Muistikuvia yli 50 vuoden takaa

Orivedellä Opiston tekolampeen jää tuli ensimmäisenä - yleensä jossain marras- joulukuun vaihteessa. Ne olivat jännittäviä päiviä monella tavalla. Milloin jää tulee? Milloin se riittävän paksua kestääkseen? Onko pakkanen sellainen, että tulee kunnon jää, vai onko se lumen sekaista sohjoa? Joko hopeapajut olivat ehtineet pudottaa lehtensä? Jää päälle pudotessaan ne jäätyivät siihen kiinni tehden luistelun lähinnä tökkimiseksi.

Jään kantavuus ei tietenkään selvinnyt ennen kuin muutama uskalias oli mulahtanut rantaveteen. Lammen pohjassa oli lähteitä, ja niiden kohdilla vesi jäätyi muita hitaammin. Kun tietyssä kohdassa lähellä Opiston puolesta rantaa jää kannatti, niin se kannatti varmuudella muuallakin.

Seuraavaksi etsittiin luistimet. Vieläkö viime talviset luistimet mahtuivat jalkaan? Maila oli vuoren varmasti joko hukassa tai kuivunut vintillä sellaiseksi, että se hajoaisi ensi kosketuksella kiekon kanssa. Elettiin niukkuuden aikaa, eikä uusia välineitä menty noin vain kaupasta ostamaan. Joulupukin kontista saattoi löytyä uudet luistimet ja jopa maila kuukauden päästä, siihen asti oli pärjättävä miten parhaiten taisi edellisen talven varusteilla.

Materiaalisista puutteista huolimatta jää  oli yhtäkkiä täynnä luistelijoita. Joko letkuilla luistimilla horjuvia, monet  hoppatossuilla vauhtia ottavia. Peli oli pystyssä. Kaikilla ei ollut mailaa, mutta luuta tai vaikka vain laudanpala kävi pelivälineestä. Varsinkin maalivahdilla metrinen laudanpala oli oiva torjuntakapine. Kohottaminen kun oli ehdottomasti kiellettyä. Säärisuojuksia ei ollut, korkeintaan viikon Aamulehden numeroista väsytyt.

Tänään marraskuun viimeisenä päivänä tekolampi näytti saaneen jääpeitteen. Vielä hentoisen. Luistelijoita lammen on kuitenkin turha odottaa. Syy ei ole vain jään huonossa kantavuudessa, vaan siitä, että yhteiskoulun yläkentällä on jäähalli, eikä Opistolla asu enää henkilökuntaa. Ei ole luistelijoita. Hyvä jää menee ihan hukkaan.

Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!

Viimeiset vanhurskaat pakenevat maasta, kun Jumalan viha on kohdannut homoliitot sallivaksi Baltian maaksi muuttunutta Suomea. Suolapatsaaksi jähmettyvä nainen ei voi olla Päivi Räsänen, koska kuvan naisella on viinileili kainalossa. 

Kaiken muun ohella minua ei lakkaa hämmästyttämästä, millaisiin limboihin ihminen kykenee argumentoidessaan jonkin itselleen tärkeän puolesta ja etenkin toisen näkökantaa vastaan. Kuten vaikka sukupuolineutraalia avioliittolakia ja oikeutta valita vapaammin peruskoulussa opiskeltavia kieliä. Kummassakin kun kysymys perimmältään samasta asiasta. Ihmisen oikeudesta päättää omista asioistaan tavalla, joka ei varmasti ole toiselta pois.

Vastustamisen argumentit ovat hämmästyttävän samanlaiset. On porttiteoriaa ja kaltevaa pintaa. Maalataan enempi vähempi konkreettisia helvetin kauhuja, jotka odottavat, jos nyt vallitsevaa olotilaa muutetaan. Auktoriteeteista käy ihan yhtä hyvin Raamattu kuin perustuslaki.

Jos homot saavat luvan mennä avioliittoon, niin kohta samaa oikeutta vaaditaan eläimiin sekaantujille ja pedofiileille. Tämän lainmuutoksen myötä Suomi kokee Sodoman ja Gomorran kohtalon; tulta ja tulikiveä tulee satamaan syntisen kansan päälle.

Jos peruskoulussa ei opeteta kaikille ruotsin kieltä, niin Närpiön mummoille ei voida jatkossa taata enää palveluja äidinkielellään. Savolaisten oikeus vapaasti muuttaa ruotsinkieliseen kuntaan  (att bli sudeten Savolax-borna) vaaraantuu, kuten myös kaupan käynti ruotsalaisten yritysten kanssa. Suomalaiset muuttuvat ruotsin kieltä osaamattomiksi balteiksi. (Tämä viimeisin aivopieru on muuten lähtöisin kosmologi Kari Enqvistin kynästä. Mikä osoittaa, ettei akateeminen sivistys ja korkea asema tiedeyhteisössä välttämättä tuota aina kaikkein fiksuimpia mielipiteitä. Tai sitten sen, että me sivistymättömät moukat emme vain ymmärrä mistään oleellisesta mitään.)

Jos koplataan nämä kaksi eduskunnassa tänä syksynä ollutta kansalaisaloitetta yhteen, niin havaitaan niillä olevan yhteensä lähes 100 %:n vastustus. Ne, jotka vastustavat vapaampaa kielivalintaa, ovatkin homojen vapaudesta päättää menostaan avioliittoon tasan toista mieltä ja päinvastoin. Ainoastaan Kimmon Sasi vastustaa johdonmukaisesti kumpaakin lakialoitetta. Pienen pieni ristiriita on Sasinkin linjassa. Kun hän ilmoitti avioerostaan, niin julkilausuman otsikkona oli "Avioliitto on upea instituutio". Tosin Kimmon mielestä se upea instituutio ei  sovellu homoille eikä hänelle itselleen.  

Kirja-arvio

Ensimmäinen sekunti ja Maailman kartat kirjojen arvio tulee Dimensio-lehteen. Vaikka arvion neitsyys jo menikin sen tällä foorumilla julkaisemisen  myötä, niin ajattelin antaa Dimensiolle jonkinlaisen ensiyön oikeuden kuitenkin. Joten arvio palaa takaisin sen paperisen julkaisemien jälkeen.

Kirja kaavoilla vai ilman?

Kumpaa kirjaa käsi hamuaisi? Oikeaa vastausta ei ole. Kauneus on katsojan silmässä ja kirjan houkkuttelevuus korvien välissä. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä, kolmas ei kummastakaan, neljäs molemmista ja viides kaikista edellä mainituista. 

Olen pyrkinyt jo pitkään arvioimaan syksyn kirjasadosta aina muutaman minua kiinnostavan opuksen. Kun eläkeläisten aika tunnetusti on kortilla, niin päätin tehdä juhantalot ja koplata pari kirjaa samaan arvioon. Toivottavasti en koe Kaken kohtaloa ja joudu siitä valtakunnanoikeuteen.

Kirjat ovat Kari Enqvistin Ensimmäinen sekunti - silminnäkijän kertomus sekä Martin Vermeerin ja Antti Rasilan Maailman kartta – johdatus matemaattiseen geodesiaan. Vanhan sanonnan mukaan jokainen matemaattinen kaava tietokirjassa puolittaa kirjan myynnin. Jos sanonta on edes jollain tarkkuudella myyntiä ennakoiva matemaattinen malli, niin Maailman karttaa tuskin myydään yhtään kokonaista kappaletta riippumatta siitä, miten paljon Ensimmäistä sekuntia menee kaupaksi.  Ainakin jos sanonta on edes jollain tarkkuudella myyntiä ennakoiva matemaattinen malli. Enqvistin kirjassa kun ei ole yhtään kaavaa, mutta Vermeerin ja Rasilan kirjan sivut suorastaan turpoavat niistä.

Kirjoilla on tarkoituksensa ja kohdeyleisönsä. Ensimmäinen sekunti on suurelle yleisölle suunnattu enempi vähempi kansantajuinen kirja maailmankaikkeuden synnystä ja sen selvittämiseksi tehdystä tutkimuksesta. Kari Enqvist on ollut aitiopaikalla sitä silminnäkijänä seuraamassa ja itsekin tekemässä. Siis tutkimusta. Maailman kartta taas on oppikirja. Sitä tuskin löytyy monestakaan joululahjapaketista, toisin kun Ensimmäinen sekuntia.

Huolimatta kirjojen kovin erilaisista tavoitteista en malta olla arvioimatta niitä samalla mitalla, matematiikan näkökulmasta. Enqvistin kirjaa lukiessa tilanne matematiikan suhteen ei ole yhtä toivoton kuin Paavo Ruotsalaisella aikoinaan, jolle seppä Högman totesi, että yksi Paavolta puuttuu ja sen mukana kaikki. Nimittäin Kristuksen sisäinen tunteminen. Karin kirjassa kun ei ole matemaattisia kaavoja, niin ei niitä tarvitse tunteakaan.

Sen sijaan voi kysyä, että avautuisiko Ensimmäinen sekunti jotenkin syvällisemmin, jos lukija olisi perehtynyt sen takana olevaan matematiikkaan. Tilanne saattaisi olla aika paradoksaalinen, sillä tarvittavan matemaattisen arsenaalin hallitseva luultavasti olisi muutenkin perillä kosmologiasta ainakin sillä tasolla, mitä kirjassa tulee esille. Tällainen lukija voisikin keskittyä Enqvistin kirjan kaunokirjalliseen puoleen, jota maustetta on Karille tyypilliseen tapaan siroteltu aika runsaalla kädellä. Sivumennen sanoen tapasin Kari Enqvistin ensimmäisen kerran joskus 70- ja 80-lukujen vaihteessa Oriveden Opiston science fiction kurssilla. Esitellessään itsensä muille kurssilaisille Kari ilmoitti aikovansa tulla Suomen johtavaksi science fiction -kirjailijaksi. Eräiden filosofien mielestä näin on käynytkin.

Kosmologiassa tarvittavan matematiikan suhteen asia on siinä mielessä ikävä, että sitä ei noin vain omaksutakaan. Toisin kuin vaikka ruotsin kieli, jota on aika helppo oppia, mutta jota ilman pärjää kaikkialla muualla paitsi Närpiössä (jossa tosin ei pärjää kuin Närpiön ruotsilla), niin kosmologian matematiikka on vaikeaa, mutta ilman sitä kosmologian sisäinen tunteminen on mahdotonta.

Kosmisen taustasäteilyn epätasainen jakauma on yksi maailmankaikkeuden synnyn teorian keskeisistä kulmakivistä. Miten niin, voisi epäuskoinen maallikko kysyä. Kosmisen taustasäteilyn merkitys on asiaan perehtymättömille yhtä käsittämätöntä kuin pyhän kolmiyhteyden merkitys kristinuskossa minun kaltaiselle pakanalle. Se ei ole auennut minulle, vaikka minun horisontistani katsoen kiihtyvällä tahdilla eteen tulevissa hautajaisissa sitä saa kuulla ihmisten yhteen ääneen toistavan.

Analogia saattaa ensi kuulemalta tuntua aika kaukaa haetulta. Sitä ei kuitenkaan minusta ole. Molemmissa tapauksissa kyse on siitä, että maallikolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa tai olla uskomatta auktoriteetteja. Pyhän kolmiyhteyden perimmäinen auktoriteetti on Nikean kirjolliskokous vuonna 325, jolloin muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: "Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala". Kosmologian perusta taas lepää niissä matemaattisissa malleissa, jotka ovat yhteensopivia saatujen havaintojen kautta. Nämä matemaattiset kaavat ovat sellaisia, että suurimmalle osalle ihmisistä ne ovat libanonilaisen runoilijan Kahlil Gibranin sanoin jotain, "jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta".

Matematiikan ovi ei ole kuitenkaan avaimettomassa takalukossa. Kenellä tahansa on ainakin periaatteessa mahdollista opiskella matematiikkaa ja fysiikkaa niin pitkälle, että voi joko todeta matemaattisten mallien olevan sopusoinnussa havaintojen kanssa tai sitten haastaa kosmologien aika yksimielinen veljeskunta omalla teoriallaan. Pyhän kolmiyhteyden teorian oikeaksi tai vääräksi todentaminen on aika lailla vaikeampaa. Ainakaan näiden 1700 vuoden aikana se ei ole kovin pitkälle edennyt.

Entiseltä formula-kuskilta Mika Salolta kysyttiin, että miten tavallinen ratin pyörittäjä mahtaisi pärjätä F1-auton kanssa radalla. Mika vastasi, että tämä ei saisi edes peruutettua autoa ulos tallista. Vähän samaa on modernin fysiikan matematiikassa. Esimerkiksi minä, jolla on kuitenkin laudatur-tason tutkinto sekä matematiikassa että fysiikassa, olen ihan ulkona kummastakin alasta vähänkin syvemmälle mentäessä. Toki tässä asiassa sisään pääsy on helpompaa – toisin kuin ravintolaan  – , jos on hieman pohjia. Uskoisin oppivani "kosmologian matemaattiset apuneuvot" kohtuullisessa ajassa (en määrittele tarkemmin tässä kohtuullisen mittaa), jos vain katsoisin sen tarpeelliseksi. Minulle riittää kuitenkin tieto siitä luottamukseksi.

Oma fysikaalinen mielenkiintoni on suuntautunut ihan toisaalle. Kun Kari Enqvist kertoo, että ensimmäisen sekunnin jälkeen ei ole tapahtunut mitään mielenkiintoista ja häntä ei ole koskaan kiinnostaneet voimavektorit, niin minusta juuri arkipäivän fysiikka on mielenkiintoista. Näistä meillä kummallakin on varsin vakuuttavia kirjallisia näyttöjä. Karilla jopa voimavektoreiden epämielenkiintoisuudesta, kun hän muutama vuosi sitten meni löperyyttään antamaan Helsingin Sanomille lausunnon vappupallon käyttäytymisestä autossa. Siitähän riemu repesi.

Entäpä Maailman kartta? Kun kirjassa on vain muutama sivu yleisempää tekstiä ja loppu tiukkaa matemaattista kaavaa, niin onko kirjalla annettavaa juuri muille kuin korkeamman matematiikan lukutaitoisille? Suoraan sanoen eipä juuri. Niin sanottujen kovien luonnontieteiden kieli on matematiikkaa, yleensä vielä aika syvällistä matematiikkaa. Tämän alan kirjallisuus tuppaa jäämään hepreaksi, jos ei hallitse matematiikan kieltä. Funktiolaskimen käyttötaitoa, nelilaskimesta nyt puhumattakaan, ei vielä katsota matematiikan kielen hallinnaksi. Jos Maailman karttaan tutustuminen toimii jollekin ponnahduslautana matematiikan kielen opiskelujen alkamiseksi, niin se on pelkästään sillä ansainnut olemassa olonsa oikeutuksen. Matematiikka kun ei tiettävästi ole muiden kuin tietokoneiden äidinkieli, joten me lihaa ja verta olevat joudumme opiskelemaan sen tuskalla ja vaivalla. Edes se paljon mainostettu ruotsin kieli ei ole portti matematiikan kieleen. Matematiikan kieltä taitavia tarvitaan yhä enemmän ja toisaalta into tämän kielen opiskelua kohtaan näyttää ainakin minun eläkkeellä olevan matikan open silmin olevan laskemaan päin. Huolestuttavaa kehitystä.

Jos vielä jatkan Mestarin lailla vertauskuvia käyttäen, niin sanoisin Maailman kartan olevan modernin atonaalisen taidemusiikin kaltaista. Minusta sen ymmärtäminen ja siitä nauttiminen vaatii syvällisempää musiikin tuntemusta. Näin ainakin olen selittänyt oman totaalisen ymmärtämättömyyteni itselleni. Ensimmäinen sekunti taas on enemmänkin kuin klassista musiikkia (vertauksen näennäisestä ontuvuudesta huolimatta). Siitä voi nauttia ilman, että seuraa samalla partituuria, mutta varmaan siitä voi saada vielä enemmän irti, jos on nuotinlukutaitoinen.

ps. 9.12.2014

Dimensio lehti on ilmestynyt, joten tämä juttu voidaan laittaa taas näkyville. Jos joku haluaa vertailla, miltä teksti näyttää taitettuna lehden aukeamalle, niin voi käydä katsomassa täällä. 

Tilanteen Päivitys

Kuva: Jyrki Vesa

"En minä niin sanonut, ja vaikka sanoinkin, niin en tarkoittanut ja vaikka tarkoitinkin, niin minua on tulkittu väärin."

Äänessä ei ole Paavo Väyrynen, vaan tietysti - minä. Mutta voisi yhtä hyvin olla Päivi Räsänen selittelemässä ihmisoikeuksien julistuksen ja homoliittojen välistä kytkentää. Mitä tuli sanottua ja mitä tarkoitettua ja erityisesti mitä ei tullut tarkoitettua, vaikka tulikin sanottua.  

Mitä Päivi siis on sanonut ja mitä hän on sillä tarkoittanut ja mitä ei tarkoittanut? Ensimmäiseen kysymyksen vastaaminen on tietysti helpompaa. Suora siteeraus.

"Jos ajatellaan vaikkapa YK:n julistuksia, jotka on ihmisoikeuksien tällaisen universaalin tulkinnan kannalta merkityksellisiä, niin siellä lähdetään siitä, että jokaisella on oikeus… jokaisella miehellä ja naisella on oikeus solmia avioliitto, eli siinäkin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi liitoksi."

Sekoilu sanoissa voidaan tulkita tietysti freudilaiseksi lipsahdukseksi, mutta lausuman tarkoitusperää tulkittaessa se täytyy asettaa kontekstiinsa. Siis johonkin sellaiseen, joka tuntuu monille ihmisille olevan täysin tuntematon käsite. Suoraan sanoen heidän omasta sijoittumisestaan mielipidekartalla riippumatta.

Päivi perustaa monet yhteiskunnalliset näkemyksensä kristilliseen uskoonsa ja sen ylimpään auktoriteettiin, eli Raamattuun. Raamattu onkin tässä suhteessa varsin mukava opus. Se on niin sekava ja ristiriitainen sisällöltään, että sieltä voi löytää  perusteet melkein mille tahansa inhimilliselle käyttäytymiselle. Kuten on löydettykin. Lukea kuin piru raamattua ei ole mitään sen rinnalla, miten uskovaiset tavaavat Raamatun yksittäisiä jakeita ja tulkitsevat näin sanaa omaksi edukseen.

Päiville Raamattukaan ei selkeästi riitä, vaan avuksi huudetaan vielä ihmisoikeuksien julistusta. Tulkinnan logiikka ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Päivi selittelee sanomiaan näin.

"En missään vaiheessa sanonut enkä tarkoittanut sitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi ihmisoikeusjulistuksen vastainen. En ole todellakaan sanonut sellaista, enkä niin ajattele."

Et todellakaan sanonut niin. Mitä ajattelit, niin sitähän voi vain arvailla, kun ajatuksen luku ei ole vielä kovin pitkällä, vaikka tiettyjä koetuloksia onkin viime aikoina saavutettu. Käytit kuitenkin julistuksen 16. artiklaa argumenttina sille, miksi avioliittolakia ei pidä muuttaa tältä osin. Kun julistus jotenkin legitimoi avioliiton universaalisti miehen ja naisen väliseksi.

Itse tekstihän menee näin.

"16. artikla.

1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.

2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.

3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan."

Kun miehet ja naiset ovat solmineet avioliittoja jo ammoisista ajoista lähtien, niin tekstin ydin ei varmaan ole siinä, että miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto, vaan niissä reunaehdoissa. Ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvista rajoituksista. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta

Ihmisoikeuksien julistus on vuodelta 1948. Maailma, jopa nämä meidän mielestämme "sivistyneet valtiotkin" oli kovasti erilainen kuin nykyisin. Monissa valtioissa esimerkiksi eri rotuisten avioliitot olivat joko kiellettyjä tai ainakin suuresti paheksuttuja. Eikä asiat ole monissa maissa siitä miksikään muuttuneet. Vanhempien järjestämät avioliitot taitavat olla vieläkin yleisempiä kuin pelkästään parin keskinäisen päätöksellä solmitut. Vanhempien järjestämistä avioliitoista varmaan hyvin harva avioliitto on vapaa "rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvista rajoituksista". Tässä suhteessa ihmisoikeuksien julistus koostuu enemmänkin länsimaisen ajattelutavan mukaisista hurskaista toivomuksista kuin todellisista konkreettisista oikeuksista. Tosin olen aika vakuuttunut siitä, että vanhempien järjestämällä avioliitolla on tilastollisesti suurempi mahdollisuus onnistua kuin nuoren parin rakkauden huumassa solmitulla, mutta se on eri asia.

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen oli vuonna 1948 länsimaissakin aivan toisenlainen kuin nykyisin. Suomessakin homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu aina vuoteen 1971 asti. Eli jos vaikka minun kouluaikanani olisi välitunnilla kutsunut jotain homoksi, niin se olisi ollut samaa kuin kutsua toista varkaaksi tai muuten vain kriminaaliksi. Eipä silloin juuri homoteltukaan, ei ainakaan nykyiseen malliin, jolloin "Vitun homo" on kaikesta epäloogisuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri siksi - nuorison yleisimpiä kutsumanimiä toiselle.

On kokonaan poissuljettu ajatuksena, että vuonna 1948 tämä 16. artikla olisi voinut kuulua hieman erilaisena, kuten Päivi ehti jo aloittaa: "Jokaisella on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta johtuvia rajoituksia." Sanotaan nyt sekin, että pedofiilikortilla yms. on turha kuittailla. Ne ovat olkinukkeja tässä yhteydessä.

Siis mitä Päivi ihan oikeasti ajoi takaa? Kun 16. artiklan perusteella seksuaalista suuntautuneisuutta ei voida käyttää loogisena perusteena sen paremmin homoliittojen puolesta kuin vastaan, niin miksi ylipäänsä ottaa se esille? Vain siksi, että Päivi kaikkien omaan näkemykseensä sokeasti uskovien lailla poimii vain suoranaisesti tai epäsuorasti oma näkemystä tukevat argumentit. Näitä uskovia löytyy kyllä muistakin kuin Päivin hengenheimolaisten leireistä.

Täällä on muuten hyvä mielipidekirjoitus asiasta. Ai mikä on minusta hyvä mielipidekirjoitus? No, se on sujuvaa tekstiä, siinä on ainakin hieman tavallisuudesta poikkeava raikas lähestymiskulma ja se on pitkälti samaa mieltä asiasta kuin minä. Sellainen on minusta hyvä mielipidekirjoitus.

192 floriinia nykyrahassa.

Lueskelin viimeisintä Tiede-lehteä. Aviisi on minusta parantanut kuin sika juoksuaan. Meikäläinenkin saa olla ihan ällätikku kädessä, että löytää jotain huomautettavaa.

Viimeisimmässä numerossa oli artikkeli Machiavellistä. Siinä muun muassa kerrottiin, että Machiavellin 192 floriinin vuosipalkka Firenzessä vastaisi nykyrahassa 130.000:ta euroa.

Mitähän se tarkoittaa?  Rahan arvon muutos nykyrahaksi on suoraan Wikipediasta, jota sen ansioista huolimatta ei voida pitää kaikkein luottavimpana lähteenä. Ei 500 vuotta vanhoja ansioita voi vertailla näin yksioikoisesti nykypalkkoihin. Ainoa järkevä tapa on tehdä vertailua silloisen ajan asioihin. Mitä rahalla on aikoinaan saanut ja millaisia palkkoja silloin on maksettu.  

Floriini oli Firenzessä keskiajalla käytetty kultaraha. Se kävi maksuvälineenä myös muissa paikoissa, joten sitä voidaan pitää jonkinlaisena euron esi-isänä. Se oli myös kultarahan standardi, esimerkiksi Venetsiassa käytetty kultadukaatti oli saman painoinen – ja arvoinen, sillä kultarahan arvo oli sen kullan arvo.

Ylemmän virkamiehen vuosipalkka niihin aikoihin oli 20 floriinin huippeilla, joten ihan mukavaa palkkaa Machiavellille maksettiin. Hänen aikalaisensa Leonardo da Vincin vuosiansiot, jotka tosin vaihtelivat, olivat samaa suuruusluokkaa.

Rahan suuruutta voi arvioida ihan kullan arvonakin. Floriini painoi 3,5 grammaa, joten 192 floriinia nykyisellä kullan 30 euron grammahinnalla olisi noin 20.000 euroa. Tosin näillä kolikoilla on nykyään paljon suurempi numismaattinen arvo kuin niiden raakakullan arvo. 500 vuotta vanhan floriinikolikon arvo huutokaupattuna on netissä olevien arvioiden mukaan noin 1000 $. Kun dollarin kurssi on tällä hetkellä 0,8 euroa, niin Machiavellin vuosipalkan kolikoiden numismaattinen arvo olisi nyt noin 150.000 euroa. Se tieto on kuitenkin täysin epäolennainen arvioitaessa Machiavellin vuosipalkan suuruutta. 

Oma kehu haisee

Kävin ystäväni kanssa tässä taannoin Turuus, kirjamessuilla. Kirjoitin reissusta jo pienen bloggauksen. Tässä vielä vähän lisää.

Tulimme messuille vähän vailla kello yhtä iltapäivällä lauantaina. Heurekan ystäväni, joka oli markkinoimassa omaa kirjaansa monen muun puuhan ohella oli luvannut hommata meille yhden vapaalipun. Aina se on kotiinpäin näin eläkeläiselle. Oli sovittu, että soitan, kun olemme tulleet.

Näin tehtiin ja lippu oli varattuna. Sain samalla pienen pyynnön.

"Kun sinulla kuitenkin on kamera mukana, niin voitko ottaa muutaman kuvan POP-UP HEUREKA showsta, jota esitetään näyttelyhallin aulassa? Lasku perään."

"Toki. Koska esitys alkaa?"

"Viiden minuutin päästä."

"Mitä pitäisi näkyä kuvissa?"

" POP-UP HEUREKA show ja että sitä oli katsomassa innokasta yleisöä."

"Eiköhän tuo onnistu, aikaakin kun on vielä vaikka miten."

Olin nähnyt esityksen jo pariin kertaan aikaisemmin, joten tiesin, mitä tuleman pitää. Otin parikymmentä kuvaa eri suunnista esityksen kestäessä. Tilatut asiat olivat kuvissa, mutta en ollut oikein tyytyväinen tuloksiin. Se jokin puuttui.

Silloin shown vetäjän Hekon eteen asteli pieni poika, joka oli ilmiselvästi erityisen kiinnostunut esityksestä. Carpe diem! Siitä saisin jännitteen esityksen, esittäjän ja katsojan välille.

Kamerana minulla oli digipokkari, jonka lyhin polttoväli oli 7 mm ja valovoima f/1.4. Näillä arvoilla saisin riittävästi syväterävyyttä kuvaan ja voisin ottaa ilman ongelmia käsivaralta. Otin noin 30 kuvaa ajatellen, että määrä luo laatua, kunhan tietää, mitä on hakemassa. Otsikossa alla oleva kuva oli lähinnä sitä, mitä olin hakemassa.

Nyt aion kehua estotta itseäni, joten siitä näppylöitä saavat voiva lopettaa lukemisen tähän. Muille taustaksi kerrottakoon, että tämä analyysini perustuu pitkälti niihin oppeihin, joita olen saanut niillä lukemattomilla Matti J. Kalevan kursseilla, joihin olen elämäni aikana osallistunut.

Tämä nuori veijari luo kontrastin esiintyjän välille. Pieni-suuri, kädet tanassa-kädet levällään. Pojan kasvot kuitenkin irtoavat taustasta vaaleampina tummaa taustaa vasten, vaikka kuvan onkin niin syväterävä, että epäterävyyttä ei voi käyttää ilmaisullisena elementtinä. 

Esiintyjä on luonnossa hyvin karismaattinen. Halusin korostaa hänen persoonaansa nostamalla hänen levitetyt kätensä vaaleina tummaa taustaa vasten ja tummina vaalea taustaa vasten esille. Bonuksena hänen otsanta takaa tuleva valo irrottaa hänen tukkansa ja otsansa taustaa vasten.

Kummankin päähenkilön katseet ovat suuntautuneet juuri meneillään olevaan "temppuun", joka muuten jäisi muun visuaalisen informaation varjoon.

Vaikka noin 20 kuvassa olevaa hahmoa katsovat herkeämättä showta, niin muitakin on. harvinaisen vähän kuintekin tilanteen huomuioon ottaen. Katseiden fokus on pääsäätöisesti tyhjiökuvussa.

Kuvassa on toljottavien hahmojen lisäksi on rittävästi niitä, joilla hämmästysten sormi menee kummastuksen suuhun tai hiuksia haromaan. Kuvauksen tilaaja on myös hyvä saada jos mahdollista ainakin yhteen kuvaan. Se voidaan yleensä huomioida plus-merkillä laskua maksettaessa. Siperia on opettanut tämän suhteen hyvässä ja pahassa.

En väitä, että olisin ottanut nämä kaikki asiat huomioon kuvaa ottaessani. En myöskään kuvittele, että tämä olisi henkeä salpaava ratkaisevan hetken kuva. Väitän kuitenkin, että kuva on harkiten tehty ja  tilauksen mukainen. Dokumentoiva käyttökuva, jossa sommittelun keinoin koetettu saada kuvaan jotain olennaista tilanteesta. Ei sen enempää, mutta ei myöskään vähempää.  

Edelleen siteeraan Matti J. Kalevaa. "Kun perusasiat ovat kunnossa, niin valokuvaajien suojelusenkeli yleensä huolehtii lopusta." Minä kun en tunnetusti enkeleihin usko, niin otan varmuuden riittävän monta harkittua kuvaa. Jos sitten enkeli piileksii jonkun kuvan takana, niin ei se minua haittaa.

ps. 15.11.2014

Vastauksena kommenttiin nostin kuvan vasemman reunan linjat suunnilleen pystysuoriksi. Tein sen siten, että edessä olevan pojan mittasuhteet säilyvät suunnilleen samoina, eli hänen pituutensa ja leveytensä suhde pysyy muuttumattomana. Silloin väistämättä käy kuin harakalla tervatulla sillalla. Kun yksi kohde kuvassa pysyy muuttumattomana, niin muut väistämättä muuttuvat. Heko pienee suhteessa poikaan, mikä taas ei ole kuvan idealle suuri vs. pieni hyväksi. Elämä on kuitenkin yhtä suurta kompromissien ketjua, joten johonkin on tyydyttävä, muuten ei koskaan pääse eteenpäin.

Linjojen pysytyyn nosto tehdään jotenkin näin. Koska yläosaa kavennetaan enemmän kuin alaosaa, niin varsinkin etualalla olevin kengänkoko kasvaa. Pituussuunnassa tapahtuvaa kapenemista voidaan kompensoida hieman puristamalla kuvaa kasaan pystysuunnassa. Kuitenkin teki kuvalle mitä tahansa vääristämistä, niin jokainen tapahtuu aina jonkin toisen kustannuksella. Missä menee kultainen keskitie? En osaa sanoa.

Silmän reagoiminen valokuvassa oleviin kaatuviin linjoihin on pitkälti tottumuskysymys. Kun olin ensimmäistä kertaa näyttökokeessa, niin sain ohjeen, että kameraa voi joskus kallistaakin. Kaikki kuvani olivat silmän korkeudelta kamera vatupassissa otettuja. Myöhemmin minua opastettiin, että ihan joka kuvassa ei kameraa tarvitse kallistaa.

Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä ja silmä vaatii totuttelua. Kun olen vähän aikaa totuttanut omaa silmääni näihin kuviin, niin linjat suoristettu kuva alkaa tuntua luontevammalta. Kyllä minä aika usein nostakin kuvan linjoja pystympään. Pitäisiköhän taas ryhtyä harrastamaan sitä?

Viiden pennin Philae

Kuva: ESA

Avaruusluotain Philae kököttää nyt komeetta Churyumov–Gerasimenkon kupeessa. Kovin vakaalla pohjalla 12.11.2014 alkanut suhde ei ole. Ei ainakaan, jos sitä pitää kasassa vain komeetan painovoima. Se kun on vain noin sadastuhannesosa siitä, mitä painovoima on maassa. Joten Maassa 100 kg painava luotain painaa Churyumov–Gerasimenkossa suunnilleen yhtä paljon kuin muinainen 5 pennin kolikko Maassa. Eli yhden gramman. Ei ole ihme, että mekaanisten näytteidenottolaitteiden käyttöä viivytetään. Niiden hidaskin liike saattaa työntää luotaimen pois komeetan pinnasta Newtonin III lain perusteella.

Siitä koitunut rahallinen menetys olisi vähän suurempi kuin kuvassa oleva vuoden 1977 alumiininen viiden pennin kolikon. Tosin sen pyyntihinta numismaattisessa nettikaupassa näkyy olevan jo 50 senttiä. Olipa hyvä, että tuli säästettyä. Mulla on niin iso liuta käytöstä poistettujen kolikoiden laatikossa. Säilytin niitä lähinnä siksi, että niillä voi kivasti demonstroida pintajännitystä.

Homoliitot ja pakkoruotsi

Photo: Malin Hoelstad/TT

Maailmanlopun meininkiä. Naispappi vihkii mustan homoparin kirkossa. 

Eduskunnassa on taas käsittelyssä pari kansalaisaloitetta. Homoliitot ja pakkoruotsi. Koplaan nyt nämä kaksi asiaa yhteen kuin Kake Juhantalo aikoinaan. Toivottavasti en koe Kaken kohtaloa ja joudu valtakunnanoikeuteen.

Minusta kummassakin on perimmiltään kysymys samasta asiasta. Ihmisten halusta päättää itse oman elämänsä ratkaisuista. Voinko homoseksuaalina solmia avioliiton kuten eri sukupuolta olevat voivat? Voinko päättää vapaasti, mitä kieliä itse tai lapseni opiskelevat koulussa?

Yhteistä näille molemmille on vielä se, että etenkin homoliittojen vastustajat ja pakkoruotsin kannattajat pyrkivät tässä tekemään päätöksen toisten puolesta. Tietysti yksilön ja yhteisön yleiseen hyvään vedoten. Jos homoliitot sallittaisiin, niin koko avioliiton käsite rapautuisi ja yleinen moraalittomuus valtaisi yhteiskunnan. Lopulta saisi mennä naimisiin vaikka hauvelinsa kanssa, kuten eräs nimeltä mainitsematon persujen kansanedustaja Pentti Oinonen visioi. Vastaavasti pakkoruotsista luopuminen tarkoittaisi suomenruotsalaisuuden loppua ja olisi muutenkin ruotsin kielestä paitsi jääneille suuri henkilökohtainen menetys.

Kumpikaan asia ei kosketa minua mitenkään henkilökohtaisesti. Olen pormestarin vihkimänä juuri sellaisessa siviiliavioliitossa, jollaista oikeutta homotkin nyt itselleen haluaisivat. En näe mitään todellista perustetta sille, että sitä ei voitaisi myöntää homoillekin. Mitä kirkko tekee tahollaan, se ei minua kiinnosta. En kuulu kirkkoon enkä aio siihen enää liittyäkään, vaikka Teemu Laajasalo kuinka vikittelisi.

Kun olen 60-luvun oppikoulun käynyt, niin osaan ruotsiakin ihan kotitarpeiksi. Puhuminen on jäänyt vähiin, kuten suurimmalla osalla suomenkielisiä ruotsia hyvin ymmärtävistä. Katselen usein FST:n ohjelmia eikä minua harmita yhtään se, että minun oli aikoinaan pakko lukea ruotsia. Minusta toisen kotimaisen kielen osaaminen (nöjaktig förmåga, kuten meikäläisellä on todisteena piironginlaatikossa) kuuluu suomalaisen sivistyneistön yleissivistykseen. Jos joku ei halua kuulua sivistyneistöön, niin vaikea siihen on pakottaakaan.

Homoliittojen apinan raivolla tapahtuvan vastustuksen tiettyjen uskonnollisten piirien taholta voin vielä ymmärtää. Syvässä uskossa oleva on kuin rakastunut. Tunne estää kaiken rationaalisen ajattelun. Tosin sillä eroavuudella, että rakastumisen olotila kestää yleensä korkeintaan 2-3 vuotta. Rakkaus Jeesukseen muodosta tässä selvän poikkeuksen monien kohdalla. Se ei tunnu hellittävän hetkeksikään – ei ainakaan rationaalisen ajattelun puuttumisesta päätellen. 

Sen sijaan pakkoruotsin puolustajien syvästi tunteenomainen ja täysin infantiili argumentointi oman näkökantansa puolesta on minusta käsittämätöntä. He edustavat kuitenkin pääsääntöisesti yhteiskunnan eliittiä, ihmisiä joiden ajatusmaailmaan minun on monissa muissa asioissa helppo samaistua. Keskustelu asian tiimoilta eduskunnassakin on niin ala-arvoista, että en kestä kuunnella sitä. Kun tässä keskustelussa perussuomalainen astuu puhujanpönttöön, niin hänen argumenttinsa ovat yleensä ihan toisella tasolla kuin vaikka Kimmo Sasin, Brysseliin häipyneestä Kataisesta nyt puhumattakaan. Jo pelkästään joutuminen todistamaan tätä marssijärjestyksen kääntymistä saa minut voimaan niin pahoin, että seuraan mielummin vaikka Maikkarin yöntuntien alle 75 älykkyysosamääräisille suunnattua "leikkimielistä tietovisaa" kuin keskustelua pakkoruotsista eduskunnasta. 

Voisiko joku selittää minulle, että miksi samat henkilöt, jotka vaativat kiivaasti homoille oikeutta saada itse päättää, mennäkö avioliittoon vai ei, ovat suunnilleen yhtä kiivaasti vastustamassa ihmisten oikeutta saada itse päättää (ainakin enemmän kuin nykyään) lastensa kielivalinnoista koulussa? Puuttumassa toisen asioihin. Minä en nimittäin ymmärrä.

ps. Käytin tässä ilmaisua pakkoruotsi vain sen lyhyyden vuoksi. Tarkoitin tietysti toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuutta peruskoulussa. 

Kaima on huolissaan

Kuva: Jyrki Vesa

Kaimapoika Soini on huolissaan. Perussuomalaisten kannatus on lievässä laskussa, Millwall on Englannin mestaruussarjassa vain niukasti putoamisviivan yläpuolella, väkeä häipyy puolueesta sekä kengänkuva takapuolessa että omasta tahdosta takavasemmalle poistuen. Pahiten taitaa kuitenkin hiertää homouden kivi Timon kengässä. Tässä hän kommentoi Hesarissa ollutta kolumnia sukupuolineutraalin avioliiton puolesta.

"Helsingin Sanomien Nyt-liite ja Juhani Nykänen oli kirjoittanut, että vartissakin ymmärtää, että homoliitot on okei. Kuka ymmärtää ja kuka ei. Jutussa ei suoraan mainita Perussuomalaisia, mutta moni ymmärsi lähettää minulle linkin kirjoitukseen.

Porukalla sovitaan annettavan ” kansanlaispalautetta ” Soinille. Kyllä minä spämmin tunnistan, kun niitä saan. Siis spontaania? No ei varmasti.

Puuttumatta artikkeliin muuten, joka puhuu kyllä puolestaan, lopussa viitataan Raamattuun ja Jeesuksen opetuksiin.

Tässä kohdin tulee esille kirjoittajan täydellisen tahallinen ymmärtämättömyys, mitä kristinusko on. Ei sellainen vartissa selviä, mikä on kahdessa tuhannessa vuodessa rakennettu.

Ihminen voi uskoa omin päin, mitä haluaa, mutta ei se kristinuskoa ole. Olen ymmärtänyt niin, että kristinusko on apostolista kirkon uskoa, johon uskotaan, eikä sävelletä asioita mieleiseksi tai irroteta yksittäisiä raamatunlauseita kontekstistaan."

Nykänen saa tietysti vastata omasta puolestaan, mutta minäkään en malta olla kommentoimatta kaimapojan paria viimeistä kappaletta. Kun olen 50- ja 60-lukujen kansa- ja oppikoulun kasvattama, niin väitän kyllä tietävänä aika hyvin sen, millaista kristinuskoa siihen aikaan selvitettiin meille perisyntisille jukuripäille. Sen seurauksena erosin kirkosta heti omilleni muutettuani ja tullessani ikäni puolesta kykeneväksi sen ilman vanhempien lupaa tekemään. Minulle oli selvinnyt turhankin hyvin, mitä kristinusko on eikä siitä avautuvat näkymät olleet kovin puoleensa vetäviä silloin, eivätkä ne ole siitä miksikään muuttuneet.  Kiitos Timo Soinin, Päivä Räsäsen tai Tapio Puolimatkan, muutamia ansioituneita asiasta muistuttavia vain mainitakseni.

Erityisesti Timon kommentissa silmääni pisti lause: "ei irroteta yksittäisiä raamatunlauseita kontekstistaan". Minusta kun nimenomaan Timo, Päivi ja muut homokauhuiset poliitikot tekevät sitä ja juuri sitä. "Raamattu tuomitsee yksikäsitteisesti homouden", toteaa Päivikin, jos ei muuta perustelua keksi. "Nainen vaietkoon seurakunnassa", komppaa Timo Millwallin huivi kaulassa. 

Ensi keväänä - jos Jumala suo - meillä voi olla hallitus, jonka muodostavat Kepu, Kokoomus, Persut ja Kristilliset.  Sillä pohjalla olisivat koti, uskonto ja isänmaa -arvot kohdallaan.

Lukusokeutta

Eräs FB-tuttavani, kääntäjä ammatiltaan, ihmetteli sitä, miksi hän kääntää ruotsin kielen sanan "fem" usein suomeksi sanaksi "neljä".  Sitä pohdittiin hänen Facebook-sivuillaan pitkään, enimmäkseen asian vierestä, mutta ei siitä sen kummempia selityksiä  irronnut.

Asia jäi pohdituttamaan minua lähinnä siksi, että olin omalla matikan opettajan urallani havainnut joillakin oppilailla samanlaisia lipsahduksia. Heillä se ilmeni siten, että sanallisesti ilmaistusta luvusta tuli numeroin kirjoitettuna eri luku. Siis vaikka vitosesta tuli 4. Ei sitä kovin usein tapahtunut, mutta samoille oppilaille kuitenkin useammin kuin ihan satunnaisesti. Asiasta heiltä kysyessäni he sanoivat sen olevan vain lipsahdus, kyllä he heti ymmärsivät tehneensä virheen. Kyseessä ei ollut siis sanasokeuden kaltainen tilanne, jossa henkilö ei näytettäessäkään tahdo ymmärtää kirjoittaneensa vihreellisesti.

En minä näistä mitään systemaattista tilastoa pitänyt, kaikki on enemmän tai vähemmän hatarien muistikuvien varassa. Etsiskelin netistä jotain asiaan liittyvää, mutta eipä mitään sattunut silmiin. Joten seuraavat ovat lähinnä minun spekulatiivista pohdiskeluani. Hypoteesi ei ole vielä teoria.

Otetaan esimerkiksi  luku kuusi, ihan vain siksi, että siihen saan vähän lisärönsyjä tähän juttuun.

Matemaattisesti kuusi on sekä kymmenjärjestelmän numero että yksinään luku. Binäärijärjestemässä kuusi on luku, joka  kirjoitetaan 110.  Arabialaisin numeroin kirjoitettuna 6, roomalaisin VI. Kokonaislukuna se voi tarkoittaa lukumäärää, järjestyslukuna vaikka kadun numeroa. Se voi myös olla jonkin lukuarvon pyöristys kokonaisluvuksi; noin 6 metriä..

Lukuna kuusi on ns. täydellinen luku, eli se on luonnollinen luku, joka on itseään pienempien tekijöidensä summa. Kuusi on pienin täydellinen luku.  Suomen kielen sanana se on vielä havupuun homonyymi.

Jos siirrytään kielen sisällä sanasta "kuusi" johonkin sen tulkintaan, niin se menee yleensä jonkin visuaalisen mielikuvan kautta. Koska vasen aivopuolisko on kielellisesti dominoiva, mutta oikea taas visuaalisesti, niin jonkinlaista liikettä varmaan on aivokurkiaisessa, kun kutosesta tulee 6 tai päinvastoin. Sen sijaan puun nimenä kuusi varmaan harvemmin saa aikaan sitä, että mäntyä kutsutaan kuuseksi. Käsitteiden käsittely tapahtuu koko ajan vasemman aivopuoliskon alueella ja erehtymisen vaara on pienempi.

Velkakirjoissa ja muissa tärkeissä rahasummia sisältävissä papereissa on tapana kirjoittaa summat sekä numeroin että kirjaimin. 20 000 (kaksikymmentä tuhatta) euroa. Varmaan osin väärennösten välttämiseksi, mutta osin varmaan myös luetun ymmärtämisen varmistamiseksi. Tosin mitä suurempiin summiin mennään, niin sen vähemmän ihmisillä tuppaa olemaan käsitystä, mitä ne oikein tarkoittavat. Poliitikoilla ja muilla yhteisillä varoilla pelaavilla erityisesti.

Ruotsiksi kuusi on sex, jolla on toinenkin yleismaailmallinen merkitys. Tuleeko tätä käännettäessä freudilaisia lipsahduksia ja mitähän ne voisivat olla? Miksi edellä mainitulla kääntäjällä fem muuttuu neljäksi? Miksei yhtä hyvin kuudeksi?  En osaa sanoa, en edes keksi mitään hypoteesia. En järkevältä ja vähemmän järkevältä kuulostavaa. Jos jollain on esittää sellainen, niin olisi mukava kuulla.

Kolme kutosta, 666 on Raamatun pahamainen pedon luku. Varmaan sitä ei ole amerikkalaisissa hotelleissa huoneennumerona, kuten 13. kerros puuttuu monista.

Aikoinaan oli hyvä urheiluaiheinen trivial pursuit -kysymys, että minkä "nokkelan" otsikon ruotsalaiset sanomalehdet keksivät kuulantyöntäjä Leo Sextonista. Nykyinen kuukkeliaika on tietenkin vesittänyt tämän kaltaiset kysymykset, mutta tarjotaan nyt säälikaljat ensimmäiselle oikean vastauksen antavalle.