sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Se minulle nyt kertokaa – kun itse en mä voi




Googlen tarjoamalla blogialustalla on myös mahdollisuus tutkia blogikäyntien tilastoja. Kätevää, mutta luvuissa on minusta jotain ristiriitaisuutta. Tai sitten en tapani mukaan vain ymmärrä.

Tilasto väittää, että tänään 4.11.2012 kellon ollessa vähän yli 13 sivuja olisi katseltu yhteensä 1288 kertaa. Samalla toisaalta kerrotaan, että bloggausta "Ympyrä sulkeutuu" on käyty katsomassa  143 kertaa, muita selvästi vähemmän.  Alla vielä vähän pidempi lista sivun katseluista (hetkeä myöhemmin, siksi muutama katselu enemmän). 



Eiväthän nämä ole lainkaan linjassa keskenään.  Kymmenen kärjessä sivujen katseluja on yhteensä rapiat 200. Ei niitä voi millään olla yhteensä yli 1200. Osaako joku selittää minulle tämän niin rautalangasta vääntäen, että minäkin ymmärrän sen?


Google Analyticsista on olemassa myös vähän professionaalimpi versio, jossa tilastoitavalle sivulle laitetaan Googlen sivuilta laadittava koodi. Onnistuin kerran (vahingossa) laittamaan sen, mutta koodi häviää muutettaessa blogi-sivuston ulkoasua. Sen jälkeen en ole enää osannut laittaa koodia paikoilleen. Johtuko se minun tyhmyydestä vai toimenpiteen vaikeudesta vai siitä, että sen opastus on niin onneton?  En tiedä. Tässäkin otetaan edelleen rautalangasta väännettyjä ohjeita vastaan.   


Ylimmästä kuvasta näkyy, miten keskeistä satunnaiselle bloggaajalle on saada blogiinsa linkki jollekin isommalle sivustolle. Minun kävijämääräni kymmenkertaistuu aina, kun siellä on valokuvaiheista juttua ja sinne on samalla linkki digikamera.netistä.  

Tilanne 4.11.2012 päivän päättyessä. Luku 2964 koko päivän saldona on minulle käsittämätön.Todellisuudessa sivujen katseluite lienee ollut hiemanyli 300. Suurin osa Tiina Puputin kirjan arviota lukeneita.

Kävin lävitse kaikki keväästä 2008 lähtien kirjoittamani bloggaukset. Niitä on yhteensä 278 kappaletta ja sivulla käyntejä on kaikkiiaan 97300. Keskimäärin siis sivulla katseluita yhdellä jutulla on aika tarkkaan 350. Eniten katseluita on Niinistön valokuvasta kertovalla sivulla, 5334. Se johtuu siitä, että kyseiseen sivuun oli linkki IltaSanomien nettilehdessä. Vähiten lukijoita on tarinalla Guggenheimista, joka julkaistiin tänä syksynä. Lukijoita on ollut toistaiseksi 14. Taitaa olla aiheena vähän passé.

100.000 menee siis kohta rikki. Ei sekään ole huono tulos. Kaikkia 30 vuoden aikana kirjoittamiani kirjoja (7 kpl) on myyty yhteensä noin 20.000 kappaletta. Kun yhdellä kirjalla on useampia lukijoita, niin olettaisin saavuttaneeni näillä bloggauksilla neljässä vuodessa samaa suuruusluokkaa olevan määrän lukijoita kuin 30 uodessa kirjoillani. Onko se hyvä vai huono uutinen? En tiedä.

4 kommenttia:

Vladimir Heiskanen (Valtsu) kirjoitti...

Nuo 200 katselua eivät ole varmaan koko päivältä vaan todennäköisemmin parilta edelliseltä tunnilta.

Katsopas sitä tilastojuttua tarkemmin (sivun yläoikea laita), siinähän voi kattoa ne tekstien sivulatausmäärät ajalta "nyt", "päivä", "viikko", "kuukausi" tai "koko ajalta". Ja tuo "nyt" tarkoittaa suunnilleen kahta viimeistä tuntia.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kyllä kyseessä on nimenomaan päivä. Blogissani käy normipäivänä noin 100 katsojaa, mutta tässä sivun ylälaidassa oleva luku näyttää tyypillisesti noin 1000. OIkein hyvän valokuva-aiheisen jutun yhteydessä voi olla 1000 sivun katselua. Silloin on täytynyt olla jonkin fotoalan suuruuden, kuten Jore Puusan paikalla. Nyt kun Jore on jättänyt blogini lopullisesti, niin valokuva-aiheisten bloggausten katsojien määrä on pudonnut pahasti.

Vladimir Heiskanen (Valtsu) kirjoitti...

Hups, totta. Päivän tilastojahan se näyttää, jos nuo vaaka-akselin pisteet ovat tuolleen neljän tunnin välein... :o

Anonyymi kirjoitti...

No joo, tämä nyt on vain tällainen aiheeseen perehtymättömän heitto, mutta miten olisi tällainen selitys:
- Tuo isompi luku kertoo siitä, kuinka moni on käynyt blogisi osoitteessa, aivan riippumatta siitä, onko mitään kirjoitusta avattu. Siis on vain piipahdettu katsomassa, onko mitään uutta tai mielenkiintoista, tai onko joku kommentoinut jotain kirjoitusta. Jollain oikein kieroutuneella saattaa olla sivu jopa aloitussivuna, jolloin käyntejä tulee sitäkin kautta välttämättä ja usein.
- Pienempi kokoon kyhäämäsi summa taas kertoo siitä, miten monta blogikirjoituksen avausta on suoritettu.

Voisiko tuo selitys pitää paikkansa?