Saturday, 4 September 2010

Kielitaitoinen pärjää paremmin?



Blogin pitäjä lukee ruokaohjeet yhtä sujuvasti Ruoka-Pirkasta ja Mat-Birkasta. Kiitos perusteellisten ruotsin kielen opintojen
.

Ikuisuuskysymys kielitaidon tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä on taas ryöpsähtänyt käyntiin. Kun samaan hellan uuniin laitetaan vielä muutama rutikuiva pakkoruotsin klapi, niin keskustelu käy hetkessä tulikuumana. Ja puurot sekä vellit ovat taas täysin sekaisin, kunnes molemmat palavat pohjaan. Sitten jynssäillään kattilanpohjia aikansa teräsvillalla, jotta päästäisiin taas hämmentämään samaa soppaa.

Kielikeskustelussa minua on hämännyt aina kaksi asiaa. Toinen on se, että poliitikot menevät aina paniikkiin, kun aletaan puhua ruotsin kielen opetuksen asemasta. Ei siis kielen asemasta, vaan nimenomaan opetuksesta ja sen pakollisuudesta.
Toinen on se, että asiantuntijoina haastatellaan aina kielten opettajia ja kouluhallinnon kielistä vastaavia virkamiehiä. Eivät he ole asiantuntijoita, eivät ainakaan puolueettomia sellaisia. He ovat asianomistajia ja siksi varsinkaan heidän mielipidettään ei pitäisi ottaa suurella painoarvolla huomioon.
Sitten tietenkin lehtien palstoilla kysellään mielipidettä asiasta kuin asiasta ns. valtakunnan viisailta, jollaiseksi mm. Kari Enqvist on julistettu, tahtoi hän sitä tai ei. Viimeksi hänen hieman arroganttia narinaansa kuultiin 3.9. Hesarin kielipoliittisessa artikkelissa: ”Ruotsin kielen asemaa Suomessa ei tule katsoa vain tarpeen, hyödyn tai suhteellisuuden näkövinkkeleistä, toteaa professori Kari Enqvist. ´Viime kädessä kyse on identiteetistä: haluammeko muuttua ruotsia osaamattomiksi balteiksi vai pysyä omaleimaisena pohjoismaana.´”
Olisi mielenkiintoista olla kuulemassa, mitä mieltä mahtaisivat olla vaikka Pelkosenniemen (Umpisuomalaisin kunta, yli 99,9% kuntalaisista on suomenkielisiä) yläasteen oppilaat pakkoruotsiaan päntätessään siitä, mistä tässä maailmassa viime kädessä oikein on kyse. Karinkin kontaktipinta taitaa olla aika kapea siihen osaan nuorisosta, jonka kyvyn oppia ruotsia alittaa vain heidän mielenkiintonsa kyseistä kieltä kohtaan. Tutkimattakin olen aika varma, että lievää näkemyseroa voisi olla ilmassa. Karin näkökulma voi olla avarampi, mutta pelkosenniemeläiset ovat varmasti enemmän asiantuntijoita siinä, mistä heidän mielestään viime kädessä on kysymys.

Minäkin olen aika hyvä asiantuntija siinä, mitä merkitys kielitaidollani tai pikemminkin sen puutteella on ollut minulle. Itse asiassa pidän itsenäni tässä asiassa ylivoimaisena asiantuntijana.
Asioilla tahtoo olla taustansa. Siksi aloitan tämän tarinan vanhempieni kielitaidosta. He kävivät koulua 20- ja 30-luvuilla. Äitini Viipurissa ja isäni Turussa. Kummasakin paikassa puhuttiin yleisesti ruotsia, joten vanhempani joutuivat tai pikemminkin pääsivät luontaisesti ruotsin kielen kanssa tekemiseen ja puhuivat sitä tyydyttävästi.

Saksa oli sen ajan johtava vieras kieli Suomen horisontista asioita katsottaessa, monestakin eri syystä. Molemmat vanhempani puhuivat varsin sujuvasti saksaa, äitini erittäin hyvin oltuaan sodan aikana lääkintälottana yksikössä, joka oli yhteistyössä saksalaisten sotilaiden kanssa. Hän sai jopa itsensä Adolf Hitlerin henkilökohtaisesti (ainakin siinä oli alla ihan aidon oloinen Aatun nimmari) myöntämän kunniakirjan, jossa ylistettiin äitini väsymättömiä ponnistuksia yhteisellä matkalla kohti maailmanherruutta. Sekä Saksan että Suomen. Joka ei kuitenkaan äitini ponnisteluista huolimatta onneksi koskaan toteutunut. Onneksi monestakin eri syystä. Suomen asemakin akselivaltojen pohjoisten rajojen vartijana olisi saattanut joutua uudelleen arviointiin Atlantilta Tyynelle Merelle ulottuvan Suur-Saksan kumppanina.
Saamastaan kunnianosoituksesta äitini oli hiljaa eikä aika ymmärrettävistä syistä ainakaan meille lapsille koskaan maininnut siitä. Löysin kunniakirjan vasta hiljakkoin hänen papereitaan järjestellessäni.

Englantia vanhempani eivät lukeneet kouluaikanaan, mistä syystä isäni ei osannut sitä juuri lainkaan ja äitinikin varsin huonosti, varsinkin heidän molempien hyvään saksan kielen taitoonsa verrattuna. Isäni toimi Oriveden Opiston rehtorina, jolla alkoi olla hyvin runsaasti kansainvälisiä suhteita 60-luvulta eteenpäin. Näissä kanssakäymisissä saksa oli koko ajan väistyvämpi kieli englannin vallatessa totaalisesti sen aseman. Muistan hyvin isäni kiusaantuneisuuden, kun hän joutui turvautumaan tulkin apuun keskustellessaan vain englantia puhuvien ulkomaisten vieraiden kanssa. Heidän osuutensa kasvoi koko ajan.

Itse aloitin vieraan kielen opinnot Oriveden Yhteiskoulun 2A-luokalla syksyllä 1960. Tosin vuotta aikaisemmin alkanut toinen kotimainen oli minulla tasan yhtä vieras kieli. Kuvaavaa sen ajan maalaisoppikoululle oli se, että vaikka koulu oli nelisarjainen, niin pitkänä kielenä luettiin pelkkää saksaa. Opettajat kertoivat, kuinka saksa on matematiikan ja tekniikan kieli, sitä kannattaa lukea. Tietysti uskoin kuten kaiken muunkin koulussa syötetyn hölynpölyn. Vasta aloittaessa opinnot sekä Teknisessä Korkeakoulussa että Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa huomasin, että saksan kielen taidolla ei tehnyt kummissakaan opinnoissa oikeastaan yhtään mitään. Kaikki oppimateriaali oli suomen tai englannin kielistä. Matematiikan laitoksella merkittävä osa suomeksi tehdystä oppimateriaalista oli käännetty myös ruotsiksi, mikä oli minusta liioittelua. Kaikki tuntemani suomenruotsalaiset matikan opiskelijat osasivat ainakin minun korvilleni virheetöntä suomea. Ehkä kyse olikin viime kädessä identiteetistä?

Vasta kun kolmas sisarusparvestamme aloitti vuonna 1964 vieraan kielen opinnot, oli Oriveden Yhteiskoulussa mahdollista valita myös pitkä englanti. Sekin tapahtui pääasiassa vanhempien painostuksen ansiosta.

Ruotsia luin oppikoulussa 8 luokkaa, saksaa 7 ja erikoislyhyttä matikkalinjan englantia 3 luokkaa. Meillä kävi usein saksaa puhuvia vieraita ja itsekin vietin joitakin kuukausia Saksassa, joten puhuin sitä aika sujuvasti heti koulun jälkeen. Nyt se taito on harjoituksen puutteen takia pahasti ruosteessa.
Ruotsin kieleen ei umpisuomalaisessa pohjois-hämäläisessä pitäjässä ollut 1960-luvulla mitään kiinnekohtaa. Ruotsia luettiin koulussa, koska niin käskettiin oppiaineen hyödyllisyyttä sen enempää miettimättä. Suoraan sanoen päässäni pyöri tämän vapauden ja rakkauden vuosikymmenen alussa jalkapallon ja lopussa tyttöjen kanssa jallittelu. Myöhemminkin suhde ruotsin kieleen on ollut hyvin passiivinen. Oppikoulun teho-opetuksen jäljiltä luen sitä sujuvasti, joten minulle on ihan sama, otanko Alkosta Etiketin vai Etiketenin kotiluettavaksi. Puhuisinkin sitä ihan mieluusti suomenruotsalaisten ystävieni kanssa, mutta he kääntävät viimeistään kahden minuutin sönkkäämiseni jälkeen minun ruotsiksi aloittamani keskustelun suomeksi. En yhtään ihmettele miksi, mutta sillä asenteella ei minusta ole ihan reilua olla seuraavassa lauseessa olla valittamassa, että ei saa kaikkialla palvelua omalla äidinkielellään.

Nykyisessä työssäni EU-projektin sisällön tuottajana en kerta kaikkiaan tulisi toimeen ilman kohtuullista englannin kielen taitoa. Muut kielet ovat tässä työssä täysin toisarvoisia. Projektien käyttökieli on englanti ja piste. Saksaa puhuvat projektin jäsenet ovat otettuja, kun juttelen heidän kanssaan niitä näitä saksaksi ja ruotsalaisten kanssa on kiva välillä brassalailla puhumalla heidän kanssaan ruotsia muiden kuulleen. Ähäkutti! Tässä me pohjoismaalaiset puhumme teistä muista pelkkää pahaa, eikä teillä ole hajuakaan siitä, mitä juttelumme koskee.
Kun vielä osaan auttavasti venäjää oltuani aikoinaan vuoden Moskovassa, niin laaja kielitaitoni herättää yleensä suurta kunnioitusta varsinkin anglosaksien parissa. He kun eivät yleensä osaa kuin yhtä kieltä.
Todellisuudessa minun kielitaitoni on juuri ja juuri rimaa hipoen sellainen, että kehtaan sen kanssa liikkua maailmalla. Ainoa valttini keskusteluissa vieraalla kielellä on se, minkä takia jäin kerran luokalleni. En välitä tippaakaan yhdeksän pisteen kielioppivirheistä enkä kuuden pisteen sanavirheistä enkä edes kolmen pisteen vääristä sanan suvuista. Yleensä olen pärjännyt tankerolla englannillani tai suvuttomalla ruotsilla tai jopa miettimättä järjestyvätkö saksalaisen hääyön prepositiot datiivilla vai akkusatiivilla.
Väliin paremmin - väliin huonommin. Viime kesänä olin viikon Kreetalla EU puuhissa. Päätin opetella edes yhden sanan kreikkaa ja paras sana tähän tarkoitukseen olisi ”huomenta” eli "kalimera" (καλημέρα). ”Kiitos” eli "efcharistó" (ευχαριστώ) on tietysti kielessä kuin kielessä se kaikkein käyttökelpoisin ilmaisu, mutta se oli niin vaikea muistaa, että en olisi oppinut sitä yhdessä viikossa. Tosin ei kalimerankaan opinnot menneet alussa ihan putkeen, kun ensimmäisenä aamuna toivotin iloisesti aamiaispöydässä kreikkalaisille isännille hyvää kalamaria (mustekalaa). Kielitaitoinen olisi pärjännyt paremmin, mutta ei minuakaan tästä jättiläiskalmarien ruoaksi heitetty.

4 comments:

  1. Taas Suvanto puhuu vastoin parempaa tietoaan. Esimerkiksi kuuluisin pelkosenniemeläinen Antti Hulkko puhuu sujuvaa ruotsia, joka kuulemma on hänen äidinkielensä. Että se Pelkosenniemen umpisuomalaisuudesta. Kannattaisi ottaa asioista selvää, niin tarvitsisi selitellä jälkeenpäin.
    Itse olen Länsi-Lapista kotoisin. Kyllä meillä päin ruotsin kielen taidolle löytyi käyttöä lähes päivittäin. Että se taas ruotsin kielen osaamisen tarpeettomuudesta.

    ReplyDelete
  2. Siis Andy McCoy. Ruotsin kielen hän oppi hän tietääkseni vasta muutettuaan Tukholmaan.
    En ole ottanut kantaa ruotsin kielen asemaan Suomessa, ainoastaan "pakkoruotsin" opetukseen sellaisille ihmisille, joille ruotsin kielen osaaminen on syystä tai toisesta täysin toisarvoista.
    Jos joku sitä haluaa opiskella, niin kyllä kaksikielisessä maassa pitää löytyä siihen mahdollisuus. Vaikka Pelkosenniemellä.
    Esimerkiksi pojanpoikani alkoi lukea nyt koulussa ruotsia ja tuli tänään iloisesti luokseni sanoen: "Jag heter Mike. Vad heter du, Vaari?" Piti korjata: "Vad heter du, FARFAR?"
    Jag ska hoppas, att Mike blir svenska talande bättre folk. Bättre folk millä tahansa järkevällä kriteerillä.

    ReplyDelete
  3. Onko saksalainen hääyö: an, auf, bei, hinter, in, neben, über, unter, vor, zwischen?

    ReplyDelete
  4. Ei ole. Se on hääyöaie. Itse hääyöstä selviää yleensä vähemmällä konstailulla.

    ReplyDelete