Sunday, 3 November 2013

Arkhimedeen kuolemansäteet Heurekassa




Yksi monista historiaan jääneistä, mutta mitä todennäköisimmin paikkaansa pitämättömistä myyteistä on Arkhimedeen kuolemansäteet. Tarinan mukaan kreikkalaiset upottivat roomalaisten laivat Syrakusassa sytyttämällä ne tuleen Arkhimedeen rakennuttamien peilien avulla. Lukuisat kokeet ovat osoittaneet kertomuksen luultavasti legendaksi. Viimeisimpiä lienee Myytinmurtajien tekemät useat kokeet, joista viimeisin tapahtui presidentti Obaman toivomuksesta.



Minä olin asialla jo paljon ennen Myytinmurtajia. Olin töissä Heurekassa keväällä 1994. Kevät oli luokkaretkien aikaa ja Heureka oli toukokuun lopussa täynnä kuin nuijalla lyötynä näistä koululaisista. Kun eräänä aivan toukokuun lopun päivänä oli tulossa erityisen paljon luokkaretkeläisiä, niin päätin toistaa Arkhimedeen peilikokeen, tosin hieman pienemmässä mittakaavassa.



When the legend becomes fact, print the legend. (Ransom "Ranse"  Stoddard)

Tikkurilalainen lasifirma lahjoitti Heurekalla noin 500 peiliä niistä palasista, jotka muuten menisivät kaatopaikalle. Jopa hioi reunat pyöreiksi.  Aion jakaa ne koululaisille, ja he saisivat sytyttää niillä laivan pienoismallin, joka seilasi muoviämpärissä. Varmuuden vuoksi olin valellut puusta tekemäni laivan jollain helposti syttyvällä nesteellä (en enää muista millä), jotta sen palaminen saataisiin varmistettua.

Suurin huolenaiheeni etukäteen oli pilvisyys. Oli luvattu puolipilvistä, mutta taivas oli lopulta täysin pilvetön kokeen alkaessa. Peilien jakaminen usealle sadalle ihmiselle ja heidän saamisensa toimimaan kurinalaisena kreikkalaisena sotilasyksikkönä oli aika haasteellista. Vaikein osa oli kuitenkin säteen suuntaaminen peilillä laivan kylkeen. Nimittäin yksittäisen peilin käyttäjän oli mahdotonta päätellä peilien heijastamista sadoista auringonläikistä, mikä oli hänen omansa, niin vain osa säteistä saatiin osumaan laivaan. Lopulta suuri osa "kuolemansäteistä" meni harakoille. Ei toivoakaan, että laiva olisi saatu tuleen tällä keinolla. 

Onneksi olin varautunut suunnitelma beellä. Ulos oli kannettu myös Heurekassa monessa mukana ollut kovera peili, jonkinlainen jättiläisen partapeili. Kun laivan sytyttäminen taskupeileillä oli osoittautunut mahdottomaksi, niin kokeilimme yhdellä isolla peilillä. Kun laivassa oli sen verran herkästi syttyvää aviketta, niin laiva leimahti liekkeihin suunnilleen samalla hetkellä, kun laivaa käsissään pitänyt opas Markku Sarimaa löysi peilin polttopisteen.

Katsojat hurrasivat  – vai olisivatko vain taputtaneet. Missään tapauksessa eivät kuitenkaan buuanneet.  Show oli pelastettu. Hieman jäi tietysti kismittämään, että varsinainen koe epäonnistui. Siitä harmista vapauduin lopullisesti vasta sitten, kun Myytinmurtajat olivat osoittaneet, että se ei olisi voinutkaan onnistua. Peilien avulla lämpötilaa on käytännössä  mahdotonta saada niin korkeaksi, että laiva syttyisi tuleen.  Sekin lohdutti, että Myytimurtajilla oli yhtä lailla ongelmia saada kaikki säteet suunnattua oikeaan kohtaan useiden peilien sekamelskassa.

Lopuksi paistomme halukkaille makkaroita ison peilin avulla. Se onnistuikin hyvin, varsinkin kun syöjät eivät olleet niin tarkkoja makkaroiden sisäkypsyyden suhteen. Riitti, että pinta on kunnolla kärvennetty.


Heurekan oppaat Markku Sarimaa ja Jan Fast ovat juuri saaneet laivan syttymään ison peilin avulla. Minä olen edessä oleva, silloin vielä tummaa tukkaa omannut hemmo. Peilin alla näkyy muutama makkara, joita on taidettu jo käristää peilin polttopisteessä. Yleisöllä on  käsissään on tarinassa mainittuja peilejä. Kuvan on ottanut Sakari Mäkelä.

4 comments:

  1. Ransom Stoddard? Never heard.

    ReplyDelete
  2. Googleta nyt ihmeessä hyvä mies/nainen, niin ei tarvitse hävetä sivistymättömyyttään edes nimettömänä.

    ReplyDelete
  3. Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo peileillä tähtäämisen mahdottomuus isolla joukolla. Eipä olisi tullut minullekaan kirjoituspöydän takana varmaan tuollainen mieleen, mutta kun ongelman nyt tietää, niin sehän on ihan itsestäänselvä juttu.

    ReplyDelete
  4. Sama ongelma muuten ilmeni Myytinmurtajissa. Olisin voinut valistaa heitä jo etukäteen. Ongelmat taitavat kuulua tämän ohjelman draaman kaareen. Jos kaikki menisi Myytinmurtajissa kuin Strömsössä, niin tuskin sillä olisi katsojiakaan. Tosin en ole koskaan katsonut Strömsötä, mutta sanonta on juuri tämän ajan hokemia. Aikansa "apuva" tai "Onks Viljoo näkynyt?"

    ReplyDelete