perjantai 17. syyskuuta 2010

Urbaaneja legendoja ja sumeaa logiikkaa


Erilaiset urbaanit legendat alkavat helposti elää omaa elämäänsä. Niihin törmää milloin missäkin ja jäljet johtavat milloin millekin sylttytehtaalle. Kiusallisen usein sylttytehtaan nimi on Wikipedia. Hyvä renki, mutta huono isäntä. Alla lainaus tästä maailman suurimmasta tietosanakirjasta.

Bermudan kolmio on Floridan eteläkärjen, Puerto Ricon ja Bermudan rajaama kolmionmuotoinen alue, jolla on väitetysti tapahtunut huomattavan paljon laivojen ja lentokoneiden katoamisia.
On ehdotettu, että Bermudan kolmion salaisuus olisi osaltaan alueen merenpohjan metaanikaasuissa. Alueella on melko aktiivinen merenpohja maanjäristysten ja tuliperäisyyden takia, ja tämän seurauksena merenpohjasta vapautuu metaania. Kaasupurkauman kohdalla vesi kadottaa kannatusvoimansa ja alus voi upota kuin kivi. Kaasunpurkaukset ilmassa voivat aiheuttaa lentokoneille vastaavia ongelmia, kun kevyt metaani ei kannata konetta normaalin ilman tavoin. Tämä voi myös sekoittaa mittareita. Ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että nämä syyt olisivat tällä alueella yleisempiä kuin muilla aktiivisen merenpohjan alueilla.


Väännetään rautalangasta á la Jussi Halla-aho. Koska haluan joutua tästä korkeintaan turpakäräjille, niin väännetään tämäkin rautalangasta. Alla oleva on siis täysin keksitty esimerkki, jonka sisällöllä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Lauseiden logiikka vain on sama.

1. Kaisaniemen puistossa on väitetty tapahtuvan lukuisia naisten raiskauksia.
2. Erään teorian mukaan syy raiskauksiin on Kaisaniemessä norkoilevat somalit.
3. Ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että raiskaavat somalit olisivat tällä alueella yleisempiä kuin muissa Helsingin puistoissa.

Logiikka ontuu kuin vanha koni. Ensin esitetään väite 1. Sen jälkeen esitetään teoriana lause 2 väitteen 1 syistä ikään kuin väite 1 muuttuisi todistetuksi sillä, että sille löydetään mahdollinen syy. Ei murhasta epäiltykään muutu automaattisesti syylliseksi, jos hänelle keksitään motiivi - varsinkaan ei silloin, kun murhasta on vain vain huhu liikkeellä ja ruumiskin saattaa puuttua. Lauseella 3 puhdistetaan somalien maine, eli he eivät olekaan sen enempää kuin mikä tahansa muu kotimainen tai etninen väestönosa syyllisiä lukuisiin raiskauksiin - siis jos niitä tapahtuu. Toki tämä puhdistus on hyvin näennäinen, koska lauseessa on rivien välissä tieto, että somaleissa on raiskaajia. Aivan kuten Wikipedian artikkelissa todetaan, että metaanikaasu ei ole syynä katoamisiin Bermudan alueella sen useammin kuin missään muuallakaan vastaavalla alueella.

Jotta logiikan ontuvuus tulisi selvemmäksi, niin muutetaan lause 3 siten, että todetaan Kaisaniemessä havaitun enemmän somaleja kuin muissa Helsingin puistoissa. Äskeisen logiikan mukaan se silloin tukisikin teoriaa, että Kaisaniemen raiskauksien syy (ainakin osittain) olisi somalit. Ja edelleen ollaan ilman minkään valtakunnan näyttöä siitä, että Kaisaniemessä tapahtuu lukuisia naisten raiskauksia, tai että niiden syy olisi puistossa olevien somalien tai että somalit ylipäänsä raiskaavat. Todistaisiko siis Bermudan kolmion normaalia runsaammat metaanipäästöt laivojen salaperäisen uppoamisen puolesta, vaikka uppoamisista ei olisi mitään näyttöä?

Tällaista logiikkaa käytetään paljon poliittisessa (ja miksei muussakin) retoriikassa, kun halutaan todistaa jokin oma näkemys tai väittämä oikeaksi mutkan kautta oikaisten. Eli näin siis lukija saadaan vakuuttuneeksi siitä, että Bermudan kolmion laivojen salaperäisten uppoamisten syy ei taida sittenkään olla metaanikaasu. Tällä silmänkääntötempulla huomio on saatu kiinnitettyä ihan toisaalle. Syytä (nyt jo varmoiksi muuttuneisiin, mutta edelleen mystisiin) uppoamisiin on etsittävä jostain muualta, vaikka runsaslukuiset salaperäiset uppoamiset Bermudan kolmiossa ovat edelleen täsmälleen yhtä todistamattoman väittämän varassa.

Logiikan ontuvuus ei aukene ilman, että hieman vaivaa niitä Herkule Poirot´n kuuluisaksi tekemiä harmaita aivosoluja. Mutta se kannattaa. Jos ei muuten, niin sillä voi kuulemma lieventää ja siirtää mahdollista dementiaa hieman myöhemmäksi.

Koko Bermudan kolmion mysteeri on pelkkää legendaa, eikä siitä ainakaan minun tietääkseni ole minkäänlaista tieteen kriteerit täyttävää tilastollista näyttöä. Selitys on samalla tasolla. Periaatteessa laiva voisi upota voimakkaan kaasupurkauksen vuoksi, mutta yhtään edes läheltä piti tapausta ei ole dokumentoitu.
Metaani ei ole kaasuna valtamerissä, vaan sedimenteissä useiden satojen metrien syvyydessä. Sen purkautuminen yhtenä valtavana kuplana on aika vaikeasti kuviteltavissa oleva tapahtuma.
Lentokoneen putoaminen merestä purkautuvan metaanikaasun vuoksi on sen sijaan alusta loppuun täyttä huuhaata. Metaanin molekyylipaino on 16, ilman keskimäärin 29. Ilman tiheys (johon noste on suoraan verrannollinen) on jo 5 kilometrin korkeudella suunnilleen sama kuin metaanin meren pinnan tasolla. Lentokoneet lentelevät tyypillisesti 10 km:n korkeudella paljon harvemman ilman kannattelemina – myös Bermudan kolmion yllä, kuten jotkut tämänkin palstan lukijat ovat omakohtaisesti kokeneet.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suvannon logiikka on tosi sumeaa, ainakaan minä en pysynyt perässä. En pysynyt opiskeluaikoinani HP:n laskimien käänteisen puolalaisen logiikan perässäkään, joten vika voi olla myös minussa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Käänteinen puolalainen logiikka, lyhyt oppimäärä.

Näppäily mm. HP:n vanhoilla laskimilla
operandi
operandi
operaattori

Operandit menevät pinoon ja operaattorin esiintyessä se suoritetaan kahden pinossa olevan päällimmäisen luvun välillä. Luvut poistetaan ja tulos laitetaan pinon päälle.

Operaattori kirjoitetaan heti kun sen operandit ovat valmiita.

Sulkuja ei tarvita, joten näppäilyä tulee vähemmän. Toimii kuin junan vessa, kun pääsee sinuiksi logiikan kanssa.

Esimerkiksi
1+2= näppäillään
1
2
+

tai
2*(3+4)= näppäillään
2
3
4
+
*

(2+3)*4= näppäillään
2
3
+
4
*

Anonyymi kirjoitti...

Meni aika kauaksi Somaleista ja Bermudan kolmiosta :-)

Kari Kanervo kirjoitti...

Mitenkä herra poikkitieteilijä Suvanto olisi itse asian kirjoittanut? Nyt tuntuu olevan samoilla linjoilla kun tälläkin palstalla mainostamansa Turun palopäällikkö. Väärin sammutettu.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kun kerran kysyt, niin vaikka seuraavasti.
Laivojen selvittämättömien uppoamisten yhdeksi mahdolliseksi syyksi on esitetty meren pohjasta vapautuvaa valtavaa metaanikaasukuplaa. Sellaisen osuessa kohdalle laiva voisi upota niin nopeasti ja yllättäen, että edes hätäsanomaa ehdittäisi lähettää.
Tällainen tilanne onkin onnistuttu luomaan laboratoriossa pienoiskoossa mm. Australiassa ja näyttääpä tiedekeskus Heurekassakin olevan sellainen kohde, jossa putkessa nousevat ilmakuplat upottavat pienen leluveneen.
Teoria on toistaiseksi pelkän hypoteesin asteella. Sen puolesta puhuu vain spekulaatiot ja pienessä mittakaavassa tehdyt kokeet. Sitä vastaan puhuu mm. se, että metaani on meren pohjasedimentissä kovassa paineessa kiinteänä metaanihydraattina, josta sen muuttuminen kaasuksi ei tapahdu silmänräpäyksessä. Suuria metaanikuplia ei ole raportoitu havaituksi missään. On enemmän kuin epätodennäköistä, että sellaisia olisi irronnut merenpohjasta laivan ollessa juuri niiden yläpuolella kuin amerikkalaisten täsmäohjukset Irakin sodassa.
Tieteessä on tietysti oikeus rohkeisiin hypoteeseihin vaikka Occamin partaveitsi onkin yleensä parhaiten perille johtava malli. Yksinkertaisin, vähiten ylimääristä olettava selitys on yleensä oikea. Selvittämättömiksi jääneetkin laivojen uppoamiset ovat tapahtuneet jostain niistä monesta syystä, jotka ovat olleet selvitettyjenkin haaksirikkojen syynä.
Bermudan kolmion ”mysteerin” suhteen olisi syytä selvittää ensin tilastollisesti, onko mitään mysteeriä ylipäänsä olemassa ja vasta sen jälkeen miettiä syytä siihen. Suunnilleen saman tason pohdintaa on Loch Nessin ”hirviön” kohdalla. Jotkut ”nessiläiset” ovat käyttäneet paljon aikaa, vaivaa ja tupakkaa pohtiessaan, miten hirviöksi ehdotettu joutsenlisko on voinut elää eristyksissä ja lähes huomaamatta Loch Nessissä, vaikka lajin muut yksilöt kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten.

Voitto Siukola kirjoitti...

Televisiosta tuli juuri dokumentti Roswellin UFO-jutuista. Istuu jotenkin samaan teemaan. Salaliittoteoriat saavat ilmaa olemattomien siipiensä alle, kun aletaan hakea mielikuvituksellisia selityksiä tapahtumille, jotka itsekin ovat enemmän kuin kiistanalaisia. Bermudan kolmioonkin UFO:t ovat istuneet kuin nenä päähän.
Jenkeistä tulee kaikkea höpön löpöä, mutta tämän Bermudan kolmion jutun näin Heurekassakin. Ei olisi uskonut.

Timo Suvanto kirjoitti...

Heurekan tekstin lähteenä on ilmiselvästi ollut yllä oleva Wikipedian artikkeli. Ehkä pieni skarppaus lähdekriittisyyden suuntaan voisi olla paikallaan, varsinkin kun Heurekan auktoriteetti suuren yleisön keskuudessa tieteellisen tiedon virheettömyyden suhteen on suuri. Luottamus kun on vaikea saavuttaa, mutta sitäkin helpompi menettää.
Heurekan teksti kuuluu muuten näin:
"Bermudan kolmio on Floridan eteläkärjen, Puerto Ricon ja Bermudan rajaama kolmionmuotoinen alue, jolla on väitetty tapahtuneen lukuisia laivojen ja lentokoneiden katoamisia. Erään teorian mukaan syy laivojen katoamisiin olisi Bermudan alueen merenpohjan metaanikaasuissa. Ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että kaasupurkaukset olisivat tällä alueella yleisempiä kuin muilla vulkaanisesti aktiivisen merenpohjan alueilla."
Eihän tässä tekstissä sinänsä ole mitään virhettä. Korkeintaan lukija saattaa jäädä ihmettelemään, mitä viimeisellä virkkeellä koitetaan todistaa. Sitäkö, että laivat eivät voi upota kaasupurkauksen johdosta vai sitä, että ne tuskin ovat nimenomaan Bermudan kolmion väitettyjen katoamisten syy.