lauantai 31. maaliskuuta 2012

Any Publicity Is Good Publicity?

 

Entinen kotipaikkakuntani Orivesi ja sen perinteikäs, minullekin enemmän kuin tuttu opinahjo Oriveden Yhteiskoulu pääsi lauantaina jopa kansainvälisiin uutisotsikoihin. Koulussa ammuskeltiin, onneksi vain materiavaurioin.

Tapahtuma oli valitettava ja kaikin puolin sen paikan päällä kokeneita järkyttävä. Jokaisella kolikolla on kuitenkin kaksi puolta ja synkimmälläkin pilvellä hopeinen reunus. Tässä tapauksessa se varmaan oli koulun henkilökunnan ja oppilaiden harjoiteltu ohjeiden mukainen toiminta. Kaiken tällä hetkellä tiedossa olevan informaation perusteella juuri tämä ehkäisi draaman muuttumisen tragediaksi. Kuolonuhreilta säästyttiin.

Kunhan suurin pöly on laskeutunut tapahtuman yltä, niin joudutaan miettimään, miten tästä eteenpäin. Kukin omalla tahollaan. Ampuja kaltereiden takana, seurustelusuhteen päättänyt tyttö perheineen ahdistavien muistojen kanssa, kaikki orivetiset jollain tavalla tapahtumat mielessään käsitellen.

Olin nuori poika, kun Orivedellä oli toinen uutiskynnyksen ylittänyt tapaus. Paikkakunnan kirkko poltettiin vuonna 1958. Tapaukseen liittyi myös surkuhupaisia piirteitä, kun palo sytytettiin epäonnistuneen ehtoollisviinien varastamisen aiheuttaman harmin johdosta ja humaliset polttajat jäivät pian kiinni. Itsellenikin jäi tapauksesta monia vuosia kalvamaan jäänyt surkea muisto. Aamuyöllä alkanut palo näkyi selvästi olohuoneemme ikkunasta ja olin jo laittamassa takkia päälle mennäkseni lähemmäksi katsomaan, kun äitini komensi minut takaisin. Olin ollut hieman kuumeessa ja illalla sanonut, että en taida mennä vielä huomenna kouluun. Äiti totesi, että jos ei ole tarpeeksi terve kouluun, niin et ole tarpeeksi terve tulipaloa katsomaankaan. Sain sentään jäädä olohuoneen sohvalle paloa katsomaan.

Kirkon polttajien oikeudenkäynti oli aikaan nähden suuri mediatapahtuma. Orivesi oli silloinkin hetken kansakunnan huomion keskipisteessä.  Olin itsekin seuraamassa, kun syytetyt marssivat kuntalaisten muodostamaa kujaa pitkin poliisitalolta (joka oli siihen aikaan ihan Yhteiskoulun vieressä) käräjille, jotka taas pidettiin kaikkien orivetisten hyvin tuntemalla Suojan talolla. Toinen tuomituista muistaakseni sitten hirtti itsensä vankilasellissä ja toinen tuli uskoon kiertäen vapautumisensa jälkeen saarnaajana ympäri Suomea. Oman aikansa Lauri Late Johansson siis.

Julkisuutta siis tulee tällaisten tapausten yhteydessä. Ei yllättäen eikä pyytämättä kuten faksia entiselle tytölle, vaan haluttiinpa sitä tai ei. Niin banaalilta kuin se tuntuukin, niin asetan kysymykseni näin. Voisiko tätä yllättävää julkisuutta koittaa jotenkin hyödyntää? Varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa suurimmalle osalle tapahtuman henkilöistä oli "loppu hyvin, kaikki hyvin?"

Ei varmaan Villin Lännen tyyliin antaa ymmärtää, että meidän kaupungissamme roistot ja ryökäleet kieritellään tervassa ja höyhenissä ja viedään sitten rautatiekiskon päällä miesvoimissa  kaupungin rajan ylitse. Ehkä ei myöskään niin, että kerrottaisiin paikkakunnan rakennusten olevan niin lujia, että ne kestävät vaikka kevyttä kivääritulta.

Jos minulta entisenä orivetisenä kysyttäisiin (mitä ei varmaan tehdä), niin neuvoisin paikkakuntalais sopivan tilaisuuden tullen, siis muulloinkin kuin varta vasten kysyttäessä, ottamaan tapahtuman esille ja toteamaan pohjois-hämäläiseen tyyliin: "Ei tehrä tästä ny numeroo - kun ei tullut ruumiitakaan".

2 kommenttia:

Entinen Oriveteläinen kirjoitti...

Ei olisi Paavo Virran aikana tullut kuuloonkaan tällainen peli.

Timo Suvanto kirjoitti...

Todettakoon taustaksi, että Paavo Virta oli Oriveden Yhteiskoulun rehtori mm. minun kouluaikanani. Hänen aikanaan ei koulussa kukkoiltu.

Ajat ja tavat muuttuvat. Hyvänä esimerkkinä voin kertoa tarinan omalta opettajauraltani. Olin 2000-luvun alkupuolella pari vuotta virkavapaalla. Kun palasin takaisin kouluun, niin heti syksyn ylioppilaskirjoituksia valvoessani totesin yhden tavan muuttuneen. Puolella oppilaista oli pipo päässä kirjoitusten aikana. Sellainen ei olisi tullit minun omana kouluaikana edes mieleen kenellekään. Kirjoitussalista olisi lentänyt ulos kuin leppäkeihäs sekä pipo että sen haltija. Siitä olen varma. Missä järjestyksessä, se onkin sitten ainoa arvailtava asia.