Saturday, 2 November 2013

Kurtsi


Kurtsi opastamassa heurekalaisia avaruusgeometrian saloihin. Kuvan vuosikulu ei käynyt ilmi kuvan tiedoista, mutta ehkä kuvassa mukana olevat nykyiset heurekalaiset tai muuten vain asiasta paremman muistitiedon omaavat voivat antaa vinkkiä.

Tämä kuva oli minulla yhtenä sarjassa, kun suoritin valokuvaajan ammattitutkintoa kesällä 2001 ja teemana oli valokuvailmaisu. Sain näyttökokeessa surkeasti reput. Mutta eipä  hätiä mitiä. Otin lusikan itkun ja hammasten kiristelyn jälkeen kauniiseen käteen. Nykyään CV:ssä lukee sekä VAT että VEAT. Valokuvaajan ammattitutkinto ja Valokuvaajan erikoisammattitutkinto.


Varoitus:  Tämä kirjoitus ei sisällä tuotesijoittelua, mutta sen sijaan kirjoittajan taustaan nähden kohtuullisen paljon nimien tiputtelua. Jos olet tälle allerginen, niin suosittelen lopettamaan lukemisen tähän.

Prologi

Kuten olen useissa bloggauksissani kertonut, niin muutin syksyllä 1970 Helsinkiin Laitos 69 nimellä tunnettuun kommuuniin aloittaessani akateemiset opiskeluni. Kommuunissa majaili parikin silloisen Ateneumin elokuvalinjalla opiskellutta henkilöä. Tapio Suominen ja Juha-Veli Äkräs.  Tästä johtuen kommuunissa pyöri tämän tästä elokuvamaailman suurempia ja etenkin pienempiä tähtiä.

Tapsan elokuva esikoiselokuva Narrien illat oli ollut ensi illassa marraskuun alussa. Vähän myöhemmin sai ensi-iltansa nyt jo  edesmenneen Sakari Rimmisen niin ikään esikoisohjaus Pilvilinna, joka näytettiin mennä kesänä televisiossakin. Sakari on Finlandia-palkitun kirjailijan Mikko Rimmisen isä.  Tosin Mikko 1975 syntyneenä oli prologin aikana isänsä  mielessä tuskin edes haarojen välissä. Tapsan ja Mikon välillä oli niihin aikoihin  muutakin kuin ammatillista kädenvääntöä. Molemmilla oli kiikarissa sama nainen, jonka nimeä en tosin muista ja jonka suhteen molemmat jäivät ainakin hopealle - jos sitten edes pronssille.

Mutta takaisin tarinaan. Joskus loppuvuodesta 1970 Laitoksella oli kuitenkin Pilvilinnan porukan pirskeet. Minä liukenin mukaan sulavasti kuin Joosef yöhän laulun mukaan. Päällimmäinen muistikuva niistä pileistä oli makea poltettavan huumeen tuoksu, joka on siihen aikaan aika harvinaista ja minulle ensimmäinen kosketus ylipäänsä huumeiden olemassa oloon. Minulta jäivät pössyttelyt kokonaan väliin, pääosin varmaan siksi että en pystynyt vetämään mitään savua henkeen. Kouluajan tupakanpolton aloittelukin tyssäsi heti alkuunsa, kun kaverit naureskelivat: "Suvanto vetää jöökistä poskareita".

 Rimmistä itseään en pirskeistä muista. Tapsa Suomisen tietenkin, jolla oli jopa pieni rooli elokuvassa: "Lehmä" Annikan entinen poikaystävä. Oliko roolihahmo Tapsan mieleen, sitä ei tarina kerro. Tapsan tuntien veikkaukseni on vähemmän mieluisan suuntaan.

Annika oli ihana Meri Oravisto, johon loin pirskeissä yksipuolisia ihastuneita katseita. Meri Oravisto oli Matti  Oraviston ja Ritva Arvelon tytär, joka kuoli nuorena 30-kymppisenä 1981.  

Pirskeissä oli myös toinekin Meri, elokuvan käsikirjoittaja Meri Kurenniemi. Hän kun sattui olemaan Veikko Vennamon tytär, niin tämä Meri jäi siitä syystä mieleeni tästä happeningista.

Merin mukana oli myös hänen aviomiehensä Erkki Kurenniemi. Kun muut Laitoksen teekkarit Andy ja Otto eivät olleet jostain syystä paikalla, niin jouduin vain muutamaa kuukautta vanhana teekkarina edustamaan ainoana ns. kovia tieteitä. Kovin tarkkoja muistikuvia minulla ei ole jutusteluista Erkin kanssa, mutta se jäi mieleen, että tarinan kertomisen innosta ja sisällön täydellisestä käsittämättömyydestä minulle päättelin hänen pössytelleen siinä kuin muutkin taiteilijabilettäjät. Kurtsiin myöhemmin tutustuessani en ollut enää tästä tulkinnastani lainkaan varma.  Samanlainen propellipää Kurtsi oli aina. Ymmärtääkseni hän on ollut absolutisti jo pitkään. 

Elokuu 1989

Tiedekeskus Heureka oli avattu keväällä. Matemaattisen tiedemaailman yleisömagneetti oli silloin Mandelbrotin joukko, kuvio, jota saattoi tietokoneen avustuksella zoomata aina vain pienempiin ja pienempiin yksityiskohtiin.

Ystäväni, atk-alalla työskentelevä Ari oli tehnyt tietokoneohjelman, joka paljasti aina vain tarkempia ja tarkempia yksityiskohtia Mandelbrotin joukon kuviosta. Hyvin kuvaavaa sen ajan tietokoneille oli se, että kuviota  ei ollut mahdollista tarkastella interaktiivisesti tiedekeskusten perusidean tyyliin, vaan samat zoomaukset pyörivät koko ajan tietokoneessa. Ihan vaikuttavaa siihen aikaan, nykyään kukaan tuskin innostuisi moisesta.

Joka tapauksessa sain idean, että myydään ohjelma Heurekalla. Kerroin Arille, että minulla oli suhteita Heurekaan. Varmaan se tarkoitti, että kouluni oli aika lähellä Heurekaa. Sovimme Arin kanssa, että yritämme myydä ohjelman Heurekaan. Ari viimeistelee ohjelman tiedekeskuskäyttöön ja minä olen myyntimies. Palkkio pantaisiin puoliksi.

Soitin Heurekaan. Puhelun ohjattiin erikoissuunnittelija Erkki Kurenniemelle. Hän tunsi tietysti hyvin Mandelbrotin joukon ja oli kiinnostunut asiasta. Sovimme esittelytapaamisen eräälle elokuun iltapäivälle.

Ohjelman esittely meni hyvin. Ohjelma toimi kuten Arin ohjelmilla oli tapana tehdä.  Erkki oli sitä mieltä, että tämä sopisi hyvin Heurekaan. Piti sopia vain hinnasta. Minä myyntitykkinä kysyin Erkiltä, että mitä he voisivat maksaa. Kiemurtelua puolin ja toisin. Erkki koitti esittää, että yleensä yritykset ovat lahjoittaneet heille asioita ilmaiseksi vähän kuin rakkaudesta tieteeseen. Minä koitin selventää, että me emme ole mikään Rauma-Repola, joka voi heittää pari milliä ilman vastiketta "hyvään tarkoitukseen". Lopulta Ari kyllästyi myyntimiehen ja Erkin jahkailuun ja sanoi, että olisiko viisi tonnia (markkaa) sopiva. Se oli ja homma oli sillä selvä.

Kun olimme lyöneet kättä päälle, niin Erkki lupasi tarjota meille kaljat Heurekan kattoterassilla. Harvat varmaan muistavat, että siellä oli vähän aikaan sellainenkin. Päivä oli loppukesän kaunis aurinkoinen, ja kylmä olut tosiaan maistui neuvottelujen päätteeksi. Terassilla oli vielä tuttujakin. Heurekan planetaarion silloinen johtaja ja tuttuni opiskeluajoilta Tytti Sutela oli sattumoisin neuvottelemassa siellä jo yllä mainitun niin ikään hyvän tuttavani Tapio Suomisen kanssa planetaarioelokuvan "Kaaos ja kosmos" tekemisestä. Liityimme seuraan, kun heidänkin neuvonpitonsa oli jo samassa vaiheessa. Siis kättä päälle ja käsirahaa, 

Muuten ihan mukava tilanne, mutta minua odotti normaali iltaopetukseni Simonkylän iltalukiossa. Hetken välähti mielessä pitää rokuli-ilta, mutta kunniakseni on sanottava, että tyydyin yhteen olueen ja livahdin vähän äänin kouluun ja siellä kateederin korkeammalle puolelle. Hyvä ratkaisu varmaan kaikin puolin, vaikka silloin muukin vaihtoehto kävi mielessä.

Lokakuu 1993

Olin juuri siirtynyt Hannu Salmen pestaamana ensimmäiselle työkeikalleni Heurekaan. (Niitä tuli sen jälkeen useita ja useista tällä palstallakin olleista väitteistä huolimatta en ole koskaan saanut potkuja Heurekasta.) Silloinen Heurekan opas, nykyinen Ursan toimitusjohtaja Markku Sarimaa esitteli minulle Heurekan työntekijöitä: "Erkki Kurenniemi, Kurtsi. Heurekan ainoa ihan oikeasti nero." Esittelyn kohde hymyili vinosti sivuun katsoen.

Kurtsi otti minut jotenkin erityiskohteluun. Hän muisti hyvin Mandelbrotin joukon juttumme. Ehkä hänelle oli jäänyt myyntitapahtumasta se täysin virheellinen kuva, että minä olin ohjelman aivot ja ystäväni Ari oli se myyntimies. Niin tai näin, Kurtsi tuli aina ruokalassa ja kahvihuoneessa minun kanssani juttelemaan korkealentoisista matemaattis-fysikaalista aiheista. Juuri sen verran varmaan olin kärryillä, että osasin nyökytellä oikeassa kohdassa, joskus jopa heittää asiaan sopivan kommentin. Olin jopa Kurtsin epävirallisena apulaisena, kun hän suunnitteli omalta osaltaan Illuusiot näyttelyä.

Tämä harhainen mielikuva meikäläisen ymmärtämyksen asteesta ei nähtävästi koskaan hävinnyt Kurtsin mielestä, vaikka sen minusta piti olla ilmiselvää. Niinpä aina tavatessani Kurtsia milloin missäkin yhteydessä hän tuli juttusilleni kuin tasavertaisen juttukaverin kanssa tullaan. Yritin aina parhaan kykyni mukaan vastata haasteeseen, ja vaikka omasta mielestäni onnistuin yleensä vaihteluvälillä surkea - erittäin surkea, niin ehkä Kurtsi näki pinta syvemmälle. Tässä mielikuvassa haluan elää etenkin nyt, kun Kurtsi kuulemma  ei ole enää koivn halukas kertomaan julkisesti omin sanoin omaa kantaansa niin näihin muisteluihin kuin muihinkaan elämänsä enemmän tai vähemmän merkittäviin tapahtumiin.


Kurtsia vähemmän tunteville kerrottakoon, että hän on suomalaisen elektronisen musiikin pioneeri isolla peellä. Vaikka hänen ansionsa alalla on aina tunnustettu, niin nyt Kurtsin nerous musiikkilaitteiden suunnittelijana tuntuu elävän jonkinlaista renessanssia. Kurtsi jos kuka on tämän huomion arvoinen.

Hyviä linkkejä  Kurtsista.


Suomalaisen musiikkipenaalin terävimpiä kyniä Jyväskylän kulttuuripäivillä 1960-luvun alussa. Ilpo Mansnerus (1943–), Erkki Kurenniemi (1941–), Ilpo Saunio (1939–1999), and Seppo Heikinheimo (1938–1997).

8 comments:

  1. Opiksi ja ojennukseksi: Kurtsin sukunimi kirjoitetaan kahdella ännällä.

    ReplyDelete
  2. Minulla on Kurtsista muistikuvia osapuilleen samalta ajalta, noin vuodelta -70 tai -71. Olin silloin töissä Siltavuorenpenkereellä fysiikan laitoksella, ja Kurtsi naapuritalossa teoreettisen fysiikan puolella. En ehkä olisi muuten tullut hänestä tietoiseksi, mutta k.o. laitoksen vahtimestarina toiminut x-merimies oli kiinnostunut musiikista ja sähköisen soittimen rakentelusta. Siinä puuhassa Kurtsi tietysti neuvoi halukkaasti, ja luultavasti soitin valmistuikin. Rakentelusta muistan sen verran, että kosketinsoittimen ongelmana oli silloin pieni naksahtava ääni, kun virta kytkettiin. Kurtsi neuvoi asentamaan koskettimen perään hehkulampun ja sen viereen valodiodin, näin saatiin virran kulku alkamaan portaattomasti - sen lampun valoteho kasvoi kyllä nopeasti, mutta ei äkillisesti. Minä lähinnä kuuntelin korvat hörössä viisaampien puheita, musiikista en ollut kiinnostunut, mutta rakentelusta hiukkasen, ja ne Kurtsin ennen näkemättömät ratkaisut olivat erinomaisen luovia. Alan guru Kurtsi oli jo silloin.

    ReplyDelete
  3. onko tarkoitus, että arvostelussa on kohteena valokuvan teosluonne?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista. Olin unohtanut muuttaa.

      Delete
  4. Eräältä suorasanaiselta Kurenniemen kurssin käyneeltä insinööriltä kuultua: "Mies oli täysi pelle", eli visiot meni ainakin tekun opiskelijalta 70-luvulla ohi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tupla anonymiteetin taakse on helppo piiloutua. Lähdesuojaa. Itse olen ollut myös Kurtsin "oppilaana" Heurekassa. Näistä kokemukseni oli, että Kurtsi oli ensisijaisesti Pelle Peloton, mutta osasi myös neuvoa, v varsinkin jos neuvottava osasi kysyä silloin kun ei ymmärtänyt. Kurtsi opetti minut mm. tekemään nettisivuja silloin, kun monet eivät olleet asiasta edes kuulleet, saatika nähneet.

      Delete
    2. Ei sillä nimellä ole väliä, tarkotus oli tuoda esille ettet ollut ainoa tai ensimmäinen joka joutui toteamaan että nyt liikutaan vähän eri tasolla, tällä henkilöllä tämä purkautui sanatarkasti näin tällä kertaa.. Tarinaa oli enemmänkin mutta yksityiskohdat eivät jääneet valitettavasti niin hyvin mieleen että kannattaisi yrittää toistaa.

      Delete