Orivedellä Opiston tekolampeen jää tuli ensimmäisenä - yleensä
jossain marras- joulukuun vaihteessa. Ne olivat jännittäviä päiviä monella
tavalla. Milloin jää tulee? Milloin se riittävän paksua kestääkseen? Onko
pakkanen sellainen, että tulee kunnon jää, vai onko se lumen sekaista sohjoa? Joko
hopeapajut olivat ehtineet pudottaa lehtensä? Jää päälle pudotessaan ne
jäätyivät siihen kiinni tehden luistelun lähinnä tökkimiseksi.
Jään kantavuus ei tietenkään selvinnyt ennen kuin muutama
uskalias oli mulahtanut rantaveteen. Lammen pohjassa oli lähteitä, ja niiden
kohdilla vesi jäätyi muita hitaammin. Kun tietyssä kohdassa lähellä Opiston
puolesta rantaa jää kannatti, niin se kannatti varmuudella muuallakin.
Seuraavaksi etsittiin luistimet. Vieläkö viime talviset
luistimet mahtuivat jalkaan? Maila oli vuoren varmasti joko hukassa tai
kuivunut vintillä sellaiseksi, että se hajoaisi ensi kosketuksella kiekon
kanssa. Elettiin niukkuuden aikaa, eikä uusia välineitä menty noin vain
kaupasta ostamaan. Joulupukin kontista saattoi löytyä uudet luistimet ja jopa maila kuukauden päästä, siihen asti oli pärjättävä miten parhaiten taisi edellisen talven varusteilla.
Materiaalisista puutteista huolimatta jää
oli yhtäkkiä täynnä luistelijoita. Joko letkuilla luistimilla horjuvia, monet hoppatossuilla vauhtia ottavia. Peli oli pystyssä. Kaikilla ei ollut
mailaa, mutta luuta tai vaikka vain laudanpala kävi pelivälineestä. Varsinkin
maalivahdilla metrinen laudanpala oli oiva torjuntakapine. Kohottaminen kun oli
ehdottomasti kiellettyä. Säärisuojuksia ei ollut, korkeintaan viikon Aamulehden
numeroista väsytyt.
Tänään marraskuun viimeisenä päivänä tekolampi näytti
saaneen jääpeitteen. Vielä hentoisen. Luistelijoita lammen on kuitenkin turha
odottaa. Syy ei ole vain jään huonossa kantavuudessa, vaan siitä, että yhteiskoulun yläkentällä on jäähalli, eikä Opistolla asu enää
henkilökuntaa. Ei ole luistelijoita. Hyvä jää menee ihan hukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti