Vihapuheesta poikkitieteellisesti

 Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen kirjoitti vihapuheesta 26.4. Kun Hesari ei tule kaikille ja nettiversiota saa lukea vain maksusta, niin siteeraan kolumnin tähän.

Kimmo Oksanen

Puhetta ei saa vaientaa

Yle otti keskiviikkona kunnioitettavan askeleen avaamalla keskustelun vihapuheesta A-studiossa ja verkkosivuillaan: Me tiedämme missä asut -otsikon alle kerätyt esimerkit tunnettujen kansalaisten saamista vihaposteista ovat kuvottavia.
Erinomaista, että niitä on nyt vihdoin pantu näkyville.
Itse aloin tehdä tuttavuutta puskista ampujien kanssa viitisen vuotta sitten. Silloin kirjoitin ensimmäiset juttuni Itä-Euroopan romaneista.
Ihan sama, otinko jutuissa kantaa tai kerroinko ihan vain neutraalisti romanien taustoista ja nykypäivästä, moskaa tuli niskaan.
Kun vain kirjoitti sanan romani, tuli tämmöisiä viestejä: kunpa joku mutakuono tai mustalainen työntäisi puukon toimittaja Kimmo Oksasen selkään.
Tai soitto tuntemattomasta numerosta: "Kun ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu."
Vastenmielisin näistä kymmenistä tapauksista oli ehkä soitto sairaalan vuoteeseen. Vastasin puhelimeeni ja sieltä kuului: Tapan sinut!
Klok. Hiljaisuus.
Satuin olemaan Gotlannissa Ruotsissa ystävieni kanssa valmistelemassa erään vuotuisen tapahtuman ohjelmaa vuonna 2011, kun uutiset Oslosta ja Utøyan saarelta saapuivat. Kymmeniä ihmisiä oli tapettu naapurimaassa.
Mietimme, voimmeko juhlia vai pitääkö ohjelma peruuttaa. Olisiko moukkamaista tänään yrittääkään iloita?
Päädyimme pitämään juhlat. Niin kuin eräs paikalla ollut ranskalais-ruotsalainen laulaja totesi: jos peruutamme, peräännymme.
Eri puolilla Eurooppaa vihapuheet olivat jo pitkään saaneet esteettä kuulua, aivan samoin kuin toisenlaisuuden kimppuun hyökännyt suora väkivalta kukoistaa.
Ja mikä kummallisinta: sen enempää EU kuin sen jäsenvaltioiden johtajat eivät olleet näkyvästi ja kuuluvasti asettuneet vastustamaan tätä kehitystä.
On puhuttava, koska vaihtoehto on vaikeneminen.
Ja juuri siihen tietoisesti ja järjestelmällisesti puskista ampuvat barbaarit tähtäävät: että tutkijat vaikenisivat, että toimittajat vaikenisivat, että poliitikot vaikenisivat, että kansa vaikenisi.
Jotta vaikenemisen diktatuurissa lopulta kuuluisi vain yhdenlainen puhe: "Tapan. Raiskaan. Hakkaan. Häpäisen sinut. Me tiedämme missä asut." (Yle.fi)

Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon kärkeen, että monet netissä olevat ja puskista ammutut aivopierut, koiranoksennukset ja millä vertauksella vain niitä voi kuvata ovat minusta  äärimmäisen vastenmielisiä. En halua puolustella niitä minkään sananvapauden nimissä, koska minusta todellisen sananvapauden vähimmäisvastuu on omalla nimellään esiintyminen ja fyysisestä ja henkisestä uhkailusta pidättäytyminen. Ymmärrän hyvin Kimmo Oksasen jutusta paistavan ahdistuksen. Minäkin olisin, jos minua tai läheisiäni uhattaisiin kirjoitusteni johdosta.

Sen sijaan etenkin Kimmo Oksasen kolumnin lopusta rohkenen olla eri mieltä. Ensinnäkin EU-johtajat ovat toistuvasti tuominneet vihapuheet. Kuinka näkyvästi ja kuuluvasti se olisi pitänyt tehdä, se on näkemysasia. Eritoten Suomessa valtiojohto on ollut aktiivinen tässä asiassa. Välillä ainakin minua ärsyttävän omahyväisesti, kuten vaikka ex-pressa Martti Ahtisaari kehottaessaan meitä hyviä ja suvaitsevaisia ihmisiä rohkeasti vastustamaan noita huonoja ja suvaitsemattomia. Loppu on oma tulkintani eikä suora siteeraus, mutta Maran ajatusmalli lienee tullut selväksi.

Toiseksi olen eri mieltä netin vihapuheiden tarkoitusperien tietoisuudesta ja järjestelmällisyydestä. "Tapan. Raiskaan. Hakkaan. Häpäisen sinut."  Televisiossa asiasta keskustelemassa ollut poliisi kertoi, että tämä on ollut aina poliisin arkea. Eikä suinkaan virtuaalisena netissä, vaan elävässä elämässä. Yleensä perhepiirissä.

Nyt vain sen vihan ja kaunan, mikä ennen huudettiin ja päästettiin irti neljän seinän sisällä tai suomalaiseen tyyliin pidettiin kokonaan sisällään, voi ilman pidäkkeittä huutaa nettiin, jonka megafoni vahvistaa äänen ties kuinka monikertaiseksi. Minulla ei ole tietenkään mitään dataa tueksi, mutta siitä huolimatta väitän, että suurin osa netin raivosta on ensisijaisesti oman pahan olon purkamista, eikä hyökkäystä toista vastaan. Netti kun antaa mahdollisuuden karjua nimettömänä mitä vain. Aivan samalla tavalla kuin se antaa mahdollisuuden levittää kaikkea muuta saastaa.

Netti, kuten muutkin saman kokoiset jutut ovat väistämättä kaksiteräisiä. Niillä on se parempi ja huonompi puolensa. Netti on oivallinen väline tiedon jakamiseen ja reaaliaikaiseen yhteydenpitoon, mutta myös iljettävään pornon ja pomminteko-ohjeiden levittämiseen sekä nimettömään solvaamiseen ja erilaisiin vihapuheisiin.

Mitä asialle voisi tehdä? Miten netin vihapuhe saataisiin jos nyt ihan kokonaan loppumaan niin ainakin merkittävästi vähenemään? Ei minulla ole siihen mitään todellista ratkaisua. Vaikka teillä on nopeusrajoitukset ja niitä valvotaan, niin siitä huolimatta monet, jopa ministerit, ajavat ylinopeutta oman ja sivullisten hengen vaarantaen. Yhteiskunta ja maailma yleensäkin ei ole täydellinen onnela. Se on asia, jonka kanssa on vain elettävä.  Vihapuheet, joita toden totta kuulee muuallakin kuin netissä, eivät yleensä ole syy johonkin vaan seuraus jostain. Miten vihapuhetta aiheuttavat syyt voitaisiin poistaa, onkin ihan toisen suuruusluokan kysymys. Se, joka kuvittelee tietävänsä siihen yleispätevän ratkaisun, ei elä reaalitodellisuudessa.

Olen aivan varma, että tämän postauksen lukijoista aika moni on joskus livauttanut nettiin nimellä tai nimimerkillä jotain sellaista, mitä ei itsekään ole jälkeenpäin pitänyt ihan kaikkein fiksuimpana vetona. Tämän blogin lukijat tuskin ovat niitä pahimpia aivopierujen päästäjiä, mutta siitä huolimatta ainoa konkreettinen neuvo, jonka osaan antaa, on se, että kannattaa ensin katsoa peiliin ja vasta sitten ruveta osoittelemaan muita. Jos kuva on vino, se ei välttämättä johdu peilistä.

Kenellä on tekijänoikeus liikennekameran kuviin?

Hymyile, olet piilokamerassa! Tämä huudahdus ei oikein sovi tilanteeseen, jossa liikenteen valvontakameran salama välähtää. Yleensä se tietää kuskille sakkolappua ylinopeudesta. Ei naurata, tuskin edes hymyilyttää, korkeintaan naapuria.

Liikenteen valvontakameran kuvat eivät yleensä ole mitään valokuvauksen mestarilaukauksia, mutta oleelliset asiat siitä selviävät. Kuka ajoi, mitä autoa, missä, milloin ja kuinka kovaa. Ajaja on yleensä niin hyvin tunnistettavissa, että kiistäminen on turhaa.

Kuvilla on siis taloudellista arvoa, mutta aika rajallista sellaista. Ylinopeutta ajanut maksaa, ei itse kuvasta, mutta sen todistusarvosta.

Spekuloidaan kuitenkin hieman. Entäpä, jos kuvalla syystä tai toisesta olisikin yleisempääkin markkina-arvoa.  Kenelle kuuluvat kuvan tekijänoikeudet?

Äkkiä ajatellen kameran asentaneelle henkilölle tai yhteisölle, siis poliisille.  Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Kameran paikoilleen laittanut ja sen laukaisemisen ohjelmoinut taho tietenkin määrittelee, missä ja millaisissa olosuhteissa kamera laukeaa ja kuva tulee otetuksi. Mutta sen laukaisee autoilija ajamalla ylinopeutta. Tietyssä mielessä kameran asentaja ja autoilija ovat yhdessä luoneet valokuvan. Olisiko tekijänoikeus näiden tahojen yhteinen? Tekijänoikeuslain mukaan tekijänoikeus voi olla myös jaettu.

Tekijänoikeuden syntyminen vaatii tekijän, ihmisen. Organisaatio, mekaaninen tai sähköinen laite, eläin tai mikä tahansa muu kuin ihminen ei voi saada alkuperäistä tekijänoikeutta. Tekijänoikeus voidaan kyllä sitten myydä tai luovuttaa esimerkiksi mediayhtiölle, mutta se on jo jatkotarina.

Luontokuvia otetaan paljon infrapunalla ja muilla systeemeillä toimivilla automaattisilla laukaisinjärjestelmillä.  Ne ovat minusta vähän eri juttu. Systeemin virittäjä on aika itsestään selvästi kuvan tekijä. Vaikka otus omalla toiminnallaan kameran laukaiseekin. Sitä paitsi, kuten edellä jo tuli todettua, eläin ei voi saada tekijänoikeutta. Eläin ei voi olla edes juridinen toimija. Lainsäädännössä eläin on tässä roolissa esine, niin hirvittävältä kuin tämä "esineellistäminen" saattaa eläinten ystävistä tuntuakin. 

 Tämä infrapunalaukaisijalla otettu kuva valittiin 2009 vuoden luontokuvaksi. Palkinto peruttiin, kun kävi ilmi, että susi oli kesy. Tekijänoikeus ei siitä mihinkään muuttunut. Se on ja pysyy kuvaussyteemin rakentaneella kuvajaalla José Luis Rodríguezilla.

Näin ollen minusta tuntuu, että valvontakameran kuva ei nauttisi tekijänoikeutta. Ei ainakaan silloin, kun kamera on jotenkin kollektiivisesti jonkin organisaation asentama. Kuten ylinopeuskamerat yleensä ovat. 

Netissä on levinnyt kuva, jossa liikenteen valvontakameraan on tallentunut kiinalaismiehen  ylinopeus ja vieressä istuvan naisen rintojen kouriminen. 

Lievällä kuvankäsittelyllä auton sisällä olevat henkilöt ovat varmasti lähipiirin tunnistettavissa, auton ja ehkä henkilöiden taustat tuntien. Jos kuvan henkilöt eivät ole ihan luvallisilla kopelointiasioilla, niin kotona saattoi tulla sanomista. Pikkusieluinen poliisikin on laittanut sakot paitsi ylinopeudesta niin myös liikenteen vaarantamisesta. Tosin en osaa sanoa, kummassa kuskin tarkkaavaisuus herpaantuu enemmän, kännykkää näprätessä vai vieressä istuvan tissejä hiplatessa.

Tällä kuvalla sen alkuperäisessä muodossaan tuskin on markkina-arvoa muuten kuin mahdolliselle kiristäjälle. Se voi olla suurikin, riippuen siitä, miten paljon "malleilla" on tapauksen johdosta rahaa liossa. Sen sijaan, jos kuvassa olisi kuuluisuudet, niin kuvan arvo saattaisi pompata kattoon. Oletetaan, että kuvassa olisikin Vesku Loiri ja Lenita. Kuten tässä photoshopatussa versiossa. Heidän suhteensa, tosin jo ex-sellainen, ei olisi enää mikään uutinen, mutta kyllä alla olevalla kuvalla (jos se olisi aito) markkina-arvoa olisi. Jos ei muuten, niin ajokortittoman Loirin käryäminen ratista olisi selvää lööppikamaa.

 Otetaan vielä yksi esimerkki. Yllä olevan kuvan kalasääskestä olen kuvakaapannut tällä sivustolla olevan automaattikameran videokuvavirrasta. Tätä kuvaa tuskin on kenelläkään muulla eikä tule olemaankaan, koska ymmärtääkseni kameran taltioimaa videokuvaa ei tallenneta ainakaan kaikkea minnekään. Se veisi aivan tolkuttomasti tilaa.

Ei tulisi kuitenkaan mieleeni väittää kuvan tekijänoikeuksien kuuluvan minulle, vaikka juuri minä olen määrännyt sen hetken, jolloin kuva taltioituu. Toisalta, jos videosta ei ole muuta tallennetta kuin minun ottamani muutamat kuvaruutukaappaukset, niin voiko virolainen kameran asettaja vaatia kuvatiedostoja minulta? Kuvaruutukaappauksia saan tehdä omaan käyttööni niin paljon kuin sielu vain sietää, mutta niiden julkaiseminen onkin jo sitten kimuranttisempi juttu.

Olen sen verran pragmaattinen tekijänoikeusasioissa, että katson voivani laittaa kuvan näkyville tähän epäkaupalliseen blogiini saman aikaisesti linkittäen nettikameran sivuille. Jos kameran omistaja jostaisn syystä vaatisi ne poistettaviksi, niin tekisin toki niin. Minusta tämä on kuitenkin jonkinlainen win-win tilanne, sillä nettikamerasivuston pitäjät ovat laittaneet sivuston juuri siksi, että siellä käytäisiin katsomassa kalasääskien big brother talon reaaliaikaisia toimia. Samanlainen meno tuntuu olevan täällä kuin ihmisten big brother meiningissä. Alunperin sääskiä ole kolme, josta seurasi mustasukkaisuutta, huutoa ja tappelua. Seuraavana odotettavissa hässimistä, munien hautomista ja poikasten kasvatusta. Jos oma elämä on tylsää, niin kannattaa seurata mielummin kalasääskien perhe-elämää kuin vaikka ihmisten big brotheria 24/7. Jos minulta kysytään.

Tässä pesään lopulta jäänyt pariskunta. Oikeanpuoleinen on ruokailupuuhissa. Niiden seuraaminen on hieman koukuttavaa - varmaan jotenkin samalla tapaa kuin ihmisten big brother joillekin. Joitakin aikoja sitten tällaisella ja teknisesti edes tämän tasoisella kuvalla olisi voinut olla kaupallistakin arvoa, nyt tuskin on. Kysynnän ja tarjonnan markkinat ovat sellaiset.

Vaikka pidänkin itseäni maallikoksi "yleensä asioista kohtalaisen hyvin perillä olevana tahona" valokuvan tekijänoikeusasioissa, niin tässä tunnen olevani enemmän epä- kuin mukavuusalueellani. En osaa vastata itse esittämääni kysymykseen. Ymmärrän kyllä, että problematiikka on hyvin marginaalista ja jos nyt ei aidosti akateemista, niin poikkitieteellisen akateemista joka tapauksessa. Jos joku lukijoista tuntee halua spekuloida kanssani, niin olisi mukava kuulla muitakin pohdintoja. Mieluiten kuitenkin johonkin muuten kuin mutu-argumentoiden.

Päivitys 1.5. klo 16:54

Mitäs minä sanoin. Keskellä kirkasta päivää, eikä edes verhoja ikkunan eteen.

Päivitys 1.5. klo 19:17

 Piti kommentoida kuvalla, että webbikamera ei ole parhaimmillaan vastavaloon, kun pesässä kököttänyt lintu nousi jaloilleen ja toinen lensi saman tien paikalle. Onnellisen pariskunnan ensimmäinen muna oli juuri pyörähtänyt. Puoli tuntia ennen tätä koko pesä oli vielä tyhjä niin munista kuin linnuista. Hauska seurata naaraan temppuja sen alkaessa hautoa. Tätä, eli synnytystä (tai ainakaan munasolun irtoamista) ei ole BB-talossa vielä tietääkseni näytetty.

Päivitys 1.5. klo 20:10

 Ylpeä emo hautomassa. Kun auronko paistaa vasemmalta, niin varjoon jäävät vaalea rintahöyhenet eivät pala puhki kuten parittelukuvassa. Sen sijaan tummat siipisulat vastavalo tuo hienosti esiin. Hieno kuva, vaikka itse sanonkin. Minullahan ei ole muuta osuutta kuvassa kuin painaa Print Screen näppäintä oikealla hetkellä. Kameran on asentanut tuntematon virolainen lintujen ystävä, mallia en ole voinut ohjata kuin korkeintaan hartailla toiveilla ja valo on mitä on juuri sillä hetkellä siinä paikassa. Mikä on  varmaa, niin valokuvateoksen kriteerit eivät täyty vuoren varmasti.

Ellei maailma olisi täynnä miljoonia vielä hienompia lintukuvia, niin voisimme tehdä tällä kuvalla yhteisen tilin virolaisen lintuharrastajan kanssa. Tai ehkä ei sittenkään.

Illan viimeinen kuva ylpeistä (tulevista) vanhemmista. Tämän jälkeen jätän linnut rauhaan. Vaikka eihän niillä ole hölkäisen pöläyksen aavistusta, että Suomenlahden pohjoispuolella joku tarkkailee salaa niiden intiimejä puuhia.


Päivitys 2.5.2013

 Aamuvoimistelua. Sen verran pesän laidalla, ettei kallisarvoiselle munalle pesän keskellä vain käy kalpaten. Nettikameran varjo näkyy vasemmalla. Pesä ei voi olla hirveän syvällä korvessa, koska kameran mikrofonin kautta kuuluu tämän tästä autojen ääniä.

 Kun aurinko on illalla ohuen pilviharson takana, niin ainoastaan lintujen kaikkein valkoisimmat höyhenet palavat kuvassa puhki. Webbikamerassa on automaattivalotus, mutta jos valo ei ole liian jyrkkää, niin kohtuullisen hyviä kuvia saadaan kuvakaappaamalla videokuvasta.

Valokuva vai valokuvateos – pelleily jatkuu.

Kuva: Kalle Kultala

 

Kuva:Räshid Nasretdin

Valokuvateos ja tavallinen valokuva. Siis mikäli uskomme Tekijänoikeusneuvostoa. Ja miksemme uskoisi, sillä se arvovaltaisin tekijänoikeusasioista lausuntoja antava elin Suomessa.

Tekijänoikeusneuvosto on ottanut kantaa Kalle Kultalan tunnettuun noottikriisikuvaan vuodelta 1961. Tekijänoikeusneuvoston mukaan se on valokuvateos, toisin kuin Nasan suunnilleen yhtä tunnettu valokuva Paavo Nurmesta olympiatulta sytyttämässä.

Laki on kaikille sama – tuomiot vain vaihtelevat. Mitä sovelletaan Halla-ahoon, sitä ei sovelleta Kaikkoseen. Paitsi että juuri tulleen uutisen mukaan Kaikkonen on itse päättänyt erota  Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajan paikalta.

Valokuvien ja valokuvateosten saama erilainen tekijänoikeuskohtelu johtaa onneksi aika harvoin tulkintaerimielisyyksiin. Jos vanhoilla valokuvilla olisi todellista markkina-arvoa, niin oikeusistuimet eivät muuta ehtisi tekemäänkään kuin pohtimaan pikkusormet pystyssä: teos vai ei. Lausuntoa pukkaisi kuin Krista Siegfridsille keikkaa Euroviisuvoiton jälkeen.

Tekijänoikeusneuvoston lausunto on täällä. Lausunto tähän tapaukseen on pyydetty STT Lehtikuvalta, Finnfotolta ja Valokuvataiteen museolta. Lehtikuva on asianosainen, koska sillä on kuvan tekijänoikeudet. Kultala on kuvan ottamisen aikaan lehtikuvan kuvaaja ja kuvaajat luovuttivat työssään ottamiensa kuvien tekijänoikeudet työntantajalle. Finnfoto ja Valokuvataiteen museo antoivat lausunnon lähinnä asiantuntijaorganisaatioina.

Kaikki lausunnonantaja päätyivät tässä tapauksessa teoksen kannalle, jonka tekijänoikeusneuvosto myös siunasi, tosin rajatapauksena. Siis sen mukaan teosrima jäi heilumaan, mutta ei pudonnut kannattimiltaan. Lopullisen ratkaisun asiassa tekisi tietysti vasta oikeuslaitos, jos se vietäisiin sinne. Oletettavasti teosluonne kuitenkin pysyisi.

 Valokuvan teosluonne on kuvakohtainen, ei siis tekijästä riippuva. Ei ainakaan periaatteessa. Teoksen pitäisi olla tekijänsä itsenäinen ja omaperäinen tuotos. Kriteerinä on yleisesti esitetty, että kukaan toinen ei olisi ottanut siinä tilanteessa samanlaista valokuvaa. Logiikaltaan aivan idioottimainen perustelu. Mutta eihän tässä pelleilyssä muutenkaan ole järjen häivää.

Vaikka valokuvan teosluonne on tapauskohtainen, niin aika paljon ruutia ovat lausunnon antaja käyttäneet Kalle Kultalan valokuva-ansioiden esilletuomiseen noin yleisesti. "Kultala ei ole näppäilijä". "Valokuvaaja Kalle Kultalalla on ollut keskeinen rooli suomalaisessa lehtikuvauksessa".

Näin varmaan onkin. Kultala on alan legenda. Olen ollut jopa kerran keikalla Kultalan kanssa eräässä Kekkosta käsittelevässä seminaarissa joskus 80-luvulla. Kultala nukkui lähes koko seminaarin ajan takapenkissä pitkän putkensa kanssa (ne maksoivat silloin omaisuuden) ja heräsi Johannes Virolaisen ollessa esiintymisvuorossa. Kultala otti pika pikaa muutaman kuvan ja lähti sitten matkoihinsa. Kuvat julkaistiin Suomen Kuvalehdessä ja ne olivat juuri niihin käytetyn ajan ja vaivan näköiset. Ihan hirveät.

Toinen silmään pistävä seikka lausunnoissa on se, että niissä vedotaan lehdessä olevien printtien antavan väärän kuvan valokuvien teosluonteesta. Kaikki kuvan sävyt eivät pääse lehteen painetussa kuvassa esille. Teoskynnyksen ylittyminen ei ole kuitenkaan teoksen tasosta kiinni. Huonollakin romaanilla on teoksen tekijänoikeussuoja ja saman pitäisi päteä valokuvaankin. Itsenäisyys ja omaperäisyys ovat ainoat mainitut teoskriteerit.

Mikä minusta olisi järkevää ja kohtuullista? Ensinnäkin se, että teospelleilystä pitäisi luopua. Ei mikään laki saisi olla näin tulkinnanvarainen. Kaikki valokuvat samalle viivalle. Valokuvat ovat osa kansakunnan visuaalista historiaa. Kun vanhoilla valokuvilla ei ole juuri rahallista arvoa, niin minusta niiden suoja-aika saisi olla ainakin nyt teosten suoja-aikaa merkittävästi lyhyempi. Tästä kun en joudu tilille, niin olkoot vaikka tekijän kuolemaan saakka, mutta vähintään 50 vuotta kuvan ottamisesta. Kelpaisikohan tällainen kenellekään?

Analogista lisäketodellisuutta?

Viime aikoina olen puuhaillut Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tiedekeskuspedagogiikan tutkimusyksikön Näkyvä -lisäketodellisuusprojektissa (huh huh, aika pitkä nimi).

Lisäketodellisuus tai lisätty todellisuus, (engl. Augmented reality) viittaa näkymään, johon on lisätty tietokonegrafiikalla tuotettuja elementtejä ja jota käyttäjä tarkastelee kohdetta silmälasien, älypuhelimen tai tabletin kautta. Se on siis järjestelmä, jossa keinotekoista, tietokoneella tuotettua tietoa (kuva, ääni, video, teksti, GPS- informaatio) on lisätty reaaliaikaisesti näkymään todellisesta ympäristöstä.

Tiedekeskus Heurekassa, jossa projektin johtaja professori Hannu Salmi on pitkään työskennellyt, on ollut selviä lisäketodellisuus kohteita näyttelyissään. Niitä kaikkia vain ei ole välttämättä mielletty sellaisiksi omana aikanaan. 

Heurekassa oli pitkään laite, jolla voitiin seurata, miten oma katse liikkuu kuvassa kuvaa katseltaessa. Selvää lisäketodellisuutta.

 Toinen Heurekassa ollut selkeä lisäketodellisuuskohde. Lämpökameran kuva. Tässä poikkitieteilijän omakuva lämpökameran silmin nähtynä.

 Toinen Bostonin pommimiehistä saatiin kiinni veneestä lisätyn todellisuuden sovelluksen eli lämpölkameran avulla.

Lisäketodellisuuden pioneerihanke Heurekassa. Lasien ja selässä olevan tietokoneen avulla saatiin reaaliaikaista animaatiota ja muuta informaatiota pallon sisällä olevista kaasumolekyyleistä. Minäkin olin projektissa pienessä roolissa laatimalla fysikaalisen mallin animaatiota varten molekyylien lämpöliikkeestä.

Olin viikonloppuna MAOL ry:n kevätpäivillä. Kun täälläkin tuli asioita katseltua "lisäketodellisuuslasit päällä", niin tällainen tarttui silmiin. 

Onko tämä lisäketodellisuutta? Ahtaan tulkinnan mukaan varmaan ei, sillä eihän siinä ole tietokonetta välttämättä mailla eikä halmeilla. Olisiko se analogista lisäketodellisuutta? Tässähän tuodaan abstraktio ja varmasti silmille näkymätön asia, eli magneettikenttä näkyväksi. Todellinen fysikaalinen ilmiö ja reaaliaikaisesti.

Magneettikenttähän on aina esitetty perinteisesti kenttäviivojen avulla. Kenttäviivojen tiheys kertoo kentän voimakkuudesta. Jos magneettia katsottaisiin lisäketodellisuuslaseilla ja kenttäviivat ilmestyisivät tietokoneen avustuksella magneetin päälle, niin kyseessä olisi ilmiselvä lisäketodellisuus. Rautajauheella aikaansaatu "analoginen lisäketodellisuus" vain on minun mielestäni parempi. Se on varmasti reaaliaikainen, reagoi kaikkiin magneettisen napaisuuden muutoksiin ja on selvästi uskottavampi. Se ei kaadu ohjelmoinnin virheisiin.

Pohdiskelu "analogisen lisäketodellisuuden" oikea- tai vääräoppisuudesta mennee sen kuuluisan akateemisen mielenkiinnon piikkiin. Tosin tässä kontekstissa se ei liene hirveä synti.