Yllättävä valttikortti työmarkkinoilla: skandinaavikielen taito

Taloussanomissa oli yllä oleva pikku uutinen.  Minut uutinen tavoitti Facebookin kautta, kun lähi- ja vähän kauemmassakin piirissä on FB-kavereita.

Mitä tästä seurasi? Facebookissa peukutusta ja Taloussanomien kommenttiosalla kovin tutunoloinen riita ruotsin kielen asemasta Suomessa. Argumentit olivat tasoa ja etenkin tyyliä, joka ei ole kunniaksi riidan kummallekaan osapuolelle.  Kuulostaa lähinnä humalaisten päättymättömältä jankkaamiselta iltanuotiolla, missä toisen osapuolen näkökantoja ei edes kuunnella - ymmärtämisestä nyt puhumattakaan.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Kieliriita tuntuu vain kärjistyvän, eikä kohta edessä oleva keskustelu eduskunnassa varmaan tule olemaan öljyä laineille vaan pikemminkin bensaa liekkeihin.

Mikä neuvoksi? Näitä kirjoituksia seuraavat varmaan ovat sitä mieltä, että minun asenteillani on mahdotonta olla tässä asiassa neuvonantaja. Jos nyt kuitenkin yritetään.

Argumentoinnin tasoa voisi ainakin yrittää saada neutraalimmaksi ja toista osapuolta kunnioittavammaksi. Minä olen luopunut termin "pakkoruotsi" käytöstä ja ainakin yritän käyttää neutraalimpaa ilmaisua "peruskoulussa B1-kielen valinnaisuus". Samma på svenska "B1-språkets valfrihet i grundskolan".  Ruotsin kielen opetuksen pakollisuuden kannattajia kehottaisin jättämään pois ainakin kaikkein typerimmät argumentit ruotsin kielen osaamisen suunnattomasta hyödyllisyydestä suomenkielisille ja vastaavasti sen osaamattomuuden turmiollisuudesta.  Ne herättävät ainoastaan ja vain entistä suurempaa vastenmielisyyttä koko ruotsin kieltä kohtaan, mikä ei voi olla kenenkään etu.

Tältä pohjalta voisi kuvitella olevan mahdollisuuksia muuhunkin vuoropuheluun kuin toistensa ohitse huutamiseen.

Kaiken väärinkäsittämisen uhallakin pari kommenttia kuitenkin Taloussanomien uutiseen.  Uutinen sinänsä oli lehdille nykyään tyypilliseen "laatujournalistiseen" tapaan kopioitu CCN Moneyn verkkosivuilta. Jos ajatellaan, että laatujournalismiin kuuluu uutisen välittäminen sen alkuperäisestä sisältöä kunnioittaen eikä sitä omiin tarkoitusperiin käyttäen, niin silloin Taloussanomat menee tässä kyllä rimaa hipomatta limbona sen alitse.

Uutisen keskeinen sanomahan on se, että harvinaisten kielten (USA:n näkövinkkelistä asiaa katsottaessa) osaajista on pulaa USA:ssa. Skandinaaviset kielet mainitaan uutisessa sivulauseessa. Jos artikkelin kuvituksena on Ruotsin lippu liehumassa, niin lukijan mielikuva artikkelin otsikon sisällöstä on varmaan ihan toinen.

Toinen toimittajan keskeinen ominaisuus on peilata maailman uutisia oman maan asioihin. Tässä mielessä viimeisen virke: "Sen sijaan espanjan osaamisesta on Yhdysvalloissa vähiten rahallista hyötyä, koska se on maan toiseksi puhutuin kieli." on keskeinen. Ihan samalla tavalla ruotsin kielen osaamisesta on meillä aika vaatimattomasti rahallista hyötyä, koska se on Suomen toiseksi puhutuin kieli. Mitä alempiin palkkaluokkiin mennään, niin sitä vaatimattomammaksi ruotsin kielen osaamisen tuoma ansionlisä käy. Esimerkiksi Stokkalla  myyjän perustuntipalkka on siinä 10 euron hujakoilla. Ruotsin kielen taito tuo siihen 5 %:n lisän, eikä silloin puhuta peruskoulun antamaa "Var så god, tack och adjö"-kielen osaamisesta.

Olen useaan otteeseen esittänyt, että jos halutaan ihan oikeasti lisätä suomenkielisen väestön ruotsin taitoa, niin siihen lääkkeenä porkkana toimisi ihan eri tavalla kuin nyt käytetty keppi. Esimerkiksi virkamiesruotsin suorittaminen on lähinnä muodollisuus, josta jopa minä menin lävitse heittämällä.  Sen sijaan jos todellisesta kielitaidosta maksettaisiin ainakin valtion ja kunnan töissä vaikka 20% kielilisä, niin sen jo luulisi houkuttelevan. Toki siihen sitten vaadittaisiin vähän enemmän näyttöä kuin nykyään.  Mummon turkki, Aurinko ja myrskytuuli oli lapsuudessani ja on vieläkin lempijuttujani. Se on opettavainen tarina.