Vihapuheesta poikkitieteellisesti

 Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen kirjoitti vihapuheesta 26.4. Kun Hesari ei tule kaikille ja nettiversiota saa lukea vain maksusta, niin siteeraan kolumnin tähän.

Kimmo Oksanen

Puhetta ei saa vaientaa

Yle otti keskiviikkona kunnioitettavan askeleen avaamalla keskustelun vihapuheesta A-studiossa ja verkkosivuillaan: Me tiedämme missä asut -otsikon alle kerätyt esimerkit tunnettujen kansalaisten saamista vihaposteista ovat kuvottavia.
Erinomaista, että niitä on nyt vihdoin pantu näkyville.
Itse aloin tehdä tuttavuutta puskista ampujien kanssa viitisen vuotta sitten. Silloin kirjoitin ensimmäiset juttuni Itä-Euroopan romaneista.
Ihan sama, otinko jutuissa kantaa tai kerroinko ihan vain neutraalisti romanien taustoista ja nykypäivästä, moskaa tuli niskaan.
Kun vain kirjoitti sanan romani, tuli tämmöisiä viestejä: kunpa joku mutakuono tai mustalainen työntäisi puukon toimittaja Kimmo Oksasen selkään.
Tai soitto tuntemattomasta numerosta: "Kun ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu."
Vastenmielisin näistä kymmenistä tapauksista oli ehkä soitto sairaalan vuoteeseen. Vastasin puhelimeeni ja sieltä kuului: Tapan sinut!
Klok. Hiljaisuus.
Satuin olemaan Gotlannissa Ruotsissa ystävieni kanssa valmistelemassa erään vuotuisen tapahtuman ohjelmaa vuonna 2011, kun uutiset Oslosta ja Utøyan saarelta saapuivat. Kymmeniä ihmisiä oli tapettu naapurimaassa.
Mietimme, voimmeko juhlia vai pitääkö ohjelma peruuttaa. Olisiko moukkamaista tänään yrittääkään iloita?
Päädyimme pitämään juhlat. Niin kuin eräs paikalla ollut ranskalais-ruotsalainen laulaja totesi: jos peruutamme, peräännymme.
Eri puolilla Eurooppaa vihapuheet olivat jo pitkään saaneet esteettä kuulua, aivan samoin kuin toisenlaisuuden kimppuun hyökännyt suora väkivalta kukoistaa.
Ja mikä kummallisinta: sen enempää EU kuin sen jäsenvaltioiden johtajat eivät olleet näkyvästi ja kuuluvasti asettuneet vastustamaan tätä kehitystä.
On puhuttava, koska vaihtoehto on vaikeneminen.
Ja juuri siihen tietoisesti ja järjestelmällisesti puskista ampuvat barbaarit tähtäävät: että tutkijat vaikenisivat, että toimittajat vaikenisivat, että poliitikot vaikenisivat, että kansa vaikenisi.
Jotta vaikenemisen diktatuurissa lopulta kuuluisi vain yhdenlainen puhe: "Tapan. Raiskaan. Hakkaan. Häpäisen sinut. Me tiedämme missä asut." (Yle.fi)

Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon kärkeen, että monet netissä olevat ja puskista ammutut aivopierut, koiranoksennukset ja millä vertauksella vain niitä voi kuvata ovat minusta  äärimmäisen vastenmielisiä. En halua puolustella niitä minkään sananvapauden nimissä, koska minusta todellisen sananvapauden vähimmäisvastuu on omalla nimellään esiintyminen ja fyysisestä ja henkisestä uhkailusta pidättäytyminen. Ymmärrän hyvin Kimmo Oksasen jutusta paistavan ahdistuksen. Minäkin olisin, jos minua tai läheisiäni uhattaisiin kirjoitusteni johdosta.

Sen sijaan etenkin Kimmo Oksasen kolumnin lopusta rohkenen olla eri mieltä. Ensinnäkin EU-johtajat ovat toistuvasti tuominneet vihapuheet. Kuinka näkyvästi ja kuuluvasti se olisi pitänyt tehdä, se on näkemysasia. Eritoten Suomessa valtiojohto on ollut aktiivinen tässä asiassa. Välillä ainakin minua ärsyttävän omahyväisesti, kuten vaikka ex-pressa Martti Ahtisaari kehottaessaan meitä hyviä ja suvaitsevaisia ihmisiä rohkeasti vastustamaan noita huonoja ja suvaitsemattomia. Loppu on oma tulkintani eikä suora siteeraus, mutta Maran ajatusmalli lienee tullut selväksi.

Toiseksi olen eri mieltä netin vihapuheiden tarkoitusperien tietoisuudesta ja järjestelmällisyydestä. "Tapan. Raiskaan. Hakkaan. Häpäisen sinut."  Televisiossa asiasta keskustelemassa ollut poliisi kertoi, että tämä on ollut aina poliisin arkea. Eikä suinkaan virtuaalisena netissä, vaan elävässä elämässä. Yleensä perhepiirissä.

Nyt vain sen vihan ja kaunan, mikä ennen huudettiin ja päästettiin irti neljän seinän sisällä tai suomalaiseen tyyliin pidettiin kokonaan sisällään, voi ilman pidäkkeittä huutaa nettiin, jonka megafoni vahvistaa äänen ties kuinka monikertaiseksi. Minulla ei ole tietenkään mitään dataa tueksi, mutta siitä huolimatta väitän, että suurin osa netin raivosta on ensisijaisesti oman pahan olon purkamista, eikä hyökkäystä toista vastaan. Netti kun antaa mahdollisuuden karjua nimettömänä mitä vain. Aivan samalla tavalla kuin se antaa mahdollisuuden levittää kaikkea muuta saastaa.

Netti, kuten muutkin saman kokoiset jutut ovat väistämättä kaksiteräisiä. Niillä on se parempi ja huonompi puolensa. Netti on oivallinen väline tiedon jakamiseen ja reaaliaikaiseen yhteydenpitoon, mutta myös iljettävään pornon ja pomminteko-ohjeiden levittämiseen sekä nimettömään solvaamiseen ja erilaisiin vihapuheisiin.

Mitä asialle voisi tehdä? Miten netin vihapuhe saataisiin jos nyt ihan kokonaan loppumaan niin ainakin merkittävästi vähenemään? Ei minulla ole siihen mitään todellista ratkaisua. Vaikka teillä on nopeusrajoitukset ja niitä valvotaan, niin siitä huolimatta monet, jopa ministerit, ajavat ylinopeutta oman ja sivullisten hengen vaarantaen. Yhteiskunta ja maailma yleensäkin ei ole täydellinen onnela. Se on asia, jonka kanssa on vain elettävä.  Vihapuheet, joita toden totta kuulee muuallakin kuin netissä, eivät yleensä ole syy johonkin vaan seuraus jostain. Miten vihapuhetta aiheuttavat syyt voitaisiin poistaa, onkin ihan toisen suuruusluokan kysymys. Se, joka kuvittelee tietävänsä siihen yleispätevän ratkaisun, ei elä reaalitodellisuudessa.

Olen aivan varma, että tämän postauksen lukijoista aika moni on joskus livauttanut nettiin nimellä tai nimimerkillä jotain sellaista, mitä ei itsekään ole jälkeenpäin pitänyt ihan kaikkein fiksuimpana vetona. Tämän blogin lukijat tuskin ovat niitä pahimpia aivopierujen päästäjiä, mutta siitä huolimatta ainoa konkreettinen neuvo, jonka osaan antaa, on se, että kannattaa ensin katsoa peiliin ja vasta sitten ruveta osoittelemaan muita. Jos kuva on vino, se ei välttämättä johdu peilistä.