Vuoden luontokuvakisassa tuntuu viime vuosina olevan meriittiä, että kuvaaja on täydellinen diletantti luontofotarina, kuva on otettu omalta takapihalta - ainakaan ei ole menty varta vasten kuvaamaan, kuvauskalustona on korkeintaan digipokkari - mieluiten kännykkäkamera, kuva sisältää vaikeasti aukenevia taiteellisia elementtejä ja muiden kilpailijoiden sekä suuren yleisön mielestä ehdottomasti väärä kuva voitti.
Koska oheinen kuvani "Postmodernia tekotaidetta" täyttää kaikki nämä vaatimukset, se olisi todennäköinen vuoden 2011 luontokuva. Jotta muillakin olisi mahdollisuuksia, julkaisen sen tässä ja samalla evään itseltäni pääsyn kisaan. Kilpailukuvathan eivät saa olla julkaistuja.
Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että kuvassa on etanan sateisen yön jälkeen jättämä jälki tenniskentälle. Kuvan otin kännykkäni kameralla erätauolla. Syystä tai toisesta kuvan oikeassa yläkulmassa oleva otus on vetänyt useita kierroksia paskarinkia, mopopoikien terminologiaa käyttääkseni. Miksi, sitä voi vain arvailla. Ehkä se oli vain päästään sekaisin, mitä todistaa myös sarvien esillä olo (näkyvät juuri ja juuri, kun klikkaa kuvan suuremmaksi). Nimittäin 5 minuutin päästä kuvan ottamisesta alkoi sataa.
Jälki kentän pinnassa on siis etanan luoma taideteos. Omaperäinen ja ainutlaatuinen. Tekemällä tehty, ei suinkaan itsestään tenniskentälle syntynyt. Siis tekotaidetta. Minä olen vain dokumentoinut sen. Tekijänoikeuslaki sanoo, että julkiselle paikalle pysyvästi sijoitetun taideteoksen saa vapaasti kuvata. Hieman tekijänoikeudellista omaatuntoani kolkuttaa, koska edellä mainittu rankkasade huuhtoi mukanaan niin taideteoksen kuin taiteilijankin. Elämä lyhyt, postmoderni tekotaide vielä lyhyempi.
Jälkikirjoitus 26.8.2011
Tänään oli toinen etana esittänyt hieman erilaisen performanssin tenniskentällä ja selvästi väsähtänyt kesken taitepläjäyksen. Otin kuvan ja siirsin väsähtäneen taiteilijan kentän reunalle ottelua katsomaan. Ehkä tenniksen jumala kasoi tekoani hyvällä silmällä, sillä normaalista poiketen menestyin kentällä oikein hyvin.
Jälki kentän pinnassa on siis etanan luoma taideteos. Omaperäinen ja ainutlaatuinen. Tekemällä tehty, ei suinkaan itsestään tenniskentälle syntynyt. Siis tekotaidetta. Minä olen vain dokumentoinut sen. Tekijänoikeuslaki sanoo, että julkiselle paikalle pysyvästi sijoitetun taideteoksen saa vapaasti kuvata. Hieman tekijänoikeudellista omaatuntoani kolkuttaa, koska edellä mainittu rankkasade huuhtoi mukanaan niin taideteoksen kuin taiteilijankin. Elämä lyhyt, postmoderni tekotaide vielä lyhyempi.
Jälkikirjoitus 26.8.2011
Tänään oli toinen etana esittänyt hieman erilaisen performanssin tenniskentällä ja selvästi väsähtänyt kesken taitepläjäyksen. Otin kuvan ja siirsin väsähtäneen taiteilijan kentän reunalle ottelua katsomaan. Ehkä tenniksen jumala kasoi tekoani hyvällä silmällä, sillä normaalista poiketen menestyin kentällä oikein hyvin.
8 kommenttia:
Eikös etana ennusta sarvillaan seuraavan päivän eikä lähihetkien poutaa?
Näinhän se tosiaan on. "Etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta!" Kun otin kuvan maanantaina 15.9. niin seuraava päivä oli tosiaan poutapäivä.
Anonyymin kommentti vahvistaa induktiivisesti kahta teoriaa. Poikkitieteilijän huonoa luonnontuntemusta ja etanan hyvää kykyä ennustaa seuraavan päivän säätä. Ehkä ensimmäistä voimakkaammin.
Voiko etanalla olla taideteoksen tekijänoikeus?
Tätä on käsitelty ennenkin tässä blogissa, mutta menkööt opintojen äitinä. Tekijänoikeus voi syntyä vain ihmiselle, ei eläimelle eikä yhteisölle, kuten yritykselle.
Eläin voi ihmisen ohjaamana tehdä teoksen. Esim. sirkusesitys, jossa on vaikka hevosia, voi hyvin olla teos.
Entinen kollegani kertoi olleensa tilanteessa, jossa valokuvataiteilija kuvaili kallioilla olevia lokin paskoja. Taidenäyttelyssä raameihin laitettuina ne lienevät olleet teoksia. Ex-kollega voinee vahvistaa tarinan.
Jos nyt oikein spekuloidaan, niin ohjaamalla etanaa tekemään yllä olevan kuvion olisin ehkä luonut ympäristötaideteoksen. Sen tekijänoikeudet olisivat silloin minulla. Saisin tietenkin eläinsuojelijat niskaani, mutta taiteen vuoksi on uhrauduttava.
Teoksen kynnys on hyvin matala - paitsi kun kyseessä on valokuva. Silloin se hyppääkin yhtäkkiä todella korkeisiin sfääreihin.
Poikkitieteilijästä näyttää kehkeytyvän luontokuvaaja. Ylen luontoillassa keskusteltiin (ilmeisesti hänen) ottamastaan valokuvasta. Kävin katsomassa kuvaa ylen sivuilta, ja ainakin sen perusteella poikkitietelijällä on selvästi lahjoja luontokuvaajaksi.
Harvinaista herkkua. Kerrankin joku kehuu. Kun vielä tietäisi, kuka.
Kun YLEN Areena on voimassa vain rajoitetun ajan, niin
Luontoillassa tasan tunnin kohdalta eteenpäin.
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1313603040672&language=fi
Kuva luontoillan sivuilla.
http://yle.fi/radiosuomi/luontoilta/kuvagalleriat/2010/04/kuuntelijoiden_lahettamat_kuvat_1605462.html
kuva n:o 15
Video tilanteesta täällä
http://www.youtube.com/watch?v=KH1VJ09aO98
Pidän itseäni eniten dokumentoivana kuvaajana. Luontoillan suhteen selvästi epäonnistuin, koska kysymykseen vastaaja ei oikein ymmärtänyt kuvasta olennaisia asioita. Videosta ne olisivat selvinneet.
No minä kehuin.
Eikö se ole parempi näin päin? (että tuntemattomat kehuu ja tuntemasi arvostelevat, kuin toisinpäin).
It Doesn’t Matter What They Say, As Long As They Spell Your Name Right
Lähetä kommentti