perjantai 30. marraskuuta 2012

Toroidin ulkopinnalla suhisee homeomorfisesti

Heurekassa avattiin uusi näyttelykohde: "Suolistossa suhisee". Sen pressitilaisuus oli tänään perjantaina 30.11. Koska Heurekan pressissä on tunnetusti hyvät kahvitarjoilut, jätin kotona aamiaisen väliin ja taivalsin Rekolasta paikalle Juice lainaten "läpi tuulen ja tuiskun" – tosin uskollisen juhtani, vuosimallia 1996 olevan Renault Twingon sisällä.

Pressissä koin kaksi oivallusta. Siis yli yhden enemmän kuin keskimäärin normiviikkona. Pieniä ihmiskunnalle, suuria minulle. Vai olisiko päinvastoin? Ensimmäinen oli tiedotteessa ollut lause: "Melkein kaikki meissä on suolen tuomaa". Saksalainen sanoo sen ehkä vielä runollisemmin: "Mann ist, was man isst". Ehkä saksalainen on ihan oikeassa laittaessaan lauseen maskuliiniin muotoon. Tämä silikonin ja botoksin aikakausi taitaa sittenkin olla enemmän naisten juttu. Hammaspaikat ja keinolonkat toki ovat sukupuolineutraaleja suolen tuomattomia meissä olevaa.



Toinen oivallus jonka kuulin, kuului näin: "Suolisto on osa ihmisen ulkopintaa". Näinhän se on. Topologisesti ihminen on homeomorfisesti toroidi, siis kuuluu samaan matemaattiseen kategoriaan kuin munkkirinkeli tai korvallinen kahvikuppi.

Näyttelykohteessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota katosta roikkuvaan lasipallojen ryppääseen. Sen  nimi on Pierupallot ja näin joulun edellä sitä kutsutaan myös Pieruhimmeliksi.





Kun aihe on esillä tiedekeskuksessa, niin tuskin sitä voi kutsua pieruhuumoriksi eikä aivopieruksi, vaan varteenotettavaksi näyttelykohteeksi, jonka tarkoituksena on tämän hyvinkin arkipäiväisen ilmiön tieteellistä taustaa hieman tutummaksi. Siihen tarkoitukseen on tehty näyttelyteksti Heurekan tapaa viidellä eri kielellä.  Tästä tekstistä muutama poikkitieteellinen kommentti.



Vuorokautisen peräukosta poistuvien suolistokaasujen tilavuuden vaihteluvälin kerrotaan olevan 0,5 - 2 litraa ja pierujen määrän 10 - 15. Matemaattiseen silmääni pistää eroavuus. Tilavuudessa nelinkertainen, lukumäärissä vain 2,5-kertainen.  Mistä ero? Ainoa looginen selitys olisi se, että enemmän kaasua tupruttelevat tekevät sen vähän isompina paketteina. Suurimmalla osalla ihmisistä pierut ovat kuitenkin kvantittuneet kuin tätäkin luettassa silmän verkkokalvoa pommittavat fotonit. Vain hyvin löysän ryppynarun omaavat voivat vuotaa suolistokaasua peräpäästä jatkuvalla syötöllä.

Wikipedia kertoo kokeesta, jossa havaittiin koehenkilöiden piereskelleen keskimäärin 13,6 kertaa päivässä. (Minkälainen koejärjestely mahtoi olla kysymyksessä, vai turvauduttiinko vain omavalvontaan, kuten vitamiinivalmistajat tässä D-vitamiinikohun yhteydessä?). Tästä kertolaskulla voisi heittää arvauksen tekstin alussa olevaan kysymykseen. Himmelissä on 4964, eli pyöristettynä 5000 pierun kokoista joulukoristepalloa.

Tekstissä kerrotaan, että nieleskelemällä elimistöön saatu kaasu on lähinnä ilmaa. Mitähän muuta kaasua ihminen normaalisti nieleskelee? Kun esitetekstin tilasta on puutetta, niin ehkä se kannattaisi täyttää tiedolla eikä itsestään selvyyksillä. Se, että pieremisen määrä vaihtelee ja riippuu syödystä ruuasta, lienee jokaiselle omakohtainen ja tuttu havainto. Kannattaako sellaista tietoa laittaa esitetekstiin?  :-)  Hymiö perään, ettei luulla ilkeäksi.         

Lisätieto on lähinnä muutamalla rivillä ylöspäin olevan kertaamista. Tuli jo luettua, että pieru riippuu syödystä ruuasta ja osan kaasusta aikaansaavat suolistobakteerit. Näyttelytekstit tuntuvatkin olevan tiedekeskusten ongelmalapsia. Tämä ei koske pelkästään Heurekaa, vaan samaan olen törmännyt muuallakin maailmassa. Tuntuu kuin tsemppi olisi loppunut kohteen rakentamiseen ja teksti on tehty viimeisessä kiireessä. Ehkä ajatellen, että korjataan sitten paremmalla ajalla – jota ei koskaan tule.

Kuten tuli mainittua, niin esiteteksti on viidellä kielellä.  Kun suomeksi, ruotsiksi ja viroksi puhutaan pierusta, prutista tai peerusta, niin venäjäksi ollaan jo aika häveliäitä: "ihmiskaasu". Puhumattakaan englanniksi, jossa käytetään ilmaisua "breaking wind". Tosin eiväthän anglosaksit käy luonnollisilla tarpeillaan edes vessassa, vaan kylpyhuoneessa, ja Englannin kuninkaaliset tuskin tekevät niitä ollenkaan.

Todellista lisätietoa pieremisestä esim. täällä, jossa kerrotaan mm. Englannin kuningas Henrik II:n hovin narrista Roland le Peteurista, joka tunnettiin myös nimellä Roland the Farter. Hän oli tunnettu juhlapäivien ohjelmanumerostaan, jossa hän osasi hypätä ilmaan, viheltää ja pieraista yhtaikaa. Siis merkittävästi taitavampi, kuin Yhdysvaltain Suomessakin käynyt presidentti Gerald Ford, joka ei kuulemma osannut edes jauhaa purukumia ja pieraista yhtä aikaa. Ainakin mikäli uskomme aiemman presidentin Lyndon B. Johnsonin silloisesta kongressiedustaja Fordista antamaa luonnehdintaa.

Juonipaljastukset näyttelystä päättyvät tähän. Käykää itse oivaltamassa lisää näyttelyssä.


Päivitys 2.12.2012 liittyen kommentteihin.

Kuten kommenteista käy ilmi, ihminen ei ole topologisesti aivan "ehjä" homeomorfinen toroidi, sillä jos suun ja peräsuolen väliä pidetään toroidin aukkona, niin sierainten aukot ovat toroidin renkaassa pari ylimääräistä reikää. Lisäksi korvakäytävästä saattaa olla yhteys nieluun korvatorven kautta, jos tärykalvoon on pantu putket, kuten pienille lapsille joskus tehdään toistuvien korvatulehdusten yhteydessä.


Nimimerkki Sakarin tuntien voin arvata, minkä reiän hän ehdottaa suljettavaksi peukalolla. Topoligisessa mielessä se on tarpeetonta, sillä toroidin muoto lakkaa olemasta, jos reiät yhtä lukuunottamatta suljetaan. Ei pullokaan ole toroidi.



 En ole enää toroidi. Suu ja sieraimet tiukasti kiinni ja varmuuden  vuoksi vielä etusormet korvissa.


 -------------------------------
ps. 28.12.2012
Janne Koposen kommentin vuoksi lisäsin tämän kuvan. Kun korvakäytävä on periaatteessa kiinni oleva ja suolisto taas yhtä periaatteessa avoin käytävä, niin pyykkipoika nenässä ja suu auki ihmisestä muodostuu toroidi.

Pyykkipoika nenässä tekee muuten aika kipeää. Jos et usko, niin kokeile.


11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Entä jos laittaa suun kiinni ja sulkee sieraimet tiukasti kädellä?

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Ja vielä peukalo...... No.

Timo Suvanto kirjoitti...

Vastauksia kommentteihin päivityksessä

Sakari Mäkelä kirjoitti...

On se peukalo oikeassa paikassa kätevä: yksi aukko viiden asemasta kiinni. Ja toinen käsi jää kokonaan vapaaksi....

Timo Suvanto kirjoitti...

Näkökulma se on tämäkin. Tosin omalla peukulla tehtynä onnistuu tunnustelemalla, ei silmillä tähdäten.

Helsingin Maisteri kirjoitti...

Pari vastaväitettä:
1. Korvaan liittyvästä kaaviossa näkyy 'eardrum' eli tärykalvo. Ehjä tärykalvo riittää estämään toroidin.
2. En ole lääkäri mutta arvelen, että ihmisen sisällä on useampikin läppä tai vastaava, jotka kiinniolleessaan tekevät sen että ihminen ei ole toroidi. Tässä voin kyllä olla aivan väärässä, pitänee käydä Heurekassa asiaa tutkimassa.

Timo Suvanto kirjoitti...

1. Ehjä tärykalvo vaatii putket, kuten tekstissä sanotaankin.
2. Ihmineen on tietysti enemmän ravinnon logistisessa mielessä toroidi kuin koko ajan auki olevan reiän mielessä. Analogia toroidiin ei ole "aukoton", mutta yllättävä näkökulma onkin tässä "se juttu"

Sakari Mäkelä kirjoitti...

"Tosin omalla peukulla tehtynä onnistuu tunnustelemalla, ei silmillä tähdäten."

Koskee kai korviakin....

Janne Koponen kirjoitti...

Tukkimalla korvat ja nenä kuvan osoittamalla tavalla, saadaan sivutuotteena aikaiseksi neljä "mukinkahvaa". Sormen ja pää muodostavat kahdet ja käsivarret sormien kautta päähän kiinnittyneinä toiset kaksi.

Timo Suvanto kirjoitti...

Näinhän tuo on. Muokkasin tämän pohjalta vähän tekstin loppua.

gfh dgfh dfg h kirjoitti...

dfs g df gdsf