Glamour-kuvaajana Sähkön Yössä

Kuningatar ja kaksi prinsessaa. Kuvausta varten oli tehty makro, joka laittoin tapahtuman nimen ja ajan kuvan yläreunaan sekä sponsorin että järjestäjän nimet alareunaan ja pienensi kuvan sopivaan tulostuskokoon.  Menettely nopeutti ratkaisevasti prosessia.

Noin 2½ vuotta sitten olin tiedekeskus Heurekassa erään tapahtuman yleisökuvaajana. Halukkaista näyttelykävijöistä otettiin muotokuvat Heurekan isoilla tuoleilla ja niistä tulostettiin saman tien kymppikuvan kokoiset sublimaatiotulosteet Canon pienellä Selphy-tulostimella.

Vaikka silloin tuli tässä blogissa lunta tupaan kollegoilta, tosin nimettöminä, niin näissä kuten muissakin hommissa tilaaja on se, jonka mielipide ratkaisee. Joten ehkä jotain voinee päätellä siitä, että taas pukkasi keikkaa, kun Heurekassa järjestettiin Sähkön yö.

Nyt haluttiin näyttelyyn tulevat lapset kuvata kruunupäisinä ja kimaltelevina prinsseinä tai prinsessoina. Tai oikeastaan illan teemaan liittyen Miss tai Mister Sähkönä. Tai siis piti kuvata lapsia, mutta kun mukana olevat aikuiset näkivät, kuinka hauska juttu kuvaus oli, niin monet lasten kanssa Heurekaan tulleet vanhemmat ja isovanhemmat halusivat tulla kuvatuiksi lasten kanssa. Eikä sekään tuntunut joitakin haittaavan, että lapsia ei ollut. Saattoihan sitä ottaa itsestään kuvan hetken prinssinä tai prinsessana. Vähän kuin täällä.

Kuvauspaikka ei ollut erityisemmin glamourinen. Oven syvennys Heurekan auditorion takahuoneeseen. Glamourtunnelmaa yritettiin loihtia laittamalla musta kangas taustaksi ja siihen kiinnitettiin kolme pötkyä värikkäitä jouluvaloja tähdiksi. Yhteensä 360 kappaletta ledlamppuja. Henkilöiden valaisu hoidettiin kahdella Dedo-valaisimella, joissa oli oranssisuotimet jouluista tunnelmaan antamassa.

Kuvaustilanne. Henri pystyi hoitamaan kaiken muun paitsi kameran suuntaamisen läppäriltään. Elinoora on valmiina ottamaan rekvisiitan pois kuvattavilta ja isä tarkkailee prinssien kuvausta kiinnostuneena. Minä olin yleensä ylempänä olevan Dedo-lampun luona, mutta nyt kuvaamassa tätä tilannetta.

Kamera, Canonin EOS Mark II oli yhdistetty läppäriin, josta puolestaan kuvat tulostettiin ja laitettiin myös niin haluttaessa kuvattavan sähköpostiin. Näin yksi henkilö pystyi läppärin avulla hoitamaan sekä kuvauksen että kuvien jatkokäsittelyn.

Kameran hallinta, kuvien käsittely ja tulostaminen edessä näkyvän pienen Canon Selphy tulostimenlla tehtiin läppäristä käsin. Tulostetut kuvat vietiin takana näkyvälle pöydälle, josta kuvattavat kävivät ne noutamassa 
Tulostus oli prosessiin pullonkaula. Yleensä kuvattavat ymmärsivät, että kuvaa joutuu odottamaan jopa ½ tuntia, mutta tavan mukaan muutama oli sitä mieltä, että heidän pitäisi saada etuilla. Kun juuri heillä on kiire. Näin on ollut aina, mutta onneksi etuilijat ovat olleet selkeänä vähemistönä.

Kuvia otettiin ja tulostettiin viiden tunnin aikana noin 200 kappaletta. Tulosteita vähän enemmän, kun kimppakuvissa käyneille tulostettiin kaikille omansa. Olisi tulostettu vielä parikymmentä kuvaa enemmänkin, mutta jo edellisellä kuvauskeikalla moitteetta kuvia sylkenyt Canonin Selphylle tämä tahti oli likaa. Se kuumeni liikaa juuri ennen kuvaussession päättymistä ja sanoi yhteistyösopimuksen irti. Printtejä vaille jääneille lähetettiin kuitenkin kuvat sähköpostitse.

Monitoimimies Henri toimessa: "Kärähtänyt printteri pura ja kokoa". Josko sen saisi vielä toimimaan. Ei toivoakaan. Printteri on varmaan kärähtänyt muiltakin, kun se lähetti jo pariin otteeseen ilmoituksen ylikuumenemisesta. Mutta eihän niistä yleensä tarvitse välittää...

Ellinoora on jo lähettämässä tulostumatta jääneitä kuvia sähköpostitse.

Kivaa oli ainakin kuvaustiimillä, ja niin tuntui olevan kuvattavillakin. Kun edellisellä kerralla hoidin koko homman yksin, niin nyt oli opittu ja minulla oli kaksi erittäin osaavaa assistenttia, Ellinoora ja Henri. Ellinoora hoiti kuvattavien rekvisiitan, hatut ja päälle ripustettavat led-valot ja Henri pääosin läppärin käytön siihen kuuluvine aika monine toimenpiteineen. Minä saatoin keskittyä valojen hoiteluun.

Osa Sähkön yön Heurekan tiimiä potretissa illan päätteeksi. Ainakaan ilmeistä päätellen fiilikset eivät ole ihan kehnot. Pietarin päässä oleva hattu on minun virallinen yleisprojektipäähineeni. Se on mukanani omana hattuna, mutta kun kerran vahingossa laitoin sen tarvikepöydälle, niin sain sen omaan päähäni vasta kuvausten päätyttyä. Se oli vähintään yhtä suosittu kuin kruunut ja muut kuninkaalliset päähineet. 
Hattu muuten yritettiin taannoin ostaa paikallisessa ravintolassa. Kun ilmoitin sen olevan myytävänä ei mistään hinnasta, niin viimeinen tarjous oli vaihto Elviksen ajokorttiin. Kun pitelin kädessäni jenkkien ajokorttia, niin kyllä siinä Elviksen kuva oli. Jotenkin mieleeni hiipi kuitenkin epäilys, että olikohan sittenkään ihan aito dokumentti. 

Tulihan taas koettua, että valokuvaajan ammatti saattaa olla fyysisesti aika raskas. Tosin kaikki kuvaussessiot eivät tuota 200 printtiä viidessä tunnissa, eivät ainakaan noin 20 minuutin viiveellä. Niin pitkäksi nimittäin tulostuksen viive muodostui.  

Aina jää parannettavaa. En tullut ajatelleeksi, että ledlamppujen kirkkaat johdot näkyvät kuvassa kuin tähtikarttoihin joskus piirretyt tähtikuvioiden viivat. Kuvattavia tämä ei tuntunut häiritsevän, minua häiritsi. Kuvauksen alkaessa mitään ei ollut enää tehtävissä. Olisi pitänyt ajatella etukäteen. Käyttämäni tähtisuodin muodostaan tähtikuvion valopisteestä kunnolla vain silloin, kun valo on tummalla taustalla. Siksi vaaleat vaatteet ovat tässä tapauksessa huonompi vaihtoehto kuin tummat, vaikka yleensä on juuri päinvastoin.

Heurekan tähtitaivas siirtyi pihallemme luomaan hieman väriä ja valoa loskaiseen joulunodotukseen.