Eräs lääkäriksi opiskeleva luokkatoverini oli saanut
70-luvun alussa voimakkaan poliittisen luokkakantaisen herätyksen. Kävin hänen
kanssaan usein medisiinarien asuntolan saunassa, jossa keskustelumme olivat jo
siihen aikaan välillä aika poikkitieteellisiä. Vaikka itsekin olin vahvasti
vasemmalle kallellani, niin en malttanut olla härnäämättä häntä poliittisesti
epäkorrekteilla kysymyksillä. Yksi näistä oli se, että eikö koko ajan syvenevä
tietämys eliökunnan fysiologiasta viittaa pikemminkin kaiken takana olevaan luojaan
kuin puhtaasti materialistiseen maailmaan.
Ystäväni sanoi, että asiahan on täysin päinvastoin. Vain
marxilais-leniniläisellä tieteelliseen maailmankuvaan pohjautuvalla luokkakantaisella
materialistisella filosofialla on mahdollisuus selvittää elämän arvoitukset. Se
tulee onnistumaan siinä, missä porvarilliset ja revisionistiset tutkijat ovat
tuomittuja epäonnistumaan. Hihhuleiden juttuja nyt ei ollut tarpeen edes kommentoida.
Tarkempia perusteluja udellessani sain kehotuksen käydä
jossain marxismi-leninismin alkeita käsittelevässä opintopiirissä, joita siihen
aikaan olikin runsaasti tarjolla suunnilleen joka tiedekunnassa, teologinen
mukaan lukien. Meninkin, mutta se tarina on liian pitkä sivuaskel, joten
jääkööt johonkin toiseen kertaan.
Työväenluokan maailmankatsomusta edustavat valtiot alkavat
olla tätä nykyään kortilla. Pohjois-Korea varmaan ideologisena keihäänkärkenä. Joten
varsin lyhytikäiseksi savijalkaiseksi jättiläiseksi kommunismi ainakin
valtiollisena järjestelmänä osoittautui.
Uskonnot ovat oivaltaneet sen, mikä oli kommunismin suurin
virhe. Kaiken hyvän ja kauniin, mikä aatteesta seuraa, pitää tapahtua vasta
tuonpuoleisessa. Siellä eivät takuut, valitusoikeudet eivätkä kuluttajansuojat
päde. Korkeintaan se kuuluisa perävalotakuu, joka tässä tapauksessa on
viimeinen hehkuva hiili krematorion polttouunissa.
Uskonnot perustuvat uskoon, ei tietoon. Riippumatta siitä,
onko uskonto maanpäällistä tai tuonpuoleista maailmaa korostava. Jonkinlaisena
yleisenä lainalaisuutena tuntuu olevan, että tietoa käsitellään hyvin
valikoivasti ja että ainoaan oikeaan asiaan uskovia uhkaa koko ajan vääräuskoisten,
ateistien tai imperialistien katala salaliitto. Onneksi on aina henkilöitä,
joilla on kyky nähdä viholliset ja pitää huoli siitä, että heidän aatteensa
pääse saastuttamaan viattomien mieliä. Jos ei muuten, niin laittamalla rajat
kiinni ja varmistamalla asia runsaalla miinoituksella.
Missä kommunismia uhkasi kapitalistinen imperialismi, niin
monille uskonnollisille liikkeille vastaavassa arkkivihollisen asemassa on
naturalistinen ateismi, evoluutio-oppi sen pirun raamattuna. Sitä vastaan on
käytävä pontevasti ja iskettävä petoa sen omilla aseilla. Se tapahtuu joko Raamatun tapahtumien selittämistä luonnontieteellisin keinoin tai luonnontieteellisten ilmiöiden selittämistä Raamatun avulla. Minusta kumpikin
osoittaa lähinnä uskon heikkoutta, mutta ei jäädä nyt tähän tarinan kannalta sivuseikkaan.
Erään Facebook-kaverini sivuilla oli opastava linkki
sivustolle, jossa kerrottiin kärpäsen lennon ihmeellisyyksistä. Ihmeellistä se
on minustakin, kun en tahdo saada millään napattua aamu-unta häiritsevää kärpästä lennosta. Niin
nokkelasti kättä väistelevä otus se on. Mutta vaikka kuinka ajattelisin kärpäsen
olevan pirunmoiseksi ihmisen harmiksi suunniteltu kiusankappale, niin seuraavan
johtopäätöksen vetäminen ylittää minunkin poikkitieteellisen mielikuvitukseni –
ja se on monen muunkin kuin minun mielestäni kunnioitettava saavutus.
"Obviously,
at least some of the fly types today function as part of the Curse on a fallen
Creation due to Adam’s sin." Vapaasti suomennettuna jotenkin näin.
"Aivan ilmeisesti jotkut kärpäslajeista ovat osa sitä kirousta,
jonka Aatamin syntiinlankeemus aiheutti."