroevoluutioteorian kannattajat selittävät järjestyksen kasvua maapallon energeettisellä avoimuudella. - Ei sillä voi kuitenkaan perustella järjestyksen lisääntymistä, ellei ole olemassa mekanismeja, jotka pystyisivät suuntaamaan auringosta saatavan energian järjestyksen lisäämiseen. Sellaiset mekanismit puuttuvat kokonaan elottomasta luonnosta. Järjestys (ja varsinkaan informaatio) eivät voi syntyä itsestään sattumanvaraisin prosessein, joihin evoluutioteoria pelkästään perustuu.

    Tosiasia on se, että aine ja energia eivät voi synnyttää järjestystä ja informaatiota, vaan informaation takana on aina oltava jokin korkeampi informaatio! Kaikkein viisain ja tieteellisin selitys elämälle on siten Raamatun toteamus (Johannes 1:1) "Alussa oli Sana" (siis informaatio), joka kaiken elämän ja järjestyksen synnytti.

    Jorma Heinonen, Laitila

    ReplyDelete
  15. 1. Osmo Pekonen on roomalais-katolinen kristitty. Hänen suhteestaan uskoon voi tutustua häne omissa kirjoituksissa. Suosittelen.

    2. Jopa kaikkein yksinkertaisin perusvoimista, eli painovoima pyrkii muodostamaan hyvin monimutkaisia rakenteita.

    3. Jos lausetta "Alussa oli sana" pidetään tieteellisyyden korkeimpana ilmaisuna, niin silloin liikutaan niin eri sfääreissä kuin meikäläinen, että mitään hyödyllistä keskustelua ei voi syntyä.

    ReplyDelete