tiistai 29. tammikuuta 2013

Mitä sähkö on?





Jyväskylän yliopiston fysiikan yliopistotutkija Vesa Apaja vastasi 26.1.2013 Hesarissa lasten kysymykseen: "Mitä on pistorasiasta tuleva sähkö?". Numeroin artikkelin kappaleet niitä seuraavien  kommenttien mukaisesti.

1. Pistorasiasta tuleva sähkö on pienenpienten esineiden, elektronien, virtailua. Elektronit virtaavat metallilankaisen sähköjohdon kautta voimalaitoksesta pistorasiaan.

2. Voimalaitoksen langanpään ja pistorasian välille on luotava jännite, jotta elektronit valuvat pistorasiaan. Jännite tarkoittaa sitä, että voimalaitoksen päässä elektroneilla on oltava suurempi energia kuin pistorasian päässä. Fysiikan lakien mukaisesti elektronit haluavat päästä alempaan energiaan, joten ne lähtevät liikkeelle.

3. Jännite syntyy, kun sähkölaitteen, kuten esimerkiksi hiustenkuivaajan, johto kytketään pistorasiaan.

4. Pistorasiaa ei kannata turhaan näpelöidä, sillä sieltä tulevat elektronit voivat sotkea ihmisen hermojen toiminnan ja aiheuttaa sähköiskun. Tämä johtuu siitä, että myös ihminen on eräänlainen sähköjohto, vaikkakin heikkolaatuinen sellainen.

Fysiikan perusasioiden selvittäminen ymmärrettävästi lapsille on aika haastavaa. Edellisen pohjalta tulee kuitenkin tunne, että mahtaako sähkön fysikaalinen olemus olla yliopistotutkijallekaan oikein selvillä.

1. Elektronit eivät ole esineitä eivätkä kappaleita (eivät ainakaan klassinen fysiikan antaman mielikuvan mukaisia). Ne ovat hiukkasia.  Sähköverkossa käytetään vaihtovirtaa. Elektronit eivät "virtaa" johtimissa, vaan värähtelevät edestakaisin. Tasavirrassakin elektronien "virta" on niin hidasta, että siinä yhteydessä voisi ainakin kielikuvana käyttää ilmaisua "valua". Muuten valuminen on aika huonosti sähköä luonnehtiva verbi. Se mikä sähköjohdoissa oikeasti virtaa on energia.
2. Tässä ei ole mitään järkeä fysikaalisesti.
3. Kun hiustenkuivaaja kytketään pistorasiaan, niin siitä seuraava fysikaalinen ilmiö on sähkövirta, mikä puolestaan saa aikaisekseen mm. lämpöä, valoa ja liikettä.
4. Kun ihminen saa sähköjohdoista sähköiskun, ei sieltä mitään elektroneja tule ihmiseen. Lienee semantiikkaa, voidaanko ihmistä kutsua heikkolaatuiseksi sähköjohdoksi. Itse en ole kokenut itseäni miksikään sekundajohdoksi, vaikka sähkötärskyjä on joskus tullutkin.

Koko juttu on kuin se tunnettu alokkaan asento. Ei voi korjata, täytyy tehdä alusta alkaen uusiksi. Jos minulta kysyttäisiin, niin yrittäisin jotain seuraavan tapaista.

Sähkön avulla siirretään voimalaitosten tuottamaa energiaa pitkienkin matkojen päähän. Esimerkiksi kotien sähkölaitteet toimivat pääasiassa tämän energian avulla.

Energian kuljettajina sähköjohdoissa toimivat pienen pienet hiukkaset, elektronit. Elektronit eivät virtaa sähköjohdoissa kuten vesi vesijohdossa, vaan elektronien liike välittää energiaa vähän samaan tapaan kuin meren aallot kuljettavat ulapalla tuulen aikaansaamaa energiaa. Vesi itse ei juurikaan etene, aallot etenevät.

Elektroneja ja niiden liikettä ei voi nähdä, joten sähkövirta havaitaan vain sähkölaitteiden toimintana. Sen sijaan sähkövirran voi tuntea, jos saa pistorasiasta tai viallisesta sähkölaitteesta sähköiskun. Sähkövirta kulkee silloin ihmiskehon lävitse, mikä voi pahimmillaan olla hengenvaarallista.

Siitä vain muokkaamaan, jos joku keksii fiksumman esityksen kertoa lapsille sähköstä. En pane pahakseni. Sen sijaan ihmettelen, mistä Hesari aina löytääkin sopivan päivystävän dosentin kertomaan fysiikan ilmiöistä kansantajuisesti. Yleensä selitykset menevät  pieleen, Kari Enqvististä alkaen.  

Tässä yhteydessä haluan esittää myös kiitoksen ja kumarruksen emeritusprofessori Kaarle Kurki-Suoniolle. Se, mitä olen oppinut  kielestä fysiikan merkityksiä ja rakenteita kuvailtaessa, on pitkälti Kaarlen opetuksen pohjalta. Fysiikkaa on paljon helpompi tajuta, kun sen perusteet ovat kielen osalta kunnossa. Esimerksi massalla ei voi olla nopeutta, varausta tai väriä. Massa on kappaleilla oleva ominaisuus, kappaleisiin liittyvä suure. Kuten nopeus, varaus tai vaikka väri, joka tosin onkin sitten jo vähän monimutkaisempi juttu. 





Jälkikirjoitus 9.3.2013

Perjantaina  1.3. Hesarissa oli seuraava pikku oikaisu. 


"Pistorasiasta tuleva sähkö määriteltiin väärin
  
Lauantaiosan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta kysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Vastauksessa todettiin virheellisesti, että voimalasta virtaa elektroneja pistorasiaan ja että sähkövirta perustuu voimalan ja pistorasian väliseen jännite-eroon. Tosiasiassa pistorasiasta tuleva sähkö on energiaa, joka on voimalassa muutettu sähköiseen muotoon ja siirretty pistorasiaan sähköjohtojen kautta. Energia on sähkökentässä, joka aiheuttaa jännitteen pistorasian rei'issä olevien johtimien välille. Jännite laittaa johtimissa olevat elektronit värähtelemään, kun rasiaan kytketään jokin käyttölaite."

 

Oikaisun tekstin pituuteen nähden sitä edelsi aika mittava kirjeenvaihto, josta alla olennaisimmat. 




Moi Timo ja terveiset Hesarin tiedetoimituksesta! 

Paukun Timo kertoi, että sä olisit oikea henkilö kommentoimaan erästä pulmaa. Olen siis HS:n tiedesivujen tuottaja. Meillä oli lehdessä 26.1. Lasten tiedekysymykset -palstalla Vesa Apaja -nimisen asiantuntijan vastaus kysymykseen "Mitä on pistorasiasta tuleva sähkö".



Vastaukseen tuli tässä viestiketjussa alimmaisena oleva lukijapalaute, johon Vesa vastasi ao viestillä. En ole tehnyt vielä oikaisua, kun jäin Vesan vastauksesta siihen käsitykseen, ettei siihen ollut aihetta.

Mutta mitäs sinä toisena asiantuntijana sanot: oliko alkuperäisessä tekstissä todella virheitä? Jos kyllä, millainen oikaisu asiasta pitäisi tehdä?

Oikaisun sanamuoto olisi siis jotakuinkin tämä: "Toisin kuin sivulla D10 kerrottiin 26.1. tammikuuta, jännite ei synny kun sähkölaitteen johto kytketään pistorasiaan, vaan XXXXXXXX. (ja tähän perään muiden asiavirheiden korjaus, jos niitä tekstissä oli)".

Suurkiitos jos osaisit asiassa auttaa!

yst. terv. Riikka Haikarainen, HS tiede



Hei

Muutama kommentti taustaksi.
 Hesarin tiedetoimitusta kohtaan olen tuntenut aina lukkarinrakkautta. En vähiten siksi, että siellä on suhtauduttu minuun ja tuotoksiini hyvin myötämielisesti jo Risto Vartevan ajoista lähtien. Timonkin olen tuntenut myös eri yhteyksistä jo pitkään. 

Tiedesivuilta on löytynyt myös jyviä ja akanoita poikkitieteelliselle palstalleni. Kuten tämä  tai  tämä

Kyseinen sähköjuttukin on saanut jo oman käsittelynsä. Niin herkullinen se oli, että eihän siitä voinut pitää näppejään erossa.

Yllä olevassa on myös vastaus kysymykseesi. Voitte käyttää sitä vapaasti. Olen jeesaillut tiedetoimitusta, vaikka nähtävästi olenkin Hesarin avustajien mustalla listalla. Tästä syystä. 

Timo Suvanto


Moi Timo vielä,

olen laittamassa lehteen tällaista oikaisua meille tulleen palautteen perusteella. Onko tämä nyt faktisesti oikein?

"Lauantai-osan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta lasten tiedekysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Vastauksen mukaan voimalaitoksen langanpään ja pistorasian välille on luotava jännite, jotta elektronit valuvat pistorasiaan. Tosiasiassa sähkökenttä on luotava siirtojohdon johtimien välille, jolloin sähkökenttä siirtyy voimalaitoksesta pistorasiaan. Lisäksi vastauksessa todettiin virheellisesti, että kun sähkölaitteen johto kytketään pistorasiaan, syntyy jännite. Kun sähkölaite kytketään pistorasiaan, syntyy sähkövirta."
Riikka


Hei
Ei ole.

Pistorasiasta saadaan energiaa, jonka sähköjohdon elektronit välittävät voimalaitoksesta mm. koteihin.  Pistorasian reikien välillä on sähköinen jännite. Kun sähkölaitteen johdon päässä oleva pistoke työnnetään pistorasian reikiin, sähkövirtaa pääsee kulkemaan laitteen lävitse ja antamaan laitteelle sen toiminnan vaatimaa energiaa.  Oli se sitten valoa, lämpöä, ääntä tai liikettä.

Jotenkin näin. Avainsana on energia. Sitä pistorasiasta on saatavilla.  Sähkökenttä on tässä vain asiaa sekoittava käsite. Anteeksi nyt vain.  

Timo


Kiitos kärsivällisyydestä!

Mites tällainen muotoilu, muokkasin kommenttiesi perusteella uudelleen:

"Lauantai-osan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta kysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Vastauksen mukaan voimalaitoksen ja pistorasian välille on luotava jännite, jotta elektronit valuvat pistorasiaan. Tosiasiassa pistorasiasta saadaan energiaa, jonka sähköjohdon elektronit välittävät. Lisäksi vastauksessa todettiin virheellisesti, että jännite syntyy, kun sähkölaitteen johto kytketään pistorasiaan. Tosiasiassa jännite vallitsee pistorasian reikien välillä. Kun sähkölaitteen pistoke työnnetään pistorasian reikiin, sähkövirtaa pääsee laitteen lävitse ja antaa laitteelle sen toiminnan vaatimaa energiaa.

Riikka


Tämä on minusta  ihan jees. Vaikea asia, on tehtävä kompromisseja, mutta puuta heinää ei pidä silti laittaa. 

T.


Hei Timo vielä, riittääkö lukkarinrakkautesi vielä yhteen tarkistukseen?

Mun on nimittäin pakko vielä hiota tätä oikaisua, jotta lukija voisi saada siitä jotain tolkkua.
Kysymys kuuluu: jos voimalaitoksen ja pistorasian välillä _ei_ voi puhua jännitteestä, mitä niiden välillä tapahtuu?
Eli mitä tuohon isoilla kirjaimilla kirjoitettuun kohtaan pitäisi laittaa?

"Lauantai-osan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta kysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Vastauksen mukaan voimalaitoksen ja pistorasian välille on luotava jännite, jotta elektronit valuvat pistorasiaan. Tosiasiassa VOIMALAITOKSEN JA PISTORASIAN VÄLILLÄ EI VALLITSE JÄNNITETTÄ, VAAN [MITÄ??]. Pistorasiasta saadaan energiaa, jonka sähköjohdon elektronit välittävät. Lisäksi vastauksessa todettiin virheellisesti, että jännite syntyy, kun sähkölaitteen johto kytketään pistorasiaan. Tosiasiassa jännite vallitsee pistorasian reikien välillä. Kun pistoke työnnetään pistorasiaan, sähkövirtaa pääsee pistorasian lävitse ja laite saa toimintansa vaatiman energian."

Riikka


Hei

Kun aikoinaan opetin lukiossa fysiikkaa, käytin useita tunteja sähködynamiikan (siis virtaavan sähkön) perusasioiden selventämiseen. Ilman keskeisiä käsitteitä sähkökenttä, potentiaali, jännite ja sähkövirta ja niiden välisiä yhteyksiä on aika vaikeaa ymmärtää sähkön kulkemista.  Tekstissä oli kolme keskeistä asiaa aivan pielessä. Jännitteen todellinen merkitys tässä, jännitteen ja virran sotkeminen keskenään ja käsitys, että elektronit virtaavat (valuvat) sähköjohdoissa. Olennaista minusta on, että jännite on pistorasia napojen (reikien) välillä, elektronit eivät virtaa, vaan värähtelevät ja välittävät siten voimalaitoksen energiaa sähköjohtoja pitkin. Sen pidemmälle  menevissä selityksissä juututaan  aina vain syvemmälle sähköopin suohon. Minä laittaisin jotenkin alla olevalla tavalla. Se ei ole tyhjentävä vastaus (sellaista ei tähän asiayhteyteen ole olemassakaan), mutta ainakin se korjaa pahimmat alkuperäisessä olleet harhaan osuneet  tietoiskut.

Lauantai-osan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta kysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Vastauksen mukaan voimalaitoksen ja pistorasian välille on luotava jännite, jotta elektronit valuvat pistorasiaan. Lisäksi vastauksessa todettiin virheellisesti, että jännite syntyy, kun sähkölaitteen johto kytketään pistorasiaan.  Väärä käsitys tulee myös väitteestä, että pistorasiasta tulisi elektroneja.

Elektronit eivät virtaa sähköjohdoissa kuten vesi putkissa. Elektronit värähtelevät ja välittävät näin voimalaitoksen tuottamaa energiaa sähköjohtoja pitkin kotitalouksiin. Sähkölaitteiden kannalta oleellinen jännite vallitsee pistorasian reikien, ei voimalaitoksen ja pistorasia välillä. Kun sähkölaitteen pistoke työnnetään pistorasian reikiin, sähkövirtaa pääsee laitteen lävitse ja antaa laitteelle sen toiminnan vaatimaa energiaa.

T.



Moi, no nyt ymmärrän itsekin, mistä on kiikastanut. Mun olisi näköjään ollut syytä käydä sun lukion fysiikan tunneilla!

Tiivistin ihan vähän vielä (oikaisut pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä) ja vaihdoin lauseiden järjestystä:

"Lauantai-osan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta kysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Virheellisen vastauksen mukaan voimalaitoksen ja pistorasian välille on luotava jännite, jotta elektronit valuvat pistorasiaan. Elektronit eivät virtaa, vaan värähtelevät välittäen voimalaitoksen tuottamaa energiaa sähköjohtoja pitkin. Lisäksi vastauksessa todettiin virheellisesti, että jännite syntyy, kun sähkölaitteen johto kytketään pistorasiaan. Sähkölaitteiden kannalta oleellinen jännite vallitsee pistorasian reikien, ei voimalaitoksen ja pistorasian välillä. Kun pistoke työnnetään pistorasian reikiin, sähkövirta pääsee laitteen lävitse ja antaa laitteelle sen toiminnan vaatimaa energiaa."

Annatko siunauksesi? :)

Riikka



Moi,
varmuuden varalta laitoin yhdessä muokkaamamme oikaisun vikan version vielä luettavaksi alkuperäiselle palautteenantajalle, joka on myös fyysikko. Hänen ehdottamansa muotoilu olisi oheinen (lähinnä lisäyksenä tuo sähkökenttä-termi). Tämä sinullekin ok?

"Lauantai-osan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta lasten kysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Vastauksessa selitettiin virheellisesti, että voimalasta virtaa elektroneja pistorasiaan ja että sähkövirta perustuu voimalan ja pistorasian väliseen jännite-eroon. Tosiasiassa pistorasiasta tuleva sähkö on energiaa, joka on voimalassa muutettu sähköiseen muotoon ja siirretty pistorasiaan sähköjohtojen kautta. Energia on niin sanotussa sähkökentässä, joka aiheuttaa jännitteen pistorasian rei'issä olevien johtimien välille ja ajaa johtimissa olevat elektronit liikkeelle, kun rasiaan kytketään jokin käyttölaite. Näin syntyy sähkövirta."

Riikka


Hei

Jokaiselta ”gurulta”  saa eri selityksen. Pienen pukinsorkan vielä laittaisin. Niin aikuisilla kuin lapsilla on se väärä käsitys sähkövirrasta, että siellä johtimissa virtaa jotain konkreettista  kuten vettä putkissa. Oli ne sitten ”pieniä esineitä” esineitä tai hiukkasia. Oikeasti siellä johtimissa on sähköisessä muodossa olevaa energiaa, joka lähtee liikkeelle, kun pistorasian navat yhdistetään.  Nyt olisi minusta juuri sopiva korjata tämä yleinen virhekäsitys.  Siksi pieni muutos loppukaneettiin.

"Lauantai-osan sivulla 13 vastattiin 26. tammikuuta lasten kysymykseen, mitä on pistorasiasta tuleva sähkö. Vastauksessa selitettiin virheellisesti, että voimalasta virtaa elektroneja pistorasiaan ja että sähkövirta perustuu voimalan ja pistorasian väliseen jännite-eroon. Tosiasiassa pistorasiasta tuleva sähkö on energiaa, joka on voimalassa muutettu sähköiseen muotoon ja siirretty pistorasiaan sähköjohtojen kautta. Energia on niin sanotussa sähkökentässä, joka aiheuttaa jännitteen pistorasian rei'issä olevien johtimien välille. Jännite laittaa johtimissa olevat elektronit värähtelemään, kun rasiaan kytketään jokin käyttölaite. Sähköjohdoissa virtaa energiaa – ei elektroneja.”

T.
  








 


18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tuo kuvakaan pidä paikkaansa. Franklin jäi henkiin, mikä ei olisi tämän kuvan perusteella ollut mahdollista. Joten se poikkitieteilijän asiantuntemuksesta. Naurattaa miehen uhoilu ja besserwisseriys olemattomalla asiantuntemuksella.

Timo Suvanto kirjoitti...

Jos sull lysti on,

niin anonyymina kirjoita

Jos sull lysti on,

niin tiedät sen,

ja varmaan myöskin näytät sen.

Jos sull lysti on,

niin anonyymina kirjoita.

Anonyymi kirjoitti...

Muuten hyvä, mutta pikkulapsille (ja vähän isommillekin) pitäisi varmaan vielä selittää, mitä energia on.

Kaarle Kurki-Suonio kirjoitti...

Kiitos, Timo kiitoksista ja kumarruksesta.

Olet valitettavasti täysin oikeassa. En osaa kuvitella, miten sähkön pystyisi selittämään vielä täydellisemmin päin honkia ja vastoin sen fysikaalisia periaatteita kuin tässä HeSa:n julkaisemassa huolimattomasti huitaistussa tekstissä. On todella häpeällistä fyysikkokunnalle, että tällaista sekä kielellisesti että fysikaalisesti täydellistä höpöhöpöä tarjotaan lapsille. Tosin tuollaisia kummallisia käsityksiä sähköstä olen elämäni varrella saanut lukea fysiikan oppikirjoistakin.

Sähkön, samoin energiankin, lapsentajuinen (tai kansantajuinen, mikä on ihan eri asia) selittäminen on vaikeaa, mutta jonkinlaisen kuvan niistä voi antaa puhumatta läpiä päähänsä. Lapsentajuisuus voi olla helpompaa, koska lapsilla ei vielä ole valmiina virheellisen opetuksen ja popularisoinnin luomia harhakuvia.

Pari kysymystä tai kommenttia omaan ehdotukseesi sähkön selitykseksi minulla on, mutta palaan niihin toisella foorumilla.”

Tämä nyt on se toinen foorumi, johon lähemmät kommenttini ajattelin.

Oikeisiin kohtiin Timo tarttuu. Itse jään kuitenkin vielä kaipaamaan joitakin selvennyksiä.

Oikeastaan elektronit eivät kuljeta energiaa vaan välittävät sitä, niin kuin kone välittää. Energiansyöttö on jotakin, mikä liikuttaa konetta, ja näin syntyvä koneen liike siirtää energiaa eteenpäin johonkin muualla.. Tämän selittäminen ilman kentän käsitettä on mielestäni kyllä mahdotonta. Monet ovat minulle väittäneet, että kenttä on liian vaikea käsite lapsille. En oikein usko sitä nykyisenä kännyköiden aikana. (Ensi syksyn Jyväskylän MAOLin päivien ohjelmatoimikunta tarttui ehdottamistani aiheista siihen, joten saan tilaisuuden esitellä kantaani ja toivottavasti herättää keskustelua siitä, miten tämä maalimankuvan toinen ”perusolioiden” laji saataisiin mukaan opetukseen.

Olennaista sähkövirran energianvälityksessä on, että elektronit ovat valmiina kaikkialla piirissä niin kuin kone on paikallaan ”odottamassa” että siihen vaikutetaan, vaikka kampea vääntämällä. Eivät elektronit tule mistään eivätkä mene minnekään (muualla kuin kiihdyttimissä). ”Voimalaitoksen” generaattorit luovat piiriin kentän, joka tarttuu elektroneihin ja pakottaa ne liikkeeseen. Vaihtokenttä ”ravistaa” niitä edestakaisin. Tämä niiden pakotettu liike (tai liiketilan muutos) aiheuttaa omat vaikutuksensa, törmäilyjen kautta lämpövaikutuksen, tai kentän, joka ilmenee induktiokenttänä ja pyörittää moottoreita. Rinnastusta aaltoihin ja niiden energiankuljetukseen en oikein saa sopimaan tähän kuvaan. Miksei tietenkin vaihtosähkössä voi ajatella kentän aaltoja, mutta en pidä sitä kovin olennaisena tai selventävänä mielikuvana. .

Tällä tavalla myös sähköenergiasta on oikeutetumpaa puhua siirtosuureena kuin lajisuureena. Sähköenergia on virtapiirin välittämää (siirtämää) energiaa.

terveisin Kaarle

Timo Suvanto kirjoitti...

Kiitokset Kaarlelle kommenteista.

Blogeissa on mm. se hyvä puoli, että tekstiä voi editoida tarpeen vaatiessa. Korjasin hieman omaa "lapsellista" sähköesitystäni. Koetin kuitenkin kertoa lapsille tutuin mielikuvin sitä, että energia voi virrata ilman että energian siirtäjät virtaavat mukana. Tuliko paremmaksi, vaikea sanoa.

Ollessani Heurekassa töissä törmäsin useammin kerran tilanteeseen, jossa aika päätöntä fysiikkaa puolusteltiin sillä, että suurelle yleisölle tai lapsille asioita ei voi kertoa niin, että se ne ovat fysikaalisesti "ihan oikein". Tosiasiassa asioiden esittäjä itse ei yleensä ollut ymmärtänyt, mitä oli kirjoittanut tai puhunut. Popularisointi on hyvä verho, jonka taakse on mukava piilottaa oma tietämättömyytensä. Olen sitä minäkin käyttänyt vähintäänkin oman kiintiöni täyteen.

Timo Suvanto kirjoitti...

Siitä tulee helposti lopumaton pelto, jos yritetään varmistua siitä, että kaikki ymmärtävät. Periaatteessa kuitenkin samoilla linjoilla. Perusasiat pitäisi selittää.

Heurekasta jotain tietävä kirjoitti...

Sisäpiirin tietona voin kertoa, että Suvanto sai potkut Heurekasta, kun puuttui siellä asioihin, jotka eivät hänelle kuuluneet.

Timo Suvanto kirjoitti...

Mielenkiintoinen sisäpiirin tieto. Loppuosa voi pitää paikkaansa, mutta tieto saamistani potkuista on kyllä urbaani legenda (jos Kehä III:n takamaat vielä kaupunkialueeksi katsotaan). Olen ollut Heurekassa kaksi kertaa määräaikaisessa työsuhteessa, jotka ovat molemmat päättyneet ko. määräajan jälkeen.

Heurekasta jotain tietävä kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Matti Äyräs kirjoitti...

Mikä tämä Heureka-juttu oikein on? Se on ollut tässä blogissa ennenkin.

Timo Suvanto kirjoitti...

Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Heurekassa ollessani kommentoin muutamien näyttelykohteiden vähemmän onnistuneita tekstejä. Näiden kommenttien perusteella teksteistä vastaavat antoivat minulle tehtäväksi korjailla niitä, kuten sitten teinkin.

Negatiivinen palaute omasta työstä ei koskaan tunnu mukavalta. Oli se aiheellista tai ei. Jokaisella, minullakin, on näistä varmaan kokemuksia. Joku saattaa hautoa tällaisia asioita pitkäänkin.

Poistin jo toisen kommentin nimimerkiltä "Heurekasta jotain tietävältä" ensimmäisen kertauksena. Muutenkin tämä aihe on tässä blogissa loppuunkäsitelty. Ellei sitten jollain ole esittää dokumenttia väitetyistä potkuistani.

Jottei asiasta jäisi väärää käsitystä, niin todettakoon vielä, että viihdyin hyvin Heurekassa ja tulin omasta mielestäni hyvin tai ainakin neutraalisti toimeen muiden heurekalaisten kanssa. Ehkä tästä on hyvänä osoituksena se, etä olen tehnyt sen jälkeen taloon useita eri tyyppisiä keikkoja.

Jos joku ei kokenut tulleensa toimeen minun kanssani, niin se on lähinnä hänen oma häpeänsä.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Noita luusereita, joilla ei ole asiasta mitään sanottavaa, mutta purkavat pahaa oloaan haukkumalla muita kirjoittajia, riittää joka ketjuun ja joka foorumille. Avohoito ei nykyisellään oikein riitä helpottamaan oloa, tai sitten on vaan taas unohtunut ne pienet siniset aamulla.

Timo Suvanto kirjoitti...

Pieni jatkokertomus päivityksenä.

Anonyymi kirjoitti...

Hesarin sateenkaarijupakasta tuli mieleen tämä aiempi lasten kysymys, josta annoin aikanaan palautetta toimitukselle. Nyt tuli tsekatuksi Timon blogi kyseisestä aiheesta, alla tulos. Lainaukset Timon tekstistä ja perässä kommenttini.

"Sähkökenttä on tässä vain asiaa sekoittava käsite."
Sitähän se ei ole, vaan aivan keskeinen käsite.

"Elektronit eivät virtaa sähköjohdoissa kuten vesi putkissa."
Kyllä virtaavat, mutta se ei ole olennaista energian siirrossa. Johtimissa tapahtuva energiahäviöhän on seurausta juuri kyseisistä virroista.
Vertaus vesiputkiin ei oikeastaan ole hullumpi, vaikka analogia ei olekaan täydellinen: Kun vesilaitoksella lyödään paine päälle vettä täynnä olevaan putkeen, niin paine etenee suurella nopeudella käyttökohteeseen ja saa siellä olevan veden liikkeelle, jos hana avataan.

"Elektronit värähtelevät ja välittävät näin voimalaitoksen tuottamaa energiaa sähköjohtoja pitkin kotitalouksiin."
Väärinkäsitys. Energia siirtyy yhtälailla oli kyseessä sitten tasa- tai vaihtosähkö. Ei siinä mitään 'värähtelyä' tarvita.

"Oikeasti siellä johtimissa on sähköisessä muodossa olevaa energiaa."
Väärin. Energia on johdon johtimien ulkopuolella olevassa kentässä, ei johtimissa.

t. Antti Räsänen
antti.rasanen@sci.fi

Timo Suvanto kirjoitti...

Löytyihän se minuakin besserwisserimpi palopäällikkö. Siitä vain lapsille kertomaan, mitä sähkö ihan oikeasti on. ;-)

Antti Räsänen kirjoitti...

Palopäällikkö Kekäläinen, sanottiin jossain .. Se, miten sähkö selitetään pienille lapsille, on tietenkin eri asia.
Noin yleisesti, blogijuttusi ovat mielestäni sanoisinko helvetin hyviä.
- Antti

Timo Suvanto kirjoitti...

Priimaa koitetaan tehdä, mutta poikkitieteellistä pukkaa tulemaan. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Tutun lapsi kyselee vaikeitä kysymyksiä malliin "mitä on teknologia", mutta empä tämä blogin tai hesarinkaan ohjeilla lähtisi hänelle selittämään mitä sähkö on. Lapset kun tunnetusti kyselevät kaikkea, mutta mielenkiintoa asiaan löytyy noin puolen minuutin verran. Ei siinä ehdi noin perinpohjaisesti asiaa selittä. Lisäksi kokemuksen rintaäänellä, jon lapsi ei ymmärrä jotain, hän toteaa sen aikuisen jutuksi ja menettää totaalisesti mielenkiintonsa siihen. Tämän jälkeen jatkuu leikkiminen poneilla.

Oikea tapa on nimen omaan yksinkertaistaa ja popularisoida tiede - tai sähkö - sellaiselle tasolle jonka lapsi ymmärtää. Eli eketronien assosioiminen pieniin putkessa juokseviin miehiin ei ole nyt niin paha virhe. Elektronien liike sähköjohdossa kun opetetaan vielä suomen yläkouluissakin ihan samanlaisena - hienommin termein vain. Minä pysyisin kaukana vaihtosähköstä ja kenttäteoriasta lapselle asiaa selittäessä. Maxwellin yhtälöiden kanssa kun tuppaa itselläkin menevän aivot asiasta jotain kuitenkin tietävänä hieman solmuun.

Ja niin, vaikeita kysymyksiä esittäällä lapsella oli ikää 5 v.