Wednesday, 24 April 2013

Valokuva vai valokuvateos – pelleily jatkuu.



Kuva: Kalle Kultala

Kuva:Räshid Nasretdin


Valokuvateos ja tavallinen valokuva. Siis mikäli uskomme Tekijänoikeusneuvostoa. Ja miksemme uskoisi, sillä se arvovaltaisin tekijänoikeusasioista lausuntoja antava elin Suomessa.


Tekijänoikeusneuvosto on ottanut kantaa Kalle Kultalan tunnettuun noottikriisikuvaan vuodelta 1961. Tekijänoikeusneuvoston mukaan se on valokuvateos, toisin kuin Nasan suunnilleen yhtä tunnettu valokuva Paavo Nurmesta olympiatulta sytyttämässä.

Laki on kaikille sama – tuomiot vain vaihtelevat. Mitä sovelletaan Halla-ahoon, sitä ei sovelleta Kaikkoseen. Paitsi että juuri tulleen uutisen mukaan Kaikkonen on itse päättänyt erota  Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajan paikalta.

Valokuvien ja valokuvateosten saama erilainen tekijänoikeuskohtelu johtaa onneksi aika harvoin tulkintaerimielisyyksiin. Jos vanhoilla valokuvilla olisi todellista markkina-arvoa, niin oikeusistuimet eivät muuta ehtisi tekemäänkään kuin pohtimaan pikkusormet pystyssä: teos vai ei. Lausuntoa pukkaisi kuin Krista Siegfridsille keikkaa Euroviisuvoiton jälkeen.

Tekijänoikeusneuvoston lausunto on täällä. Lausunto tähän tapaukseen on pyydetty STT Lehtikuvalta, Finnfotolta ja Valokuvataiteen museolta. Lehtikuva on asianosainen, koska sillä on kuvan tekijänoikeudet. Kultala on kuvan ottamisen aikaan lehtikuvan kuvaaja ja kuvaajat luovuttivat työssään ottamiensa kuvien tekijänoikeudet työntantajalle. Finnfoto ja Valokuvataiteen museo antoivat lausunnon lähinnä asiantuntijaorganisaatioina.

Kaikki lausunnonantaja päätyivät tässä tapauksessa teoksen kannalle, jonka tekijänoikeusneuvosto myös siunasi, tosin rajatapauksena. Siis sen mukaan teosrima jäi heilumaan, mutta ei pudonnut kannattimiltaan. Lopullisen ratkaisun asiassa tekisi tietysti vasta oikeuslaitos, jos se vietäisiin sinne. Oletettavasti teosluonne kuitenkin pysyisi.

 Valokuvan teosluonne on kuvakohtainen, ei siis tekijästä riippuva. Ei ainakaan periaatteessa. Teoksen pitäisi olla tekijänsä itsenäinen ja omaperäinen tuotos. Kriteerinä on yleisesti esitetty, että kukaan toinen ei olisi ottanut siinä tilanteessa samanlaista valokuvaa. Logiikaltaan aivan idioottimainen perustelu. Mutta eihän tässä pelleilyssä muutenkaan ole järjen häivää.

Vaikka valokuvan teosluonne on tapauskohtainen, niin aika paljon ruutia ovat lausunnon antaja käyttäneet Kalle Kultalan valokuva-ansioiden esilletuomiseen noin yleisesti. "Kultala ei ole näppäilijä". "Valokuvaaja Kalle Kultalalla on ollut keskeinen rooli suomalaisessa lehtikuvauksessa".

Näin varmaan onkin. Kultala on alan legenda. Olen ollut jopa kerran keikalla Kultalan kanssa eräässä Kekkosta käsittelevässä seminaarissa joskus 80-luvulla. Kultala nukkui lähes koko seminaarin ajan takapenkissä pitkän putkensa kanssa (ne maksoivat silloin omaisuuden) ja heräsi Johannes Virolaisen ollessa esiintymisvuorossa. Kultala otti pika pikaa muutaman kuvan ja lähti sitten matkoihinsa. Kuvat julkaistiin Suomen Kuvalehdessä ja ne olivat juuri niihin käytetyn ajan ja vaivan näköiset. Ihan hirveät.

Toinen silmään pistävä seikka lausunnoissa on se, että niissä vedotaan lehdessä olevien printtien antavan väärän kuvan valokuvien teosluonteesta. Kaikki kuvan sävyt eivät pääse lehteen painetussa kuvassa esille. Teoskynnyksen ylittyminen ei ole kuitenkaan teoksen tasosta kiinni. Huonollakin romaanilla on teoksen tekijänoikeussuoja ja saman pitäisi päteä valokuvaankin. Itsenäisyys ja omaperäisyys ovat ainoat mainitut teoskriteerit.

Mikä minusta olisi järkevää ja kohtuullista? Ensinnäkin se, että teospelleilystä pitäisi luopua. Ei mikään laki saisi olla näin tulkinnanvarainen. Kaikki valokuvat samalle viivalle. Valokuvat ovat osa kansakunnan visuaalista historiaa. Kun vanhoilla valokuvilla ei ole juuri rahallista arvoa, niin minusta niiden suoja-aika saisi olla ainakin nyt teosten suoja-aikaa merkittävästi lyhyempi. Tästä kun en joudu tilille, niin olkoot vaikka tekijän kuolemaan saakka, mutta vähintään 50 vuotta kuvan ottamisesta. Kelpaisikohan tällainen kenellekään?

2 comments:

  1. Arvoisa Poikkitieteilijä, olen kanssasi samaa mieltä tämän lain tulkinnanvaraisuudesta. Itse amatöörikuvaajana kuvittelen, että joku muukin paikalla ollut kuvaaja olisi ottanut vastaavan kuvan Hawaijilla, jos olisi ollut paikalla. Eri asia on se, olisiko joku tehnyt kuvasta paremman kuin toinen laboratoriotyöskentelyssä.

    Kysymykseni on kuitenkin: Vanhoissa valokuva-albumeissa on studiokuvia henkilöistä. Henkilöt ovat matkustaneet valokuvaajan luo ja pyytäneet saada itsestään muotokuvan jaettavaksi eteenpäin. Henkilöt ovat maksaneet kuvaustyöstä valokuvaajalle eikä niin, että kuvaaja olisi aktiivisesti etsinyt kohteita valokuvateosten luomiseksi. Mikä on näiden valokuvien asema tässä mielessä? Jatkan vielä, että samaa rekvisiittaa on käytetty toistuvasti, erona eri kuvissa on kohde ja kenties se, miten millintarkasti henkilö on asetettu ja saatu kenties käyttäytymään sessiossa kuvaajan työskentelyä helpottaen. Kenellä on tekijänoikeudet, jos kuva on otettu 49, 51, 69, 71 tai 100 vuotta sitten? Entä jos kyseinen valokuvaamo ei toimi enää tai on mennyt konkurssiin?

    ReplyDelete
  2. Tekijänoikeus on aina kuvan ottajalla. Tilauksesta tehtyihin muotokuviin on omia säädöksiään. Valokuvien suoja-aika on 50 vuotta kuvan ottamisesta, ei koske ennen 1966 otettuja kuvia.

    Tarkemmin mm. täällä. http://www.docendo.fi/tuote/951-0-34167-3

    ReplyDelete