Keikkakuvaajana

Remyn elävän musiikin sarjan tunnelmallisella ja akustiikaltaan hyvällä Rekolan työväentalolla aloittivat keväällä 2010 täydelle salille  itseoikeuttettuina Maarit ja Sami Hurmerinta. Maarithan on oikeastaan Rekolan tyttöjä, sillä hänen italialainen huilisti-isoisänsä asui hyvin lähellä työväen taloa ja Maarit oli 60-luvulla vakituinen kävijä talossa näytettävissä elokuvissa.

Rekolan elävän musiikin yhdistys REMY on tehnyt ansiokasta työtä järjestämällä jo viidettä vuotta konsertteja Rekolan perinteisellä työväentalolla. Voin sanoa tämän hyvällä omalla tunnolla, sillä konsertteja ovat vanhan sanonnan mukaan kaikki kiittäneet, paitsi ne jotka ovat pyörtyneet (yksi oli kerran aika lähellä).

Olin perustamassa yhdistystä ja olin muutaman vuoden jopa hallituksessa, vaikka en sen enempää ymmärrä musiikista kuin musiikkibisneksestä. Viime aikoina olen lupaukseni mukaisesti vastannut konserttien audiovisuaalisesta tallentamisesta, josta minulla on sentään jotain sisäpiirin tietoa ainakin olevinaan.

Viime lauantaina 25.1. Rekolassa olivat keikalla Edu Kettunen, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Olli Haavisto. Aika kovaa kamaa siis, kuten Remyn tilaisuuksissa on tapana ollut. Tupa oli täynnä, kuten sekin on yllättäen ollut tapana siitä lähtien, kun minä siirryin rivijäseneksi. Johtopäätökset ovat vapaita.

Kännyköissä on nykyään pikseleitä enemmän kuin mikään bittitohtori tohtii määrätä, mutta kun syrjäsilmällä katselin lauantain konsertissa ihmisten innokkaasti ottamia kuvia, niin suurin osa oli selvää sutta ja sekundaa. Syy on varsin yksinkertainen. Esiintymistilanteessa lavalla olevat valaistaan yleensä kovalla pistevalolla muun ympäristön jäädessä tummaksi. Ilman mitään korjailuja kamera valottaa keskiarvon mukaan, jolloin esiintyjät, etenkin heidän kasvonsa ylivalottuvat.

Minä käytän hyvin yksinkertaista menetelmää. Valotan kaikki esiintyjien kuvat 2½ aukkoa alitse. Tausta jää tummaksi, mutta esiintyjän kasvot eivät pala puhki.

Miksi juuri 2½ aukkoa? Se on  vain kokemuksen tuoma kompromissi, joka tuntuu toimivan useimmissa tilanteissa.

Tyypillinen täysautomaatilla otettu kuva. Minun kamerassani se kulkee nimellä IA eli Intelligent Automatic. Siinä on kasvojen tunnistukset ja kaikki muut herkut, mutta vaikeissa tilanteissa intelligenssi on siitä kaukana. Vääjäämättä tulee ID mieleen.

2½ aukkoa alivalotettu. Tämä kuvan pääkohde on Edu Kettunen, jonka kasvoihin kohdistuu voimakkain valo. Olisi voinut hyvin valottaa sen ½ aukkoa enemmän, mutta kuten sanoin, tämän tyylisissä kuvauksissa joutuu tyytymään kompromisseihin. Pienen alivalotuksen voi vielä korjata, mutta ei ylivalotusta.

Jos nyt jotain pitää sanoa puolustukseksi, niin olin paikalla juuri sairasvuoteelta nousseena ja lievässä kuumeessa ja stilli-kuvat otin nopeasti videoinnin lomassa. Pitäisi keskittyä jompaan kumpaan.

Kuvan varjoja voi avata vaikka Levels-toiminnolla, jos halutaan ympäristön ja varjossa olevat soittajat paremmin esille. Etenkin, jos joku vielä nykyaikana sattuisi ottamaan painettavaksi tarkoitetun kuvan, niin ylempi versio on liikaa tukossa siihen tarkoitukseen.

 Ainakin minun 50 euron Samsungista löytyy toiminto, jolla automaattivalotusta voidaan kompensoida. Asteikko tässä on 9 portainen välillä 1-9. Suurin alivalotus saadaan arvolla 1, jota olen käyttänyt silloin, kun olen napsinut kännykällä kuvia voimakkaasti valaistusta kohteista, joiden taustalla on tummaa.

Kännykällä otettu kuva. Ihan kelvollinen moneen lähtöön.

Muutama evästys vielä keikoilla niin yleiseen kännykkäkuvaamiseen ja videointiin. Artistit suhtautuvat kovin monella tavalla siihen. Tai oikeastaan kolmella. Myönteisesti, kielteisesti tai ei mitään väliä. Yleisellä paikalla saa kuvata, minusta on artistin asia ilmoittaa, jos se ei ole toivottavaa. Näillä soittoniekoilla ei ollut mitään asiaa vastaan. 

Konsertit ovat kuitenkin musiikkiesityksiä. Soittajat ovat lavalla musisoimassa, eivät valokuvamalleina. Tämä kannattaa pitää mielessä niin muusikkojen kuin toisten kuulijoiden fiilareiden vuoksi. Iloisten rallien sekaan sopii paremmin kameroiden räpsyntä kuin herkkien ballaadien. 

Mikrofonit ovat yleensä aina jonkun esiintyjän naaman edessä. Se nyt vain on hyväksyttävä ja otettava kuvat siltä paikalta, missä saattuu istumaan. 

Kun ottaa yllä olevat valotusohjeet huomioon, niin valomiehen valaisua hyväksi käyttäen saa varmasti parempia kuvia kuin salamalla räiskien. Etenkin, jos sattuu istumaan viimeisellä rivillä.

Järjestelmäkamerat, joissa on kova laukaisuääni, eivät sovelle lainkaan akustisiin konsertteihin. Niiden ääni häiritsee kaikkia muita paitsi kameransa lumoihin uppoutunutta kuvaajaa.

Viimeinen ohje videokuvaajille. Esiintyjillä on tekijänoikeus esitykseensä. Sen julkinen levittäminen esim. YouTubessa ilman tekijöiden lupaa on tekijänoikeusrikkomus. Toinen seikka on se, että varsinkin kännyköillä kuvatut videot ovat niin heikkolaatuisia sekä kuvan että äänen suhteen, että niiden esillepano on lähinnä loukkaus artisteja kohtaan.