Matin mietteitä

Matti J. Kalevaa on kehuttu ja haukuttu moneksi, mutta harvemmin keskinkertaiseksi.

Ystäväni ja opettajani Matti J. Kaleva pitää blogia Matin mietteitä. Viimeksi otsikkona oli "Puoliväliin kulttuuriako?" Olen yleensä ollut Matin mietteiden ensimmäinen (ja monesti ainoa) kommentoija. Nyt jäin toiseksi, mutta siispä en ainoaksi.

Alla oleva teksti on siis minun kommenttini Matille hieman editoituna. Se on tietysti aika lailla ilmassa roikkuva ilman Matin tekstiin tutustumista.

"Luulen, että sitä itseään sisältävien pakettien vähäinen määrä Matille johtuu pääasiassa siitä, että hänen kirjoituksessan ollaan yleisellä tasolla ja huolellistakin huolellisemmin vältetään konkreettisten esimerkkien ja nimien mainitsemista. Jopa niin tarkkaan, että Pietilöiden suunnittelema sokkeliton Hervannan toimintakeskuskin on tekstissä "Tampereen yksi huomatuimpia uudehko julkinen rakennus". "Vain elämää" ja "Tanssii tähtien kanssa" ohjelmien mainitsemista (varmuuden vuoksi molemmat pienellä kirjaimella aloittaen) en vielä katso kissan nostamiseksi pöydälle.

Jokainen taaplaa tyylillään. Joku pitää saarnansa sisällön turvallisesti ylätasolla, toinen manaa koko seurakunnan helvettiin jokaisen seurakuntalaisen nimeltä mainiten. Tämä on tietenkin vertauskuvainnollinen ilmaisu, en tarkoita sillä yllä mainittuja henkilöitä kuten en ketään muitakaan. Jo pelkästään kirkkorauhan vuoksi (1)

Vaikka joudunkin joko googlaamaan tai muuten itse rakentamaan tekstistä puuttuvat konkreettiset esimerkit, niin en voisi olla enempää samaa mieltä Matin kanssa tässäkin asiassa. Eräs aikakautemme tunnusmerkkejä on keskinkertaisuuden nimittäminen huippuosaamiseksi, minkä yksi ilmentymä on tietysti keskinkertaisuuksien nouseminen huippuvirkoihin. Jyrki Fantastinen Katainen on tästä hyvä esimerkki. Pääsääntöisesti kaikki, jotka ovat Jyrkin maininnoissa saaneet eteensä ja välillä peräänsäkin adjektiivin fantastinen, ovat osoittautuneet joko varsin keskenkertaisiksi tai paljon sen alle. Alkaen Himasen 800.00 euroa maksaneista fantastisista sinisistä ajatuksista ja päätyen vaikka Jyrkin itsensä fantastiseen poistumiseen hallitusvastuusta takavasemmalle Brysseliin "grillattavaksi".

Itse olen kaikessa mahdollisessa korkeintaan keskinkertainen. Vaikka olen lievästi ylipainoinen, niin senkin ominaisuuden suhteen olen ikäisteni miesten joukossa tiukasti keskiarvossa. Olen eläkkeellä, mutta kun olen vielä työkuntoinen ja jopa -haluinen, niin olen itselleni sopivassa määrin työelämässä mukana. Itse asiassa olisin työllistetympi kuin koskaan aikaisemmin elämäni aikana, jos ottaisin jokaisen työtarjouksen vastaan.

Mistä se johtuu? Vaikka olen jäävi sanomaan, niin tuskin sitä kukaan muukaan tulee analysoimaan. Aika harvaa varmaan edes kiinnostaa. Minusta se johtuu siitä, että vaikka olen keskinkertainen, niin keskinkertaisellekin osaamiselle on kysyntää. Minun työni laatu ja tilaajien toivomukset sen laadusta kohtaavat kuten myös tilaajien minulle maksavat korvaukset kohtaavat minun hintapyyntöni. Se on aika yksinkertaista. En käy tässä sen enempää avaamaan työni hinta-laatu -suhdetta, koska se tekee jonkun kateelliseksi, toisen taas luultavasti vahingoniloiseksi. Sanotaan niin, että tulen työlläni ja eläkkeelläni toimeen, mikä johtuu kuitenkin suureksi osaksi siitä, että en ole erityisemmin tuhlaavainen luonne.

En myöskään tunne kokeneeni minkäänmoista ikärasismia tässä suhteessa edes näin reilusti yli kuusikymppisenä. Päinvastoin olen ollut havaitsevinani, että pitkän työuran tuoma kokemus on työn tilaajien suuresti arvostamaa. Minulle itselleni kokemus taas tarkoittaa sitä, että niissä töissä, jotka osaan (vaikka vain keskinkertaisesti), ei nokka kauaa tuhise. Joten aikaa jää sellaiseenkin harrastukseen kuin poikkitieteellisen blogin pitämiseen. Kuten lukijat varmaan jo tässä vaiheessa ymmärtävät, niin tämän pitkän saarnan päällimmäisin tarkoitus olikin houkutella lukijoita blogiini."

ps. Mikä siis näköjään onnistui, kuten varmaan huomaat.

----------------------------------------------------------------------------------

(1) Kirkkorauha oli germaaniseen oikeuskäsitykseen perustuva sopuisa olotila, joka tuli vallita kirkossa ja kirkkomaalla. Se sisältyi keskiajalla myös Ruotsin rauhanvalalakeihin (edsöre). Kirkkorauhan loukkaaminen oli rangaistava teko kuten muidenkin rauhanlakien rikkominen.

Vuoden 1734 lain rikoskaari (18 luku 4 §) sääti, että Joka vihoissaan survii tahi lykkii toista kirkossa jumalanpalveluksen aikana, sakotettakoon sata talaria. Jos se tapahtuu silloin kuin jumalanpalvelusta ei pidetä, taikka jos kirkossa jumalanpalveluksen aikana torutaan ja riidellään, olkoon sakko puolta vähempi. Jos se tehdään muualla, missä jumalanpalvelusta pidetään ja kansaa koossa on, olkoon sama laki. Rikoskaari (18:5) sääti, että Joka vihoissaan vetää veitsen tahi miekan toista vastaan taikka lyöpi häntä kirkkotarhassa hänen jumalanpalvelukseen mennessänsä tahi sieltä palatessansa, taikka käräjäpaikassa, joko hänellä on käräjissä asiaa tahi ei, sakotettakoon viisikymmentä talaria. Jos siitä mustelma tahi verinaarmu tulee, niin on hän rikkonut rauhanvalan. Pykälää 4 muutettiin ja pykälä 5 kumottiin keisarillisella asetuksella taposta 26. marraskuuta 1866.

_______________________________________________________________

jälkikirjoitus 9.10.2014 liittyen Matin teemaan miten keskinkertaisesta tehdään huippuosaaja. Seuraava askel kun on se, että osaavasta tehdään jo pyhimystä.

Kun kirjoitin puolitoista vuotta sitten otsikolla Holy Meeri, niin näköjään ennakoin aika hyvin tulevan tilanteen. Meeristä on tulossa hyvää vauhtia arvostelun yläpuolella olevan pyhimys. Tosin vallan vahtikoirien oma pihapiski Jore Puusa räksyttää sitten sitäkin ärhäkämmin.

Kun kuvaaja itse näyttää valokuvamallilta, on sanavalmis, empaattinen kuvattaviensa puolesta, ollut itse koulukiusattu ja hakee sellaisia kuvauskohteita ja paikkoja, joihin kumpaankaan tavalliset ihmiset eivät halua tutustua, niin ei kai siitä ole pahaa sanottavana. Ulkonäkö on mitä on ja luonnekin tuppaa olemaan kullakin omanlaisensa. Ei ole Meerin vika, jos muut kohottavat hänet pyhimykseksi ja hän putsaa jatkuvasti pöydän lehtikuvaajien kisoissa. Aivan kuten ei ole HJK:n vika, että se voittaa mestaruuden toisensa jälkeen. Muut ovat vain niin huonoja

Joten kaikki se kunnia ja arvostus Meerille, jonka hän ehdottomasti ansaitsee. Minä pidän Meeriä kovassa kurssissa. Ikonin asemaan pääseminen ei ole kuitenkaan ihmiselle hyväksi. Siihen kun alkaa jossain vaiheessa itsekin uskoa. 

toinen jälkikirjoitus 9.10.2014

Kun tässä tuli valokuvaajien julkisuusarvosta tai -arvottomuudesta puhe, niin laitonpa Googlen kuvahaun testiin. Tein hakusanoilla "Meeri Koutaniemi",  referenssiksi vielä "Timo Suvanto" kuvahaut. Alla tulokset.

Meeri Koutaniemi sai enemmän kuvallisia osumia, noin 40700. Etusivulla olleista 20:stä kuvasta 16 oli kuvia Meeristä, ja loput neljä hänen ottamiaan kuvia. Sinänsä ei mikään ihme, onhan Meeri pirun nätti naisihminen. 

Timo Suvanto sai 32500 osumaa. Näistä 11 kuvia minusta, 5 liittyen täyskaimaani, pohjalaiseen kuvanveistäjä Timo Suvantoon, 2 minun ottamaani kuvaa, yksi kuva Sauli Niinistöstä ja yksi minulle tuntemattomasa Suvannosta. Mitä loput 32500 kuvaa pitivät sisällään, sitä en viitsinyt ruverta selvittämään.

Mitä tämä "leikkimielinen" kisa oikein kertoo? Eipä varmaan juuri muuta kuin sen, että paljon nettinäkyvyyttä saa joko olemalla nätti ja kuuluisa. Jos on vähemmän edustavan näköinen ja vähemmän kuuluisa, niin sitten pyörimällä netissä  pitkään ja usein, kuten minä. Osumia tietysti nimelleen saa lisää, jos sattuu omaamaan tunnetun henkilön täyskaiman.