maanantai 8. helmikuuta 2010

Vain mielikuvitus on rajana - jos sekään


Tein aikoinaan Heurekaan
koululaiskäyntejä varten opintokokonaisuuden, jossa tarkasteltiin Heurekan rottakoripalloa ehkä hieman epätavallisesta näkökulmasta. Sen otsikkona oli ”Olisiko oppineesta rotasta astronautiksi avaruuslennolle Marsiin?”

Koko jutun ideana oli antaa oppilaille tehtäväksi pohtia opetettujen rottien käyttöä ihmisen asemasta varmasti vaarallisella avaruuslennolla Marsiin ja jopa sitä kaukaisempiin kohteisiin. Katsomalla rottakoripallo-ottelun ja haastattelemalla rottien hoitajia oppilaat saisivat lisäinformaatiota pohdintoihinsa.

Tehtävä oli tarkoitettu aika spekulatiiviseksi einsteinmaiseksi ”Gedanken Experimentiksi”. Lauantaina 6.2.2010 silmiini osui kuitenkin pieni uutinen Helsingin Sanomissa, joka osoitti jälleen kerran, että harvoin keksii mitään niin mielikuvituksellista, jota joku ei joko toteuttaisi tai ainakin yrittäisi toteuttaa.

Iranin television kuvassa köllöttää valkoinen jyrsijä ketarat levällään. Se on sidottu paikoilleen ja lähdössä viimeiselle matkalleen. Rotalla ei ole nimeä, mutta se jää avaruushistoriaan.

Eläin sijoitetaan kapseliin, kapseli sujautetaan rakettiin ja Kavoshgar-3 laukaistaan taivaalle. Jyrsijän matkatovereina on pari kilpikonnaa ja nippu matelijoita – tai isoja matoja. Yhdessä ne ovat Iranin avaruusohjelman ensimmäiset ainakin alussa elolliset matkustajat.

Tapahtuma oli keskiviikkona Iranin avaruuspäivän kohokohta. Presidentti Mahmud Ahmadinejad julkisti seitsemän uutta tutkimusohjelmaa, rauhanomaisia Iranin mukaan.

Suunnitteilla on uuden kantolaitteen rakentaminen ja kolmen uuden satelliitin laukaiseminen avaruuteen. Ensimmäinen satelliitti, Omid, laukaistiin viime vuonna. Ajan mittaan Iran haluaa lähettää avaruuslennolle myös ihmisen, Ahmadinejad sanoi.

Ulkovallat ovat huolestuneet Iranin saavutuksista. Ydinvoimateknologian ja ohjustuotannon edistys herättää lännessä rottaa pahempia pelkoja.”

(Helsingin Sanomat 6.2.2010. Linkki vaatii lukuoikeuden)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Venäläisillä oli Laika-koira, amerikkalaisilla apinoita koelennoilla. Iranilaiset sentään tyytyvät vähemmän ihmisen sympatiaa saaviin eläimiin kuten rottaan ja matoihin. Pitäisikö kuitenkin boikotoida persialaisia mattoja ja Kaspian Meren kaviaaria näiden otusten julman kohtalon vuoksi? Ovathan nekin Luojan luomia ja avaruusraketti ei varmaan ole niiden luontainen elinympäristö.

Riitta Mielos kirjoitti...

Ihmisen julmuudella ei ole rajoja. Vain kristillisen sanoman noudattaminen voi pelastaa meidät siltä ikuiselta tulelta, johon ihmiskunnan julmuus johtaa.