Vanhojen kuvien juridiikkaa

Oriveden Opisto 1936. Valokuva Veljekset Karhumäki Oy. Väritys Timo Suvanto. 

Olen tehnyt kirjan väritetyistä Orivesi-aiheista valokuvista. Aikajänne on vuosien 1909 – 1969. Syy alkuvuoteen on se, että siltä vuodelta on varhaisin käsiini osunut valokuva Orivedeltä. Jälkimmäiseen vuoteen on useitakin syitä. Muutin sinä vuonna pois Orivedeltä, 1970-luvulla alkoi jo olla värikuvia ja tätä kirjoitettaessa tavallisten, ei teoskynnystä ylittävien valokuvien suoja-aika on päättynyt vuonna 1969 tai aikaisemmin otetuilta valokuvilta.

Suurin osa värittämistäni valokuvista on sellaisia, että olen itse digitoinut ne minulla olevasta vedoksesta tai negatiivista. Minulla on ollut käsissäni ns. fyysinen teoskappale, jonka olen kopioinut digitaaliseen muotoon. Näihin ei pitäisi liittyä mitään juridista ongelmaa. Kun valokuvan suoja-aika päättyy 50 vuotta sen vuoden lopusta, jolloin kuva on otettu, niin se on loppu, slut, finito. Valokuvaa saa käyttää aivan vapaasti. Edes tekijän nimeä ei ole pakko mainita kuvan yhteydessä, kuten ei tekstinkään suhteen tekstin tekijänoikeuden mentyä umpeen.  Hyvänä esimerkkinä tästä käykööt Panu Rajalan, joka kopioi omaan opukseensa surutta sivukaupalla I. K. Inhan tekstiä sitä mitenkään omastaan irroittamatta. Itki ja parkui vielä syvästi loukkaantuneena, kun hänelle huomautettiin siitä. 

Tarkkaan ottaen valokuvan suojaoikeus voi olla 70 vuotta tekijän kuolemassa, jos valokuva luokitellaan valokuvateokseksi. Tätä idioottimaista jakoa vuohiin ja lampaisiin olen käsitellyt muualla, joten jätetään se tässä sivuun. Esimerkiksi tavanomaiset ilmakuvat eivät ylitä teoskynnystä. 

Osa kuvista on ollut jo valmiina tiedostoina. Näihin olen saanut kuvan digitoijalta luvan käyttää kuvaa tähän edellä mainittuun tarkoitukseen.

Joukossa on kuitenkin muutamia "netistä kohlattuja" valokuvia. Näihin saattaa liittyä juridista problematiikkaa. Ei kaikkiin. Tämä kuva on Finnan sivuilta.

Oriveden kirkonkylää

Suo Siiri, kuvaaja 1932

Museovirasto - Musketti

Finnan sivuilla on ohjeet kuvan käytöstä.

Museot digitoivat hallussaan olevia vanhoja valokuvia ja myyvät käyttöoikeuksia niihin. Eikä siinä mitään. Digitoiminen on työtä, jonka tuloksena on tiedosto, jolla voi olla myös kaupallista merkitystä. Juridisesti ainakin minun eteeni tulleet perustelut eivät kuitenkaan ole oikein vakuuttavia. 

Valokuvataiteen museon sivuilla vastataan kysymyksiin, myös koskien digitoituja valokuvia. "Kenelle kuuluvat digitoidun valokuvan oikeudet?"

Museosta vastataan. "Digitoijalle ja kuvankäsittelijälle syntyy  lähioikeus tekemäänsä työhön."  Samaa harhaoppia julistetaan myös täällä. "Vaikka alkuperäisen valokuvan suoja-aika olisi rauennut jo vuosikymmeniä aikaisemmin, on museolla tai arkistolla kuitenkin lähioikeuden turvaama yksinoikeus päättää valmistamastaan digitaalisesta kopiosta eli reprokuvasta, jota nykyaikainen printti- tai verkkojulkaisu edellyttää."

Nämä nyt ovat vaihtoehtoista totuutta, jos ei halua käyttää vähemmän kauniita ilmaisuja, kuten paskapuhetta. Lähioikeus syntyy valokuvalle sen ottohetkellä. Suoja-ajan laskuri lähtee käytiin siitä hetkestä ja se päättyy kun 50 vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona kuva otettiin. Lähioikeuslain mukaan "Valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin".

Valokuvan käsite on hämärtynyt tekniikan kehittyessä. Se on vähän kuin kirkon kolminaisuusoppi.  Yhtä aikaa on vain yksi Jumala, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Selkeän tuntuisesta asiasta on tehty monimutkainen. Toisaalta mihin pappeja enää tarvittaisiin, jos Sana olisi itsestään selvää.

Sama pätee tekijänoikeuteen. Lakimiehet saavat leipänsä sen tekstien sekavaa soppaa hämmentäessään.

Pysytään vielä raamatulliseten vertauksien parissa. Tekijänoikeudellisesti valokuva on se kuva, joka syntyy valon vaikutuksesta valoherkälle materiaalille. Kuten Raamatun pyhän kolminaisuuden Jumala, sekin voi esiintyä eri muodoissa. Filmillä isää varmaan vastaisi valottuneiden hopeahiukkasten muodostama latentti kuva, digikamerassa valon vaikutuksesta piikennolle syntyneet sähkövaraukset. Poika voisi olla filmillä tästä latentista kuvasta kehitetty negatiivi ja digimaailmassa taas kameran muistikortille tekemä magneettinen digitaalinen tiedosto. Kirkon opetuksen mukaan Pyhä henki käy ulos Isästa Pojan  kautta. Olisiko se valokuvan kohdalla paremman vertauksen puutteessa nykyisessä nettimaailmassa ne lukemattomat kopiot valokuvista, jotka leviävät ympäri maailmaan netin välityksellä kaikkien katsottaviksi,

Nämä vertaukset tietysti ontuvat kuin se entinen osuuskaupan hevonen, mutta olen yrittänyt havainnollistaa sillä sitä, että valokuva ei ole itsestään selvyys. Intuitiivisesti se tuntuu yhtä selkeältä kuin pilven päällä istuva vanha partasuinen ukko, mutta lähemmin tarkasteltuna valokuvan määritelmään sisältyy monia tarkennusta vaativia lisäselityksiä.

Tekijänoikeusneuvoston  tulkinnan mukaan myös valokuvan sisältämä tiedosto on valokuvan kappale, johon valokuvaajalla on lähioikeuden mukainen sama yksinoikeus kuin kameraan syntyneeseen valokuvaan. Samalla logiikalla kaikkien valokuvan kappaleiden tekijänoikeudellinen suoja-aika päättyy valokuvan suoja-ajan päätyttyessä. Suoja-aikaa ei voi pidentää keinotekoisesti ottamalla alkuperäisestä valokuvasta uusi valokuva ja vaatimalle sille uuden valokuvan ottamishetkestä alkaen uutta lähioikeutta.

Mistä tiedän tämän? No siitä, että olen tiedustelluta asiaa korkeimmalta tekijänoikeudesta lausuntoja antavalta taholta, tekijänoikeusneuvostolta. Kysyvälle vastattiin.

"Tekijänoikeuslain 49 a §:ssä mainitun valokuvan  valmistamishetkenä on pidettävä hetkeä, jolloin kuva ensimmäisen kerran kiinnittyi valoherkälle alustalle. Valokuvaamalla alkuperäinen valokuva sellaisenaan muuttamattomana ei suoja-aikaa voida pidentää antamalla valokuvaamalla tehdylle kopiolle uusi, itsenäinen suoja."

Saako siis netissä olevan vanhan valokuvan tiedoston kopioida vapaasti ja käyttää miten itse parhaaksi näkee? Minun maallikon ymmärtääksellä varustetun käsitykseni mukaan saa. Se on valokuvan kappale siinä kuin negatiivi tai vedos, vaikka se ei olekaan fyysinen esine ja sen tekijänoikeus on päättynyt.

Digitoitu valokuva on jonkun työn tuloksena syntynyt immateriaali objekti. Vaikka sillä ei olekaan tekijänoikeuden suojaa. se voi  olla validia kauppatavaraa siinä kuin muutkin tietoa sisältävät tiedostot. Sen myyminen ja siihen liittyvät juridiset koukerot menevät varmaan jonnekin sopimus- ja kauppaoikeuden piirin, joissa meikäläisen lakiosaaminen loppuu jo alkuunsa. Toisin kuin valokuvan juridiikassa, jossa katson maallikoksi olevani melkoisen hyvin asioista perillä oleva taho. Kuten tietotoimisto Al Ahram aikoinaan. 

Fiksuimmat kuvakauppiaat laittavat  selkeän merkin esikatselukuvaan. Näin jopa pieniresoluutioisen kuvan luvaton käyttö on aika hankalaa. Maksamalla museolle tilaaja saa sitten paremmalla resoluutiolla ja ilman leimaa olevan kuvan käyttöönsä. Minusta hyvin selkeää ja reilua. Tosin minun on vaikea kuvitella, että ennen sotia otetulla kuvalla Oriveden Suojan kentällä alkavasta pesäpallo-ottelusta olisi hirveän paljon kaupallista potentiaalia. Ei ainakaan postikorttina, jossa käytössä sen hinnaston mukainen maksu olisi 150 €.

Jos minä löydän sanotaan nyt vaikka museon nettisivuilta vanhan valokuvan tiedoston, kopioin sen omalle koneelleni ja väritän kuvaa apuna käyttäen uuden kuvan. Sen jälkeen poistan vielä vanhan kuvan,  jolloin jäljelle jää vain minun värittämäni kuva. Kuka, mikä, häh on nyt uuden kuvan omistaja? Mieleen tulee aikoinaan tälläkin palstalla reposteltu maalaus valokuvaa apuna käyttäen. Tekemäni juttu on hävinnyt jonnekin, mutta täällä sitä on referoitu. Yksi periaatteellinen virhe on lipsahtanut juttuun. Tekijänoikeusneuvosto ei anna ratkaisuja tekijänoikeuteen liittyen, vain lausuntoja. Oikeusistuimilla on valta tehdä ratkaisuja näihin liittyvien riitojen suhteen.

Entäpä sitten nämä minun väritetyt valokuvani? Millainen suoja niillä? Kysyin tätäkin tekijänoikeusneuvostolta. Alustava vastaus oli, että väritys on niin mekaanista työtä, että sille ei synny tekijänoikeutta. Valokuvina näiden oikeus on päättynyt, joten minkäänmoista tekijänoikeudellista suojaa niillä ei ole. Tietenkin voin laittaa kuvat myyntiin ja esikatselukuvat leimoja täyteen. Taitaa olla kuitenkin niin huono bisnes, että parasta unohtaa koko juttu.