Kyl määki Turuus

Kuva: Tuntematon tamperelainen

Maakuntien kohtaaminen Turun  rautatieaseman puistossa. Oulussa syntynyt, Vantaalla asuva, alkujaan turkulainen kohottaa savolaisen kaljan Pikku Kakkosen paita päällä. Suomalaista monikulttuurisuutta parhaimmillaan (pahimmillaan?)

Kävin Turussa, vanhassa kotikaupungissani. Kulttuurimatkalla. Turussa nimittäin on muutakin kulttuuritarjontaa kuin Ruohosen veljekset ja Hesburger. Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja muutenkin ihan mukava paikka. Lukemattomat typerät turkulaisvitsit kertovat minusta enemmän kertojasta itsestään kuin Turusta ja turkulaisista.

Vierailuni kohde oli Logomo, yksi kulttuuripääkaupunkivuoden keskeisistä paikoista. Minulle nostalginen paikka siinä mielessä, että mummolani, jossa aikoinaan asuin ja vietin kesäisin pitkiä aikoja on Logomosta vain 200 metrin päässä osoitteessa Köydenpunojankatu 23. Jostain kumman syystä vanha puutalo on säästynyt purkutuomiolta. Ehkä se oli liian sivussa parhailta bisnespaikoilta  Turun taudin riehuessa pahimmillaan. 

Logomossa on Turun palosta kertova näyttelykokonaisuus ”Tuli on irti”. Näyttelyn tuotannosta vastaavat yhteistyössä Heureka ja Turun museokeskus. Hieno juttu, kannattaa käydä katsomassa. Etenkin panoraamaesitys palosta on todella vaikuttava. Edellä oleva pieni näyte antaa vain kalpean kuvan siitä kokemuksesta, minkä saa paikan päällä. Sitä paitsi koko näyttely yksi lisätodiste turkulaisten fiksuudesta. Käytetään parhaita mahdollisia ulkopuolia asiantuntijoita silloin, kun omat eväät eivät riitä.

Näyttelyynkin on minulla on hieman lukkarinrakkautta siinä mielessä, että vaimoni käänsi yhdessä kohteessa olevat palomiehen muistelot englanniksi. Kyseinen kohde on paloauton sisällä, missä voi kuunnella palomestarin voimakkaalla Turun murteella kerrotun tarinan ruotsin tai englanninkielisen käännöksen näkyessä samanaikaisesti kuvaruudulta. Kun kurkkasin autoon sisälle, niin siellä oli vanhempi pariskunta Savonlinnassa. Heillä oli puheen lisäksi myös englantilainen käännös päällä. Kun kysyin syytä siihen, niin nainen naurahti, että pitäähän heidän jostain saada selville, mitä se mies oikein puhuu.

 Kuva: Hannu Salmi

Poikkitieteilijä odottaa vuoroaan paloautoon päästä kuulemaan palomiehen muisteloita.

Pääkohde oli kuitenkin Quantum circus, kvanttifysikaalinen sirkusesitys. Fyysikkona lähdin katsomaan esitystä hieman skeptisenä. Kun minulle itselleni eivät kvanttifysiikan salat koskaan oikein auenneet useamman vuoden yliopisto-opintojenkaan jälkeen, niin kuinka paljon aiheesta voidaan saada irti kahden tunnin sirkusesityksessä. Onneksi jo Richard Feynman totesi: ”Voi hyvin sanoa, että kukaan ei ymmärrä kvanttimekaniikkaa”. Joten ainakaan kovin suuria pedagogisia paineita tekijöiden ei ollut tarve ottaa harteilleen.

Täällä pieni näyte Kvanttisirkuksen menosta.
Esitys keskittyi yhteen kvanttifysiikan teemaan, kvanttisuperpositioon. Se on kvanttimekaniikan formalismista juontuva ominaisuus, jonka mukaan tietty systeemi voi olla useassa eri tilassa tai hiukkanen kahdessa eri paikassa samalla kertaa. Useat kokeet ovat osoittaneet mikromaailman todellakin toimivan näin "maalaisjärjen" vastaisella tavalla.

Tämän teorian klassinen popularisointi on Schrödingerin kissa, joka on samanaikaisesti elävä ja kuollut. Esimerkki, joka minun mielestäni enemmän hämärtää kuin selventää kvanttifysiikan perimmäistä luonnetta. Schrödingerin perusajatus oli, että koska makromaailmaa edustatava kissa on joko elävä tai kuollut, ei molempia yhtä aikaa (puolikuollut lasketaan eläväksi), niin siihen liitetyn atomitason systeemin on myös oltava tietyssä tilassa. Kvanttimekaniikan teoria on silloin epätäydellinen, eikä pysty täydellisesti kuvaamaan todellisuutta. Teorian tulkinnasta on kiistelty siitä asti. Erityisesti Albert Einsteinin oli vaikea hyväksyä kvanttisuperpositiota. Hänen mukaansa "God doesn't play dice", eli "Jumala ei pelaa noppaa".

Kissaihmisille esitys saattaa olla liian väkivaltaista katsottavaksi. Sen verran usein Schrödingerin kissalta lähtee henki esityksen aikana. Toki vastapainona kissa myös herää henkiin yhtä monta kertaa. Schrödingerin kissalla henkiä lieneekin paljon enemmän kuin tavallisen mirrin yhdeksän.

Toinen keskeinen teeman variaatio esityksessä oli hiukkasen esiintyminen kahdessa paikassa samanaikaisesti. Esitystä seuratessani minulle välähti, että olin tietämättäni pohtinut kvanttifysiikkaa jo pienenä poikana käydessäni Turussa sukuloimassa. Tätini asui siihen aikaan Sataman lähellä Patterihaassa. Kun kävelin sinne mummoni luota Köydenpunojankadulta, niin kuljin aina jumalattoman pitkän rakennuksen ohi. Köysitehtaan. Muistan aina ihmetelleeni, vastausta siihen koskaan edes tädiltäni saamatta, että miksi köysitehdas ei ole Köydenpunojankadulla tai köysitehtaan kadun nimi ole Köydenpunojankatu. Minkä kvanttifysiikan lapsineron maailman minussa menettikään.

 

Historia toistaa itseään lienee kuluneimpia "viisauksia". Mutta joskus sekin pitää paikkaansa. Vasta myöhemmin muistin, että minustahan  oli otettu kuva Köydenpunojankadulla miltei symmetrisesti toisella puolella rataa kuin tämän tarinan otsikkokuva. Kuvan on mitä ilmeisemmin ottanut isäni, kun setäni treenasi minua tulevia koulun pesismatseja varten. Huonolla menestyksellä tosin, sillä minun lajini oli potkupallo. 

Kahdessa paikassa, jos nyt ei yhtä aikaa niin melkein samassa tilassa kuitenkin. Mikä kvanttisuperpositiometafora (!?)  Koholla oleva käsi oli vain vaihtunut oikeaksi ja räpylä ja pallo kaljatölkiksi. En varmaan ole ole ainoa lupaava urheilijanuorukainen, jolle on käynyt samoin.  

Palloakin heiteltiin kvanttisirkuksessa, yllä olevan kuvan ottopaikalta 200 metrin päässä.   Kvanttisuperpositiomeaforat  alkavat jo pelottaa. Mikä tila romahtaa, jos katsoo yllä olevan linkin videopätkän? Tietokone ainakin kaatuu - se on varmaa. Siis niin varmaa kuin kvanttifysiikan epävarmuus sallii sen olevan.

Kun tiedekeskus Heureka esitti vielä viime kevääseen asti omaa tiedesirkustaan, niin en voinut olla tekemättä vertailuja. Onneksi esitysten lähtökohdat, puitteet ja tavoitteet olivat sen verran erilaiset, että ne eivät ole oikein vertailukelpoisia. Ei nyrkkeilyssäkään pannan raskasarjalaisia miestä ja höyhensarjalaisia naista samaan kehään. Ei, vaikka höyhensarjalainen olisi Eva Wahlström ja raskassarjalainen Turusta - jos sieltä sellainen sattuisi löytymään.

Jos nyt jotkut esitykset pitäsi laittaa samaan kehään, niin korkeintaan Heurekan tulishow ja Quantum Circuksen osana ollut tulispektaakkeli voisivat olla edes suunnilleen samassa sarjassa aiheensa ja  esityksen tason suhteen. Ottaen huomioon lavojen kokoerot ja esiintyjien lukumäärät ainakin videolla esiintyvät  Nina ja Heko pärjäävät ihan kohtuullisesti.

Quantum circuksen viimeinen esitys on valitettavasti tänään 22.8., joten sinne on myöhäistä kiirehtiä. Jos minulla on vähääkään ennustajan lahjoja, niin tämän päiväinen esitys ei ollut suinkaan maailmankaikkeuden viimeinen.  Tuli on irti –näyttelyn ehtii vielä hyvin käydä katsomassa.Se on auki 18.12. asti.

Kiitos ja kumarrus. Jos oli esityksellä näyttävyyttä, niin oli näyttämöllä väkeäkin. Tätä juttua ei tehty ihan pikkurahalla.

Miten otsikkokuva tähän tarinaan liittyy? No siten vain, että kun halusin mennä ottamaan ennen junan lähtöä yhdet oluet johonkin rautatieaseman lähellä olevaan kuppilaan, niin nepä olivatkin kaikki kiinni sunnuntai-iltana. Sellainen ei minusta sovi kulttuuripääkaupungille. Samaa mieltä olivat samoissa ajatuksissa olleet neljä tamperelaista,  joihin törmäsin esityksen jälkeen kiinni olevan pubin ovella. Onneksi on Siwa. Ostimme sieltä oluet ja siirryimme aseman puistoon dokaamaan.

 Nämä Quantum Circuksen esityksestä  tulleet manselaisetkin olivat sitä mieltä, että Turussa oli vain yksi vika ja sekin hoidettavissa. Lähtökaljat piti juoda sunnuntaina  puiston penkillä.