Saturday, 1 February 2014

Kaverille kanssa, kun kerran saamaan ruvetaan


Rellu testipenkissä. Sähköjohto on vain moottorin lämmittämistä varten. Itse testerin ottaa sähkönsä akusta.

Pitkäikäisin autoni, Renault Twingo, niin auton oma ikä ja minun käytössäni ollut aika huomioiden tulee keväänä 20 vuoden kunnioitettavaan ikään. Vuodesta 1969 vuoteen 1976 se oli täysi-ikäisyyden ikäraja Suomessa.

Tässä taannoin latauksen merkkivalo alkoi hohkaa himmeästi punaista. Luottomekaanikkoni Jyrki vaihtoi vähän kuluneet hiilet uusiin, mutta valo ei sammunut. Kun auto kuitenkin lähti startatessa käyntiin ja kävi ihan sopuisasti, niin emme lähteneet sen enempää sitä ronkkimaan. Ohjenuorana se vanhan viisaus, että toimivaa laitetta ei kannata lähteä korjaamaan. Sitä paitsi minulla on se tunne, että Rellu alkaa olla minulla saattohoidossa ja maaliskuun 11. päivänä odottava katsastus on sille liian raskas koettelemus. Luulen teidemme eroavan silloin.

Harvan 2,99 euroa maksavan tuotteen ohjekirja alkaa näin tyylikkäästi.

Tänään Lidlissä oli tarjouksessa akkutesteri hintaan vain 2,99. Se oli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Mittasin sillä akun kylmiltään ja moottorin käydessä. Sekä akku että laturi tuntuivat olevan kunnossa. Miksi mittari näyttää punaista? Se on mysteeri.

Kolme alinta valoa palaa pelkkää akkua mitattaessa. Siis varaus on kunnóssa.

Sama laturin suhteen.

Mystinen varoitusvalo. 

ps. Otsikko tarkoittaa sitä, että ostin Jyrkillekin samanlaisen testerin. Kaverille kanssa, kun ruvetaan (halvalla) saamaan. 

5 comments:

  1. Jos latausvalo palaa himmeänä eikä moottorin kierrosluku vaikuta siihen, on kyseessä varsin oletettavasti laturissa olevan yhden diodin rikkoutuminen - luulisin. Ja tämä on varmaa tietoa...

    ReplyDelete
  2. Kuvasta päätellen valo palaa kirkkaasti, joten vaihdan diagnoosia. Valo palaa, koska se on luotu palamaan. Jos valo häiritsee, niin laita palanen mustaa teippiä valon päälle. Ei muuten häiritse enään. Voit jatkaa elämää Twingon kanssa ilman että murhe valon palamisesta kalvaisi mieltäsi ja pilaisi luottamuksellisen suhteen autosi.

    Tietysti, jos olet niitä ihmisiä, jotka murehtivat siitä että sammuuko jääkaapin lamppu oikeasti, kun oven laittaa kiinni, niin voipi olla että tästä ongelmasta ei pelkällä teipillä selvitä.

    ReplyDelete
  3. Seuraava testauksen aihe: mitä tapahtuu, kun räpätään tyhjäkäynnillä ajovalot (pitkät) päälle? Jos laturi ei reagoi, eikä sen mukana moottorin kierrosluku, niin laturi ei testereistä huolimatta anna virtaskaa täysillä.

    ReplyDelete
  4. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  5. Käsittääkseni (ainakin tasavirtalatureissa ja mielestäni myös vaihtosellaisissa) merkkivalo kytketään virtalukkoon, siihen napaan, josta virta menee niille laitteille joihin pitää mennä virtaa kun virrat on päällä. Eli sieltä tulee valolle plussaa.
    Toinen pää on laturin siinä navassa, josta laturin tuottama virta lähtee.
    Kun virran kytketään päälle niin latausvalo syttyy. Lamppu saa tällöin jännitteen virtalukon kautta, ja maadoituksen laturin liittimestä. Kun moottori käynnistetään, ja laturin lataus alkaa, niin liittimessä, jossa lampun toinen johto on kiinni, jännite nousee. Lamppu sammuu, koska lampun molemmissa liittimissä on sama jännite, ja näinollen virta ei kulje lampun läpi. Kun taas moottori pysäytetään, ja lataus loppuu, myös lamppu syttyy.

    Jos jokin diodeista on poissa pelistä niin laturi ei tuota virtaa "tarpeeksi" ja napojen välillä on jännite-ero. Jännite-eron takia varoitusvalon tulisi palaa himmeästi.

    ReplyDelete