keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kirja-arvio

Ensimmäinen sekunti ja Maailman kartat kirjojen arvio tulee Dimensio-lehteen. Vaikka arvion neitsyys jo menikin sen tällä foorumilla julkaisemisen  myötä, niin ajattelin antaa Dimensiolle jonkinlaisen ensiyön oikeuden kuitenkin. Joten arvio palaa takaisin sen paperisen julkaisemien jälkeen.

10 kommenttia:

Late kirjoitti...

Harmi. Juuri kun minulla olisi ollut hyvä kommentti.

Helsingin Maisteri kirjoitti...

Olen saanut blogistin kirjoituksesta käsityksen että blogisti on avarakatseinen eikä pitäydy vanhassa tavan vuoksi. Joten kummeksun tuota "ensiyön oikeus" -termin käyttöä. Se viittaa aikaan, joka meni ohi monta sukupolvea sitten. Tilalle olisi varmaan tarjolla muitakin sanontoja.

Timo Suvanto kirjoitti...

Käytänhän raamatullisiakin ilmaisuja, vieläpä hanakastikin, kun sopivalta tuntuva yhteys tulee eteen. Ensiyön oikeus, mikä mitä ilmeisimmin on vain legendaa, tarkoittaa feodaaliherran oikeutta viedä alamaistensa neitokaisten neitsyys.

Kun olen saanut kirjat arvioitaviksi nimenomaan Dimensio-lehteä varten, niin katson tämän jotenkin edustavan alisteista suhdetta. Dimension lukijoilla on silloin etuoikeus päästä lukemaan arvio ennen niitä, joille teksti on varsinaisesti suunnattu. Siis poikkitieteellisen blogin uskollisia lukijoita. Tosin ihan neitsythän juttu ei enää ole, kun sitä vähän vilautettiin poikkitieteellisen lukijoillekin. Tuskin ne feodaaliherrojenkaan neitokaiset kaikki neitsyitä enää olisivat olleet, jos myytti ensiyön oikeudesta pitäisi paikkansa.

Asiat voidaan tosiaan sanoa monella eri tavalla. Minun poikkitieteellinen tyylini on tällaista. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö sitä saisi arvostella.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Onhan sitä jo tähän mennessä totuttu lukemaan eiliset uutiset paperilehdistä uudelleen. Eihän siinä mitään outoa olisi. - No, Dimension pari kuukautta on sitten kyllä aika kauan.

Timo Suvanto kirjoitti...

Dimension numero ilmestyy 9.12., joten kaksi kuukautta on vähän ylimitoitettu arvio. Toisaalta arvion julkaiseminen juuri siinä numerossa on vain minun epäsuora päätelmäni. Sain oikoluettavaksi vedoksen, joka oli taitettu numeron 6/2014 pohjaan. Lupausta, että juttu on siinä lehdessä, minulla ei ole.

Kun juttu sitten aikoinaan ilmestyy, niin laitanpa sen taitetun version vertailun vuoksi esille. Miten se toimii blogissa, miten taitetussa versiossa. Joten pysykää kanavalla, vaikka itse arvio ei nyt mikään veret seisatuttava olekaan.

Late kirjoitti...

Paljon kommentteja kirja-arviosta, jota ei ole edes esillä!

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Kirja-arviothan eivät vanhene ihan samaa tahtia kuin eiliset uutiset, toisaalta. Ainahan tuota juttua riittää niin Cervantesista kuin Shakespearestakin.

Timo Suvanto kirjoitti...

Valitettavasti kirjan myynti-ikä on nykyään syksystä jouluun, jos sitäkään. Tosin Sakarin ja minun kokoomateos Limulintu täyttää tänä vuonna 15 vuotta ja still going strong. Sitä myydään vieläkin. Mm. täällä, jos joku on kiinnostunut.

http://www.kolumbus.fi/timo.suvanto/kirjanmainos/mainos.htm

early birdie kirjoitti...

"Late27 November 2014 13:55

Paljon kommentteja kirja-arviosta, jota ei ole edes esillä! "

Parempi hyvissä ajoin, ku too Late :-)

Timo Suvanto kirjoitti...

Kirja-arvio on taas esillä.