Ratkaisevan hetken valokuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa

Valokuva tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Väliin totta, väliin täyttä potaskaa, yleensä jotain siitä väliltä.

Tämäkin Markus Jokelan kilpailukuva voitaneen laskea ratkaisevan hetken kuvaksi. Tosin sillä varauksella, että minusta ratkaisevan hetken kuvan pitää kertoa tilanteesta jotain oleellista, ei epäoleellista. Tämän kuvan painopiste on epäoleellisessa.

Niinistöstä voi olla mitä mieltä tahansa, varsinkin hänen viime aikaisten elokuvasotkujensa vuoksi. Niinistö ei muutenkaan ole minun suosikkipoliitikkoni, tosin ei niitä kovin montaa ole ylipäänsä. Siitä huolimatta olen varma, että Niinistö ei mennyt Max Jacobssonin muistotilaisuuteen luomaan vihaisia mulkaisuja paikalla olevia kohtaan ja varsinkaan nämä eivät nöyristelleet siellä Niinistön edessä.

Mitä kuvassa oikein tapahtuu? Tasavallan presidentti on juuri sapunut paikalle, jolloin muut protokollan mukaisesti nousevat seisomaan. He eivät siis ole kumartamassa Niinistölle, kuten kuvan tähän kisaan tuomisella annetaan luultavasti ymmärtää. Minun on aivan mahdotonta edes ajatella, että Paavo Lipponen painaisi katseensa nöyrästi alaviistoon, kun Sale katsoo kulmiaan kurtistaen. Sama pätee edessä vain pää näkyvissä olevaan Erkki Tuomiojaan.

Entä Niinistä sitten? Mistä moinen ilme, varsinkin muistotilaisuudessa? Niinistöllä on tapana väännellä suutaan hyvin voimakkaasti. Saattaa olla peruja niiltä ajoilta, jolloin Salen legot olivat tupakanpolton värjäämät. Joka tapauksessa ilme on ollut ohikiitävän hetken tällainen ja juuri sen on Markus Jokelan kamera taltioinut.

Muutenhan kuva ei ole kaksinen sen paremmin sommittelultaan kuin tekniseltä tasoltaan. Koko kuvan juju on ohikiitävän hetken taltoimisen antamasta mahdollisuudesta tulkita tilanne totuuden vastaisesti.

Markku Ulanderin samasta tilaisuudesta ottama kuva antaa hieman perspektiiviä Jokelan kuvaan. Jokelan kuva on otettu sivusta pitkällä putkella, jolloin jopa käytävän toisella puolella oleva Tuomiojakin näyttää kuuluvan samaan näyristelevään porukkaan. 

Vastaavanlainen esimerkki "hauskasta" ratkaisevan hetken kuvasta. Juutalainen tekee Hitler-viikset saksalaiselle. Kuvasta on ainakin pari versioita, joten tilanne on ollut kuvaajille ylitsepääsemättömän herkullinen. 
Onko kuvan satiiri terävää vai onko kynästä kärki katkennut? Asiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta vähän enemmän muutakin poliittista ristiriitaa pitäisi olla kuvan takana, jotta se olisi muutakin kuin pelkkä visuaalinen vitsi. Siinä mielessä tämä kuva on hyvin samanlainen kuin "vihainen Niinistö". Ratkaiseva hetki valehtelee enemmän kuin edes  Goebbels oli osannut ajatella. Hän oli sentään mestari valheen käytössä politiikan apuvälineenä.
Toinen asia on sitten se, että Merkel on kasvonpiirteiltään yllättävänkin samannäköinen Hitlerin kanssa. Varsinkin viiksien kera.

Eivät Angela ja Aatu ihan kuin kaksi marjaa ole ja on heillä muitakin eroja kuin jakauksen suunta. Olisiko yhtäläisyys sitten sitä arjalaisuutta, jota aikoinaan tutkittiin mittanauhalla kallon luiden suhteista?

Varmaan yksi tunnetuimmista ratkaisevan hetken kuvista. Vietnamista palaava amerikkalaissotilas tapaa perheensä lentokentällä. Vaikka yhden pojan käsi ja sotilaan jalat onkin rajaamalla amputoidut, niin muuten kuva on täydellinen ratkaisevan hetken mallikappale. Ennen kaikkea se välittää kuvan oton hetken oikean tunnelman, se ei valehtele.

Tilanteesta otettiin useita ruutuja. Muissa oli puutteita, mitä missäkin. Joissakin tilanteissa vain on otettava paljon kuvia. Onni on ahkeran puolella.

Ylemmän kuvan ratkaisevaa hetkeä ei olisi voinut muutenkaan ottaa muulloin kuin silloin. Aviopari erosi vuoden sisällä tämän kuvan ottamisesta. 

Kurtsi osa II

Suomen tiedetoimittajien liitto järjesti halukkaille jäsenilleen mahdollisuuden tutustua opastettuun käyntiin Erkki Kurenniemi, kohti vuotta 2048 -näyttelyyn Kiasmassa. Hyvä, että järjesti, koska muuten ei olisi ehkä tullut käytyä kohta poistuvassa näyttelyssä. Ylipäänsä Kiasmassa olin käynyt ties koska viimeksi. Paikkahan on niin jännittävä, että jos Guggenheim pääsee edes puoleen siitä, niin käännän heti kelkkani Guggiksen suhteen. No, en sentään.

Jos mahdollista, niin käykää nyt ainakin kaikki Kurtsin tunteneet katsomassa.

Muutamia kuvia vierailusta.

Kiasmasta pohjoiseen aukeneva näkymä on yllättävän hieno. Tässä ikkunan lävitse käsivaralta otettu panorama.

Näyttelyssä oli monenmoista, sanoisinko poikkitieteellistä, materiaalia Erkki Kurenniemestä. 

Aluksi oli hieman hämmentävää, kun havaitsi Kurtsin taltiovan suunnilleen kaiken, mitä hänelle tapahtui. Muistan, kuinka hän tavatessamme ensimmäistä kertaa teki asiasta muistiinpanon. Etten olisi tullut turhan omahyväiseksi, niin joku kertoi minulle sen olevan Kurtsin jokapäiväistä rutiinia. Kuvassa muistiinpanoja eri materiaaleille vuosien varrelta.

Minäkin pääsin kokeilemaan Kurtsin seksofonia. Ei paljasteta enempää. Käykää itse kokeilemassa.

Näyttelyssä on esillä myös Kurtsin maalauksia. Osa aika roisin puoleisia.

Tapio Markkanen kertoi meille Kurtsista, tai Ekistä kuten hän oli Erkin oppinut tuntemaan ystävänä, työtoverina ja monella tavalla edelläkävijänä. Perspektiiviä oli noin 60 vuoden verran, sillä Tapio ja Erkki olivat koulutovereita Ratakadun Norssista.

Muutakin jännää löytyy Kiasmasta. Tässä varmaan ihmetellään, onko tämä hämähäkki oikein- vai väärinpäin.

Tarkista reunat

Kuva: Markus Jokela

Vuoden 2013 lehtikuvat on asetettu näytillä. Tulen edellisten vuosien tavoin arvioimaan muutaman niistä lähes 60 vuotta kestäneen säännöllisen lehtien lukemisen antamalla pätevyydellä. Arvioni tulevat olemaan myös perinteitä kunnioittaen perusteltuja, oli silitys sitten myötä- tai vastakarvaan. Ensi tuntuman perusteella vastakarvaan käsi tuntuu enemmän käyvän, eikä suinkaan ensimäistä kertaa.

Minuun valokuvaajana eniten vaikuttaneen opettajan Matti J. Kalevan valokuvaopetus tiivistyi muutamiin iskulauseisiin. "Älä ikinä upota ristivarjoisen jokipoliisin shakkilautaa lentokenttään" oli jo minulle liian vaikeaa pitää kuvaustilanteessa mielessä. Sen sijaan toista ohjetta olen pyrkinyt noudattamaan ja jopa harjoittelemaan. Se kuuluu: "Tarkista reunat". Reunoilla tarkoitetaan kuva-alan reunoja ja kuvan keskeisten elementtien reunoja. Keskeiset elementit eivät saa leikkaantua kuvan reunoihin ainakaan amputaatiota jäljitellen. Vastaavasti keskeisten elementtien takaa ei saisi kurkistaa mitään kohteelta itseltään huomiota vievää.

Markus Jokela ei nähtävästi ole ollut Matin opetuksessa ja jos on ollutkin, niin ehkä juuri sillä tunnilla pulkkamäessä. Kuva yrittää jatkaa Henri Cartier-Bressonin katukuvauksen ja ratkaisevan hetken perinnettä. Aihe ja tilanne on herkullinen, sumu luo vielä kolmiulotteisuutta kuvaan, mutta Cartier-Bresson -taso jää vielä aika kauaksi. 

Kuvan idea lienee siinä, että ihmiset poukkoilevat toisistaan riippumatta ja nähtävästi myös välittämättä eri suuntiin. Katseet eivät kohtaat ja askeleet vievät kuta minnekin. Keskellä olevat kolme tummaa hahmoa ovat tässä oivallisia ja selkeästi viestiä tukevia. 

Mikä sitten mättää? No, kun ei ole viitsitty tai osattu katsoa reunoja.

1. Kadunlakaisija on herran reppuselässä. Hänen luutimisensa, joka rikkoisi kävelijöiden rytmin jää enempi viitteelliseksi kuvassa. Kyllähän sen asiayhteydestä ymmärtää, mutta se ei ole valokuvan keskeinen ilmaisumuoto.

2. Toisen keskeisen hahmon rinnasta työntyy jalka ja leuan alla on musta leukalappu. 

3. Tumma takki uppoaa takana olevaan pylvääseen. Tämä on pienempi virhe, hahmo kun on aika kaukana.

4. Liikennemerkkipylväs leikkaa naisen kahtia. Ei sekään virheenä iso, mutta rikkana rokassa ja kun niitä on riittävästi, niin alkaa maistua enemmän rikalta kuin rokalta.

5. Lähimmän naisen jalkaterät on amputoitu. Kun kävely, askel ja jalkaterän asennot ovat kuvan keskeisin elementti, niin lähimpänä olevan ihmisen jalkateriä ei saisi rajata pois.

Miten olisi voinut kuvausvaiheessa korjata? Ensinnäkin kääntää kameraa kuvausvaiheessa alemmaksi. Kuvan ylälaidassa on tyhjää vaikka muille jakaa. Näin olisi saatu etummaisin nainen kokonaan kuvaan. Laajakulmaisemman objektiivin käyttö olisi myös antanut lisää pelivaraa. Olisi saanut näiltä jalanjäljiltä etummaisen naisen kokonaan kuvaan ja vasemmalla juuri kuvasta pois livahtava mies olisi pysynyt siinä pidempään.

Hetki myöhemmin ja/tai vähän oikealle siirtymällä olisi saatu kohdat 1. ja 2. korjattua. Minä olisin näin herkullisessa tilanteessa sommitellut ensin, painanut sen jälkeen sarjatulta ja toivonut, että jossain ruudussa Cartier-Bressonin siunaus on mukana. Vain kokenut tapahtumakuvaaja hallitsee näin monen muuttujan tilanteen siten, että kuvan kaikki elementit ovat kohdallaan.

Toisaalta nythän on kyseessä maan parhaiden kisa. Siis parhaista parhaimpien parhaimmat kuvat ovat kehässä. Miksi kuvat näyttävät enemmän piirisarjan otoksilta ja snapshoteilta kuin harkituilta mestarilaukauksilta? 

Kun aikoinaan suoritin valokuvauksen ammatillisia näyttöjä, niin yleisin selitys (myös minun) kritiikkiin oli "Mutkun". Mutkun se kadunlakaisija oli just silloin sen toisen ukon takana. Mutkun se pylväs oli siinä edessä/takana. Mutkun mä en kerinnyt ottamaan toista parempaa versiota. Siihen oli aina sama vastakommentti: "Miksi se kuva on sitten tässä mukana?"

Minusta tämä kuva ei edusta korkeaa lehtikuvaamisen tasoa. Se saattaa edustaa kilpailijoiden, jotka näköjään ovat vuodesta toiseen kovin saman nimisiä, tämän hetkistä ja samalla yleisesit Suomen lehtikuvauksen tasoa. Se ei ole minusta kaksinen.

Kun viime vuonna arvioin vastaavia kuvia, niin sain melkoista negatiivista palautetta. Monessa kuvassa oli kuulemma ihan kiva fiilis, ei pikku virheisiin kannata takertua. Vähän tuli samanlainen tunne, jos joku kehuisi pieleen soittavaa yhteyttä, että niiden soiton tahdissa on kiva tanssia. 

Laitanpa lopuksi pari katukuvauksen ja ratkaisevan hetken mestarin kuvaa vertailuksi. Ne kun eivät pursua sommituksellisia ja kerronnallisia virheitä. 

Jouko Leskelän klassikko vuodelta 1980. Kuva on aika staattinen, mutta virheet eivät hyppää vanhan liiton miehen silmille kuten Jokelan kuvassa. Nostalginen ja haikea kuva muutenkin. Koppia ei enää ole ja muutenkin tällä paikalla on terästä ja betonia runsaasti.

 Otetaan nyt vielä mestarilta itseltäänkin esimerkki. Kun tässä kuvassa on ratkaisevan hetken tuntu, niin Jokelan kuvassa tuntu on se, että se on niin vähän sivussa ratkaisevasta hetkestä, että se häiritsee enemmän kuin ihan pielessä oleva ajoitus.

ps. Kommenttiini liittyvä kuva

Jeesus, kuukkelit ja revontulet

Käväisin hiihtolomalla Lapissa lapsuuden ystäväni mökillä. Tosin eihän minulla ole kymmeneen vuoteen ollut hiihtolomaa, mutta etelän koululaisten hiihtoloman aikaan kuitenkin.

Kun nyt kuitenkin pidän itseäni ammattivalokuvaajana, niin minulla oli kamera tietysti mukanani. Tosin odotukset tilipussin paksunemisesta tämän reissun kuvauksilla olivat aika pienet. Mutta vain veikkaamalla voi voittaa ja ilman kameraa ei kuvia synny.

Otin reissussa kolme valokuvaa. Analysoin nyt niiden potentiaalisen kaupallisen arvon.

Kuukkeli on Lapin maakuntalintu. Koreana ja ihmistä pelkäämättömänä se on monen amatöörilintukuvaajan suosikkikohde. Meillä niitä oli kolme kaverusta, jotka kävivät säännöllisesti ikkunan alla olevalla rasvapötköllä. Pilvisellä säällä linnun värikkyys ei pääse oikeuksiinsa. Otin kuvan ikkunan lävitse. Kuvan kaupallinen arvo 0 euroa. Varsinkin kun vertaa sitä vuoden 2009 luontokuvaan.

Kuva: Kari Leo

Muuten oli koko ajan pilvistä, mutta taivas kirkastui kuin taikaiskusta yhtenä iltana noin varttitunniksi. Otin revontulista kuvan pokkarikamerani automaattitoiminnolla "Yökuvaus käsivaralta". Siinä kamera ottaa kymmenen kuvaa peräjälkeen ja rakentaa niistä sopivasti alivalotetun kuvan. Ei ne revontulet oikeasti olleet edes näin komeat.

Viime talvi romahdutti muutenkin vaatimattomat revontulikuvien markkinat. Toinen toistaan hienompia revontulikuvia on jokaisella luontokuvaajalla varmaan kymmenien vuosien tarpeiksi. Minun kuvani arvo sama kuin kuukkelikuvan, 0 euroa.

Netti on täynnä ilmaiseksi tai muutamalla sentillä ladattavia revontulikuvia. Täytyykö perustella enempää omaa hinta-arviotani? Minun tällä kuvallani kuten suurimmalla osalla muitakin kuviani on vain muistoarvo. Se voi toki olla sitten sitäkin suurempi.

Blinejä paistaessani koin ihmeen. Yhtäkkiä yllättäen ja tilaamatta Jeesuksen (tai Jumalan, en ole ihan varma) kasvot ilmestyivät minulle paistaessani bliniä. Onneksi oli kamera käden ulottuvilla, muuten ei kukaan uskoisi. Kaverit tosin väittävät, että kuva johtui siitä, kun en vispannut kunnolla munia. Tiedä häntä. Hetken kuluttua tästä kasvot katosivat, eivätkä enää palanneet. Olin suuren ihmetyksen vallassa.

Kuvan kaupallista arvoa on vaikea arvio, mutta jos osittain syödystä juustoleivästä, johon on ilmestynyt Neitsyt Maria, on maksettu 28.000 dollaria, niin täytyyhän minun blinillänikin jokin ainakin nelinumeroinen arvo olla. Myyn kuvan kaíkilla oikeuksilla, tarjouksia otetaan vastaan.  Vakuutan, että mallisopimukset ovat kunnossa. En kuitenkaan vastaa kolmansien osapuolten vaatimuksiin kuvan käytön suhteen.  

28.000 dollarin arvoinen Neitsyt Maria paahtoleivässä ja leivän paistaja. Paistaja oikealla. 

Poikkitieteellistä tutkivaa kuvajournalismia

Amerikkalainen valokuvaaja John Stanmeyer voitti World Press Photo of the Year 2013 -kilpailun kuvalla, jossa somalit koittavat saada kännyköillään yhteyttä kotimaahansa Djiboutissa. Kuvahan on kertakaikkisen hieno ja erilainen. 

Kuvaa on ehditty jo arvioimaan suomalaisissakin valokuvausblogeissa. Eräskin kirjoittaja ihmetteli, miten kännyköiden näytöt voivat olla niin kirkkaat auringonvalossa. Hän oletti myös, nähtävästi pitkän valokuvaajakokemuksensa perusteella, että kuva on otettu jollain ultralaajakulmaisella objektiivilla.

Jotkut tekevät harrastuksenaan ristisanoja pitääkseen aivonsa virkeinä. Minun yksi harrastukseni on analysoida valokuvia fyysikon ja matemaatikon poikkitieteellisestä näkövinkkelistä.

Helpoin tapa lähteä liikkeelle on katsoa, löytyykö netistä kuvasta sellaista versiota, jossa ovat kuvat EXIF-tiedot tallella. Löytyi.

Stanmeyerin kuvan EXIF-tietoja. Kovasti on hakusanoitettu. Varmaan lisää kuvan mahdollisuuksia tulla julkaistuksi. Kameran merkkiä ja mallia ei ole tiedoissa mukana, mutta muualta käy ilmi, että kuva on otettu Canonin Mark III kameralla. Photoshopin file-infossa näkyy olevan alussa painovirhe, kun Markista on tullutkin Make. Minusta Make on yleensä Markun kutsumanimi. Tosin tulihan eräästä tunnetusta Pertistäkin taannoin make. Kukahan hän mahtoi olla? (Yllä olevassa painovirheviisastelussa ei ole päätä eikä häntää, mutta jääkööt tähän todisteena kirjoittajan omahyväisestä typeryydestä.)

Tietojen perusteella voidaan laskea, että valotuksessa käytetty EV-arvo on noin 6. Meren yllä kohtuullisen matalla olevan (päivän vanhan) täysikuun valon EV-arvo on korkeintaan -4. Siis kymmenen aukkoarvon ero. Kun käytetty herkkyyslukema on ollut 10 000, niin sillä kurotaan 6,5 aukkoa, jolloin jäljelle jäävät 3,5 lienevät aika passelit kuvan alivalotuksen suhteen. Tässä suhteessa kuvan EXIF-tiedot ovat sopusoinnussa kuvan elementtien kanssa.

Edelleen EXIF-tietojen perusteella kuva on otettu 26.02.2013. Edellisenä päivänä oli täysikuu, joten kuvanoton hetkelläkin Kuu oli lähes täysi. Sen sijaan kellonaika 12:47:06 ei voi olla ainakaan paikallista aikaa. Djibouti on lähellä päiväntasaajaa. Keskipäivän aikaan täysikuu on käytännössä tasan tarkkaan maapallon vastakkaisella puolella.

 Kun käytetty objektiivin polttoväli oli 35 mm ja kamerassa oli mitä ilmeisimmin täyden koon kenno (kuvan laadusta ja muutenkin kontekstista päätellen), niin vertikaalinen kuvakulma on 37,5 astetta. Kun horisonttikin näkyy, niin mittaamalla kuvasta saadaan Kuun korkeudeksi noin 27 astetta.

Kuun nousu- ja laskuaikoja Djiboutin horisontin mukaan 26.2.2013. Aamulla Kuun laskiessa oli vielä täysikuu. Kuten taulukosta voi lukuea, Kuun (ja Aaurink) nousevat ja laskevat nopeasti ja kohtisuoraan lähellä päiväntasaajaa. 

Kuu oli helmikuun 26. päivänä 2013 noin 27 asteen korkeudella aamulla klo 4:32 ja illalla 20:47. Päiväntasaajalla Kuun rata kulkee lähestulkoon itä-länsi suunnassa, joten kuvassa näkyvän Kuun on oltava joko illalla idässä tai aamulla lännessä. Kuvatekstissä mainittua Khorley Beachia ei netin kartoista löytynyt, mutta Googlen kartasta näkee selvästi, että itään Djiboutista avautuu avomeri, lännessä Afrikan rannikko on aika lähellä. Djiboutin aikavyöhyke on +3 GMT. Stanmeyer asuu Massachusettsissa Yhdysvaltojen itärannikolla, jonka aikavyöhyke taas on - 5 GMT.

Bingo! Stanmeyrin kameran aika oli hänen kotipaikkansa aika. Se selittää 8 tunnin "heiton". Kuva on siis otettu kello 20:47 Djiboutin itärannikolla. Muutenkin sekä kuvaajan että kuvattavien paikallaolo rannalla varhain aamulla ei olisi kovin uskottavaa.

Kostea meri-ilma tekee originaalikuvaan kauniin valokehän, josta Kuun kokoa on aika vaikea arvioida. Kun kuvassa käytetään pariin kertaan Shadows/Highlights -toimintoa, niin itse Kuu saadaan näkyviin valokehän takaa. Mittaamalla sen kulmakoko oletuksella, että objektiivi on 35 mm saadaan tulokseksi 0,5 astetta. Siis se, mikä pitääkin olla. Jopa poikkitieteelliseen metodiin kuuluu se, että tulokset varmistetaan useilla riippumattomilla tavoilla.


Kännyköiden suurta kirkkautta on myös epäilty luonnottomaksi. Kun valotuksen EV-arvo on 6 ja kännykän näytön valaistusvoimakkuuden arvo vastaa EV-arvoa on 10, niin kuvassa kännykkä loistaa aika kirkkaana. Mistäkö tiedän? Mittasin.

Kännykän näytön valaistusvoimakkuuden mittaus. Mittarin valkoinen kupu laitetaan syrjään ja kännykän näyttö laitetaan kiinni mittausikkuunaan. Mittarin antama EV-arvo 10 vastaa noin 2500 luxin valaistusvoimakkuutta. 

Kun fotometriset suureet eivät ehkä ole kaikille tuttuja, niin koitan selventää kännykän näytön valaistusvoimakkuuden mittausta. Valaistusvoimakkuushan kertoo pinnalle lankeavan valovirran määrän. Nythän tilanne on siinä mielessä nurinkurinen, että pinta itse on valaiseva, eikä sille tule mitään ulkopuolista valoa. Mittarin antama EV-arvo 10 tarkoittaa sitä, että valottamalla esim. yhdistelmällä 1/15 sekuntia, f/8 ja herkkyys 100 ISO näytön pitäisi näkyä ns. keskiharmaana, eli kuvan harmaasävyarvon pitäisi olla . Yllä kuva kännykästä ja sen valaisevasta näytöstä kyseisillä arvoilla otettuna.

Joku saattaa ihan aiheellisesti kysyä, että mitä järkeä on koko jutussa. Ei varmaan mitään, mutta olenpahan senkin ajan poissa pahanteosta. Tämä on vähän kuin poliisitutkintaa. Väitettyjen asioiden ja tutkittujen asioiden pitää olla sopusoinnussa keskenään. Tässä valokuvassa ne selkeästi ovat. Mikään ei kieli sen puolesta, että kuvan ottamiseen liittyvät yksityiskohdat olisivat jotain muuta mitä on kerrottu. Kuva on otettu 26.2.2013 Djiboutissa klo 12:47 USA:n itärannikon aikaan, jolloin paikallinen aika oli 20:47. Kuva on mitä ilmeisimmin otettu yhdellä valotuksella.


On myös pohdiskeltu sitä, että olisiko tämä kuva valokuvateos vai jäisikö teoskynnys ylittämättä. Joku on luokitellut sen olevan "miltei teos". 

Valokuvan teosluonteen tietää vain tekijänoikeusneuvosto suuressa viisaudessaan. Yksi keskeisistä kriteereistä on se, kuinka paljon kuvaaja on vaikuttanut kuvaan. Jos hän on ohjannut kuvattavia, pyytänyt vaikka heitä kääntämään kännyköiden valoja tiettyyn suuntaan, niin teoskynnys mataloituu. Toisaalta taas kuvan dokumentaarius loittonee. Kuvaaja on siis tässä teoksen ja autenttisen dokumentin välissä vähän kuin harakka tervatulla sillalla. Kun nokka irtoaa, niin pyrstö tarttuu.

Tosin olen aika varma siitä, että Stanmeyer ei ajatellut kuvan teosluonteeseen liittyviä juridisia näkökantoja kuvaa ottaessaan - ei ainakaan sitä, mitä mieltä Suomen tekijänoikeusneuvosto mahdollisesti on hänen kuvastaan. Teos vai "vain tavallinen valokuva".

ps. 24.2.2014

Korjataan muutama epätäsmällisyys edellisissä kommenteissa ja omassa tekstissäni.

Selvitän kuitenkin ensiksi hieman EV-arvon ja luksien välistä yhteyttä. EV-arvo on matemaattinen lauseke, jossa muuttujina ovat objektiivin aukon suhteellisen suuruuden ilmaiseva f-luku ja valotusaika. Jos aukkoa ja valotusaikaa muutetaan siten, että EV-arvo säilyy vakiona, niin kennolle tai filmille tulee yhtä paljon valoa.

Luksi on valaistusvoimakkuuden yksikkö. Se ilmaisee valovirran suuruuden pinta-alayksikköä kohden. EV-arvon ja luksien välillä on yhteys. Jos filmin tai kennon herkkyys normeerataan 100 ISO:ksi, niin seuraava taulukko ilmaisee silloin yhteyden.

EV-arvojen ja luksien välinen yhteys ja joitakin tyypillisiä valaistusvoimakkuuksia lukseina ja EV@ISO 100 -normitettuina ilmaistuna.

Valaistusvoimakkuus on todellakin kääntäen neliöön riippuvaista pistemäisen valolähteen etäisyydestä. Sillä ei kuitenkaan tässä ole mitään merkitystä. Kännykän näytön pinta on näyttää ihan yhtä kirkkaalta, oli se lähellä tai kaukana. Lähellä olleessaan se on luonnollisesti isompi.

Olen tuonut kauempana olevan kännykän näytön lähimpänä olevan miehen kännykän viereen. Molempien näyttöjen kirkkain kohta on yhtä lailla puhkipalanut, joten mitään eroa niiden välille ei voida saada. Kauempana ollut näyttö on tietysti kuvassa pienempi. Punainen valo miehen sormien valossa lisää epäilyjä ohjauksesta. Minä en näe kuvassa mitään eettisesti arveluttavaa, tietenkin sillä edellytyksellä, että tilanne on muuten aito. Eihän Ivo Jiman lipunnostokaan ihan luomukuva ollut. "When the legend becomes fact print the legend"

Kaukana olevat kohteet näyttävät maisemassa, eivät tummemmilta vaan vaaleammilta, kuin lähellä olevat kohteet. Molemmat kommentoijat tuntevat varmaan ilmiön. Sitä kutsutaan ilmaperspektiiviksi. Se johtuu valon siroamisesta ilmassa. Mitä kauempana kohde on, sitä enemmän on valoa sirottavaa ilmaa kohteen ja katsojan välissä ja sitä vaaleammalta kohde näyttää.

Amerikkalainen yö on termi, jolla tarkoitetaan yökuvien tekemistä alivalottamalla päivänvalossa. Yleensä käytetään vielä sinistä filtteriä, jotta härän hetken sinisyys korostuisi. Kuun valo ja Auringon valo ovat hyvin samankaltaisia, Auringosta tuleva on tietysti paljon kirkkaampaa. Pelkässä Kuun valossa otettuja valokuvia on vaikea erottaa päivänvalossa otettuihin, kuten oheinen kuva osoittaa.

Darren Almond on kuvaaja, joka harrastaa kuvaamista Kuun valossa. Tässä kuvassa on ilmaperspektiivi selkeästi näkyvissä. 

Kännykän näytön kirkkautta voidaan yleensä säätää. Minun halvassa kännykässäni näytön EV-arvojen vaihteluväli on 7-11. Korkealla kirkkaalla taivaalla olevan täysikuun EV-arvo on 15. Sama kuin poutapäivän maiseman, mikä se itse asiassa onkin. Hieman utuisen meren yllä matalalla olevan täysikuun EV-arvo on noin 12, eli vain yhden yksikön (aukon) suurempi kuin Stanmeyerin kuvan Kuun. Kuvasta ei sen paremmin Kuun kuin kännykän näyttöjen kirkkautta pysty arvioimaan, koska kaikki ovat totaalisen puhkipalaneita. Esimerkiksi yhdistelmä f/4, 1/250 ja ISO 100 olisi näyttänyt Kuun Stanmeyerin kuvassa keskiharmaalta. Sivumennen todeten Kuun albedo eli kyky heijastaa siihen osuvaa valoa on vain kolmasosa Maan albedosta. Siitä ja Maan suuremmasta koosta johtuen Maa on Kuusta katsottuna noin 40 kertaa kirkkaampi kohde kuin Kuu Maasta katsottuna. 

Luultavasti historian kuuluisin kuukuva (jopa Adams huomioon ottaen). Ainakin kuvauskustannuksiltaan kallein. Kuvasta käy hyvin ilmi Maan suurempi albedo. Edessä oleva Kuun pinta kun on Kuun päiväpuolella.

pps.

Kuva: Robert Berdan

Kuunsilta ei kuvan laidassa heijastu kohti katsojaa vaan on pystysuorassa. Lisäksi se on hieman vinossa Kuun kanssa pystysuoran linjan kanssa. Näistä myös juttua Minnaertin mainiossa klassikossa Maiseman valot ja värit. 

Ei homoille - kyllä orjille

Valokuvaajatuttavani Peter Forsgård kirjoitti Facebookissa: "Olen tätä aiemminkin ihmetellyt täällä miten suureen arvoon avioliitto on noussut. 80-luvulla vielä osa vastusti avioliittoa, koska pitivät sitä porvarillisena instituutiona. Heidät joku yhteiskuntatieteilijä voisi analysoida olevan "samaa" porukkaa, jotka nyt äänekkäimmin puolustavat avioliittoa."

No, siihenhän oli pakko vastata: "Mielenkiintoista on myös se, että äänekkäimmät vastarannan huutajat ovat samat. Räsäsen, Oinosen ja Niikon kaltaiset uskonnolliset hurskastelijat, joiden mielestä muidenkin pitäisi elää heidän arvojensa mukaan. Susiparina eläminen ilman papin aamenta oli syntiä. Homoille taas juuri se yhdessä elämisen muoto onkin omiaan - jos vain ymmärtävät olla hässimättä. Viitaten kommentteihin, että homot ovat toki ihmisinä ihan ok, mutta homoseksuaalisia “taipumuksia” ei sovi harjoittaa. Vaikka en Jeesukseen uskokaan, en ainakaan Raamatun kuvaamana historiallisena henkilönä, niin minusta toisten ihmisten yhteiselämän muotoseikkojen kyylääminen ei ole ihan Jeesuksen opetusten ytimessä."

Enkä malttanut jättää edes tähän: "Palataan vielä Peterin alkuperäiseen heittoon. Siinä kun on minun mielestäni epäoleellinen lähestymiskulma. Minusta aikoinaan avoliittoja kannattaneita ja nykyisten homojen avioliittojen kannalla olevia yhdistää näkemys ihmisen oikeudesta itse päättää oman suhteensa juridisesta laadusta oman näkemyksensä tai vakaumuksensa mukaan. Tietysti siihen kytkeytyy se, että samalla vastustetaan määräysvallan antamista tässä asiassa muiden vakaumuksille. Ymmärtääkseni suurin osa sekä avoliiton että homojen avioliiton vastustuksesta johtuu nimenomaan uskonnollisesta vakaumuksesta. Ne kun ovat "yksikäsitteisesti Raamatun sanan mukaan syntiä". Vastustus puhtaasti yhteiskunnallisilla tai psykologisilla perusteilla lienee aika vähäistä.

Itse olen elänyt avioliitossa heterosuhteessa kohta 40 vuotta, joten sen paremmin avoliiton kuin homosuhteen syntisyys ei ole päässyt minua saastuttamaan. Tuskin tämä synnittömyys minua auttaa Pietarin portilla, koska kirkostakin erosin heti kun sen päätöksen pystyin itsenäisesti tekemään. Ymmärtääkseni alakertaan menevään hissiin pääsevät varmimmin ne, jotka ovat kastetut ja saaneet kuulla Sanaa, mutta kääntäneet omasta tahdostaan selkänsä Jumalalle ja Jeesukselle."

Kaverille kanssa, kun kerran saamaan ruvetaan

Rellu testipenkissä. Sähköjohto on vain moottorin lämmittämistä varten. Itse testerin ottaa sähkönsä akusta.

Pitkäikäisin autoni, Renault Twingo, niin auton oma ikä ja minun käytössäni ollut aika huomioiden tulee keväänä 20 vuoden kunnioitettavaan ikään. Vuodesta 1969 vuoteen 1976 se oli täysi-ikäisyyden ikäraja Suomessa.

Tässä taannoin latauksen merkkivalo alkoi hohkaa himmeästi punaista. Luottomekaanikkoni Jyrki vaihtoi vähän kuluneet hiilet uusiin, mutta valo ei sammunut. Kun auto kuitenkin lähti startatessa käyntiin ja kävi ihan sopuisasti, niin emme lähteneet sen enempää sitä ronkkimaan. Ohjenuorana se vanhan viisaus, että toimivaa laitetta ei kannata lähteä korjaamaan. Sitä paitsi minulla on se tunne, että Rellu alkaa olla minulla saattohoidossa ja maaliskuun 11. päivänä odottava katsastus on sille liian raskas koettelemus. Luulen teidemme eroavan silloin.

Harvan 2,99 euroa maksavan tuotteen ohjekirja alkaa näin tyylikkäästi.

Tänään Lidlissä oli tarjouksessa akkutesteri hintaan vain 2,99. Se oli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Mittasin sillä akun kylmiltään ja moottorin käydessä. Sekä akku että laturi tuntuivat olevan kunnossa. Miksi mittari näyttää punaista? Se on mysteeri.

Kolme alinta valoa palaa pelkkää akkua mitattaessa. Siis varaus on kunnóssa.

Sama laturin suhteen.

Mystinen varoitusvalo. 

ps. Otsikko tarkoittaa sitä, että ostin Jyrkillekin samanlaisen testerin. Kaverille kanssa, kun ruvetaan (halvalla) saamaan. 

Nytto- eller tvångrörelse?

Viime yönä tuli ensimmäistä kertaa tänä talvena lunta. Tein Emman kanssa pienen kotiseutukierroksen ja samalla kyselin pihoillaan kolien ja lumilapioiden kanssa ahkeroivilta naapureilta, että harjoittavatko he hyöty- vai pakkoliikuntaa. Vastauksen vaihtelivat, mutta pääsääntöisesti se oli sekä - että.

Minusta lumien luominen on omakotitaloasujan etuoikeuksia - toki vain lumen tulon ollessa kohtuullista. Eikä se niin kivaa ole, ettenkö sitä soisi myös vaimolle tämän sitä erityisesti halutessa.

En kuitenkaan osaa vaatia, että läheisen Mikkolan kerrostaloalueen kaikkien asukkaiden on opiskeltava lumenluontia, että he voivat tulla kolaamaan minun pihaani, kun minun voimani vähenevät. Enkä oikein osaisi perustella sitä silläkään, että lumenluonti on portti moniin muihin töihin. Kun on ensin oppinut luomaan lunta, niin sitten mattojen tamppaamisen opettelu on paljon helpompaa. Sen sijaan olen sitä mieltä, että lumenluonti on sekä hauskaa että hyödyllistä puuhaa, suorastaan huvi- ja hyötyliikuntaa (nöje- och nyttorörelse).